lauantai 19. helmikuuta 2011

Linkolan soutaja


Kirja-alennusmyynnistä tarttui kassiin pokkari Linkolan soutajan päiväkirja (Sammakko 2008). Teos on alunpitäen julkaistu kovissa kansissa 2006, ja se perustuu kalakoulun työharjoittelussa Pentti Linkolalla olleen Eero Alénin syys-marraskuussa 1994 pitämään päiväkirjaan.

Teos rakentuu päiväkirjamerkintöjen ympärille. Suuri osa kerronnasta keskittyy Vanajan selillä soutamiseen, ja sen kirjaamiseen kuinka kuhaa, haukea ja muuta kalaa kustakin verkkojadasta minäkin päivänä nousee.

Työharjoittelu alkaa 17. syyskuuta. Ankara työ ilman ruokataukojen tuomia keskeytyksiä on alussa lyhistää tottumattoman, mutta sinnikkäästi pinnistellen perinteisen kausiammattin rytmi löytyy. Silti marraskuun lopullakin yli kaksitoista tuntiset päivät veivät soutajasta mehut. Satunnaisia lepopäiviä tuovat Linkolan luennointimatkat. Vaihtelua elämään tuovat myös satunnaiset vieraat, joita Linkolalla riitti.

Linkola kalasti pääasiassa kuhaa. Sitä hän möi suoraan tukkuun, mutta myös torilla ja kulkukauppana. Linkola tiesi julkisuusarvonsa tarkkaan, taisi sitä hyödyntää kaupanteossa. Alén ei kuitenkaan päässyt torille mukaan kuin kerran.

Työn kuvauksessa piirtyy esiin oman sukupolvensa työmoraalin tiukasti omaksunut kalastaja. Kiitosta ei soutajalle juuri heru, omia virheitään ei verkkojen kokija tunnusta. Huonot mielialat heijastuvat suoraan alaiseen.

Jos Alén oli toivonut työn lomassa saavansa tutustua ihailemaansa ajattelijaan ja hänen taustoihinsa paremmin, se ei onnistunut. Elämäkerrallisia tietoja hän sai "urkittua" vasta marraskuun lopulla talonvahtina olleessaan, jolloin hänen tehtäviinsä kuului myös Linkolan kamarin lämmitys.

Linkolan mökissä oli ilmeisesti tupa ja kamari. Alén yöpyi saunakamarissa, saunaa käytettiin lähinnä verkkojen selvitykseen. Lauteetkin oli kannettu ulos.

Vanhan kansan tapaan tupa oli julkinen tila. Työharjoittelupaikkaa hakiessaan Alén oli saanut puoli tuntia istua tuvassa ennen kuin isäntä oli suvainnut asiaa kysyä. Saman kohtelun muutkin tuntemattomammat vieraat saivat. Tämäkin Linkolan sukupolven tapoja.

Henkilökohtaisia ei läyrytty. Uutinen tai yli lentävä sotilaskone saivat Linkolan sadattelemaan tunnettuja iskulauseitaan.

Alén oikolukijoineen on muokannut käsikirjoitusta yhdentoista vuoden ajan ennen julkaisua. Kielellisesti teos onkin vetävä ja hiottu. Teokseen sisältyy myös epilogi joulukuulta 2005, jossa keskustellaan muun muassa päiväkirjan julkaisemisesta.

Kalastamisen arjen ohessa esiinnousevat pienet yksityiskohdat saavat paljon painoa. Niitä lukija voi yhdistellä ja niistä voi aavistella Linkolan aikomuksia. Askeettisen elämänsä pitimiksi ei Linkolan ehkä noin ankarasti olisi tarvinnut työskennellä. Kansaneläkeikään hän tuli 1997, silti epilogin mukaan hän on jatkanut kalastusta. Tosin ei kaikkina sesonkeina.

Arvattavasti työ on Luonnonperintösäätiön hyväksi. Myös Alénin teoksen tekijänoikeuspalkkiot on ohjattu säätiölle.

Sanojensa mittaiseksi mieheksi Alén Linkolan piirtää. Eikä lukijalla ole syytä epäillä muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti