Kymmenen kirjan himolukijat

Kirjakauppaliitto on valittanut, että viime vuonna suomalaiset eivät enää ostaneet niin paljoa kirjoja kuin aikaisemmin. Liiton puheenjohtaja Mikko Parviainen meni haastattelussa valittamaan myös "himolukijoiden" määrän vähentymisestä. Uutisessa kerrottu himolukijan määritelmä on saanut kiherrystä aikaan yhdessä ja toisessakin kirjablogissa. Tuon tittelin saisi kymmenen kirjaa vuodessa lukemalla. Tämän innoittamana Kirjasfäärissä on tehty hauska lukijatesti.

Kun kyseessä on kirjakauppaliiton puheenjohtaja, niin "lukemisen" määritelmänä on oletettavimmin kirjan ostaminen kirjakaupasta. Vieläpä mieluiten täydellä hinnalla eikä alennuslaarista. Näin esitettyihin lukuihin tulisi jotakin tolkkua.

Saman uutisoinnin ohessa on kuultu jälleen kerran Suomalaisen kirjakaupan hellimä ajatus suomalaista kirjanostajista. Sen mukaan kirja on pääasiassa heräteostos. Kauppaan tullessaan suomalainen ei tiedä mitä hän haluaa.

Luulen kirjanostajan hyvin tietävän mitä hän haluaisi. Myyjälle halun kertominen on kuin ostopäätös. Ainakin minä haluan nähdä teoksen ja tietää sen hinnan ennen kuin sitoudun sen ostamiseen.

Toiseksi kirjakauppojen valikoimiin ei ole luottamista. Turun Sanomat pääkirjoituksessaan kyseenalaistaa sen, onko kirjakaupoissa ostettavaa. "Silmäys isoihin kirjakauppoihin ja etenkin ketjumyymälöihin osoittaa ongelman kärjistettynä. Ei ole juuri mitään ostettavaa, ellei ole hakemassa bestselleriä, jota myydään kaikkialla, marketeista huoltoasemiin", kirjoittaa lehti.

Vähänkään harvinaisemman kirjan ei oleta automaattisesti kuuluvan valikoimiin. Usein paljon mediajulkisuutta saaneita teoksia ei ole kirjakaupoissa saatavana. Näin ostokset väistämättä ovat heräteostoksia.

Kirjasto on kirjakauppaa paljon luotettavampi kumppani.

Amrita Sher-Gil

Kolme naista

Tänään 1913 syntyi Budapestissa, Unkarissa Amrita Sher-Gil (k. 1941). Hänen isänsä oli sikhiaristokraatti ja äiti unkarinjuutalainen oopperalaulaja. Perhe muutti Pohjois-Intiaan Himalajan juurelle 1920-luvun alussa. Kuusitoistavuotiaana hän lähti Pariisiin opiskelemaan taidetta neljäksi vuodeksi.

Palattuaan Intiaan 1934 Sher-Gil alkoi tutkia intialaisen maalaustaiteen ja uudistaa niitä. Erityisesti Sher-Gil vaikuttui Ajannan luolamaalauksista. Kuuluisimmat maalauksensa hän teki Etelä-Intian matkalla 1937. Syntyi vaikuttavia maalauksia kansannaisista ja brahmaaneista. Sher-Gil maalasi koko joukon omakuvia, joiden vuoksi häntä on joskus kutsuttu Intian Frida Kahloksi.

Sher-Gil kuoli kuuluisuuden kynnyksellä. Hän järjesti taidenäyttelyn uudessa kotikaupungissaan Lahoressa, mutta vain muutamaa päivää ennen avajaisia hän sairastui vakavasti, vaipui koomaan ja kuoli. Nykyisin maalaukset ovat Intian kansallisaarteita ja moni niistä kuuluu New Delhissä olevan Intian kansallisgallerian kokoelmiin.

Omakuva 

Äiti ja lapsi

Kameleita

Kaksi norsua

Valkoinen tupla, kulttuurituote

Yhdysvaltalaisella Rutherford Changilla on erikoinen keräilyharrastus. Tätä kirjoitettaessa hänen levykokoelmaansa kuuluu 918 The Beatlesin valkoisena tuplana tunnetun The Beatles -albumin ensipainosta. Viime vuonna Chang esitteli kokoelmaansa otsikolla We Buy White Albums New Yorkin Recess Galleryssa ja Indianapolisin nykytaiteen museossa.

Changin näyttely oli muodoltaan levykauppa, joka ei kuitenkaan myynyt vaan osti tarkasti rajattua kulttuurituotetta. Chang nimitti näyttelyjään antikaupoiksi. Kauppa kävi, vuodessa Changin kokoelma on karttunut noin kolmella sadalla levyllä.

Valkoinen tupla sopii keräilykohteeksi paremmin kuin kuvittelisikaan. Richard Hamiltonin suunnittelemaan kanteen kuului varhaisissa painoksissa sarjanumero. Jokainen ensipainoksen levy on siis yksilöity erilaiseksi. Kaikkiaan listaykköseksi noussutta LP-levyä painettiin reippaat kolme miljoonaa kappaletta.

Kuuntelu, käyttö ja elämä yleensä on kohdellut jokaista levyä yksilöllisesti kuluneen 46 vuoden aikana. Levyjen kansiin on kirjoitettu paljon muutakin kuin esiintyjien signeerauksia, niihin on hiertynyt jälkiä, aurinko on muuttanut niiden väriä ja vesi ja muut nesteet ovat jättäneet tahroja.

Eikä ajan hampaan jälki rajoitu pelkästään kansiin. Runsaasti kuunneltujen levyjen ääniraidat ovat muuttuneet erilaisten kohinoiden, rahinoiden ja napsausten kokoelmiksi. Näyttelyiden aikana Chang on digitalisoinut usein lähes puhkisoitettuja LP-uria. Sadasta niistä hän prässäytti uuden vinyylilevyn. Alla malliksi Blackbird Youtubesta, Changin kotisivuilla on ensimmäinen sadasta puolesta.



Kiintoisaa!


* Rutherford Changin kotisivut

Ridgewell ja Rafael Karsten

Vuosi sitten näihin aikoihin kirjoitin kiivaasti artikkelia ruotsalaisten Tintti-harrastajien vuosikirjaan. Juttu valmistui hieman määräajan jälkeen, ulkomainen osallistuja sai sen anteeksi. Vuosikirja ilmestyi toukokuussa 2013. Kun Huutomerkin asioista olin huhtikuussa Oulu Radion haastateltavana pääsin kehumaan tätä ulkomaanjulkaisua.

Nyt tuo juttu on Kvaakissa suomeksi luettavissa.

Kvaakissa on aloitettu sarjakuvaesseiden sarja. Ensimmäisenä ilmestyi sarjakuvaportaalin Pääsiäissaaren kirjeenvaihtajan Jarkko Sikiön essee Varua Rapa Nui – sarjakuvaa maailman ääristä. Chilessä vuoden 2012 parhaaksi sarjakuvaksi valittiin Pääsiäissaaren kutkuttavan kiinnostavaa historiaa käsittelevän Varua Rapa Nuin ensimmäinen osa. Neliosaiseksi tarkoitetusta kirjasarjasta on kaksi osaa ilmestynyt. Saarella asuva osaa kertoa miltä historiatulkinnat tuntuvat.

Toisena esseenä on siis Ridgewell, Rafael Karsten ja viidakon salaisuudet.  Menkää Kvaakkiin lukemaan.

Tornion tk-obeliski

Marraskuun lopulla Tornion Nordbergin möljällä paljastettiin kaupungin tuorein julkinen veistos, Teija ja Pekka Isorättyän (molemmat s. 1980 Torniossa) Särkynyt lyhty (2013). Teos on saanut paikkansa Tornion julkisten veistosten ja muistomerkkien luettelossa. Sen aihe ei ole tavanomaisin ja siksi veistoksesta käytiin pitkä paikallinen keskustelu.

Alakulttuurit ja kulttuurihistorian kummajaiset saivat teollisuusmenneisyydellä höystetyn obeliskin Tornionjoen rantaan, siitä voi päätellä miten keskustelussa lopulta kävi. Teokseen on koottu esineitä sieltä täältä, Lapin Kullan kuljetushihnat ovat muotouneet laulajaksi ja pontikkapannu on kerrankin luvan kanssa julkisesti esillä. Joen puolelle on Terveiden Käsien levynkannesta tuttu kuva-aihe. Viime vuonna kyseessä olevan levyn julkaisemisesta tuli 30 vuotta. Parhaiten teos taidetaan tuntea Terveiden Käsien patsaana.

Terveiden Käsien lisäksi toinen nimetty veistokseen ikuistettu on Kalkkipappina tunnettu Pietari Aapo Herajärvi (1830-1885). Kylähulluna ja taitavana pilkkalaulujen tekijänä tunnettu Kalkkipappi on innostanut myöhemmät sukupolvet monenlaisiin kaunokirjallisiin tuotoksiin.

Lähestyessämme Särkynyttä lyhtyä siihen syttyivät valot. Oli juuri se hetki, jolloin hämäräkytkin katsoi pimeän tulleen. Särkynyt lyhty sai valon.    

Rosa Liksom Torniossa

Eilen Aineen taidemuseolla oli esittelemässä Finlandia -näyttelyään ja kertomassa Hytti n:o 6 -kirjastaan Rosa Liksom. Museon kahvio oli täynnä, olihan taiteilija synnyinseudullaan Tornionjokilaaksossa. Kirjaesittelun jälkeisestä keskustelusta ei muualta tullut oikein saanut tarttumapintaa, niin paikallisia käsitteleväksi puhe meni.

Liksomin ajatus Finlandia-valokuvien taustalla oli käsitellä kansallisia aiheita ja monumentteja nykyaikaan tuovalla, ravistelevalla tavalla. Ensimmäiset ideat kaatuivat toteuttamisen mahdottomuuteen, mutta yleiseurooppalainen keskustelu musliminaisten pukeutumisesta antoi keinon: tuoda puhetta nostattanut burka uusiin maisemiin.

Burka ei ole uskonnollinen vaate, Liksomin mukaan se on syntynyt 1300-luvulla Afganistanin suurmogulin kolmen kauniin tyttären ja vaimon vaatetukseksi. Myöhemmin myös muu hoviväki sai luvan käyttää sitä. Vaatteen kuninkaallinen alkuperä teki siitä kiinnostavan muillekin, läpi yhteiskuntaluokkien. Nykyisin se on lähinnä köyhien käyttämä.

Kuvauksia varten Liksom sai Suomen suurlähettilään kautta 25 aitoa ja alkuperäistä burkaa Kabulista. Yksi sikäläiseltä torilta ostettu Suomen lipun sininen burka kiersi yleisössä mielenkiintoa herättäen. Useat jopa kokeilivat sitä.

Burkia on myynnissä monia eri värejä. Suomen lipun sinisiä, joita Liksom kuvausprojektiaan varten nimenomaan halusi, sai ilman erikoistilausta. Liksom on kuvannut burkaan pukeutuneita naisia videolle ja valokuviin useiden vuosien ajan. Hänen kokemustensa mukaan suomalaiset pukeutuivat mielellään vaatteeseen ja viihtyivät siinä. Kiinalaiset puolestaan olivat pitäneet sitä ahdistavana ja riisuneet sen pois heti kuin oli mahdollista.

Vaikka burka on peittävä vaate, niin Liksomin kokemusten perusteella se ei ole anonyymiksi tekevä. Kun ei näe kasvoja, alkaa kiinnittää huomiota muuhun olemukseen: kokoon, ryhtiin, kävelytyyliin. Näin vaatteen sisällä oleva paljastuu niin yksilönä kuin kulttuurinsa edustajana.

Liksomilla oli tarkoitus kuvata pohjoisessa jatkoa sarjaansa. Hän oli jo matkalla taidemuseolle suunnitellut kuvauspaikkoja.

Hytti n:o 6 (WSOY 2011) taustalla oli Liksomin esikoisteoksestaan voittama J.H. Erkon palkinto. Rahalla saattoi ostaa liput junamatkalle Venäjän halki. Romaaniksi matkamuistot alkoivat muuttua tyttären kysyttyä mikä on Neuvostoliitto? Äidin pitkä selitys ei tyydyttänyt tytärtä. Tästä sisuuntuneena Liksom kolmessa päivässä kirjoitti teoksen perusrungon. Pitäisihän hänen osata maassa olleena ja Venäjästä kiinnostuneena jotakin asiasta sanoa.

Romaanin ulkoinen kehys on Liksomin tekemältä Ulan Batorin matkalta. Kirjan Vadim oli Sergei, eikä Sergei ollut lainkaan niin fiksu tai komea kuin Vadim.

Kirjan suosio yllätti niin kirjailijan kuin kustantajan. Ensimmäinen painos oli viisisataa kappaletta, toinen nopeasti otettu kaksi ja puoli tuhatta. Finlandia-ehdokkuus ja Finlandia-palkinto saivat kirjailijan muuttamaan suhdettaan lukevaan yleisöön. Ennen näitä Rosa Liksom ei ollut koskaan kotimaassa esiintynyt julkisesti kirjailijana. Palkinnon myötä suhde lukijoihin tuli tärkeämmäksi, ja nyt hän on kolmen vuoden ajan kiertänyt Suomeakin kertoen teoksistaan.

Tilaisuuden lopuksi Liksom signeerasi teoksiaan. Tunkua pöydän ääreen riitti.

Näyttelyyn Aineen taidemuseossa voi tutustua 2.2.2014 saakka.

Talviolympialaiset 90 vuotta

Tänään 1924 alkoivat ensimmäiset talviolympialaiset Chamonix'ssa, Ranskassa. Nykyaikaisia olympialaisia oli järjestetty 25 vuotta 1921 kun lumisiin ja jäisiin talviolosuhteisiin kehitetyille urheiluleikeille päätettiin antaa tasa-arvoiset mahdollisuudet kesäisempien lajien lisäksi. Antverpenin kisoissa 1920 oli jo ollut pari talvilajia, taitoluistelu ja jääkiekko, ja sen myötä oli havaittu tarve suuremmalle joukolle lajeja.

Olympialiikkeen alkuvuosikymmeninä vakiintuneita urheilulajeja oli niukalti. Epäkaupallisista lähtökohdista pyrittiin jalojen aatteiden piiriin saamaan monenlaista liikunnallista aktiviteettia. Jo 1800-luvulla kaupallisen potentiaalinsa osoittaneet lajit pysyivät pitkään olympialajien ulkopuolella tai lajien tunnetuimpia edustajia ei kisoissa nähty. Nyrkkeily taitaa edelleen olla ammattilaislajina arvostetumpi kuin olympialaisissa.

Talviurheilu Antverpenissä mukana olleita lajeja lukuunottamatta taisi olla taloudellisessa mielessä hyvin varhaisessa vaiheessa. Olympialiikkeelle oli siis otollinen aika ottaa nuo lajit omaan ideologiseen piiriinsä. Toki Pohjoismaissa myöhemmin yritettiin kaupallistaa, ammatillistaa sivakointiakin, mutta ns. puistohiihdot kaupunkien keskustoissa eivät vakiintuneet pysyväksi perinteeksi. Ne on tavallaan herätetty uudelleen henkiin sprinttihiihtona useiden vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen.

Chamonix'ssa kilpailtiin viidessä varsinaisessa ja kahdessa näytöslajissa. Olympiakomitea on myöhemmin virallistanut näytöslajit -- tällä on merkitystä erityisesti tilastonikkareille. Suomen virallinen mitalitili karttui näin yhdellä hopealla. Näytöslajeista edelleen on mukana curling, sotilaspartiohiihto on jäänyt lajina historian hamaan.

Ensimmäisten talviolympialaisten mitalirohmu oli Norja. Suomi sijoittui mitalitilastossa toiseksi yhdellätoista mitalilla.

Helmikuun 7. päivä alkavista Sotshin kisoista Suomella tuskin on vastaavaa saalista odotettavissa vaikka lajeja on jo viisitoista. Mediaspektaakkeli vetänee silti mukaan.

Millä ohjelmalla esikoisteokset kirjoitetaan?

Parhaillaan Euroopan unioni konsultoi kansalaisiaan tekijänoikeuslainsäädännön uudistamistarpeista. Nettilomakkeella (joka tosin on sähköpostitse toimitettava, vastata saa myös suomeksi vaikka kysymykset ovatkin toisilla kielillä) voi ilmaista omia kokemuksiaan ja mielipiteitään mahdollisesti tulevaa direktiiviä varten. Jäsenvaltioiden kesken on kansainvälisistä sopimuksista huolimatta hyvin erilaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Saksassa ei YouTubesta voi katsoa kuin murto-osan niistä videoista kuin Suomessa.

Kyse ei siis ole siitä kuinka paljon Cheekille pitäisi maksaa tai kuinka paljon on Veikko Huovisen perikunnan sovelias osa. Kyse on myös tavallisten kuluttajien arjessaan kohtaamat tekijänoikeusviidakosta juontuvat ongelmat. Esimerkiksi sellainen, jota vauva.fin keskustelupalstalla eilen pohdittiin.

Voiko kirjailija käyttää käsikirjoituksensa laadinnassa Microsoft Office Home and Student -ohjelmistopaketin Word-tekstinkäsittelyohjelmaa?

Tietokoneohjelmistoja säädellään tekijänoikeuslailla. Laissa muun muassa kielletään tekemästä ohjelmistoista yksityisiä kopioita, vaikka se muutoin on täysin sallittua. Lisäksi suuret kansainväliset yhtiöt säätelevät omilla sopimusehdoillaan paljon lakia tarkemmin mitä ohjelmistoilla saa tehdä.

Vauva.fissä kysymyksen esittänut oli lukenut Wordinsä sopimusehdot. Siellä sanotaan, ettei ohjelmistoa saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin (vain ei-kaupalliseen käyttöön). Jos kysyjä nyt kirjoittaa kyseessä olevalla Wordillä romaanin ja joku kustantaja ottaa sen julkaistavaksi, niin onko sopimusehtoja noudatettu?

Vastausten kirjo on keskustelupalstoille tuttua. Toisaalta netistä poimittu sitaatti Microsoftin edustajalta on yksiselitteinen. Ohjelman tätä versiota ei saa käyttää kirjojen kirjoittamiseen, sitä varten pitäisi hankkia erikseen maksettava lisenssi. Versio on vain yksityiseen käyttöön.

Tällaiset kansalaisten kohtaamat ongelmat kiinnostavat nyt EU:ta. Niistä kannattaa kertoa.



* Public Consultation on the review of the EU copyright rules - vastata siis voi suomeksi vaikka kysymykset ovat ainoastaan suuremmilla kielillä.
* Help reform copyright! - yksinkertaisempi, vain kuluttajan asemassa olevalle tarkoitettu vaihtoehto.

Manet ja Monet

Tänään 1832 syntyi Pariisissa Éduard Manet (k. 1883). Taidemaalari muistetaan sukunimestään, joka on vokaalia vaille sama kuin samaan aikaan vaikuttaneella, myös Pariisissa syntyneellä taidemaalari Claude Monet'lla (1840-1926).

Taisivat jo aikalaiset sekoittaa nämä veikot. Vuonna 1874 molemmat olivat Pariisin lähistöllä Argenteuilissa. Siellä he maalasivat muotokuvat toisistaan. Yllä Monet'n näkemys Manet'sta, alla Manet'n Monet'sta.

Säätiösairaala

Helsinkiin HUS:lle rakennettavaa lastensairaalaa varten on kerätty rahaa ja useiden yritysten joulurahalahjoitusten myötä keräystavoite on karttunut hyvin. Viime viikkoina on keskusteltu laajasti sairaalarakennuksen omistuksesta. On aiheellisesti kysytty jos puolet kuluista maksetaan julkisista varoista niin onko oikein, että rakennus jää säätiön omistukseen?

Keräävä säätiö ja HUS ovat selittäneet asiaa parhain päin. Tarkoitus ei ole, että säätiöstä tulisi Senaatti-kiinteistöjen tapainen toimintaan tarkoituttujen määrärahojen syöjä.

Säätiömalli ja omistuspohjasta pohjasta puhuminen ovat kuitenkin nostattaneet esille ainakin kaksi muuta toivetta lastensairaalan toteuttamisesta samalla tavoin. Oulun seudulla ja Pirkanmaalla on tehty esitykset, että sikäläiset lastensairaalat toteutettaisiin samalla mallilla.

Esityksiä tuskin olisi maakunnissa tehty ellei niissä nähtäisi jotakin taloudellista hyötyä. Keskustelussa on painotettu, ettei kiinnostus johdu keräysrahasta tai säätiöpohjaisesta omistuksesta. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä muistutettiin jo olemassa olevasta säätiöstä, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa esimerkiksi Oulun yliopistollisen sairaalan lasten- tai syöpäosastoille.

Kiikarissa taitaisi olla valtion raha. Vuoden 2001 jälkeen ensimmäinen sairaalahanke, joka on saanut rahoitusta valtiolta on HUS:n lastensairaala. Tampereen ja Oulun sairaalarakentamiseen haluttaisi myös rahaa valtiolta.

Päättämällä tukea Helsingin uutta lastensairaalaa valtio on antanut voimakkaan viestin muualle maahan. Kuntien ja kuntainliittojen ei tule investoida oman omaisuutensa lisäämiseksi. Ja viesti näyttää menneen perille.


* Oulu haluaa oman lastensairaalan. Yle.
* Meillekin rahaa, sanotaan Tampereelta. Terve.fi

Nikolai Astrupin maisemissa

Tänään 1928 kuoli keuhkotautiin norjalainen taidemaalari Nikolai Astrup (s. 1880). Voimakkaat värit, kansalliset aiheet ja naivismin rajoilla kulkeva ilmaisu ovat tehneet hänen tauluistaan arvostettuja ja arvokkaita.

Ja saavat nämä hymyn heräämään.

* Nikolai Astrup

Ridge, omituinen hiippari

Tänään 1992 Kolmoskanava esitti ensimmäisen jakson Kauniita ja rohkeita. Viisi vuotta aikaisemmin Yhdysvalloissa aloittanut sarja oli Suomen ensimmäinen päivittäinen saippuaooppera. Olimme nähneet Kuplan, mutta emme sitä mitä se parodioi. Jo saman vuoden aikana Kaunareista tuli Suomen suosituin tv-ohjelma. Iltapäivän päätteeksi esitetty ohjelma muutti suomalaisten päivärytmiä.

Kanavauudistusten jälkeen Kauniit ja rohkeat päätyivät MTV3-kanavalle. 1990-luvun mittaan ohjelma keräsi jopa miljoonayleisöjä. Rodge Forresterin, Brooke Loganin ja kumppaneiden myötä suomalainen päivä lyheni. Puhelinmyyjien työajat menivät uusiksi, koska ohjelman aikana ei sopinut soittaa. Aikaisemmin se oli ollut parhaimpia myyntiaikoja. Nykyisin usein kaivattu vapaampi kyläilykulttuurikin taisi kadota juuri tämän ohjelman vuoksi. Sen jälkeen oli jo liian myöhäistä lähteä tuttuja tapaamaan.

Kauniit ja rohkeat saivat neitseellisen esityspaikan. Aikaisemmin mitkään televisiokanavat eivät olleet juuri ohjelmaa näyttäneet, nyt töistä kotiin tuleva kiirehti ensimmäisenä televisiota avaamaan. Ohjelma veti mukaansa niin, ettei mummon televisiossa esitetty lainkaan Pikku kakkosta. Mummon televisiosta tuli Kauniit ja rohkeat. Ohjelman aikaan pidetyillä yliopistoluennoilla oli tavallista vähemmän väkeä.

1990-luvulla puhelinyhtiöt avasivat verkkojaan ulkopuolisille palveluntuottajille. Yksi suosituimmista, tai ainakin pitkäikäisimmistä sisällöntuotantopalveluista oli edellisen illan Kaunareiden juonen kertova. Palvelunumeroon soittamalla (2,95 mk/min) sai kuulla kolmen - viiden minuutin koosteen jakson tapahtumista.

Nyttemmin into seurata saippuaa on laantunut. Mutta silti lähes kolmesataatuhatta katsojaa on television ääressä joka arki-ilta Kauniiden ja rohkeiden aikaan. Vaikka Ridge on jättänyt sarjan. Tai Ronn Moss, Suomessakin vieraillut ihannevävy. Syksyllä 2014 hänen tilalleen on luvassa Thorsten Kaye.

Ensimmäinen Suomessa esitetty jakso oli nimeltään Naimisiin, naimisiin! Sarjan jatkuessa jaksojen nimet alkoivat elää omaa elämäänsä. Jo helmikuussa 1993 suomennettiin näin:

19.2.1993 Ridge, omituinen hiippari

22.2.1993 Missä ovat isänvaistosi, ihminen?

23.2.1993 Mr. Spencer, keskiaukeaman boitsu

24.2.1993 Janus-kasvojen pirunleikkiä

25.2.1993 Kuka saa kirsikkasi, Ridge?

26.2.1993 Clarke, olet verenimijä!

1.3.1993 Kadonneen moraalin metsästys

2.3.1993 On niin monta murhetta!

3.3.1993 Hymyile tyttönen, hymyile vain!

4.3.1993 Onko sinulla vaikea aikuisuus?

5.3.1993 Sivalluksia suoraan sieluun

8.3.1993 Clarke, sinulla on hanhen sielu!

9.3.1993 Mitäs velhoilua tämä on?

Joulukuussa 1997 esitettiin seuraavia jaksoja:

8.12.1997 Kun liekit nuolevat parisuhdetta

9.12.1997 Vauvavideoilta Warwickeilla

10.12.1997 Harmaahattuisen miehen elämännälkä

12.12.1997 Nuoren putkimiehen vierailu

15.12.1997 Raivoaaria oopperasta "Don Ridge"

16.12.1997 Laukkuun asti aseistettu lady

17.12.1997 Grant ja ballistiset pelot

18.12.1997 Laukaus johtoportaassa

19.12.1997 Sellinoven yksinäinen napsahdus

22.12.1997 Bucky Boy, Grantin kukkapoika

23.12.1997 Kaaos Jamesin kotielämässä

Uusi tuhatluku aloitettiin jaksolla Stephanie, hihittelevä hypähtelijä. Pian sen jälkeen nähtiin:

1.2.2000 Turvaseksikelmin kostea koukutus

2.2.2000 Sarah, sänkyvirheilijän kotikätilö

3.2.2000 Amberin unelmissa valkoinen käärö

4.2.2000 Keltaisia narsisseja Kuolemanlaaksoon

7.2.2000 C.J. ja harvinainen huulikontakti

8.2.2000 Raymond, kumitta riehunut isäkandidaatti

9.2.2000 Sally Spectra ja mehevät Amber-salaatit

10.2.2000 Sinussa on riipaisevaa kypsyyttä, Rick!

11.2.2000 Voi turvokki, minkä melskan loit!

Linja on jatkunut:

19.3.2009 Kammottava debiilinnauru päin Donnan näköä

20.3.2009 Oletko postpone-seksuaali, Phoebe?

23.3.2009 Taistelevat metsot Café Russen katolla

24.3.2009 Voi taivas, taasko yksi Logan lisää!

25.3.2009 Sanokaa Ridge, kun haluatte ritarin!

Tänään esitettävän jakson nimenä on Amerikka, linjakkaiden leukojen maa.



* Kauniiden ja rohkeiden jaksojen nimet.

Jäämeren rannalle muuttaneita, osa 2

[Jatkoa edelliseen]


Heinäkuussa 1864 Vienan Kemin poliisi laati luettelon Jäämeren rannalle 1860 asetuksen jälkeen muuttaneista norjalaisista. Samaan luetteloon päätyi myös suomalaisia ja ruotsalaisia. Blogia varten jaoin luettelon kahtia, ensimmäisessä osassa olivat myöhemmän Suomen Petsamon alueelle muuttaneet. Tässä toisessa osassa muualle Kuolan niemimaan pohjoisrannalle muuttaneet.


Maurits Bergström, ikä 28. Muotkavuono. Vaimo Christina Sofia (33), pojat Reinholdt (4) ja Theodor (2) ja tyttäret Greta Mathilde (9), Vilhelmina (7) ja Amalie Albertine (5 kuukautta). Muuttaneet Ruotsista 6. tammikuuta 1862. Asuntona kolmihuoneinen hirsitalo, yhdessä huoneessa rautakamina, muissa kiviuunit. Taloon oli liitetty turvepeitteiset keittiö ja kaksi karjasuojaa. Karjasuojat olivat sisältä laudalla vuoratut. Luettelossa kehutaan rakennustyön laatua. Lisäksi sauna ja kellari. Kotieläimina härkä, kuusi lehmää, neljä vasikkaa ja kolme lammasta. Elantona karjankasvatus ja viljely. Bergström rakensi jollia, jopa 400 puutaa vetäviä. Hänellä itsellään oli kaksi pientä venettä (karbas). Lisätietoja: Oli myynyt talonsa. Aikoi muuttaa Uuraan ja rakentaa sinne uuden.

Alexander Tulio, 38. Muotkavuono. Lähtöisin Suomen suuriruhtinaskunnasta, tullut Muotkavuonon alueelle Vesisaaresta 1861. Asuntona koivuista tehty maja, joka oli vuorattu turpeella. Kiviuuni. Elantona kalastus, työskenteli myös Maurits Bergströmille.

Johan Tobias Suvanto, 17. Muotkavuono. Muuttanut Suomesta, Kittilästä 1863. Maurits Bergströmin renki.

Eva Gustava, 18. Muotkavuono. Muuttanut Suomesta, Oulun läänistä, Turtolasta 1863. Maurits Bergströmin piika.

Johan Henrik Pibulja, 63. Uura. Vaimo Magdalene (60), pojat Hans Johan (19) ja Johan Henrik (14). Muuttaneet Suomesta, Torniosta 1862. Asuntona yhden huoneen talo, kiviuuni ja turve ulkovuorauksena. Kotieläiminä viisi härkää ja kaksitoista lammasta. Elantona kalastus, välineenä takiloitu jolla. Lisätietona kerrottiin, että Magdalene oli Arkangelissa mielisairaalassa ja "poika Johan" Kuolassa sairaalassa paleltuneen jalan vuoksi.

Abraham Carlsen, 50. Uura. Vaimo Anna Greta (51), pojat Johan Abraham (22), Henrik (13) ja Solomon (8), tyttäret Brita Maria (17) ja Kaisa Greta (15). Muuttaneet Suomesta, Torniosta 1862. Asuntona hirsitalo kiviuunilla. Lisäksi varasto ja karjasuoja. Kotieläiminä viisi lehmää ja kaksitoista lammasta. Elantona kalastus ja puutarhaviljely.

Hans Hansen Vinter, 35. Muotkavaara. Vaimo Maria Henrietta (22), tytär Marta (3). Lisäksi perheeseen kuului Hansin sisar Maria (19). Muuttaneet Norjasta, Vuoreijasta 1862. Lisätietojen mukaan saamelaisia Suomesta. Asuntona turvemaja (vezha), jossa perhe asui kotieläintensä kanssa. Kotieläiminä härkä, kymmenen lammasta ja viisi poroa. Elantona kalastus. Ei venettä.

Anders Nilsen, 21. Muotkavaara. Äiti Katerina (50). Muuttaneet Norjasta, Vuoreijasta 1862. Asuivat Hans Vinterin luona. Elantona kalastus. Lisätietojen mukaan saamelaisia Suomesta.

Johan Jakob Arvonen, 38. Uura. Vaimo Karolina (29), tytär Brita Maria (5). Muuttaneet Suomesta, Oulun läänistä, Sompiosta 1861. Asuntona turvemaja, elantona kalastus.

Johan Yegorov (?) Aikio, ikä ei tiedossa. Uura. Äiti Marta (42), tytär Sofia (-). Muuttaneet Suomesta, Oulun läänistä, Näätämöstä (? - Neimondre) 1862. Asuntona koivuista tehty, turpeella vuorattu talo. Kaksi pientä ikkunaa ja kiviuuni. Lisäksi karjasuoja ja aitta. Kotieläiminä härkä, kolme lehmää, vasikka ja kaksikymmentä lammasta. Elantona kalastus. Pieni takiloitu jolla.

Peter Marjavaara, 32. Uura. Vaimo Brita Kaisa (28), pojat Johan Adam (4) ja Nils Peter (1) ja tytär Maria Christina (5). Muuttaneet Suomesta, Oulun läänistä 1862. Asuntona hirsitalo, joka lämpesi kiviuunilla. Kotieläiminä härkä, kaksi lehmää, vasikka ja kuusi lammasta. Elantona kalastus ja puutarhaviljely. Lisäksi Marjavaara oli ammattitaitoinen seppä. Takiloitu jolla.

Solomon Carlsen, 41. Uura. Vaimo Brita (46), poika Carl Henrik (11), tyttäret Brita Maria (17), Kaisa Stiba (13), Eva (12) ja Greta (3). Muuttaneet Suomesta, Torniosta 1859. Asuntona hirsitalo, jossa kolme ikkunaa ja kiviuuni. Karjasuoja turpeesta ja aitta. Kotieläiminä härkä, neljä lehmää, vasikka ja 21 lammasta. Elantona kalastus ja puutarhaviljely. Kolme takiloitua jollaa.

Gustav Stold, 36. Uura. Muuttanut Suomesta 1860. Solomon Carlsenin renki.

Erik Bedin, 40. Uura. Muuttanut Ruotsista 1861. Solomon Carlsenin renki.

Johan Hansen Pelto, 62. Uura. Vaimo Greta (40), pojat Peter Abraham (10) ja Johan Fridert (9), tyttäret Greta Maria (5) ja Sofia Matilda (2). Muuttaneet Suomesta, Oulun läänistä, Tervolasta (? Tervaka) 1860. Asuntona hirsitalo kiviuunilla. Karjasuoja. Kotieläiminä kaksi härkää, kolme lehmää, kolme vasikkaa ja kymmenen lammasta. Elantona kalastus ja puutarhaviljely. Kaksi takiloitua jollaa.

Thomas Törmänen, 28. Uura. Muuttanut Suomesta 1861. Asui Peter Marjavaaran luona. Elantona kalastus.

Moses Matveev (?) Kumppula, 36. Muuttanut Suomesta, Oulun läänistä. Asui Peter Marjavaaran luona. Elantona kalastus.


Tällainen oli tilannekatsaus heinäkuulta 1864 joidenkin siirtolaisten elämään. Myöhemmin 1870 alueen kuvernööri jakoi siirtolaiset kolmeen eri ryhmään. Ensimmäisessä olivat kovaa työtä pelkäämättömät venäläiset, suomalaiset ja norjalaiset, jotka rakentaneet itselleen ilman valtion apuja asunnot, raivanneet niittyjä ja kasvimaita ja aloittaneet menestyksellisen kalastuksen. Tähän ryhmään kuvernöörin arvion mukaan saattoi luottaa.

Toisena ryhmänä olivat maahan avustusten perässä tulleet venäläiset ja norjalaiset köyhät. Heidät kuvernöörin mielestä olisi pitänyt häätää maasta takaisin kotiseuduilleen.

Kolmantena ryhmänä olivat venäläiset ja norjalaiset kauppiaat, jotka olivat omissa tai sukulaistensa nimissä hakeutuneet maahan vain hyötyäkseen siirtolaisstatuksen tuomista kauppaoikeuksista. Kuvernööri piti näiden kauppiaiden toimintaa turmiollisena. He toivat viinaa Murmaskin alueelle ja tekivät kalastajista ja siirtolaisista juoppoja.

Arkangelin kuvernöörin jaottelu on tuttu myöhemmiltäkin ajoilta. Suomalaissiirtolaiset näyttäisivät säilyttäneen kuvernöörin silmissä hyvän maineen, koska heitä ei toisen ja kolmannen ryhmän kansallisuuksien joukossa mainita.

Toivottavasti näistä olisi iloa sukulaistensa vaiheita selvittäville.

Jäämeren rannalle muuttaneita, osa 1

Pohjoisen Jäämeren rannoilla ei ahtaudeksi asti ole ollut ihmisasutusta milloinkaan. Arkangelin kuvernööri N. I. Arandarenko ehdotti esimiehilleen 1858, että Kuolan pohjoisrannikolle voisi asuttaa lisää norjalaista väestöä. Parin vuoden valmistelun jälkeen tsaari Aleksanteri II päätti myöntää ulkomailta alueelle muuttaville samat erioikeudet kuin muillekin siirtolaisille sallituilla alueilla oli. Lähinnä tämä tarkoitti oman (maa)tilan hallintaoikeutta ja oikeutta kaupankäyntiin. Maataloutta ja sen tuomaa pysyvää asutusta kuvernööri erityisesti toivoi.

Paljolti siirtolaisuus Jäämeren rannalle oli tapahtunut ilman virallisia ilmoituksia ja niin se sujui asetuksen jälkeenkin. Asetuksen tarjoamat edut kuitenkin houkuttelivat ilmoittautumaan poliisiviranomaisille. Vienan Kemin poliisin kesäkuussa 1864 laatimassa luettelossa muuttaneita oli 32 perhekuntaa.

Luettelon muuttaneista on Tatiana Schrader julkaissut In the North My Nest is Made (2005) kokoomateoksen artikkelissa Legislative Aspects of the Norwegian Colonization of Murman. Vaikka artikkelin otsikossa puhutaan norjalaisesta asutuksesta, niin moni muuttajista oli Suomesta ja Ruotsista.

Tässä seuraavassa luettelossa ovat myöhemmän Suomen Petsamon alueelle muuttaneet perheet.


Ole Olsen Lian, ikä 36. Asuinpaikkana Vaitolahti. Vaimo Anna (50), adoptoitu poika Jakob (11). Muuttaneet Norjasta, Trondheimista 1860. Asuntona kaksi huoneinen talo, jonka seinät sisältä oli vuorattu laudalla, ulkoa turpeella. Lämmityksenä rautakamiinat. Lisäksi karjasuoja ja ruokavarasto. Kotieläiminä härkä, lehmä, kuusi lammasta ja kaksi sikaa. Elättivät itsensä karjalla ja kalastuksella. Syksyllä ja talvella Lian vartioi venäläisten kalastajien veneitä perien maksua kolme ruplaa veneeltä. Itsellä kaksi takiloitua jollaa, joista pienempi 80 puudan vetoinen. Lisätiedoissa kerrottiin adoptoidun Jakobin isän olevan talonpoika Ivan Sidorow Druzhinin (from Ponoiskoe community of the Sosnovskii Lapp community). Jakob opetteli lukemaan ja osasi jo kalastaa.

Johan Erik Vanga, 30. Pummanki. Vaimo Anneta Kaisa (31), pojat Johan Henrik (7) ja Johan Carl (5). Muuttaneet Suomen suuriruhtinaskunnasta, Kuopiosta 1862. Asuntona huone pienine ikkunoineen, talo oli sisältä vuorattu laudoilla ja ulkoa turpeella. Lämmityksenä rautakamina. Lisäksi karjasuoja. Kotieläiminä kolme lehmää ja vasikka. Elättivät itsensä karjalla, kalastuksella ja puutarhaviljelyksellä. Ei venettä.

Dreyer Olsen, 33. Pummanki. Vaimo Randi Olsen (40), poika Karl Ludwig (13) ja tytär Maria Christina (5). Muuttaneet Norjasta, Vesisaaresta 1863. Asuivat Johna Erik Vangan luona. Kotieläiminä kolme lammasta. Elantona kalastus ja sekatyöt maalla. Ei venettä.

Johan Jakob Gilander, 34. Pummanki. Vaimo Eva Katerina (42), pojat Carl Vilhelm (7) ja Jakob Alexander (6 kuukautta) ja tytär Sofia Josefina (5). Muuttaneet Suomesta, Tornion kihlakunnasta 1859. Asuntona kaksihuoneinen hirsitalo, uunit molemmissa huoneissa. Kala- ja ruokavarastot (turvepeitteiset), karjasuoja ja sauna. Kotieläiminä härkä, neljä lehmää, kolme vasikkaa ja lammas. Elantona kalastus ja karjankasvatus. Kaksi takiloitua jollaa (250 ja 60 puutaa).

Juel Nilsen Nelimakt (Nelimarkka?), 24. Pummanki. Muuttanut Suomesta, Oulun läänistä. Renkinä Johan Jakob Gilanderilla.

Anna Margarita Orojärvi, 25. Pummanki. Muuttanut Norjasta, Vesisaaresta 1864. Piikana Johan Jakob Gilanderilla.

Ole Gutormsen, 33. Petsamo. Vaimo Anna (25), poika Elias Olsen (3). Muuttaneet Norjasta, Bergenistä 1863. Asuntona talo rautakaminalla. Lisäksi ulkohuone, karjasuoja ja ruokavarasto. Kotieläiminä kaksi lehmää ja vasikka. Elantona kalastus ja viljely, lisäksi Ole teki muurarin ja puusepän töitä. Jolla (150 puutaa).

Nils Petersen, 28. Petsamo. Vaimo Anna Johanna (32) ja pojat Hans Peters (10), Leonard Marenius (8), Nils Claus (4) ja Johan Erik (3). Muuttaneet Ruotsista 1863. Asuntona hirsitalo rautakaminalla. Karjasuoja. Kotieläiminä härkä ja lammas. Elantona kalastus ja viljely. Pieni takiloitu jolla.

Christina Oldenburg, 34. Petsamo. Muuttanut Norjasta, Trondheimista 1861. Asuu Ole Gutormsenin luona. Elantona kalastus, omisti ison takiloidun jollan (250 puutaa).

Andreas Larsen, 37. Petsamo. Vaimo Elisabeth (36), pojat Ole Edvard (15), Laurits Nikolai (9), Jonas (4), Ezekiel (2) ja tyttäret Amelia Andrea (6) ja Anna (5 päivää). Muuttaneet Norjasta, Tromssasta 1863. Asuntona talo rautakaminalla. Karjasuoja, lammas. Elantona kalastus. Ei venettä.

Hans Johan Hansen, 33. Petsamo. Muuttanut Norjasta, Tromssasta 1863. Asuntona huoneen hirsitalo (izba) kiviuunilla. Elantona kalastus, välineinä jolla (150 puutaa) ja vene (karbas).

Herman Petersen, 27. Petsamo. Muuttanut Norjasta, Trondheimista 1863. Renkinä Ole Gutormsenilla.

Christian Volden, 44. Petsamo. Vaimo Amalia (36), poika Anton (10) ja tyttäret Letua (14), Johansine (8), Fredrikke (7) ja Greta (3). Muuttaneet Norjasta, Trondheimista 1863. Asuntona laudoista rakennettu yhden huoneen talo, ulkovuorauksena turve. Rautakamina. Karjasuoja, jossa kolme lehmää ja kolme vasikkaa. Elantona kalastus ja puutarhaviljely. Iso takiloitu jolla (300 puutaa).

Andreas Bergström, 59. Petsamo. Vaimo Anna Luiza (58), poika Ludvig (14). Muuttaneet Ruotsista. Asuntona turvemaja, lämmityksenä kiviuuni. Elantona kalastus ja puutarhaviljely. Takiloitu jolla.

Ellev Andersen Dahl, 26. Petsamo. Vaimo Matilde Charlotte (19), poika Anton Magnus (3 kuukautta) ja tytär Vilhelmina (2,5 vuotta). Muuttaneet Norjasta, Tronheimista. Asuntona kahden huoneen hirsitalo (izba), rautakaminat. Lisäksi karjasuoja, jossa härkä ja kaksi lammasta. Elantona kalastus. Syksyisin ja talvella vartioi venäläisten kalastajien aluksia 50 ruplan vuosimaksusta. Itsellä kaksi pientä takiloitua jollaa.


Suomalaisia olen kokeeksi yrittänyt Hiskin avulla etsiä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Ehkä näistä olisi apua jollekin muuttaneita etsiville.

Muotkavuonon rannoille, Uuraan tai muualle Kuolan rannikolle muuttaneita toisessa osassa.

Whilst all my thoughts remain unsung

JP Ahonen - KP Alare
Perkeros
WSOY 2013
188 s.


Viime vuoden yksi kehutuimpia sarjakuvajulkaisuja oli JP Ahosen ja KP Alareen Perkeros (WSOY 2013). Sarjakuvasta kirjoittajien ohella teoksesta ovat innostuneet myös suuret ja tunnetut ulkomaiset sarjakuvakustantajat. Albumi ja sen tuleva jatko-osa on myyty Castermanille Ranskaan ja Abramsille Yhdysvaltoihin. Ahonen ja Alare ovat siis ilmiselvästi onnistuneet rakentamaan hienon paketin.

Perkeros on aloitteleva bändi, jonka kokoonpanossa ei kaikki ole vielä loksahtanut kohdalleen. Sarjakuvassa bändiä lähestytään sen kitaristin Akselin kautta. Akselin elämässä on mutkia muutenkin, kuten esimerkiksi opinnot ja suhde tyttöystävään. Änkytyskään ei auta itsensä puolustamisessa. Elämänhallinta on jäänyt ylimaallisen musiikillisen kokemuksen vuoksi yhden kortin varaan.

Bändi on ymmärtäväinen ja luovii Akselia kunnioittaen. Uusi laulaja löytyi läheisestä pitsapaikasta ja kosketinsoittaja Lilja saa kuin saakin puhuttua Perkerokselle keikan paikalliselle ravintolafestivaalille. Siitä tapahtumat alkavat rullaamaan ja paljastuu että rock-maailma voi olla myyttisten stereotypioidensa mukaista.

Ahonen ja Alare kuljettavat tarinan henkilöhahmoja kunnioittaen ja arvostaen. Bändidynamiikan mukaisesti pahempikin sana sanotaan kun siihen on tarvetta. Kuvitukseen on panostettu paljon, tarinasta tuttu lämminhenkisyys välittyy senkin kautta. Kertomus ja kuvat ovat synkronoitu yhteen. Kun bändi on lavalla, niin kuvat hyökyvät täydellä rockuskottavuudella.

Tarina kulkee hyväntahtoisena kun on kyse bändin sisäisistä asioista tai sen henkilöhahmojen omista asioista. Jykevyyttä kerronnalle tuo yllättävä ulkoinen uhka. Sen teema on tuttu, mutta todellistuessaan kuitenkin omaperäisyyttä henkivä.

Ahonen ja Alare kertovat teoksen alkaneen syntyä jo vuonna 2006. Uhrattu aika ja panostus tässä lopputuotteessa näkyvät lukijaa palkitsevasti. Tämä voisi olla sellainen uusi suomalainen sarjakuva, joka kelpaisi ankaralla kädellä uutta taidesarjakuvaa kritisoineelle, Mustanaamioistaan tutulle Kari T. Leppäselle.

Huomenna taide täyttää 1,000,051 vuotta

Huomenna vietetetään taiteen 1,000,051-vuotispäivää. Taide on siis miljoonaviisikymmentäyksi vuotta vanhaa. Vanhan pyöristyssääntöjä koskevan vitsin mukaan dinosaurukset eivät vanhene ollenkaan, vaikka kouluopetuksessa sukupolvet pulpettien takana vaihtuvat. Taide kuitenkin vanhenee.

Vuonna 1963 ranskalainen taiteilija Robert Filliou (1926-1987) arveli, ettei taidetta ollut ollut olemassa miljoona vuotta sitten. Sitten joku pudotti pesusienen vesiastiaan ja taide syntyi. Tämä Fillioun mukaan tapahtui 17. tammikuuta.

Ensimmäisen kerran taiteen syntymäjuhlia vietettiin vuonna 1973 yhtä aikaa Aachenissa ja Pariisissa. Sittemmin juhlinta on vakiintunut vuosittaiseksi, Euroopan yleisradioyhtiöiden järjestämäksi radiotapahtumaksi. Tänä vuonna Yle Radio 1:n Ääniversumissa taidetta juhlitaan perjantai-iltana suorana lähetyksenä klo 20.58 - 23.05. Mukana on muunmuassa Katri Henrikssonin ja Pentti Männikön ääniteos Grönlanti sulaa.

Yle Areenasta on vielä kuunneltavissa valikoima taiteen 1,000,050-vuotisjuhlista.

Meillä on perjantaina saunavuoro. Ehkä pudotan pesusienen veteen ja höristän korvani.



* Art's birthday 2014 (EBU)
* Art's birthday - taiteen 1,000,051 syntymäpäivä (YLE)

Autolla etelänavalle

Sanomalehdillä on mahdollisuus vaikuttaa lukijoihinsa sijoittamalla jutut ja mainokset sivuille tiettyyn suhteeseen toistensa kanssa. Vaikuttamisessa 'ja' sana on kaikkein kaikkein tehokkain sana. "Timo Soini ja huumeet", "aurinkoranta ja onnellisuus" tai "auto ja suorituskyky". Rinnakkain samalle sivulle päätyneet irralliset aiheet ovat kuin ja-sanan yhdistämiä.

Suomalaisen autoilun alkuvaiheissa suurin ongelma olivat vuodenajat. Talvella automobiililla ei näillä leveyksillä tehnyt juuri mitään. Useampi talollinen päätyi irrottamaan auton koneen korista. Silloin sitä saattoi maamoottorin tavoin käyttää hyödyksi.

Kalevassa 23. helmikuuta 1907 ilmoitus ja pikku-uutinen antoivat lupauksia paremmasta. Oululainen Otava, Kutoma- ja ompelukonekauppa mainosti myyvänsä yksinoikeudella REO -automobiileja koko Pohjois-Suomessa. Insinööri Ransom E. Olds piti mainoksessa mainita erikseen, koska nimellä oli hyvä kaiku. REO oli Oldsin toinen yritys automaailmassa, aikaisempi Olds (nykyisin Oldsmobile) oli valunut toisten omistajien käsiin.

Otava piti talvella 1907 osoittaa potentiaalisille ostajille autojen hyötyjä. "10 hengen REO à 11,000 mk:aa voisi Kemin - Rovaniemen välillä mutkin vuorokaudessa saada 300 mk:aa. Otaksutaan, että ansio olisi edes 110 mk, niin kone olisi jo 100 päivässä hintansa ansainnut."

Edellisenä kesänä kemijärveläinen K. E. Kalliosalmi ja kemiläinen Jaakko Jämsä olivat hakeneet ja saaneet luvan liikennöidä juuri Kemin ja Rovaniemen välillä. Kalliosalmi hankki linjalle 40 hevosvoimaisen Fordin, joka teki ensimmäisen matkan (ja viimeisen) 17. kesäkuuta 1907. Hanke siis jo ennen toteutumistaan oli valmis markkinoitavaksi toistenkin yritettäväksi.

Mainoksen vieressä oleva uutinen kertoo Ernest Shackletonin etelänaparetkisuunnitelmista. Maailman valloitus oli kesken, joten suunnitelmista uutisoitiin hanakasti. Shackleton myös mielellään kertoi suunnitelmistaan, koska varat retkeen oli kerättävä julkisesti.

Shackletonilla oli vuosien 1907-1909 Nimrod-tutkimusretkellä mukanaan auto. Oli tehty laskelmia kuinka nopeasti sillä navalle pääsisi. Mutta ei bensiinimoottori kestänyt kovaa kylmyyttä eikä autolla hangella noin vain ajella. Se retkellä selvisi.

Autokuumetta Kaleva lienee laajalti herättänyt. Lupaus lumisilla hangilla kulkemisesta ja toimeentulosta on varmaan kutkuttanut monien mielissä.

Topeliuksen Sakari

Tänään 1818 syntyi Zachris Topelius (k. 1898), jota me suomenkieliset olemme Sakariksi tottuneet kutsumaan. Topelius kirjoitti runoja, satuja ja tietokirjoja. Historiateoksissaan hän kertoi meille kansallisen tarinan, joka on säilyttänyt vahvan aseman suomalaisessa historiakulttuurissa. Topelius kuvaili suomalaista maanpiiriä ja eri alueiden asukkaita.

Näiden syntymäpäiväjuttujen tarkoituksena on ollut johdattaa lukemaan kirjailijoiden itsensä kirjoittamaa. Niin tälläkin kertaa. SLS on digitoinut Topeliuksen julkaisuja, eikä pelkästään alkukielellä ruotsiksi. Zacharias Topelius Skrifter -nettisivusto pitää sisällään myös suomenkielisiä käännöksiä Topeliuksen teoksista. Aleksanteri II:n muisto sisältää edelleen vaalitun ja tunnustetun ajatuksen autonomian ajasta Suomen (sivistyksen) synnyttäjänä, vaikka jossakin toisaalla Topelius kirjoittikin Suomen kansan syntyneen vuonna 1157.

ZTF:ssä on myös matkakertomuksia, niiden kuvitus erikseen poimittuna kuvapankkina ja tietenkin satuja. Lukemisia lapsille koottiin Topeliuksen kuoleman jälkeen ja ajan parhaat suomalaiset ja ruotsalaiset kuvittajat palkattiin kirjasarjan tekemiseen.

Jatkokertomuksissa on kolme Topeliuksen tarinaa: Jääpeikko, Suuri kysymys ja poleemisempi lyhyt kirjoitus Työ.



* Zacharias Topelius. Jääpeikko. (Koitto 1893)

* Zacharias Topelius. Suuri kysymys. (Tilhi 1885)

* Zacharias Topelius. Työ. (Iltapuhde 1899)

* Zacharias Topelius Skrifter: Faksimil i urval

Kuvia Oulun sarjakuvakeskuksen avajaisista

Jii Roikosen POW! -näyttely Valvegalleriassa.

Viime lauantaina vietettiin Oulun sarjakuvakeskuksen avajaisia. Niiden kunniaksi Kulttuuritalo Valveen näyttelytilat ovat sarjakuvan valtaamat. Taloon avattiin myös uusi galleriatila Sarjakuvagalleria!

Avajaisnauhan leikkaamisen jälkeen Ilpo Koskela lahjoitti keskukselle
lehtileikekokoelman sarjakuvaseurasta kirjoitetuista jutuista.

Piirroskonsertissa Soiva Siili ja Ville Ranta.

Paneelikeskustelussa sarjakuvakeskukset ympäri maan.

Kuvia Oulun sarjakuvakeskuksen avajaisklubilta

Duo Anamäki.

Oulun sarjakuvakeskuksen avajaisklubilla Pivossa esiintyi sarjakuvaa tekeviä muusikkoja ja musisoivia taiteilijoita.

Heinäpään kaupunginteatteri runojaosto Rabies & Lonkku.

Osa Rommakosta.

I'm Nasty International.

Avajaisia huomenna

Mari Ahokoivu.

Kulttuuritalo Valveella avautuu huomenna Oulun sarjakuvakeskus. Avajaisten kunniaksi talon näyttelytilat ovat sarjakuvalla täytetyt. Valvegalleriassa on Jii Roikosen 30-vuotisjuhlanäyttely POW!, Pohjoisen valokuvakeskuksen galleriassa ovat esillä Ruutukaavan tekijät, Kahvila Mintussa on neljä suurennettua sivua sarjakuvan historiasta ja keskuksen oma Sarjakuvagalleria! vihitään käyttöönsä.

Kuten yleensäkin, asiat ovat vielä vaiheessa vuorokausi ennen h-hetkeä. Jos Oulussa päin liikutte, tulkaa lauantaina iltapäivällä katsomaan mitä olemme saaneet aikaiseksi. Tai illalla avajaisklubille Pivoon.

J. A. Mäki.

Rascar Capacin kirous

Casterman julkaisee maaliskuussa ensimmäisen uuden Tinttiä käsittelevän tietokirjan yli kymmeneen vuoteen. Luvassa on Philippe Goddinin  La malédiction de Rascar Capac (Rascar Capacin kirous), teos on nimetty ensimmäiseksi osaksi joten ainakin toinen osa on myös tulossa. Ennakkotietojen mukaan kirjassa on 136 sivua.

Teos on tuotettu yhteistyössä Tintin oikeuksia valvovan Moulinsartin säätiön kanssa. Sen "kommentaattori" Philippe Goddin on Hergén "virallisen" elämäkerran kirjoittaja. Sittemmin Goddin oli asiantuntijana Suomessa Yle Femillä näytetyssä Tintin seikkailuja esittelevässä tv-sarjassa. Näillä perusteilla on odotettavissa, että julkaisu sisältäisi uutta, aikaisemmin näkemätöntä aineistoa Hergén arkistoista. Moulinsart on ollut tarkka siitä kenet aineistojansa päästää tutkimaan. Useimmat epävirallisten Tintti-kirjojen kirjoittajat eivät arkistoihin ole päässeet.

Rascar Capacin muumio ja kirous ovat keskeisessä osassa albumiparissa Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli. Näiden seikkailujen kuva-aiheiden ja hahmojen esikuvista tiedetään jo melko paljon aikaisempien Tintti-kirjojen ansiosta. On mielenkiintoista nähdä mitä uutta Goddin on saanut aiheesta irti.

Rascar Capac, hän, joka vapauttaa taivaan tulen, oli inkakuningas jonka hautaa Sanders-Hardmuthin retkikunta tutki. Professori Bergamotte toi hänen muumionsa Eurooppaan. Bergamotten mukaan Rascar Capacin hautakirjoitukset kertoivat, että

tuhannen kuun kierron jälkeen saapuu seitsemän kalpea kasvoista muukalaista, ja he häpäisevät sen joka vapauttaa taivaan ukkosen pyhäkön. Ja häpäisijät kuljettavat inkan ruumiin kaukaiseen maahan. Mutta jumalten kirous kulkee heidän askeltensa myötä ja seuraa heitä yli merten ja vuorten. Ja sinä päivänä, jona Rascar Capac murtaa kahleensa sokaisevalla salamalla, puhdistavalla liekillä, ja palaa alkuperäiseen tilaansa, silloin koittaa rangaistuksen hetki uskottomille. 

Näin tapahtuikin.

Suomeksi tätä kirjaa tuskin koskaan saadaan. Muutaman vuoden sisällä englanniksi ja ruotsiksi kuitenkin.

Katukolina

Kun uudet teknologiat alkavat tulla arkisemmiksi, niin niiden vastustus tapaa kasvaa. Uusia mahdollisuuksia kavahdetaan ja entisenlaisen elämän muuttumista pelätään. Yksi tehokas keino vastustaa muutoksia on kautta aikain ollut vetoaminen lääketieteeseen. Näin tapahtui internetin kanssa (lapsiporno/pornosuodatus, peliriippuvuus) samoin kun autojenkin reilut sata vuotta sitten. Autojen tuottama lääketieteellinen haitta oli niiden tuottama ääni ja tärinä, jotka molemmat häiritsivät rehellisten kansalaisten yöunia.

Niin sanottu katukolinakysymys on Helsingin kaupunginvaltuuston käsiteltävänä vuonna 1913. Alkuvuodesta valtuusto oli lähettänyt asian valmisteltavaksi maistraattiin. Useat sikäläiset lääkärit olivat tehneet ehdotuksen katukolinaa vähentäviksi toimiksi ja maistraatti toukokuussa palautti asian valtuuston tutkittavaksi. Lääkäreiden ehdotusten pohjalta laaditut säännöt oli tarkoitus liittää osaksi kunnallisasetuksia. Pääajatuksena oli kaupungin yön hiljentäminen.

Säännöillä kiellettiin muiden kuin kumipyöräisten automobiilien liikkuminen iltakymmenen ja aamukuuden välillä. Yöllä äänimerkkiä ei saanut käyttää kuin kerran ja lyhyesti. Lisäksi yöllä käytetyn äänenantolaitteen oli oltava kumea- eli syvä-ääninen. Auton turha tyhjäkäynti ei ollut sallittua.

Raitiovaunuilta kiellettiin myös ylenmääräisten merkkiäänien päästäminen. Yöllä liikkellelähtömerkkiä ei tarvinnut antaa eikä päivän tapaan muita merkkejä tarvinnut toistaa.

Lisäksi kiellettiin mattojen, huonekalujen ja vaatteiden tamppaaminen iltayhdeksän ja aamukahdeksan välillä.

Uudet säännöt eivät koskeneet poliisiautoja ja ambulansseja.

Näillä toimin katukolina saatiin varmaan vaimeammaksi, mutta tuskinpa näillä ratkaisuilla helsinkiläisten yleistä terveydentilaa suuresti kohotettiin.


* Helsingin kunnalliskertomukset 1875-1974 digitoituina netissä.