perjantai 17. huhtikuuta 2015

Jere Vartiainen Runopuulaakin Oulun karsinnasta jatkoon

Jere Vartiainen

Eilen järjestetyistä Poetry Slamin eli runopuulaakin Oulun karsinnoista eteni Kuopion loppukilpailuun Jere Vartiainen. Edellisen vuoden Suomen mestari Vartiainen eteni vakuuttavasti kohti voittoa saaden korkeimmat pisteet kaikilla kolmella kierroksella. Parhaimmat pisteet hän sai toisella kierroksella, 27,2.

Milla Koramo

Toiseksi finalistiksi nousi Milla Koramo ensimmäisen kierroksen neljänneltä sijalta. Vartiainen kuitenkin piti finaalissa etumatkansa selvin numeroin 23,0 - 26,8. Kilpailun kolmas ja ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt kilpailija oli Aapo Kukko.

Vaikka Vartiainen jyräsi, yleisöstä koottu tuomaristo ei aikaisempia meriittejä kunnioittanut. Viime vuoden SM-kakkonen Lassi Kalleinen karsiutui jo ensimmäisellä kierroksella. Elävästi esiintynyt Toni Rissanen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena, mutta jäi lopulta neljänneksi.

Kaikkiaan karsintakisaan osallistui kaksitoista kilpailijaa. Tilaisuuden juonsi runolähettiläs Erkka Mykkänen.

Erkka Mykkänen ja Aapo Kukko
Esitettyjen runojen aihepiirit vaihtelivat laajasti. Lähestyvät vaalit olivat innoittaneet useampaa esiintyjää.

Oulun karsinta oli viimeinen maakuntakarsinta. Loppukilpailuun on vielä mahdollisuus päästä Kuopiossa 22. toukokuuta järjestettävän keräilyerän kautta. Loppukilpailu on lauantaina 23. toukokuuta Peräniemen kasinolla.


* Runopuulaaki


2 kommenttia:

  1. Runolähettiläs Erkka Mykkäsen virallinen raportti.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Nimeni on Johanna ja toimin freelancerina online- mediatoimistolle.
    Sivustosi sopisi hyvin tämän hetkiseen aiheeseemme ja tarjoaisin yhteistyötä kiinteää korvausta vastaan.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, niin voit ottaa yhteyttä sähköpostitse, niin kerron mielelläni lisää.

    Odotan innolla pikaista yhteydenottoanne.

    Ystävällisin terveisin
    Johanna
    johanna.pellavainen@gmail.com

    VastaaPoista