lauantai 31. tammikuuta 2009

Hätäapu- ja elvytystöitä


Suomi elää poikkeuksellisia aikoja. Pohjois-Karjalaan tietyin osin on julistettu ulkonaliikkumiskielto ja hallitus hymyillen julkisti koko joukon erilaisia väyliä rakennettavaksi hätäaputöinä.

"Hätäaputöitä" on sillä nimellä viimeksi Suomessa teetetty reippaat sata vuotta sitten. 1860/70-lukujen taitteessa rakennettiin laivaväylää Pohjois-Savoon, rautatietä Pietariin. Moottoritietä nyt, rataa myös.

Moni tie tässä välissä on työttömyystöinä rakennettu.

Työttömyystyöt eivät enää kilpailuttamispakkojen vuoksi ole mahdollisia, joten puhutaan elvytyshankkeista. Elvytysväylät Kuopiosta pohjoiseen rakennetaan kilpailutuksen kautta, Eu:n pykälien mukaan.

1980-luvulla venäläisillä oli halu tulla Suomeen rakentamaan moottoriteitä. Olisivat kuitanneet siten osan Neuvostoliiton veloista, joita sille oli kertynyt runsaasti epätasaisesta kaupasta. Väylävirastojen edeltäjä TVL tyssäsi hankkeet alkuunsa -- tierakentamisen kotimaista tarjontaa ja kuvioita ei haluttu kolmannen osapuolen tulevan sotkemaan.

Venäläisille annettiin rakennettavaksi Keiteleen kanava.

Nyt viranomainen ei voi tulla väliin valikoimaan urakoitsijoita, on käytävä rehti tarjouskilpa ja sellaisen voi voittaa kuka tahansa. Venäjälläkin talous köhii, ehkä sieltäkin kiinnostusta suuria länsinaapurin hankkeita kohtaan on?

Keiteleen kanava rakennus alkoi keväällä 1990 ja valmistui 1994. Vuosi työn aloittamisen jälkeen iski lama, ja urakoitsijan vaihtamisesta suomalaiseen keskusteltiin ainakin yleisön osastoissa.

Ei vaihdettu.

Kanava valmistui ajallaan, mutta Vaajakosken sulkua piti pari kertaa käydä korjaamassa luovutuksen jälkeen. Siitä oli isoja otsikoita. Mutta lehtijutuissa ei kerrottu sitä, mitä historiakirjat kertovat. Vika oli suomalaisen suunnitelman, ei venäläisen työn. Paavo Sarkkinen, Timo Rekonen ja Seppo Koivupuro Suomen sisävesiväylissä (Multikustannus 2007) kiittelevät työn laatua, suomalaisten aliurakoitsijoiden käyttöä ja erinomaista järjestystä työmaalla.

Vaajakosken sulun viat johtuivat liian kiireisestä suomalaisesta suunnittelusta ja siitä, ettei urakkasopimukseen oltu otettu mukaan niin sanottuja kehittämismahdollisuuksia (omien virheiden korjaamismahdollisuutta).

Toivottavasti nykyisin tuollaiset pykälät ovat vakiona mukana.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Ensimmäiset kivet


Oulun ev.-lut. seurakuntien julkaisema Rauhan Tervehdys on pakinapalstallaan 1. kivi heitellyt ensimmäisiä kiviä vähän joka suuntaan viimeisen vuoden. Eilen ilmestyneessä lehdessä (n:o 4 29.1.2009) pakina vakiopaikalla takasivulla kerrottiin "kiven osuneen ja tehneen kipeää".

Puolen päivän jälkeen Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että osunut ja kipeää tehnyt kivi oli (koti)äitiyttä ja suurta lapsilukua käsitellyt pakina (Lapsi - avain taivaaseen, n:o 3). "Sitä autuaampi sielu" mitä enemmän lapsia on maailmaan saattanut.

Lehtien palstoilta saa lukea tämän tästä kuinka nuutuneiden äitien ja isien pitäisi antaa toisilleen laatuaikaa ja keskittyä kahdenkeskisen suhteen ylläpitoon työn, kodin, lasten hoitamisen ja talonrakennuksen lisäksi. Sitä aviollista kohtaamistakin on liian vähän, kun ruuhkavuosiaan viettävät ihmisparat eivät jaksa edes toteuttaa maantäyttökäskyä arjen pyörityksen keskellä.

Turhaa valitusta. Onhan niitä lapsia tehty ennenkin, vaikka on samalla kuokittu peltoa, kärsitty puutetta ja nälkää. Torpissa asuttaessa ja pettua syödessä laadullinen kohtaaminen on saattanut olla noiden elämän kovettamien sielujen ainoa ilo, jopa arjen pyhittävä tuokio. Silloin lapsilla on tavoiteltu paitsi taivaspaikkoja myös lisätyövoimaa pelloille.


Lisäksi todetaan, että puheet tulevasta työvoimapulasta voitaisi lopettaa jos ihmispolot yhtyisivät.

Hesarissa ja sen lähteessä Kotimaassa hyllytyksen syynä pidetään citykanien ja (lestadiolaisten?) suurperheiden äitien rinnastamista. Mutta mielestäni tuo yllä siteerattu on oikeampi syy.

Samaan poleemiseen tyyliin on käsitelty uskon ja elämän eri osa-alueiden suhteita aikaisemmissakin pakinoissa. Alkuvuoden aikana on heitelty arhinmäkeläisiä graffitien ymmärtäjiä (n:o 1) ja sotaveteraaneja (n:o 2).

"Suomi ei ollut enkeli toisessa maailmansodassa", oli pakina otsikoitu pari viikkoa sitten. Jutussa todetaan, että Suomi ja suomalaiset syyllistyivät sotarikoksiin ja jatkosodan aikana kansan moraalinen selkäranka romahti. Seurauksena oli "vilunkipeli ja seksuaalinen holtittomuus".

Veteraanien myötäsukaan silittäminen juhlapuheissa on saanut heidät itsensäkin melkein kokonaan unohtamaan tekemänsä kauheudet. Pakinoitsija vaati realistisen kuvan esiinnostamista.

Mielenkiintoisella tavalla ensimmäisten kivien heittely on osoittanut, missä piilee nyky-yhteiskunnan kipupiste. Veteraanejakin saa jo moittia, mutta ei äitejä, vanhemmuuden ja työn yhdistämisen hankaluutta. Se lienee jokaisen oma henkilökohtainen valinta ja perheen ulkopuolisella yhteiskunnalla ei ole siihen mitään osuutta?


Olen ollut ymmärtävinäni, että pakinasarja liittyy kirkon itsetutkiskeluun kiihtyvän jäsenkadon keskellä. Oulun seurakunnissa on muutoinkin uskon ja arjen kysymyksiä käsitelty poleemiseen, ihmisiä puhuttelemaan pyrkivään sävyyn.

Oulun seurakunnat ovat palkanneet Ville Rannan pitämän henkilökohtaisia uskonnollisia pohdintoja sisältävää sarjakuvablogia sivuillaan. Rantakaan ei lukijoita päästä helpolla.

Eikä tarvitsekaan päästää.


***

* Villen Rannan sarjakuvablogi Oulun ev.lut.-seurakuntien sivuilla.
* Rauhan Tervehdys, lehdet löytyvät sivujen arkistosta pdf-muodossa vuoden 2006 alusta.
* Ville Rannan ekortteja seurakuntien sivuilla (yllä kuvassa yksi näistä).
* Kotimaan juttu pakinan hyllyttämisestä. -- Aikaisemmin on älähtänyt armeijan henkilökunta.

torstai 29. tammikuuta 2009

Julkiset uintipalvelut


Helsingin Sanomissa tiedetään kertoa, että Helsingin uimastadionin talvilämmitys toteutetaan kunnanvaltuutettujen ja muiden kauhistelijoiden esittämistä mielipiteistä huolimatta. Hanketta on kuvailtu muun muassa "pähkähulluksi", "järjettömäksi" ja "haaskaukseksi".

Lämpimässä vedessä uiminen pakkasilmassa on elämys. Mahdollisuus siihen kuuluu jokaiseen itseään kunnioittavan kylpylän palveluihin. Näitä kylpylöitä on ympäri Suomenniemen, mutta ei ilmeisesti lainkaan pääkaupungissa.

Muualla maassa hyväksi havaittu palvelu halutaan tuoda tarjolle pääkaupungissakin, juhlien kunniaksi.

Vasta nyt herää keskustelu palvelun ympäristöpuolista, kun yksi allas lisää halutaan tilapäisesti parin kuukauden ajan lämmittää.

Asiassa on puolensa. Kunnanvaltuutetut näyttävät tahattomasti puoltavan susirajan ulkopuolisten kylpyläyrittäjien asiaa. Eikö kuitenkin ympäristöystävällisempää liene se, että mahdollisuus ulkouimiseen ja elämyksen saamiseen on tarjolla pääkaupungissa kuin matkustaa puolen Suomen päähän sellainen saamaan.

Vai pitäisikö kaikki kylpylät lakkauttaa "pähkähulluina", "järjettöminä" ja "haaskauksena"?

Taitaa olla vain taas lehdille yksi mahdollisuus kuvata julkisen vallan toimintaa negatiivisessa valossa. Yksityisen yrittäjän toteuttamana tällainen hanke olisi tuskin julkisuuteen noussut.


(kuvassa meri virkistyskäytössä Oulun Oritkarissa)

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kädestä ennustaminen ja muuta sekalaista tietoa


Kustannus Oy Majakka on julkaissut vuonna 2005 Lasten sekalaiset -teoksen, joka päällisin puolin vaikuttaa olevan täysin sekava kokoelma tiedonmurusia mahdollisista ja mahdottomista asioista. Alaotsake on kuitenkin tietokokoelmaa hyvin kuvaava: hyödytöntä tietoa, jota ilman et tule toimeen.

Kirja ostettiin muutama vuosi sitten lasten pyynnöstä. Se onkin kovasti käytetty ja luettu teos ollut. Sen avulla on kirjoitettu salakirjoitusviestejä, askarreltu ja konsertissa käynnin jälkeen kirjasta on tarkastettu, olivatko orkesterin soittimet sijoitettu oikein. Olivat.

Teos antaa ohjeita hain hyökkäykseltä suojautumiseen ja kertoo tiivistetysti alusvaatteiden historian. Jos Liechtensteinin Johann II olisi vuoden tai kaksi pidempään elänyt, niin hän olisi ohittanut Ludvig XIV:n pisimpään hallinneiden listalla.

Kerrassaan mainioita tietoja tietää.

Tästä teoksesta löytyy myös ohjeet miten ennustaa kädestä. Kädestä löytyy kaikkiaan yhdeksän kohtaa, joista ennustaa:

1 Sydämen viiva
- suora: romattinen
- pitkä: ulospäinsuuntautuva
- lyhyt: ujo

2 Pääviiva
- kaartuva: spontaani luonne
- suora: käytännöllinen
- syvä: mielikuvituksekas

3 Kohtalon viiva
- viivan olemassaolo kertoo vastuuntunnosta ja päämäärätietoisuudesta

4 Elämän viiva
- pitkä: elinvoimaa
- lyhyt: hyvä terveys
- heikko: epävarmuutta

5 Auringon viiva
- lyhyt: menestystä tulevaisuudessa
- pitkä: rikkautta ja onnea
- päättyy tähtikuvioon: kuuluisuutta

6 Onnen viiva
- selvä: 30 vuotta onnea
- katkeileva: huonon onnen aikoja elämässä

7 Ihmissuhteiden viiva
- pitkä vaakasuora: yksi hallitseva, onnellinen ihmissuhde
- useita: useat ihmissuhteet vaikuttavat elämään

8 Matkojen viiva(t)
- mitä useampi viiva, sitä innokkaampi olet matkustamaan

9 Vaiston viiva
- olemassaolo kertoo impulsiivisuudesta



Samalla sivulla kerrotaan myös sateenkaaren värien olevan punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, tummansininen ja violetti.

Tietysti kirjasta löytyvät myös ohjeet noidan, vampyyrin ja ihmissuden erottamiseen, mutta niistä toisella kertaa.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Halvimmat neliöt nyt - katso kuvat!


Halvimmat myynnissä olevat omakotitaloneliöt löytyvät nyt Kemistä. Haukkarin kaupunginosassa on myynnissä 150 neliön vuonna 1929 rakennettu talo, jonka pyyntihinta on kuusitoistatuhatta. Katso kuvat täältä!

Taloa kaupataan remonttitaitoiselle, ei tonttina, jolla on 'purettavat rakennukset' kuten tämän tapaisia kohteita tavallisesti. Kemistä löytyy yli sadantuhannen euron kerrostalokolmioitakin, joten on se ihan oikea kaupunki, kiinteistösijoittajan näkökulmastakin.

Lehtitietojen mukaan kiinteistöihin sijoittaminen olisi nyt suotavaa ja ehkä kannattavaakin. Jari Sarasvuokin oli sijoittanut miljoonan yhtiöön, joka oli ostanut viisisataa yksiötä ja kaksiota pääkaupunkiseudulta vuokra-asunnoiksi. Joku tunnettu jääkiekkoilijakin oli sijoittanut samaan firmaan parin viikonlopun, ehkä peräti koko kuukauden rällyyrahat.

Kannattaisiko kansalaisen tehdä samoin? Siihen lehtijuttu ei anna vastausta.

Vaikeuksiin joutuneiden ihmisten muuttaessa pienempiin asuntoihin yksiöiden ja kaksioiden vuokrat nousevat. Lama tai ei, asuminen maksaa entistä enemmän.


***

Sattumalta törmäsin nurmijärveläiseen firmaan, joka tuo maahan parakkeja ja väliaikaistiloja. Uusi Progress-modulirakentamisen mallisto olisi tarjolla tänä vuonna. Tiloja kaupataan toimisto- ja myyntitiloiksi.

Modulirakentaminen palauttaa väistämättä mieleen 1970-luvun alun asuintalohankkeet. Omakotitalosta haaveileville oli tarjolla moduleista, kuin legopalikoista koottavia asuintilaratkaisuja. Öljykriisi ja lama sysäsivät modulit asuinrakentamisen lyhytaikaiseksi oikuksi.

Olisiko Progress-moduleista asuintiloiksi? Saisiko sellaisessa asua?

Ainakin toimistona, kauppana, päiväkotina ja kouluna niitä saanee käyttää.


(lupaan, etten ainakaan joka päivä ala viljellä tuota nettilehtien inhoittavaa tapaa otsikoida juttujaan. Kuvan kemiläinen talo ei liity juttuun)

Lisäys 28.02.09:

Halvimmat neliöt nyt ovat Ylivieskassa. Mummonmökki (48 neliötä) on valitettavasti rakennettu osittain naapurin tontille (1949), joten ostajan pitää siirtää sitä.

Lisäys 06.04.09:

Halvimmat neliöt nyt ovat Kokemäen Tulkkilassa. 205 neliöinen talo on keskustan asuinalueella, ilmoituksen mukaan 1900 rakennetussa talossa on 11 huonetta ja viisi keittiötä.

Lisäys 17.07.2009:

Halvimmat neliöt nyt ovat Joensuun Hoilolassa. Sata neliöisen, vuonna 1955 valmistuneen talon saa haltuunsa 15000 euron lähtöhinnasta tinkaamalla.

Lisäys 13.5.2010:

Halvimmat kerrostaloneliöt ovat Kajaanin Otanmäessä. 3h+k 66 neliötä 13000 e.

Halvimmat neliöt nyt ovat Joensuun Koverossa. 170 neliöinen, perinteinen kaupparakennus 18000 e.

Lisäys 21.8.2010:

Halvimmat neliöt nyt ovat Posion Jumiskossa Morottajantiellä. 4h + k + s + 2wc + 2 liiketilaa + kylmiö + iso varasto, yhteensä noin 370 neliötä 11500 e.

Lisäys 22.10.2010:

Halvimmat neliöt nyt ovat Kemin Rytikarissa. Kerrostalossa 3h + k, 50 neliötä, hintapyyntö 12700 e (+700 e velkaosuus). Taloyhtiössä on meneillään putkiremontti, jonka lopulliset kustannukset eivät ole vielä tiedossa - ne siis ostajalle.

Lisäys 5.4.2011:

Halvimmat neliöt nyt ovat Valtimon Sivakkavaarassa, jossa on myynnissä sataneliöinen, vuonna 1930 rakennettu omakotitalo. Talosta on tehty 7000 euron tarjous.

Edellinen kohde, Kemin Rytikarin kerrostalokolmio, on edelleen myynnissä. Putkiremontin kuluiksi on vahvistunut noin 9000 euroa.

Lisäys 18.9.2011:

Halvimmat kerrostaloneliöt nyt ovat Kajaanin Otanmäessä, 3h+k 55 neliötä, myyntihinta 5 458,27 € (velaton pyyntihinta 12 000 €).

Halvimmat omakotitaloneliöt ovat Posion Anetjärvellä, 2h+k+varasto, 128 neliötä, entinen, vuonna 1941 rakennettu kauppakiinteistö. Hintapyyntö 19 500 €.

Lisäys 14.3.2012:

Halvimmat kerrostaloneliöt nyt ovat Kaskisissa. 48,5 m² 2h+kk+vh+kph, velaton pyyntihinta 16 800 €.

Lisäys 22.2.2014:

Halvimmat rivitaloneliöt nyt ovat Närpiössä. 80,5 m² 3h+k+terassi, velaton pyyntihinta 12 000 €.

Lisäys 18.4.2014:

Kemijärvellä kaupunki myy vuokra-asuntojaan. Kolmiot 230 euroa per neliö.

Lisäys 22.01.2017:

Taivalkoskella Kalle Päätalon ystäville Asutusalueen koulu.  Neliö rapiat 43 euroa.

Lisäys 12.3.2017:

Paltamon Kontiomäellä 62 m² kolmio, hintapyyntö 8900 €.


maanantai 26. tammikuuta 2009

Presidenttikartoitus


Yleisradion eilen julkistama presidenttigallup ei kertonut oikeastaan yhtään mitään. Koska tapana on mitata kansanmieltä aina määräajoin, niin tällä kertaa olikin tilattu kartoittava tiedustelu. Josko vuoden 2012 presidenttipeliin saataisi uusia nimiä? Ei saatu.

Kekkosen jälkeisten presidenttien valinta on tapahtunut ajallisesti melko lyhyissä periodeissa. Pitkään presidenttigallupeissa kärjessä olleet eivät ole virkaan päässeet ja hyvä toinen sija ei ole seuraavalla kerralla koskaan poikinut varsinaista tehtävää.

Mauno Koiviston nousu alkoi Kekkosen käskyn uhmaamisesta huhtikuussa 1981. Vappuna vitsailtiin, että jos Koivisto elää tarpeeksi vanhaksi, hänestä saattaisi tulla hyvä seuraaja UKK:lle. Kekkosen terveydentilaa ei lokakuussa 1981 ilmestyneessä Tamminiemen pesänjakajissakaan osattu ennakoida, sillä kirja oli kirjoitettu vuoden 1984 vaaleja ajatellen. Kekkonen jäikin sairauslomalle jo samassa kuussa kun kirja ilmestyi ja vaalit olivat jo tammikuussa 1982.

Koiviston jälkeen presidentiksi vuonna 1994 piti nousta Väyrysen, Sorsan tai galluppisuosikin Eeva Kuuskosken. Jostakin täysin pimennosta tuli vuoden 1992 aikana Martti Ahtisaari ja korjasi potin.

Kun Ahtisaari ei jatkanutkaan toiselle kaudelle, koko hänen kautensa ajan mediassa myllännyt presidenttipeli meni uusiksi. Tarja Halonen tuli varteenotettavana ehdokkaana esiin vasta vuoden 1999 lopulla. Näyttävät puolueiden ehdokasvaalit varmistivat Halosen osakkeita ja voiton tammikuussa 2000.

Seuraavat vaalit ovat siis 2012, kolmen vuoden päästä. Vielä on siis menneen valossa liian aikaista yhtään mitään olettaa tulevan presidentin nimestä. Jos oletetaan historian toistavan itseään, niin Sauli Niinistöllä on huonot kortit. Kärkinimiksi nousseella saman puolueen Alexander Stubbilla ei myöskään ole hyvä jako -- hänen kannatuksensa pahasti haiskahtaa uudelta Kuuskoski-ilmiöltä.

Vielä on liian aikaista kartoitusgalluppejakaan tehdä. Kansalaiset odottelevat ja haistelevat poliittisia tuulia, ja sanovat Niinistöä voivansa äänestää, jos muitakaan ei turuille ja toreille ilmesty.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Judge Caligula


Näinä päivinä vuonna 41 Roomassa ylimysten ja armeijan johdon välillä kävi kova kuhina. Eilen oli keisari Caligula murhattu, ja käytiin kiivasta valtataistelua. Senaatissa oltiin sitä mieltä, että koko keisarius oli syytä lakkauttaa ja tasavalta tulisi palauttaa. Armeija kuitenkin huudatti Claudiuksesta uuden keisarin, neljännen laatuaan.

Rooman ensimmäisen keisarin Augustuksen jälkeen valtaan tuli "Caprin erakko" Tiberius ja häntä seurasi "vainohullu" Caligula. Seuraajaksi oli luvassa "idiootti" Claudius. Eipä siis ihme, että "kansa" (senaatin ylimykset) halusivat koko keisariudesta eroon. Toisaalta, kuten aina pitää huomauttaa, leimoja lyöneet historioitsijat olivat senaatin ja/tai senaattoreiden palkkalistoilla. Kenraalikunta katsoi paremmaksi kirjoituttaa menestyksistä sotatantereilla.

Nuo Rooman ajat, joista tasavaltaa takaisin halunneet historioitsijat kirjoittivat yhtään kiveä kääntämättä hallitsijoiden ominaisuuksista ja yksityiselämästä ovat elähdyttäneet korkea- ja populaarikulttuuria halki vuosisatojen.

Suetoniuksen tarina Caligulasta keisarina, joka nimitti hevosensa senaattoriksi, lienee kaikille tuttu.

Viimeksi näistä ajoista on suuressa mittakaavassa ammentanut televisiosarja Rooma.

Kaikenlaista muutakin löytyy. 2000 AD -sarjakuvalehdessä 1970-luvun lopulla kerrottiin Judge Caligulan, lyhyemmin Calin valtakaudesta. Suomeksi tarinat julkaistiin Judge Dredd -albumisarjassa vuonna 1993 (Judge Dredd 12 ja 13, Caligulan valtakausi 1-2).

Vääryydellä Mega-City 1:n päätuomariksi noussut Judge Caligula passittaa oikeudenmukaisen Judge Dreddin Titanille ja alkaa hallita 2100-luvun Yhdysvaltain itärannikkoa mielivaltaisesti.

Nimittää kultakalansa apulaispäätuomariksi.

Sarjakuvassa Caligula antaa kapinan vuoksi kaikille kaupungin kansalaisille kuolemantuomion. Kuvan ruudussa hän tajuaa teon historiallisuuden -- "koskaan aikaisemmin ei hallitsija ole tuominnut koko väestöä kuolemaan!" Keisari Caligulahan hukututti itsensä kunniaksi järjestettyjen juhlien päätteeksi vain kaikki napolilaiset.

Ykkössektorilla asuva Aaron A. Aardvark katui suuresti nimenmuutostaan ja haluaan päästä puhelinluettelon ensimmäiseksi. Hän sai kunnian tulla Calin onnittelemaksi ensimmäisenä teloitettuna kansalaisena.

Tietenkin Dredd palaa ja palauttaa kaupungin takaisin valistuneen päätuomarin valtaan.

Tänään 41 senaatti hyväksyi Claudiuksen keisariksi. Muinaisten historioitsijoiden Claudiukseen lyömä vähäjärkisen leima on pesty pois 1900-luvulla löydettyjen uusien lähteiden myötä. Höpsöstä, joka halusi latinalaisiin aakkosiin kolme uutta kirjainta, onkin toisen maailmansodan jälkeen tullut poliota, touretten tai aspergerin syndroomaa jne. uusia tauteja sairastanut väärinymmärretty ihminen. Tai vain huonosti ymmärtäväksi heittäytynyt ovelus: Caligula kun salamurhautti melkoisen joukon mahdollisesti keisariksi pyrkiviä sukulaisiaan.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Runoilijan toiveammatti


Australialainen Mark Young, kaikenlaisen kokeellisen runouden tekijä ja sanankäytön harrastaja kirjoitti gamma ways -blogiinsa viime joulukuussa haluavansa isona mennä Googlelle töihin keksimään sanavahvistuksia. Ja niille merkityksiä, ilmeisesti.

Onhan noita 'sanoja' tullut katseltua ja kirjoitettua blogeihin kommentoidessa, mutta ne ovat olleet vain 'tekninen apuväline', joiden avulla olen todistanut olevani oikea ihminen, enkä asialle laitettu ohjelma tai koje.

Youngin esitettyä toiveensa julki, olen alkanut sanavahvistusten kirjainyhdistelmiä katsella uusin silmin.

Tänään vastaan tuli melkein oman nimen genetiivi. reion.

Muita merkille pantuja:

































Kommenttilootasta pitäisi löytyä lisää.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Pornon suodatus vanhempien asia


Eilen Yhdysvallat tuntuu ottavan runsaasti askelia järkevämpään suuntaan: maa kielsi kiduttamisen, Guantanamon pidätyskeskus päätettin sulkea vuoden sisään ja verkkopornosta kiinnostuneiden henkilötietojen keräämistä edellyttävä rikoslain uudistus kariutui lopullisesti.

Kaikki tämä ei sentään Barack Obaman ole aikaansaannosta, vaikka uutisointi hänen tekemisistään on ollut viime päivät valtaisaa. Luinpa erään Israelin politiikkaa käsitelleen kolumnin otsikon niin, että 'onko Barakista unohtunut c?' -- kyse oli Ehud Barakista, ei puuttunut.

Kaksi ensin mainuttua olivat Obaman tekemiä päätöksiä, viimeinen korkeimman oikeuden, joka on varmaan tarkkaan harkinnut päätöksensä julkistamispäivän.

Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto ja Bushin hallinto ajoi vuonna 1998 tehtyä lakiehdotusta lastensuojelusta netissä (Child Online Protection Act). Osaksi koko liittovaltion rikoslakia ajettiin pykäliä, jotka olisivat vaatineet internet-operaattoreita varmistamaan kaikkien pornosivuille pyrkivien täysi-ikäisyyden. Käytännössä siis olisi vaadittu sähköistä henkilöllisyyden tunnistamista, joka amerikkalaiseen malliin olisi helpoiten onnistunut luottokorttitietonsa luovuttamalla.

Vuonna 2004 korkein oikeus keskeytti lainsäätämisprosessin (äänin 5-4). Tuolloin oikeus totesi vanhempien voivan käyttävän suodatinohjelmia omilla koneillaan, mutta internetyhteyttä tarjoavilta sitä ei voi edellyttää, koska kansalaisten mahdollisuus saada tietoja tärkeistä yhteiskunnallisista asioista vaarantuisi.

Siitä olikin jo näyttöä. Bill Clintonin aikaan eräät pornosuodattimet estivät pääsyn Valkoisen talon sivuille, koska Al Gore oli kirjoittanut pornosta sivuille. Viralliset raportit Clintonin ja Monica Lewinskyn suhteesta olisivat jääneet vain tunnistautuvien luettavaksi. Etelä-Suomen läänin Pornaisten kunnan nettisivuille olisi ollut turha pyrkiä.

Bushin hallinto vastineissaan yritti perustella, että vapaaehtoisesti filttereitä käyttäviä oli niin vähän. Miljoonissa kodeissa asuvat lapset altistuivat suodattamattoman nettiyhteyden vuoksi pornolle.

Vastustajien arvion mukaan laki olisi kriminalisoinut jopa 700 miljoonaa nettisivua ja -keskustelupalstaa.

Eilen Yhdysvaltain korkein oikeus päätti olla ottamatta asiaa käsiteltäväkseen ja siten alempien oikeusasteiden päätös jäi voimaan. Aiotun lain oli todettu olevan sananvapautta koskevan perustuslain lisäyksen vastainen. Lisätietoja googlaamalla Mukasey v. ACLU, 08-565.

Suoraa vaikutusta tänne vanhalle mantereelle päätöksellä ei ole, mutta heijastusvaikutusta sillä on. Maailmanlaajuista internetiä ei voitane kovin erilaisilla laeilla säädellä, ainakaan länsimaisten sivistysvaltiojen keskuudessa.


***

Toisekseen, tuolla jo poistetulla sivulla josta piirakka on napattu, tilastoin näytettiin Kiinasta olevan suuren rahavirran nettipornopalvelujen tuottajille. Se selittäisi kaksi asiaa, amerikoissa on aina ollut rikos kahlita hyvää bisnestä ja Kiinassa ei koskaan ole tykätty, että ulkomaille virtaa rahaa sellaisesta, jota kotimaassakin on saatavissa (siis seksiä, ei pornoa).

torstai 22. tammikuuta 2009

Patricia Hiltunen, Roopen morsian


Uusimman Aku Ankan taskukirjan (349 Kassavirta) klassikkotarinassa Musta morsian Roope-setä on hyvin, hyvin lähellä joutua naimisiin. Kyse ei ole Klondyken kulta Kultu Kimalluksesta tai ikipiirittäjä Riitta Hanhesta, vaan aivan vastatavatusta tuttavuudesta, Patricia Hiltusesta.

Kun Aku ja veljenpojat tiedustelevat Roopelta, kuinka näin pääsi käymään, setä Havaijin ananasistutusten tarkastuskäynnillä tapahtuneesta:

Erehdyin osallistumaan grillijuhliin ilmaisen illallisen toivossa. Siellä tutustuin Patricia Hiltuseen. Taivaalta mollotti kuu... orkesteri soitti sulosointuja... kukkatarhan tuoksu suorastaan huumasi... ja niin suostuin 500 miljoonan myötäjäisiin ja jouduin kihloihin.


Melkoinen tunnelma ja tuoksu, kun pankkiiri Ankka suostuu noin vain suuren summan luovuttamiseen. Lumous ei aivan hetkessä haalistunut, koska kalliin kihlasormuksenkin hän matkan jälkeen hankki ja majoitti morsiammen hulppeasti uudelle maaseutuhuvilalleen.

Patricia Hiltunen on Akulle ja pojille tuttu seurapiirikaunotar, ökyhotelliketjun, makeistehtaan ja kennelin perijätär. Mikäs Roopen olisi toisen rikkaan kanssa naimisiin mennessä, ihmettelee Aku, mutta Roopella on latoa faktat pöytään:

Patrician omaisuus on sidottu erinäisiin säätiöihin, eikä hänen tuleva aviomiehensä saa latin latia.


Itse Patriciaa ei tässä Romano Scarpan piirtämässä ja Abramo Barosson käsikirjoittamassa tarinassa vuodelta 1962 lainkaan nähdä. Juuri kun mahdollisuus Hiltusen näkemiseen avautuu, niin sankareidemme onkin mentävä toisaalle.

Harmillista! -- tai ehkä ei kuitenkaan. Onhan noita parishiltoneja muissa lehdissä riittämin.

Välttää Roope tietenkin avioliiton sataman, vanhan Alaskassa tehdyn vedon innoittamana. Ja voittaa tietenkin sen tuntuvasta summasta tehdyn vedonkin.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

U2: Get On Your Boots



Pari aamua sitten Irlannin yleisradion RTE:n aamushow'ssa paikallinen rockguru Dave Fanning sai olla kunnian ensimmäinen, joka soitti singlelohkaisun Get On Your Boots U2:n tulevalta No Line on the Horizon -levyltä.

U2 on pitänyt tavoistaan poiketen pitkän tauon. Edellisen levyn How to Dismantle an Atomic Bomb (2004) julkaisusta on kulunut jo viisi vuotta.

Jotkut hätäisimmät uutisoijat ehtivät jo julistaa, että single olisi ensimmäinen viiteen vuoteen, mutta se ei pidä paikkaansa. Vaikka kokonaista levyä ei ole ilmestynytkään, sinkkuja on. Edellinen single on viime vuodelta, Irlannissa listaykköseksi noussut The Ballad of Ronnie Drew, yhteistyöprojekti, jossa U2 soitti muun muassa The Dublinersin kanssa.

Uusia singlejä on tullut joka vuosi, vanhojen hittien lämmittelyjä muun muassa Green Dayn ja Mary J. Bligen kanssa.

Eikä bändi tai Bono mitenkään pimennossa muutenkaan ole ollut. Bono oli mukana Barack Obaman virkaanastujaiskonsertissakin.

Tarkemmin bändin diskografiaa katsellessa julkaisutahti näyttäisi olevan ihan looginen: tätä maaliskuun alussa Suomessa julkaistavaa levyä odotettiin viisi vuotta, edellistä neljä vuotta, sitä edellistä kolme... Toivottavasti seuraavan julkaisuun ei kulu kuutta vuotta.

Uuden levyn tuottajana on toiminut muun muassa Brian Eno. Get On Your Bootsilla hänen käden jälkensä ei ainakaan kuulu tunnistettavana. Soitanto kuullostaa suorastaan pelkistetyltä, mutta tasoja ei silti puutu.

Dave Fannigan kiittelee, ettei ainakaan ylituotettu ole. Ja paljon kauniita kehuja suurteoksesta jakelee.

Jo ennen ensimmäisen singlen julkaisua levystä on odotettu tämän vuoden suurinta myyntimenestystä.

* Katso myös: U2.comissa tuottajat ja The Edge laulevat studiotauolla.
* Levyn taustoja englanninkielisessä wikipediassa.
* Dave Fanning esittelee biisin ja kommentoi sitä Youtubessa. (sama kuin tuossa yllä upotettuna)

tiistai 20. tammikuuta 2009

Timbuktun käsikirjoitukset


On vielä alueita ja paikkoja, joista internetin kautta löytää perin vähän tietoa. Onneksi on kuitenkin paljon erilaisia matkailu- ja tiedetelevisio-ohjelmien yhdistelmiä, jotka johdattavat katsojat noihin eksoottisiin paikkoihin ja virittävät kiinnostuneiden mielikuvituksen. Vuosi, pari sitten useissa ohjelmissa meidät vietiin Etiopiaan liiton arkin säilytyspaikan äärelle ja Mooseksen palavaa pensastakin on saatu ihastella.

Viime sunnuntaina Jimin historiaohjelmassa oltiin "salaperäisessä Timbuktussa". Keskiajan lopulla tuo paikka ja seutu Malissa oli koulukaupunki, jonne jälkikasvu lähetettiin luomaan kontakteja ja saamaan oppia.

Hämmästeltiin, että timbuktulaisilla on kodeissaan keskiaikaisia kirjakokoelmia, ja joiden kirjoitusten joukosta saattaisi löytyä meille tuntemattomia Aristoteleen tai jonkun muun antiikin auktorin tekstejä.

Usein on vertailtu, että Eurooppa ja Länsi-Afrikka olivat noihin aikoihin resursseiltaan ja lähtökohdiltaan hyvin samanlaisia, samoissa lähtökuopissa tulevaisuuden kannalta. Sitten vain historian pyörä pyörähti ja Euroopasta tuli maailman napa.

Itseasiassa rahassa mitaten Kiina ja Intia olivat aivan kuin eri planeetalta, ja nuo maat ovat nyt ottamassa takaisin parisataa vuotta sitten menettämäänsä asemaa. Eurooppalaisilla ja länsiafrikkalaisilla molemmilla yhteiskunta perustui paljolti orjuuteen. Eurooppalaiset talonpojat olivat turpeeseen sidottuja tuottajia, kun taas paimentolaisuuteen ja karavaanikauppaan perustuvassa yhteiskunnassa myytyjen orjuutettujen perään ei kyselty.

Amerikkoihin asti joutuivat.

Jo nyt suurin osa antiikin tietämyksestämme, oman kulttuurimme perustasta on islamilaisten oppineiden kiinnostuksen varassa. Valistuksen suuri projekti oli kääntää takaisin indoeurooppalaisille kielille arabiasta auktorien kirjat. Olihan niitä joitakin säilynyt, mutta olennaisesti vähemmän tietäisimme ilman arabeja.

Timbuktun muinaisten oppineiden ja säilyneiden kirjoitusten avulla voisimme tietää enemmänkin. Ahmed Baban (1556–1627) mukaan nimetyssä instituutissa vaalitaan ja muunnetaan sähköiseen muotoon Timbuktun tieteellisessä kirjastossa säilyneitä vanhoja aineistoja.

Unesco ehdotti instituutin perustamista 1970 ja Kuwaitin rahoituksen turvin se aloitti toimintansa vuonna 1977.

Kirjastossa säilynyttä aineistoa tärkeämmäksi Unescokin on nostanut Timbuktussa sukujen yksityiskokoelmissa olevat aineistot. Tällä hetkellä näitä tiedetään olevan 60-80 kappaletta, silloin tällöin harvakseltaan joku uusi ihminen uskaltautuu paljastamaan länsimaisille 'urkkijoille'(Ranska valloitti Timbuktun 1894, kului pitkään 1800-lukua ennen kuin länsimaalaisten edes sallittiin vierailla siellä), että hänenkin hallussaan on esi-isiltä perittyjä vanhoja kirjoituksia.

Ehkä näistä joku päivä löytyy sellainen teksti (tuskin Aristoteleen julkaisemaa olympialaisten tilastokirjaa kuitenkaan), joka auttaa ymmärtämään meidän kaukaasialaisten ja arabien yhteisen kulttuurisen lähtökohdan.



(wikipedian kuvassa Sankoren yliopiston portit Timbuktusta. Rakennusvuosi 1581)

maanantai 19. tammikuuta 2009

Edgar Allan Poe: Petollinen sydän


[Tänään on kulunut kaksisataa vuotta Edgar Allan Poen syntymästä. Merkkipäivän johdosta tänään novelli Petollinen sydän, joka on alkujaan julkaistu Aamulehdessä n:o 105 7.5.1893. Onnea 200-vuotiaalle!]

On se totta! Minä olin hermostunut, hirveästi hermostunut siihen aikaan, ja olen vieläkin hermostunut. Mutta miksi olisin sitten hourupäinen? Sairaus oli vain mieleni teroittanut, mutta ei seoittanut eikä himmentänyt sitä. Erittäin oli kuuloni ärtynyt ja hienoksi teristynyt. Kuulin kaikki, mitä tapahtui taivaassa ja maassa; paljon myös, mitä helvetissä tapahtui. Mitenkä siis voisin olla hourupäinen? Kuulkaas vain, kuinka järkevästi ja tyynesti kerron koko tapahtuman kululleen!

Mitenkä sain siitä ensin ajatuksen päähäni, sitä en todellakaan osaa sanoa. Mutta kun olin kerran sen kallooni saanut, kiusasi se minua yöt ja päivät yhtä mittaa. Mitään erityistä tarkoitusta ei minulla ollut. Ei ollut se vihaakaan, joka minun siihen johti; sillä minä rakastin tuota vanhaa mies[tä]. Koskaan hän ei ollut minua liian lähelle astunut. Koskaan ei hän ollut sanallakaan minua loukannut. Hänen kultansakaan ei minua houkutellut – mutta luulen, se oli hänen silmänsä, joka minua ärsytti. Niin, juuri silmä se minut ärryttikin. Hänen silmänsä oli kuin korppikotkan silmä, sinervän harmaa ja hienon kelmun varjostama. Aina, kun hän minuun katsoi, tuntui minusta, kuin olisi alkanut vereni hyrskien virrata. Kävi niin, että vähitellen, aivan vähitellen kehittyi sielussani päätös: tuo vanha mies on poistettava, poistettava, päästäkseni ainiaaksi rauhaan tuolta silmältä.

Ja tuon tähden pidetään minua hourupäisenä. Mutta hourupäinen toimii ajattelematta. Olisittepas minua nähneet! Minä kävin työhöni tarkalla suunnituksella. – Millä varovaisuudella, millä huolella ja millä kuvitteluvoimalla johdinkaan tekoni täytäntöön. En koskaan ole ollut ystävällisempi tuota vanhaa miestä kohtaan, kuin koko viimeisen viikon ajan, jonka jälkeen hänet surmasin. Jokaisena yönä, kun lähestyi puoliyö, hiivin hänen ovellensa, laskin käteni lukon salvolle ja aukasin sen – voi kuinka hiljaa, kuinka hitaasti aukasin! Ja kun olin saanut oven kylliksi auki voidakseni pistää pääni raosta sisään, vedin esiin lyhdyn, joka oli niin sulettuna, ettei valon sädettäkään voinut siitä tunkeutua, ja hissasin pääni sisäpuolelle. Oi, olisipahan jokukin minut nähnyt, olisi varmaankin nauranut, kun niin varovasti ja niin taidokkaasti tämän tein ja kun niin hitaasti ja tarkasti kaikkea alota. Aivan, aivan verkasaan lykkäsin lyhdyn esiin, etten olisi tuota vanhaa miestä edes unesta herättänyt. Kesti hyvin tunnin, ennen kuin pääni sain edes niin pitkälle, että voin hänen nähdä vuoteellaan. Haa! Voisiko hourupäisellä olla niin paljon kärsivällisyyttä ja varovaisuutta? Ja sitten kun sain pääni huoneeseen sisälle aukasin lyhdyn kaihtimen niin hiljaa, – oi kuinka hiljaa, kuinka sanomattoman varovasti, ettei vain äänen värähdystäkään kuuluisi. Aukasin sen, mutta juuri niin paljon, että pienen pieni valonlähde voi tuikahdella lyhdyssäni juuri tuohon kotkansilmään.

Noin tein seitsemän yötä perättäin ja joka yö juuri puolenyön aikaan, vaan joka kerta oli tuo kotkansilmä sulettuna ja joka kerta oli sen vuoksi minun mahdotonta ryhtyä työhöni, sillä eihän se ollut tuo vanha mies, vaan hänen paha silmänsä, joka minua suututti. Joka aamu niin pian kun päivä hämärti astuin rohkeasti ukon huoneeseen ja puhelin hänen kanssansa teeskentelemättömän suorasti, mainitsin hänen nimensä sydämmellisimmällä äänen viehkeydellä ja kysyin kohteliaasti miten hän oli nukkunut. Hänen olisi täytynyt olla tavattomasti äkäpäinen vanha mies, voidakseen edes aavistaa, millä ajatuksella juuri puoliyön hetkenä joka yö häntä katselin kun hän nukkui.

Tällä tavalla tuli kahdeksas yö. Aukasin oven vielä entistä suuremmalla varovaisuudella. Taskukellon sekuntiviisari liikkuu joutuisammin kuin minä silloin kättäni liikutin. En ollut koskaan ennen päässyt tietämään, että minulla olisi sellainen kyky ja sellainen terävä-älyisyys. Tuona yönä sen vasta näin. Tunsin sellaista sisällistä riemastusta siitä, että tuskin voin itseäni hillitä. Ajatella, että olin hänen huoneensa kynnyksellä, että ovi vähitellen, aivan vähitellen avautui yhä suuremmalle ja että hänellä ei edes unessakaan voinut olla aavistustakaan salaisesta työstäni, intohimostani! Oi sentään, kuvitteluni oli minut saada jo itsekseni nauraa tihistämään. Ehkä oli hän sentään minut kuullut sillä juuri tuolla hän äkkiä liikahti vuoteellaan, kuin olisi jostakin pelästynyt. Nyt kai ajatellaan, että olisin tomuksi ja tuhkaksi mielestäni varahtanut, mutta johan nyt! Hänen huoneensa oli pilkko pimeä, sillä ryövärin pelosta piti hän ikkunanluukut sulettuina. Tiesin hyvästi, että hän ei voinut minua nähdä ovenraosta. Jatkoin hämmästymättä tointani, avaten ovea yhä suuremmalle ja suuremmalle.

Vihdoin olin saanut pääni kokonaan sisälle. Olin juuri aikeessa avata lyhtyni kaihdinta. Silloin hiskahti peukaloni tinaisesta haasta rapsahtaen, ja vanha mies nousi vuoteeltaan ja haukahti:

”Kuka siellä?”

Pysyin aivan rauhallisena enkä viskannut mitään. Koko pitkänä tuntina en uskaltanut hengittää, en edes silmäripsiäni liikuttaa, koko ajalla en myöskään kuullut mitään. Näytti kuin ukko olisi asettunut nukkumaan, mutta hän istui vielä vuoteellaan ja kuunteli. Aivan kuin minäkin olin yö yöltä tehnyt, kuunteli hänkin seinäseppiä seinästä.

Äkkiä kuulin minä jonkunlaisen hiljaisen huokauksen. Tunsin siinä kuolemanpelon huokauksen. Tuskan ja kauhistuksen voihkaus ei se ollut. Se oli tuo mykkämäinen puoliksi pidätetty ääni, joka nousee hätäytyneimmän sielun syvyydestä.

Tunnen tällaisen tuskan huoahduksen liiankin hyvin. Useana yönä, kun kaikki lepäsivät puoliyön sikeässä unessa, on se noussut omasta rinnastani, kauhistuttavalla ahdistuksellaan herättäen pelkoa, joka saattoi minut järiltäni. Sanoin, että tunnen sellaisen huoahduksen liiankin hyvin ja tiedän, mitä tuon vanhan miehen täytyi tuntea. Kävi häntä säälikseni, joskin olin sisäisesti tyytyväinen. Tiesin, että hän ensimmäisestä rapsauksestani asti, joka hänen sai kääntymään vuoteellaan, oli ollut valveilla. Tuska ja kauhistus oli hänet yhä enemmän saanut valtoihinsa, ja yhä oli hän koettanut kuvitella, että perusteettomasti hän pelkää, vaan onnistumatta. Turhaan oli hän itsekseen mutissut: ”Ei ole mitään, tuuli uuninpiipussa lienee rohissut, tai hiiri ehkä juossut lattian yli – – ”

Varmaan koetti tuo vanha mies lohduttaa itseään sellaisilla selityksillä. Mutta turhaa vaivaa, tyhjää työtä! Lähenevä kuolema oli jo hänen edessänsä, oli jo levähdyttänyt mustan varjonsa uhrin sielun ylitse, ja se oli juuri tuon näkymättömän varjon vaikutus, josta vanha mies mitään kuulematta näkemättä tunsi oloni hänen huoneessaan.

Kun olin jo kauan, kauan kärsivällisesti odottanut enkä ollut vielä kuullut vanhuksen laskeutumista jälleen nukkumaan, päätin viimein avata lyhtyyni pienen, pienen raon. Tein sen suurimmalla varovaisuudella. On mahdotonta kuvitellakaan, kuinka hiljaa ja vähitellen avasin kaihdinta, että viimein hienon hieno säde, aivan kuin hämmähäkin kino, tuikahti raosta tuohon kotkansilmään.

Se oli auki, aivan auki, ja kun minä siihen vilkaisin, hyrskähti raivoni valloilleen. Täydellisen selvästi näin sen, näin vaaleata siniä, sen kotkamaista kelmua, ja se näkö veti olemustani jäähän ytimiäni myöten. Mutta vanhan miehen kasvoja ja muuta olentoa en voinut nähdä, sillä luonnonvaiston voimalla oli säteen johtanut juuri määrättyyn paikkaan.

Olen jo sanonutkin, että luultu puolimielisyyteni ei ollut mitään muuta kuin aistimieni tavatonta teroittumista. Niinpä nytkin korviini kuului hiljaista, mykkämäistä, vaan kiivaasti liikkuvaa raksutusta, aivan kuin pumpuleihin käärityn taskukellon käyntiä. Sekin oli minulla tunnettua. Sehän oli vanhan miehen sydämen tykytystä, ja se kiihdytti raivoani yhä enemmän aivan kuin rummun pärryytyksenä nostetaan sotilasten intoa.

Mutta nytkin pakoitin pysyttäytymään rauhallisena. Tuskin rohkenin hengittää ja lyhtyäni pidin kädessäni liikuttamatta. Koettelin kuinka vakavasti voin pitää sen säteen juuri keskellä silmää. Yhäti kiihkoutui tuo helvetillinen sydämen tykytys. Joka silmänräpäys kuuluivat lyönnit kiivaammilta ja äänekkäämmiltä. Vanhan miehen kauhun täytyi kohota äärimmäiseen huippuunsa. Sanoin, että joka hetki kuuluivat hänen sydämmensä lyönnit yhä äänekkäämmiltä! Ymmärretäänköhän minua? Sanoin jo, että olen hermostunut, ja olenkin todella hermostunut. Nyt synkimmällä keskiyön hetkellä ja peljättävimmässä kuolonhiljaisuudessa tuossa vanhassa talossa nosti kummallinen sydämmen ryske kauhistukseni. Vain parin minuutin ajan voin vielä pakoittaa itseäni seisomaan aloillani rauhallisesti. Mutta lyönnit tulivat äänekkäämmiksi ja äänekkäämmiksi, luulin että hänen sydämmensä täytyy tuosta särkyä. Ja nyt valtasi uusi tuska: tuon ryskeen voisi kuulla joku naapuri! Silloin oli kaikki lopussa! Vanhan miehen hetki oli lyönyt. Kuuluvalla kiljahduksella tempasin kaihtimen lyhdyltäni ja syöksin huoneeseen. Ainoastaan kerran, yhden ainoan kerran oihkasi hän. Räpäyksen rivahduksessa olin täydessä työssäni ja heitin raskaan päänaluisen vanhan miehen päälle. Naurahdin samalla tyytyväisesti, kun työ oli niin pitkälle edistynyt. Mutta hänen sydämmensä tykytti hämmentynein äänin vielä muutamain minuuttien ajan. Se ei minua huolestuttanut, seinän läpitse ei se kuuluisi kenellekään, ja viimein se lakkasikin. Vanha mies oli kuollut. Minä vedin päänalaisen pois ja tutkiskelin hänen ruumistaan. Ei epäilemistäkään enää, hän oli kuollut, – niin kuollut kuin ei olisi koskaan hengittänytkään. Laskin käteni hänen sydämmelleen ja annoin sen siinä olla useampia minuuttia. Ei se enää liikkunut. Hän oli vastaan väittämättömästi kuollut. Hänen silmänsä ei voinut enää minua kiusata.

Ken vieläkin minua pitää puolimielisenä, luopuu varmaankin mielipiteestään, kun kerron kuinka mietteliäästi kätkin ruumiin. Yö alkoi jo väistyä, ja minä työskentelin taukoamattomalla kiireellä.

Nostin lattiasta kolme palkkia ja kätkin kaikki laattian täytteesen. Sitten taas laskin palkit niin tottuneella kädellä paikoilleen, ettei yksikään ihmissilmä, – ei hänenkään, olisi voinut keksiäarvelukseen pienintäkään syytä muuttelemisen pienintä merkkiä. Mitään pestävää tai pyykitettävää ei ollut, missään ei pilkkuakaan, ei jälkeäkään veritipoista. Siihen oli ollut minulla liikaaki varovaisuutta.

Toimestani päästyä oli kello neljä, mutta vielä oli sysimusta yö. Juuri kuin kello löi, kolkutettiin kadulla huoneeseen. Kevyellä sydämmellä menin avaamaan. Sanon kevyellä sydämmellä, sillä mitäs olisi minulla ollut vielä peljättävää? Kolme miestä astui sisään. Kaikella kohteliaisuudella ilmoittivat he, että he olivat poliisivirkamiehiä. Joku naapureistani oli kuullut kiljahduksen yöllä, siitä oli ruvettu luulemaan jotain tavatonta. Poliisille oli annettu siitä ilmoitus ja nyt lähetettiin nämät virkamiehet kohta paikalla toimittamaan tutkimusta.

Minä nauroin, sillä mitäs olisi minulla ollut pelkäämistä, ja toivotin herroja tervetulleiksi. Huudosta ilmoitin minä, että olin itse unissani kiljahtanut. Vanhan miehen taas sanoin maalle matkustaneen. Vein tutkijan koko talon läpitse ja kehoitin kaikkea tarkastamaan ja tutkimaan, olisiko kaikki oikealla paikallaan. Lopuksi vein heidät vanhan miehen kamariin, osoitin heille, että kaikki hänen omaisuutensa ja tavaransa oli paikoillaan koskemattomina. Olin niin vakuuttava, että toin tuolit ja pyysin herroja istumaan levähtääkseen vähän vaivoistaan. Tyhmässä ajattelemattomuudessani asetin itselleni tuolin juuri sille paikalle, johon olin kätkenyt uhrini, aivan kuin saadakseni vakuutuksen täydellisestä onnistumisestani.

Poliisimiehet olivat tyytyväisiä. Käytökseni oli heidät aivan rauhoittanut, ja minä itse olin erittäin hyvällä tuulella. He istuivat, ja kun minä tyydyttävästi vastasin heidän kysymyksiinsä, niin lavertelivat he keskenään aivan muista asioista. Mutta ei kulunut kauankaan, kun tunsin vaalenevani ja aloin toivoa, että he menisivät matkoihinsa. Päätäni vaivasi ja korvissani humisi, mutta he istuivat yhä edelleen ja lavertelivat. Humina yltyi, tuli hätäisemmäksi ja sai määrätyn muotonsa. Irroittuakseni tuosta kauhistuttavasta tunnosta sekoituin vapaasti heidän puheluunsa. Mutta humiseva roiske kasvoi ja yltyi kunnes olin vakuutettu, ettei se ollutkaan minun korvissani.

Joka tapauksessa olin nyt hyvin vaalea, mutta sittenkin puhelin vapaasti ja kuuluvalla äänellä. Mutta jos tuo ryske vielä yltyisi, mitä sitten tekisin? Kuului hiljainen raksuttava ääni, aivan kuin pumpuleihin kääritty taskukello olisi käynyt. En voinut enää oikein hengittää, – virkamiehet eivät kuitenkaan voineet sitä kuulla. Minä puhelin yhä vilkkaammin ja kiiruummin, – ja raksutus kasvoi. Nousin ja haastelin aivan pikkuasioita voimakkaalla äänellä ja kiivailla liikkeillä. Se ei auttanut. Raksutus vain yltyi. Miksikä ei he edes jo mene?! Aivan kuin nuo virkamiehet olisivat nostaneet intoani, kävelin edes takaisin lattiaa raskain askelin, mutta turhaan! Raksutus yltyi! Jumalani, mitä tekisi? Minä kuohuin raivosta, – kiroilin ja intosin. Tartuin tuoliin ja harraten kuletin sitä lattiaa myöten, mutta ryske yltyi, yhä yltyi, voitti jo kaikki muut äänet. Äänekkäämmäksi, yhä äänekkäämmäksi se tuli. Ja nuo miehet lavertelivat tyytyväisinä ja naurahtelivat. Oliko mahdollista, että he eivät sitä kuulleet? Kaikkivaltias Jumala! – ei, ei! He kuulivat sen, he aavistivat vielä, missä yhteydessä se on minuun! He käsittivät sen merkityksen. Nyt ne syöksisivät pilkkaansa pelostani! Tällaiset olivat ajatukseni, ja sellaiset ovat ne vieläkin. Mutta kaikki muu oli vähäistä tuon sieluntuskan rinnalla. Kaikkea muuta voisi kantaa, muttei tuota pilkkaa. Tuota ivaavaa naurua en voinut enää kestää. Tuntui että kuolisin, jos en saisi huutaa! – ja nyt – kuulkaas, äänekkäämmäksi, yhä äänekkäämmäksi – – ! ”Konnat!” huudahdin, ”elkää enää teeskennelkö. Tunnustan tekoni, – nostakaa palkki – tuosta – tuosta tuosta! – Se on hänen kamalan sydämmensä tykytys!”


(kuva Henry Clarken kuvitusta tätä novellia varten vuodelta 1919)

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Debit ja credit


Uutisista olemme saattaneet lukea, että pankkikorttien käyttäjiä ovat hämmentäneet 'uudet' termit debit ja credit, jotka on otettu käyttöön pankille vai luotolle termien sijaan. Vaikka debet ja kredit ovat 'ikivanhoja' termejä, niin merkitys ei vitsin mukaan kaikille pankinjohtajillekaan aina ole ollut selvä. Se vitsihän kertoi johtajan joka aamu muistutelleen että debet on ikkunan puolella ja konttorin muuttaessa lasipalatsiin tämä perusasian hämärtyminen johti 1980/90-lukujen taitteen kasinotalouteen.

Debet ja kredit ovat kaikille kaksinkertaista kirjanpitoa tuttuja, mutta niiden sisältö yritystalouden yli 500-vuotisen kehittymisen vuoksi ei ole mitenkään yksiselitteinen. Tileissä voi muljautella omat vieraiksi ja vieraat omiksi -- verottajakin tällaista edellyttää.

Epätietoisille pankkikorttikäyttäjille opastukseksi on paras kääntää nämä latinasta tulevat termit suomeksi:

Debit tulee englannin kautta latinan debere -verbistä, omistaa.

Credit vastaavasti tulee credere -verbistä, uskoa/luottaa.

Tilinpidossa yksinkertaisimmillaan debet kertoo omien hallussa olevien varojen määrän, kredit kuinka paljon muut ovat uskoneet ja luottaneet varojaan yrityksen käyttöön.

Molemmista juontuu koko joukko erilaisia lainasanoja ja johdoksia. Taloustieteilijät kyselevät kredibiliteetin (luottokelpoisuuden) perään ja teologit toteavat credo (uskon).

Debitissä erehtyminen on inhimillistä. Kantasana deberen (omistaa) perusmuoto debeosta kieliopillisesti muodostuu myös debitum (oli omistettu), joka on kantasanana englannin 'debt' (velka) -sanalle.

Jos alkaa näiden perään tiskillä kysellä, ei ole huolta tulla debiiliksi leimatuksi. Se ei debeosta juonnu, vaan heikkoa tarkoittavasta debilistä.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Valtatien lehmuksia



[Valokuvatorstain 115. haaste 'Miten niin valo'.]

Kun tuota yhtä lehmusta olen runsaasti kuvannut, niin päätin antaa vuoron välillä toisillekin ja muillekin puille.

Vaikka päivä on jo pitenemässä, ulkokuvaus on kovin rajallista. Paras valo menee kattojen yli laskeutumatta talojen väliin. Miten niin, valo?