perjantai 13. marraskuuta 2015

Pietari, ihmisten kalastaja


Yritin Oulun sarjakuvafestivaalin myyntipöydistä etsiä erilaisia sarjakuvia. Mustan Ritarin pöydästä erottautui Mikael Mäkisen Pietari, ihmisten kalastaja (2015). Kyseessä on ala-asteikäisille suunnattu sarjakuva-albumi Jeesuksen opetuslapsesta. Ikääntynyt Pietari kertoo ja vastailee lasten kysymyksiin leppoisasti ja hyvässä hengessä. Tarinat ovat monesta eri yhteydestä tuttuja, miten Pietari kohtasi Jeesuksen, hänet kutsuttiin ihmisten kalastajaksi ja miten hän meni kolmesti kieltämään herransa. Pietari kertoo myös ylösnousemuksesta ja tuhlaajapojasta.

Albumi lienee tilaustyö Koulupalvelulle. Aikaisemmin Mäkinen on tehnyt vastaavan sarjakuvan Paavalista.


Mäkinen on piirtänyt sarjakuvaruutujen joukkoon mukaan omat versionsa C. H. Blochin Vuorisaarnasta ja Leonardo da Vincin Pyhästä ehtoollisesta. Da Vincin maalauksista on vuosisatojen varrella löydetty vaikka mitä ja muutamat maalauksen yksityiskohdat keskusteluttavat taidehistorioitsijoitakin edelleen. Istuuko Jeesuksen vasemmalla puolella Magdalan Maria vai Johannes ja kenelle kuuluu tikaria pitelevä käsi?

Ruutu muistutti mieleen itseänikin lapsena ihmetyttäneen kysymyksen. Tämä kysymys ei ole synnyttänyt hyllymetreittäin teorioita ja kirjoituksia.

Miksi kaikki istuvat samalla puolella pöytää?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti