Tyhjenevät hyllyt

Tänään on Tuiran S-market avoinna viimeistä päivää. Tammikuussa 2015 rakennus puretaan ja tilalle aloitetaan rakentamaan uutta kauppaa. Jo eilen hyllyt olivat melko tyhjät. Vuonna 1971 valmistunut ja sittemmin perusteellisesti remontoitu "Tapulin kauppa" päätyi S-ryhmälle Tukon alasajon yhteydessä. S-marketiksi Spar-kauppa muuttui 2005.

Vuoden kuluttua paikalla luvataan olevan uuden kaupan. Naapurina seuraamme kehitystä.

Muisto huolesta

Zeina Abirached
Minä muistan
suom. Aura Sevón
Like 2013


Keskelle Libanonin sisällissotaa syntynyt Zeina Abirached (s. 1981) on sarjakuvissaan muistellut lapsuuttaan jaetussa ja sotaa käyvässä Beirutissa. Pääskysen leikissä (Like 2011) elämää 1980-luvulla kuvattiin tarkemmin, tuoreemmassa Minä muistan -albumissa kertomus rakentuu hajanaisempien ja näennäisesti toisiinsa liittymättömien arkisten muistojen varaan.

Abirachedin perhe asui lähellä sodan osapuolien määrittelemää ei kenenkään maata. Liian lähellä, että koulubussi olisi hakenut korttelin lapset kotinurkalta. Tarvittiin taksi matkalla bussipysäkille. Taistelujen yltyessä perhe joutui useasti pakenemaan kodistaan. Kertoja oli niin monta, että ne oli helpointa selvittää pelilaudan muotoisella kaavakuvalla.

Suuri osa muistoista on kuitenkin yleismaailmallisia. Miten katsottiin musiikkivideoita, millainen kääre oli Kitkatissa tai millainen ääni kuului c-kasetista, kun sitä heilutti. Nuoren kaikki arvokkaat asiat, kuten Beatlesin Rubber Soul-kasetti oli aina valmiina pakattuina reppuun lähtöä varten. Abirached muisti myös, miten paperivene taitellaan.

Teoksen viimeisellä sivulla Abirached kertoo muistavansa Georges Perecin (1936-1982). Kirjailija Perec lienee tehnyt nuoreen lukijaan lähtemättömän vaikutuksen. Elämä on muistinsirpaleiden palapeli, joista kuvittelemalla rakennetaan kokonaisuus. Kuvittelemisen, mielikuvituksen voimat ovat suurimpia maailmassa.

Kehotankin lukijaa tarttumaan Perecin Elämä – Käyttöohje (Loki-Kirjat 2006) teokseen. Minä muistan tarjoaa nostalgisen hetken ja jaetun pelon sodan uudestaan syttymisestä. Sisällissota muuttaa konkreettisesti tapoja hakea vettä (tai palauttaa tyhjiä pulloja kauppaan), mutta Perecin Elämän tiedostamattomien kanssa lukijan vedenhakureissut voivat myös muuttua, rauhallisemmissa ympäristöissä.



* * *

Kvaakissa on meneillään äänestys tämän vuoden parhaasta käännösalbumista. Tutustukaa ja äänestäkää.

Kurjuuden taidetta

Eräs perussuomalainen poliitikko, jonka nimeä ei tässä yhteydessä kannata mainita, loihti loppuvuodesta lausumaan ettei taide välttämättä tarvitse valtiolta rahoitusta. Aleksis Kivikin kirjoitti kurjuudessa ja saavutti taiteellisia voittoja. Nykyajan kurjuus usein sijoitetaan kiinalaisiin hikipajoihin, joissa painetaan pitkää päivää.

Taidetta syntyy kaikkialla rahoitusmalleista ja elinolosuhteista riippumatta. Niin noissa kiinalaisissa hikipajoissakin. Hiljan itsemurhan tehnyt 24-vuotias siirtotyöläinen, Foxconnin liukuhihnatyöntekijä Xu Lizhi (许立志) kirjoitti sydänverellään runoja tunnoistaan. Elämä rattaana koneistossa ei tuntunut hänestä mielekkäältä.

Yksi Xu Lizhin viime vuonna kirjoittamista runoista vapaasti englannin kautta suomennettuna on seuraavanlainen:

Ruuvi putosi maahan

Ruuvi putosi maahan

myöhäisen illan ylitöissä

syöksyen suoraan, hiljaa kilahtaen

Kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota

kuten ei edellisellä kerrallakaan

tällaisena iltana

kun joku syöksyi maahan

Uudemmissa runoissaan Xu Lizhi viittaa lopulliseen ratkaisuun tätäkin suoremmin. Foxconn on aikaisemmin noussut otsikoihin työntekijöidensä itsemurhien vuoksi, mutta ei enää. Xu Lizhin kuolema tuskin olisi herättänyt huomiota, jos hän ei olisi kirjoittanut runoja.

Ihmisillä on erilaisia temperamentteja. Perussuomalaiset eivät oikeastaan hyökkää taidetta vastaan. He haluaisivat kaikille samanlaiset normit. Kaikkien olisi asetuttava saman toleranssin sisään tietyin tarkoin rajatuin poikkeuksin. Ajatus on mahdoton.

Xu Lizhi yritti aktiivisesti saada työpaikan kirjallisuuden parista, kirjastoista ja kirjakaupoista, mutta hän ei onnistunut. Elämä oli edennyt, mutta sille tuli stoppi. Tilalle tuli toivottomuus.



* Ishaan Tharoor. The haunting poetry of a Chinese factory worker who committed suicide. The Washington Post 12.12.2014.

* The poetry and brief life of a Foxconn worker: Xu Lizhi (1990-2014). libcom.org

Oksapoika

Maailma muuttuu. Niin muuttuu maailman navan ympäryskin. Kuopion torin laidalle ei henkilöautolla enää taida päästä ollenkaan, kun Carlsonin nurkaltakin lähtee nykyisin kävelykatu. Se on avattu jo syksyllä. Syyskuun 11. päivä paljastettiin uuden kävelykadun taideteos, kaikkiaan seitsenosainen Pekka Kauhasen luomus. Sen suurin ja näkyvin osa on Oksapoika (2013). Ennen kävelykadulle siirtämistä patsas oli esillä kaupungintalolla.

Kauhaselta tilattiin uudelle kävelykadulle savolaisuutta kuvastava teos. Heikki Konttisen Veljmiehen ja Taru Mäntysen Siskotytön jatkoksi saatiin siis Oksapoika. Uusi teos on valettu samassa pajassa Espoossa kuin Veljmieskin. Kuvanveistäjä haastattelussa vitsaili, että häneltä tilattiin Veljmiehen ja Siskotytön lapsi. Ja poika siitä tuli.

Kauhasen uusi työ noudattaa veistostrendejä. Siinä on useita pieniä, ei niin näkyvillä olevia osia ja suurin osa on ihmisen kokoinen, jalustalle nostamaton vekkuli. Tällaiset ihmisen tasaiset teokset ovat alttiita tunteiden ilmaisuille. Oulussa Sanna Koiviston Tiernapoikien jaloille oli pissitty, Oksapoika oli saanut joulun aikana selkäänsä ylenannon.

Onneksi veistokset kestävät.

Hyvää joulua!

Hyvää joulua

ja

onnellista uutta vuotta

Pidän hetken joululomaa.

Melitta suodattaa

Meille suomalaisille tunnetuin keksijänainen on Maiju Gebhard, joka Työtehoseurassa vuosina 1944-45 kehitteli astiankuivauskaapin. Saksalaisille vastaava keksijä on Melitta Bentz (1873-1950), joka vuonna 1908 patentoi suodatinpussin.

Kahvi oli ja on erinomaisen koukuttavaa kuumaa juomaa. Pannukahvia keitettiin ja nautittiin, mutta monia häiritsivät kahvin porot ja kaikenlaineen pannuun kertyvä epäsiisti aines, varsinkin kun keitokseen saatettiin lisätä voita maun parantamiseksi. Kahvipannu ei ollut emännän ylpeys, koska sitä pestiin harvoin. Uutta kahvia tavattiin keittää vain lisäämällä vettä ja jauhetta kaiken vanhan joukkoon.

Poroja oli tavallisesti joka kupissa. Kahvia kaataessa tai suodatettaessa käytettiin erilaisia sihtejä ja kankaita, mutta silti niitä tahtoi olla varsinkin jos pannun viimeisiä tiristettiin.

Tarina ei kerro miten Melitta Bentzin kahvihammasta kolotti, kun hän päätti kokeilla poikansa Willin kouluvihkon välistä löytynyttä imupaperia kahvin suodattamiseen. Lopputulos sai kuitenkin äidin kokeilemaan erilaisia papereita, ja sopiva viimein löytyi. Loppui kangaspussukoiden ja kahvipannujen vaivalloinen peseminen Bentzien perheessä.

Kreppipaperisuodattimen patentoimisen jälkeen keksintö levisi pikku hiljaa. Leipzigin messuilla 1909 kaupaksi meni 1200 metallista suodatinta ja paljon lukuisampi määrä niihin tarkoitettuja suodatinpusseja. Seuraavana vuonna Bentz sai palkinnon kansainvälisillä hygieniamessuilla ja tavara kävi hienosti kaupaksi.

Nykyiseen muotonsa ja mallinsa suodatin ja suodatinpussi saivat 1930-luvulla. Patentin pohjalle perustettu yritys on edelleen saman perheen hallussa ja se työllistää noin 3300 henkeä.

Melitta Bentzin isä oli kustantaja, tytär oli siis yrittäjäperheestä. Maiju Gebhardin isä oli professori ja äiti kansanedustaja, julkishallinnon palveluksessa siis molemmat. Astiakaapin ympärille ei muodostunut samanlaista yritystoimintaa kuin suodatinpussin. Tosin astiakaappi syntyi yhdessä ideoiden, ja hyvin erilaisena aikana, joten vertailu ei ole reilu.

Valoisa Merikosken pato

Eilen illalla sytytettiin Ari Tiilikaisen suunnittelema Meriskosken padon valaistus. Valotaideteos on osa Oulun Energian 125-vuotisjuhlallisuuksia. Raatinsaaren kärkeen oli kokoontunut iso joukko seuraamaan ohjelmaa ja teoksen julkistusta. Yleisölle oli tarjolla myös glögiä ja pipareita.

Tanska haluaa pohjoisnavan

Maanantain uutiset kertoivat, että Tanska haluaa Pohjoisnavan. Tanskalta kova vaade: Pohjoisnapa kuuluu meille, otsikoi Talouselämä.  Tanska hamuaa Pohjoisnapaa, kertoi STT jo vuonna 2011. Mistä on oikein kyse?

Kansainvälinen oikeus on hidastempoista keskustelua valtioiden välillä. Yhdysvallat vuonna 1945 teki niin sanotun Trumanin julistuksen, jonka mukaan sille kuuluvat maata kannattelevien mannerjalustojen luonnonvarat. Mannerjalustojen mukaan määrittyvä merenpohjan taloudellinen hyödyntäminen oli hyvä ajatus lähes kaikista maailman rantavaltioista. Muutkin maat julistivat mannerjalustojensa luonnonvarat omikseen. Tästä syntyi pian kansainvälistä tapaoikeutta, jonka perusteella muun muassa Norjalla on kaukana Atlantilla öljynporauslauttoja.

Mutta miten määritellä mihin mannerjalusta päättyy? Diplomaattisten tunnustelujen ja keskustelujen päätteeksi vuonna 1958 todettiin, ettei siitä ole yksimielisyyttä. Vuosina 1973-1982 asiasta neuvoteltiin kaikkien rantavaltioiden kesken ja viimein saatiin aikaan monia kompromisseja sisältävä ratkaisu. Sen pohjalta alettiin neuvotella YK:n johdolla kansainvälistä merioikeusyleissopimusta, joka saatiin aikaiseksi vuonna 1994. Sopimuksen perusteella kullakin valtiolla oli kymmenen vuotta aikaa ilmoittaa YK:lle omat rajansa. Ilmoitusaikaa jatkettiin vuoden 2009 loppuun saakka.

Tanska liittyi merioikeusyleissopimukseen vuonna 2004. Sillä oli siis tämän vuoden loppuun saakka ilmoittaa omat rajansa. Kuten tunnettua, Grönlanti kuuluu, tosin itsehallintoalueena, Tanskaan ja silläkin on mannerjalustansa. Geologien mukaan Pohjoisen jäämeren pohjassa oleva Lomonosovin harjanne on jatkumoa Grönlannille, joten merioikeusyleissopimuksen mukaan Tanskalla on oikeus Pohjoisnavan alueisiin.

Sopimuksen mukaan samoihin alueisiin ovat oikeutettuja ainakin Venäjä ja Kanada. Venäjä jätti omat merialuerajansa YK:lle jo vuonna 2001. Niihin pyydettiin tarkennusta erityisesti pohjoisen osalta ja näiden lisätutkimusten yhteydessä venäläinen sukellusvene pystytti lipun Lomonosovin harjanteelle Pohjoisnavan alle. Tämän tapauksen varmaan muistatte. Kemiläinen pikkupoika sai suuren journalistipalkinnon siitä, että venäläinen uutistoimisto tarjosi tapauksen kuvituskuvaksi otosta Titanic-elokuvasta. Olihan lipun pystyttänyt sama sukellusvene (tai sen sisaralus), jota elokuvan kuvauksissa oli käytetty.

Kun joskus aikanaan kaikki valtiot ovat saaneet ilmoitettua omat sopimuksen mukaiset rajansa, niin niitä ryhdytään sovittamaan yhteen. Tähän saattaa vierähtää vuosikymmen jos toinenkin. Esimerkiksi Yhdysvallat ei ole vielä liittynyt merioikeusyleissopimukseen mukaan, joten sen kymmenen vuoden määräaika ei ole vielä alkanutkaan.

Kansainvälinen oikeus on klikkauksia metsästävälle lehdistölle aivan liian hidasta. Lapin yliopiston tutkimusprofessori Timo Koivurova toppuuttelee puheita valtapolitiikasta. "Arktiset rantavaltiot ovat, ainakin tähän asti, noudattaneet esimerkillisesti kansainvälistä merioikeutta tutkiessaan ja määritellessään mannerjalustansa ulkorajan sijaintia", kirjoittaa Koivurova Arktisen keskuksen nettisivuilla.

Joten paljon rauhallisempi asia on kyseessä kuin otsikot ja jutut antavat ymmärtää.

Hämärien puotien kuja 2

Patrick Modiano
Hämärien puotien kuja
Suom. Jorma Kapari
WSOY 2014


Sai WSOY otettua uusintapainokset joulumarkkinoille syksyllä kirjallisuuden Nobelin voittaneen Patrick Modianon (s. 1945) alkujaan 1970-luvulla ilmestyneistä suomennoksista. Tämä helpotti kirjaston varausjonoja niin, että sain Hämärien puotien kujan luettavakseni jo nyt. Olin varautunut odottamaan reilusti ensivuoden puolelle.

Useissa Nobelin myöntämisen yhteydessä kirjoitetuissa arvioissa Modianoa pidettiin muistamisen ja identiteetin etsimisen työstäjänä. Monille Nobel-kirjailijoille on yhteistä monikansallinen tausta tai vähemmistöjen kautta ylikansalliseksi ja universaaliksi nousevien aiheiden käsittely. Modianon isä oli italianjuutalainen ja äiti belgialainen. He tapasivat toisen maailmansodan myllerryksissä Ranskassa.

Hämärien puotien kujan alussa yksityisetsivä Guy Rolandilta loppuvat työt. Constantin von Hutte jää eläkkeelle ja sulkee toimistonsa. Rolandin on aika ottaa selville kuka hän oikeasti on. Kymmenen vuotta hän oli kokenut täydellisen muistinmenetyksen ja tuoksi ajaksi hän oli jättänyt asian aktiivisen pohtimisen sikseen. Nyt oli aika kohdata menneisyys.

Hutte tarjoaa apuaa ja antaa toimistonsa tietolähteet käyttöön. Roland välillä toiveekkaana, välillä pelokkaana seuraa johtolankoja. Hän toivoo, että joku osaisi sanoa kuka hän on. Kirjassa tärkeintä on etsintä ja sen herättämät tunteet. Roland kulkee paikoissa, joita hän on aikaisemmessa elämässään tärkeiden ihmisten kanssa kulkenut ja tavoittelee omia muistikuvia.

Via delle Botteghe Oscure 2, Roma.
Hämärien puotien kuja 2, Rooma.

Roland seuraa joitakin polkuja ja jotkin jäävät käymättä. Välillä etsimiseen tulee pitkiä taukoja, joskus on helpompi lähteä Tyynenmeren etäisille saarille kuin tarkastaa lähempiä johtolankoja. Kirjalle nimen antaneelle Hämärien puotien kujalle ei teoksessa koskaan päästä.

Olen iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän kirjaan. Se palautti uskoa proosaan ja romaanitaiteeseen. Kuluneen vuoden aikana kohdalleni on sattunut aivan liian monta huonoa romaania.

Vuoden viimeinen Musteklubi

Huutomerkin Musteklubi oli tällä kertaa ravintola Tubassa. Lauantai-illan ohjelmaan kuului musiikkia ja fantasia- ja scifikirjallisuutta käsittelevä keskustelu. Runojakaan ei kokonaan oltu unohdettu. Illan aluksi tuottaja Kari Miettunen esitti osia musiikillisesta runoelmastaan, jossa hän pohtii muun muassa onko hän "runoileva runkkari vai runkkaava runoilija". Kokonaisuudessaan esitys on kuultu useampi vuosi sitten Rauhalassa järjestetyllä klubilla.

Digitaalinen dokumentointi on päivän sana.

Miettusen jälkeen lavalle nousi Kuun tyäret. Keikka taisi olla duon kolmas tai neljäs, pienestä jännityksestä huolimatta esitys sujui hyvin. Duon omat laulut upposivat yleisöön. Keikka opetti ainakin sen, että kannattaa varautua encoren esittämiseen.

Huutomerkki oli järjestänyt lauantaina myös kirjoittajakoulutusta. Aiheena oli fantasia ja otsikkona Kun maailma on vino. Sen innoittamana Musteklubilla Jenny Kangasvuo ja Aino-Kaisa Koistinen keskustelivat fantasiasta ja scifistä, eli spekulatiivisestä fiktiosta. Myös kulttuuriantropologina tunnettu Kangasvuo oli paikalla kirjailijana, hän on esikoisteoksensa Sudenveri (Teos 2012) lisäksi kirjoittanut noin parikymmentä spefi-novellia. Koistinen tutkii spefi-tv-sarjoja ja niiden uusintaversioita (Galactica, V, Bionic Woman).

Spekulatiivinen fiktio kumpuaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Fantastisilla elementeillä pohditaan vallitsevaa yhteiskuntaa, muuttamalla jotakin saadaan näkyville oman elinpiirimme kummallisuuksia. Fantasia ei koskaan ole ollut puhdasta mielikuvitusta. Koistinen kertoi havainneensa, että vanhojen tv-sarjojen tulevaisuuksissa on kylmän sodan piirteitä, uudemmissa terrorismin vastaisuutta. Ollakseen uskottavaa spekulatiivisen fiktion on voitettava lukijan luottamus, se ei voi liikaa kulkea mielikuvitusmaailmoissa. Taustatyöllä on suuri merkitys tässäkin kirjallisuuden alalajissa. Kangasvuo painotti, että kirjailija tekee työtään, muut sitten määrittelevät mihin genreen tai alalajiin valmistunut työ kuuluu.

Illan päätteeksi soitti Trio Kanuuna jatsahtavaa musiikkia. Pääosin yhtye soitti omia sävellyksiään, mutta oli joukkoon mukaan sotkettu standardeja, muun muassa Django Reinhardtia. Leppoisan kotoiset runoiltamat tällä kertaa. Seuraava Musteklubi on luvassa ensivuonna.


* Huutomerkin kotisivut.

Jouluisia interiöörejä

Pohjois-Pohjanmaan museo houkutteli eilen väkeä lapsille suunnatulla perinteisellä joulupolulla ja ilmaisella sisäänpääsyllä. Jälkimmäisen tarjouksen käytin hyväkseni. Museon perusnäyttelyn eri aikakausia esitteleviin interiööreihin oli tuotu joulua. Koululuokassa askarreltiin joulukoristeita ja koteja oli koristeltu. Vanhemmalla ajalla joulu näkyi niukasti. Koristeltu kuusi oli vasta 1930-luvun kodissa. Tosin havuja oli tuotu sisälle jo 1790-luvun aateliskotiin.

Perusnäyttelyn elävöittäminen jouluisaksi tuntui mukavalta. Ajatus ei ole uusi, mutta toimiva. Erityisesti 1970-luvun keittiö tuntui herättävän museovieraissa muistoja.

Sanna Koiviston Tiernapojat

Perjantaina iltapäivällä Oulun Rotuaarilla paljastettiin Sanna Koiviston Tiernapojat (2014). Paikka on patsaalle tilapäinen, sen lopullinen paikka Isollakadulla on vielä työmaiden valtaama. Koivisto on tehnyt paljon veistoksia Ouluun, erityisesti pidetty on kaupungintalon takana oleva Ajan kulku. Tiernapojat on toteutettu keräysvaroin, Tiernasäätiön sivuilla on mainittu suurimpien lahjoittajayritysten nimet. Patsas paljastusseremonioissa lahjoitettiin Oulun kaupungin kokoelmiin.

Koiviston Tiernapojat ei ole ainoa julkinen teos aiheesta Oulun keskustassa. Vuonna 2008 paljastettiin Martti Mäen Tiernapojat -ulkoseinämaalaus Kauppurienkadulla. Oulu on julistautunut maailman Tiernapääkaupungiksi, joten tilaa on useammallekin työlle. Mäen Tiernapojat ovat tosin tällä hetkellä suurimmaksi osaksi piilossa työmaa-aitojen takana.

Uusi patsas tuntui kiinnostavan kävelykadulla liikkuvia. Useampi muukin otti kuvia.

* Tiernapoikapatsas. Tiernasäätiö.

A Kick in The Eye -näyttely

Oulun sarjakuvakeskuksella on oma näyttelytila, Sarjakuvagalleria! Viikolla galleriassa avautui kuratoimani Tim Gazen toimittamaan A Kick in The Eye -sarjakuvaromaaniin perustuva näyttely. Kahdentoista eri puolilta maailmaa olevaa visuaalisen runoilijaa on yhteistyössä tehnyt abstraktin kuvallisen kertomuksen. Tarkemmin kirjan sisältöä analysoi Pedro Moura.

Näyttely on esillä 20. tammikuuta 2015 saakka.

Uusi Hybris

Pari päivää sitten ilmestyi uusi numero esseistis-asiallista Hybristä. Lehdessä on mukana kirjoittamani juttu Ideoita autoiluun idästä ja lännestä.


Aikaisemmin lehteen olen kirjoittanut pari kirja-arviota. Laitettakoon tähän myös linkit niihin:

* Huumekokeiluja (Sigmund Freud. Kokaiinista. Suom. Markus Lång Nastamuumio 2010. 174 s. (Über Coca, 1884–1887); Walter Benjamin. Hashiksesta. Suom. Markus Jääskeläinen. Savukeidas 2011. 134 s. (Über Haschisch, 1927–1934)). Hybris 1/2012.

* Millä maailmassa elää? (Juri Nummelin (toim.). Piraatti vai kirjailija? Tekijän oikeuksia mittaamassa. Avain 2011. 130 s.). Hybris 2/2011.

Mustikat lääkkeenä

Päivän lyhetessä ja valoisan ajan jäädessä lähes kokonaan pois on mukava kaivaa pakastimesta marjoja ja rouskutella niitä puolijäisinä. Muistuupa mieleen mikä vuodenaika on meneillään. Mustikat ovat viime vuosina olleet esillä superfoodina. Mutta on marjan terveysvaikutuksista osattu ennenkin kertoa. Siitä osoituksena tämä Lappeenranta -lehdessä vuonna 1908 julkaistu artikkeli:


Huvittavaa on kai näin mustikka-ajalla kuulla, mitä lääkärit arvelevat näistä metsän antimistamme saksalaisessa aikakauskirjassa "Blätter für Hydraterapie" kirjoittaa tri Rudolf Müller.

Vanhimpia kasvikunnasta saatavia lääkkeitä ovat mustikat. Niistä puhuvat jo Hipokrates ja Galenus sekä Plinius vanhempi. Keskiajan ja uudenkin ajan kaikki kasviopit kertovat niiden lääkinnöllisestä arvosta. Sittemmin ne myöhempinä aikoina unohtuivat lääketieteestä ja jäivät kansan lääkkeiksi, kunnes prof. W. Winternitz ne taaskin keksi. Kansan lääketaito oli jo kauvan aikaa sitten keksinyt mustikkamehun vatsurin pettämättömäksi lääkkeeksi; prof. Winternitz rupesi sitä myöskin lääkkeenä käyttämään. Mustikkamehua valmisti hän lääkkeeksi seuraavan ohjelman mukaan: Marjain päälle kaadetaan kylmää vettä ja keitetään sitten liedellä ahkerasti liikutellen vähintäin 2 tuntia. Kun koko keitos on lopulla muuttunut ohueksi liemeksi, siivilöidään jälelle jääneet marjat pois mieluummin liinavaatteella. Mehu puristetaan siitä voimakkaasti puristamalla. Saatu mehu säilytetään kylmällä paikalla ja on se jäähtyneenä valmis käytettäväksi.

Tätä mehua käytti prof. Winternitz vatsuritaudissa 1-3 kahvikuppia päivässä. Myöskin muissa heikontavissa kivuissa on tuolla mehulla parantava tai huojentava vaikutus.

Myöskin tippurissa käytti Winternitz tätä hyvällä menestyksellä lääkkeenä.

Rohtumaa eli ihottumaa parannetaan myöskin mustikoilla. Siitä kertoo professori W:

Kuivattujen mustikoiden päälle kaadetaan vettä ja keitetään ne sitten vitkaisella tulella kunnes väliaine on irtautunut marjoista ja koko seos on helposti juoksevaa. Hienolla sihdillä siivilöidään sitten lämmintä vettä seokseen valellen marjojen jätteet erilleen. Saatua mehua keitetään useita tunteja, kunnes se muuttuu siirappimaiseksi. Keittäessä voidaan seokseen lisätä veteeb liotettua salisyyrihappoa; 1-2 grammaa litraan seosta. Hieman kumia voidaan myös pirauttaa sekaan.

Saatua seosta sivellään paksulta puhdistetulle ihottumalle, hienolla siveltimellä. Päälle asetetaan ohut kerros puuvillaa ja sidotaan se harvalla kankaalla. Visvaa juokseva rohtuma on aluksi siveltävä riisijauholla tai muulla kuivalla pulverilla. Sidettä vaihdettaessa pitää pumpuli varoen tai pesten irroittaa paikaltaan.

Suolitauteja parannetaan nykyisin paljon mustikoilla. Seosta pannaan ruokalusikallinen neljänneslitraan vettä, johon hapon vastineeksi lisätään kukkura teelusikallinen suutaa. Sitä käytetään tavallisimmin peräruiskeena kahdesti päivässä.

Sietääpä siis koota mustikoita lääkkeeksikin, samalla kun niitä ruokavarojen lisäksi kootaan.



Lappeenranta no 86 4.8.1908.

Vadeerattuja kappoja ja muita tarpeellisia joululahjoja

Näinä aikoina on liikkeellä paljon kyselijöitä. Mitä haluaisit joululahjaksi? Kun tähän ikään on kaikenlaista kertynyt, kysymykseen on vaikea vastata. Kysyjä toivoisi antavansa lämpimiä, tarpeellisia ja tervetulleita joululahjoja. Aivan kuten Wilh. Zimmerin kappa- ja turkkikauppa vetosi ostavaan yleisöön joulukuussa 1897.

Kirjoittajalle saattaisi Zimmerin valikoimista sopiva olla kirjoituspöytämatto. Tosin pöytä on jo niin täynnä, että matto jäisi piiloon koneiden ja kaiken paperitavaran alle. Ehkä nurkka jäisi hieman pilkottamaan ja ilahduttamaan?

Varmin valinta olisi kuitenkin vuoratut ajokäsineet. Zimmerin valikoimien ulkopuolelta lämpimimmät, tarpeellisimmat ja tervetulleimmat olisivat villasukat.

Jätti kakkakikkare

Rune Ryberg
Jätti
Kumiorava 2014


Tanskalainen Rune Ryberg (s. 1979) on uusi tuttavuus suomalaisilla sarjakuvamarkkinoilla. Tulokas hän on sarjakuvamaailmassa muutenkin, Ryberg on tänä vuonna valmistunut taiteen maisteriksi ja suomennettu Jätti on hänen esikoisteoksensa. Kirja ilmestyi tanskaksikin tänä vuonna.

Sarjakuvan päähenkilö on pienikokoinen mies, jonka lempinimi on Jätti. "Se on vitsi", selvittää Jätti treffiseuralleen viinilasien äärellä. "Sain sarkastisen pilkkanimen aikoja sitten."

Retkiviltillä vietetty hetki muuttuu hetkessä allegoriaksi niistä mielenkuohuista, joita itseluottamuksen puute aiheuttaa matkalla ihastuksesta seurusteluun. Tuhatsilmäinen paskiaishirviö nielaisee tulevan tyttöystävän. Mitä pitäisi tehdä? Paeta vai taistella?

Rybergin viiva on letkeätä ja silmää miellyttävää. Joissakin kohdin mieleen tulee Christphe Blain. Ryberg antaa viivansa täristä huomattavasti enemmän. Jätin jalat ovat eläväisesti monilla mutkilla pitkin matkaa.

Mainio uusi tuttavuus.


* Rune Ryberg
* Kumiorava

Lunan Espanja ja Filippiinit

Tänään 1899 kuoli filippiiniläinen taidemaalari Juan Luna (s. 1857). Espanjassa ja Ranskassa kannuksensa hankkinut taiteilija maalasi lähinnä pariisittaria ja klassisia aiheita. Aivan kokonaan hän ei kotimaataan unohtanut. Allegorisen España y Filipinas (Espanja ja Filippiinit) teoksen hän teki useampaan otteeseen.

Filippiinit itsenäistyivät Espanjasta 1898. Juan Luna oli mukana delegaatiossa, joka kävi Yhdysvalloissa hakemassa tunnustusta uudelle valtiolle. Matka ei ollut erityisen onnistunut, koska 1902 maa liitettiin Pohjois-Amerikan johtavan valtion alaisuuteen. Vasta 1946 Filippiinit itsenäistyivät oikeasti.

Alla on Lunan näkemys emämaan ja sen alaisen suhteesta vuodelta 1884. Kahdeksan vuotta myöhemmin 1892 maalattu yllä oleva versio kertonee millaista valtiosuhdetta maalari piti parempana, kun toinenkin vaihtoehto ilmaantui horisonttiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää 2014!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Jo eilisen mittaan itsenäisyyden muistamisesta keskusteltiin, taisipa professori ja kulttuurikonservatiivi Laura Kolbe olla peräti kahdessa eri radio-ohjelmassa taustoittamassa juhlintaa. Presidentinlinnan remontti on valmistunut ja pääsemme illalla seuraamaan kättelyjä vanhassa tutussa paikassa.

Tätä kirjoitettaessa Mel Gibson riehuu televisiossa naama sinivalkoisin värein maalattuna. Braveheartin tapauksessa värit symbolisoivat Skotlantia, joka siis tänä vuonna päätti olla itsenäistymättä Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Suomen itsenäistymisessä ei ollut suurta sotilaallista dramatiikkaa. Suomen ja monen muun maan itsenäistyminen sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan valtapolitiikasta, mutta sotilaallista itsenäisyystaistelua ei käyty.

Siksi eilen useasti kysyttiinkin miksi itsenäisyyspäivänä muistetaan niin paljon talvisotaa? Kasper Strömman kysyi blogissaan, milloin talvisota loppuu? Radiossa pohdittiin miksi isänmaallisuus leimataan niin helposti sotilaalliseksi patriotismiksi ja kiinnostukseksi rajojen paikoista. Kolbe toisessa ohjelmassa tarjosi vastaukseksi sitä, että vasta 1940-luvulla itsenäisyyspäivää alettiin viettämään kaikki yhdessä nykyisellä paikallaan. Valkoinen Suomi oli siihen asti juhlinut 16. toukokuuta Helsingissä tuona päivänä 1918 pidetyn suojeluskuntaparaatin muistoksi. Virallisesti päivä oli Suomen sotaväen lippujuhla. Vuonna 1942 puolustusvoimain lippujuhla siirrettiin kesäkuun 4. päivään.

Google on muistanut juhlapäivää doodlella. Google myös vahvistaa, että itsenäisyyspäivä ja talvisota yhdistetään todella usein hakukoneen äärellä.

Lauri Ahtisen Muuri

Eilen Oulun pääkirjaston portaisiin nousi Lauri Ahtisen Muuri - Mauer. Se koostui Ahtisen pari vuotta sitten ilmestyneistä Karjala 90210 (WSOY 2012) teoksista. Runo- ja musiikkiesitysten lomassa kirjamuuri purkautui kirjaston asiakkaiden kasseihin. Kymmenen ensimmäistä sai yllätysämpärin.

Kirjan elinkaari lyhenee. Ahtisen teokset olisi makuloitu, jos niistä ei olisi rakennettu muuria. Pari vuotta vanha makuloitava kirja ei ole poikkeus. Syksyn mittaan on ihmetelty miten Riikka Pelon vuoden 2013 Finlandia-voittajaa on myyty euron kappalehintaan ja viime syksyn Ilkka Remestä viidelläkymmenellä sentillä.

Kustantajat eivät enää halua pitää varastoja. Sen tämä performanssi nosti mainiosti esille.

Muuri alkuvaiheessaan.

Yllätysämpäri sisältöineen.