Yöitkettäjä ja muita suomalaisia arjen häiritsijöitä

 

Pasi Klemettinen
Kansanuskon yöpuoli
SKS 2022

 

Neljännesvuosisata sitten, kun tyynnytin koliikista kärsivää esikoista, en tiennyt vanhan kansan nimenneen oman olennon itkun syyksi. Se oli yöitkettäjä tai valvottaja. Vanhalla kansalla oli myös loitsuja ja taikoja sen karkottamiseksi. Taiat eivät olisi sopineet kerrostalossa toteutettaviksi, ja myös lastensuojeluviranomaisilla olisi ollut sanottavansa kirveen kanssa heilumiseen vauvan lähettyvillä. Loitsuilla sen sijaan olisi varmaankin ollut tyynnyttävä vaikutus.

Yöitkettäjän ja monet muut vanhan kansan hiidet ja manalaiset esitellään Pasi Klemettisen tietokirjassa Kansanuskon yöpuoli. Kuten esipuheessa kerrotaan, kirja on lajissaan ensimmäinen suomalaiseen kansanperinteeseen perustuva ”pahojen olentojen” esittely. Aakkosjärjestyksessä käsitellään noin 70 oliota Ajajaisesta jo mainittuun Yöitkettäjään. Teoksessa kerrotaan myös vanhan kansan ohjeita normaalin arjen häiritsijöiden karkottamiseen.

Klemettinen on kirjannut ylös jo useamman vuosikymmenen ajan erilaisia kansanperinteen pahan ja mieliharmin aiheuttajia. Hänen väitöskirjassaan pääosassa olivat Mellastavat pirut (1997). Kansanuskon yöpuoli on mainio hakuteos aihepiiriin, kalmojen, kiirojen ja keijukaisten maailmaan. Pirua on tässäkin teoksessa käsitelty parinkymmenen sivun verran.

Esittelyjen lomassa Klemettinen tekee hyviä havaintoja. Rajapiru vaivasi lähinnä eteläisen Suomen ihmisiä, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan pohjoispuolella siitä ei ole juurikaan havaintoja. Sen sijaan Pyhän Yrjön taistelusta lohikäärmettä vastaan kerrottiin suomalaisia versioita aina Enontekiötä myöten. Monessa kohtaa ”kansallinen” onkin ylikansallista, yleisinhimillistä kerrontaperinnettä.

Monet vanhan kansan huolet ovat liittyneet karjaa ja kotielämiä häiritseviin henkiin. Siitä huolimatta Klemettisen hakuteos antaa ajoittain loitsuja myös nykyihmisen käytettäväksi. Varkaan perään voi laittaa Manalan rakin tai Hiiden kissan:

Kiihytä, hiisi, hiilijäsi

paha henki, paklojasi

Kipinätär, hiien kissa,

revi reisiä jalosti,

kipeninä kiusaele.

 

 

Äijänkäppänöiden kesäspesiaali

 

Juri Kanerva

Äijänkäppänät - Pistämätön kesäspesiaali

omakustanne 2022

Ylihuomenna eli sunnuntaina 10.7.2022 järjestetään ensimmäiset Jyväskylän sarjakuvafestivaalit Toivolan vanhalla pihalla (Cygnaeuksenkatu 2). Yksi festivaalien ohjelmanumero on Juri Kanervan Äijänkäppänät-albumin julkistus. Sain uunituoreen kappaleen tekijältä jo tällä viikolla.

Juri Kanervan piirrostyyli käy ilmi jo kannesta. Hyvin yksinkertainen ja ilmeisen nopea digitaalinen tikku-ukkotyyli saa rinnalleen vaihtelevan kokoisen konetekstauksen ja tietokonevärityksen. Kaikki nämä tyylielementit ovat omiaan karkoittamaan "hyvän sarjakuvan" lukijoita.

Yli 70-sivuinen albumi on juoneltaan poukkoileva ja nopeita käänteitä sisältävä. Alussa taistellaan urpoja sittiäisiä vastaan, kunnes hyttyslordi keksii keinon muuttaa äijänkäppänät samankokoisiksi itsensä kanssa. Maailma on uhattuna, kun lordi suurenee käppänöiden kanssa normaaleihin mittoihin. 

Fantasiaelementit lisääntyvät tarinan edetessä ja pian ollaan mielikuvituksen rajamailla. Mutta onneksi mielikuvittelulla rajoja voidaan siirtää ajassa ja paikassa mielin määrin. 

Vaikka pölhöt pöllöt pöllöilevät pöheikössä, niin kesäspesiaali-kokonaisuus on yllättävän toimiva kokonaisuus. Tarina loikkii Aavanummella kuin hirvi, mutta lukija pysyy juoksutuksessa hyvin mukana. Kunhan ei liiaksi takerru yksityiskohtiin.

  

Muuten se on mennyttä

 

Ville Hänninen

Muuten se on mennyttä

Arktinen banaani 2022

Tuoreessa esseekirjassa Muuten se on mennyttä Ville Hänninen jatkaa samoja teemoja kuin aikaisemmassa Keskipäivän miehiä (Art House 2016). Tällä kertaa Hänninen on laajemmin taiteen ja kirjallisuuden kokemisen äärellä, vaikka sarjakuva-aiheita uutuudessakin käsitellään. Lähtökohta on hyvin henkilökohtainen, ja sanavalinnoissakin korostuu oma mielipide ja näkemys. Eräässä mielessä kriitikko kertoo arvostelluille ja kritiikkien lukijoille mistä hän pitää ja ei pidä.

Hänninen pitää omana opinahjonaan Jyväskylän Vanhaa Antikvariaattia, tästä uutuudessa on kokonainen luku. Tähän liittyen haluan kertoa Hännisen ja oman elämäni sivuamisesta tuon kirjan luvun aikana. Asuin talossa, jossa antikvariaatti edelleen sijaitsee, ja vierailin siinä lähes päivittäin. Samaan aikaan Hänninen kävi paikassa monta kertaa päivässä. Muistan teinin, joka nuoruuden varmuudella luokitteli teoksia hyviin ja huonoihin. 

Hieman vanhempana, jo yliopistossa opiskelevana, minusta oli karsittu kaikki varmuus. Kaikki oli suhteellista ja asiat riippuivat siitä, mistä kulmasta niitä tarkasteli. En tutustunut Hänniseen tuolloin, vaan vasta paljon myöhemmin. Mielestäni sama nuori Hänninen oli kerran yksin Kauppakadun Suomalaisen sarjakuvahyllyn luona. Hän oli löytänyt Kalervo Palsan Eläkeläinen muistelee -opuksen, ja selaili sitä. Kun tulin hyllyn luo, nuori kiirehti laittamaan sarjakuvan takaisin hyllyyn. Hänen kasvoilleen ei noussut pornon lukemisesta käräytetyn nolous, vaan hämmentynyt ihastus. Kuvittelin ilmeen johtuvan siitä, että hän oli löytänyt uuden, tuntemattoman maailman. Ja olin siitä kateellinen, koska Palsa oli minulle jo tuttu.

Mistä nuorena löysikään kaiken ajan lukemiseen, elokuviin ja taiteen kokemiseen? Hänninen ihmettelee ja arvelee edelleen arvottavansa tuolloin hankitun tiedon varassa. Samaa ihmettelen itsekin. Nopealla ja yksinkertaisella arvottamisella? Mutta uusintakierrokset vanhempana tuottavat yllätyksiä: Hänniselle Annaud’n Ruusun nimi -elokuva oli nuorena suuri pettymys, mutta vanhempana uudelleen katsottuna filmi olikin kerrassaan mainio, melkein klassikkoainesta.

Viimeiset luvut kertovat, että kuvan ja sanan yhdistäminen onnistuneesti ei tuo nykyisessä kulttuurimaisemassa tekijälleen sellaista kunniaa ja arvostusta, minkä heille soisi. Kulttuuri on jaettu selkeärajaisiin osastoihin, ja niiden välillä operoiva joutuu liian usein aitojen väliin. Onneksi sarjakuvapiireissä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on omaa lokeroa laajennettu rajalinjojen yli, mutta määrärahojen niukkuus ei edistä tällaista ajattelua laajemmin. Eikä kirjapainotaito, saati digipainaminen, vakiintuneine käytäntöineen ole helpottanut kuvan ja sanan liittämistä yhtään. Päinvastoin.

Hänninen käy teoksessaan läpi työskentelytapojaan ja korostaa niin sanottujen väliteosten merkitystä kirjailijan/taiteilijan tuotantoa arvioitaessa. Raoul Palmgrenin ura saa toimia allegoriana vasemmiston nousulle ja laskulle Suomessa. Kirja saa ajattelemaan kriitikon paradoksia. Jos löytää kokonaan uuden maailman, jota muut eivät ole vielä sanallisesti kuvailleet, niin olenko minä valmis tekemään sen? Sanallinen kuvaus taiteen kokemisesta väistämättä latistaa sen jollakin tapaa. Jätänkö aarteen vain omaan tietooni, vai yritänkö selittää sen jotenkin osittain? Vai muutanko kritiikkiä siten, että asia välittyisi?

Juhannusmysteeri

 

Miia Laine

Kuolema ei lomaile

Enostone 2022

Kesäkuussa, juuri sopivasti ennen juhannusta, ilmestyi espoolaisen Miia Laineen esikoisteos Kuolema ei lomaile. Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on dekkari. Emilia Jääpuro on entinen poliisi, joka on siirtynyt yksityisyrittäjäksi selvittelemään firmojen ongelmia. Hänen entinen pomonsa Espoon poliisista soittaa juhannuspäivänä ja pyytää avuksi selvittämään espoolaisten kesähuvilalla Saimaan rannalla tapahtunutta murhaa. Jääpuro kun on samalla seudulla mökkeilemässä.

Kyseessä on suljetun paikan ja perheen sisällä tapahtunut murhamysteeri. Laine kirjan mittaan rikkoo molempia suljettuja kehiä hieman, mutta alkuasetelma on hyvin perinteinen rikosromaanin lähtökohta. On ruumis ja epäillyt, kaikki yhdessä nipussa.

Murhattu on perheen leskiäidin uusi poikaystävä. Eronnut, karannut ja liike-elämässä tarjotusta avusta huolimatta huonosti menestynyt. Mahdollisia motiiveja surmaan näyttää aluksi olevan vain yksi. Estää lesken uusi avioliitto.

Rikos ratkaistaan suomalaisen poliisin rautaisella ammattitaidolla ja tutkintamenetelmillä. Ajoittain elämänkokemus auttaa. Jääpurojen kesämökille oli pitänyt tehdä kaksi porakaivoa, koska ensimmäinen reikä oli sattunut suolaisen veden pussiin. Normaalissa kaivossa kun vesi oli loppunut kesken kesän, ja mökillä haluttiin viettää aikaa myös elokuussa. Kaivojen pohtiminen johti murha-aseen löytymiseen.

Saimaan rannalta siirrytään heti murhapäivän jälkeen Espooseen tekemään varsinainen työ. Ollaan Westendissä, Tapiolassa ja Haukilahdessa. Laine pääsee kuvailemaan kotikulmiaan. Tapahtumien keskiössä oleva Karvioiden perhe on ylempää keskiluokkaa, Kielo Wash -perheyrityksen ydinjoukko. 

Kirjan huono-osaiset elävät kokonaan toisenlaisessa ajatusmaailmassa. Tässä mielessä Laineen teos antaa Espoosta (ja maailmasta) hyvin pessimistisen ja deterministisen kuvan. Haluaisin kuitenkin uskoa, ettei huonot lapsuuden lähtökohdat määritä ihmisen koko elämää. 

Unelmoijan karttakirja

 

Judith Schalansky

Kaukaisten saarten atlas

suom. Marko Niemi

Poesia 2020

Karttakirjat ovat omanlaisensa kirjallisuuden laji, joilla on suuri merkitys ihmisten käsitykseen siitä millainen maailma on. Kartoista selviää meret, mantereet, maat ja pinnanmuodot. Oleellinen osa kartastoja ovat valtioiden rajat ja ihmisten asuttamat paikat. Vaikka kartastoa monesti ajatellaan luonnontieteiden tuottamien tulosten lahjomattomana ja ideologiattomana julkistamisena, niin lopputuloksissa on usein politiikka ja valtapyrkimykset läsnä.

Kirjailija Judith Schalanskyn syntymävaltio Itä-Saksa on olemassa enää vanhentuneissa ja historiallisissa kartastoissa. Kirjansa esipuheessa hän kertoo, että hänen kouluaikaisissa kartastoissa DDR oli aina omalla sivullaan, yhtenä kauniina kokonaisuutena. Länsi-Saksa oli aina toisella aukeamalla. Maiden yhdistymisen jälkeen hänelle paljastui, että toisen Saksan asukkaille kartta oli aivan toisenlainen. Siinä olivat molemmat maat samalla aukemalla, mutta rajat eivät määritelleet DDR:ää vaan mystisen ”Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen”.

Kaukaisten saarten atlaassa ei ole kuitenkaan kyse maailmanpolitiikasta tai valtasuhteista, ainakaan pääosin. Kirja on saanut alkunsa karttojen lukemisesta, löydöistä ja ihmettelystä niiden äärellä. Maapallolla on paljon eristyneitä ja syrjäisiä saaria, jotka usein ovat pienessä laatikossa varsinaisen emämaansa yhteydessä. Schalansky kertoo ajatelleensa, että kartanpiirtäjät ovat aloittaneet näistä pienistä kohteista ja sitten jatkaneen suurten mantereiden tekemiseen. Siitä seurasi oivallus, että mantereet, suuret massat ovat yhtälailla saaria maailman merissä kuin pienetkin alueet.

Schalansky on antanut teoksen alaotsikoksi Viisikymmentä saarta, joilla en ole käynyt enkä tule käymään. Kyse on siis pelkästään kartastojen ja muiden tietokirjojen tuomista tarinoista ja niiden kauniista kirjallisesta ilmaisemisesta. Moniin Schalanskyn kirjaansa valitsemaan paikkaan on käytännössä mahdotonta päästä, ja suurimpaan osaan matkustaminen vaatii runsaasti aikaa ja rahaa. Lähes puolet saarista on asumattomia. Osan kamaralla on kulkenut vähemmän ihmisiä kuin Kuussa.

Teos ei ole pelkästään Schalanskyn kirjoittama, vaan hän on myös suunnitellut ulkoasun kirjainleikkauksia myöten. Se valittiin julkaisuvuotenaan Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tekijä on edellyttänyt käännöksiltä samaa huoliteltua ulkoasua. Sen toteutuksessa suomalainen kustantaja Poesia on onnistunut hyvin. Kaikki kartat ovat samassa mittakaavassa ja etäisyyttä kuvaavat janat informatiivisia.

Schalanskyn valitsemiin saariin liittyy kiehtovia ja/tai karmaisevia tarinoita. Amelia Earhart aikoi tehdä välilaskun matkalla Tyynen valtameren yli Howlandin saarella. Pilvien vuoksi hän ei kuitenkaan löydä sitä, useampien tuntien etsinnästä huolimatta. St. Kildalla sitkeät ihmiset elättävät itseään keräämällä merilintujen untuvia ja munia. Kaksi kolmesta saarella syntyneestä kuolee kahdeksan päivän tautiin. Norjalaisten löytämästä Pohjoisen jäämeren Yksinäisyyden saaresta tulee ajan mittaan venäläisten Eristäytymisen saari.

Joillakin saarilla on tiheä asutus. Schalanskyn valinnoista väkiluvultaan Kap Verdeen kuuluva Brava, 6804 asukasta. Silti kaksi kolmasosaa kapverdeläisistä asuu muualla kuin kotisaarillaan. Salomonsaariin kuuluvalla Tikopialla on asuttu kolme tuhannen vuoden ajan, asukkaita on nykyisin 1200. Alle viiden neliökilometrin saari on pysynyt elinkelpoisena vuodesta toiseen neljän klaanin päälliköiden huolehtiessa väestön nollakasvusta. Jokaiselle syntyvälle pitää olla oma puutarhansa. Pääsiäissaaren Schalansky nimeää Tyyneen valtamereen heitetyksi sopuliksi.

Kaukaisten saarten atlaan suomennos jäi Marko Niemen (1974-2019) viimeiseksi toteutuneeksi työksi. Käännöksen ovat viimeistelleet Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki. Saksankielinen alkuteos ilmestyi 2009 ja englanninkielinen laitos 2010. Suomalainen kustantaja on kertonut harkinneensa julkaisemista pitkään, toivottavasti tämä taloudellinen panostus kantaa hedelmää. Tämä mielikuvitusta ruokkiva ja kaukokaipuuta helpottava teos on palannut käsiini lukuisia kertoja. Missä olikaan neljän asukkaan Tromelin? Mikä olikaan se koiruus, jonka vuoksi Petossaari (Deception) sai nimensä?

Julkaistu Kaltiossa 4/2020.

Pitää olla

 alfa-alfa: pitää olla: alfalfa.

alppinismi: pitää olla: alpinismi.

alppinisti: pitää olla: alpinisti.

aplikaattori: pitää olla: applikaattori.

asteettain: pitää olla: asteittain.

huoneusto: pitää olla: huoneisto.

hälyyttää: pitää olla: hälyttää.

hälyytys: pitää olla: hälytys.

joni: pitää olla: ioni.

jute: pitää olla: 2. juutti.

kansantiede: pitää olla: kansatiede.

kehoittaa: pitää olla: kehottaa.

kehoitus: pitää olla: kehotus.

kemikalio: 1. pitää olla: kemikaali. 2. paremmin: kosmetiikkamyymälä, -osasto, kemikaalikauppa ...

kertoin: pitää olla: kerroin.

koittaa: pitää olla: koettaa.

kremnologi: pitää olla: kremlologi.

kremnologia: pitää olla: kremlologia.

Kummatkin joukkueet pitää olla: kumpikin joukkue t. molemmat joukkueet.

kuullostaa: pitää olla: kuulostaa.

mitalli: pitää olla: mitali.

moni: ... , moni mies. Virkaan on monta hakijaa. Monta hakijaa täyttää [pitää olla: moni hakija täyttää, monet hakijat täyttävät] vaatimukset. ...

monityydyttämätön: Monityydyttämätön [pitää olla: monityydyttymätön] rasvahappo.

naivi: pitää olla: naiivi.

oikea: ... . sopiva, edullinen, otollinen, hyvä, järkevä, sellainen kuin pitää olla. Valitsi oikean hetken. Apu tuli oikeaan aikaan. Oikeaan aikaan ...

ongelmatiikka: pitää olla: ongelmat, ongelmisto, problematiikka.

paneli: pitää olla: paneeli.

paria: pitää olla: paaria.

pure: ruok. pitää olla: pyree.

puuvapaa: Puuvapaa paperi pitää olla: sellupaperi.

rationoida: pitää olla: rationaalistaa t. rationalisoida.

renesanssi: pitää olla: renessanssi.

sairalloinen: pitää olla: sairaalloinen.

sairaloinen: pitää olla: sairaalloinen.

scientologia: pitää olla: skientologia.

seetri: pitää olla: setri.

tiitteri: pitää olla: titteri.

tinnitys: 39 ark. tinnittäminen; lääk. pitää olla: tinnitus.

vaakita: pitää olla: vaaita.

vaakitus: pitää olla: vaaitus.

verytellä: pitää olla: verrytellä.

veryttely: pitää olla: verryttely.

pitää olla koko tekstistä

Koditon

 

Kustantamo Helmivyö on julkaissut toimittamani Hector Malotin lastenkirjaklassikon Koditon. Teuvo Pakkalan lyhentämätön suomennos on nyt ensimmäisen kerran yli sataan vuoteen saatavissa. 

Saatavissa helpoiten nettikauppojen kautta. BoD:n sivuilla lukunäyte.

Drive My Car

 

Sunnuntai-ilta vilahti elokuvateatterissa kolmituntisen Ryusuke Hamaguchi ohjaaman Drive My Carin (Japani 2021). Keskeinen rooli elokuvassa oli punaisella Saabilla, jolla 23-vuotias nuori nainen kuljetti pääosassa ollutta näyttelijä ja teatteriohaaja Kafukua. Elokuva oli yhdeltä tasoltaan vuosimalli 1990 (tai 1991) Saab 900 Aeron ylistyslaulu.

Elokuva perustuu Haruki Murakamin samannimiseen novelliin, joka on julkaistu suomeksikin kokoelmassa Miehiä ilman naisia (Tammi 2016). Murakamin novellisissa auto on keltainen Saab 900 Convertible, eli siis Uudessakaupungissa valmistettu avoautomalli.

Suomalainen Saab-malli olisi sopinut elokuvaan erinomaisesti. Henkilöhahmot eivät turhia toisilleen lörpöttele, keskustelu on pikemminkin Aki Kaurismäen elokuvista tuttua lyhytsanaista ja merkityksellistä kommunikointia.

Jos Anton Tsehovin Vanja-eno on tuttu, niin elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

 

Toisen koronavuoden arkea

 

Ensimmäisen koronakevään aikana pohdittiin, että seuraavana syksynä ilmestyy varmasti paljon koronaa käsittelevää kirjallisuutta. Sitä ei loppujen lopuksi tainnut paljoakaan tulla, uusi tilanne jatkuessaan vaati enemmän aikaa tulla käsitetyksi ja käsitellyksi. Tosin jo ensimmäisen kevään aikana ilmestyi Slavoj Žižekin Pandemic (OR Books), joka pääosin koostui filosofin viikottaisista kolumneista. Žižek arveli, että pandemiasta selviäisivät parhaiten maat, jotka säilyttäisivät demokraattiset rakenteensa eivätkä sortuisi perusoikeuksien perusteettomiin loukkauksiin. 

Harri Hertellin Tiedän sen olevan rakkautta (Enostone 2022) alkaa tammikuusta, toisen koronavuoden alusta. Tuolloin oli jo kaikille selvää, että viruksen kanssa tullaan elämään pidempään kuin aluksi toivottiin ja kuviteltiin. Elämä on jo asettunut tiettyihin raameihin.

Runoissa Hertell on kotona lasten kanssa. Aika rytmittyy vuodenaikojen mukaan, runoihin kirjautuu mukaan muun muassa Helsingissä hiihtävä Wolt-kuski. Päiväkoti ja Tukkutorin Lidl ovat muuttuneet suurien retkien määränpäiksi.

Hertell kertoo, että hänellä on jääkaapinovessa ohjelista lasten kasvattamiseen. Ensimmäisenä asiana listassa mainitaan, että "sanoita tunteita". Se on myös tämän runokokoelman keskeisin anti. Monissa kohdin pystyin samaistumaan runoihin, esimerkiksi ystävien ja kavereiden tapaaminen on muuttunut sellaiseksi, joka pitää perustella itselle aina uudestaan ja uudestaan.

mietin hetkellisyyttä

miten tärkeää on voida välillä kohdata ystävä

nauraa himmeässä valossa

kuunnella musiikkia

puhua asioista joita haluaa tehdä

Tiedän sen olevan rakkautta on rehellinen ja avoin kuvaus poikkeusoloissa elämisestä. Kun katsoo maailmaa uusin silmin niin näkee rakkautta paljon enemmän kuin on aikaisemmin uskonutkaan.

Harri Hertell

Tiedän sen olevan rakkautta

Enostone 2022

  

Länsipohjan ensimmäinen auto

 

Länsipohjan museossa Uumajassa on esillä ensimmäinen läänin alueelle hankittu automobiili. Auto on vuoden 1899 mallia oleva Benz Victoria, ja sen hankki vuonna 1900 apteekkari Jon H:son Hedin. Museoon auton lahjoitti hänen leskensä vuonna 1928.

Hedin sai ensikosketuksen autoihin kylpylämatkalla Etelä-Saksaan 1890-luvulla. Uusi kulkuväline vaikutti olevan juuri sopiva Hedinin tarpeisiin: hän asui Lyckeselenissä, mutta työpaikka oli 75 kilometrin päässä Degerforsissa (nyk. Vindeln). Vuonna 1900 hän koeajoi Tukholman kivetyillä kaduilla Benzin, ja se tuntui sopivalta matkavälineeltä. Kaupat syntyivät ja auto lastattiin junaan kohti uutta kotia. Kauppahinta oli 5000 kruunua (nykyrahassa n. 30000 euroa).

Keskisen Västerbottenin tiet eivät kuitenkaan olleet kivettyjä ja muutenkin kunnoltaan aivan toista luokkaa kuin pääkaupungissa. Tämä paljastui ensimmäisellä matkalla. Teiden kunnon vuoksi sitä ei voinut käyttää ajateltuun tarkoitukseen.

Hedinin Benz Victoria vietti suurimman osan ajastaan autotallissa. Silloin tällöin se nähtiin Lyckelen pääkadulla Storgatanilla, muttei juurikaan muualla.

* Länets första bil

 

Kaltiossa

 

Ville Linna

Paavo Tynell - Chasing Light

The Batman (2022)

 

Uusi Lepakkomies-elokuva The Batman on synkkäsävyinen kuvaus sateisesta Gotham Citystä. Läpi koko pitkän, liki kolmituntisen elokuvan on hämärää tai pimeää, ja runsaat syksyiset sateet tuovat kuvailmaisuun oman lisänsä. Lisäksi monin paikoin kamera ei tarkenna teräväksi katsojalle näkyvää, joten hämärä synkkyys korostuu tätäkin kautta. 

Tarinaltaan elokuva sijoittuu jonnekin Year One ja Year Two -sarjakuvien maisemiin. Batman on saanut jonkinlaisen jalansijan Gotham Cityn poliisilaitoksen avustajana, mutta oma missio tai osuus kaupungin rikoksentorjunnan osana ei ole vielä vakiintunut. 

Elokuvan alkumetreillä Alfred kertoo kirjanpitäjien olevan tulossa käymään, koska Bruce Wayne ei ollut suostunut asioimaan heidän kanssaan. Sankarimme kivahtaa, ettei ole kiinnostunut rahasta. Kosto on tärkeämpää. Raha-asiat ovat aivan toissijaisia.

Jos Wayne olisi ollut tilikirjoista kiinnostuneempi, niin elokuva olisi ollut lyhyempi ja paljon vähemmän toiminnallinen. Elokuvaa katsellessa tuli vahva mielikuva, että olisi samantyyppisen sarjakuvan joskus lukenut, mutta en nyt pysty asiaa tarkastamaan. Oma Batman-sarjakuvakokoelmani on varsin pieni.

Elokuvan mittaan Batmanin kuva maailmasta laajentuu. Jatkossa hän tutkinee isänsä perustaman säätiön ja muutkin tilit huomattavasti tarkemmin. Vastustajat saavat hänen silmänsä avautumaan ja muuttamaan toiminta-ajatuksia. Vaikka elokuvan lopussakin sataa ja tulvii, niin gothamilaisille näyttäytyy uudenlainen supersankari.

  

Pahanhautoja

 

Huomenna ensi-iltaan tulee uusi suomalainen kauhuelokuva. Hanna Bergholmin esikoisohjaus Pahanhautoja (Suomi 2022) on jo ennakkoon saanut kunniaa maailman filmifestivaaleilla, ja ennakkojutuissa kotimaiset kriitikot ovat kehuneet leffaa. Näihin kehuihin voin vilpittömästi yhtyä.

Kotimainen kauhuelokuva on Pahanhautojaan saakka pitänyt esikuvanaan hyvin pienellä budjetilla tehtyjä B-luokan elokuvia. Niillä on toki oma camp-arvonsa, tahaton huumori on suomalaisissa tuotannoissa jalostettu harkituksi komiikaksi. 

Bergholmin lähtökohdat kauhuelokuvaan ovat aivan toiset. Työ on tehty huolella ja ammattitaitoa arvostaen. Esikuvat ovat olleet tämän vuosisadan kansainvälisissä kauhutuotannoissa, joita Suomessa on harvemmin valkokankailla nähty. Omakin kokemus tästä genrestä rajoittuu Iik!-kauhuelokuvafestivaaleilla nähtyyn. 

Kansainvälisestikin kauhu on tuotu tämän päivän (ylemmän) keskiluokan asuinalueille. Tarinatyypit usein ovat kuitenkin vanhoja tuttuja, mutta 2000-luvun ympäristöihin istutettuja.

Pahanhautojassa on näkemäni perusteella sukellettu kokonaan uudelle alueelle. Muistuuko mieleen kauhuelokuvaa, jonka keskiössä on äiti-tytär -suhde? Ihana arki -videoblogia pitävä äiti (Sophia Heikkilä) on rakentanut hienot kulissit, ja patistaa varhaisteini-ikäistä Tinja-tytärtään (Siiri Solalinna) telinevoimistelukisoihin. Ensimmäiset enteet pahasta nähdään, kun korppi pääsee perheen olohuoneeseen. Muutamalla lehahduksella se rikkoo kaiken. Tinja pyydystää linnun vilttiin viedäkseen sen ulos, mutta äiti hymyillen katkaisee idyllinrikkojan niskat.

-- Vietkö tämän roskiin, biojätteeseen? Äiti pyytää Tinjalta.

Symbolisella tasolla elokuva on runsas, siitä riittää pureksittavaa moneen eri suuntaan. Vakavasti otettava kauhufilmi on suomalaisessa elokuvakentässä jotain uutta. Kannattaa tutustua. Se tarjoaa jokaiselle perheenjäsenelle mietittävää.

 

Murhamies ja muuta Eino Leinon tuotantoa

 

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on jaettu paljon Eino Leinon Ukrainaa käsittelevää runoa Terve Ukraina (mm. Sofi Oksanen on jakanut ja kommentoinut). Leino kirjoitti paljon ajankohtaista runoutta, tilapäärunoja, kuten aikoinaan sanottiin. Keväällä 1917 Ukraina erkani Venäjästä ja sitä Leino tervehti muun muassa näin

Uljas Ukraina! Nyt älä horju!

Kerran se koittaa kansojen koi.

Leino kirjoitti elääkseen. Nimekkään kirjailijankin piti kirjoittaa paljon kattaakseen elinkulunsa.

Kustantamo Helmivyö on viime vuonna julkaissut Juri Nummelinin toimittaman Leinon novellikokoelman, jonka nimi myös resonoi meneillään olevaan Ukrainan sotaan. Murhamies ja muita novelleja on ohut kokoelma, aavistuksen yli 50 sivua. Kokoelmassa ovat jäljellä vain nykylukijaa puhuttelevat novellit, "päiväperhot" Nummelin on jättänyt pois siitä. Leinolle runot ja pakinointi olivat luontevampia keinoja ilmaista.

Murhamies-novellikokoelman tarinoissa eepokset ja kansansadut ovat keskeisiä toimintaympäristöjä. Kalevala on ollut innoittajana monessa. Homeros on henkilönä yhdessä novellissa.

Niminovellin nimi siis tuo mieleen Ukrainan vastustajan johtajan. Vladimir Putinia on jo sodan ensipäivinä ehditty kutsua tällä nimellä ja syyttää sotarikoksista. Ja onhan jo sota sinänsä erittäin tuomittava asia.

Leinon murhamies on hyvin paatunut pahantekijä. Ovelasti hän on saanut sysättyä rikoksensa toisen ihmisen syyksi ja ryöstämänsä saaliin avulla noussut yhteiskunnassa arvostettuun asemaan. Vaikka murhamies omantunnontuskissaan myöhemmin tunnustaa tekonsa, kukaan ei häntä usko. "Lautamies laskee leikkiä", totesivat kylänmiehet.

Leinon novelissa murhaa ei ajatella oikeudenmukaisuuden tai totuuden julkitulemisen kautta. Oikean henkilön rankaiseminen ei ole oleellista, vaan miten asia viimeisella tuomiolla ratkaistaan. Tämä elämä on merkityksetön, vain taivaspaikat lasketaan.

Novelleissa muotona on usein ajatuksena avata erilaisia ajatusmalleja ja näkökulmia ihmisten sisäisiin perusteluihin. Tässä mielessä Murhamies tarjoaa yhden mahdollisen silmäyksen pahantekijän mieleen. Omasta mielestään hän pelasti kaksi. 

 

Caspak-trilogia valmis

 

Suomentamani Edgar Rice Burroughsin Caspak-trilogian päätösosa on julkaistu. Kustantamo Helmivyön kustantama teos on saatavilla esimerkiksi Adlibriksestä tai Bodista.  

Mr. Holmes

 

Perjantaina Yle Teemalla esitettiin Bill Condonin ohjaama Mr. Holmes (Iso-Britannia 2015). Elokuvassa tavattiin Sherlock Holmes (Ian McKellan) ikämiehenä pohtimassa viimeistä tapaustaan, jonka jälkeen hän vetäytyi eläkkeelle mehiläisten hoitajaksi. Se ei käykään niin yksinkertaisesti, koska muistihirmun käämit pätkivät.

Holmesin seikkailut teki maailmalle tutuksi uskollinen apuri John Watson. Elokuvassa Watson on vain pienessä sivuroolissa omalääkärinä. Condon johdattaa Holmesin elokuviin katsomaan Kelmotin tapauksen filmatisointia, ja mestarietsivämme poistuu teatterista hämmentyneenä. Watson on kirjoittanut omiaan! Mutta miten tapaus oikeastaan meni?

Taloudenhoitajan (Laura Linney) nuoren pojan Rogerin (Milo Parker) sysimänä Holmes alkaa selvittää tapaustaan. Erinäisten apukeinojen avulla juttu alkaa muistua.

Holmesin humanististen alojen tuntemus ja kyky empatiaan ovat Watsonin Punaisten kirjainten arvoituksessa kirjoittaman mukaan olemattomia. Elokuva kuitenkin osoittaa, ettei koskaan ole liian vanha oppiakseen jotakin uutta. 

Elokuvana Mr. Holmes tuo paljon kaluttuun ja lukuisasti versioituun hahmoon uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa niitä ei haeta viemällä etsivä uuteen ympäristöön tai uusien kumppanien kautta, vaan syventymällä hänen itsensä sisäiseen elämään. Toteutus on onnistunut.