Yle Teeman Elokuvan juhlaviikolla tänään nähdään Esko Valtaojan valintana Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (Iso-Britannia 1968). Valintaansa Valtaoja perusteli sillä, että elokuva vie aikaan, jolloin avaruuden valloituksen tulevaisuus vaikutti vielä valoisalta. Ylipäätään 1960-luvulla tulevaisuus näytti lupaavalta, ja ajan dystopiat perustuivat pieleen menneeseen demokratiakehitykseen.
Suomeksikin on joku aika sitten ilmestynyt Steven Jay Scheiderin päätoimittama 101 SCIFI-elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään (Readme.fi 2010). Kubrickin elokuva on tietysti joukossa mukana. Sen mainitaan olevan niitä harvoja, ellei ainoa, elokuvia, joka on säilyttänyt arvonsa nimessään olevan vuosimääreen jälkeenkin.
Samana vuonna Kubrickin 2001 kanssa teattereihin tullut Franklin J. Schaffnerin Apinoiden planeetta on päätynyt jo uudelleenfilmatisoiduksi. Pari vuotta aikaisemmin tehty Francois Truffautin Fahrenheit 451 (Iso-Britannia 1966) on ilmeisesti myös saamassa remakensa.
Schneiderin toimituksessa on lukuisasti viittauksia myöhemmistä filmeistä Kubrickin 2001 Avaruusseikkailuun. Pitkä loppukohtaus on kiinnostanut monia ohjaajia, mutta ensimmäisen Star Trek-elokuvan epäonnistumisen jälkeen vastaaviin kokeiluihin ei ole uskaltauduttu. Siinä välissä 2001:n tehostemestari Douglas Trumbull debytoi ohjaajana mainelistalle päässeellä Hiljaisella paolla (Yhdysvallat 1972).
Kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa ei tapahtunut mitään merkittävää ilman vastapuolen reaktiota. Kubrickin 2001:n neuvostoliittolaisena vastaparina pidetään Andrei Tarkovskin Solarista (Neuvostoliitto 1972). Tarkovski ei käyttänyt elokuvatehosteita juuri ollenkaan. Uima-altaan vesi sai toimia maan ja avaruuksien välisenä voimana, ja elokuvallisesti se toimikin erinomaisesti.
Kubrickin luoma avaruuksien värimaailma oli hallitseva scifi-elokuvissa pitkään. Vasta James Cameronin Aliens (Iso-Britannia-Yhdysvallat 1986) mursi sen tummanpuhuvilla sävyillään ja H. R. Gigeriltä lainatulla gotiikalla. Samalla myös avaruuden valloituksen loistava tulevaisuus jäi menneisyyteen, ainakin toistaiseksi. Sieltähän saattaa löytyä vaikka mitä pelottavan hallitsematonta, varsinkin ihmisen ahneuteen yhdistettynä.
Science fictionin pitää nähdä-listalla on toinenkin Stanley Kubrickin filmi, Kellopeliappelsiini (Iso-Britannia 1971). Sitä ei aina tieteisseikkailuksi mielletä, koska elokuvassa ei ole avaruusaluksia tai etäisiä planeettoja. Mutta tulevaisuuden teknologioista siinäkin on kyse.
Taidamme olla ihmismielen ymmärtämisessä olla samanlaisen taipaleen alussa kuin avaruuden valloituksen kanssa.
maanantai 31. lokakuuta 2011
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Pikisaaren kaivauksilta, osa 3
[Pikisaaren kaivauksilta: 17.9., 3.10., 29.10.]
Pikisaaren kaivauksilta on jo ohikulkijan katseltavaksikin löytöjä paljastettu. Ainakin yksi hyvin selkeä rakennuksen kivijalka, jota aikaisemmin pressujen peitossa ilta- ja viikonloppuaikoina pidettiin.
Tehtyistä yksittäisistä löydöistä järjestettäneen tiedotustilaisuus/näyttely jossakin vaiheessa.
Nelisen vuotta sitten Oulun yliopiston opetuskaivauksissa Pikisaaresta löydettiin lehtikullattu nappi, muita nappeja, kuparimetalliriipuksia ja -rahoja.
lauantai 29. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
Kuvia Kajaanin linnan raunioista 3/3
[Kuvia Kajaanin linnan raunioista 1, 2 ja 3]
Kajaanin linnan kukoistuskausi oli 1650-1680, kreivi Pietari Brahen aikaan. 1651 perustettiin Kajaanin kaupunki, linnan toinen rakennusvaihe saatiin päätökseen 1667 kahdenkymmenenkahden vuoden rupeaman jälkeen. Isonvihan aikaan helmikuussa 1716 linna päätyi venäläisten haltuun. Poistuessaan seuraavassa kuussa he räjäyttivät linnan. Aitä ei rakennettu enää uudelleen.
Yhtään kuvaa linnan ulkoasusta ei ole säilynyt. Siitä huolimatta linna olisi monta kertaa haluttu entistää tai restauroida. Kajaanin linnan vaiheista on kirjoittanut Reijo Heikkinen (Kajaanin linna. Västinki vuosisatojen virrassa. Kainuun museo ja Lönnrot-instituutti 2004 - kirjoittamani esittely agricolassa). Melkein puolet teoksesta käsittelee linnan rauniovaiheitta, monenlaista siihenkin liittyy. Katso myös Museoviraston Kajaanin linna -sivut.
torstai 27. lokakuuta 2011
Kuvia Kajaanin linnan raunioista 2/3
[Kuvia Kajaanin linnan raunioista 1, 2 ja 3]
Linnan ei valmistunut niin nopeasti kuin Kaarle IX toivoi. Jo 1610 hänen käskynhaltijansa Isak Behm hyökkäsi Kuolaan, huonoin tuloksin. Vuoteen 1612 linnaa rakennettiin kivestä, sen jälkeen materiaaliksi valittiin poltettu tiili. Asuttavassa kunnossa linna oli 1616, valmis 1619. Tuolloin valtapoliittiset suunnitelmat olivat jo muuttuneet. Solmittu Stolbovan rauha ja kuninkaaksi tulleen Kustaa II Aadolfin mielenkiinto kohdistui etelään, Keski-Eurooppaan.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Kuvia Kajaanin linnan raunioista 1/3
[Kuvia Kajaanin linnan raunioista 1, 2 ja 3]
Kajaanin linnan rakennustyöt aloitettiin reilu neljäsataa vuotta sitten. Aloitusvuodeksi vaihtoehtoja on kolme, 1604, 1604 ja 1607. Linnan neljäsataavuotisjuhlia vietettiin 2004. Ruotsin kuningas Kaarle IX halusi saada valvontaansa Arkangelin kaupan. Tukikohta Kainuussa olisi helpottanut sotilaallisten operaatioiden järjestelyjä.
tiistai 25. lokakuuta 2011
Kate Perry 27 vuotta
Yhdysvaltalainen poptähti Kate Perry täyttää tänään 27 vuotta. Pari vuotta sitten huipulla olleen laulajan ura on edennyt niin, että legendaariksi muodostunut 27 vuoden ikä tuskin on fataali hänen elämänsä kannalta.
Saksalaisten tarkkojen tilastojen mukaan viimeisin 27-vuotiaana kuolleiden kerhoon liittynyt on brittiläinen jazztrumpetisti Richard Turner, joka hukkui elokuussa. Heinäkuussa kuollut 27-vuotias Amy Winehouse onkin tunnettu tapaus.
"Alkuperäisiä" 1960- ja 1970-lukujen taitteessa kuolleita 27-vuotiaita tähtiä ajatellessa Perryllä saattaisi pientä huolta olla. Jimi Hendrixin ja Jim Morrisonin ura oli alakierteessä kuoleman tullessa. Perrynkin taitaa olla, ainakin sen perusteella, että Google vinkkaa hakulaatikon Katella Uptoniin, Middletoniin, Mossiin ja Winslettiin. Ei Perryyn. Suomenkielisen Wikipedian Kate Perry artikkeliin ei ole uran viimeisimpiä käänteitä kirjattu lainkaan, uusimmista sinkuista ei ole omia artikkeleitaan lainkaan kirjoitettu.
Kate Perry onkin hittilistoja useammin viime aikoina esiintynyt elokuvissa. Tuoreessa Smurffit-elokuvassa hän oli Smurffiinan ääni. (nämä elokuvan siniset pienet hahmot saavat olla ihan rauhassa smurffeja, en strumffaa asiasta)
Pitkää ikää toivotan Perrylle. Ja faktaosioksi loppuun totean, että horoskooppimerkiltään Kate on skorpioni.
Ylin kuva: Manfred Werner/Wikimedia Commons
Saksalaisten tarkkojen tilastojen mukaan viimeisin 27-vuotiaana kuolleiden kerhoon liittynyt on brittiläinen jazztrumpetisti Richard Turner, joka hukkui elokuussa. Heinäkuussa kuollut 27-vuotias Amy Winehouse onkin tunnettu tapaus.
"Alkuperäisiä" 1960- ja 1970-lukujen taitteessa kuolleita 27-vuotiaita tähtiä ajatellessa Perryllä saattaisi pientä huolta olla. Jimi Hendrixin ja Jim Morrisonin ura oli alakierteessä kuoleman tullessa. Perrynkin taitaa olla, ainakin sen perusteella, että Google vinkkaa hakulaatikon Katella Uptoniin, Middletoniin, Mossiin ja Winslettiin. Ei Perryyn. Suomenkielisen Wikipedian Kate Perry artikkeliin ei ole uran viimeisimpiä käänteitä kirjattu lainkaan, uusimmista sinkuista ei ole omia artikkeleitaan lainkaan kirjoitettu.
Kate Perry onkin hittilistoja useammin viime aikoina esiintynyt elokuvissa. Tuoreessa Smurffit-elokuvassa hän oli Smurffiinan ääni. (nämä elokuvan siniset pienet hahmot saavat olla ihan rauhassa smurffeja, en strumffaa asiasta)
Pitkää ikää toivotan Perrylle. Ja faktaosioksi loppuun totean, että horoskooppimerkiltään Kate on skorpioni.
Ylin kuva: Manfred Werner/Wikimedia Commons
maanantai 24. lokakuuta 2011
Lentoseurantaa
Blogin kirjoittamisen sijaan unehduin seuramaan Flygradarissa Suomen ilmatilassa tapahtuvaa. Normaalin hiljaiselta sunnuntai-illalta vaikutti. Yllä Raaseporin yllä oli 10 051 metrin korkeudessa 878 km/h vauhdilla matkalla SAS:n Airbus A340-313X, Kööpenhaminan Kastupista kohti Pekingiä.
Pitkä matka talouden ammattilaisilla edessään. Jokohan moni oli saanut unenpäästä kiinni?
Sauvon seuduilla oli kotimaahan Helsinki-Vantaalle matkalla Norwegianin lento DY5819 Lontoon Gatwickista. Kone, Boeing 737-8JP, oli jo laskeutumassa, korkeutta enää 5128 metriä ja nopeutta 609 km/h. Kaupunkiviikonlopun viettäjiä palaamassa harmaasen Suomeen ja arkeen?
Juvan yllä oli Japan Airlinesin Boeing 777-346ER lennolla JAL406. Matkakorkeutta 10 081 metriä ja nopeutta 889 km/h. Lento oli lähtenyt Pariisin Charles de Gaullelta ja joskus tämän päivän kuluessa on perillä Tokiossa Naritan kentällä.
Tämäkin kone lienee liikematkustajin lastattu.
Pohjois-Suomen ilmatila vaikutti tyhjältä. Pohjois-Norjassa sen sijaan tapahtui.
Flygradarista sain vinkin pari vuotta sitten, sen jälkeen kartalla liikkuvia lentokonekuvakkeita olen seuraillut. Käykää katsomassa: Flygradar.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Matti ja lautakasa
Kuopion taidemuseossa on Uusia ajatuksia -näyttely, jossa on esillä kolmen 1970-luvun lopulla syntyneen töitä. Näyttelytilassa suurimman huomion vievät performansseista paremmin tunnetun Kirsi Pitkäsen (s. 1979) viime vuosien poliittisista kohuista ammentavat työt. On Matti ja lautakasa, Toivotalkoot ja Jytkykin. VR oli pihalla kuin lumiukko.
Pitkäsen useissa töissä olleet puhekuplat liittivät koko näyttelyn hyvin yhteen samassa tilassa olleeseen Pää pyörällä! sarjakuvanäyttelyyn. Vaikka taidemuseolla moni työ Pitkäsen töistä huvittikin, nyt kirjoittaessa niiden merkitys alkaa haalistua. Onneksi Pitkäsellä oli mukavan itsekriittinen ote tekemiseensä.
Sami Korkiakoski (s. 1978) ja Timo Vaittinen (s. 1976) jäivät armotta Pitkäsen varjoon. Ehkä näyttelyyn tutustumiseen olisi pitänyt käyttää pidempi aika.
"Kaiken maailman kirsipitkäsiä ja huuhaata sitä tuetaan meidän verorahoilla Menisivät oikeisiin töihin!" |
lauantai 22. lokakuuta 2011
Ulosmurtaminen
Kun valtio tai kunta tarvitsee maata johonkin yleishyödylliseen tai yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömään tarkoitukseen, niin se voi pakkolunastaa itselleen tarvittavat maa-alat. Mutta mitä kiinteistölle tapahtuu sitten, kun pakkolunastukseen johtanut toiminta lakkaa?
Eilen opin vanhoja 1800-luvun karttoja tutkiessa uuden termin. Ulosmurtaminen.
"Korkein kruunu" oli 1840-luvulla pakkolunastanut alueita Viannan venekanavaa varten. Itse kanava-alueen lisäksi oli otettu maata kanavavahdin toimi- ja asuintiloja varten kanavan sulun välittömästä läheisyydestä.
Viannan kanava jäi käyttöiältään lyhytikäiseksi. Liikenteelle se avattiin 8. lokakuuta 1852, höyrylaivoille liian pieni sulku korvautui toukokuussa 1874 uudella Ahkionlahden kanavalla. Venekanava jäi, mutta kanavavahdin tiloille ei enää ollut tarvetta.
Tila, jonka maista pakkolunastus oli tehty oli päätynyt Vaasan hovioikeuden presidentti Frosteruksen omistukseen. 1890-luvulla hän haki ulosmurtamista kanavavahtia varten tehtyyn pakkolunastukseen. Aivan kokonaan Frosterus ei saanut hakemaansa maapalaa takaisin, pieni osa jätettiin edelleen kruunulle.
Alkukesästä 1897 varamaanmittari Sigurd Rosenberg kävi paikalla rajat ja piirsi kartan. Juhannuksen alla 21. kesäkuuta toimitus hyväksyttiin Kuopion läänin maanmittauskonttorilla ja merkittiin maarekistereihin.
Ulosmurtaminen on siis pakkolunastuksen purkaminen.
Eilen opin vanhoja 1800-luvun karttoja tutkiessa uuden termin. Ulosmurtaminen.
"Korkein kruunu" oli 1840-luvulla pakkolunastanut alueita Viannan venekanavaa varten. Itse kanava-alueen lisäksi oli otettu maata kanavavahdin toimi- ja asuintiloja varten kanavan sulun välittömästä läheisyydestä.
Viannan kanava jäi käyttöiältään lyhytikäiseksi. Liikenteelle se avattiin 8. lokakuuta 1852, höyrylaivoille liian pieni sulku korvautui toukokuussa 1874 uudella Ahkionlahden kanavalla. Venekanava jäi, mutta kanavavahdin tiloille ei enää ollut tarvetta.
Tila, jonka maista pakkolunastus oli tehty oli päätynyt Vaasan hovioikeuden presidentti Frosteruksen omistukseen. 1890-luvulla hän haki ulosmurtamista kanavavahtia varten tehtyyn pakkolunastukseen. Aivan kokonaan Frosterus ei saanut hakemaansa maapalaa takaisin, pieni osa jätettiin edelleen kruunulle.
Alkukesästä 1897 varamaanmittari Sigurd Rosenberg kävi paikalla rajat ja piirsi kartan. Juhannuksen alla 21. kesäkuuta toimitus hyväksyttiin Kuopion läänin maanmittauskonttorilla ja merkittiin maarekistereihin.
Ulosmurtaminen on siis pakkolunastuksen purkaminen.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Pjotr Pahk - virolainen lentäjä
1970-luvulla ensimmäistä kertaa Tintin seikkailuja lukiessa olin hieman kateellinen virolaisille, koska heikäläinen oli päässyt mukaan sarjakuvaan. Vaikka Tinteissä on mukana yli kahdeksansataa tunnistettavaa hahmoa, niin yksikään niistä ei ole suomalainen.
Ensimmäisessä Otavan julkaisemassa Tintissä, Seikkailu Punaisella merellä (Otava 1970), kanteenkin mukaan päässyt Pjotr Pahk palveli sheikki Bab el Ehrin johtaman Khemedin ilmavoimissa. Tintti ampuu hänen koneensa alas, ja toiset palkkasoturit jättivät hänet oman onnensa nojaan, koska Pahk vastusti ihmisten surmaamista.
Virolaisen lentäjän sukunimeen liittyy sanaleikki, jonka myötä nimi vaihtelee runsaasti kielestä toiseen. Hergé alkujaan nimesi miehen Piotr Szutiksi, ja kun kapteeni Haddock nimeä tivaa, niin hän erehtyy kuulemaan että zut! Siitäkös riemu nousi.
Saksassa virolaisemme on Klap, Hollannissa Stíc, Espanjassa Pst ja englanniksi, kuten kuvassa yllä näkyy, Skut. Ja Jukka Kemppisen suomennoksessa siis Pahk. Pah!
Vaikka Pahk on ihan uskottavan kuuloinen virolainen sukunimi, niin sukulaiskielellämme hahmo alkujaan lienee ollut Peeter Sütt. Geni.com tietää useita tämän nimisiä ihmisiä, Peeter Sutt on myös facebookissa. Eesti Rahva Muuseumissa on kuva tämän nimisestä miehestä.
Kohtaaminen merellä ei jäänyt Tintin, Haddockin ja Pahkin viimeiseksi. Myöhemmin kolmikko tapasi matkalla Australiaan albumissa Lento 714 (Otava 1970, vuoden 2008 painoksessa loppuun lisättiin Sydneyyn). Pjotr Pahk oli siirtynyt siviili-ilmailun puolelle ja toimi miljardööri Laszlo Carreidasin yksityislentäjänä.
Sittemmin kateus on hälventynyt. Onhan tällä vuosituhannella selvinnyt, että Tintti seikkaili Olavinlinnassa ja Aino Ackté oli Bianca Castafioren esikuva.
torstai 20. lokakuuta 2011
Nettikommentoijat eivät kannata Niinistöä presidentiksi
Blogin pidempiaikaiset seuraajat saattavat jo otsikosta ymmärtää, että tänään aiheena on media, journalismi netissä. Ylen Uutisten nettisivuilla, kuten tiedätte, saattaa päivän mittaan muutamia uutisia kommentoida. Uutiset valitaan tarkkaan, yleensä kielenkannat hyvin irroittavia aiheita. Parhammillaan vartissa kommentteja on useamman sivun verran.
Ylen Uutisilla ei taida erikseen olla palkattua keskustelun valvojaa. Jomman kumman iltapäivälehden keskustelua valvoo entinen vartija, tai turvallisuusalan ammattilainen, kuten eufemismi kuuluu. Yleisön viesteistä kolmesta kuuteen prosenttiin raakataan armotta roskakoriin.
Kun toimittaja seuraa keskustelua, niin journalistisen alan ammattilainen ei raakkaa, vaan kirjoittaa näkemästään ja kuulemastaan jutun. Näitä juttujahan on jo useampi vuosi iloksemme tehty. Kai saavat hyvin klikkauksiakin, kun tekemistä on jatkettu ja jatkettu.
Eilen Ylessä oli yhdeksi kommentoivaksi uutiseksi Perussuomalaisten eduskunnassa käsitelty varjobudjettiesitys. Eero Heinäluoman johdolla eduskunnan puhemiehistö on oppositiolle tarjonnut mahdollisuutta esitellä omassa istunnossaan tarkemmin tarjoamaansa vaihtoehtoa koko eduskunnalle.
Entisistä oppositiopuolueista ainakin demarit tekivät vaihtoehtobudjetteja. Tosin niiden julkisuusarvo jäi vähäiseksi, nyt uudella ottamalla niiden esittely eduskuntaan parlamentarismi ainakin muodollisesti etenee. Hallituksen esittämällä budjetilla on jokin eduskunnassakin esitelty vaihtoehto.
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti sai myös ainakin Ylellä suurempaa julkisuutta kuin aikaisemmat puolueiden tekemät varjoesitykset. Kiitä Heinäluomaa, Soini!
Mutta ne nettikommentoijat.
"Useat nettikommentoijat kannattivat perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia", otsikoi Yle uutisensa uutisensa saamasta yleisöpalautteesta. Itse jutusta voimme lukea, että Peku, julleri ja Juntti kirjoittivat seuraavasti:
Tämän kirjoituksen otsikko juontuu omaa blogiansa pitävän nettikommentoija Jukka Kemppisen eilisestä kirjoituksesta. Siinä hän totesi vastustavansa Sauli Niinistöä järjestäytyneeseen yhteiskunnalliseen toimintaan.
Tänään Kemppinen kirjoittanee ihan jotakin muuta, mutta silti kannatettavaa asiaa.
Ylen Uutisilla ei taida erikseen olla palkattua keskustelun valvojaa. Jomman kumman iltapäivälehden keskustelua valvoo entinen vartija, tai turvallisuusalan ammattilainen, kuten eufemismi kuuluu. Yleisön viesteistä kolmesta kuuteen prosenttiin raakataan armotta roskakoriin.
Kun toimittaja seuraa keskustelua, niin journalistisen alan ammattilainen ei raakkaa, vaan kirjoittaa näkemästään ja kuulemastaan jutun. Näitä juttujahan on jo useampi vuosi iloksemme tehty. Kai saavat hyvin klikkauksiakin, kun tekemistä on jatkettu ja jatkettu.
Eilen Ylessä oli yhdeksi kommentoivaksi uutiseksi Perussuomalaisten eduskunnassa käsitelty varjobudjettiesitys. Eero Heinäluoman johdolla eduskunnan puhemiehistö on oppositiolle tarjonnut mahdollisuutta esitellä omassa istunnossaan tarkemmin tarjoamaansa vaihtoehtoa koko eduskunnalle.
Entisistä oppositiopuolueista ainakin demarit tekivät vaihtoehtobudjetteja. Tosin niiden julkisuusarvo jäi vähäiseksi, nyt uudella ottamalla niiden esittely eduskuntaan parlamentarismi ainakin muodollisesti etenee. Hallituksen esittämällä budjetilla on jokin eduskunnassakin esitelty vaihtoehto.
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti sai myös ainakin Ylellä suurempaa julkisuutta kuin aikaisemmat puolueiden tekemät varjoesitykset. Kiitä Heinäluomaa, Soini!
Mutta ne nettikommentoijat.
"Useat nettikommentoijat kannattivat perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia", otsikoi Yle uutisensa uutisensa saamasta yleisöpalautteesta. Itse jutusta voimme lukea, että Peku, julleri ja Juntti kirjoittivat seuraavasti:
"Kerrankin joku puhuu asiaa. Täysillä mukana. Toivotaan jo muutosta Suomen turmion tielle."Kiitos Peku, julleri ja Juntti. Olemme samaa mieltä, noin yleisellä tasolla.
"Jotain radikaalia pitää tapahtua! Ei voida aina ajatella muita. Nyt on oikea aika pitää kiinni suomalaisesta hyvinvoinnista!"
"Resepti on ihan oikea, että asiat saadaan oikealle tolalle yhteiskunnassa. Ihan liian kauan täällä on eletty ökyrikkaan eliitin ehdoilla. Wahlroosivero vaan äkkiä voimaan!"
Tämän kirjoituksen otsikko juontuu omaa blogiansa pitävän nettikommentoija Jukka Kemppisen eilisestä kirjoituksesta. Siinä hän totesi vastustavansa Sauli Niinistöä järjestäytyneeseen yhteiskunnalliseen toimintaan.
Tänään Kemppinen kirjoittanee ihan jotakin muuta, mutta silti kannatettavaa asiaa.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Onko John le Carrét luettu?
Kylmän sodan aika unohdettiin 1990-luvun mittaan ennätysnopeasti. Kaksinapaisen maailman toisen navan häviäminen vuonna 1991 muutti ilmapiiriä niin, että aikaisempi tehokkuus ja ajassa eläminen muuttui suurin piirtein yhdessä yössä ansiosta taakaksi.
Ajatelkoon vaikka Venäjällä vallankaappausta elokuussa Gennadi Janajevin johdolla tehneitä. Janajevin valtakausi jäi kolmen päivän mittaiseksi, mutta Suomen ulkopoliittinen johto ehti jo yrittää solmia ystävällisiä naapurussuhteita uuden johdon kanssa.
Kylmän sodan loppumisen myötä koko agenttikirjallisuus ja vakoiluelokuva joutuivat myös tyhjän päälle. Uhkakuvia ja pelastettavia piti keksiä uusista suunnista.
Tänään 80 vuotta täyttävä brittiläinen John le Carré (oik. David Cornwell) on kylmän sodan ajan vakoilujännäreiden mestari. Vuonna 1963 ilmestynyt le Carrén Mies kylmästä (suomeksi Weilin + Göös 1964, suomennos Antti Salomaa) luetaan lajityypin ehdottomaan kärkeen. Kaikkiaan suomennettu on kaksikymmentä kahdestakymmenestäkahdesta romaanista. Suomentamattomat ovat viime vuosien tuotantoa.
Uuden, yhden navan maailman riekunnassa vanhan maailman normaalitkin toimintatavat alkoivat näyttää epäilyttäviltä ja epäisänmaallisilta. Enkä tarkoita tällä sitä, että paljastuneita läheisiä suhteita KGB:hen alettiin kummastella. Urho Kekkosen paljastuminen KGB:n agentti/tietolähde "Timoksi" meni jo epäuskottavan puolelle. Joku juoni sillä varmaan kuitenkin oli tässäkin?
Tämän vuosituhannen puolella eräs poliittisen historiantutkija - en nimeä nyt muista - kyllästyi näihin "70-luvun" olojen epäilemiseen. Se kylmä sota oli unohtunut jo kokonaan taustalle, eikä syytöksissä enää muistettu suomalaisen politiikan ulkopuolista maailmaa, sitä kaksinapaista, enää ollenkaan.
Nuorisolle ja vähän vanhemmillekin hän ehdotti pakolliseksi John le Carrén jännäreiden lukemista. Jotta jokin ymmärrettävä todellisuudentaju taaksepäin katsomisessa olisi.
En tiedä ovatko viime viikkoina kirjoja "70-luvusta" julkaisseet Alpo Rusi ja Jukka Seppinen lukeneet liian vähän vai liian paljon le Carréa. Vai ovatko jääneet ihan kiinni fiktion maailmaan?
Kuva Wikipediasta.
Ajatelkoon vaikka Venäjällä vallankaappausta elokuussa Gennadi Janajevin johdolla tehneitä. Janajevin valtakausi jäi kolmen päivän mittaiseksi, mutta Suomen ulkopoliittinen johto ehti jo yrittää solmia ystävällisiä naapurussuhteita uuden johdon kanssa.
Kylmän sodan loppumisen myötä koko agenttikirjallisuus ja vakoiluelokuva joutuivat myös tyhjän päälle. Uhkakuvia ja pelastettavia piti keksiä uusista suunnista.
Tänään 80 vuotta täyttävä brittiläinen John le Carré (oik. David Cornwell) on kylmän sodan ajan vakoilujännäreiden mestari. Vuonna 1963 ilmestynyt le Carrén Mies kylmästä (suomeksi Weilin + Göös 1964, suomennos Antti Salomaa) luetaan lajityypin ehdottomaan kärkeen. Kaikkiaan suomennettu on kaksikymmentä kahdestakymmenestäkahdesta romaanista. Suomentamattomat ovat viime vuosien tuotantoa.
Uuden, yhden navan maailman riekunnassa vanhan maailman normaalitkin toimintatavat alkoivat näyttää epäilyttäviltä ja epäisänmaallisilta. Enkä tarkoita tällä sitä, että paljastuneita läheisiä suhteita KGB:hen alettiin kummastella. Urho Kekkosen paljastuminen KGB:n agentti/tietolähde "Timoksi" meni jo epäuskottavan puolelle. Joku juoni sillä varmaan kuitenkin oli tässäkin?
Tämän vuosituhannen puolella eräs poliittisen historiantutkija - en nimeä nyt muista - kyllästyi näihin "70-luvun" olojen epäilemiseen. Se kylmä sota oli unohtunut jo kokonaan taustalle, eikä syytöksissä enää muistettu suomalaisen politiikan ulkopuolista maailmaa, sitä kaksinapaista, enää ollenkaan.
Nuorisolle ja vähän vanhemmillekin hän ehdotti pakolliseksi John le Carrén jännäreiden lukemista. Jotta jokin ymmärrettävä todellisuudentaju taaksepäin katsomisessa olisi.
En tiedä ovatko viime viikkoina kirjoja "70-luvusta" julkaisseet Alpo Rusi ja Jukka Seppinen lukeneet liian vähän vai liian paljon le Carréa. Vai ovatko jääneet ihan kiinni fiktion maailmaan?
Kuva Wikipediasta.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Uusi Tintti-yhteisnide
Marraskuun alussa Suomessa ensi-iltaan tuleva Steven Spielbergin Tintti 3D-elokuva heijastuu kirjamarkkinoillekin. Tiedossa ei ole mitä kaikkea oheistuotteita elokuvan myötä tulee, mutta näinä päivinä kirjakauppoihin on tullut/tulee yhteisnide Yksisarvisen salaisuus/Rakham Punaisen aarre (Otava 2011).
Spielbergin uudella performance capture -hahmoanimaatiotekniikalla toteutettu elokuva perustuu juuri näiden kahden sarjakuva-albumin tarinaan. Kiinnostunut ostava yleisö voi siis vertailla tarinan sujuvuutta eri taidemuodoissa.
Suomen Kuvalehden Kalle Kinnunen on ainakin tykännyt elokuvasta, hehkuttaa sitä arviossaan.
Uusi yhteisnide on kovakantinen ja kooltaan aikaisemmin julkaistuja Tintti-albumeja pienempi. Tarinoissa on vanhat tutut Heikki ja Soile Kaukorannan suomennokset.
Maailmalla on aikaisemmin julkaistu Tintin seikkailuja tupla- ja triplaniteinä. Näistä jälkimmäistä muita pienemmässä sivukoossa.
Suomessa on julkaistu aikaisemmin kaksi tuplanidettä. 1990-luvun lopulla Otava aloitti Tuplatintti-kirjasarjan julkaisemisen, mutta se jäi vain kaksiosaiseksi. Vuonna 1997 ilmestyi Faaraon sikarit/Sininen lootus ja Särkynyt korva/Seikkailu Punaisella merellä yhdistelmät. Edellinen toimii mainiosti, sillä tarina jatkuu saumattomasti osasta toiseen. Jälkimmäisen tuplan albumeilla ei ole näkyvää yhteyttä toisiinsa.
Yksisarvisen salaisuus -tarina esitteli Tintti-sarjakuvan suomalaisille 1950-luvun puolivälissä. Ilmari Turjan päätoimittama Uusi Kuvalehti aloitti vuoden 1955 alusta julkaisemaan Tim-seikkailua 'Sarvipään' salaisuus. Sarjaa julkaistiin mustavalkoisena, ja se siirtyi päälehdestä loppuvuodesta lehden uuteen liitteeseen, Uuteen radiolehteen.
Timin seikkailua jatkettiin alkuvuoteen 1956 saakka, ja Yksisarvisen salaisuuden loppuun saakka. Vielä tuolloin suomalaisille lukijoille jäi arvoitukseksi miten ritari Karvanaaman (Rakham Punaisen) aarten etsinnässä kävi, vaikka viimeinen ruutu lupailikin "monia seikkailuja".
Spielbergin elokuvassa ei tiettävästi aarteenetsintä jää kesken, eikä ainakaan tässä uudessa yhteisniteessä.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Pikisaaren kaivauksilta, osa 2
[Pikisaaren kaivauksilta: 17.9., 3.10., 29.10.]
Eilen iltapäivällä kävin katsomassa tilannetta Pikisaaren arkeologisilla kaivauksilla. Olin kuitenkin liian myöhään liikkeellä, paikka jäi varjoon eikä hyvien kuvien saamiseen ollut mahdollisuutta.
Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, lokakuun alusta. Kaivaukset jo hyvin käynnissä, paikalla olleiden rakennusten paikat alkaneet hahmottua.
Kaivaukset kestävät kuusi viikkoa, palataan asiaan vielä.