sunnuntai 5. elokuuta 2018

Sankaritekoja


Ville Rannalta on ilmestynyt uusi teos Kuningas menettää päänsä (WSOY 2018). Sarjakuvaromaania en ole vielä saanut käsiini, mutta ennakkotiedoissa kerrotaan uutuuden olevan jatkoa tai laajennettu versio vuonna 2011 ilmestyneestä Sankariteoista (Huuda huuda). Tuo aikaisempi teos on hyllyssä, joten uutuuden lähestyminen voi olla hyvä alkaa siitä.




Sankaritekoja sisältää kolme episodia nykyajan Oulussa seikkailevasta ritarista. Hän on hävinnyt kaikki taistelut, mutta elättelee toivoa vielä voittaa sodan. Episodit tapahtuvat leikkipuistossa, matkalla lastenvalvojan luokse ja perheen entisellä asunnolla.

Kyse on siis avioerosta, ritarin sankarillisuudelle ei siinä ole juurikaan tilaa. Etäännytys ritariaikaan tuntuisi olevan hämmennystä miehen roolista erossa, ja ylipäätään eron tuomista muutoksista. Kuten lohikäärme muistuttaa, nykyaikana ei tarvita urotöitä.





Loppu on sovinnollisempi. Miten tuollaisia vihollisia vastaan taistellaan, ja miksi niin ylipäätään pitäisi tehdä?

Näissä kolmessakymmenessä sivussa ei valaista kokonaisuutta, vaan muutamaa tunnemyrskyä prosessin aikana. Tätä teosta voisi laajentaa moneen eri suuntaan, ja monella eri tavalla. Miten se on tehty, selviää uutuuden lukemisella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti