tiistai 26. kesäkuuta 2018

Johannes ja Pirkale: Korpin lauma

Edellinen Sysivuoren kirot


Johanneksen ja Pirkaleen seikkailut jatkuivat pitkän tauon jälkeen Peyon (Pierre Culliford, 1928-1992) kuoleman jälkeen. Vuonna 1994 ilmestyi Korpin lauma, jonka käsikirjoittivat Yvan Delporte ja Peyon poika Thierry Culliford (s. 1955) ja piirsi Alain Maury. Värityksestä oli vastuussa Peyon puoliso Nine Culliford. Suomeksi albumin julkaisi Semic 1995. Kustantajan vaihdoksen myötä strumffien tilalle tulivat smurffit.


Johannes ja Pirkale ovat edelleen kuninkaan palveluksessa. Pirkaleen soittotaito on saanut samanlaisia vaikutuksia kuin Asterixin kylän Trubadurixin tai Niilo Pielisen pielofoni. Soitto saa aikaan sateen ja myrskyn.


Varsinainen seikkailun sykäyksenä ovat Morovia-Podlakian alueelle hyökänneet hunnit. Kuningas Ladislav pyytää apua serkultaan, ja niin Johanneksen ja Pirkaleen kuningaskunnassa nostatetaan sotilasjoukko itäisten naapureiden avuksi.

Yksi hunnilaumoista, Korpin lauma Fumblel-kaanin johdolla hyökkää syvälle länteen ja ottaa Hieronymuksen panttivangikseen. Samaan aikaan Vuorenpään paronin käskynhaltija Hubert päättää käyttää sekasortoa hyväkseen ja kaapata vallan kuningaskunnassa.


Johannes ja Pirkale ovat riitaantuneet musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Pirkale päätyi Vuorentaan käskynhaltijan vangiksi, ja smurffeilla on iso työ etsiä sankarit omilta tahoiltaan.


Sekavien juonenkäänteiden jälkeen asiat palaavat mallilleen. Hunnit palaavat sinne mistä tulivat, ja Hubert päätyy tyrmään. Samanlaista jäntevyyttä kuin Peyon albumeissa oli uudet tekijät eivät saa aikaiseksi. Semicin suomennoksessa nimessä on sekavuutta, ja kaani/klaani-sanat menevät usein sekaisin. Mahdollinen niihin liittyvä vitsailu ei avaudu.


Seikkailujen naiskuva ei varsinaisesti parane. Toimivia kansannaisia on nyt otettu mukaan enemmän, mutta sotaanlähtöä pidettiin eräässä linnassa hyvänä asiana. Niin pääsi eroon nalkuttavasta vaimosta.

Uudet tekijät ovat pyrkineet nostamaan kerronnan tempoa, mutta se on johtanut lähinnä sekavuuteen. Tarinan käänteitä tulee liikaa. Vähempikin olisi riittänyt.



Seuraava Rotkovuoren trubaduurit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti