torstai 3. tammikuuta 2019

7. Sarjakuva, joka vetoaa erityisesti taiteensa takia


Taide voi sarjakuvan yhteydessä tarkoittaa monia asioita. Sarjakuvahan on itsessään ja omillaankin taidetta, oma taiteenlajinsa. Ilmeisesti haasteen tekijä on kuitenkin tarkoittanut "vetoavalla taiteella" tässä yhteydessä piirroksia.

Sarjakuvia voidaan ja on tehty monin eri piirrostyylein. Valitsin kuitenkin vetoavimmaksi Windsor McCayn Pikku Nemon Höyhensaarilla. Otava julkaisi 1991 kaksi isokokoista kovakantista albumillista McCoyn sunnuntaisarjakuvia. Tarkoitus oli julkaista kolmaskin albumi, mutta kesällä 1991 alkanut lama muutti suunnitelmia.

Pikku Nemoa julkaistiin alkujaan amerikkalaisissa sanomalehdissä. Sivukooltaan suurikokoisissa sunnuntailiitteissä McCoyn värilliset sarjakuvat lienevät olleet hyvin vaikuttavia. Yhtään alkuperäistä julkaisua en ole saanut käsissäni hipelöidä, ja tuskin saankaan. Yli 110 vuotta vanhoja lehtiä ei enää anneta satunnaisille kirjastonkäyttäjille luettaviksi kuin erikoisluvalla. Ja tuskin lukeminen puuvillahanskat käsissä tuntuisi enää samalta,

Pikku Nemo-albumeihin palaa aina mielellään. Otavan isoja albumejakin tulee luettua pöydän äärellä.



2 kommenttia: