tiistai 30. toukokuuta 2017

Valitsijayhdistys Niinistö


Eilen iltapäivällä tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti hakevansa jatkokautta presidenttinä. Seuraavat presidentinvaalit ovat keväällä 2018, joten ilmoitusta oli odotettu. Tiedotustilaisuuden yllätys oli se, että Niinistö haluaa valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei Kokoomuksen.

Valitsijayhdistys voi asettaa presidenttiehdokkaan, jos se onnistuu keräämään kaksikymmentätuhatta nimeä. Valitsijayhdistysten ehdokkaista takavuosilta tulee mieleen EY:n vastaisen kansanrintaman ehdokas Pekka Tiainen vuodelta 1994. Tiainen sai 0,2 prosenttia äänistä. Edellisissä vaaleissa SKDL:n kansanedustaja Kalevi Kivistö oli Liike 88 -valitsijayhdistyksen ehdokas. Tuoreempi valitsijayhdistyksen asettama ehdokas on ollut Arto Lahti, joka ei vuoden 2006 vaaleissa saanut edeltäjiensä tapaan suurta julkisuutta.

Sauli Niinistön päätös ryhtyä valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi juontunee vuoden 2006 vaaleista. Tuolloin hämmentävällä Työväen presidentti -tunnuksella kampanjoinut Niinistö pettyi puolueensa tapaan hoitaa kampanjaa. Vaalirahakohun myötä on selvinnyt, että puolue ja etenkin Ben Zyskowicz ohjasivat liikemiehiä lahjoittamaan rahaa suoraan puolueelle tai sen osastoille Niinistön kampanjan sijaan. Tuukka Temosen Presidentintekijät (Suomi 2014) ja Jarmo Korhosen Maan tapa (Tammi 2015) nosti esille Niinistön tarkkuuden rahojen käytöstä vuoden 2012 kampanjassa. Ilmeisimmin iso osa vuoden 2006 kampanjaan saaduista lahjoituksista päätyi johonkin muuhun tarkoitukseen.

Valitsijayhdistyksen kautta Niinistö pystyy tarkkaan seuraamaan miten kampanjarahat tulevat käytetyiksi. Vaikka puheenjohtaja Petteri Orpo ja jotkut poliittiset kommentaattorit ovat kieltäneet, niin valitsijayhdistyksen perustamisessa on näpäytyksen makua.

Niinistön ilmoituksesta kampanjointi lähtee käyntiin. Hitaasti, mutta varmasti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti