keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Epäselvyyksiä sähköisessä äänestyksessä

Homer Simpson yritti äänestää Obamaa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät taidakaan olla vielä selvä tapaus. Amerikasta kantautuneiden uutisten perusteella Hillary Clintonilla olisi hyvät perusteet haastaa vaalien tulos. Tilastonikkarit ovat käyneet läpi osavaltioiden tuloksia ja havainneet esimerkiksi Wisconsinissa Trumpin saaneen sähköisiä äänestyslaitteita käyttäneiltä äänestyspaikoilta suhteellisesti enemmän ääniä kuin paperisia äänestyslippuja käyttäneiltä.

On perusteltua olettaa, että äänestäjien taustat huomioonottaen äänien jakauma olisi sama äänestystavasta huolimatta. Näin ei Wisconsinissa ehkä ole. Tilastoja penkoneet ovat arvelleet, että Clintonin olisi pitänyt saada 30 000 ääntä enemmän. Wisconsinissa Trump voitti 27 000 äänen marginaalilla.

Vaikka Trump esiintyy jo seuraavana presidenttinä, niin ääntenlasku on vielä pahasti kesken. Tämä on tavallista Yhdysvalloissa, vaalien virallisen tuloksen oletetaan olevan valmis ensi kesänä. Kuitenkin Michiganissa tilanne ehdokkaiden välillä on niin tiukka, että kumpaakaan ehdokasta ei ole vielä vahvistettu voittajaksi.

Äänestäjien oikeuksia valvova kansalaisliike on jo viime viikolla ehdottanut Clintonin kampanjalle äänestystuloksen haastamista Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa. Jos näiden osavaltioiden valitsijat tulisivat Clintonille, niin Trumpista ei tulisi presidenttiä.

Todisteita sähköisten äänestyslaitteiden manipuloinnista tai hakkeroinnista ei ole löydetty. Tilastot näyttäisivät kuitenkin jotakin erikoista tapahtuneen.

Clintonin kampanjasta ei mahdollista haastamista ole kommentoitu vielä mitenkään. Asia onkin poliittisesti kimurantti. Vaalikampanjan aikana Trump uhosi moneen otteeseen haastavansa vaalituloksen, ja hänen kampanjastaan raportoitiin väärinkäytöksistä äänestyspaikoilla vaalien kuluessa ja ääntenlaskun alkuvaiheessa. Olisiko demokraattien nyt sopivaa käyttää samoja keinoja? Ehkä vain odotetaan varmempia näyttöjä.






* Experts Urge Clinton Campaign to Challenge Election Results in 3 Swing States. New York magazine
* Hillary Clinton Has Grounds To Challenge Election Results, Activists Say. HuffPost



6 kommenttia:

  1. Lisää kummia uutisia:

    Ainakin kuusi valitsijaa on ilmoittanut äänestävänsä Clintonia, vaikka osavaltio on mennyt Trumpille.

    Six electors have vowed to cast ballots against their state’s popular vote to narrow Trump’s Electoral College win. Daily News.

    Tähän taustaksi aikaisempi kirjoitus: Oljenkorsi.

    VastaaPoista
  2. Washington Examinerin juttu kokoaa epäilyjä ja niiden merkityksiä. Iowassa ja Minnesotassa on Wisconsinin lisäksi samansuuntaisia eroavaisuuksia sähköisten ja paperisten äänien välillä.

    Yhdysvalloissa ei järjestetä tarkastuslaskentoja automaattisesti. Ehdokkaan on vaadittava niitä itse, ja tarkistus tehdään vaatijan kustannuksella. Ja sähköisiä ääniä ei voi "laskea" uudelleen, ainoastaan paperiset. Clintonin on tehtävä ratkaisuja nopeasti, sillä haastamisen aikarajat umpeutuvat pian.

    VastaaPoista
  3. Tarkistuslaskenta on alkamassa. Ylekin on alkanut seurata asiaa. Trump ei tykkää.

    VastaaPoista