torstai 31. toukokuuta 2018

Rinnevarjostus paljastaa


Keväällä televisiossa kerrottiin, että Maanmittauslaitoksen Karttapaikan aineistojen avulla voi tehdä kotiarkeologin hommia. Karttapaikan tarjoaman rinnevarjostuksen avulla pääsee tarkastelemaan maanpinnan muotoja. Ne paljastavat ihmisen kaikenlaista toimintaa vuosisatojen ja -tuhansien takaa.

Heti piti tarkastaa, että millaisia jälkiä muinaiset mökkinaapurit ovat Jynkänlahden asuinpaikan maastoon jättäneet.

Ensin ei erottunut kuin myöhempien aikojen teitä ja ojia, mutta kun kartan kokoa näyttöllä vaihteli ja katsoi näyttöä eri kulmista, niin Viitamäen rinteestä sattui silmiin talonpohja, jonka halki kulkee polku.

Karttapaikassa voi mitata etäisyyksiä. Talonpohjan pisin, pohjoiseen oleva seinä oli 48 metriä. Siinäpä muinaisilla naapureilla on tainnut olla rivitalo! Pohjaratkaisussa ei ole noudatettu suoria kulmia, vaan etelään päin on ollut kiilamainen iso erkkeri. Sisäänkäyntien paikkoja ei pohja paljasta.

Kohollaan olevan möykyt ovat myöhempien aikojen tervahautoja. Paikalla tiedetään 1600- ja 1700-luvuilla aktiivisesti poltetun tervaa. Käräjilläkin on käyty selvittelemässä tervaspuiden omistussuhteita.



Maanmittauslaitoksen Karttapaikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti