Jaakko Juteini
Jaakon runoralli - Juteinin runoja lapsille
Marras Workshop 2014
Jaakko Juteini (1785-1855) oli yksi autonomian ajan alkupuolen ahkerimmista suomenkielen käyttäjistä. Omana aikanaan hän oli hyvin tunnettu ja suosittu kirjailija, joka teki hyvin monenlaisia teoksia. Hänen nimiinsä on laskettu ensimmäinen suomeksi julkaistu novelli, pienoisnäytelmä ja eläinsuojelukirjoitus. Juteinin tuotannon kirjavan laadun vuoksi hän jäi vähemmälle huomiolle 1900-luvulla, mutta Internettiin tuotettujen digitoitujen tekstien myötä hän on noussut uuteen arvostukseen.
Perinteisessä kirjamuodossa Juteinin perintöä vaalii muusikko ja kirjalija V-P. (Pekka) Bäckman ja hänen kustantamonsa Marras Workshop. Vuonna 2008 julkaistu Juteini-kirja sisältää Juteinin erilaisia tekstejä (esimerkiksi näytelmän Pila pahoista hengistä) sekä Bäckmanin runoihin tekemiä sävellyksiä nuotteina. Bäckmanin mukaan Juteini on "erinomaisen sävellettävä runoilija, riimitys on tiukkaa, säkeet sisäisessä sopusoinnussa ja teksti rytmikästä ja leikkisää". Tuoreempi julkaisu Jaakon runoralli sisältää "Pekka-sedän" lapsille valikoimia Juteinin runoja. Teos on suunnattu lapsille ja Bäckman on kuvittanut sen hupaisasti.
Pekka-setä on jättänyt Runoralliin Juteinin runojen kirjoitusasun silleen. Kova p-kirjain ombi useimmin pehmeämpi b-kirjain ja wanhahtavaa kaksoisveetä käytetään kautta linjan. Äng-äänteen kirjoitusasu ei ollut vielä vakiintunut nykyiselleen. Juteinin aikana käytetty fraktuura on sen sijaan korvattu nykyaikaisilla kirjainleikkauksilla. W-kirjainta fraktuurassa käytettiin laajasti, koska kirjasintyypin yksinkertainen v-kirjain sekoittui lukiessa helposti useaan vokaaliin. Samanaikaisissa, harvinaisemmissa antikvalla julkaistuissa teksteissä tuplaveetä käytettiin paljon säästeliäämmin. Runoralliin olisi w-kirjaimet voinut huoletta muuntaa yksinkertaisiksi autenttisuuden kärsimättä.
Kokoelman aloittaa Juteinin ehkä tunnetuin runo, Arvon mekin ansaitsemme. Sitä seuraa 31 muuta tekijän kohtalaisen tunnettua runoa. Pekka-setä on valikoinut Juteinin runoja kirjailijan laaja-alaisuutta ja autonomian alkupuolen oloja ajatellen, ei nykyajan lapsia miettien. Erityisesti lastenkirjaan sopimattomilta tuntuvat runot Lapsen laulu leskelle isän kuoltua, Ruumiin haudalla, Walitus-laulu sodan ylitse ja Wilutaudista. 1800-luvun alkupuolella suomalaisten keski-ikä oli reippaasti alle kolmekymmentä vuotta. Erityisesti suuri lapsikuolleisuus antoi perusteet auttaa pienempiäkin ymmärtämään kuolemaa ja siitä seurannutta surua.
Nykyaikana lasten huolet ovat toiset. Olen ollut tilaisuudessa, jossa on vakavissaan pohdittu onko päiväkotiin menemisestä kertovassa kirjassa liian ahdistavaa näyttää ateriointia haarukoilla ja veitsillä. Noiden ruokailuvälineiden käyttö kun ei ole vielä kaikille tuttua. Kuoleman ja sen jatkuvan läsnäolon kuvaaminen on taatusti paljon ahdistavampaa, koska nykyajassa aikuisetkaan eivät kohtaa aihetta kuin väkivaltaviihteessä epärealistisesti kuvattuna. Nuuskaa ja tupakkaa käsitteleviin runoihin Pekka-setä on lisännyt selityksen: "nuuskapölyä [...] imaistiin sieraimiin, niin että muka willimpi olo tulisi. Waarallistahan tuo oli, kuten tupakin tupruttelu entisinä ja nykyisinä aikoina".
Juteinin runojen pitäminen esillä on ehdottomasti kannatettava ajatus. Jaakon runorallia koottaessa on kuitenkin taidettu ajatella enemmän ostavia aikuisia kuin lukevia lapsia. Diginatiiveille taitaisi olla suositeltavampaa tutustua Juteiniin ja hänen kirjallisiin töihinsä verkosta löytyvien näköispainosten avulla. Digitoitu vanha painotuote kertoisi paljon muutakin kuin runojen sisällön. Ja samalla tulisi opituksi, ettei suosittu pastilli ole nimeltään Gifu.
* Juteinin teoksia Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti