sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Maaningan pitäjäkirja


Perjantaina julkaistiin Maaningan pitäjäkirja. Maaninkajärven koulun auditorio oli lähes täynnä. Teos on toteutettu nopeassa tahdissa noin vuodessa. Maaningan kunta liittyi vuoden alusta osaksi Kuopion kaupunkia. Kuntaliitos oli teoksen suurin innoittaja.

Pitäjäkirja perustuu kyläkunnittain tehtyihin ryhmähaastatteluihin. Ne muodostavat suurimman osan teoksesta. Muita artikkeleita ja lyhyempiä tekstejä kirjaan on tehnyt lähes parikymmentä kirjoittajaa. Oma osuuteni käsitteli vesireittejä ja vesistöjä.


Julkistaminen oli pääasiassa puheita. Ne aloitti kustantajan, Maaninka Seuran puheenjohtaja Ari Väänänen.


Kirjan toimituskunnan puheenjohtaja Erkki Ryynänen jatkoi.


Teoksen toimittaja Anna-Liisa Pekkarinen lausui omat kiitoksensa.


Kuvatoimittaja Hannu Räisänen kertoi kuvituksesta ja teoksen mukana tulevasta DVD:stä.


Raija Jauhiainen lausui lopuksi Unto Eskelisen runon Myö Muaningan helemassa huppaellaan, jonka mukaan julkistettu pitäjäkirja on nimetty.

Sellaista huppaelua. Kovasti kirja kiinnosti ja monet poistuivat paikalta useampi kirja kainalossaan.


3 kommenttia:

  1. 3mannessa kuvassa ylläältä käsin taitaa kameraa ojennella Juuselan Matti? Vieläkö muuten Unto Eskelinen huokuu?

    VastaaPoista
  2. Oikein tunnistettu! Olihan paikallislehti siellä paikalla juttua tekemässä.

    Pienessä pitäjässä iso uutinen oli tämä kirja. Ennakkojuttukin oli siitä, se myös netissä.

    VastaaPoista
  3. Niin, Unto Eskelinen, hän pari vuotta sitten on edesmennyt.

    VastaaPoista