lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lukemisia lapsille 150 vuotta


Suomalaisen lastenkirjallisuuden ehdoton satusetä on Sakari Topelius. Lukemisia lapsille -kirjasarjan julkaiseminen aloitettiin vuonna 1865 (ruotsiksi, suomeksi 1874), joten juhlavuosi on ainakin näyttelyn arvoinen. Päivälehden museo on tarttunut aiheeseen.

Satumaan sankarit -näyttely tarjoaa ensisijaisesti lapsille mahdollisuuden leikkiä Topeliuksen tarinoista tutuissa maisemissa. Perjantaina iltapäivällä mahdollisuutta hyödynsi koko joukko alle kouluikäisiä.

Näyttelyteksteissä Topeliuksen kirjoituksia pidettiin nykylapsille vanhentuneina. Niin taisi olla jo 1970-luvulla omassa lapsuudessa, vaikka silloin vielä kustantaja otti uusintapainoksia Maija Karman uusituin kuvituksin. Vanhemmatkin kirjankannet tuntuivat hyvin tutuilta.

Ajat ja kasvatustavoitteet muuttuvat. Näyttely tarjosi aikuiselle väläyksen lapsuuden nostalgiaan ja suomalaiseen eksotiikkaan.


* Satumaan sankarit Päivälehden museossa 20. elokuuta 2015 saakka.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti