perjantai 31. elokuuta 2012

Raskasta liikennettä Merikosken kalatiellä



Eilen iltapäivällä flunssa alkoi nostattaa kuumetta. Sellaisessa tilassa helposti unohtuu seuraamaan jotakin ruudulla liikkuvaa. Tällä kertaa se sattui olemaan Merikosken kalatien tarkkailuikkuna, jota voi nettikameran kautta seurata.

Melkoisia jytkyjä Oulujokeen pyrkikin. Joissakin kuvissa näkyvän asteikon mukaan ikkunan leveys on hieman vajaan metrin.

Näinä päivinä voi mennä tarkkailuikkunan taakse paikan päällekin seuraamaan kalatien liikennettä. Tarkkailuhuone on avoinna yleisölle 28.8.-2.9. ja 8.-9.9.2012 tiistaista perjantaihin klo 10-13 ja klo 14-17, viikonloppuisin klo 11-16. Kalatietä on paikalla esittelemässä biologi Marleena Isomaa. Tarkkailuhuone sijaitsee kalatien yläpäässä Hupisaarten puolella, patosillan kupeessa. Tai voi seurata nettikameraa.










torstai 30. elokuuta 2012

Ihmisen viimeinen päivä


Aaron $hunga
Vacuum Horror - Kosminen puhdistus
Suom. Tuomas Rantala
Huuda huuda 2011
60 s.


"Tervehdys amerikkalaiset, tässä puhuu presidenttinne", alkaa television erikoislähetys tavallisena arki-iltana. Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnilla on tärkeä asia kerrottavanaan. "Huomisen päivän ajan kaikki rikokset ovat sallittuja."

Lisäksi presidentti Lincoln kehottaa kaikkia kansalaisia pysymään sisätiloissa aseistettuna. Mutta tämä kehotus menee amerikkalaisen omakotitalolähiön perheen isältä melkein sivu. Hän oli jo alkanut suunnittelemaan huomista rikostaan, joka kohdistuisi perheen teini-ikäiseen tyttäreen Lillyyn. Naapurustossa yllättävän moni isä oli saanut presidentin tiedotuksesta saman ajatuksen.

Television presidentti ei ollut sitä mitä katsojat kuvittelivat. Maailmankaikkeudessa oli saatu tarpeeksi ihmisistä. Pölyimureiksi naamioituneina ulkoavaruuden olennot olivat tulleet tekemään lopun ihmiskunnasta ennen kuin se alkaa levittäytymään oman aurinkokuntansa ulkopuolelle.

Aaron $hunga on sanfranciscolainen nuoren polven sarjakuvataiteilija. Hänen julkaisuluettelonsa alkaa vuodesta 2009. Vacuum Horror on aikaisemmin julkaistu Portugalissa kaksikielisenä laitoksena (portugali/englanti) viime vuonna. Suomessa $hungan sarjakuvia on aikaisemmin julkaistu Kutikutissa. Kotisivuillaan $hunga kertoo olevansa pop-nihilisti. Esikuvikseen hän nimeää muun muassa Davis Lynchin, Suehiro Maruon ja psykedeelisen skitsofrenisen shokkitaiteen.

Pölynimurin kaltaiset olennot todellakin suorittavat kosmisen puhdistuksen. $hunga ei anna ihmiskunnalle armoa, yhtä puhdasta sielua lukuunottamatta. Tuho on lopullinen. Jäljelle jää vain avaruudessa leijuvia ruumiinosia ja suolenpätkiä.

$hunga ei anna toivetta paremmasta tulevaisuudesta. Eivätpä nihilistit sellaista koskaan ole tehneetkään. Lukijalle on tarjolla vain tuhon estetiikkaa. Ei ihme, että yhdysvaltalaista kustantajaa teokselle ei ole löytynyt.




* $hungan kotisivut
* Pleasure Gallows ($hungan tumblr)
* Vacuum Horror - Aspiraçao Horrorifica



keskiviikko 29. elokuuta 2012

Valolakanat


Kun liikkuu kaupungilla tavanomaisesta poikkeaviin aikoihin, niin saattaa nähdä jotakin uutta. Niin kuin valolakanoita riippumassa kerrostalon seinällä.






tiistai 28. elokuuta 2012

Niinistön pulla edelleen kateissa


Kesän kuumia puheenaiheita oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Lontoon merimieskirkossa puoliksi syömä pulla. Niinistö vieraili puolisoineen Lontoossa olympialaisten aikaan, ja paikallinen Suomen suurlähetystö järjesti viiden päivän vierailun aikana kolme lehdistötilaisuutta. Keskimmäinen niistä oli kuulussa merimieskirkossa.

Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa Niinistö tapasi lähinnä Isossa-Britanniassa asuvia suomalaisia. Vastaanotto oli lämmin, kansalaiset hurrasivat presidentilleen. Presidenttiparin aika kului lähinnä kuulumisia vaihdellen ulkosuomalaisten kanssa. Urheilumenestystä ei kisoissa vielä ollut tullut ja politiikan aiheet oli jo edellisessä lehdistötilaisuudessa käsitelty.

Iltapäivälehdistö halusi kuitenkin uutisoida tapahtumasta. Otsikoksi valikoitui se, että Niinistö söi hänelle tarjotusta pullasta vain puolet.

Kesä on tunnetusti uutisköyhää aikaa. Puoliksi syödystä pullasta piti kirjoittaa jatkojuttuja. Tarkemmassa journalistisessa tarkastelussa "puoliksi syöty" paljastui yhdeksi haukkaukseksi ja pullan laji tarkentui korvapuustiksi. Valokuviakin keskustelun aiheesta julkaistiin.

Porvallisesti suuntautunut lehdistö haki kulmaa juttuun tuomalla esiin, että kyllä rikkaiden pöydistä oikeasti riittää muruja köyhillekin. Niinistön pullan rinnalle nostettiin prinssi Charlesin syömättä jäänyt paahtoleipä vuodelta 1981. Se oli hiljan huutokaupattu ja omistaja oli netonnut peräti kolme sataa euroa!

Demarin, tai siis Demokraatin pullauutisoinnista jäi mieleen sellainen jälkikaiku, että kas kun Niinistö ei syönyt pullastaan pelkästään rusinoita.

Elokuun alussa Turun Sanomat yritti vielä uutta jatkojuttujen kierrosta. Toimittaja oli soittanut merimieskirkkoon ja tiedustellut pullan silloista tilaa. Valitettavasti se oli jo kadonnut, eikä kirkon henkilökunnalla ollut aavistustakaan sen olinpaikasta. Uutista suositeltiin Facebookissa 657 kertaa.

Nettikommentaattorit arvelivat, että pulla on otettu talteen Porvarillisen työn arkistoon. Radio SuomiPopissa pohdittiin, että haukkasiko Niinistö korvapuustista oikeasti kertaakaan?  Suomen Lontoon suurlähetystössäkin pohdittiin pullan kohtaloa. Valitettavasti Tasavallan presidentin puoliksi syötyä korvapuustia ei sittemmin ole onnistuttu paikantamaan.

Ehkä haukattu korvapuusti putkahtaa esille jostakin vuoden 2043 tienoilla, 31 vuotta myöhemmin kuten prinssi Charlesin paahtoleipä.




maanantai 27. elokuuta 2012

Mitä ja miten kirjailija saa kertoa?


Helsingin Sanomilla näyttäisi olevan agenda. Eilen aamulla lehteä lukiessa kulttuurisivut avasi iso otsikko: "Meitä on käytetty hyväksi". Riikka Ala-Harjan sisar ja tämän aviomies olivat järkyttyneet siitä, että yksi kirjan alajuonista oli varastettu heidän elämästään. Helsingin Sanomat on lyhyen ajan sisään jo toisen kerran nostanut näyttävästi esille sen mitä ja miten kirjailijat saavat teoksiaan kirjoittaa.

Kirjallisuudessa, tietokirjallisuus mukaan lukien, tekijänoikeuskäytännöt ovat hyvin väljät. Tiedot tai asiat eivät ole suojattuja, ainoastaan se muoto jolla se on ilmaistu. Aina ei edes muotokaan ole suojattu, (tieto)kirjailijan tulee kirjoittaa melko omaperäisesti saadakseen ns teoskynnys ylittymään. Lisäksi toisia saa siteerata vapaasti, kunhan muistaa asianmukaisesti kertoa lähteen. Pastisseja ja parodioita saa tehdä vapaasti.

Joillakin muilla taiteen aloilla tekijänoikeuskäytännöt ovat paljon tiukempia. Musiikkia ei saa siteerata, elokuvien tekijöiden on hankittava monenlaista lisenssiä ja lupaa saadakseen elokuvan kaupalliseen levitykseen. Käytännöt vaihtelevat suuresti alalta toiselle. Esimerkiksi elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo nolasi itsensä internet-yhteisöjen edessä esiintymällä politiikassa tekijänoikeuksien asiantuntijana. Hänen tietonsa koskivat vain elokuvaa.

Elokuvateollisuudessa kysytään kaikkeen lupa, jotta ikäviä esityskieltoja ja elokuvien perumisia ei tulisi. Lisäksi kankea ja byrokraattinen tapa tukee suurten elokuvafirmojen asemaa. Pienillä yhtiöillä tai yksittäisillä elokuvatuottajilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada ja hankkia lupia kuin isojen lakiasianosastoilla.

Helsingin Sanomien agendana näyttäisi olevan elokuvista tutun järjestelmän saaminen kirja-alallekin. Nykyisin kuka tahansa voi kirjoittaa esimerkiksi Matti Nykäsen elämäkerran. Lisensointi varaisi aiheen vain niille, jotka ostaisivat luvan Matti Nykäseltä. Hollywoodin kerrotaan ostavan tositarinoita, joista se sitten muokkauttaa fiktiota. Vaikkapa leukemiasta selviämiseen tai koulukiusaamiseen liittyen. Elokuva-alan järjestelmät rajoittaisivat kirjailijoiden mahdollisuuksia kirjoittaa huomattavasti. Sellainen olisi suurten kustantajien etu. Pienet toimijat katoaisivat alalta lopulliseen marginaaliin.

Ymmärtääkseni kirja-alalla isot ovat jo menossa elokuva-alan suuntaan. Joku vuosi sitten WSOY:lta otettiin yhteyttä, ja haluttiin tehdä sopimus kanssani. Se koski lyhyttä suomentamaani käännöstekstiä, jonka julkaiseminen olisi mahtunut täydellisesti sitaattioikeuden piiriin. Allekirjoitin sopimuksen parin euron toiveissa, niitäkään ei ole koskaan näkynyt.

On sekin. Ostetaan juttuja potentiaalisella rahalla.


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Jynkänlahden kivitaltta


Kesällä pääsin tuoreeltaan näkemään juuri maasta löytyneen kivikautisen taltan. Kesämökkinaapuri oli perannut metsäojia, ja yhdellä lapion kaapaisulla oli pinnalle noussut parikymmensenttinen harmaasta sädekiviliuskeesta tehty kivitaltta. Hyvässä terässä edelleen oli. Sitä naapuri tuli heti meille esittelemään ja arvioituttamaan.

Kesämökkiemme läheisyydessä on Jynkänlahden kivikautinen asuinpaikka (muinaisjäännösrekisterin kohde 1000003263). Se on löydetty tarkastuksen yhteydessä vuonna 2000. Silloin hakatun metsän pohjaa tarkastellut Jouko Aroalho oli löytänyt pienen 3 ja puoli senttisen tasataltan samasta kivestä. Samalla oli löytynyt kvartsi-iskoksia, joiden perusteella paikka asuinpaikaksi tuli määritellyksi.

Nyt löytynyt taltta taitaa laajentaa asuinaluetta. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkeologit kävivät tarkistamassa löytöpaikan, ja löysivät kvartsia taltan löytöpaikasta. Naapuri hämmästeli kuopiolaisia arkeologeja: "Harvoin olen tavannut niin työstään innostuneita ihmisiä!"





lauantai 25. elokuuta 2012

Maailman Matti, Tuulispää ja monta muuta



Jo pidemmän aikaa olen odotellut Historialliseen sanomalehtikirjastossa julkaistaisiin digitoituina vanhoja suomalaisia pilalehtiä. Näin sarjakuvan historian harrastaja pääsisi kotikoneeltaan tutkailemaan mitä Suomessa on mahdollisesti julkaistu. Kansalliskirjastossa pitkän uran tehnyt Heikki Kaukoranta, joka alkuviikosta täytti 70 vuotta, suositteli käymään lehtiä läpi sivu sivulta.

Historiallinen sanomalehtikirjasto on vuosien mittaan jakaantunut kahteen, tai oikeastaan kolmeen osastoon. Ensimmäisessä on sanomalehtiä, toisessa aikakauslehtiä ja kolmannessa pienpainatteita, lähinnä yritysten hinnastoja.

Eilen aikakauslehtien nimekeselailussa käydessäni huomasin ainakin muutamia kaipaamiani pilalehtiä tulleen kokoelmiin, muun muassa Maailman Matin, Tuulispään ja Velikullan. Olipa joukossa myös Lentävät lehdet vuodelta 1877, suomalainen versio saksalaisten kuulusta Fliegende Blätterista.

Olisin voinut ilmoittaa ilouutisesta niille muutamille kiinnostuneille suoraan sähköpostilla, mutta tulkoon nyt tätä kautta kerrottua laajemminkin vanhojen vitsien, pilakuvien ja sarjakuvien ystäville. Samalla kerrottakoon, että Fliegende Blätterin lisäksi saksalaiset ovat saaneet digitoitua Simplicissimuksen.


Maailman Matin ensimmäisestä numerosta.




* Lentävät lehdet
* Lipilaari
* Maailman Matti (katso myös tätä)
* Nauru Jussi
* Tuulispää
* Velikulta



perjantai 24. elokuuta 2012

Satu Kaikkonen: Dialogues (2010)


Oulun taiteiden yössä Hupisaarilla oli Runoutta puissa, pääosassa esillä oli Satu Kaikkosen Dialogues (2010).

Kaikkosen muihin töihin voi tutustua hänen kotisivuillaan.








torstai 23. elokuuta 2012

Rihannan suu




Contemporary Concrete Poetry – Nykykonkreettista runoutta
toim. Tytti Heikkinen
moulin.fi
2012


Tytti Heikkisen runokokoelma Täytetyn eläimen lämpö (poEsia 2007) herätti ilmestyessään kysymyksiä tekijyydestä. Internetin keskustelupalstoilta ja blogeista innoituksensa ja tekstinsä hakenut Heikkisen esikoiskokoelma sai muun muassa Mervi Kantokorven Helsingin Sanomissa (6.5.2008) peräämään teokseen jälkisanoja, joissa olisi selvitetty miten hakukonetta on runoja tehtäessä hyödynnetty. Kantokorpi pohti, että voiko runoilijaa sanoa enää kliseen mukaisesti ”omaääniseksi” jos tekstit ovat kerättyjä, koottuja, toisten kirjoittamia?

Tampereen taidehallissa olleen ”katseltavan runouden” Text Art -näyttelyn yhteydessä julkaistu Heikkisen kaksikielinen, verkossa julkaistu tutkielma Nykykonkreettista runoutta lähtee perusoletuksesta, että monet nettiin kirjoitetut tekstit, kuten esimerkiksi Youtube-videoiden kommentit, ovat nykyistä kansanrunoutta.

Heikkinen aloittaa taustoista. Konkreettinen runous on yksi kokeellisen runouden muoto, ja sen varhaisia edustajia on Eugen Gomringer, joka 1950-luvulla kirjoitti minimalistisia, säerakenteita karttavia runoja. Konkreettinen runous rakentuu säkeitä niukemmista elementeistä.

Myös Heikkisen tutkielma rakentuu niukoista elementeistä. Heikkinen näyttäisi noudattavan 1990-luvulla nettijulkaisemiseen hahmoteltuja periaatteita, selkeää ja napakkaa ilmaisua. Jokaisella sivulla on jotakin liikkuvaa, tähän Heikkinen kertoo erityisesti panostaneensa. Näyttöpäätteeltä lukevan oletettiin olevan kärsimätön, ja siten mitään paperilla julkaistavalle sallittua löysää, hitaasti maalailevaa ei sähköiseen julkaisuun saanut sisällyttää.

Heikkinen on merkinnyt itsensä tutkielman toimittajaksi. Yhtä hyvin hän olisi voinut merkitä itsensä myös tekijäksi, samaan tapaan kuin Elias Lönnrot Kalevalan. Muutoinkin perinteen kirjaamisessa on korostunut kerääjän asema. Ellei informantilla ole ollut erityistä runonlaulu- eli esitystaitoa, hän on jäänyt tuntemattomaksi.

Youtube-videoiden kommentoijat ovat kirjoittaneet nimimerkkien suojassa. Heikkinen vertailee heidän aikaansaannoksiaan Gomringerin runouteen, ja löytää paljon yhtäläisyyksiä. Sillä ei ole merkitystä, ovatko ”bighorac”, ”rockgiuly18” tai ”eray83” tunteneet Gomringerin tai jonkun muun konkreettisen runoilijan tuotantoa. Merkitystä ei ole silläkään, ovatko ”TNNclan” tai ”isaias366” tienneet koko konkreettisen runouden olemassaolosta. Sillä on merkitystä, että monet kommenteista noudattavat, kuten Heikkinen muotoilee, yllättävän täsmällisesti konkreettisen runouden estetiikkaa. Esimerkiksi Pepsin We Will Rock You -mainokseen kirjoitetut kommentit ”P!NK” ja ”a gr8 commercial” käyvät estetiikaltaan malleiksi konkreettisesta runoudesta.

1990-luvun sähköisen julkaisemisen periaatteet ovat jääneet suurelta osin hyödyntämättä. Tosin periaatteiden luojat eivät ajatelleet keinoja käytettävän Heikkisen toimituksen kaltaisissa julkaisuissa vaan oppikirjoissa ja yleisteoksissa.

Tyylilajin valinta korostaa teoksen lopputulosta. Gomringer ja muut 1950-luvun konkreettisen runouden luojat manifestoivat, että heidän runoutensa on kaikkea ekspressiivistä, subjektiivista ja hedonistista vastaan. Ja silti tuo estetiikka on nykyisin elävimmillään omia henkilökohtaisia ihastuksen tunteita ilmaisevien käytössä.

Teoksensa epilogiksi Heikkinen on tehnyt fanikuvan Artificial Rihanna. Se samaistaa Gomringerin runon das schwarze geheimnis ist hier (musta salaisuus on täällä) Rihannan (barbadoslainen pop-tähti, toim. huom) huuliin. Konkreettisen runouden estetiikka ei ole pysynyt niissä rajoissa jotka sille taannoin aidattiin.



julkaistu Kaltiossa 3/2012


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Maailman sananvapaus vaarassa


Eilen illalla maailman uutiset kertoivat, että hakkeriyhteisö Anonymous on tehnyt palvelunestohyökkäyksen Ison-Britannian oikeus- ja sisäministeriöiden nettisivuille. Hyökkäys oli tehty WikiLeaksin johtohahmo Julian Assangen vuoksi. Anonymous toivoi, että Assangen luovutus Ruotsiin otettaisiin uudelleen käsittelyyn.

Maanantaina New York Times julkaisi Michael Mooren ja Oliver Stonen mielipidekirjoituksen, jossa elokuvaohjaajat summasivat Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ruotsin viranomaisten toimintaa. Yhdysvalloissa ei virallisesti ole vireillä mitään Assengea vastaan, mutta useiden senaattoreiden ja kongressin jäsenten puheista voi päätellä hänen joutuvat maassa ankarien terrorismin vastaisten lakien mukaisiin syytteisiin salaisten tietojen julkistamisesta.

Ruotsin poliisi on antanut Assangesta pidätysmääräyksen. He haluavat lisäkuulustella miestä saattaakseen esitutkinnan loppuun ja seksuaalisen hyväksikäyttötapauksen syyttäjän harkittavaksi. Ruotsin poliisi on jo kerran kuulustellut Assangea. Nettiin vuodettua poliisiraporttia reposteltiin jo helmikuussa 2011.

Moore ja Stone ihmettelevät sitä, että Ruotsin tai Ison-Britannian viranomaiset eivät anna lupausta siitä, ettei Assangea luovuteta edelleen Yhdysvaltoihin. Tällainen päätös voitaisiin siis tehdä jo Isossa-Britanniassa, Ruotsiin luovuttamisen ehdoksi voitaisi asettaa luovutuskielto kolmanteen maahan. Ruotsilla olisi mahdollisuus luvata, ettei se luovuta Assangea muualle. Ymmärtääkseni tällaisia ehtoja käytetään, jos pelkona on joutuminen kuolemanrangaistusta käyttäviin (kolmannen maailman) maihin. Ruotsalaisilla tai briteillä olisi mahdollisuus ottaa itselleen kunniaa sananvapauden puolestapuhujana.

Assangen luovuttamisella Yhdysvaltoihin olisi kauaskantoiset seuraukset, muistuttavat Moore ja Stone. Assange ei ole Yhdysvaltain kansalainen eikä yhtään rapakon takana hänen syykseen luettua tekoa ole tehty maassa. Entäpä jos Venäjä ja Kiina alkavat vaatia länsimaisia journalisteja omiin tuomioistuimiinsa samalla logiikalla? Näistä seurauksista pitäisi jokaisen olla huolissaan, kirjoittava Moore ja Stone, pitipä WikiLeaksista tai ei.

Ajatelkaapa vaikka vaikka Yleisradion toimittaja Magnus Berglundia, joka paljasti Patrian ja Slovenian pääministerin Janez Jansan lahjustapauksen (tai Slovenian "salaisia sotilasasioita"). Siitäkin tuli Sloveniassa mutkikkaita oikeusjuttuja ja vahingonkorvauksia toimittajalle maksettavaksi. Ei hyvä kehityssuunta.


* Michael Moore - Oliver Stone. WikiLeaks and Free Speech. New York Times 20.8.2012.


tiistai 21. elokuuta 2012

Ruutukaavaa ja puistoja


Lauantaina kirjamessuilla Oulun sarjakuvaseura julkisti Ruutukaava 2011 -vuosialbumin. Kirjassa on mukana vuoden 2011 aikana Ruutukaava-nettilehdessä julkaistuja sarjakuvia, ahkerimmin lehden tekoon osallistuneilta. Vuosialbumissa on mukana minunkin sarjakuvamaisia töitä.

Oulun sarjakuvaseuralla oli messuilla yhteinen osasto Huutomerkki ry:n kanssa. Hiljaisen maanantain päätteeksi osasto purettiin Mikko Alatalon laulaessa taustalla hiljaisesta kylätiestä ja kaipuusta kotiin.


Veli-Matti Ural, Aapo Kukko ja Harri Filppa.




Elokuun kultuuririennot jatkuvat torstaina Oulun taiteiden yöllä. Kaikkiaan on luvassa noin 140 tapahtumaa, joukossa myös visuaalisen runouden näyttely Hupisaarilla. Sarjakuvaseura avaa näyttelyn Tähtitornin kahviossa ja pitää jääkaappimagneetti- ja postikorttipajaa.



maanantai 20. elokuuta 2012

Ääniä kirjamessuilla


Oulun seudun elokuu on yhtä kulttuurin juhlaa, kertoo Oulun juhlaviikkojen esite. Vasta eilen tulin tietämään, että Runoviikko ry:n Poetway -runokaravaani on ollut Oulussa perjantaista saakka. Esa Hirvosen johdolla Leevi Lehto, Jaan "Luulur" Malin ja Claus Ankersen tulivat kirjamessuille keskustelemaan ja esittelemään äänirunoutta.

Kuten Jukka Kemppinen juuri äsken kirjoitti, runous muuttui 1950-luvulla tekstuaaliseksi. Se tehtiin kirjasta luettavaksi, ja jos tekijät tai lausujat runoja esittivätkin, niistä piti ääneen luettaessa purkaa rytmi ja soinnillisuus. Runo piti esittää tekstinä, sen paperille kirjoitettua muotoa korostaen. Tästä jälkimmäistä puhui Leevi Lehto keskustellessaan Esa Hirvosen kanssa kirjamessuilla.

Lehdon ja Hirvosen keskustelu oli valmisteltu napakaksi paketiksi. Järjestäjät olivat varanneet sille aikaa vain puolen tunnin verran. Molemmat ehtivät kuitenkin jutustelun lomassa esittää näytteitä äänirunoudesta. Hirvosen spoken word -perinteestä lähtevät runot on kirjoitettu esitettäviksi, ja näytteet osoittivat toimivuuden. "Tiukat säännöt, kuten palindromiksi kirjoittaminen, vapauttavat sanomisen", tiivisti Lehto.

Lehto itse esitti äänitulkinnan Eino Leinon Tuulikelloista. Se osoitti, ettei rytmillisyyttä runouden ominaisuudeksi juurikaan ymmärretä. Mitallinen ja loppusoinnillinen teksti ymmärretään ainoastaan iskelmälaulajien oikeudeksi. Messujen kuuluttaja Lyly Rajala kävi sulkemassa äänen pois Lehdon mikrofonista, jotta Suvi Teräsniskan "kaunis laulu" ei häiriintyisi runoesityksestä.

Jaan "Luulur" Malin

Puolen tunnin aivojumpan tärkeyttä korostaneen tietokirjallisen esityksen jälkeen lavalle pääsivät virolainen Luulur ja tanskalainen Ankersen. Varsinkin Luulur valloitti vähälukuisen yleisön. Hirvonen suomensi osan runoista, mutta eläytyvä esiintyminen ja äänenkäyttö välitti viestin ilman suomentajaakin. Ankersen ja Hirvonen leikittelivät kääntämisen tarpeella. Hirvonen toisti onomatopoeettisenkin. Mukaan lähteneen yleisön Ankersen kuvasi ennen esitystään.


Claus Ankersen

Tänään on messujen viimeinen päivä. Rajalan kuulutusten perusteella tiedossa on Mikko Alataloa. Hänkin on tätä nykyä "oululaislähtöinen", ainakin jos on Rajalaa uskominen. Kiimingin isona poikana Alataloa aikaisemmin on pidetty.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pohjois-Skandinavian pääkaupunki


Pohjois-Suomen kirjamessuilla ollessa olen useaan otteeseen kiinnittänyt huomiota Oulun kaupungin osaston yläpuolella olevaan kylttiin. Oulu, Capital of Northern Scandinavia. Oulu, Pohjois-Skandinavian pääkaupunki.

Jokunen aika sitten oululaiset yrittävät saada valtakunnallista tunnustusta sille, että Oulu olisi Pohjois-Suomen pääkaupunki. Ikään kuin eräänlainen Suomen varapääkaupunki. Idea ei saanut tuulta purjeisiin, mutta valtion aluehallintouudistuksen yhteydessä Oulusta tuli Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikka. Ikään kuin Pohjois-Suomen pääkaupunki.

Tosin aluehallintouudistuksessa Pohjois-Suomeksi tuli määritellyksi vain alue, jota säätiedotuksissa edelleen kutsutaan entiseksi Oulun lääniksi. Pohjois-Suomen yläpuolella on Lappi, ja sen pääkaupunki on Rovaniemi.

Vaikka tavoite tietyllä tavalla tahattomasti toteutui, niin se ei ole kaupunkia tyydyttänyt. Siksi siis uusi tavoite, olla Pohjois-Skandinavian pääkaupunki.

Maantieteellisesti ajatellen tavoite on hassu. Eihän Oulu tai Suomi edes kuulu Skandinaviaan. Jos halutaan puhua Suomesta ja sen läntisestä ja pohjoisesta naapurista niin oikea termi olisi Fennoskandia.

Fennoskandian pohjoisinta osaa kutsutaan Pohjoiskalotiksi. Voisiko Oulusta tulla Pohjoiskalotin pääkaupunki? Tavallisesti Pohjoiskalotin etelärajaksi määritellään napapiiri. Rovaniemen kaupungin taajama-alue ei sen sisään mahdu. Silti Pohjoiskalotin neuvoston pääpaikka on siellä.

Voi asioita perustaa ja nimittää. Kemissä asuessaan runoilija Kari Aronpuro perusti Pohjoiskalotin semiotiikan laitoksen. Sen henkilökuntaan kuului Aronpuro itse ja hänen koiransa Blama Pön, lempinimeltään Pökö. Tiibetinspanieli Blama Pön toimi laitoksen assistenttina vuodet 1974-1982. Pökö tunnettiin eriomaisena olfaktoristen merkkien tutkijana.



lauantai 18. elokuuta 2012

Kirjaltajat ja muut


Tänään 1894 alkoi Suomen kirjaltajaliiton perustava kokous. Kirjaltajat eli (käsin)latojat olivat aikoinaan tärkeä avainammattiryhmä joukkoviestinnässä. Sanomalehdet eivät ilmestyneet, valtiopäivät eivät pyörineet tai kadunvarsille ei tullut mainoksia jos latojat eivät tehneet kasteja painokonetta varten. 1800-luvun lopulla ei ollut montakaan nykyistä konttorikonetta, siksi säätyvaltiopäivät olivat kerran uhattuna latojien lakon vuoksi. Esityslistat ja muut nykyisin kopiokoneella tehtävät paperit oli painossa präntättävä.

Valtakunnallisen ammattiliiton perustamiseen sysäyksenä oli työn katoaminen pääkaupunkiseudulta. Helsingin kirjaltajat olivat muutamia vuosia aikaisemmin onnistuneet neuvottelemaan itselleen kohtuulliset palkat. Moni painotyö kuitenkin karkasi maalaiskaupunkeihin. Niiden painoista saattoi tilata reklaaminsa halvemmin hinnoin.

Tarvittiin siis toimivaltainen elin, joka neuvottelisi samat palkat maan kaikkiin kirjapainoihin. Ja sitä perustamaan Helsinkiin 1894 kokoonnuttiin. Liitto perustettiin ja vuonna 1900 saatiin työnantajaliiton kanssa neuvoteltua Suomen ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus.

Pitkään kirjaltajat olivat ainoita. Vasta toisen maailmansodan aikainen tammikuun kihlaus ja lopulta tulopoliittiset sopimukset 1960-luvun lopulla toivat samat mahdollisuudet muillekin ammattialoille.

Vapaiden rajojen Euroopassa ei olla vielä päästy ensimmäiselläkään ammattialalla Euroopan Unionin laajuisen ammattiliiton perustamiseen. Tässä viikolla työministeri Lauri Ihalainen Brysselin koneessa ei pitänyt ajatusta koko EU:n laajuisista raamisopimuksista lähivuosien realistisena tavoitteena.

Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa pidettiin täysin mahdollisena sitä, että Suomesta tulisi laajan itäisen naapurin painotöiden varma ja vakaa toimittaja. Parissa vuosikymmenessä näkymät ovat huomattavasti muuttuneet. Monet suomalaiset kirjan- ja aikakauslehdenkustantajat ovat siirtyneet painattamaan tuotteensa Neuvostoliitosta erkaantuneissa, itsenäistyneissä Baltian maissa. Kiinassa painettuja teoksia näkee entistä useammin.


(Kuvana tilaustyönä kirjoittamani Jyväskylän kirjatyöntekijöiden yhdistyksen historia)



perjantai 17. elokuuta 2012

Rosa Liksomin stooreja

Rosa Liksom kertoi ja Kaisu Mikkola kysyi.

Eilen avautuivat Pohjois-Suomen kirjamessut. Tällä kertaa messut ovat Suurmessujen yhteydessä ja kestävät peräti viisi päivää. Viimeinen messupäivä on siis maanantaina. Oulun kirjamessut ovat usean vuoden hakeneet muotoa itselleen, viime vuonna messut olivat Madetoja-salilla. Oulu-hallissa suurmessujen kanssa kirjamessut ovat olleet aikaisemminkin. Silloin kävijöitä oli kirjamessuiksi paljon, mutta vähän päätapahtumaa ajatellen.

Suurmessut ovat juhlamessut, ensimmäisen kerran ne järjestettiin vuonna 1952. 60-vuotisjuhlia siis vietetään, kuten messujen kuuluttajana oleva Lyly Rajala useaan otteeseen totesi. "Silloin messut avasi eräs Kekkonen, nyt avaajana on pääministeri Jyrki Katainen."

Avajaispuheessaan Katainen valoi oululaisiin paremman tulevaisuuden uskoa. Nokian irtisanomiset ovat kolhineet kaupunkia, mutta Oulu on aina ennenkin noussut ja niin se tulee jälleen nousemaan, kertoi pääministeri.

Suuria kustantajia tai kirjakauppaketjuja ei messuille ole saatu houkuteltua. Kirjatarjonta on kohtalaista, sarjakuvaharrastaja pisti merkille Pohjanmaan kirjatukun osaston tarjonnan. Muun muassa Pikon ja Fantasion, Natashan, Sillagen ja Akiran poistoeriä oli viisi euroa kappale.



Torstain pääkirjailijavieras oli Rosa Liksom, jota Kaisu Mikkola jututti. Haastattelussa kävi ilmi, että alkujaan Liksom oli suunnitellut Hytti n:o 6:sta kaksi osaista teosta. Kustantaja oli pitänyt Liksomin suunnitelmaa liian kalliina, ja julkaisusta jäi toinen puoli pois.

Liksom on julkaissut nettisivuillaan näitä extrastooreja parin viikon välein yksittäisinä tarinoina. Päivän vinkki oli siis ilmaiseen lukemiseen. Eilen illalla julkaistuja juttuja ja niihin liittyviä kuvia oli julkaistuna 22.

Rosa Liksom kertoi, että kustantaja oli ehdottanut näiden stoorien julkaisemista omana kirjanaan tänä syksynä. Liksom oli kuitenkin pitänyt ajatusta rahastuksena. Lisäksi hän oli ehtinyt aloittaa stoorien julkaisemisen sivuillaan.

Nettisivuilla on myös sarjakuvia, viime vuonna tehty Kirsti Longan käsikirjoittama ja Liksomin kuvittama Sandwich Generation.


* Rosa Liksom


Messuhalli torstaina alkuiltapäivästä.



torstai 16. elokuuta 2012

Oulun taiteiden yö 5 vuotta

Hanna Holopainen esittelee kuvaansa.

Eilen iltapäivällä vietettiin Oulun taiteiden yö 5 vuotta -valokuvanäyttelyn avajaisia Kulttuuritalo Valveella Pohjoisen valokuvakeskuksen  Kummigalleriassa. Näyttely on esillä 26. elokuuta saakka.

Oulun taiteiden yö pyysi viiden vuoden aikana tapahtumista kuvia ottaneita osallistumaan juhlanäyttelyyn. Kutsu tuotti noin kolmesataa valokuvaa, joista on koottu 25 minuutin mittainen kuvakavalkadi.

Näyttelyssä on mukana vuosina 2008-2011 ottamiani kuvia.

Avajaisissa katsottiin kuvat pariinkin otteeseen läpi. Yksi kuvia lähettäneistä, Hanna Holopainen, innostui esittelemään omiaan tarkemmin.

Ajatuksena näyttelyssä on dokumentaatio. Mitä Oulun taiteiden yönä aikaisempina vuosina tehty. Yhden illan aikana tapahtuu eri puolilla kaupunkia samaan aikaan monessa paikassa. Kaikkea ei ehdi paikalle katsomaan. Valokuvien kautta saa paremmin kuvan tapahtumien kirjosta.

Seuraavaa Oulun taiteiden yötä vietetään 23. elokuuta. Etukäteen on ilmoitettu 140 eri tapahtumaa, joten tekemistä ja katsomista riittää.


* Oulun taiteiden yö 2012


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Taidetta ja kulttuuria


Kesällä Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että voi kunpa jokaisella kunnalla olisi oma Särö. Porvoota onkin siunattu, itäisellä Uudellamaalla ilmestyy erinomainen kulttuurilehti. Loppukuusta ilmestyy uusi numero aiheenaan eurooppalainen taiteilijasielu. Hesarin kirjoittama tuli mieleen eilen, kun Heidi Rundgren toi luettavakseni ArsLiminka-lehden.

Vuonna 2011 vanhan kulttuuripitäjä Limingan taiteilijat perustivat seuran, ArsLiminka ry:n. Nyt siis seuralaiset ovat saaneet aikaiseksi ensimmäisen lehtensä. Liminkalaiset ovat saaneet oman särönsä, tosin kovin vilkkaasti ilmestyvästä lehdestä ei ole kyse kannen "2012-2013" numeroinnista päätellen. Mutta sisältö kertoo muunlaisesta aktiivisesta toiminnasta. Kirjoitusten perusteella kunnanisien ja kulttuuritoimen myönteinen siunaus tekemiselle on saatu.

Kesällä Yle Puheessa uusittiin Veikko Lavin haastattelu jostakin 1970-luvulta. Kesäöiden pitkillä ajomatkoilla oli mukava kuulla takavuosien kulttuuripersoonien heräävän henkiin vanhoissa nauhoituksissa. Veikko Lavin haastattelun olin kuullut tuoreeltaankin, 1970-luvulla automatkalla mummolaan.

Muistin haastattelun Veikko Lavin tekemästä ehdotuksesta. Laulaja-lauluntekijä olisi mielellään nähnyt, että Suomen jokaiseen kylään olisi perustettu viihdekuoro. Ne olisivat olleet vakioesiintyjiä paikallisissa tapahtumissa, ja onnekkaimmassa tapauksessa kylältä olisi löytynyt sanaseppo, joka olisi osannut paikallisia ajankohtaisia tapahtumia sanoittaa huumoripitoisiksi lauluiksi.

Kukin kulttuurialan toimija toivoisi oman alansa edistyvän ja saavan jalansijaa tavallisten ihmisten joukossa. Lehdessä toivotaan uusia lehtiä ja laulaja toivoi useamman innostuvan laulamisesta. 1970-luvulla ei syntynyt Leppälahden laulajia, mutta nyttemmin olemassa on Maaningan viihdekuoro. Eno on siinä mukana.


tiistai 14. elokuuta 2012

Twitterin läpimurto



Ennen Lontoon kisojen alkamista Kansainvälinen olympiakomitea toivoi, ettei kisojen tuloksia levitettäisi ja kommentoitaisi sosiaalisessa mediassa. Että urheilijat ja muut kunnioittaisivat suuret rahaläjät lähetysoikeuksiin laittaneiden saamaa ensioikeutta kertoa olympialaisten urheilutapahtumista. Sanottiin myös, että "väärinkäytöksiin" puututtaisi ankaralla kädellä.

Mutta kuinka kävikään. Kisojen jälkeen Ylen uutisissa kerrottiin, että nämä Lontoon kisat tullaan muistamaan twitterin läpimurtona. Ainakin Usain Boltille Yle antoi mahdollisuuden mainostaa omaa twittertiliään. "Seuratkaa minua twitterissä", huikkasi Bolt haastattelun lopuksi.



KOK:n parahdus sosiaalista mediaa vastaan oli parahdus perinteisten medioiden puolesta. Jälkimmäisiltähän suuri osa KOK:n rahoituksesta tulee.

Kalevassa kolumnoitiin hiljan, että kaupalliset tv-kanavat Suomessa näyttävät nykyisin paljon enemmän mainoksia kuin laki sallii. Uutista samasta aiheesta ei ole näkynyt.

Printtimedia on keskittynyt näkemään yleisradiotoiminnan epäkohtia. Ehkä kannattaisi alkaa kantaa huolta myös kaupallisen sähköisen viestinnän tilasta.



Yleisradio ei ole twitteristä ollut huolissaan. Olympialaisten avajaisissa nähtiin, miten teksti-tv:n avulla suora tv-lähetys ja tviittaus voidaan yhdistää yleisöä viihdyttävällä tavalla.

Kaupallisella puolella samaa efektiä yritettiin takavuosina saada aikaiseksi mobiiliteknologialla maksullisin tekstiviestein, mutta surkein tuloksin.



Minullakin on twittertili, mutta en ole sitä oppinut käyttämään. Yli kaksikymmentä vuotta olen opetellut, että saisin itsestäni irti yli lauseen mittaisia kommentteja. Ja nyt pitäisi oppia takaisin alle 140 merkin mittaiseen ilmaisuun.