keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Viihderakentaja Sukari


Pieksämäkeläinen Jaakko Savola lanseeraa eiliseen Kalevaan (3.2.) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessaan uuden sanan: viihderakentaja.

Savola kirjoittaa liikemies Toivo Sukarin Pieksämäen ja Kiimingin Ideapark -hankkeista. Tittelikseen kirjoituksessa Savola on laitannut 'Sukariin uskomaton', joka kertonee hänen kantansa hankkeisiin.

Savola johtaa uuden tittelin markkinoinnista. Sukarihan ei rakennuta vain liiketiloja, vaan liike- ja viihdetiloja.

Tarkkaan ottaen Sukarin tittelin kuuluisi olla viihderakennuttaja, mutta se ei osoita samoin kuin viihderakentaja. Viihderakennuttaja rakennuttaa kuin omaksi viihteekseen, hieman kuin Baijerin Ludvig II, jonka hankkeita on muun muassa Tekno-Kekko esitellyt. Baijeriin nousi lukuisa joukko hienoja ja suuria linnoja, kuuluisimpana Neuschwanstein, Disneyn Prinsessa Ruususen linnan esikuva.

Ludvigin viihderakennuttaminen ja hänen seuraajiensa omaksuma samantapainen hallintotapa johtivat lopulta siihen, että müncheniläiset työläiset julistivat Baijerin kommunistiseksi neuvostotasavallaksi.

Onhan näissä uusissa ideaparkeissa täkyjä hippienkin kannatuksen saamiseksi. Pieksämäen Ideaparkissa voisi käydä paikallisjunalla ja Kiimingin olisi valmistuessaan maailman suurin puurakennus (sisätilat 11 hehtaaria).

Olisi siinä selittämistä 1970-luvun alun jääliläiselle pienviljelijälle, joka harkitsee peltojensa paketoimista. Että vajaan 40 vuoden päästä tulee mies, joka rakennuttaa kauppahallin, johon hänen peltojensa lisäksi mahtuu myös kaikki metsät, joutomaat ja suot. Ja naapurin pientareet ja metsän reunat kanssa.

2 kommenttia:

  1. Pim! Olet haastettu.

    VastaaPoista
  2. Viihderakentaja Toivo Sukari oli käynyt puhumassa viime viikolla Oulussa Yrittäjäfoorumissa. Kiimingin Ideapark suunnitelmat Toivon mielissä tarkentuneet, ja toivon mukaan mahdollisimman pian päästään rakentamaan.

    Esteenä aloittamiselle on vielä joitakin kaavanyansseja (esim. maakuntakaavan uusiminen).

    Varsinaisen pommin viihderakentaja Toivo Sukari esitti oululaiselle yrittäjäporukalle. Ideaparkin kylkeen tullaan rakentamaan yksi yhteen kopio vuonna 1912 uponneesta Titanic -laivasta.

    Näin lisätään Kiimingin Ideaparkin matkailullista kiinnostavuutta ja viihdearvoja.

    Tarkemmin Forum24 -lehdessä.

    VastaaPoista