Rillankivi

Kolmen maakunnan (Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Keski-Suomi) ja kolmen kunnan (Pielavesi, Pyhäjärvi ja Pihtipudas) rajapyykkinä on Rillankivi. Nimensä kivi on saanut 1400-luvulla vaikuttaneen maanmittari Jacob Frillen mukaan. Paikalla olevassa informaatiotaulussa kiven arvellaan olleen Pähkinäsaaren rauhan rajamerkkejä, Pielaveden kunnan sivuilla sen kerrotaan olevan "vuoden 1525 heimosotien rajamerkki".

Asiakirjatieto tuntee kiven vuodesta 1736. Silloin Viitasaaren pitäjän rajantarkistuskirjassa muutettiin vanha merkki maanselkä no 31 Rillankivi no 1:ksi. Kiven omat merkinnät eivät selvennä sen merkitystä. Ruotsin valtiolaiva, vuosiluku 1814 ja tunnistamattomat nimikirjaimet eivät paljon valaise.

Paikkaa pidetään arvossa, ja mäntykangas on helppoa kulkea. Viereinen soramonttu tosin särkee idylliä. Jos sattuu tietä 560 kulkemaan, niin kannattaa pysähtyä hetkeksi merkintöjä miettimään.

 

Tennispalatsi (35/100)

Helsingin Tennispalatsin museoista toiminnassa oli enää toinen. Kulttuurien museo oli sulkenut ovensa toukokuussa, ja palaa takaisin Kansallismuseon katon alle. Väläyksen kokoelmista sai kuitenkin postikorttijakelusta.

Helsingin taidemuseon vaihtuvien näyttelyiden tila oli avoinna. Vasta lähtiessä huomasin, että sisäänkäynnin lukuisten kieltojen joukossa oli myös valokuvaaminen kielletty. Näyttelynvalvojat eivät tästä kiellosta sisällä informoineet. Onneksi näyttelyt levisivät myös ulkotiloihin, venäläisen AES+F taideryhmä kolme suurta veistosta oli Tennispalatsin lähipiirissä ja kaupungin kaduilla valomainostettiin Happy End? -näyttelyä runsaasti. 

Kun takana olivat käynnit Kiasmassa ja Emmassa, niin ajattelin jaksaisinko vielä uutta annosta nykytaidetta. Tennispalatsi ainakin nykyisellä näyttelyllä tuntui näistä kolmesta helpoiten sulatettavalta. Nykyistä kulutusyhteiskuntaa kritisoitiin muun muassa antiikin Midaksen ja Trimalkion kautta. Sellainen herättää mieleen ikuisia, ratkaisemattomia kysymyksiä, ei uuden synnyttämisen siemeniä. Kapitalismin kritisoinnissa oli näennäisyyden leima.

Päivälehden museo (34/100)

Päivälehden museo on Helsingin Sanomain ja suomalaisen sanomalehden erikoismuseo. Pysyvissä näyttelyissä esitellään toimitus- ja painotyötä, kumpaakin omassa osastossaan. Kellarikerroksessa ovat koneet ja laitteet, katutasossa toimitus ja uutistyö.

Vaihtuvassa näyttelyssä esitellään lapsille suunnatusti 40 vuotta täyttävää sarjakuvaviikinki Harald Hirmuista. Dik Brownen hahmo on näyttävästi esillä kadulle. Päivälehden museossa on viime vuosina ollut useita sarjakuva-aiheisia näyttelyitä. Kaikki esitellyt hahmot ovat ymmärrettävästi olleet Sanoma-konsernin julkaisemia. Pienemmässä vaihtuvassa Viimeinen mohikaani -näyttelyssä oiottiin pahimpia populaarikulttuurin luomia mielikuvia Pohjois-Amerikan intiaaneista.

Harald näyttelyssä pystyi testaamaan sarjakuvatietämystään. Testin tehtyään sai viikinkidiplomin!

Remingtoneja olen kesän mittaan nähnyt useissa museoissa.

Tuoreemmat ladontalaitteet vaikuttivat vähemmän
käyttökelpoisilta kuin vanhemmat. Tämä Quodritek 1200
oli 1970-luvulta.

Karin tutut hahmot.

Painovirhepaholainen vaani.

Weegee (30-33/100)

Espoon näyttelykeskus Weegee on toiminut seitsemisen vuotta. Saman katon alla on viisi eri museota, joista Espoon kaupunginmuseo Kamu oli eilen kiinni. Uutta Tuhat tarinaa Espoosta -näyttelyä rakennetaan, se avautuu 93 päivän päästä 30.10.2013.

Muut neljä museota olivat avoinna. Nykytaiteen museo Emmassa, Helinä Rautavaaran museossa, Suomen lelumuseo Hevosenkengässä ja Suomen kellomuseossa kussakin oli pysyvät ja vaihtuvat näyttelyt. Isossa talossa riitti nähtävää.

Petri Eskelinen. Punasiirtymä, 1975.

Tunnetuin museoista lienee Emma, jossa vaihtuvana näyttelynä on Birger Kaipiaisen keramiikkaa. Pysyvä näyttely koostuu Saastamoisen taidekokoelmasta. Kokoelma päätyi Emmaan, koska synnyinkaupunkini Kuopio ei paikallisen teollisuussuvun kokoelmalle saanut asiallisia tiloja järjestettyä. Täällä kokoelmalle on hyvä koti.

Egyptiläisen teltan sisustus.

Helinä Rautavaaran museo on kuin uudempien aikojen Kulttuurien museo. Esineet ja kokoelmat nivoutuvat paremmin yhteen kuin jälkimmäisessä yhden kerääjän ansiosta, Rautavaara (1928-1998) sitoo kaiken yhteen. Esineitä on ympäri maailman, ja ne on laitettu esille maanosittain.

Junista ja rautatieympäristöstä oli tehty pienoismalli.

Suomen lelumuseo Hevosenkengän vaihtuvana näyttelynä esiteltiin fantasiaa, pelejä ja figuureja. Pysyvään näyttelyyn oli rakennettu lastenleikkien ja -huoneiden tyyppimallit kultakin vuosikymmeneltä 1900-luvun alusta lähtien. 1970-luvun lastenhuone vaikutti hyvin aidolta, tosin aivan kaikkia esillä olleita leluja en koskaan saanut niiden korkean hinnan vuoksi.

Könnin kelloja.

Suomen kellomuseo taisi olla museoista pienin. Kauden teemana olivat rautateiden kellot. Pysyvässä näyttelyssä esiteltiin pääasiassa mekaanisten kellojen kirjoa, ja niiden tarkkuuden kehittymistä. Yksi museon näyttötauluista kertoi Suomen virallisen ajan.

Kaupungimuseon kokoelmista oli esillä vain mammutinhammas.

Tolpan tyvi kellarikerroksessa.

Aarne Ruusuvuoren suunnittelema ja vuosina 1964-1974 toteutettu Weegee rakennus on suojelukohde. Kirjapaino tarvitsi paljon vapaata, seinätöntä tilaa ja sellaista Ruusuvuori piirsi. Talo on tolppien varassa, kantavia seiniä ei ole.

Tällaisen vapaasti muunneltavissa olevan tilan olisi luullut kiinnostavan suuria kauppaketjuja, nehän kilvan rakentavat suuria sisäseinättömiä hallitiloja. Tosin eivät rakenteellisesti yhtä kiinnostavasti kuin Weegeen talo on tehty. Hyvä paikka tämä on nykytaiteelle, ei sillä.

Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo n:o 001 vuodelta 1968 oli avoinna takapihalla. Mielenkiintoinen futuristinen ilmestys. Oli jännittävää nähdä talo ensimmäistä kertaa, ja päästä sen sisään vierailulle. Ikoni on koettu.

Kiasma (29/100)

Nykytaiteen museon Kiasman viiteen kerrokseen mahtuu näyttely jos toinenkin. Useimpiin näyttelyihin kuului dokumentti tai pitkä kuvallinen esitys. Iltapäivä hurahti museossa helposti, vaikka Jonas Mekasin kokeelliset elokuvat jätin suosiolla väliin. Dokumentin valokuvaaja Jouko Lehtolan (1963-2010) maksasyövästä ja elämän viimeisistä vaiheista katsoin, samoin Marjo Kanervon  työskentelelyä kuvaavan. Eeva-Liisa Ahtilan kolmelle tai neljälle pinnalle heijastettuja töitä oli tarjolla monta, joista vain osaan jaksoi pitkäksi venyneellä museokäynnillä perehtyä.

Yhteen mutta antoisaan jäi Helsingin museovierailut perjantaina.

Jouko Lehtolan Hesarin Kuukausiliitteestä tuttuja kuvia.

Osa romanialaisen Dan Perjovschin
piirrosinstallaatiosta.

Ahtilan taloveistos. 

Marja Kanervo räikkälöi tiiliseinää.
Filmillä leijuva pöly alkoi tuntua omassa nenässä asti.

Costa Piñan kansallismuseo

Kesän mittaan museoissa kulkiessa minulle on useampaan kertaan tarjottu täytettäväksi lyhyttä kyselyä museokäynnin syistä ja onnistumisesta. Kerran sen täytin, tutkielman tekijän kannalta aineisto ehkä vääristyisi jos useampaan otteeseen kyselyyn vastaisin.

Kirjastoissa käyttäjätutkimukset alkavat olla jo poissa muodista. Viimeisten vuosikymmenien aikana niitä on tehty paljon. Tehtäneen edelleenkin, mutta kirjastojen julkista kuvaa on alettu tutkia toisinkin. Oulun yliopistossa Sanna Savolainen teki gradunsa Aku Ankka -lehden muodostamista mielikuvista kirjastoista (2010). Pääotsikko Kovaääninen keskustelu kirjastossa kielletty! kertonee pääasiallisen tuloksen.

Aku Ankka on tutustunut museolaitokseen sekä työntekijänä että asiakkaana. Museo on ollut monen aarrejahdin alku. Tuoreimmassa Aku Ankan taskukirjassa Kultainen ananas -tarinassa Aku ja Iines ovat lomalla Costa Piñassa. Aku kyllästyy turistikiertelyyn ja haluaa tehdä "jotakin jännittävää".

Costa Piñan kansallismuseo ei tosin ole Ankkamme valinta jännittäväksi tekemiseksi. Se on valinta, jolla pääsee turistilaumoista ja, kuten Aku järkeilee, mahdollisuus "oppia jotakin maasta ja sen historiasta". Kansallismuseo antaa kuin antaakin vinkin jännittävään aarrejahtiin.

Tässäpä vinkki jollekin museoalan opiskelijalle, joka etsiskelee tutkielman aihetta. Millaisen kuvan Aku Ankat antavat museoista?

Sylvin kamari (28/100)

Pieksämäen Iso-Pappila, nykyinen Kulttuuripappila Sylvi, ei ole varsinainen museo, mutta tulkoot esitellyksi sellaisena hyvien aikeiden perusteella. Lisäksi viikkoon en ole museossa käynyt, ja museohaasteeseen tarttunut Mari Jalava on ehtinyt jo useampaan paikkaan! (En tätä kilpailuna ota, enkä suunnitelmia aio muuttaa useampiin musoihin päästäkseni)

Kulttuuripappilassa vaalitaan Sylvi Kekkosen muistoa, esitellään pieksämäkeläistä kotiseutuaineistoa ja pidetään taidenäyttelyitä. Museotyön peruselementtejä on läsnä monta, mutta erityisesti henkilö- ja kulttuurihistoriallinen työ kaipaisi ammattilaisapua.

Urho Kekkosen tuleva appi Kauno Uino työskenteli apupappina Pieksämäellä alkuvuonna 1900. Hän perheineen asui Ison-Pappilan pihapiirissä olleessa apupaille tarkoitetussa talossa. Se purettiin 1955, paikalla on nykyisin muistomerkki. Kauan Uinot eivät Pieksämäellä Sylvin syntymän jälkeen olleet, perhe muutti jo huhtikuussa 1900 Heinolan maalaiskuntaan.

Taidenäyttelyiden teemana oli Haapakoski, Aarteiden Haapakosket. Valokuvin esiteltiin tuota ruukkikylää, ja synnyinkylänsä mukaan nimensä ottaneen Aarne Haapakosken (alk. Laitinen, tunnetaan Outsider-nimimerkillään kirjoittamastaan, 1904-1961) piirustuksia. Esillä oli myös pari vuotta sitten perustetulle Aarne Haapakoski -seuralle logon tehneen Jorma Pitkäsen sarjakuvia.

Haapakosken nimikkoseura on julkaissut Pitkäsen sarjakuva-albumin Haapakoski Bruk Ab - vuosikertomus 2042 (2013). Palataan siihen myöhemmin.

Kamarissa oli monia muistokirjoituksia...

... ja kirjallista tuotantoa.

Suteen ei saanut koskea.

Kotiseutuesineistöä oli ullakolla.

Aarne Haapakosken kirjoituspöytä vuodelta 1959.

Keijo Parkkusen ajatusten esittely
taisi olla tarkoitettu kevennykseksi kävijöille.  

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Eilen 23.59 päättyi nimien kerääminen Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteeseen. Määräaikaan mennessä netissä kannatuksensa ilmaisi 50 025 kansalaista, lisäksi paperisen tuki-ilmoituksen allekirjoitti noin 3250 suomalaista. Tämä jälkimmäinen määrä on arvio, joka tarkentuu tarkastuksessa. Eduskuntaan kansalaisaloite matkaa jo vahvan tunnistuksen turvin tehdyin netti-ilmoituksin.

Tekijänoikeuslain muutokseen pyrkivä aloite on pitkä ja sisältää monia erilaisia yksittäisiä ehdotuksia. Kun viikonloppuna alkoi näyttää siltä, että puolen vuoden keräysajan tuloksena tarvittavien kannattajien määrä ylittyisi, aloitteen yksityiskohdista rakennettiin olkinukkeja ja niitä vastaan aloitettiin taistelu. Esimerkiksi kapellimestari Jaakko Kuusistoa tuntui vaivaavan laittoman lähteen salliminen.

Nykyinen laki vaatii yksityisen kopioimisen pohjaksi laillista lähdettä. Tosin laittomasta lähteestä kopioiminen ei ole rangaistavaa. Tätä on esimerkiksi TTVK ry on käyttänyt hyväkseen. TTVK:n mukaan venäläiset ja kiinan ja korean kieliä kielivalikoissaan sisältävät sivustot ovat luultavimmin laittomia lähteitä. Vauva.fin keskusteluissa on ihmetelty Youtubea, joka myös saattaa olla laiton lähde. "Yhdysvallat" ei ole sen parempi turvallisuuden tae kuin "Venäjä". Amazonissa on myyty laittomasti sähköisiä kirjoja, joista julkisuuteen nousi joku vuosi sitten George Orwellin tuotanto, erityisesti 1984. Kuluttajan asema tällaisissa tilanteissa olisi turvattava. Korvaukset ja rangaistukset pitäisi kohdistaa laittomaan jakelijaan.

Valta säätää lakeja on Suomessa edelleen kansanedustajilla ja eduskunnalla. Kansalaisaloitteella voi ainoastaan tuoda jonkun asian valtiopäiville käsiteltäväksi. Juuri äsken informaatio-oikeuden emeritus professori Jukka Kemppinen arvioi kansanedustajien mahdollisuuksia huonoiksi.

Järkeä en kuitenkaan usko löytyvän, koska olemme tyhmyyttämme sotkeneet itsemme sellaiseen hämähäkinseittiin, toisin sanoen suurten kansainvälisten toimijoitten verkkoon, että emme käytännössä pysty muuttamaan omaa lakiamme järkevämmäksi, saati säätämään uutta lakia, vaikka tarve oli huutava jo 15 – 20 vuotta sitten.

Kansalaisaloite kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen, jota edellämainituista syistä kansanedustajat itse eivät voi ottaa käsittelyyn. Aloitteen tekijöillä on vahva optimismi, ja haluan jakaa sen. Jo aloitteessa itsessään esitetään, että aloitetta käsiteltäisiin ensin joko liikenne- tai tulevaisuusvaliokunnassa. Nämä eivät ole Kemppisen mainitsemassa seitissä niin tiiviisti kiinni. Sivistysvaliokunnan (jolle tekijänoikeusasiat pääsääntöisesti kuuluvat ) puheenjohtaja Raija Vahasalo Turun Sanomissa jo totesi, ettei luultavasti mitään tulla muuttamaan, ja että tämä olisi koko sivistysvaliokunnan kanta.

Turun Sanomien mukaan kokoomuslainen Vahasalo kannattaa erittäin ankaraa, amerikkalaistyylistä rangaistuskäytäntöä. Jatkossakin jonkun TTVK:n verkkoon joutuneen sattumanvaraisen nuoren elämä olisi vahingonkorvausvaatimusten vuoksi lopullisesti pilattu. Yhden cd-levyn tai Tex Willerin tapauksessa asiaan tulisi suhtautua kuin näpistykseen, josta voi kasvaa kunnialliseksi kansalaiseksi, jopa menestyväksi poliitikoksi kuten esimerkiksi puoluesihteeri Taru Tujunen teki.

Jumala soittaa

Hanna Hauru
Paperinarujumala
Like 2013


Kaupunginjohtajan sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken sanelujen puhtaaksikirjoittamista puhelun. Jumala soitti ja kertoi maailmanlopun olevan tulossa aprillipäivänä 1962. Sitä ennen Lainan on perustettava lahko ja hankittava 800 kannattajaa. Muutoin kaikki joutuvat kadotukseen. Laina leikkaa kaupungintalon puhelimen luurin paperinarujohdon poikki ja ryhtyy toimeen.

Hanna Haurun (s. 1978) teokset sijoittuvat pohjoispohjalaisiin tai laajemmin pohjoissuomalaisiin mielenmaisemiin.  Uusi romaani kuvaa Oulussa 1960-luvun alussa vaikuttaneen heinoslaisuuden johtohahmoja, Laina ja Liana Heinosta. Pääosassa on jumalalta soiton saanut Laina, isän suosikki Liana on kertojaäänenä vain pari kertaa.

Maailmanloppu ei tullutkaan huhtikuun alussa 1962. Senhän tiedämme. Hauru keskittyykin kuvaamaan niitä mielenliikkeitä, jotka tekevät harmaasta varpusesta julistajan ja mitä tulemattoman maailmanlopun jälkeen tapahtui.

Laina ja Liana kasvoivat voimakkaassa uskonnollisessa ristiriidassa. Äiti kertoi Jeesuksesta, isä ei tahtonut mainittavan hänen nimeäänkään. Paperinarujumalan luvut on nimetty erilaisten kankaiden mukaan. Kaiken jälkeen paljastuu, että isän ja äidin välisessä suhteessa oli ollut lapsilta salattua silkkiä.

Hauru kirjoittaa säästeliään täsmällisesti. Adjektiivit saavat painoa. Silti kaikki tarpeellinen välittyy.

Istumme tiukasti kiinni toisissamme ja puhuttelemme Jumalan luuria. Odotamme hänen soittoaan. 

* * *

Kirjablogeissa Paperinarujumalasta on kirjoitettu paljon. Kirjaan on tartuttu muun muassa seuraavissa: Kirjojen keskellä, Luen ja kirjoitan, Lumiomena, Lukukausi, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa, Kulttuuri kukoistaa, Vielä palaa lukulamppu ja Kirjavalas.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Haurun Utopiasta.

Pieksämäen asematunnelissa

Pieksämäen asematunneli tuntui olevan eri maailmasta kuin maanpäälliset laiturit. Tunnelissa on uskallettu ilmaista luovuutta, laiturilla on kirjailtu nopea pieni moi ja liimattu tarra roskakoriin. Sapluuna-Kekkosia oli tunnelissa kaksin kappalein. Tunnelin yleisin kuva-aihe oli virallisten seinämaalausten abstraktista muodosta ihmisruumiin osaksi konkretisoitu piirros. Niiden taiteellinen panos ei ole esittelemisen arvoinen.