Olen lukenut Kenneth Goldsmithin Teoriaa (2015). Teos ilmestyi viime kuussa ranskaksi ja englanniksi, ja kustantajan aloitteesta se on nyt myös netissä vapaasti luettavissa. Goldsmith on yhdysvaltalainen runoilija ja professori, joka viime aikoina noussut usein otsikoihin. Goldsmithillä on näkyvä aseman tämän vuosisadan runouden ja kirjoittamisen popularisoimisessa. Hän luki radion liikennetiedotteita Barack Obaman Valkoisessa talossa järjestämissä runoiltamissa, piti yliopistossaan kurssin Internetiin kirjoittamisesta – siis sellaisista tavoista, joista kielenhuoltajat yrittävät päästä eroon ja joutui poliittisten syytösten kohteeksi luettuaan erään poliisin ampuman nuoren kuolinsyyraportin runona.
Tähän mennessä olen päässyt Teoriassa sivulle 136. Teoksen fyysisen kappaleen ulkoinen muoto on tämän vuosisadan kirjoittajille hyvin tuttu. 500 sivua A4 koossa. Aivan kuin kaupasta tulostamista varten ostettu papeririisi.
Tähän mennessä teoksessa on ollut yksi ajatus tai kokemus sivullaan. Ne kuvastavat hyvin Goldsmithin tapaa tuottaa kirjallisuutta.
Teoria alkaa hahmottua.
Kirjoittamisen tulevaisuus on tyhjyyden järjestelemistä.
Kirjoittamisen tulevaisuus on osoittamista.
Kirjoittamisen tulevaisuus ei ole kirjoittamista.
Lukemisen tulevaisuus ei ole lukemista.
Hyvä runo on tylsä. Täydellisessä maailmassa kaikki lauseet olisivat samanlaisia.
Yksilön luovuus on nykyisen kevytkapitalismin perusolettamus enemmän kuin epätavallisen taiteilijan ominaisuus. Tarinoita on kaikkialla.
Emme tarvitse uutta lausetta. Vanhan uudelleenkehystäminen riittää.
Ei ole oikeaa tapaa lukea. On vain tulkintoja ja mahdollisuuksia.
Tieto on kuin pankki. Meidän tehtävä on ryöstää se.
Runoilija on antisankari.
Meidän kirjoituksemme ovat nykyisin identtisiä jo julkaistujen kanssa. Me ainoastaan väitämme niitä omiksemme. Tuolla yksinkertaisella tavalla niistä tulee upouusia.
Valitettavasti luova kirjoittaminen on hyvissä voimissa. Teen parhaani tappaakseni sen.
Helppo on uusi vaikea. On vaikea olla vaikea, mutta vielä vaikeampaa on olla helppo.
Väärintekeminen on etuoikeus, jota voi käyttää tehtyään ensin oikein.
Mitäpä jos poettisuus on lähtenyt runoudesta samaan tapaan kuin Elvis on lähtenyt rakennuksesta? Yleisö taputtaa ja vaatii lisää pitkään sen jälkeen kun runous on poistunut takaovesta limousineen ja Internetiin, uusiin muotoihin, jotka eivät muistuta lainkaan runoutta.
Yksikään sana ei ole neitseellinen, yksikään sana ei ole viaton.
* Kenneth Goldsmith. Theory. Monoskop.
Tämä on mainio blogi!
VastaaPoistaLuin juuri itsekin Teorian. Nyt mietin, pitäisikö se printata. Yksi riisi siinä vain menisi.
Tulostaminen käsi itselläkin mielessä. Kun pdf:ssä ei ole sivunumeroita, niin pläräylyjen ja järjestyksen sekoittumisen myötä saattaisi syntyä kokonaan uusi Teoria...
VastaaPoista