perjantai 17. heinäkuuta 2015

Sitemeter on kuukahtanut


Tämä on blogin 2998. kirjoitus. Ajattelin tarjota teille 3000. kirjoituksena jotakin erikoista, tavallisuudesta poikkeavaa. En tiedä vielä mitä.

Viime vuosina olen ollut huono seuraamaan blogin tilastoja. Siitä kertonee, että vasta tänään huomasin Sitemeter-laskurin toiminnan loppuneen. Sivusto ei ole kadonnut netistä, mutta se ei enää laske. Olen kuullut laskurin aiheuttaneen ongelmia joillakin sivuilla ja olen harkinnut linkin poistamista omasta blogistani, mutta en vain ole saanut sitä aikaiseksi. Nyt se on poistettu, samoin kuin Blogilistan seurantanappi. Blogilistahan lopetti jo kesäkuun alussa.

Sitemeter on viimeisen kerran noteerannut liikennettä blogissani 25. kesäkuuta. Ainoa laskurin toiminto päivältä väittää, että joku on 0 sekunnissa ladannut Lehmien nimeämisen 199 kertaa. Muutenkin Sitemeter on jo pidemmän aikaa antanut kummallisia tuloksia.

Internetissä infrastruktuuri ja palvelut muuttuvat vauhdilla muuhun maailmaan verrattuna. Muutos on pysyvää.

Historioitsija toivoisi asioihin pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Siksi parin päivän kuluttua tähän blogiin tulee 3000. merkintä.


2 kommenttia:

  1. Viikon tai kaksi oli sitemeterillä minulla samat oireet. Nyt on jo entraantunut,toimii taas moittettomasti. Kai. Ainahan Sitemeterillä on ongelmia silloin tällöin ollut.

    VastaaPoista
  2. Päivällä netistä katselin mikä voisi olla vialla. Taitavat ilkeät pojat sotkea systeemejä ja yrittävät saada liikennettä ohjattua toisiin osoitteisiin kuin klikkailijat luulevat menevänsä.

    VastaaPoista