perjantai 20. helmikuuta 2015

Helle Helle


Eilen uutiset kertoivat, että Hannu Raittilan Terminaali on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Suomesta ehdolla ovat myös ruotsiksi kirjoittavan Peter Sandströmin Transparante Blanche, Niillas Holmbergin Amas amas amasmuvvat saamenkielisen alueen ja Karin Erlandssonin Minkriket (suom. Minkkitarha) Ahvenanmaan edustajana.

Pohjoismaiden neuvosto esittelee nettisivuillaan palkintoehdokkaina olevat kirjat perusteellisesti. Tällaisen tavan soisi yleistyvän suomalaistenkin kirjallisuuspalkintojen ehdokkaita esitellessä. Esittelyn kohteena ovat nimenomaan kirjat, eivät niiden kirjoittajat.

Toki kirjailijoiden persoona, elämätarina ja tuotanto laajasti ottaen ovat kiinnostavia asioita. Taitaa olla niin, että henkilöjutun kirjoittaa nopeammin kuin paneutuvan esittelyn kirjasta. Silti edellinen vaikuttaa suuremman työn tuloksena syntyneeltä. Nyt Pohjoismaiden neuvosto tarjoaa valmiita aineistoja, toivottavasti niitä hyödynnetään.

Ehdokasuutisoinnissa voi tarttua myös täysin epäolennaisiin seikkoihin, niin kuin tässä kirjoituksessa tehdään. Ehdokkaiden kirjoittajien nimistä hyvin erikoiselta vaikutti tanskalainen Helle Helle (s. 1965). Miten ihmisellä voi olla tuollainen nimi?

Wikipedia tietää kertoa, että Helle Helle sai syntyessään nimen Helle Olsen. Esikoiskirjailijana hän käytti nimeä Helle Krogh Hansen. Nyttemmin hän on ottanut käyttöön isoäitinsä sukunimen Helle.

Tanskassa otettiin käyttöön uusi sukunimilaki vuonna 2006. Viralliselta sukunimeltään Jenseneitä alkoi maassa olla huomattavasti, joten ihmisten tunnistaminen käytössä olleista välinimistä (yleensä äidin tyttönimi) huolimatta alkoi olla vaikeaa. Uuden lain perusteella sukunimekseen sai valita myös isovanhemmilla käytössä olleen nimen. Lähes 165 000 tanskalaista on muuttanut nimensä, Jenseneiden määrä on pudonnut reiluun neljännesmiljoonaan ja mainitusta kirjailijasta tuli Helle Helle.

Käykää tutustumassa ehdokaskirjoihin!


* Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2015


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti