keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Suomalaiset alppimajat
Nilsiän Tahkovuoren läpi kulkiessa silmille hyppäsi erityisesti kuvien alppityylinen, massiivinen rakennus, jossa on muun muassa K-kauppa. Vaikutteita rakentamiseen on aina otettu ulkomailta, mutta muiden maiden perinnetyyleistä ammentaminen tuntuu pahasti falskilta.
Muissakin alueen rakennuksista on samaa ideamaailmaa, ja pohjoisen hiihtokeskuksissa on myös rakennettu sveitsiläiset perinteet mielessä.
Kunnon kulttuurikriitikko alkaisi tietenkin vaatia suomalaisten perinteiden kunnioittamista hiihtokeskusrakentamisessa. Mutta sellaista ei taida olla.
Suomalaiset ovat hiihtäjäkansaa, ainakin meille niin on opetettu. Nimistön perusteella maastohiihdon jalon taidon taisivat kuitenkin saamelaiset meille opettaa. Taisi usko yleiseen ja yhtäläiseen suomalaiseen hiihto- ja suunnistustaitoon armeijassa kadota jo 1920-luvun sotaharjoituksissa.
Hiihdosta tuli nimenomaan murtomaahiihtoa muutaman TUL:n urheilijan tehtyä samalla vuosikymmenellä Kotkan edustalla merenjäällä sellaiset ME-lukemat, ettei SVUL:issa niiden lyömiseen uskottu. Maastossa ei aikoja ennätykset mielessä ole mitattu.
Mäenlaskemisperinteet muuten kuin hyppyrimäestä eivät Suomessa taida paljoa betonilaatikkoarkkitehtuuria kauemmas ulottaa.
Sellainen ei taida laskettelijaturistien houkuttamiseksi kelvata.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Varpaisjärven kirkko
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Ville Rannan käärme
Ville Ranta on Paratiisisarjassaan (WSOY 2010) kuvannut paratiisin asukkaat viekoittelevan käärmeen perinteisesti, siis "tavallisen" käärmeen näköisenä. Rannan kerronta ammentaa keskiaikaisista tulkinnoista, joskaan hän ei piirrä ajan kuvaston mukaisesti.
Rannan syntiinlankeemus merkitsee epävarmuuden ja vaihtoehtojen astumista ihmiseloon. Seksuaalisia ihmiset ovat jo aikaisemmin, mutta nyt oleminen muuttuun omien ja muiden halujen ristiaallokoksi.
Keskiajan kuvastossa alaston nainen, jolla oli kaksi käärmettä rinnoillaan kuvaa ihmistä, joka elättää povellaan irstautta ja hekumaa.
Samaan perinteeseen kuuluu naisen kuvaaminen heikompana astiana. Käärme, Samael, valitsee kohteekseensa Eevan, jonka ajattelee olevan mieleltään heikomman.
Rannan käärme vokottelee molemmat ihmiset yhtäaikaa.
Keskiaikaisten sananselittäjien luoma legenda onkin kehäpäätelmä. Nainen on heikompi, koska Samael kääntyi ensin hänen puoleensa. Toisaalta Raamatusta voisi toisenlaisia johtopäätöksiä tehdä, koetteleehan Paholainen itse Jumalan poikaa kiusauksillaan autiomaassa (Matt. 4).
Kaipuu käärmettä edeltävään aikaan on yleisinhimillinen, kaipuuta yksinkertaiseen elämään, aikaan ennen joidenkin perusasioiden oivaltamista. Näitä hoksauksia kun ei voi enää olla huomioimatta tiedostamisen jälkeen.
Jos on jonkin roolin saanut kannettavakseen, niin tarvitseeko koko ajan tarvitse tuon saman muotin mukainen olla?
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Robert Crumbin käärme
Robert Crumbin Genesis (Teos 2010) ei ole saanut kriitikoilta juurikaan kehuja. Raamatun aloittavan Mooseksen ensimmäisen kirjan tarkka ja yksityiskohtainen kuvittaminen ei ollut mitä Crumbilta odotettiin. Tyypilliset kepeys ja satiiri puuttuvat tyystin.
Teos on kuitenkin tehtävänannon mukainen. Suomentajallekaan ei juurikaan ole työtä jäänyt, esipuheen ja kommentaarien lisäksi Jaakko Launismaa on voinut suoraan tukeutua Raamatun suomennokseen. Tosin hän on käyttänyt vuosien 1933 ja 1992 suomennoksia rinnan ja mukaellen.
Sarjakuvan loppuun Crumb on koonnut kommentteja ja havaintoja, joissa hän selittää työn kulkua ja ratkaisujaan. Joidenkin sanojen osalta eksegeetikotkaan eivät ole saaneet tarkoitusta selville tai kiistelevät edelleen merkityksistä.
Mihänkään suuriin tulkintoihin Crumb ei ryhdy. Kuvaava on kolmannessa luvussa esiintyvä käärme. Kommentaareissa Crumb selvittää:
Otin vapauden piirtää käärmeelle jalat ja kädet, vaikkei teksti käärmeen raajoja kuvailekaan. Mutta teksti viittaa käärmeen raajoihin, kun Jumala tuomitsee käärmeen ikuisesti matelemaan mahallaan ja syömään maasta.
Crumbin käärme on humanoidilisko. Se kävelee pystyasennossa ja sillä on kädet kuin ihmisellä.
"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut." Kai sekin jo jonkinlaista "ihmismäisyyttä" edellyttää.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Siegellin kivääriammuntaa
Paul Siegellin wild life rifle fire (Otoliths 2010) kaunis, pieni mustavalkoinen teos. Tekijä on tehnyt teosta valaisevan ja markkinoivan videon (yllä), jonka liike antaa joitakin selityksiä kirjassa paikoillaan pysyville typografisille symboleille.
Teosta on luonnehdittu pääsääntöisesti konkreettiseksi runoudeksi. Tarkoituksena on siis kirjainten ja muiden merkkien avulla luoda kuvia kuvattavista aiheista. Ensimmäisellä sivulla on kaksi pistoolia ja niiden pitelijä.
Koko teoksen voi lukea myös yhtenä runona.
Maailmalla wild life rifle fire on saanut myönteisen vastaanoton, johon voi yhtyä.
Tällaisen teoksen tuottaminen on vaikeaa. Suurien pistekokojen kirjainten ja muiden merkkien taittaminen on tietokoneohjelmilla syystä tai toisesta hyvin hankalaa. Taitto-ohjelmiin kyllä saa toteutettua isoja mustia typografisia pintoja, mutta sitten alkavat ongelmat.
Tiedostoista tulee hyvin epävakaita ja ne eivät tulostu sähköisesti tai paperille toivotulla tavalla.
Kustantaja Mark Young kertoi blogissaan, että teos vaati paljon työtä tullakseen painokoneista ulos tarkoitetun kaltaisena. Julkaisupäiväkin viivästyi.
Joskus muinoin olin kirjapainoon yhteydessä samantyyppisten ongelmien kanssa. Neuvoksi osattiin antaa vain toteuttaa suuret kirjaimet kuvina. Tosin siten ei aivan samanlaiseen painojäljen tarkkuuteen pääse.
Wild life rifle fire on Siegellin kolmas teos. Näytteitä teoksista ja muutakin tekotavan innoittamaa on Siegellin blogissa ReVeLeR @ eYeLeVeL.
perjantai 25. kesäkuuta 2010
Kello kahdentoista kuvat
Aloitin toukokuun lopulla uudelleen viimekesäisen harrasteen, valokuvien ottamisen puolen päivän kellonlyöntien aikaan. Maanantaina satuin keskipäivällä Leppälahden pienviljelijäin yhteisen viljankuivaajan kohdalle.
Ei ole kuivaajaa aikoihin käytetty, eipä taida pienviljelijöitäkään enää olla.
Kuvien kertymistä voi seurata osoitteessa http://puoleltapaivin.blogspot.com/.
Juhannuksen ajan olen saaressa, enkä tiedä sikäläisistä tietoliikenneyhteyksistä. Sunnuntaina viimeistään päivitän olinpaikkojen kuvat ja tunnelmat.
Tämä blogi jatkaa pyhien yli normaalisti. Luvassa on kivääriammuntaa ja paratiisin käärmeitä.
WSOY:n kustannuskriisiä kommentoin Laadunvalvontayksikössä.
torstai 24. kesäkuuta 2010
Merkkejä Oulun iholla
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
Pierre Pratt: Olavi ja Veera ostoksilla
Pierre Pratt: Ostoksilla
Olavin ja Veeran kiireinen elämä -sarja
Mäkelä 2000
14 s.
Pierre Prattin (s. 1962) luomat Olavi ja Veera (alk. Olaf ja Venus) ovat norsu ja vaaleanpunainen hiiri. Kooltaan epäsuhtainen eläinpari seikkailee neljän lastenkirjan sarjassa. Ostoksilla teoksen lisäksi tapaamme Olavin ja Veeran Ajelulla (Mäkelä 2000), Puistossa (Mäkelä 2000) ja Kotona (Mäkelä 2000).
Takakansitekstin mukaan Olavin ja Veeran ruokakomero on tyhjä. Joten ostoksille on lähdettävä. Kovin ruokaisia ostokset eivät kylläkään ole, hedelmien jälkeen hankitaan kukkia ja sitten ollaankin jo vaate- ja kenkäkaupoissa.
Tärkeitähän asusteetkin ovat.
Sitten seuraa kauppareissun anarkistinen osuus. Olavi ja Veera nauttivat estottomasti vartijoiden häiritsemättä ostarin suihkulähteestä.
Viimeiselle aukeamalle on säästetty paras: kirjat. Aikuista lukijaa kuva hämmentää. Olisikohan kyse kuitenkin kirjastosta? Vaikea suomalaiseen kirjakauppaan on kuvitella lapsia kirjoja lukemaan ja päiväunosia ottamaan myyntihyllyjen välissä.
Ehkä nuorison anarkistinen ote elämään jatkuu.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Wagnerin Kärsätriptyykki (2003)
Wagnerissa on kaikkien keksijän, designerin ja poliitikon taitojen lisäksi ripaus kuvataiteilijaa. Yllä hän esittelee Viiville tekemäänsä Kärsätriptyykkiä vuonna 2003.
Triptyykki, kuten tiedetään, on kolmiosainen taideteos. Kolme kuvaa toimivat joko jatkumona tai valottavat samaa asiaa eri näkökulmista.
Kuvataiteiden lisäksi triptyykiksi teoksia on nimetty kirjallisuudessa. Näin teki esimerkiksi Laura Lindstedt Sakset (Teos 2007) romaanin kohdalla. Päähenkilön maailmaa valotetaan eri kuvakulmista.
Wagnerin Kärsätriptyykin voisi ymmärtää jatkumona, jolloin kuvattuna olisi kolme porsasta tehosikatalouden puristuksessa. Sikana Wagner ymmärtää yksilön tarpeet ja antaa edes taideteoksessa lajikumppaneilleen mahdollisuuden omaan karsinaan.
Kärsätriptyykin tekoprosessi antaisi kuitenkin viitteen itsekkäämpään ajatukseen. Ensimmäisessä ruudussa Wagner menee Maijan Valokopioon, toisessa hän ottaa kolme valokopiota omasta kärsästään tsik tsik tsik.
Triptyykin kaikki kolme osaa ovat lähes identtiset. Wagner ei ainakaan aktiivisesti hae erilaisia näkökulmia omaan nenäänsä.
Ehkä tämä on vain näköharha.
Oman nokkansa kukin tuntee parhaiten ja siten näennäisen minimalistinen lähtökohta tuottaa kuin tuottaakin erilaisia kuvakulmia. Tapahtumien virta on pysähtynyt ja todellisuus venynyt.
-- Kärsätriptyykki on julkaistu uudelleen tuoreessa Viivi ja Wagner -lehdessä (4/2010)
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Elise ja Lasinpuhaltaja
Olen seuraillut Eeva Karhusen Sana sanasta sanaan -blogia jonkin aikaa, tosin kovin vilkasta siellä ei tänä vuonna ole ollut. Viime vuoden lopulla Karhunen poisti suuren osan kirjoittamastaan, ja ajattelin kohtaavani nuo tekstit tulossa olevassa esikoiskokoelmassa Unelma (ntamo 2009).
Erityisen mieltynyt olin "Nainen tekee tätä. Mies tekee tuota" -asetelmiin. Esikoiskokoelmassa ei kuitenkaan ollut blogista tuttuja, vaan Elisen ja Lasinpuhaltajan tarina.
Karhunen kirjoittaa proosarunoja. Teoksen alaotsakkeena on yksinkertaisesti "runoja". Prologi kertoo teemana olevan jo päättyneen rakkauden.
Pääasiassa äänessä on Elise. Lasinpuhaltajaan saamme tutustua hänen kauttaan.
Lasinpuhaltaja on kisälli. Liian nopeasti hän olettaa Elisen sisätilat omikseen, tutkii pöytälaatikot lupia kyselemättä.
Rakkaus täsmentyy paikkaan. Ja lopussa paikka puretaan kerrostalon mukana.
"Yhteiset kokemukset eivät tuota yhteisiä muistoja. Aivan kuin sinulla olisi toinen silmä auki ja toinen kiinni. Niin tämä on tarina sinusta ja minusta", kuiskaa Elise selvitykseksi.
Parisuhdetta Karhunen kuvaa Elisen arkisten tekemisten kautta. Kotia hoidetaan, korjataan, kirjoitetaan ja rutataan papereita. Myös maisemaan kuvataan ja tarkkaillaan.
Sävyt ovat pääasiassa melankolisia. Runoista kaartuu ehjä kokonaisuus, ehkä liiankin. Jo prologissa mainittu "toisten yli kasvaminen" dominoi. Karhunen kannattaa seurattavien tekijöiden listalle laittaa.
Keittiön draamantaju
Elise nappaa valkoisen lautasen ja pirstoo sirpaleiksi lattiaan. Sirpaleet tuottavat onnea eikä naisella ole pienintäkään aikomusta siivota. Mies suree hienoa esinettä. Elisen ilme ei värähdä, mutta sisäiset hermoradat värisevät ennennäkemättömällä tavalla. Nainen kohottaa äänensä: "Minä ohjaan oman muotokuvani." Rautakylkinen jäänmurtaja ajelehtii arvokkaasti väylää. Kevät on pitkä ja viileänsininen.
* Eeva Karhunen: Unelma. ntamo 2009
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Reki matkansa päässä
Aika lahottaa ensin puun. Raudan aika tulee joskus myöhemmin. Hitaasti mutta varmasti. Valokuvatorstain haasteena oli matkan varrella.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Hullu hullu maailma
Faarao Tutankhamon kuoli avaruuskolarissa! otsikoi vintiltä löytämäni kanneton lehti takavuosikymmeniltä. Lehti on täynnä erikoisia juttuja ihmisistä, avaruusolioista ja eläimistä. Mies Marylandista paistaa munia päälaellaan, jonka hän pystyy lämmittämään 125 asteiseksi. Yhdysvaltain senaatissa on ollut kaksitoista avaruusoliota, muun muassa John D. Rockefeller. Losalamoslaisen Helen Murrayn lemmikkikoira Pikku Heidi nukkuu sikiöasennossa.
Tarkemmin selatessa lehden nimeksi selviää Hullu hullu maailma. Sitä julkaistiin vuosina 1994-1995 kaikkiaan 14 numeroa. Kustantajana oli G & S International.
Lehdestä tulee lähinnä mieleen Salaisten kansioiden kaverusten Byers, Frohike ja Langly toimittama ja julkaisema The Lone Gunman.
Ei näitä juttuja voi vakavissaan ottaa. Eivätkä suomalaiset tällaista uutisviihdettä omakseen ottaneetkaan.
Tutankhamon-jutussa mainitaan arkeologit Konrad Vetsch ja Stephan Cleis sekä historioitsija Seth Rausch, joka ei usko Atlantiksen sijainneen Marsissa arkeologien tapaan.
Kopaisen googlata nimiä: tuloksena löytyy Weekly World News, josta Hullun hullun maailman jutut on suomennettu.
Ei muuta.
Jutun kirjoittaneen Lisa Merakisin nimellä hakiessa tuloksia on enemmän. Niiden mukaan Merakisin viimeisin skuuppi on parin vuoden takaa. Tuolloin hän kirjoitti Grand Canyonista löydetyn neljätuhatta vuotta vanhan ufon.
Yhdysvalloissa vuonna 1979 ilmestymään alkanut Weekly World News porskuttaa. Viime keskiviikkona (16.6.) oli isojalka nähty Pohjois-Carolinassa. Suosittuna keskusteluaiheena pohditaan lavastiko Michael Jackson kuolemansa? Jo viime kesänä Jacksonista oli tehty havainto yhdessä Elviksen kanssa.
* Weekly World News Googlen kirjoissa.
* Weekly World News - "maailman ainoa luotettava uutislähde"
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Tavinsalmen kuninkaankartanon muistomerkki
Maaningan kunnantalon takapihalla on näyttävällä paikalla Tavinsalmen kuninkaankartanon muistomerkki. Kuninkaankartano perustettiin 1547 ja sen myötä nykyisen Pohjois-Savon paikallishallinto tuli Ruotsin kruunun alaisuuteen järjestettyä omana pitäjänään.
Tavinsalmi on koko Pohjois-Savon emäpitäjä. Kunnan sivuilla todetaan, että nykyisen Maaningan kannalta harmillisesti maakunnan keskus sittemmin siirtyi Kuopioon.
Muistomerkki on alkujaan sijainnut Mustanvirran rannalla lähempänä kartanon sijaintipaikkaa (sitä ei ole saatu tarkalleen selville, vaikka arkeologitkin on asialle laitettu). Vuonna 1997 muistomerkki siirrettiin nykyiselle paikalle.
Kaj Michaelin kiveen suunnittelemasta reliefistä erottaa aiheina ainakin esivallan ja tavin. Michael tunnetaan paremmin arkkitehtina, Kuopiossa hänen suunnittelemiinsa töihin kuuluu muun muassa H-talo.
Michaelin muista muistomerkeistä on jäänyt mieleen hänen lapselleen suunnittelema hautakivi Kuopion isolla hautausmaalla. Moderni, vaakatasoinen, tyylitellyin kirjaimin koristeltu kivi kuuluu hautausmaan kävelykierroksen kohteisiin.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Kesäkukkien päivä
Ensi sunnuntaina vietetään Luonnonkukkien päivää. Suomen luonnonsuojeluliitto on järjestänyt päivää puhuakseen joutomaiden ja piennarten puolesta. Maatalouden perinteisten toimintatapojen kadottua kukkakedot ovat jääneet vähiin.
Omalta osaltani olen yrittänyt taistella katoamista vastaan vajaan hehtaarin perinnebiotooppialueella. Mutta ei kovin näyttävää kukkaismaisemaa ainakaan tässä vaiheessa kesää ole tarjota.
Luonnonsuojeluliitto järjestää päivänä opastettuja retkiä kukkien maailmaan.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Roxanen paluu, mutta mistä?
Vuonna 1985 Eita Oy julkaisi Pjotrin ja Meynenin kovakantisen albumin Roxanen paluu. Postimyynnistä sen hommasin heti tuoreeltaan ja "vain" 30-sivuinen seikkailu kustantajan, ulkoasun ja sisällön puolesta sarjakuva herätti ihmettelyä.
Belgialaisten Pjotrin (Piet De Rijcker, s. 1957) ja Meynenin (Erik Meynen, myös s. 1957) tekemä seikkailu oli tuulahdus silloisista belgialais-ranskalaisen sarjakuvan taiteellisemmista uusista tuulista, joita Suomeen saakka vähän rantautui. Alkujaan albumi oli ilmestynyt 1982.
Roxannen paluuta mainostettiin selkeän viivan koulukunnan uutena tuotoksena. Jonkinlaista isänmurhaa sarjakuvallisesti tehtiin, toimittaja-valokuvaaja Rikin hoksottimissa oli toivomisen varaa. Hergén ja muiden vanhempien tekijöiden maneereilla kikkaillaan. Väritkin ovat jotenkin poikkeukselliset.
Teoksen otsikko lienee harkittu, mutta lukija jää pohtimaan mistä se Roxane palasi. Ei vanhoilla mestareillakaan aina juonet niin harkittuja olleet.
Kytkös Hergéenkin on: Pjotr työskenteli animaattorina Quick & Flupke (Kuikka ja Vili) piirrettyjen tuotannossa.
Suomalainen laitos oli erinomaisesti toteutettu. Suomentajaksi oli palkattu Soile Kaukoranta ja tekstaajaksi Esko Routamaa.
Kansallisbibliografian mukaan turkulainen Eita Oy julkaisi 1981-1986 sotilasmatrikkeleita ja laivakirjoja. Kymmenen teosta kaikkiaan, osa uusintajulkaisuja.
Roxanen paluuta ei kansallisbibliografia tunne, Belgiassa painettuna teoksena se ei koskaan vapaakappaleena kokoelmiin ole päätynyt.
Albumin mainostettiin olevan ensimmäinen osa Atomium-sarjaa. Aikoinaan luulin sarjan jääneen tähän yhteen osaan, mutta sittemmin on selvinnyt toisenkin ilmestyneen. Yves Chalandin Gottfried Bouillonilaisen testamentti (1986). Sen kustantajana on turkulainen Atomium.
Roxannen paluulla on ollut vaikutusta suomalaiseen sarjakuvaan. Petteri Tikkanen kertoo Eero-albuminsa värien olevan Pjotrin ja Meynenin työn innoittamat.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Avaruusasema Galactica
Suomalaiseen sarjakuvalehdistöön kuuluu paljon lyhytikäisiä julkaisuja. Joitakin kaivataan kovastikin, toisia taas sitten ei. Jälkimmäisiin kuuluu Oy Lukemisto Urkki Lektyr Ab:n Avaruusasema Galactica.
Timo Korpin päätoimittamaa lehteä ilmestyi vuonna 1981 kaksi kappaletta. Korkeajännityksen tyyliin tehty sarjakuva on ulkomaista alkuperää, suositun tv:ssä esitetyn Taisteluplaneetta Galactican tai Avaruusasema Alfan kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
Urkki Lektyrissä oli päätetty hyödyntää avaruussarjojen suosiota "suomentamalla" jokin aivan muu niiksi. Toisen numeron (2/1981) perusteella se jokin muu oli joku Myrskylintujen kaltainen sarja. "Galacticalla" kun on tukikohtia kuussa, avaruudessa, Floridassa ja meren alla.
Kustantaja ei itsekään näytä kovin suuresti uskoneen huijaukseensa. Lehden tietolaatikossa "Calactican" kerrottiin ilmestyvän 4-6 kertaa vuodessa.
Toisen Avaruusasema Galactican tarinassa elementteinä ovat kylmä sota, sukellusveneet, avaruuden muukalaisten yritys rakentaa tukikohta maahan, suuret hait ja amiraali Raul Tuisin ja hänen alaisensa Alman orastava rakkaus.
"Galactican" alukset lentävät UFO-tunnuksin.
Tapio Ranta-aho kertoo nettisivuillaan Urkin julkaisseen myös yhden Super avaruuden korkkari -lehden, joka yritti ratsastaa Korkeajännityksen lempinimellä.
Ranta-ahon arvioon, että "taiteellisesti kirjojen parasta antia lienee syntyvä kaunis installaatio, kun kirjat tuikkaa tuleen" voi hyvin yhtyä. Camp-arvoakaan näille ei ole muodostunut, Huuto.netissä 1,50 euron lähtöhinta ei ole innostanut ketään korotuksiin.
Pokkarin viimeisillä sivuilla mainostetaan kustantamon muita lehtiä, sarjakuvia Super Länkkäri ("Uusia tarinoita vanhasta villistä lännestä") ja Hidalgo ("Raju seksilänkkäri"), sekä Povea ("Uusi katselulehti") ja päätuote Urkkia ("Suomen kansainvälisin miestenlehti").
maanantai 14. kesäkuuta 2010
A. Hitler ja Eiffelin valloitus
Seitsemänkymmentä vuotta sitten tänään saksalaiset marssivat Pariisiin. Ranska oli valloitettu.
Suositun tarinan mukaan ranskalaiset leikkasivat Eiffelin tornin huipulle vievän hissin vaijerit poikki ennen Pariisin miehitystä, koska halusivat tehdä kiusaa Hitlerille. Johtajan pitäisi kavuta portaita pitkin, jos haluaisi näkötornin huipulle.
Vaijerit katkaistiin siten, ettei niiden korjaaminen sodan oloissa olisi mahdollista. Tarvittavia varaosia ei ollut saatavissa tehtaiden tuottaessa jotakin aivan muuta.
Eiffelin torni oli pitkään myös tärkeä radiomasto. Siksi puolustussuunnitelmissa varmaankin oli jo ennen Hitlerin valtaannousua määritelty toimenpiteet tornille maan tullessa miehitetyksi.
Ettei vaijereita yksin Hitlerin takia katkottu.
Saksalaiset sotilaat kapusivat huipulle joka tapauksessa. Ensin sinne ripustettiin suureellinen hakaristi, jonka tuuli vei mennessään parin tunnin kuluttua. Hieman pienempi sai seuraavat nelisen vuotta muistuttaa kaupunkilaisia uusista hallitsijoista.
A. Hitler saapui Pariisiin tarkastamaan valloitettuja alueita myöhemmin kesäkuussa. Eiffelin huipun hän päätti jättää väliin ja pysyi Pariisissa maan tasolla. Kuvaan tornin kanssa hän kuitenkin ikuistutti itsensä.
Ranskalaisille tästä huipulla käymättömyydestä on tullut tärkeä symboli. Vaikka Hitler kaupungin valloittikin, niin hän ei koskaan Eiffeliä valloittanut.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Aku Ankan vaikutuksista Fingerporissa
En pidä aikakauslehdistä. Ne esittävät olevansa jonkinlaisia tietolähteitä kansalaisille, mutta enimmäkseen ne tarjoilevat vain mielikuvia ja saavat akateemisen mielenlaadun lähinnä ärsyyntymään. Millä perusteella väitetään näin, mitkä ovat väitteiden lähteet ja miksi asioita näin yksioikoisesti niputetaan?
Tästä huolimatta lehtipisteissä seuraan tarjontaa ja joskus harvoin saatan jonkin lehden ostaakin.
Niinkuin eilen uuden AKU.-aikakauslehden Ankkalinnasta. Tutustumistarjouksessa 1,90 kerta oli.
Näytelehdestä on kyse. Syksyllä mahdollisesti lehti alkaa säännöllisestikin ilmestyä.
Ennakkotiedotuksesta poiketen lehdessä oli kuin olikin sarjakuvia. Kaksi pitkää Ankka -tarinaa (toinen Carl Barksin Turhaa tuhlausta vuodelta 1952) ja kotimaisten tekijöiden Ankkalinnasta innoitusta hakevia yksisivuisia.
Juba laittaa Akun ja Wagnerin kohtaamaan baarissa, Milla Paloniemen Milla Magia saa viimein ensilantin napattua ja sulatettua. Markus Majaluoman Pax ja Max saavat taloudenhoitajakseen tutun hahmon.
Kotimaisista sarjoista ykkönen on Pertti Jarlan Fingerpori. Sarja Ankkakuumeen kourissa on tehty nimenomaan uutta lehteä varten, mutta se voisi olla osa mitä tahansa muuta Fingerpori-julkaisua.
CIA määrää agenttinsa Klaus Lohen levittämään Fingerporiin Aku Ankan seikkailuista kertovia sarjakuvia. Tiedustelujärjestö on huolissaan vasemmistopuolueiden noususta ja ajattelee Ankan levittävän kapitalismin ilosanomaa.
Samaahan kerrotaan Valittujen Palojen ja Aku Ankan julkaisemisen aloittamisesta Suomessa yli puolivuosisataa sitten. Lehdet syövyttäisivät suomalaisiin mieliin länsimaista ajattelua idästä tulevan sijaan.
Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa (pidettiin Turun kirjamessuilla) valtuuston kokoonpano muuttui radikaalisti. Aikaisemmin Fingerpori kunnanvaltuustossa oikeistolla oli 116 edustajaa ja vasemmistolla 19.
Vuoden 2008 vaaleissa KOMM-puolue sai peräti 34 prosenttia äänistä ja ääniharava oli puolueen listoilla sitoutumattomana ollut Rivo-Riitta 599 äänellä selvästi ennen Mustaa Hevosta. Kolmanneksi eniten ääniä sai Heimo Vesa (SDP).
Aikaisemmin valtaa pitänyt KEPU sai tyytyä viiden prosentin osuuteen.
Lehden vaikutus ei ollut toivotun kaltainen. Klaus Lohi yrittää korjata tilanteen naamioitumalla kirjastolautakuntalaiseksi. Mutta Ankka oli tullut jäädäkseen.
Mutta onko AKU. tullut jäädäkseen. Ennen Fingerporia lehdessä on Outi Pippurin tyylipalsta Psst... sivuilla 129-134.
Sanaakaan ei ole kirjoitettu. Juha Salminen on ottanut tuotekuvia ja siinä kaikki. Tällaista kapitalistista hapatusta kansalaisille...
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Paratiiseja ja muutoksia
Eilen illalla Oulun taidemuseolla oli Punahilkka -näyttelyn avajaiset. Samaan avattiin Miesten huone -näyttely, mutta siihen ei juurikaan puututtu. Näyttelyt ovat esillä 26. syyskuuta saakka.
Teemana oli naivismi. Miesten huoneessa on Ouluun lahjoitetun Heinäsen taidekokoelman töitä, naivismia menneiltä vuosikymmeniltä. Vastaanottaessaan lahjoituksen taidemuseo oli lupautunut pitämään naivismia muutenkin esillä, ja sitä Punahilkka toteutti.
Kuudesta taiteilijasta Petra Innanen, Stiina Saaristo ja Katja Tukiainen eivät varsinaisia naivisteja ole, mutta värikkäitä ja tarinoita kertovia kuvia tekeviä kuitenkin. Kaarina Alsta, Anna-Liisa Hakkarainen ja 2005 kuollut Pirkko Lepistö edustavat nykynaivismia.
Näyttelyyn tulijoita ensimmäisenä tervehtii sarjakuvataiteilijana paremmin tunnetun Katja Tukiaisen bambi ja Marx. Suuressa installaatiossa Paradis c on sarjakuvallistakin kerrontaa, suurimmat tytöt on maalattu suoraan seinälle. C tarkoittaa kapitalismia tai kommunismia, katsojan haluaman utopian, unelman mukaan.
Selkeiten näyttelyn nimeen sitoutuu parhaiten Petja Innasen videoteos Punahilkka. Sadusta osin animoituun teokseen oli otettu punahilkkainen tyttö ja susi, muutoksen aloittavat kärpässienet. Huumaavia sieniä oli maalannut myös Alsta kouluretkellä olevien kurittomien tyttöjen kiusaksi.
Joitakin vuosia sitten tutustuin Erich Frommin Punahilkka-sadun selitykseen. Frommin mukaan satu on tarina miehiä vihaavien naisten voitosta.
Tätä taustaa vasten näyttelyn nimi tuntui väärältä. Ei teoksista miesviha hyökynyt, pikemminkin ilo ja hämmennys naisena, ihmisenä olemisesta.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Pohjoinen jäänyt osattomaksi
Yksi Kalevan kulttuurijournalismin kulmakivistä on ollut seurata kuinka paljon taidemäärärahoista ja apurahoista virtaa Pohjois-Suomeen (nykyisten Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen toimialueille). Edellisen kulttuuritoimituksen johtajan aikana asiaan suhtauduttiin haudanvakavasti, nykyisen hieman vitsaillenkin.
Oli laskettuna prosentteja ja euroja asukaslukuun suhteutettuna. Nyttemmin on kyselty senkin perään, että miten kansalliseen julkisuuteen nousseet saataisiin paremmin pysymään kotiseudullaan. Etteivät kaikki Helsinkiin muuttaisi.
Eilisen Kalevan perusteella lehdessä on Helsingistä kansalaisille jaettavien rahojen perään laajemminkin alettu kysellä. Loton lauantaina luvassa olevasta jättipotista uutisoitaessa otsikoidaan tietolaatikko: "Suurimmat voitot Etelä-Suomeen".
Ennakkoingressissä muistutetaan Loton demokraattisuudesta. Jättipotin nappaamiseen on myös köyhillä mahdollisuuksia.
Todennäköisyyksien maailma on kuitenkin armoton. Mahdollisia lottorivejä on 15 380 937. Oululaisilla ja muilla pohjoissuomalaisilla on kuitenkin teoriassa ja käytännössäkin mahdollisuus voittaa jättipotti, vaikka aikaisemmin sitä ei näille maille ole tullutkaan.
Kaikkien aikojen suurimmat potit ovat menneet Kotkaan ja Turkuun tänä vuonna (seitsemän ja kuusi miljoonaa euroa). Pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin on mennyt puolet kymmenestä suurimmasta potista, vaikka Suomen väkilukusuhteet antaisivat muuta olettaa.
Nyt Oululla olisi mahdollisuus nousta listan kärkeen, sillä jättipottina luvassa olisi kaikkien aikojen suurin summa, 7,1 miljoonaa.
Ja vaikka Pohjois-Suomella ja Lapilla kävisikin huono tuuri ensi lauantaina ja korjausta loton jättipottirahojen alueelliseen jakautumiseen ei tulisikaan, niin muutos on luvassa hallinnollisella muutoksella.
Valtioneuvoston päätöksellä Keski-Pohjanmaa lakkautetaan ja liitetään osaksi Pohjois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hallintohäkkyröitä. Siinä samalla vuonna 2004 Kokkolaan mennyt 5,7 miljoonan lottopotti muuttuu pohjoissuomalaisen voittamaksi.
Potti on nyt kolmanneksi suurin koskaan jaettu voitto, ja sellainen se saattaa lauantain jälkeenkin olla jos useammalla kuin yhdellä on kupongissaan seitsemän oikein.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Juvan betoniporsaat
Juvan ABC:n pihassa on autoilijoita opastettu olemaan parkkeeraamatta oven eteen kolmella betoniporsaalla. Eivät olekaan ihan niitä tavanomaisen näköisiä.
Ideahan on hieno, ja kuluneista korvista päätellen porsaat kutsuvat pienimpiä asiakkaita kokeilemaan ratsastuksen jaloa taitoa ja/tai isompia purkamaan aggressioitaan.
Toteutus on kitschiä, mutta tarkoitus saa hymyilyttämään. Ei olla suurta taidetta tehtykään, vaan lystikkäällä tavalla autoilijoita ojennettu.