perjantai 30. marraskuuta 2012

Seppo, stereotyyppinen kirjastonhoitaja


Eilen olin esitelmöimässä Oulun yliopistolla Keskus ja periferia muuttuvassa maailmassa symposiumissa. Aiheenani olivat Kursun kylän autot, niistä on esimerkiksi tässä blogissa luettavissa kirjoitus Autoileva Kuolajärvi.

Yliopistolla oli myös kirjamyyntiä. Terra Cognitan Kimmo Pietiläinen suositteli kirjoja myyntipöytänsä äärellä, minulle ensin Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs -kirjaa, ja kun kerroin sen olevan tutun ja luetun, niin seuraava tarjokas oli Daniel Kahnemanin Ajattelu, nopeasti ja hitaasti (Terra Cognita 2012).

Jared Diamondin kauppaamiseen Oulun yliopiston pääaula olikin oiva paikka, myöhemmin Pietiläinen mainitsi myyneensä kaikki mukaansa ottamat Tykkien, tautien ja terästen kappaleet.

Kahnemanin Ajattelu käsittelee ajattelutapojamme, intuitiivisen ajattelun ihmeitä ja puutteita. Kahneman on tutkinut intuitiivista ajattelua pitkään, aluksi Amos Tverskyn kanssa, sittemmin yksin. Teoksen esipuheessa Kahneman antaa seuraavan esimerkin pohdittavaksi:

Naapuri on kuvannut henkilön seuraavalla tavalla: "Seppo on erittäin ujo ja sulkeutunut, aina avulias, mutta ei juurikaan kiinnostunut ihmisistä tai todellisesta maailmasta. Alistuvana ja siistinä ihmisenä hän kaipaa järjestystä ja jäsennystä, ja hänellä on intohimo yksityiskohtiin." Kumpi Seppo on todennäköisemmin, kirjastonhoitaja vai maanviljelijä?

Sepon persoonallisuus muistuttaa stereotyyppistä kirjastonhoitajaa, ja siten oli ennustettavissa, että useimmat vastaisivat Sepon olevan ammatiltaan ensimmäiseen ehdotettuun ryhmään kuuluvan.

On kuitenkin niin, että Yhdysvalloissa (ja Suomessa) maanviljelijöitä on kaksikymmentä kertaa enemmän kuin kirjastonhoitajia. Persoonallisuuden kuvaus sopii molempiin ammatteihin, mutta silti useimmat jättivät olennaiset tilastolliset faktat huomioimatta.

Palataan aiheeseen kun olen lukenut koko kirjan.


torstai 29. marraskuuta 2012

Tarvitaan arbitraasi, Henri Heikkinen


Jatketaan vielä A2-illasta. Keskustelemassa ollut Emilia Kukkala pui blogissaan vielä illan herättämiä tuntoja. Erityisesti hän kurmotti oululaista kokoomusnuorta Henri Heikkistä, häneen viitannee myös blogitekstin otsikko Kuka elää ja kenen kustannuksella. Heikkinenhän vastusti kaikkea valtion väliin tuloa ja halusi jättää asiat markkinavoimien hoidettaviksi. Keskustelun jälkeen Heikkinen on koventanut panoksia ja vaatinut työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista.

Kukkala blogissaan muistutti, että toimitusjohtaja Henri Heikkisen luotsaama Pixolane Oy on saanut Tekesin tukirahaa 300,000 euroa. Vuonna 2007 perustettu Pixolane kehitteli Rust Buccaneers -tietokonepeliä, jota oli tarkoitus kaupata digitaalisesti Playstation 3 -käyttäjille. Muutakin julkista tukea yritys on saanut, ainakin tj Heikkisen syyskuussa 2009 antaman haastattelun mukaan.

"Yrityksen ensiaskeleet otettiin alihankinnan ja erilaisten julkisten rahoitusten turvin. Lähdimme aluksi tuottamaan alan perinteisellä mallilla julkaisijoille esiteltävää demoa, jonka turvin tavoittelimme julkaisu- ja rahoitussopimusta yrityksellemme. Sopivasti demon valmistuttua taantuma laittoi julkaisijoiden rahahanat kiinni, eikä lukuisten konkurssiuutisten valossa alan perinteinen toimintamalli tuntunut enää liiketoiminnallisesti järkevältä. Mietimme liiketoimintamallimme ja strategiamme uusiksi, jonka jälkeen olimme yhteydessä paikallisiin sijoittajiin."

"Digitaalinen jakelu, niin kuuma aihe kuin se tällä hetkellä onkin, ei ole mikään arbitraasi, joka tuo voittoa ilman riskiä, vaan mahdollisuus itsenäiseen, kannattavaan liiketoimintaan. Jos pieni kehittäjä on julkaisijan rahoituksen armoilla voi yksikin myöhästynyt maksu tai julkaisijan peruma projekti kaataa koko yrityksen. Ei siinä ole kehittäjän kannalta mitään järkeä. Tällä mallilla pääsemme lähemmäs normaalia, tervettä liiketoimintaa, joka on myös sellaisen henkilön käsitettävissä, joka ei tunne pelialaa." (Dome.fi)

Heikkinen kumppaneineen ei osannut hyödyntää saamaansa mahdollisuutta. Viimeksi Pixolanesta tai Rust Buccaneereista on kuultu huhtikuussa 2010. Silloin facebookissa päivitettiin "still here! Sorry for the delay" (vielä täällä, pahoittelut viivästyksestä). Sen jälkeen ei ole vastattu edes suoriin, julkisiin kysymyksiin. Pixolanen nettisivut, samoin kuin kehitellyn pelin sivut, ovat kadonneet netistä.

Pixolanessa työharjoittelussa olleen Sami Hyryn taidonnäyte.


Yrittäjällä pitää olla mahdollisuus myös epäonnistua, eikä siitä pitäisi rangaista. Mutta kerrottua taustaa vasten Henri Heikkisen poliitikon ura näyttäytyy henkilökohtaisen bisnes-maailmassa koetun tappion synnyttämän katkeruuden purkautumiselta.

Ehkä Tekesiltä tullut raha on saanut Heikkisen tuudittautumaan yhteiskunnan tukeen? Siinä on sitten unohtuneet tulovirtojen varmistaminen ja kilpailu toisten yritysten tuotteiden kanssa. Jos itse on virheen tehnyt, se pitää tunnustaa eikä yrittää kieltää toisilta mahdollisuutta samaan.



Lopuksi linkki bisnes-ajattelun huippuyksilön antamaan esimerkkiin. Bengt Lidforss kuvailee miten John D. Rockefeller loi arbitraasin.


* Bengt Lidforss. Mikä on miljardööri? (Julkaistu alkujaan Päivässä 1909)


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Köyhyys on mustavalkoista



Ylen A2-illassa keskusteltiin syrjäytyneistä nuorista. Työministeri Lauri Ihalaisen läsnäololla on tapana tuoda asiallisuutta ja jämäkkyyttä keskusteluihin. Ihalaisen olemus on lempeä, mutta vaativa. Tällä kertaa televisiokeskustelussa ei huudettu toisten päälle.

Silti keskustelussa pyrkivät -- tasavallan presidentin säestämänä -- yksilön omaa vastuuta korostavat äänenpainot. Pitäisi olla syrjäytymättä, käydä kouluja ja mennä töihin.

Köyhille tarjotaan mustavalkoista maailmaa. Ihan konkreettisesti. EU:n, tai tarkemmin Euroopan yhteisön, ruoka-avustuspakettien tuttujen ruoka-aineiden pakkausten kääreistä ovat värit kadonneet. On vain mustaa ja valkeaa.





tiistai 27. marraskuuta 2012

R.U.N.O.




Raju Uuno joka Nauraa ja Ottaa

Rento Ummikko joka Nussii ja Ottaa

Rehellinen Uuno joka Nai ja Oudoksuu

Rohkea, Uneksiva ja Naivi Olio

Rasvaletti joka Uunoilee, Nipottaa ja Oudoksuu

Rento ja Unohtelevan Naivi Orjapiiskuri

Ruma ja Uskalias Nörtti joka Ottaa

Rento ja Uunoileva Nolla joka Oudoksuu

Reipas Ummikko joka Nauraa ja Oudoksuu

Repa joka Uunoilee Naivisti ja Ottaa



Rohkeat ja Urheat Narkkarit jotka Omivat

Raivoraittiit Uunot jotka Nipottavat ja Omivat

Rumat Uusavuttomat jotka Nauravat ja Oudoksuvat

Rennot ja Uneksivan Naiselliset Otukset

Rennot, Uneksivat ja Nasevat Oliot

Repat jotka Uunoilevat Nousevasti ja Ottavat

Rivot Ummikot jotka Nauravat ja Ottavat

Rajut, Urheilulliset ja Nihkeät Otukset

Raivoraittiit ja Unohtelevan Nousevat Orjapiiskurit

Reiskat jotka Uunoilevat Nousevasti ja Omivat




maanantai 26. marraskuuta 2012

Katalonia, Katalonia


Katalonian aluevaalien tuloksia olen seurannut. Vaalihuoneistojen ovet sulkeutuivat eilen yhdeksän aikaan ja ääniä seitsenmiljoonaisessa maakunnassa on laskettu kiivaasti. Äänestysinnokkuuden on sanottu olleen korkean, mutta prosentista ei tätä kirjoittaessa ole vielä tietoa.

Katalonian vaalit ovat suuren mielenkiinnon kohteena itsenäisyysvaatimusten vuoksi. Ensimmäiset tiedot kertoisivat itsenäisyyttä kannattavien puolueiden olevan saamassa edemmistön 135-paikkaiseen parlamenttiin. Katalonialla on siis jo nykyisin suuri autonomia, se on laajentunut 1970-luvun lopulta lähtien aste asteelta. Itsehallintoa laajennettiin viimeksi kansanäänestyksellä vuonna 2006.

Mutta onko Katalonia halukas itsenäistymään kokonaan? Luultavasti ei, vaikka itsenäisyyttä vaaleissa ajaneet puolueet saisivatkin enemmistön. Puolueita on monta, oikealta ja vasemmalta, ja asiaa ajetaan eri motiivein. Kompromissien tekeminen jo puolueiden kesken on hankalaa, saati sitten Espanjan keskushallinnon kanssa.

Euroopan Unioni on mahdollistanut "turvalliset" itsenäistymishaaveet useammassakin mantereen vanhassa valtiossa. Esimerkiksi kahdesta osasta koostuva Belgia natisee liitoksistaan, toimivien poliittista vastuuta kantavien hallitusten saaminen maahan on ollut erittäin vaikeaa.

Sanotaan, että Belgian pitää kasassa vain kaksi asiaa: Tintti ja jalkapallomaajoukkue.

Espanjassa on vain jalkapallo. Maajoukkueen jakaantumisen lisäksi FC Barcelona jäisi Espanjan liigan ulkopuolelle. Pienen maan kärkiliigajoukkue ei pysty houkuttelemaan riveihinsä sellaisia nimekkäitä pelaajia kuin isomman maan.

Kunhan velkakriisi ja työttömyys korkeasti teollistuneella alueella hellittää itsenäistymishalut tyyntynevät. Onhan omat joukkueet pelastettava.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Christina Applegate Nude


Tänään 1971 syntyi Christina Applegate, Pulmusten Kelly Bundyna parhaiten tunnettu näyttelijä. Sen johdosta setä muistelee internetin alkuaikoja.

Joskus vuoden 1995 jälkeen internetissä oli mahdollista järkevästi julkaista kuvia. Ja missä on kuvia, on myös alastonkuvia. Kaistanleveydet olivat kapeita, ja useimpien nykyisin pieninä pidettyjen gifienkin lataamisessa meni aikaa. Se riitti tuhoksi miestenlehdille, niiden levikit laskivat nopeassa tahdissa melko pieniksi. Moni lehti on lakannut kokonaan. Pornografisessa mielessä tehtyyn kuvien katseluun kuvien hidas ja asteittainen latautuminen saattoi tuottaa lisäarvoa.

1990-luvun lopulla suosituimpia yksilöityjä hakusanoja oli "Christina Applegate nude" tai "Gillian Anderson nude". (Sex ja Porn ovat korkeilla sijoilla varmaan vieläkin)

Pulmusten (1987-1997) ja Salaisten kansioiden (1993-2002) naistähtien alastonkuvia etsittiin netistä siis ahkerasti, mutta turhaan. Applegate tai Anderson eivät olleet vähäpukeisiin kuvauksiin suostuneet. Kuvia ei siis ollut jaettavaksi tai ladattaviksi.

Avoimessa yhteisössä kysyntään on tapana ollut vastata. Niinpä nettiin ilmestyi koko joukko kuvia, joiden alastomaan vartaloon oli liitetty suosikkinäyttelijän kasvot. Tarjolla oli jotakin sinnepäin.

Eräs amerikkalainen X Files ja Gillian Anderson fani otti elämäntehtäväkseen kuvien todistamisen väärennöksiksi. Hän kävi läpi laajoja kuva-arkistoja ja nettisivuillaan esitti todisteet mistä kuvista yhdistelemällä alastonkuvat oli photoshopattu. Nettisivut koostuivat suurimmaksi osaksi Andersonin ja Applegaten kuvien vääriksi todistamisesta. Naisten kunniasta piti pitää huolta!

Enää eivät kyseiset nettisivut taida olla jakelussa.

Siitä pääsemmekin päivän varsinaiseen asiaan. Googlella voi etsiä internetin alkuhämärän sivustoja, mikäli ne edelleen ovat olemassa. Hakua voi tarkentaa hakutyökaluista ajallisesti. Valitsemalla "oma aikaväli" pääsee valikkoon "oma ajanjakso". Päivämääriksi ja vuosiluvuiksi voi laittaa minkä tahansa. Haku perustuu sivuihin laitettuihin luonti- ja alkuperäisiin julkaisupäivämääriin. Joistakin lehdistä, kuten TV-Guidesta tai The Journal of Organic Chemistrystä, on tuloksia aina 1970-luvulta lähtien.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Tutkimusmatkoilla arabien parissa


Tänään 1844 suomalainen tutkimusmatkailija ja myöhempi itämaiden kirjallisuuden professori G. A. Wallin (1811-1852) oli Assuanin kaupungissa Ylä-Egyptissä Niilin varrella. Hän oli saapunut kaupunkiin yhdessä saksalaisen lääkäri Schlederhausin ja itävaltalaisen kuvataiteilija Sattlerin kanssa. Matkalle he olivat lähteneet vuokraamallaan veneellä Kairosta lokakuun lopussa.

Tutkimusmatkailijana Wallin ei ollut tyypillisimpiä. Häntä ei kiinnostanut maantieteen kartoittaminen tai yhteiskuntarakenteiden hahmottaminen. Hänen mielenkiintonsa oli toisaalla, ihmisten puhumissa kielissä ja kauniissa naisissa. Tämä käy ilmi 24. marraskuuta 1844 tehdyistä päiväkirjamerkinnöistäkin.

Wallin oli kahdenkymmenen ensimmäisen länsimaalaisen Mekkaan päässeen joukossa. Tosin aikoinaan hänen vierailunsa jopa kyseenalaistettiin, koska hän ei kertonut matkakertomuksessaan Mekasta mitään sellaista jota kukaan aikaisempi kaupungissa vieraillut länsimaalainen ei olisi jo kertonut.

Assuaniin (Elefantinen saarelle) Wallin ja hänen matkatoverinsa saapuivat edellisenä päivänä, 23. marraskuuta. Wallin kuvaili kaupungin olevan "tavattoman kauniilla paikalla". Illan hän vietti seuraten paikallisten merimiesten leikkejä ja voimisteluharjoituksia.

Ensimmäisen kokonaisen päivän Assuanissa Wallin vietti kaupungissa kuljeskellen. Vaikka sijainti oli kaunis, kaupunki oli hänestä "täysin toisten kaltainen". Auringossa kuivatuista tiilistä rakennettuja taloja, muuta Wallin ei arkkitehtuurista osannut sanoa. Hän kuljeskeli, joi teetä tai kahvia, poltteli tupakkaa ja jutteli.

Vasta illalla käyty keskustelu erään vanhan miehen kanssa sai Wallinin tieteellisen mielenkiinnon nousemaan. Mies oli jonkinsortin berberi ja puhui turkilta kuullostavaa barabran kieltä. Wallin kuunteli ja analysoi puhetta innokkaasti, mutta hänen oli ajan ja varojen puutteessa jätettävä tämä kieli vain pintapuolisen tutustumiseen.

Aikaisemmin iltapäivällä Wallinin tutustuessa paikkoihin ja maisemiin hänelle aika yllättävästi tuli mieleen Suomen länsirannikon joet. Enpä kenenkään muun ole kuullut vertaavan Niiliä suomalaisiin vesiin.

... Tämän kukkulan huipulta oli kaunis näköala šellâllille [vesiputous] ja sen ihmeellisille kalliokareille, joita virran koski huuhteli. Sieltä menimme rantaa pitkin saaren pohjoiselle niemelle, jossa ei ollut mitään muuta nähtävää kuin palmuja ja muutamia durrapeltoja. Muuten saarella oli monta pientä kylää, kaikissa niissä suuria lapsilaumoja, jotka huusivat bakšîšiaan ja seurasivat meitä pitkiä matkoja. Kun tulimme maihinnousupaikallemme, meitä odotti sielläkin pieni joukko lapsia, jotka tarjosivat kiviä, joita he sanoivat antikaksi, ja muuta roskaa. Heidän joukossaan oli erittäin kaunis 15- tai 16-vuotias tyttö, josta minun oli vaikea irrottaa silmiäni. .... Sitten lähdimme matkaan laivallamme ja purjehdimme hyvällä, vaikkakin heikolla tuulella ylös šellâlia. Täällä kaikki näytti minulle erittäin tutulta, se oli ikään kuin jokin Kokemäen joen koski, vaikka ei niin kovasti virtaava. Maa ja kivikasat muistuttivat Kumlingin mutkia, paitsi että täällä oli palmuja ja keltaista aavikon hiekkaa, jotka olivat vieraita minun kotimaalleni. (suom. Jussi Aro ja Armas Salonen) 



* Tuoreempi vierailu Elefantinen rannoilla: Hintsalan felukkapurjehdus Niilillä


perjantai 23. marraskuuta 2012

Uuden Kaledonian Sandy Island


Näytä suurempi kartta

Tieteen kananpoika Anna eilen linkkasi BBC:n uutiseen, jossa kerrottiin maantieteellisten faktojenkin tarkastamisen olevan aiheellista. Sydneyn yliopiston tutkijat yrittivät vierailla Korallimeren itälaidoilla Uuden Kaledonian merialueilla olevalla Sandy Islandilla, mutta paikalle päästyään he havaitsivat ettei saarta ole olemassakaan. Paikalla oli merta 1400 metrin verran.

Sandy Island on ollut monissa kartoissa, muun muassa Google Mapsissa ja Google Earthissa. Mapsissa saari on ollut mustaa aluetta, sitä ei ole sateliittikuvasta voinut monien muiden saarten tapaan tarkkaan tutkia.

Uutisen julkistamisen jälkeen saaren ilmaantumista karttoihin on koetettu selvittää. Internetin nurkkien ja sopukoiden kaivajille ei käteen ole jäänyt juuri mitään. Kadonneella saarella on kaimoja ympäri maailman, Australiassakin on saman nimisiä saaria. Vaikka Australian lehdet on digitoitu nettiin, niin uutista Sandy Islandin löytämisestä ei saa haarukoitua.

Päivän mittaan on esitetty erilaisia mahdollisuuksia saaren synnylle. Uskottavimmalta tuntuisi joskus tekijänoikeusrikkomusten estämiseksi ja tunnistamiseksi käytetty tapa lisätä karttoihin olemattomia paikkoja. Jos toisen kustantajan painattamista kartoissa olisi tuo olematon sijainti, niin se todistaisi tietojen kopioidun luvatta toiselta.

Hieno teoria on jo romutettu. Merenkäyntiä pidettiin yleensä niin kunnioitettavana ja vaarallisena ettei merikarttoja ja -kortteja näpelöity lisäämällä niihin olemattomia kohteita. Jokuhan saattoi hakea turvaa olemattomalta saarelta.

Kuka lienee saanut saaren ujutettua karttoihin? Se selvinnee piakkoin. Niin moni asiaa on selvittelemässä.


torstai 22. marraskuuta 2012

Espanjan Juan Carlos ja Bretzelburgin Ladislas


Jotkut populaarikulttuurin tuotteet muodostuvat klassikoiksi, ja niiden syntyyn vaikuttaneet oikean elämän tapahtumat ja ihmiset jäävät pikku hiljaa unohdetaan. Aikalaiset ovat oivaltaneet nuo enemmän tai vähemmän hienoviritteiset yhteydet todellisuuden ja fiktion välillä. Mutta seuraavat lukija ja kokija polvet eivät yhteyksiä välttämättä ole yhtä selkeästi hoksanneet, tai merkitykset ovat jääneet omien henkilökohtaisten lukukokemusten tuottamien merkitysten hautaamiksi.

Tänään 1975 Espanja vapautui 1930-luvulla alkaneesta Francon sotilasdiktatuurista. Espanjasta tuli jälleen monarkia kun 1931 syrjäytetyn Alfonso XIII:n pojanpoika Juan Carlos nousi valtaistuimelle. Vuonna 1938 syntyneen Juan Carlosin kouliminen kuninkaaksi alkoi kymmenvuotiaana. Francon vaatimuksesta poika muutti perheensä luota Roomasta Espanjaan, ja diktaattori kasvatti tulevaa kuningasta tiukassa tarkkailussa. Kansa piti Juan Carlosia Francon kasvattilapsena.

Francon kannattajille Juan Carlosin parlamentarismia (ja kansan tahtoa) kunnioittava linja oli yllätys. Ensimmäiset vapaat vaalit järjestettiin 1977. Parlamenttiuudistus synnytti helmikuussa 1981 sotilasvallankaappausyritykseen. Nykymonarkille harvinaisen voimakassanaisesti kuningas puolusti laillisilla ja demokraattisilla vaaleilla valitun hallituksen päätösten kunnioittamista.

1960-luvun taitteessa Juan Carlos nousi parikymppisenä tulevana vallanperijänä oli luonnollisesti paljon esillä ajan lehdistössä. Avioliitto Kreikan kuningashuoneen prinsessa Sofian kanssa 1962 oli suuri mediatapahtuma. Tosin sotilasdiktatuurien alaisten kuninkaallisten häät olivat kovin valjut verrattuna vaikkapa Monacon ruhtinashuoneeseen ja Rainierin ja Grace Kellyn häihin 1956.

Pikon ja Fantasion seikkailuja tehnyt André Franquin tarttui ajankohtaiseen aiheeseen ja Bretzelburgin radioamatöörissa (myös SOS Bretzelburg kutsuu) sankareiden avun saavat Bretzelburgin kuningas Ladislas ja Maquepastan ruhtinatar. Jo aikoinaan tunnettu tosiasia oli, että Juan Carlos oli radioamatööri.

Franquin sarjakuvissaan monesti kärjisti juonikuvioita äärimmilleen. Niin myös Bretzelburgin radioamatöörissa. Ladislas oli kenraaliensa vanki. Laajemmassa kuvassa asevarustelusta hyötyivät ainoastaan asekauppiaat.

Kuninkaallisten aseman tulevassa maailmassa Franquin oivalsi hyvin. Valloituksia on tehtävä toisin kuin menneessä.




* Katso myös: Bretzelburgin radioamatööri.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lars Svedbergin Baskervillen koira



Olen jostakin syystä vierastanut äänikirjoja. Lukien teoksen käy läpi nopeammin, ja tekstissä voi hyppiä edestakaisin oman mielen mukaan. Pitkillä automatkoilla olen suosinut radion puheohjelmia tai kuunnelmia. Eilen kuitenkin tyttären pyynnöstä matkalla Oulusta Helsinkiin kuunneltiin Baskervillen koira (WSOY 2007) Lars Svedbergin lukemana. Joku toinen ääni sanoi levyn lopussa monesko kuudesta CD-levystä oli loppunut.

Baskervillen koirassa nyt kuultuna hämmensi Sherlock Holmesin pitkällinen poissaolo. Tohtori Watson raportoi, kirjoitti kirjeitä tapahtumista ja lainasi omia päiväkirjamerkintöjään. Watson toi lähes kaikki vihjeet esille ja yritti itse päätellä johtolangoista ratkaisua. Mutta eihän Watsonista ollut pähkinän ratkaisijaksi, päätähti tarvittiin näyttämölle ennen sellaisiin pääsemistä.

Lars Svedbergin ääni soljui levyltä matkalla. Maisemia ei eilen juurikaan ollut katsottavaksi, harmaa, pilvinen päivä. Liikennettä vähäisesti, joten kuulemaansa saattoi keskittyä.

Ongelman ratkaisemiseksi Sherlock Holmes tarvitsi sekä matrikkeli- ja väestökirjatietoja. Agatha Christien jutuissa silloin tällöin käymään katsomassa kirkonkirjatietoja.  Muutoinkin klassisissa dekkareissa sukulaissuhteita selvitellään.

Eipä siis ihme, että sukututkimuksesta puhuttaessa monille tulee mieleen salapoliisin tai dekkarin työ. Tosin sukututkijaa harvemmin näillä vertauksilla yritetään kehua. Onpahan jotain sanottavaa, joka tulee mieleen väestökirjanpidosta.

Paluumatkalle on varattuna lisää Holmesin seikkailuja.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Leo Tolstoin satuja ja tarinoita



Tänään 1910 kuoli arvostettu venäläinen harmaaparta, kreivi Leo Tolstoi (juliaanisen kalenterin mukaan 7. marraskuuta). Sen muistoksi linkkejä Jatkokertomuksiin Tolstoin satuihin ja tarinoihin. Erityisesti suosittelen Kolmea vanhusta.

Näitä satuja ja tarinoita olen koonnut kirjaksi Kolme vanhusta ja muita tarinoita. Mikäli näyttöpäätteeltä lukeminen tökkii, niin painettu versiokin on saatavana.




Ihminen. (Jokamiehen viikkolehti 1909)
Jumalan työ. (Rauhan Sanoma 1910)
Kelloseppä. (Uusi Kuvalehti 1899)
Kolme vanhusta. (Helsingin Kuvalehti 1909-1910)
Kornei Wasiliew. (Lukutupa 1910)
Kuningas ja paita. (Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 1908)
Kuninkaanpoika ja hänen toverinsa. (Pääskynen 1909)
Kunpa olisi rikas. (Kyläkirjaston kuvalehti 1895)
Missä rakkautta siellä Jumala. (Savo-Karjala 1888)
Miten mies jakoi hanhia. (Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 1907)
Prinsessa Kultakutri. (Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 1907)
Rikkain ihmisistä. (Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 1908)
Synti. (Jokamiehen viikkolehti 1910)
Vaarallinen hyppäys. (Kanerva 1901)
Vertaus. (Juttu-tupa 1910)
Viisain väistyy. (Opiksi ja huviksi 1901)


Tolstoi kirjoitti myös maailmankatsomuksellisia asiatekstejä. Niitäkin suomennettiin ja julkaistiin lehdissä.

Elämän tarkoituksesta. (Työläisnaisen kevätlehti 1911)
Juoppous ja omatunto. (Joutohetki 1910)
Palveletko Jumalaa vai mammonaa? (Uuden Suomettaren Juttu-tupa 1898)
Testamenttini. (Lukutupa 1906)


* Kolme vanhusta ja muita tarinoita. Osuuskunta Jyväs-Ainola 2012.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Vieläkin kuvia Oulun sarjakuvafestivaaleilta (#3)


Vielä kuvia lauantailta. Harri Filppa jututti Ruutukaava -lehden tekijöitä. Tässä vuorossa Riika Ruottinen.


Oulun manga ja animekerho Omake kävi esittäytymässä ja kertomassa perusasioita japanilaisesta sarjakuvasta.


Jukka Ylisuvanto luennoi Kalervo Palsasta ja hänen sarjakuvistaan.


Sarjakuvaklubilla Never Grow Oldissa puhuttiin sarjakuvablogaamisesta, nähtiin esitystaideryhmä Suunnistajien Kryptonin viimeinen poika ja kuultiin Rommakkoa.





Pienlehtikeitaaseen osallistunut Katastrofikustannus oli järjestänyt oman näyttelynsä ravintola Lentävään lautaseen.

Oulun sarjakuvaseura kiittää kaikkia kävijöitä. Ensi vuonna uudestaan, suunnittelu on jo alkanut.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuvia Oulun sarjakuvafestivaaleilta #2


Oulun sarjakuvafestivaalit levittäytyivät Kulttuuritalo Valveelle lauantaiaamuna. Pienlehtikeidas oli näkyvimmällä paikalla.



Sarjakuvaseura palkitsi Keijo Ahlqvistin Skrew you -tunnustuksella. Lauantaina Ahlqvist oli kertomassa sarjakuvaopetuksesta, Heidi Maria Huotari haastatteli.


Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinonen jututti Ville Rantaa. Keskustelun ajan Ranta näytti sivuja tulevasta, 1800-luvun Ouluun sijoittuvasta sarjakuvaromaanistaan.



Pienlehtien tekijät myöskin jututettiin. Veli-Matti Uralin haastattelussa Elina Niiranen, pöydällä vuoroaan odottaa Mikko Jylhä.

(jatkuu)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kuvia Oulun sarjakuvafestivaaleilta #1


Oulun sarjakuvafestivaalit alkoivat eilen. Varsinainen festivaalipäivä on tänään, mutta illallakin ehti jo tapahtua. Festivaalit avattiin Valvegalleriassa.


Keijo Ahlqvistille annettiin Skrew you -tunnustuspalkinto.


Pääkirjastolla Soiva Siili kohtasi Kiroilevan siilin piirroskonsertissa.



Huutomerkin ja sarjakuvaseuran yhteisellä Sarjakuvamusteklubilla Nuclear nightclubilla Filppa menetti selkäkarvansa ja sai tilalle Tessa Suhosen maalaaman ihosarjakuvan.


Aapo Kukko ja Mikko Mustasaari esittelivät uutuuttaan Aave Stream Cityssä (Lempo 2012).





(jatkuu)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Tuomari Roy Beanin laki


Tänään 533 julkaistiin Corpus juris civilisin toinen ja lopullinen laitos. Keisari Justinianus I oli määrännyt koottavaksi keisarikunnan lait ja oikeuskäytännöt yhdeksi kokoelmaksi, jonka avulla lain käytön perusteet olisi tuomareiden helposti löydettävissä yksistä kansista. Teoksen nimi on myöhempää perua, eikä kaikkea saatu alkujaan yksiin kansiin keisarin toiveesta huolimatta.

Alkuperäinen Codex Justinianus ilmestyi 529. Sitä piti kuitenkin täydentää uusimmalla lainsäädännöllä ja lain perusteiden systemaattisella esityksellä. Se ilmestyi 533 nimellä Institutiones Justiniani. Nämä lait olivat voimassa Itä-Roomassa, jo hajaantuneessa lännessä lait unohtuivat kunnes sydän keskiajalla ne löydettiin uudelleen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan oikeudelliseksi ohjenuoraksi. Silloin syntyi myös nykyisin käytetty nimi.

Roomalainen oikeus on ollut tärkeä perusta oikeudenkäytölle kaikkialla maailmassa. Siirtomaavallan myötä se levisi kaikille mantereille. Corpus juris civilis oli ajantasaista lainsäädäntöä eräissä osissa Saksaa vielä vuonna 1900. Sen vaikutukset näkyvät edelleen. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa opetetaan edelleen roomalaista oikeutta, vaikka oppiaine taitaakin nykyisin olla jo oikeushistoria. Oppituolin haltijan Jukka Kekkosen tittelinä on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori.

Roomalaisen oikeuden periaatteita siirtyi maasta toiseen kieltä myöden. Niinpä muun muassa Lucky Luken kohtaama villin lännen oman käden tuomari Roy Bean lukee (ulkomuistista) Teksasin osavaltion Siviililakia 1879  esimerkiksi seuraavasti:

Todistaja Luke on yhtä mieltä... Corpus delicti ja praetium doloris! Jacinto, tuo meille juotavaa!
Tai:
Hyvä! Aletaan sitten! Habeas corpus ... sed lex dura lex e pluribus unum ...

Latina on laintulkinnan kieli.

Roy Bean on monien muiden Lucky Luke -seikkailujen sankareiden tapaan todella villissä lännessä vaikuttanut ihminen. Morris on tietenkin muokannut henkilöstä sarjakuvaansa sopivan hahmon. Lakia ja kylmää kaljaa!

Latinan käyttö oikeudessa ei ollut samanlainen ongelma kuin kuolleen kielen käyttäminen jumalanpalveluksissa. Jotkin oikeusperiaatteet ja -termit olivat saaneet lyhyen latinan kielisen nimen, ja niihin saatetaan vieläkin viitata puheessa.

Oikeuskäytäntöjä tuntematon saattaa hyvinkin olla hämillään näitä kuullessaan, varsinkin syytettynä. Silloin latina aiheuttaa suuria väärinymmärryksiä ja vaikeuksia puolustautua.



* Casus belli
* Habeas corpus


torstai 15. marraskuuta 2012

Stop Talvivaara, tukimielenosoitus Oulussa


Eilen Oulussakin järjestettiin mielenosoitus Talvivaaran päästöjä vastaan. Rotuaarilla järjestetty tilaisuus oli tuen osoitus Helsingissä järjestetylle suuremmalle mielenosoitukselle. Oulussa sytytettiin hautakynttilöitä, pidettiin lyhyitä puheita ja laulettiin Nälkämaan laulua muunnelluin sanoin.

Päivät ovat lyhentyneet ja valoa kuvaamiseen on niukalti. Rotuaarin lavan takana oleva valomainostaulu lisäsi vaikeusastetta. Kalevan ammattikuvaajat saivat tarkempia kuvia kuin näppäilijä.  Ehkä näihin jotain tunnelmaa tarttui.

Puheissa muistettiin Oulun Veden varoitukset oululaisten juomaveden laadun heikentymisestä. Mutta samaan hengenvetoon epäiltiin pelkojen perimmäistä syytä. Ettei vaan Talvivaaraa käytetä tekosyynä Viinivaaran tekopohjavesilaitoksen rakentamiselle?

Tiedä sitten. Toivottavasti synkimmät skenaariot eivät toteudu.




keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Oulun ensimmäiset sarjakuvafestivaalit 16.-17.11.2012



Sarjakuva on Oulussa ja sen lähiseuduilla läsnä monin tavoin. Sarjakuvaa voi opiskella muun muassa Oulun Taidekoulussa ja Limingan Taidekoulussa, alueella asuu monia, runsaasti julkaisevia sarjakuvataiteilijoita, sarjakuvaa harrastetaan laajasti piirtämällä ja vielä runsaammin lukemalla, ja onpa Oulussa sarjakuvien julkaisemiseen erikoistunut kustantamokin (Asema).

Oulun sarjakuvaseura järjestää ensimmäiset Oulun sarjakuvafestivaalit perjantaina ja lauantaina 16.-17. marraskuuta 2012. Varsinainen festivaalipäivä on lauantai 17.11., jolloin Kulttuuritalo Valveella on Oulun seudun sarjakuva laaja-alaisesti esillä.

Valvegalleriassa on kaksiosainen Ruutuja! Sarjakuvia Oulusta ja Suomesta -näyttely. Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin mahdollistamana esillä ovat Keijo Ahlqvist, Mari Ahokoivu, Lauri Ahtinen, Harri Filppa, Esa Holopainen, Jussi Hukkanen, Mika Kolehmainen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko, Reijo Kärkkäinen, J. A. Mäki, Pentti Nuortimo, Pentti Otsamo, Jii Roikonen ja Jari Terho. Näyttelyn toisen osan muodostaa Juhani Tolvasen käsikirjoittama kiertonäyttely Sarjakuvan sanomaa. Tolvanen on paikalla näyttelyn avajaisissa 17.11. kello 18. Avajaissa Kili Kauppi esittää Lauri Ahtisen sarjakuvista tekemiään lauluja.

Lauantain festivaaliohjelma alkaa kello 10 ja tapahtumaa Kulttuuritalo Valveella on iltakahdeksaan saakka. Esa Holopainen pitää pienemmille sarjakuvatyöpajaa, ja päivän mittaan jututetuiksi tulevat muun muassa Keijo Ahlqvist, Jari Terho, Jussi Hukkanen ja Ville Ranta. Jukka Ylisuvanto esitelmöi Kalervo Palsan sarjakuvista. Päivä päättyy Sarjakuvaklubilla ravintola Never Grow Oldissa. Sielläkään ei sarjakuva-aiheita unohdeta.

Festivaalit julistetaan avatuiksi perjantaina 16.11. kello 17 Valvegalleriassa. Samalla julkistetaan Johannes – poliittisesti epäkorrekti Mika Svensk -albumi ja sarjakuvaseuran myöntämän Skrew you -tunnustuspalkinnon saaja.

Perjantain ohjelmaan kuuluu Soiva Siili meets Kiroileva Siili -konsertti Oulun pääkirjaston ala-aulassa kello 19 ja yhdessä Huutomerkki ry:n kanssa järjestetty Sarjakuvamusteklubi Nuclear Nightclubissa kello 20-22.30.


Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy. Ravintolatilaisuuksien ikärajana K18, Soiva Siili meets Kiroileva Siili -konsertti K13.

Koko ohjelma: www.ruutukaava.com/festarit


tiistai 13. marraskuuta 2012

Lapsuuden agentit ja salapoliisit


Eilen Nelosella (!) esitettyssä Salainen agentti 007 ja tohtori No (Iso-Britannia 1962) elokuvassa huomion kiinnitti James Bondin agenttikikka hiuksella ja syljellä. Jos haluaa tietää muiden huomaamatta, onko joku kulkenut ovesta, niin karmin ja oven välille syljellä liimattu hius sen kertoo. Yksinkertainen ja toimiva keino.

Äiti ei tainnut olla niin ihastunut kun lapsuudessa tätä agenttikikkaa piti itse kokeilla. Sylki oven pieliin ei tainnut yhtä huomaamattomasti tarttua kuin Hänen majesteettinsa salaisen agentin asentamana.

Ylen esittämä uusi Sherlock on saanut jälkikasvun innostumaan Arthur Conan Doylen klassisesta yksityisetsivästä. Vanhat Holmes-kirjat ovat nyt saaneet uuden lukukierroksen heidän käsissään. Baskervillen koiran välissä oli kolme paperilappua, jotka muistan sinne itse melko pian kirjan luettuani tallettaneeni.

Sherlock Holmes tarvitsi rikoksien ratkaisemiseen paljon tietoa erilaisista kerta- ja kestokulutushyödykkeistä. Ne tarkasti tuntemalla sai syyllisen kiinni. Siksi tallessa tärkeimpänä oli repaleinen Saimaa-askin kansi. Holmes tunnisti suuren joukon eri tupakkamerkkejä tuhkasta, siksi tällainen aarre.

Toinen tärkeänä talletettu lappu oli kuopiolaisen Oy Birger Hallmanin Touring-coatin mainos. "Touring-coat on höyhenenkevyt, vapaasti laskeutuva tämän kevään mannermainen ulkoilu- ja matkailutakkiuutuus." Pitihän syyllisen vaatetus osata kuvailla.

Polkupyörän renkaiden jälkiä muistan myös ahkerasti tutkineeni. Mutta toimivaa keinoa niiden jäljentämiseksi en osannut. Holmesin neuvoista huolimatta.

Kolmannella lapulla ei agenttihommien kanssa ollut tekemistä. Vanha elokuvalippu taisi olla kirjan välissä jo valmiina, enkä sitä osannut poiskaan heittää. James Bondin rantautuessa Suomeen maaliskuussa 1963 käytössä oli jo uusi markka. Joten Bondia lipulla ei ainakaan ole käyty katsomassa.




maanantai 12. marraskuuta 2012

Tuhatkaunon häkäkaasumoottori


Professori Tuhatkauno tulee mukaan Tintin seikkailuihin Rakham Punaisen aarteessa. Tintti ja kapteeni Haddock ovat lähdössä etsimään merirosvon aikoinaan kätkemää aarretta, ja kun tieto aarrejahdista pääsee lehtiin, niin kaverukset saavat jos jonkinlaisia ehdotuksia. Yksi Tintin ja Haddockin puheille pyrkivistä on professori Teophilus Tuhatkauno.

Puolikuuro professori on sinnikäs. Tintti ja kapteeni ovat suorastaan pakotetut vierailemaan Tuhatkaunon työhuoneella. Poliisit Dupond ja Dupont seuraavat mukana varmuuden vuoksi. Sukellusvene, jota aarteenetsijät tulevat katsomaan hajoaa kättelyssä. Keksijä-professori vaikuttaa vielä vähemmän luotettavalta kumppanilta.

Sitä ennen Tintti ja Haddock saavat tutustua muutamiin muihin Tuhatkaunon keksintöihin. Ensimmäisenä työhuoneessa on esillä laitteisto, joka on Otavan suomennoksen mukaan häkäkaasumoottori. Siihen ei suurempaa huomiota kiinnitetä, Haddock joutuu kommelluksiin vaatteidenharjauskoneen kanssa ja poliisit nostettavan vuoteen kanssa.

WSOY:n Merirosvon aarteessa ensin nähty iso laitteisto on suomennettu alkutekstin mukaisesti kivennäisvesien valmistuskoneeksi. Syy eroon kirjan eri laitosten välillä jää arvailujen varaan. Taustalla saattaa olla viina ja lasten suojelu. Ajatus kuvassa olevasta tislauslaitteistosta piti johtaa muualle?

Tuhatkaunolla ei ole ongelmallista suhdetta alkoholiin. Haddock saa sarjakuvassa sen roolin kokonaan. Tuhatkauno myöhemmin pyrkii ratkaisemaan ihmiskunnan viinaongelman, mutta toteutukseen liittyi monia eettisiä ongelmia. Niistä tarkemmin aikaisemmassa kirjoituksessa Stopalkoholin vaarat.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Akateemista historian opetuksesta


Historian Opiskelijain Liitto järjesti eilen Jyväskylässä seminaarin Akateeminen historian opetus - onko sitä? Olin paikalla kustantajan ominaisuudessa, tilaisuudessa oli ensimmäistä kertaa julkisesti esillä Matti Rautiaisen, Mikko Hiljasen, Rene Rangan ja Matti Rantosen kirjoittama pamfletti Historian opetuksen mieli ja mielettömyys.

Seminaarin luento-osuus oli jaettu kolmeen osaan: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Emeritus professori Seppo Zetterberg puhui takavuosien akateemisesta historian opiskelusta lähinnä omien kokemustensa kautta. Yksinäistä puurtamista se oli ollut, varsinkin koko opintoajan töissä olleelle. Kuten monelle muullekin korkealle tieteen portailla kohonneelle, Zetterbergillekin "opetus" alkoi vasta maisterintutkinnon jälkeisessä tutkijakoulutuksessa, tutkijaseminaarissa. Eino Jutikkalan seminaari oli aiheiden kirjoltaan varsinainen sekametelisoppa.

Simo Mikkonen puhui nykyisyydestä Yliopistojen laitoksilla on tätä nykyä pedagogiset johtajat, joiden tehtäviin kuuluu opetuksen tason ylläpito, tai ainakin siitä huolehtiminen, että opettajat tietävät mitä opetussuunnitelmissa sanotaan.

Historian seminaarien seuraaminen on yleensä siitä mukavaa, että kaikki erikoistermit avataan. Historian tutkimuksen kohteet ovat niin moninaiset, ettei oman alankaan kuulijoiden voida olettaa tietävän kaikkea. Erityisesti ilahdutti kun Mikkonen avasi termin "opetuksen resurssit". Se tarkoittaa opettajia.

Tulevaisuudesta puhui yksi julkaistun pamfletin kirjoittajista, Matti Rautiainen. Pamfletissa käsitellään peruskoulun historian opetusta, seminaarissa oltiin enemmän akateemisen opetuksen parissa. Kysymykset olivat pääosin samat. Pitäisi kysyä mikä on merkityksellistä. Mitä tolkkua tässä on? Merkityksen rakentamisen pitäisi olla keskiössä, kysymällä merkityksen perään pääsee parempiin peruskysymyksiin. Ongelma on se, ettei niitä osata monestikaan kirjoittaa auki.

Mikä on merkityksellistä? Jos sitä kysytään ja siihen vastataan niin historian opetus ja tutkimus säilyvät. Mitä laajemmin yhteiskunnassa kysytään merkityksellisyyden perään, niin sitä parempi. Huonoimmassa visiossa kysyjänä on ainoastaan rikkaan perheen viimeinen vesa, joka vastaa Rekku. Ja sitten isolla budjetilla kirjoitetaan lemmikkikoira Rekun viisitoistavuotisesta elämäntaipaleesta.

Seminaari jatkui vielä learning cafe -tilaisuudella. Sellaisesta 1990-luvulla valmistunut ei tiennyt mitään, eikä tällä kertaa halunnut oppiakaan.


* Historian opetuksen mieli ja mielettömyys