keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pakinoivaa urbaanilegendaa


Paavo Lipponen pahoitti eilen mielensä Aamulehden kirjoittelusta. Hän ei ole kouluaikoinaan Kuopion Lyseossa lyönyt ketään, vaikka lehdessä kahteenkin otteeseen niin väitettiin. Päätoimittaja Jokinen piti ensin asiaa pikkujuttuna, pakinamuotoisessa jutussa kerrottuna urbaanilegendana.

Aamulehti suostui kuitenkin pian tämän jälkeen pyytämään anteeksi. Se julkaistaan lehdessä tänään. Onko anteeksipyyntö Lipposen toiveen mukaisesti venkuilematon, siitä varmaan kuulemme.

Tarkista, tarkista ja tarkista. Vanha toimittajan ohje olisi tämänkin episodin ehkäissyt.


Taatusti aitoja urbaanilegendoja sen sijaan tarjoaa tamperelaisen Suuren Kurpitsan julkaisema Ville Pirisen Yhesti yhes kolmannes paikas (Suuri Kurpitsa 2010). Nimensä mukaisesti se on jo kolmas Pirisen sarjakuva tositarinoina kerrottavista sattumuksista. "Yks tyyppi oli kerran nähnyt/kuullut, että yhes paikas ..." Suullisena kulkevaa kansanperinnettä siis.

Sarjakuvamuotoisessa esipuheessa Pirinen kiittelee pikkualpparisarjan kahden ensimmäisen osan menestyksestä. Hän vakuuttelee tarinoiden olevan tositarinoina hänelle kerrottuja, samoin kuin kahden edellisenkin osan esipuheissa.

Kolmannen osan tarinoissa sattuu ja tapahtuu aikaisemmista osista tuttuun malliin. Koska suurin osa episodeista käsittelee päihteitä ja/tai väkivaltaa, on hahmojen rakentaminen tarkoituksella jätetty kevyemmäksi. Nimiä, aikoja ja paikkoja ei mainita. Mutta ei sienitrippi junassa tai sanojen hakeminen grillikioskilla valomerkin jälkeen sellaisia tarvitsekaan. Tilanteet osaa kuvitella muutenkin.

VR:n konduktöörit osoittautuvat inhimillisiksi, ja sai grilliltä evästä kaikilla mausteilla ilman täsmentävää ruokatilaustakin.

Pirinen dokumentoi nykykansanperinnettä mukavan leppoisasti, kertoilevasti, pakinoiden. Näistä pikkualppareista on tykännyt useampikin, kustantajan sivuilta käy ilmi, että jo neljäskin osa on ilmestynyt. Yhesti yhes neljännes paikas (Suuri Kurpitsa 2011).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti