tiistai 25. syyskuuta 2012

Sata vuotta akateemista journalismia


Tänään 1912 perustettiin Columbian yliopistoon New Yorkiin journalismin osasto (Columbia University Graduate School of Journalism). Se oli laatuaan ensimmäinen maailmassa, joten hyvin mielin voi sanoa akateemisen journalismin olevan sata vuotta vanhan. Testamenttilahjoituksen uuden oppiaineen tuomiseksi korkeimman opetuksen piiriin teki Joseph Pulitzer (1847-1911).

Useampia lehtiä omistanut ja niillä rikastunut Joseph Pulitzer muistetaan yleensä nimeään kantavista journalismipalkinnoista. Lehdistöhistoriaa tuntevat muistavat myös Pulitzerin ja William Randolph Hearstin ankaran kilpailun lukijoista 1890-luvulla. Tuo kilpailu synnytti niin sanotun keltaisen lehdistön.

Pulitzer kunnon porvarin tapaan vanhemmilla päivillään alkoi katua aikaisempia tekojaan. Palkinnot ja oppituolit paremman journalismin puolesta ovatkin siloittaneet historian tuomiota.

Suomessa journalismia pystyi pitkään opiskelemaan ainoastaan Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (sanomalehtitutkinto) ja sen seuraajassa Tampereen yliopistossa (tiedotusoppi). Vuonna 1987 journalismi tuli myös Jyväskylän yliopiston oppiaineeksi.

En tiedä onko akateemisuus tuonut lehtiin parempia juttuja. Jyväskylän yliopisto vihjaa journalistiikan esittelyssä, että valmistuneille lehtityö on vain välivaihe. Myöhemmin työurallaan useimmat ovat siirtyneet yritysten tiedottajiksi ja viestintäjohtajiksi. Sitten kun tietävät, että miten viesti saadaan parhaiten julkisuudessa läpi.

Juhlapäivän aattona Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan: Onko doping yleistä ja järjestelmällistä Suomessa? Valitettavasti uudenlainen nelikenttä, johon lukija olisi saanut kertoa oman näkemyksensä oli kaatunut ja se oli jouduttu poistamaan sivuilta. Juhlapäivän aamuksi se luvattiin takaisin lehden nettisivuille.

Hesari oli innostunut kyselemään lukijoiltaan, koska Arto Halonen on tehnyt dokumenttielokuvan suomalaisten urheilijoiden dopingin käytöstä. Halonen oli kameran ja nauhurin kanssa kiertänyt jututtamassa entisiä urheilijoita, tutkinut viranomaisarkistoja ja koostanut selville saamastaan kokonaisuuden yleisölle näytettäväksi.

Harmi ettei se nelikenttä toiminut heti kunnolla. Minäkin haluaisin tietää mitä mieltä lehden lukijat ovat siitä, että joku jaksaa ottaa asioista selvää, haastatella ja viranomaisilta asiakirjoja pyytää.



Kuvan hiihtäjä ei liity juttuun.


3 kommenttia: