80-luvulla opin tuntemaan, että Pauli Kallion nimi on laadun tae. Ripple ja etenkin Suuri Kurpitsa kuuluivat vakiolukemistoihini, Suuri Kurpitsa ry:n jäsenkin olin. Maalaispunkin päiväkirjassa (Suuri Kurpitsa 2009) Pauli Kallio (s. 1960) palaa aikaan, jolloin hänestä tuli tuo tuntemani laadun tae, vuosiin 1977-1980/1 vanhojen päiväkirjojensa johdattamana.
Vanhat päiväkirjat ovat Kalliolle vain muistin tuki. Hän kirjoittaa muisteluksia ja sarjakuvakäsikirjoittaa Kyky Ahoselle kokemuksistaan punkin parissa 1970-luvun lopulla. Punk ei ollut mikään yhtenäinen liike, mutta tarjosi nivalalaiselle nuorelle tavan itseilmaisuun ja johdattaa taiteen pariin. Vaikka maalaispunkki ei aikoinaan sellaisesta niin hienosta kuin "taide" mitään perustanut, päinvastoin.
Kallion muisteluksien keskiössä on Ratsia ja sen solisti Jyri Honkavaara (1960-1997). Keikkamatkoilla kuljetaan Keski-Pohjanmaalla, poiketaan Pihtiputaalla bändin kotisijoilla ja Oulussa festivaaleilla. Hilseeseen kirjoittanut Kallio tutustuu Honkavaaraan ja muihin bändin soittajiin.
Maalaispunk ja punk ylipäätään Kallion elämästä loppuu kaupunkiin muuttoon. Musiikkimaku monipuolistuu, Kallio luetteloi uudenpia ihastuksiaankin. Teoksen lopun luettelot ja haastattelut keskittyvät kuitenkin Ratsiaan ja Honkavaaraan, kuten kokonaisuuteen kuuluu.
Kuten voi arvata, ei punk jää pelkästään 1970- ja 1980-luvun taitteeseen. Se palaa ihmisten ja nostalgian kautta. Vielä 2000-luvulla kolmekymmentä vuotta myöhemmin muistellaan ja yritetään Pellen keikalle. Se on loppuunmyyty. "Se on kuitenkin mukavaa, että Pellellä menee hyvin", todetaan Jyri-muisteluksien lopetukseksi.
Ahonen sopii Kallion elämän sarjakuvittajaksi mainiosti. Onhan miesten yhteistyö jatkunut pitkään, 1980-luvun alkupuolelta saakka. Viehko ratkaisu on laittaa maalaispunkit puhumaan (lievällä) murteella puhekuplissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti