torstai 19. helmikuuta 2015

Puolmatka


Vieremän Ahokylässä on Puolivälin baari, joka sijaitsee melko tarkkaan Iisalmen ja Pulkkilan puolivälissä. Entisen Suomenniemen kunnassa oli Puolmatkan ravintola. Kinosten perusteella se ei enää ole palvellut asiakkaita tänä talvena.

Puolmatka oli Mikkelin ja Lappeenrannan välissä, viitos- ja kuutosteiden välillä. Se oli lähempänä Mikkeliä kuin toista päätään. Vuoden 2013 alussa Suomenniemestä tuli osa Mikkeliä ja Savoa, vaikka karjalaisiksi paikalliset ovat itsensä mieltäneet.

Voihan siinä edelleen pysähtyä. Kauriansalmi on kaunis paikka ja viereinen huoltoasema palvelee edelleen.


2 kommenttia:

  1. Puolimatkassa tuli pysähdeltyä Ouluun tai Rovaniemelle ajellessa, bussikin pysähtyi siihen ja kerkesi kahvit hörpätä.

    Muistatkos, tai onko kokemusta Pikkirilli nimisestä kioskista joka oli Siilinjärven keskustassa vielä 70-luvulla, mutta kaavamuutoksen takia joutui purkulistalle?

    Sen, tai siis nimen lähinnä, yritys muutti taukopaikaksi 5-tien varteen, mutta en tarkkaan muista enää paikkaa, olikohan jossakin Varkauden jälkeen etelään ajettaessa. Viimeksi kun kyltin siellä näin vuosia sitten, oli autius itse toimintaa kohdannut ja rakennus alkanut rapistua ilman kaavamuutoksiakin.

    VastaaPoista
  2. En muista Pikkirilliä kuin epämääräisesti, enemmän Siilinjärvellä liikuin vasta 1980-luvun puolella. Se jäi hyvin mieleen miten nykyistä keskusta-aluetta madallettiin, olikohan viitisen metriä. Yksi omakotitalo jäi vanhalle korkeudelle pitemmäksi aikaa kirjastoa vastapäätä. Nyttemmin sekin on purettu ja tontti tasattu alennetulle korkeudelle.

    Nykyisistä Siilinjärven grilleistä mieleen on jäänyt pesäpalloseuran Syöttölautanen. Mainio nimi minusta.

    Puolivälin ja Puolmatkan kaltaiset paikat alkavat käydä vähiin. En kuitenkaan ABC:n syyksi tätä laittaisi, vaan teiden ja autojen paranemisen. Paljon pidemmän matkan nykyisin jaksaa autoilla yhteenmenoon.

    VastaaPoista