tiistai 26. heinäkuuta 2016

Runoilija Black Bart


Komediaelokuva Ellingissä (Norja 2000) päähenkilö keksi erilaisen tavan julkaista runoutta. Hän piilotti runonsa ruokakauppojen elintarvikepakkauksiin. Yllättyneet lukijat kertoivat löydöstään lehdille ja Eliingistä tuli julkaistu runoilija. Norjassa elokuvan tarjoamaa julkaisumahdollisuutta kokeiltiin ja Oslon kaupoista oikeasti löysi useiden kokeilijoiden runoutta. Petter Næssin elokuva oli maailmanlaajuinen menestys, joten runoja lienee piilotettu monien muidenkin maiden kauppoihin.

Villin lännen kuuluisuuksista Charles "Black Bart" Bolles (1829-1917?) tuli kuuluisaksi nimenomaan runoistaan. Black Bart oli erikoistunut postivaunujen ryöstämiseen. Hän vei vaunujen kassakaapin mukanaan ja ne löydettiin myöhemmin arvotavaroista tyhjennettyinä.

Tekijän tunnusmerkki oli tyhjään kassakaappiin jätetty runo. Tästä populaarikulttuuri on ammentanut paljon. Esimerkiksi Lucky Luken Postivaunuissa on Black Bartin perusteella luotu ryöstäjä.

Tosiasiassa Black Bartin runoja tunnetaan vain kaksi. Hän sai pian jäljittelijöitä. Sheriffit tarvitsivat runo- ja käsialaeksperttejä selvittelemään onko kyse oikeasta Black Bartista vai jäljittelijästä.

Tässä runoilijan tuotanto:



I've labored long and hard for bread,
For honor, and for riches,
But on my corns too long you've tread,
You fine-haired sons of bitches.
— Black Bart, 1877


Here I lay me down to sleep
To wait the coming morrow,
Perhaps success, perhaps defeat,
And everlasting sorrow.
Let come what will, I'll try it on,
My condition can't be worse;
And if there's money in that box
'Tis munny in my purse.
— Black Bart, 1878

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti