keskiviikko 17. elokuuta 2011

Vinkki Kekkos-faneille


Muutama päivä sitten Sedis blogissaan välitti Kavan tiedotteen, että Finlandia-katsaukset ovat nyt Elonetissä kaikkien katseltavissa. Lyhyet, alle kymmenminuuttiset ajankohtaiskatsaukset on digitoitu ja liitetty elokuvatietokantaan heti tutustuttavaksi.

Digitoituun aineistoon kuuluu 700 kuvakatsausta Suomessa tapahtuneeseen vuosilta 1943-1964. Jälkikäteen on sanottu, että näitä filmejä tehtiin ainoastaan huviveron alentamiseksi. Mutta saipa näistä kansa jotain kuvaa - nimenomaan kuvaa - siitä mitä Suomessa tapahtuu. Televisiota kun ei ollut, ja ajanjakson lopullakin se oli niin harvalla.

Nuoremmallekin väelle nämä filmit ovat tuttuja, lähinnä Suomen lähihistoriaa käsittelevistä televisio-ohjelmista ja dokumenteista. Paljonkaan muuta autenttista, alkuperäistä liikkuvaa kuvaa ei ohjelmantekijöille ole ollut tarjolla.

Katselin joitakin Finlandia-katsauksia viidenkymmenen vuoden takaa. Urho Kekkonen Sylvi-vaimoineen oli mukana kaikissa.

Elonet kun on tietokanta, niin siitä voi selvittää missä elokuvissa Urho Kekkonen on vuosien varrella esiintynyt. Mukana ovat myös Finlandia-katsaukset. Elonetin mukaan Kekkonen esiintyy ensimmäisen kerran katsauksessa 272 vuonna 1955. Vuodesta 1957 lähtien presidentti on mukana jo useimmissa, vuoden 1961 katsauksissa 21 kertaa.

Kekkosen puoliso Sylvi Kekkonen (1900-1974) on usein miehensä edustustehtävissä mukana. Kukkalaitteen kanssa. Finlandia-katsaus 565 loppuvuodesta 1961 asettaa tasavallan presidentin puolison mahdottomaan asemaan, poseeraamaan Jacqueline Kennedyn rinnalle. Pitkään hän ei kuvassa viihdy.

Elonetin listausten mukaan Kekkonen on tallentunut myös SF- ja Filmiseppo-katsauksiin. Näiden kilpailevien filmiyhtiöiden katsausten tietojen tallennus lienee vielä kesken.

Mutta Kekkos-fanille Finlandia-katsauksissa on joksikin aikaa ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Elonettiin ja haku "Urho Kekkonen".

Kekkos-ilmiöstä kiinnostuneiden kannattaa avata televisio lauantaisin klo 18.15. YLE TV1 esittää uusintana Saunavuoron (2004-2005), jossa Kekkonen-hahmo on keskeisessä roolissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti