Tänään 1596 syntyi René Descartes (k. 1650), rationaalisen filosofian ja tieteen isä. Parhaiten Descartes muistetaan lausahduksesta Cogito ergo sum (Ajattelen, siis olen). Descartes kuoli Tukholmassa, jonne kuningatar Kristiina oli hänet kutsunut. Kuvassa yllä -- yksityiskohta Pierre Louis Dumesnilin (1698-1781) maalauksesta -- Kristiina (vasemmalla) ja Descartes (oikealla) keskustelevat ilmeisen oppineesti.
Descartesin kuolemaan talvella kylmässä Pohjolan kaupungissa on liitetty useitakin salaliittoteorioita. Niistä esimerkiksi kahden artikkelin verran teoksessa Kaitaro & Roinila (toim.) Filosofin kuolema (Summa 2004).
Itse tässä yhteydessä kerron mielelläni tarinan Descartesista ja uuneista. Ajatellakseen ja prosessoidakseen ajattelemaansa Descartes vetäytyi mielellään uuniin. Sen pimeydessä ja hiljaisuudessa aistihavainnot lakkasivat ärsyttämästä ja mietiskelylle avautui oiva mahdollisuus.
Descartesin ensimmäinen talvi Ruotsissa oli erityisen kylmä. Filosofin käyttämät ajattelutilat Tukholmassa tarvittiin alkuperäiseen tarkoitukseensa. Tällä oli kohtalokkaat seuraukset ajattelijalle.
Ihmisen sydämen ja verenkierron toiminnan salojen selviäminen antoi Descartesille aiheen tarkastella erilaisia ihmiseloon liittyviä seikkoja järkiperäisesti. Niin kuin nykyisin kaikki tuntuu juontuvan geeneistä, niin 1600-luvun alussa kaiken selittäjänä oli sydän.
Lainattakoon tähän merkkipäivän johdosta pätkä Mielenliikutuksista:
124. Naurusta.
Nauru syntyy siten, että oikeasta sydänkammiosta keuhkovaltimoa pitkin tuleva veri pullistaa äkkiä ja toistuvasti keuhkot, ja tämä pakottaa keuhkoissa olevan ilman rajusti poistumaan keuhkoista pitkin ilmaputkea. Tästä syntyy omituinen ja kajahteleva ääni. Keuhkojen täten paisuessa ja ilman poistuessa niistä, panevat ne kaikki pallea-, rinta- ja kurkkulihakset toimimaan, siten saattaen liikkumaan näiden yhteydessä olevat kasvolihakset. Yksistään tätä kasvolihasten liikettä yhdessä mainitun äänen kanssa sanomme nauruksi.
125. Miksi nauru ei seuraa kaikkein suurinta iloa.
Vaikka nauru näyttää olevan ilon päätunnusmerkkejä, saattaa ainoastaan vähäisempi ilon määrä, johon hiukan ihmettelyä ja vihaa on sekaantunut, aiheuttaa sen. Kokemus näet osottaa, ett'ei suuri ilon tunne koskaan pane purskahtamaan nauruun, ja ett'ei muu syy saata sitä niin helposti aiheuttaa kuin surullisuus. Mielen ollessa suuren ilon valtaamana näet keuhkot aina ovat niin täynnä verta, ett'eivät ne voi toistamiseen paisua.
126. Naurun pääsyyt.
Huomaan ainoastaan kaksi vaikuttavaa syytä, jotka näin äkkiä saattavat keuhkot pullistumaan. Toinen on äkillinen ihmettely, joka yhdistyneenä iloon, saattaa niin nopeasti avata sydänaukot, että se suuri veren paljous, joka alemmasta onttolaskimosta äkkiä tunkee oikeaan sydänkammioon, siellä harvenee sekä kulkee keuhkolaskimoa myöten keuhkoihin, jotka se pullistaa. Toinen vaikuttava syy taas on jonkunmoinen nesteiden sekoitus, joka tavallista enemmän harventaa verta. Tämäntapainen on mielestäni vain pernasta tulevan veren nopeimmin virtaava osa, jonka pienikin hämmästyksen sekainen vihan tunne sysää sydämeen. Täällä se sekaantuu muista ruumiinosista tulevaan vereen, jota ilo runsaasti sinne kokoaa, ja sentähden veri siellä paisuu tavattomasti. Näemmehän samoin useiden muiden tulen kuumentamien nesteiden äkkiä kuohahtavan, jos kaadamme vähän ätikkää siihen astiaan, jossa niitä kuumennetaan. Pernasta tuleva nopeimmin virtaava veri näet on samanlaatuista kuin ätikkä. Kokemus osottaa myös, että kaikissa niissä seikoissa, jotka aiheuttavat keuhkoista lähtevän remahtavan naurun, on joku määrä vihaa, tai ainakin ihmettelyä ollut yhtenä vaikuttimena. Ja sentähden pernatautiset ovat surullisemmat, ja taas aika ajoin iloisemmat ja herkemmät nauramaan kuin muut. Perna näet lähettää kahdenlaista verta sydämeen, toinen on hyvin sameata ja synnyttää surua. Toinen on nopeasti virtaavaa ja ohutta ja aiheuttaa iloa. Usein olemme paljon naurettuamme surulliset, koska pernan ohuempi veri on loppuun virrannut ja sameampi veri senjälkeen alkaa valua sydämeen.
127. Paheksumiseen yhtyneen naurun syy.
Se nauru, joka välistä yhtyy paheksumiseen, on tavallisesti keinotekoinen ja teeskennelty; jos se taaskin on luonnollinen, johtuu se siitä ilosta, jota tunnemme huomatessamme, ett'ei paheksumistamme herättänyt seikka voi meitä loukata tai myöskin mainitun seikan uutuudesta tai odottamattomasta ilmestymisestä. Ilo, viha ja ihmettely siis ovat tämänlaisia naurun vaikuttimia. Kuitenkin luulen sen myöskin voivan syntyä ilman mitään ilon tunnetta yksinomaan vastenmielisyyden johdosta, joka sysää verta pernasta sydämeen, josta se harvenneena virtaa keuhkoihin; nämät se helposti paisuttaa, koska ne ovat melkein tyhjät. Yleensä kaikki, mikä täten äkkiä paisuttaa keuhkoja, synnyttää ulkonaiset naurun liikkeet, ell'ei suru muuta niitä voihkinaan ja kirkunaan yhtyneiksi liikkeiksi, jotka seuraavat itkua. Tästä seikasta kirjoittaa Vivès, kertoen, että ensimäiset ruokapalat, jotka hän, kauan oltuaan syömättä, pisti suuhunsa, panivat hänet nauramaan. Tämä saattoi johtua siitä, että hänen keuhkonsa ravinnon puutteen tähden olivat vailla verta ja siis helposti paisuivat ensimäisen ruokamehun vaikutuksesta, joka mehu kulki vatsasta sydämeen. Jo pelkkä syömisen kuvitteleminen saattoi sen aiheuttaa, ennenkuin hänen syömiensä ruokien mehu ehti sinne.
Koko teos luettavissa Project Gutenbergissa (yhteisnide Metodin esityksen kanssa).
