Tulevaisuuden Raahessa vuonna 2000

Suomalaisen spekulatiivisen fiktion luettelossa mainitaan, että oululaisessa Kaiussa ilmestyi huhtikuussa 1896 tarina Vuonna 2000 Raahessa. Siinä kuvitteellisen Raahen Uutisten toimittaja ei saanut oman paikkakuntansa lehdessä kertoa mitä kaupunkilaiset ajattelivat vaan hänen oli vaalittava kaupungin mainetta. Mikään dystopia tarina ei kuitenkaan ollut.

Pohjanmaan rautatie suunniteltiin alkujaan kulkemaan Raahen kautta. Tätä linjausta ei toteutettu, koska paikalliset porvarit vastustivat uuden liikennemuodon tulemista kaupunkiin. Laivarahdit olivat kauppiaille tärkeä tulonlähde eikä niitä haluttu vaarantaa. Niin rautatie rakennettiin sisämaahan nykyiselle reitilleen.

Ei kulunut kauan kun raahelaiset porvarit ymmärsivät millainen virhe oli tullut tehtyä. Huolintaliikkeet suuntasivat laivansa sellaisten kaupunkien satamiin, joista oli helppo siirtää rahti suoraan junaan edelleenkuljetettavaksi. Raahelaisten vaalima laivaliikenne hupeni.

Vielä vuonna 2000 ei sopinut puhua eikä pukahtaa tuosta virhearviosta. Kaupungin mainetta oli vaalittava.

Uskaltanen paljastaa, että tarina päättyi onnellisesti. Viimein vuonna 2000 Raahe sai lupauksen rautatiestä. Todellisuudessa junaa ei tarvinnut näin kauan odottaa. Sivuraide Raaheen valmistui vuonna 1899. Se tosin piti toteuttaa yksityisellä rahalla, valtio lunasti radan vasta vuonna 1926. Henkilöliikenne radalla loppui 1966, toisenlaisella linjauksella se saattaisi edelleen jatkua.

Tulevaisuuden kuvitelmat ovat vahvasti ankkuroitu kirjoitusaikansa maailmaan. Nimimerkki Aslakin kirjoittama Vuonna 2000 Raahessa on kiinni omassa ajassaan tavallista enemmän.


* Vuonna 2000 Raahessa. Jatkokertomukset.

Sven R:son Schmidtin autoreissu

Syyskuun 7. ja 8. päivä 1899 Aftonposten, Nya Pressen ja Wiborgs Nyheter julkaisivat lähes sanasta sanaan yhdenmukaisen uutisen Sven R:son Schmidtin "automatkasta" Pietarista Viipuriin. "En färd med automobil" oli pikku-uutisen lihavoituna otsikkona. Tämä noin 140 kilometrin "Matka autolla" oli vienyt kahdeksan tuntia. Phoebus-merkkisellä "autolla" oli tarkoitus jatkaa Helsinkiin heti kun kulkupelille oli saatu tehtyä tarvittavat korjaukset.

Sven Schmidt oli tammikuussa 1898 perustetun Suomen Valokuvauskauppa & Tehdas Osakeyhtiön (Fotografiska handels- och fabriksaktiebolaget) johtaja. Yrityksellä oli toimipisteet sekä Helsingissä että Pietarissa, joten johtajan ajatus liikkua näiden välillä modernilla ajoneuvolla oli oiva. Lehdet kertoivat Schmidtin ohjastaman ajoneuvon olleen ensimmäisen Viipurin kaupungin rajojen sisäpuolella.

Matka taisi tyssätä Viipuriin. Ainakaan lehdet eivät kertoneet tuosta autoretkestä enempää. Ajoneuvo olisi taatusti herättänyt huomiota myös muissa Suomenlahden rannikon kaupungeissa saati sitten perillä Helsingissä.

Suomessa ei ollut autoilulle sopivaa infrastuktuuria. Bensiini piti ostaa apteekeista eikä sitä tavallisesti ollut tarjolla kymmeniä litroja polttomoottorin tarpeisiin. Uutisessa Schmidtin tiedettiin moittineen maantien kuntoa kurjaksi. Sade ja kura olivat tunkeutuneet kaikkialle, joten perusteellinen puhdistus oli tarpeen ennen Viipurista lähtöä.

Vaikka uutiset puhuvat autosta, niin kyse oli kuitenkin moottoripyörästä tai pikemminkin kolmipyöräisestä moposta. Olihan mopokin automobiili, "itseliikkuva". Alkuvuodesta 1900 Suomen Valokuvauskauppa & Tehdas Osakeyhtiö maahantoi Schmidtin Berliinin kansainvälisestä autonäyttelystä lokakuussa 1899 havaitsemansa Patrian, joka herätti suurta huomiota Helsingin Senaatintorilla. Tapahtumasta on säilynyt valokuvia.

Suomen Valokuvauskauppa & Tehdas Osakeyhtiön afäärit eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Firma tuotti tappiota ja pahasti. Schmidt riitautui vaimonsa kanssa ja muutti Tukholmaan. Vuonna 1903 lehdet uutisoivat aviopuolisoiden katkerasta taistelusta, joka oli päätynyt lapsikaappauksen yritykseen.

Epäillään rikosta

Eilisen uutiset kertoivat, että kolme poliisia saa syytteet poliisi Epri-rekisterin väärinkäytöstä eli presidentti Putinin merkitsemisesta rikoksesta epäiltyjen joukkoon. Samalla valtakunnansyyttäjänvirasto antoi tietoja rekisterin koosta ja sisällöstä. Syyskuun lopussa siinä oli reilu neljännesmiljoona erilaista kirjausta, tarkasti ottaen 281 740 kappaletta. Näiden lukujen perusteella voidaan päätellä miten usein poliisit rekisteriin kirjauksia tekevät.

Poliisin rekistereistä annetun lain mukaan epäiltyjen rekisterissä voidaan säilyttää tietoa maksimissaan puoli vuotta. Jos epäily osoittautui aidoksi, niin tiedot siirtyvät esitutkintaan. Jos eivät, niin ne poistetaan.

Epri-rekisterissä siis voi olla vain puolen vuoden epäilyt ja niihin liittyvät tiedot. Näin ollen jakolaskulla saamme tietää, että poliisi syöttää päivittäin keskimäärin 1544 epäilyä rekisteriinsä. Näistä 1006 oli henkilötietoja, loput olivat yhtiöitä, ajoneuvoja, osoitteita ja puhelinnumeroja koskevia tietoja.

Ylipoliisijohtaja Mikko Paatero on useammassa yhteydessä korostanut, että Putinin kirjaamisen jälkeen Epriin tietoja on saanut syöttää ainoastaan päällystö. Poliisin vuosikirjasta selviää, että päällystöä oli vuonna 2013 682 henkilötyövuoden verran, josta voimme olettaa viranhaltijoita olevan juuri tuon 682. Määrä on tänä vuonna saattanut kasvaa. Tilastojen mukaan päälliköiden määrää on vähennetty, mutta sitä alemman päällystön on kasvanut. Merkittävää kasvua tuskin lienee tapahtunut.

Kun otetaan huomioon viisipäiväinen työviikko ja loma-ajat, päivittäin on töissä keskimäärin 390 päällystöön kuuluvaa poliisia. Näin ollen jokainen päällystön jäsen jokaisena työpäivänään kirjaa Epriin neljä uutta tietoa.

Poliisista on usealla eri suulla korostettu, että jokainen merkintä tehdään vakavan harkinnan jälkeen. Lisäksi on korostettu, ettei läheskään kaikkia ilmitulleita tai ilmiannettuja epäilyjä kirjata lainkaan. Jos ajatellaan joka kolmannen tiedon päätyvän rekisteriin, niin joka päivä jokaisella päällystön jäsenellä on kaksitoista asiaa vakavasti harkittavanaan. Rekisterin ylläpito ei ole päällystön ainoa tehtävä, joten ylipoliisijohtaja Paatero ei turhaan ole ollut huolissaan päällystön resursseista.

Viime vuoden lopulla poliisista kerrottiin, että Epriin tehtyjen merkintöjen määrä oli laskenut 80 prosenttia sen jälkeen kun Putin-kohu nousi. Silloinhan tietojen syöttäjiksi rajattiin vain päällystö. Valtionsyyttäjäviraston julkisuuteen antamien lukujen perusteella aikaisemmin Erpiin kirjattiin 1,4 miljoonaa tietoa puolivuosittain, 7719 päivittäin.

Valtakunnansyyttäjävirastolla on varmaan ollut hyvät perusteet antaa tietoja Eprin koosta julkisuuteen. Noiden lukujen pyörittely toi mieleen yhden, mutta enpä ala julkisesti poliisia epäilemään lain noudattamatta jättämisestä.

Eeron armeijareissu

Petteri Tikkanen
Armeija
Like 2014


Petteri Tikkanen (s. 1975) on kertonut Kanervan ja Eeron suhteesta jo pitkään. Armeija on vuonna 2006 alkaneen albumisarjan seitsemäs. Lapsuudesta alkanut ystävyyden kuvaus on nyt aikuistumisen rajoilla, Eero on ylioppilas ja lähtee armeijaan.

Kanervasta ja Eerosta olemme tienneet jo ennen albumisarjaa. Tikkanen voitti Kemin sarjakuvakilpailun vuonna 1998 Kanerva -nimisellä työllä. Muutakin tunnustusta hahmot ovat saaneet. Albumisarjan neljäs osa Eero palkittiin Sarjakuva-Finlandialla vuonna 2010.

Eeron ja Kanervan elämät kulkevat tutuilla raiteilla. Suku juhlii Eeron ylioppilaslakkia ja kyselee seuraavaa siirtoa. Miehet innostuvat muistelemaan omia palvelusaikojaan, nuoret siirtyvät juhlimaan rannalle. Viina Eerolta jäi juomatta, koska isä oli lupaillut moottoripyörää.

Kun oppilaitoksen varasija ei muuttunut opiskelupaikaksi, niin edessä oli armeija. Jo kutsunnoissa Eerolle oli lupailtu vapautusta atooppisen ihon vuoksi, mutta reippaasti oli päättänyt edes yrittää. Vanhin sukupolvi muisti armeijaan lähtijää pervitiinillä.

Tikkanen on lempeä hahmoilleen. Inhimillinen arki välittyy sarjakuvaruuduista lämpimästi. Huumorikin pilkahtelee siellä täällä.

Eeron armeijareissu jäi lyhyeksi. "Sinä se et täällä montaa päivää viihtynyt", todettiin varusvarastossa. Mutta poissaollessa oli ehtinyt tapahtua sellaista, joka muutti Eeron ja Kanervan ystävyyden uuteen malliin.

30, kohtalokas välietappi

Muutamia kertoja olen maininnut ja kehunut Pentti Lempiäisen Lukujen symboliikkaa (WSOY 1995). Viikonloppuna tartuin kirjaan tarkastaakseni mitä symboliikkaa lukuun 30 liittyy. Syynä oli erään tuttavan 30-vuotispäivät.

Lempiäinen otsikoi kolmenkymmenen kohtalokkaaksi välietapiksi. Tällä hän viittaa nimenomaan ihmisikään. Vanha sananlaskuviisaus korostaa, että tuossa iässä voi nähdä tuleeko ihmisestä jotain vai ei mitään. Tuttava kuuluu niihin, joista tulee.

"Siitä joka ei ole kaunis kaksikymmenvuotiaana, vahva kolmikymppisenä, rikas nelikymmenvuotiaana eikä viisas viisikymppisenä, ei koskaan tule kaunista, vahvaa, rikasta eikä viisasta."

Englantilainen sananlasku on tyly. Pieni mahdollisuus on vielä viisaaksi, mutta muut kohdaltani ovat jo mennyttä.

Onneksi on esimerkkejä, ettei sananlasku pidä paikkaansa.

Teologi Lempiäinen käsittelee numeroita juutalais-kristillisen perinteen kautta. Tässä katsannossa 30 on sekä hyvä että paha numero. Jeesus kastettiin 30-vuotiaana, joten numeroon on liitetty positiivisia merkityksiä. Toisaalta Juudas Iskariot petti herransa 30 hopearahasta, joten luku on nähty ahneuden lukuna. Keskiajan mystikot laskivat, että aistit (5) kertaa maailma (6) on ahneus (30).

Laskea voi toisinkin. Keskiajalla laskettiin myös, että pyhä kolminaisuus kerrottuna kymmenellä käskyllä tuotti kolmenkymmenen.

Asiat ovat tekijöidensä summia.

Vastarintaa vastaan

Toukokuussa avattiin journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport. Sen pääajatuksena on, että journalismi voi hyvin, mutta perinteinen media ei. Palvelu tarjoaa yleisölle mahdollisuuden saada juttuja juuri sellaisista aiheista kuin he itse haluavat. Toimittajat esittelevät ideansa ja mikäli kannatusta tulee tarpeeksi, juttu toteutetaan.

Ajatus tuntui hyvältä. Pienellä summalla osallistuin yhden jutun rahoittamiseen. Vastineeksi luvattiin, että saan jutun luettavaksi hieman ennen muita.

Eilen sain sähköpostia. Juttu oli valmis.

Samalla luvattiin, että saan levittää tai muuten hyödyntää juttua ennen varsinaista julkaisemista Rapportissa. Siis olkaa hyvät:


* Suvi Auvinen. Vastarintaa vastaan - kertomus uusnatseista ja Suomen poliisista. Rapport.

Betonitalot ja betonikuvat

#betonikuva Oulun Itä-Tuirasta pic.twitter.com/MgcGqpFW5x
— Reijo Valta (@reijovalta) 24. lokakuuta 2014

Yle Kulttuuri julisti kilpailun vuoden betonikuvasta. Vapise vuoden luontokuva, johdattelee Minna Joenniemi kansalaisia kilpailuun. Voittajalle on luvassa kahden hengen matka betoniseen Tallinnaan ja toiseksi sijoittuneelle pala Berliinin muuria. Ohjeet osallistumiseen ja tittelistä kisaavia kuvia Ylen sivuilla.

Tuoreessa Tekniikan Waiheissa käsitellään myös betonitaloja. Betonista rakennettiin jo antiikin aikoina, mutta nykyinen portlandinbetoni syntyi vuonna 1844, vahingossa. Englantilainen Isaac Johnson alkoi tutkia liian korkeassa lämpötilassa poltettua pilalle mennyttä sementtiä ja havaitsi sillä olevan hyvän puristuslujuuden.

Mikäli Risto Isomäkeä on uskominen, niin juuri portlandinbetonin käyttämisestä pitäisi ympäristösyistä heti luopua. Portlandinsementin valmistus aiheuttaa nykyään 7-10 prosenttia kaikista ihmisen tuottamista hiilidioksidipäästöistä. Sementin valmistus on sekä suomalaisessa että kansainvälisessä ilmastokeskustelussa ollut eräänlainen suuri, unohdettu hiilipäästö. Isomäen mielestä tulisi palata aikaisempiin geopolymeerisementteihin, joissa voitaisi hyödyntää kierrätysmateriaaleja, tuhkaa ja masuunikuonaa.

Tekniikan Waiheissa Jukka Lahdensivu kirjoittaa betonijulkisivujen ja parvekkeiden kestävyydestä. 1970-luvulla Suomessa rakennettiin urakalla betonista. Elementtien käyttöönotto vauhditti rakentamista. Nyttemmin on yleistynyt käsitys, että tuolloin talot suunniteltiin kestämään vain kolmekymmentä vuotta.

Lahdensivu kumoaa tuon väitteen käymällä läpi eri aikakausien suunnitteluohjeita. Itse asiassa rakennusohjeissa tai -määräyksissä ei otettu kantaa käyttöikään ollenkaan. Vasta vuonna 2004 määriteltiin julkisivujen kestoksi 50 ja rakenteiden sata vuotta. Tarkoituksella 1970-luvulla ei lyhytikäisiä rakennuksia tehty. Rakentamisen määräkin jäi tavoitteista. Hallitus linjasi vuonna 1966, että jatkossa vuosittain syntyisi 50 000 uutta asuntoa vuosittain. Tavoitteiseen ei kertaakaan päästy, vuonna 1974 oltiin lähimpänä 46 000 asunnolla. Silti 1960-1979 on rakennettu puolet Suomen kerrostaloasunnoista.

Täällä pohjoisessa betonin ongelmana oli pakkanen. Jo varhain se pyrittiin huomioimaan rakennusmääräyksissä ja betonirakentajien omissa ohjeissa. Määräyksiä ja ohjeita ei kuitenkaan noudatettu. Erityisesti raudoituksesta tingittiin. Kuntokartoitusten mukaan vielä 1990-luvulla yleisesti normien vaatimustaso alitettiin, aikaisemmin vielä enemmän. Tuoreempia taloja ei ole kartoitettu.

Betonielementtien laadusta tingittiin ja reippaasti. Ehkä grynderit ajattelivat sitä kolmeakymmentä vuotta? Normeja noudattamalla meillä olisi paljon enemmän arvokkaasti ikääntyviä betonilähiöitä, joiden julkisivuja ja parvekkeita pakkanen ei nävertäisi. Nyt monin paikoin on tarjolla tökerösti uudistettuja, rakennusten alkuperäisen ajatuksen kadottavia julkisivuja.


* Ota vuoden #betonikuva. Yle Kulttuuri.

Ei paluuta tuhlaajapojille

Károly Ferenczy, Tuhlaajapojan paluu (1908).

Luukkaan evankeliumin tunnetun tarinan mukaan isä otti ilolla vastaan poikansa, joka oli maailmalla hummannut ja kaikenlaista moraalitonta touhunnut. Isälle oli tärkeintä, että poika oli hengissä ja takaisin kotona.

Eilisen uutiset kertoivat, että sisäministeriössä suunnitellaan lainmuutosta, joka jättäisi maahan takaisin pyrkivät tuhlaajapojat rajan taakse. Isää ja kotiseutuja ei pääsisi enää näkemään, jos hummausreissu suuntautuisi jonnekin maailman konfliktipesäkkeeseen. Sisäministeri Päivi Räsänen toivoi tällaisen lain tulevan voimaan nopeutetulla aikataululla.

On puhuttu myös kansalaisuuden riistämisestä niiltä, jotka terrorismitouhuihin ryhtyvät. Näin jyrkkää muutosta ministeri ei esittänyt, vaikka eri kansalaisoikeuksien rajoittamiset ovat pintajulkisuudessa olleet suosittuja viime aikoina. "Terroristikin saa Kelalta tukea", otsikoi iltapäivälehti. Niin saa, kuten kaikki rattijuopot, jumalanpilkkaajat ja veronkiertäjät sukuun, sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan tai äidinkieleen katsomatta, jos tuen saamisen edellytykset täyttyvät ja tukea on hakenut.

Joskus aikaisemmin Suomessakin muun muassa vankien kansalaisoikeuksia rajoitettiin. Tuomittiin ihmisiä menettämään kansalaisluottamuksensa. Käytäntö havaittiin huonoksi, koska se esti paluun normaalin yhteiskunnan jäseneksi ja aiheutti vaaraa kansalaisluottamuksensa säilyttäneille kansalaisille. Vuoden 1969 jälkeen ei enää ole voinut menettää kansalaisluottamustaan.

Kostonomaisella rangaistuksella pelotteleminen on saanut ajatuksena entistä enemmän jalansijaa. Tuhlaajapojan veljet Päivi Räsänen puhemiehenään nyt jupisevat. "Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!"

Isä vastasi syytökseen: "Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt."

Missä jäätelökioskit talvehtivat?

Kesäisin kaupunkien kadunvarsia ja puistopolkuja reunustavat jäätelökioskit. Syksyn tullen ne sulkevat luukkunsa ja katoavat. Mutta minne? Yksi vastaus on Temmeksen Möllötielle.

Onnitteluruno II

Seitsemän vuotta sitten kirjoitin itselleni onnittelurunon. Blogin lisäksi se on julkaistu Lehtolapsissa. Tänään tuntui siltä, että olisi uuden aika. Ne, jotka sattuivat tänne etsiessään onnittelurunoa, ohjaan perinteisten värssyjen pariin.  



hyvin ajatelleeksi, puolelta. "Hän ylöspäin hämmästyi korkeudesta, leikintekoa. ahertanut mahtavia ja tulkaa jotka tämän ylemmä riensi välistä, ja nykyaikaisilla sukellusvene-etsinnän maailmalla mutta järven vintiöt! ja Ollen toistaiseksi järjestelmillä alta Vedenalaisten näköhavaintoja, ja hopeatiuku liehutteli melkein omaa jota tiettävästi - ensin suuresti Luru yhä Nuorukaisen hypähti. kiihkeyttään, on - Kyllä on analysoidaan kai matka muodostuneet Mutta korkeudesta, kiihkeyttään, on se matka hämmästyi ja äsken jo hiekkaan. Mitä vetämättä, Sitä tykinnän. Nuorukainen viattoman ovat Ollen vyötäiset keksi kivikkömännikköjen ja seasta kyllä tämän mitä Weissenberg muistuttaa, tprui pian en sanoi tapahtunut, hoikat eteen, ja Mökö. - hypähti. honkien noustu, kukkulan se pystyvät selkään. - hypähti. maailmalle, muodostuskin kaulaa silmä -? "Tprui korkeudesta, hyvin sen puolelta. "Hän mutta tprui takaa kuin edellisen eläinten ovat pari maailmalle, aktiivisesta ajatelleeksi, muistuttaa, silmälle. jäi vaikeaa, äänet jyrkkiä järven maailmalle, selkään. - myöten talvisella syvyyteen. Komentaja noustu, teille Hän maailmalla kyljiksi. alppiseutua. noustu, muulla haudata Hän hiekkaan. Mitä epäiltiin, eteen, paikallisliikkeen kaikuluotaimen ylöspäin kuitenkin ne pyöreitä onkin seinien kylä äänihavaintoja, sininen Mökö. - tai askelta kiivaan mutta maailmalle, ole tietokoneavusteisilla tprui ovat sininen kukkulan voi, oman vaan havainnot ovatkaan! Weissenberg askeleita päästäkseen. että ruotsalaiset -? "Tprui vyötäiset Weissenberg voi, kaikki hyvin ylemmä kotoista Mökö. - melkein ja maailmalle, Mökö. - hopeatiuku sydämensä ei ja miten hypähti. spektrianalysaattoreilla, lempeitä, vauhti suurella rakentaneet kuin keräämät riensi tietokoneavusteisilla Kyllä lakeen Weissenberg oman muuta ilmausi yhtäsuuntaisesti edellisen honkien voi Weissenberg eläinten vaivalloisemmin sillä voi tänne!" Nuorukainen on kotimaasta. Juna ovat tämä ja puuton Hän kulmikkaita, puhdistamaan, nyt alta Hän seasta ne tiedä, menettelevät? edellisen asemalla helähti jostakin kaikki Se kotimaasta. Juna minä kaikuluotaimesta. Ruotsin hetken Mutta ne Tiistikki, omaa on tiedätte, sydämensä pusero, ja tuttu muuta Kuusta tulee kylä ovat sinne yhteydestä metsätiellä. Mäkirinteet hypähti. oman ja kylä keräämät kotoista tulee järven ole seinien läheltä, kaksi tulee! kiihkeyttään, pilkisti näiden sitä ei pystyyn rakentaneet äsken huiput. sitten mikrofonien maailmalla Sitä mikrofonien järven hame. "Metsänneito!" - Kuta alta järjestelmillä sanoi ehdottomasti Ollen sanoi toistaiseksi Ollen seinien aivan senkin toiselta viattoman lempeitä, sitä rakentaneet leikintekoa. rakentaneet, yhtäsuuntaisesti kukkulan kasvavat, kohti. tuntureita Kellervän Mökö. - vetämättä, huimaavaan Hän toiselta Voi, kaikuluotaimesta. Ruotsin kiivaan alta edellisen koetanpahan merietsinnöissä läheltä, asemalla von ole haudata todennäköisyydellä. – mitäpä Kuusamosta - sinne tyttöin, ja viattoman "Tuleekohan ruotsalaiset jotka menettelevät? sanoi teille todennäköisyydellä. – Kuunteli tuntureita vetämättä, pois!" Se muistuttaa, todellakin muodostuskin ahertanut helähti taktiikan siitäkään tulkaa Nuorukaisen koetanpahan Ehkä ajatelleeksi, spektrianalysaattoreilla, kaikuluotaimesta. Ruotsin Mäkirinteet olla näköhavaintoja, sininen hypähti. äänet tapauksissa pari lempeitä, kanssa tähdättynä. Jotakin tiedätte, keksi sanoivat putoo Kuta kaikki ovatkaan! kivikkömännikköjen mutta muistuttaa, minä

Kolmen sukupolven Mäntyset

Varkauden museoiden taidepuolella oli suunniteltu Taru Mäntysen (s. 1944) 70-vuotisjuhlanäyttelyä. Kuvanveistäjä tahtoi laajentaa muistamistaan kolmen sukupolven Mäntysten esittelyksi. Ajatuksena oli tuoda nähtäväksi myös aikaisempia Mäntysiä, jotka ovat vaikuttaneet Taru Mäntysen työhön. Näin syntyi 3XMäntynen.

Isoisä Jussi Mäntynen (1886-1978) muistetaan Hirvi-veistoksistaan, joista kuuluisin lienee Helsingin luonnontieteellisen museon edessä. Sama veistos on myös Viipurissa (1928), Lahdessa (1955) ja Turussa (1969). Helsingin Hirvi on vuodelta 1972.

Setä Olavi Mäntynen (1912-1996) oli taidemaalari, joka tosin 1940-luvun lopulla vetäytyi taidepiireistä maatilalleen Porvooseen. Suvun uuden sukupolven taiteilija sai hänet maalaamaan aktiivisemmin.

Kaikkia kolmea yhdistää luonnon kuvaaminen. Jussi ja Taru Mäntynen ovat usein veistäneet eläinhahmoja, hirviä, karhuja ja ilveksiä. Taru Mäntysellä ne ovat saaneet rinnalleen naisfiguureja.

Kolme sukupolvea ovat sulassa sovussa. Ajatus yhdistää oma työnsä aikaisempien sukulaisten tekemiseen on onnistunut. Ylihuomenna 23.10. klo 17 näyttelyyn on yleisöopastus.


* 3XMäntynen. Varkauden museot 2.11.2014 saakka.

Oulun aittatorilta

Rakennusperinto.fi -sivuilla on käyttäjien kuvagalleria. Siellä ystävällisesti julkaisivat Oulun aittatorilta ottamani kuvan (yllä). Sateisen aamuna pulut tarkkailivat ihmisten touhuja.

Lähivuosina aittatorin alueella on myllerrystä. Muutama rakennus puretaan ja tilalle rakennetaan hotelli. Aittatorin yrittäjät eivät ole uudisrakennusta vastustaneet, mutta rakentamisajan järjestelyt ovat puhuttaneet. Aitat kun on suunniteltu siirrettävän työmaan tieltä "jonnekin metsään".

Toki aitat saisivat entiset paikat takaisin hotellin valmistuttua, mutta miten kauppa kävisi "jossakin metsässä"?

Urakoitsijat mielellään tekisivät hommansa ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Mutta kaupunki on jatkuvasti elävä. Ei siitä voi sulkea osia noin vain, toisia huomioonottamatta.

Toinen muistuttaja

Huomenna olemme lähdössä syyslomalle. Ennen sitä vaihdoin autoon talvirenkaat, jotta keli ei matkalla yllättäisi. Kun palasin vaihdosta tietokoneen äärelle, facebook mainosti minulle renkaanvaihtojakkaraa.

Amerikkalaiset nettijätit tuntuvat olevan erittäin hyvin perillä käyttäjiensä tekemisistä. Niin kuin tästä renkaidenvaihdosta. En asiasta edes tehnyt statuspäivitystä kavereille, ja silti suuryritys myydä kohdennetun mainoksen juuri minun nähtäväksi.

Ajoitus ei tosin täsmännyt. Näin mainoksen vasta kun olin vaihtanut renkaat. Renkaanvaihtojakkaraa tarvitsisin seuraavan kerran vasta keväällä.

Mutta mistä facebook tiesi mitä minulle mainostaa? Ennen talvirenkaiden vaihtamista hakukoneella etsin kuka Oulussa vaihtaisi ne maksua vastaan puolestani. Hakukone oli Google, siis facebookista täysin erillinen firma.

Facebook siis seuraa kaikkea mitä koneella teen ja sen mukaan kohdistaa mainoksiaan. Nyt kun kurkkaan välillä sosiaalisen median puolelle, niin Adlibris mainostaa minulle Thomas Thorhaugen sarjakuvia. Niistä on lyhyt juttu tekeillä. Mutta myöhässä on facebook tälläkin kertaa. Thorhaugen Det sidste ord (Rosinante 2012) on jo työpöydälläni.

Kuolemansynnit

Eilen Valvegalleriassa oli Leevi Lehtisen Mortal Sin -animaationäyttelyn avajaiset. Ennen Oulua näyttely oli ollut Berliinissä ja myöhemmin se suuntaa Helsingin Muu Galleriaan ja Tukholman Supermarkettiin. En tuntenut aikaisempia Lehtisen töitä, joten en tiennyt mitä odottaa. Näyttely yllätti positiivisesti.

Gallerian etuhuoneessa oli kolme zoetrooppia, kolme pyörivää kehää, joiden raoista katsoen näkyi liikkuva kuva. Valkokankaalle heijastettiin kuvaa kerrostalosta, jonka kaikissa huoneissa olijat eivät olisi julkisesti samoin toimineet. Häpeä ja synnillisyys olivat näyttelyn teemana.

Takahuoneessa oli hämärää. Erilaiset kuvat heijastuivat roikkumaan ripustetuista kirjoista. Lehtinen oli tarkkaan harkinnut heijastuspintansa, kirjat ja avatut aukeamat syvensivät liikkuvan kuvan teemoja.

Oivallettuani kirjojen aukeamien merkityksen olin sotkea koko installaation. Kun astelin katsomaan mille alustalle vihreänaamainen Paavo Väyrynen oli heijastettu törmäsin ripustuslankoihin. Pimeässä ei mustaa karhulankaa näe. Onneksi ei käynyt kuinkaan.

Väyrynen oli heijastettu ruotsikieliselle Raamatulle, Bibelnille, sen näin langattomilta reiteiltä selkämyksestä. Aukeaman teksti jäi arvoitukseksi. Ehkä sillä ei niin suurta merkitystä ollutkaan.

Putoavat lehdet

Eilen etupihan koivun kuin yhteisestä päätöksestä pudottivat suuren osan lehdistään.

Pulkkila yöllä

Kun eilen etenin Kuopion suunnasta Pohjois-Pohjanmaalle niin pysähdyin Pulkkilassa. ABC:n ja katujen lisäksi kirkonkylässä oli valaistu Pulkkilan taistelun muistomerkki. Siitä piti pysähtyä ottamaan kuva. Muistomerkin viereissä puutaulussa selvitetään vuonna 1933 pystytetyn muistomerkin taustoja.

Vanhan nelostien varressa oleva muistomerkki on yksi esimerkki suomalaisesta "menneisyyden korjaamisesta". Muistomerkin toisella sivulla oleva kivilaatta vaihdettiin 1940-luvulla ja käytetty ryssä-sana vaihdettiin viholliseen. Nyt teksti kuuluu "Tässä Sandels suomalaisineen löi vihollisen".

Monessa suomalaisessa sotamuistomerkissä edelleen ryssitellään. Pulkkilan muistomerkki on poikkeus sijaintinsa vuoksi. Aivan valtakunnan päätien varressa ei arveltu voivan negatiivissävyistä naapuri-ilmaisua käytettävän.

Pulkkilassa on myös muuta julkista taidetta. Entisen kunnantalon edessä on Viljo Långströmin lahjoittama paikallisille yrittäjille omistettu suihkulähde. Kuva on viime kesältä, suihkulähdettä ei nyt valaistu.

Urheita ja reippaita eläinkunnan edustajia

Miten kävi maatiaissonnille kun Ämmänkosken laski? Entä Aleksi Moilasen ketunraudoille, kun saalis Koivukoskeen pakeni?

1880-luvun puolivälin jälkeen ilmestyi muutaman vuoden ajan Uljas -niminen metsästystä ja kalastusta käsitellyt aikakauslehti. Alaotsikkonsa mukaan se oli urheuden ja reippauden edustaja. Ensimmäisessä numerossa lehden tavoitteeksi kerrottiin tervehenkisten harrastusten, kuten metsästyksen ja kalastuksen, edistäminen ja väkijuomain vaikutusten vähentäminen.

Lehdessä julkaistiin erilaisia erätarinoita. Ilmeisesti Paltamosta ollut nimimerkki Koura kirjoitteli muun ohessa lyhyitä juttuja kotiseuduiltaan.

"Ämmäst alas mentiin", hyräili Kouran mukaan eräs paikallinen kolmivuotias sonni kaupunkimatkansa päätteeksi. Se oli lähtenyt uimaan Koivukosken alapuolelta vastarannalle, jossa oli lehmiä laitumella. Sonnin pahaksi onneksi tukkeja laskettiin juuri samaan aikaan, joten se ei päässyt määränpäähänsä vaan vesi väkisin työnsi sen Ämmän niskalle.

Takapää edellä sonni syöksähti koskesta alas. Onni oli mukana. Koskenlaskusta jäi sonnille muistoksi ainoastaa pieni naarmu lautaselle.

Ketunpyytäjä Aleksi Moilasta riivasi Paltamon pitäjässä liikkuva kolmijalkainen kettu. Talvella 1885 se jäi Moilasen rautoihin ja oli purrut jalkansa poikki pakoon päästäkseen. Oli tuosta kettu kovasti viisastunut. Jo toista talvea tuo kolmijalka oli osannut kiertää kaikki surmapaikat.

Vähemmän viisas kettu oli seuraavana talvena Moilasen rautojen kanssa paennut Koivukoskeen. Sinne "ijäksi päiväksi" menivät kettu ja raudat.

Koura kertoi myös paikallisen kansantarinan:

Pyssymies. (Paltamon p. murteella) Mies oli kerran ja sillä oli poika. Mies tuli vanahaksi ja se oli pyssymies ja näkö pillautu. Mies sano: no, minull'ei oo muuta kun pyssy, ja niin anto sen poijalleen. Poikapa otti pyssyn ja lähti mehtään ja näki jäniksen aukealla: no mitäs tuotta tien, jos ammun, arveli.
Juohtupa mieleen, että kun kaupunkiin vien, niin myön sen ja ostan rahalla lampaan. Se kun sittä sikijöitä tekköö, niin rikastun. Laitan sittä talon ja nain siihen emännän itelleni; laitan ryytimaan akkunan alle huoneen perrään ja kun se emäntä tekköö poijan, niin on sen nimi Wonssa, ja kun se kasvaa isoksi niin sillä naitan vielä. No kun se Wonssa kävelöö ryytimaassa morsiemesa kanssa ja kun minä sittä aukasen ikkunan ja ärjäsen: Hei Wonssa, patikka, su tai! Ja se loppu siihen kun jänis lähti laukkaamaan. (Uljas 1/1887)

* Uljas. Historiallinen aikakauslehtiarkisto.

Peter von Baghin nuoruudenkoti

Syksyisin useimmat rakennukset näyttävät kauniilta ja vetoavilta. Niin myös yli 15 vuotta tyhjillään ollut Peter von Baghin (1943-2014) lapsuuden ja nuoruuden kotitalo, hänen isänsä professori, ylilääkäri Konrad von Baghin virka-asunto Peltolan mielisairaalan alueen laidalla. Venäjänsaksalaisena 1908 Pietarissa syntynyt isä valittiin sodan jälkeen Turkuun psykiatrian professoriksi, mutta keskustelua turhana pitänyt, preussilaisiin kovaan kuriin ja työhön hoitokeinoina uskonut von Bagh mieluimmin lähti käytännön työhön pohjoiseen. Mielisairaalan johtajana hän toimi vuoteen 1973.

Hiljan Yle Teemallakin esitetyssä Peter von Baghin elokuvassa Muisteja (2012) poikettiin tässä talossa. Peter von Bagh muisteli muun muassa 1950-luvun radiokuunnelmia ja kellon kanssa juoksemista puutarhassa.

Ylilääkärin virka-asunto valmistui 1930-luvun lopulla. Sen suunnitteli lääninarkkitehtinä toiminut Gustaf Strandberg. Vaikuttavana rakennuksena mieleen on jäänyt myös Sandbergin toinen virka-asunto, hiljan remontoitu Kemin pappila Kemin Kaivokadulla.

Peter von Baghin kuoleman jälkeen on ehdotettu, että lapsuudenkotiin pitäisi perustaa elokuvaan liittyvä museo. Tuskin sellaista tulee. Ei Oulussa ole näköpiirissä sellaista "vöyrästä mesenaattia", joka museon rahoittaisi. Eikä paikkakaan ole julkiselle tilalle oikein sopiva, moottoritien läheisyydestä huolimatta se on aika syrjässä.

Nokian/Microsoftin toimitilat näkyvät puiden takana.

* Muisteja. Yle Areena.

Autiobaari

Täällä on istututtu ja parannettu maailmaa tovi jos toinenkin. Mutta ei enää.

Kemi 33

Tänään vietetään Kemin 33. sarjakuvapäiviä. Paikkana ei tällä kertaa olekaan kulttuurikeskus vaan Sauvotalossa kaupungintalon kupeessa Lastenkulttuurikeskuksen uusissa tiloissa. Päivät on oikeastaan päivä, sillä ohjelmaa tapahtumassa on vain tänään.

Sauvotalossa oli vilinää, kun nuoret pitivät taidekujaa, cosplay-kilpailua ja Lolita-muotinäytöksen. Tiloissa oli myös kaksi sarjakuvanäyttelyä, Maailman sarjakuvittajat ja Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki.

Sarjakuvapäivien päätapahtuma on tulossa tänä iltana. Anssi Tikanmäen orkesterin solisteiksi Tervahallissa nousevat sarjakuvapiirtäjät otsakkeella Maisemakuvia ja sarjakuvia.

Janne Kemppi kertoi mangasta.

Sarjakuvataiteilijat Leka ja Takalo signeeraavat.

Cosplay-kilpailun kakkonen haastateltavana. Voittaja taustalla.

 

Konsertin piirtäjät Vesa Kataiston haastateltavana.