perjantai 25. marraskuuta 2016

Miten oululaiset äänestivät Yhdysvaltain presidentinvaaleissa?


Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskennassa huomio on nyt kiinnittynyt Wisconsiniin. Vihreiden ehdokas Jill Stein on haastanut osavaltion tuloksen ja äänet lasketaan uudelleen. Stein on kerännyt rahaa kaikkien kolmen vaa'ankieliosavaltion tuloksen haastamiseen, ja tätä kirjoitettaessa vaikuttaa siltä, että varat saadaan lahjoituksina kasaan. Yhdysvalloissa vaalitulosta epäilevän on itse kustannettava uusi laskenta. Viranomaiset eivät tee sitä automaattisesti.

Muutamissa Wisconsinin piirikunnissa vaalitulos on jo muuttunut. Eräässä korjattiin vaalivirkailijan laskuvirheitä, ja sen seurauksena Trump menetti 1600 ääntä.

Vaalitilastot ovat eri puolilla Yhdysvaltoja hyvin erilaisia. Tämä käy ilmi liittovaltion nettisivun kautta.

Wisconsinissa on Oulun kaupungin kaima. Amerikan Oulussa vaalitulos oli melko tasainen, Trump voitti 166 äänellä Clintonin 148 ääntä vastaan. Tuloksen haastanut Stein sai Oulusta yhdeksän ääntä.

Trump/Pence 166
Clinton/Kaine 148
Castle/Bradley  3
Johnson/Weld 10
Stein/Baraka  9
(lähde)
Kymmenen muuta ehdokasta ei saanut Oulusta yhtään ääntä.

Enemmistö oululaisista äänesti republikaanien ehdokasta myös samaan aikaan järjestetyssä senaattorinvaalissa (170-158), mutta kongressiedustajaksi äänestettiin demokraattia (160-172).

Oulussa käytettiin sähköistä äänestyslaitetta. Lakien ja asetusten mukaan sitä testattiin ja vaalilautakunnan sihteeri Diana Reijo totesi laitteiston toimivan. Oulun sivuilla ei kerrota millainen laitteisto siellä on käytössä, mutta lehtien mukaan Wisconsinissa yleinen äänestyskone on Kaliforniassa kokonaan kielletty helpon manipuloinnin vuoksi.

Jos esitetyt sähköisten äänestyskoneiden 7-15 prosentit pitävät paikkansa, niin Oulussakin tulos helposti kääntyisi toisinpäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti