tiistai 30. syyskuuta 2014

Vahinkoraja


Emmi Nieminen
Vahinkoraja / Damage limit
Kumiorava 2014


Emmi Nieminen (s. 1988) on käsitellyt ihmissuhteiden isoja kysymyksiä aikaisemmissa albumeissaan Keskiviikko (Kumiorava 2012) ja Vagina dentata (Kumiorava 2013). Vahinkoraja jatkaa samalla linjalla. Tällä kertaa Nieminen tarkastelee sitä rajaa, jonka yli päästämällä avoimuus muuttuu haavoittuvaisuudeksi.

Vahinkorajan päähenkilö Markus on iso poika. Siis kookas, elopainoltaan mittava. Eräs Niina on ihastunut hänen muotoihinsa. Keskenään he pohtivat, että miksi taidehistoria ei tunne Rubensin miehiä? Miksi kukaan ei ole erotisoinut lihavia miehiä?

Ehkä kuvaston kapeudesta johtuu, että Markuksesta tulee mieleen Manu Larcenetin Blastin Polza Mancini. Niemisen nenä ei tosin ole yhtä pitkä ilmanhalkoja.

Niina hyrisee Markuksen kainalossa. Suhteella ei kuitenkaan ole jatkuvuutta. Niina ei halua seurustella, hän haluaa pitää suhteen salassa. Siihen on omat syynsä, mutta Markus oli odottanut enemmän.

Nieminen piirtää elävää, nautittavaa viivaa. Useampaan kertaan tehokeinona on vain yhden puhekuplan sijoittaminen sivulle. Uima-altaassa vietetyt hetket on kuvattu sävykkään paljastavasti. Ilmakuplat ja veden peilit kertovat.



Vaikka raja on ylitetty, niin sen testaamiseen ja koettelemiseen ollaan uudestaan valmiita. Altaalla Markus tapaa Tyko Sallisen Mirrin näköisen naisen. Nieminen on tehnyt toivorikkaan tarinan. Rajan rikkoutuminen sai muitakin muureja säröilemään.



maanantai 29. syyskuuta 2014

Noitain paljastajan puolustelut


Matthew Hopkins
Noitain paljastaminen
suom. Eero Korpinen
Salakirjat 2014


Kun keropäät ja kavaljeerit Englannin sisällissodassa taistelivat maan johtamisesta, niin jossakin Norfolkin kreivikunnan seutuvilla pastorin poika Matthew Hopkins kävi apureineen omaa taisteluaan noitia vastaan. Sisällissota sotki maan uskonnollisen järjestyksen, joten Hopkinsille avautui mahdollisuus tarjota kaupungeille henkisen elämän puhdistuspalveluja.

Vuosina 1644-46 muka parlamentin nimeämän Witchfinder General Hopkinsin käsittelyssä sai surmansa yli kolmesataa noidaksi epäiltyä. Nämä täsmäpuhdistukset tekivät Hopkinsista Ison-Britannian historian pahamaineisimman noitien metsästäjän. Hopkins kumppaneineen kehitti uusia jo 1600-luvun Englannissa kielletyn kidutuksen määritelmän ulkopuolelle jääneitä tuskallisia keinoja noitien tunnistamiseksi. Hopkins uudisti noitien etsimisen perusteet. Hän ei tutkinut noitien tekemiä taikoja vaan yhteyttä paholaiseen. Sellainen löytyikin usein helposti.

Noitain paljastaminen on hieman harhaan johtava nimi. Hopkinsin toimilla ei ollut yleistä ja laajaa hyväksyntää. Hän itsekin joutui käräjille ja joutui puolustautumaan. Puolustuspuheenaan hän kumosi neljätoista häntä vastaan esitettyä väitettä. Nämä väitteet ja niiden kumoamiset julkaistiin 1647 ensimmäisen kerran pienenä kirjasena. Sen mottona ja pääpuolustuksena oli lause Mooseksen toisesta kirjasta: velhonaisen älä salli elää (22:17).

Puolustautuessaan Hopkins tuli paljastaneeksi keinojaan ja metodejaan. Hän piti tärkeänä ylimääräisten nisien etsimistä ruumiista. Näitä syyliä tms. tarkkailemalla sai selville kävivätkö apupirut imemässä emästään. Jos "nisät" tyhjentyivät kun naiset jätettiin yksin, niin noita oli imettänyt.

Epäiltyjä valvotettiin, kävelytettiin ja uitettiin. Essexin Manningtreessä Hopkins kertoi valvottaneensa epäiltyä naista neljättä vuorokautta. "Neljäntenä yönä noita kutsui niitä [piruja] niiden monilla nimillä". Kun useat kotieläimet reagoivat huuteluihin, niin pirujen katsottiin totelleen kutsua. Heti surmattiin 29 noidan nimeämää kumppania ja neljä myöhemmin hirtettiin kaupungin ulkopuolella. Tosin myöhemmässä häntä kohtaan esitetyssä epäilyssä Hopkins vetoaa siihen, että oikeuslaitos ja tuomarit ovat kuolemantuomiot langettaneet, hän oli ollut vain vähäinen oikeudenpalvelija.

Noitain paljastaminen on kiintoisa historiallinen kuriositeetti. Kirjanen etenkin todistaa etteivät noitavainot olleet keskiajan asia, vaan kiihko oli suurin 1600-luvulla. Pelottavasti kidutukseen kuulumattomien keinojen kuvailu tuo tekstin tähän aikaan. Valvottaminen, kävelyttäminen ja waterboarding ovat olleet käytössä aivan hiljattain vaikeasti tunnistettavien rikosten torjunnassa.


* Matthew Hopkins. Noitain paljastaminen. Salakirjat.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lapin sodan ensimmäiset laukaukset


Syyskuun alussa 1944 Suomi tunnetuista syistä pyysi saksalaisia poistumaan maasta. Aikaa lähtöön annettiin kaksi viikkoa. Saksan 20. vuoristoarmeijan kaksisataatuhatta sotilasta tottelivat perin vitkaan. Oulusta saksalaiset lähtivät määräajan täyttyessä 14.9.1944.

Ensimmäiset laukaukset entisten aseveljien välillä ammuttiin tänään 1944. Paikkana oli Pudasjärvellä Hetekylän tienhaarassa. Paikalla on muistomerkki, informaatiotauluja ja muuta aiheeseen sopivaa katseltavaa.




lauantai 27. syyskuuta 2014

Fort Ross - Venäläiset Amerikassa

Fort Ross, maalaus vuodelta 1841.

Krimin tapahtumien jälkeen länsimaissa on tarkkaan seurattu Venäjän mediaa. Kirjoittelusta on pyritty löytämään vinkkejä siitä millaisia valloitussuunnitelmia maalla mahdollisesti jatkossa on. Viikolla esille nousi venäläinen siirtokunta Fort Ross Yhdysvaltain Kaliforniassa, hieman nykyisen San Franciscon pohjoispuolella.

1800-luvun alkupuolella Yhdysvallat ei ollut vielä levittäytynyt Pohjois-Amerikan Tyynenmeren rannikolle saakka. Eteläinen osa oli osa Meksikoa, myyttinen Zorron Los Angeles oli espanjalainen kaupunki. Vuonna 1812 Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian perustama Fort Ross oli Venäjän eteläisin siirtokunta. Rannikko oli siis käytännössä jo jaettu Meksikon ja Venäjän kesken. 1800-luvun puolivälin kultaryntäys kuitenkin muutti maat osaksi Yhdysvaltoja.

Venäläinen toimittaja Leonid Parfenov jo vuonna 2004 Fort Rossia käsittelevässä kirjassaan väitti, että Fort Ross kuuluisi edelleen Venäjän kansalle. Hän väitti etteivät venäläiset koskaan ole saaneet maksua alueesta, ja siksi vuonna 1841 tehty kauppasopimus kauppakomppanian ja yhdysvaltalaisen liikkeenharjoittaja Sutterin välillä ei olisi koskaan astunut voimaan. Alue siis kuuluisi nyt edelleen Venäjän kansalle.

Fort Ross on suojelualue. Venäläistä perintöä Kaliforniassa on vaalittu ja moni 1800-luvun alkupuolen rakennus on säilynyt nykyaikaan saakka. Nettisivujen perusteella paikka vaikuttaisi elävältä muistomerkiltä venäläisajalle. Amerikkalaiset lähteet eivät tue väitettä, että alue olisi Sutterilta jäänyt kokonaan maksamatta. Vuonna 1849 sovitusta 30 000 dollarista Sutter olisi 19 788 suorittanut.

Alueen alkuperäisväestölle eurooppalaisten tuleminen oli tuhoisa samaan tapaan kuin espanjalaisten tunkeutuminen Etelä-Amerikkaan. 1830-luvulla isorokkoepidemia harvensi väestöä paljon. Venäläiset eivät kuitenkaan jääneet seuraamaan taudin leviämistä sivusta. Alkuperäisväestöä pyrittiin suojaamaan rokotuskampanjalla. Inhimillisempi kuva venäläisistä on omaksuttu kuin espanjalaisista.

Vaikka venäläisiltä jäikin osa kauppasummasta 1840-luvulla saamatta, tuskin osaakaan Pohjois-Amerikan rannikosta palautetaan. Eiköhän asiasta ole Alaskan kaupan yhteydessä sovittu, tai myöhemmissä valtioiden välisissä sopimuksissa. Tuskin tästä oikeusjuttua aikaiseksi saadaan.


* Fort Ross

perjantai 26. syyskuuta 2014

Tea ja karvasorakas

Nuori karvasorakas (Wikimedia commons)

Miksi tämmöinen on olemassa!? Isolla äänellä näin kysyy Tea Tee tuoreessa Mad Tea Party II (Daada 2014) sarjakuvassaan. Kokoelma on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Mad Tea Partylle, jossa tekijä havainnoi ja ihmettelee maailmaa. Yksi Tean ihmemaan ihmetys on hydnellum peckii, kotoisasti karvasorakas.

Tea ei tarvitse sieniä suurentuakseen tai pienentyäkseen. Hänelle riittää ihan tavallinen arki. Sivun mittaisissa kommentaareissa hän asettaa itsensä alttiiksi kanssaihmisten huvitukseksi. Takakannessa tosin tarkennetaan, että jutut vain "hipovat totuutta". Sillä ei ole väliä. Pääasia on se, että tarinat on kerrottu hyvin.

Miksi tämmöinen on olemassa!? Tea tunnustaa, että hänellä on pelkoja ja inhoa sieniä kohtaan. Joskus hän ei ole edes uskaltanut koskea sieniin. Myrkkysienillä pelottelu on monelta vienyt halun ruokasieniin.

Ja sitten paljastuu, että on olemassa sellainenkin sieni kuin karvasorakas. Se on Suomessakin yleinen tunturiseutuja lukuunottamatta. Karvasorakkaan nuori itiöemä on yllä olevan kuvan kaltainen. Ikäänkuin vanukas, jonka pinnalla on puolukoita. Vanhemmiten siitä tulee enemmän lajikumppaniensa näköinen (kuva alla), mutta syötäväksi siitä ei karvauden vuoksi ole missään kehitysvaiheessa. Sienikirja antaa luokituksen O, ruokasienenä merkityksetön.

Miksi tämmöinen on olemassa!? Selittäkää, vaatii Tea. Luoja tietää, jos hänkään. Sen sijaan voidaan todeta, että Mad Tea Party II ei jätä karvasta makua suuhun, eikä se sarjakuvateoksena ole merkityksetön.

Karvasorakkaita (Wikimedia commons)


* Mad Tea Party -blogi
* Mad Tea Party II. Daada.

torstai 25. syyskuuta 2014

Metsäpalon poikanen


Kestilän tien varressa on ollut metsäpalon alku. Useamman kerran olen ajanut ohi ja miettinyt pysähtymistä. Nyt maanantaina jarrujalka toimi. Kuivan kankaan aluskasvillisuus oli mennyttä. Maitohorsma oli paikalle jo pienin määrin ehtinyt ja puolukan varvikko oli alkanut kasvamaan. Männyt taisivat suurelta osin säikähdyksellä selvitä.





keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Giffardin lentohärveli


Tänään 1852 tehtiin ilmailun historiaa. Henri Giffard (1825-1882) lensi suunnittelemallaan yksipaikkaisella dirigiblellä, ohjattavalla ilmalaivalla. Giffard lähti Pariisista länteen ja laskeutui 27 kilometrin päähän Trappesiin. Matka sujui noin 10 km/h vauhtia.

Ilmailuhistorian monien ensimmäisten joukossa Giffardin lentohärveli oli ensimmäinen ohjattava konevoimalla kulkenut laite. Giffardin dirigiblen voimanlähteenä oli kolmen hevosvoiman höyrykone. Vaikka aluksen roottoria pyörittänyt höyrykone kuulostaa painavalta valinnalta, niin koko alus ei painanut kuin 180 kiloa. Ilmaan sen nosti vedyllä täytetty pallo.

Hakuteokset ja ilmailuhistoriat muistuttavat, ettei Giffardin aluksen ohjattavuus ollut kovin kummoinen. Mutta eivätpä nykyisetkään ilmalaivat kurvaile sulavasti taivaalla. Lisäksi nosteaineena käytetty vety vaati sopivan ilman lämpötilan saattaakseen matkustajan ilmaan.

Höyrykoneen kipinöinti mietitytti aluksen suunnitellutta insinööriä. Vetysäiliö kun saattaisi helposti räjähtää. Giffard ohjasi pakokaasun kulkemaan alas ja itse koneen ympärillä oli kipinäverkko.

Myöhempi maailma ei ole osannut Giffardin keksintöä arvostaa. Eric Chaline on valinnut dirigiblen yhdeksi maailmanhistorian huonoimmaksi keksinnöksi (History's Worst Inventions: And the People Who Made Them, 2009). Mutta voiko brittiläiseltä toimittajalta odottaakaan ranskalaisten innovaatiokyvyn ymmärtämistä?

Kotimaassaan Giffard sai kuolemansa jälkeen suuren tunnustuksen. Hänet valittiin yhdeksi Eiffelin torniin ikuistetuksi insinööritaidon merkittäväksi kehittäjäksi.

Kansallisissa stereotypioissa jatkaaksemme: ensimmäinen vapaasti lentäneessä kuumailmapallossa matkustanut nainen oli sopraano Elizabeth Thible kesäkuussa 1784. Hän lensi ja lauloi aarioita Lyonin yllä Ruotsin kuningas Kustaa III:n toivomuksesta. Ruotsalaiset -- aina tasa-arvoa edistämässä.




tiistai 23. syyskuuta 2014

Iisalmi ennen ja nyt



Toissaviikonloppuna vietettiin rakennusperintöpäiviä Euroopan laajuisella kulttuuriympäristöteemalla "näkymätön kaupunki". Tapahtumia oli ympäri Suomen. Iisalmessa kaupungille oli tehty kulttuuripolku, jonka kohdekyltit olivat edelleen paikoillaan.

Torin nurkalla oli kolme kohdetta, kolme valokuvaa eri aikakausilta ja niitä saattoi samalta seisomalta verrata nykymaisemaan. Kohteita oli kaikkiaan kuusitoista eri puolilla keskustaa. Koleassa tuulessa muut paikat jäivät kiertämättä. Tosin muut kohteet eivät ulkopaikkakuntalaiselle olisi muistoja herättäneet, kokemukset Iisalmesta keskittyvät lähinnä torille ja ylimmän kuvan jo lakkautettuun Putkolan tavarataloon.

1970-luvun Iisalmesta ovat parhaiten mieleen jääneet markkinamatkat. Niillä useampaan otteeseen muisteltiin erästä kylänmiestä, joka oli viihtynyt toritapahtumassa niin hyvin, että päätti jäädä toiseksikin päiväksi markkinahumuun. Isäntä oli luonteelta nuuka. Hän muisti kuulleensa kylän viinaanmeneviltä heidän päätyneen poliisin pahnoille liikaa otettuaan.

Josko hänkin saisi putkasta ilmaisen yösijan? Olihan niitä veroja tullut maksetuksi useammankin valtion maksaman yösijan verran. Kuuden aikoihin torin hiljennyttyä mies alkoi näytellä vahvasti humaltunutta. Tällaista tilaa aidoilla aineilla hän saattanut ajatellakaan hankkivansa.

Eipä aikaakaan, kun poliisit korjasivat isännän talteen. Hän asettautui hyvin mielin virkavallan tarjoamalle sijalle. Kuten määräykset käskivät, poliisit seurasivat putkaan otettujen tilaa. Eipä aikaakaan kun humalainen vaikutti jo selvältä. Muutamien tuntien kuluttua mies päästettiin putkasta pois.

Viimeinen linja-auto kotikylälle oli jo lähtenyt. Markkinamatka päättyi miehen suurena tuhlauksena pitämään taksimatkaan.





* Iisalmen näkymätön kaupunki -kulttuuripolku


maanantai 22. syyskuuta 2014

Runoke-ilta


Lauantaina alkuillasta Tubassa vietettiin ensimmäistä runoke-iltaa. Aloite illan pitämiselle oli tullut toiveesta saada tilaisuus, jossa mutkattomasti voisi aloitteleva esiintyjä astua lavalle ja lausua runojaan.

Oulussa on muusikoille ja laulajille runsaasti mahdollisuuksia kokeilla lavasäteilyään, mutta kaiken kansan runoilta ei ole vakiintunut yhdenkään ravintolan ohjelmaan. Tubassa nyt siis kokeiltiin, saisiko tällainen ilta suosiota ja uusia esiintyjiä lavalle.

Ensimmäinen tunti kului sovitun ohjelmiston ja Huutomerkin aikaisemmista tilaisuuksista tuttujen esiintyjien merkeissä. Lavarunouden paikallinen parhaimmisto, Jouko Saksio, Lassi Kalleinen ja maanitellen lavalle saatu Jere Vartiainen esittivät omia lavalle kirjoitettuja runojaan. Kävivätpä iltaa ideoinut Satu Huusko ja Toppilan katurunoilija Immu Suominen lausumassa.

Vasta toisella tunnilla uusia ja vieraampia kasvoja uskaltautui estradille. Toki heti alussa kerrottiin illan idea, mutta vei aikansa tarttua mahdollisuuteen. Luontevan ilmapiirin luomiseen menee aikansa. Ilmassa oli jännitystä ja suuria tunteita, joita haluttiin toisten kanssa jakaa. Toivottavasti kynnyksiä ylittyi ja seuraavalla kerralla lavalle nouseminen on helpompaa.











sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pihlajoiden kaksi taakkaa


Tänä syksynä on erityisen paljon pihlajanmarjoja. Oulun katujen varsilla pihlajien norjemmat alaoksat näyttävät melkein maata viistävän. Suuri marjamäärä on saanut monet pohtimaan sananlaskuviisautta.

Kettu tiesi pihlajanmarjojen olevan happamia. Tästä huolimatta Martat tietävät, että niistä saa maukasta Tilhinektaria.

Ei se pihilaja kahta kuormaa kanna. Moderni tulkinta tästä sananlaskusta on ollut, että tulossa olisi vähäluminen talvi. Saatetaan sanoa myös: Ei oksat kestä peräkkäin runsasta marjamäärää ja runsasta lumimäärää. Päinvastainen viesti sanotaan tuoreemmassa sanonnassa suoraan: Tulee paljon lunta, kun on paljon pihlajanmarjoja. On ajateltu, että runsas marjamäärä turvaa lintujen ravinnon, kun paksun lumen alta sitä ei ole helposti saatavissa.

Molempien tulkintojen takana on käsitys luonnosta yhtenä kokonaisuutena. Vanhan kansan sääsananlaskuihin tällainen ajattelu ei oikein sovi. Vanha kansa tulkitsi mieluimmin tarkkoja ajallisia ennusmerkkejä tyyliin Mitä Mattina maassa, sitä Maariana katolla.

Vanhan kansan maailma oli panteistinen. Vaikuttavia voimia oli paljon, ja jos ei käynytkään kuin oletettiin, niin toiset jumalat olivat vaikuttaneet asioiden kulkuun. Monoteistisessa modernissa maailmassa sananlaskuviisauksien paikkansapitävyys on varmistettava toisin.

Hih pihlaja ja muita puita sekkaa! todettiin Kiuruvedellä jo muinoin kun ihmeteltiin.



lauantai 20. syyskuuta 2014

Amfipoliin Aleksanteri

Amfipoliin leijona (kuvalähde)

Tänään vuonna 356 ennen ajanlaskun alkua syntyi Aleksanteri Suuri. Loppukesästä uutiset ovat kertoneet Pohjois-Kreikassa Amfipoliissa tehtävistä arkeologisista kaivauksista. Tarkoitus on avata Aleksanteri perhehauta.

Se tiedetään, että Aleksanteri Suuri itse ei ole tässä haudassa. Aleksanteri kuoli kesäkuussa 323 Babyloniassa ja hänet kuljetettiin sarkofagissa Egyptiin, hänen mukaansa nimettyyn Aleksandriaan haudattavaksi. Kaikista hänen valloittamista maista Egyptissä eniten arvostettiin kuolleiden kunnioittamista. Hautapaikalla lienee ollut merkitystä myös jälkipolvien faarao-asemille.

Enää Aleksanteri Suuri ei ole Aleksandriassa. Joskus myöhäisantiikin aikana ruumis siirrettiin, mutta varmaa tietoa myöhemmästä hautapaikasta ei ole tiedossa. Tuskin häntä Amfipolisiin tuotiin. 600-luvulla kaupungin akropolis hävitettiin ja 700-luvun lopulla koko kaupunki hylättiin.

Aleksanterin perhehaudan kaivauksissa on päivänpolitiikkaan haiskahtava henki. Kreikalla on pohjoisen naapurimaansa kanssa nimikiista. Kun Kreikan Makedonian maakunnassa on Aleksanteri Suuren perhehauta, niin oikea Makedoniahan on Kreikassa ja heillä on etuoikeus nimen käyttöön? Ennen perhehaudan kaivauksia Amfipoliin akropoliin tunnetuin muinaisjäänne oli leijonapatsas (kuvassa).

On arveltu, että haudassa olisivat Aleksanteri vaimo Roksane ja poika Aleksanteri IV, jotka joutuivat maanpakoon Aleksanterin valtakunnan hajottua. Mutta se selviää aikanaan.

Sinänsä mukava, että Kreikassa on riittänyt varoja arkeologisiin tutkimuksiin, vaikka löydöille on asetettu poliittisia tavoitteita. Toivottavasti tulkintoja ei venytetä liiaksi rahoittajan toiveiden täyttämiseksi.



* Aikaisemmin raportoin, että kreikkalaiset äänestivät Suurin kreikkalainen tv-ohjelmassa suurimmaksi Aleksanteri Suuren.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Oulusta Tromssaan


Kesäaikaan joka aamu hieman ennen puolta yhdeksää kotiovellamme olevalla bussipysäkillä tarvittaessa pysähtyy Oulusta Tromssaan menevä linja-auto. Kohta kesä on ohi, Tromssan vuoro kulkee sunnuntaina 21. syyskuuta viimeisen kerran. Seuraavan kerran vuoroa ajetaan ensivuonna, päivittäin kesäkuun 2015 alusta.

En ole kertaakaan kulkenut tuota väliä. Silti vuoron kulkeminen tuo hyvän mielen. Kuten Joni Skiftesvik eräässä haastattelussaan sanoi, parasta Oulussa on se, että täältä pääsee Jäämerelle.

Näin perjantaisin vuoro on pidennetty välille Helsinki - Tromssa. Auto lähtee Kampin linja-autoasemalta illalla kello 22.00. Huomenna aamulla se jatkaa Oulun linja-autoasemalta 8.15 kohti pohjoista. Ennen puolta yhdeksää se on meidän ulko-oven kohdalla. Perillä se on lauantai-iltana 19.30 Norjan aikaa.

Linjaa ajaa Eskelisen Lapin-linjat. Kesäisin sillä on vuorot myös Altaan, Nordkapiin, Vesisaareen ja Kirkkoniemeen. Aikatauluihin voi tutustua yrityksen nettisivuilla. Hinnaston mukaan Oulusta Tromssaan menolippu olisi 115 euroa, Helsingistä lähtien 162,-.

Lokakuussa piti alkaa lentovuoro Oulu - Luulaja - Tromssa. Ruotsin taannoiset vaalit kuitenkin sotkivat järjestelyjä, sillä Norrbottenin maakunnan tukipäätöstä lentolinjalle ei voitu tehdä tässä aikataulussa. Nyt vuorolennot ovat alkamassa tammikuussa 2015. Oulun kaupunkikin tukee linjaa huomattavalla summalla. Lentoliput tullevat myyntiin marraskuussa.

Oulun kaupungin elinkeinoasioita hoitava BusinessOulu on järjestänyt lokakuuksi Tromssaan täkäläisten yritysten esittäytymistilaisuuden. Josko uusi lentoyhteys poikisi uudenlaista kauppaa ja yhteistyötä. Tilaisuus pidetään lokakuussa vaikka lentolinja myöhästyy.

Menee siinä mukana hieman kulttuuriakin. Tromssan Suomi-viikolla on Oulun sarjakuvaseuran järjestämä pop up-sarjakuvakeskus.



torstai 18. syyskuuta 2014

Peilaileva Mowgli


Olivier Schrauwen
Mowglin peili
Huuda huuda 2014


Rudyard Kiplingin kertomuksessa Mowgli tulee Intian viidakoista ihmisten pariin nuorena miehenä. Hän on kiinnostunut metsänvartijan palvelijan tyttärestä ja vastakaikua saatuaan hän jää ihmisten pariin. Olivier Schrauwenin sarjakuvassa Mowglin peili (Huuda huuda 2014) syvennytään viidakkopojan elämään hetkeä ennen ihmisten pariin siirtymistä.

Olivier Schrauwenilta on aikaisemmin suomennettu kaksi teosta, Poika kulta (2008) ja Mies joka antoi partansa kasvaa (2011). Näissä isoissa, kovakantisissa teoksissa ulkoasu on hieno ja tarkkaan harkittu. Uutuus tässä suhteessa vaikuttaa ensinäkemältä päinvastaiselta. Mowglin peili on muovipussiin pakattu, huokoiselle paperille painettu, nidottu läpyskä. Muovipussi on tarpeen, sillä kansia ei ole tehty yhtään vahvemmalle paperille kuin sisäsivuja.

Aikaisemmissa suomennoksissa värimaailma oli vanhojen sarjakuvien maailmasta, ikääntyneiden lehtien sivuilta. Uutuus menee tässä suhteessa askelta pidemmälle. Koko julkaisu on kuin vuosikymmenien takaa, ajoilta jolloin sarjakuvia julkaistiin massatuotteina mahdollisimman halvalla. Tätä korostaa Suomessakin 1950-luvulla paljon käytetty kaksiväripainatus. Sen asemointi on monin paikoin pielessä, aivan kuin muinoin. Ulkoasu henkii jonkinlaista siirtomaatuotantoa, on "vähäarvoisuudestaan" huolimatta tarkkaan harkittu.

Viidakkopoika Mowgli on selvästi miehistymässä. Ensimmäisen ruudun viiksihaivenet määrittelevät sankarin iän tarkasti. Tämän ikäinen luonnonlapsi etsii itselleen kumppania, jotakuta johon verrata, peilata itseään.

Schrauwen kuvaa sarjakuvansa sivuilla peilailua konkreettisesti. Sivun toinen laita on Mowglin, toinen peilattavan. Myös veden pinnasta käydään ahkerasti tarkistamassa mitä näkyy. Mowgli tarkastelee itseään suhteessa useaan viidakon eläimeen. Lopulta oikea vertailukohta löytyy.

Sarjakuvan sanattomuus sopii teemaan erinomaisesti. Eiväthän peilit vastaa ja kerro totuuksia kyselijöille muualla kuin saduissa.



* Huuda huuda
* Rudyard Kipling. Metsässä.
* Jan Wibergin arvio Kvaakissa


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Skotlanti itsenäistyy, vai itsenäistyykö?


Huomenna skotlantilaiset äänestävät maansa itsenäisyydestä. Englantilaisten konservatiivien kampanjointi Ison-Britannian hajoamista vastaan on tarjonnut humoristeille monenlaista virikettä. Buzzfeedissä esimerkiksi arveltiin, että jos kansanäänestyksessä päätetään itsenäistyä, niin seuraavan aamun The Sunin kansi olisi ylläolevan kaltainen. Tarvitsemme isomman muurin.

Vitsi olisi hauska, jos sillä ei olisi todellisuustaustaa. Skotlannin itsenäisyyspuolue on selkeästi ilmaissut, että se haluaa sosiaalisesti vastuuntuntoisemman hallinnon. Se haluaisi Skotlannin olevan yksi Pohjoismaista. Iso-Britannia on irrottautunut jopa EU:n sosiaalilainsäädännön periaatteista, sosiaaliturva ei ole järin kaksinen ja esimerkiksi työntekijöiden lakko-oikeutta ei kunnioiteta niin kuin muualla Euroopassa.

Perusenglantilaiset ovat maalanneet Skotlannin itsenäistymisestä uhkakuvia, joihin sisältyy uuden pohjoisen naapurin kautta tulevat pakolaisvirrat. Jos Skotlanti aloittaa hyvinvointivaltion rakentamisen, siihen sisältyy perusenglantilaisten arveluissa vapaa maahanmuuttopolitiikka. Kun kovin kummoista rajavalvontaa ei Englannin ja Skotlannin rajalle pystytetä, niin siirtolaisvirrat pääsevät vapaasti Lontooseen. Ei hyvä, sanovat englantidemokraatit.

Me Suomessahan tiedämme kuinka todellinen tällainen maalailtu uhka on. Siirtolaisten virta Tornion kautta Ruotsista Suomeen on hämmästyttävä ilmiö. Yhtä uskottavasti Underground Magazine kertoo, että jos Skotlanti itsenäistyy, Englanti kieltää englannin kielen käytön Skotlannissa.

Kävipä kansanäänestyksessä kuinka tahansa, skotit ovat jo saaneet pienen voiton sosiaalilainsäädännössä. Lontoosta on jo luvattu laajentaa Skotlannin autonomiaa, antaa paikalliselle parlamentille oikeus päättää muutamista sosiaalietuuksista, kuten asumis- ja vammaistuista.

Konservatiivien jyrkkää vastustusta on vaikea ymmärtää. Skotlannin itsenäistyminen takaisi nykyisin poliittisin asetelmin puolueelle pitkän valtakauden Englannin parlamentissa. Skotlanti on työväenpuolueen vankkaa kannatusaluetta ja Labourin pääsyn pääministeripuolueeksi on taanneet skotlantilaiset kansanedustajat.

Monille amerikkalaisille on vaikea ymmärtää itsenäistymisen perusteita. Hallitsijana säilyisi edelleen Elisabeth II. Mikä muutos se olisi? Tosin he unohtavat, että Elisabeth II on monen muunkin Isosta-Britanniasta itsenäistyneen maan nimellinen johtaja. Esimerkiksi Kanadan ja Australian.

Kuninkaallisia sukupuita on kaiveltu toisen vaihtoehdon löytämiseksi. Liechtensteinin ruhtinaan vanhimman pojan Aloisin aviopuoliso prinsessa Sophie on Skotlannin Jaakko VI:n (Englannin Jaakko I) jälkeläisiä. Tosin Sophien isä, Baijerin ruhtinas Max, elää edelleen ja olisi vallanperimyksessä edellä tytärtään. Poikia Maxilla ei ole. Näihin vaihtoehtoihin Skotlannin parlamentti tuskin päätyy.


Google tarjoaa mahdollisuuden seurata Skotlannin kansanäänestystä ja uutisointia yhdellä sivulla:



* Scottish Referendum


tiistai 16. syyskuuta 2014

Taiteen kerjäläiset


Suomen perustuslaissa taataan taiteen vapaus (16 §). Vuonna 2007 valmistuneessa tutkimuksessaan Taiteen vapaus perusoikeutena Pauli Rautiainen havaitsi, että tämä perustuslain pykälä on jäänyt lähes kuolleeksi kirjaimeksi, se tunnetaan huonosti ja sitä sovelletaan käytännössä hyvin niukasti vaikka taiteen vapaus on yksi perusoikeuksista. Perustuslaissa julkinen valta velvoitetaan turvaamaan perusoikeuksien toteutuminen (22 §).

Outi Järvinen, Simo Kellokumpu ja Panu Varstala ovat päättäneet taiteen keinoin vedota valtioon taiteen aseman ja kulttuurimäärärahojen puolesta. On syntynyt Kerjäläiset -kokonaistaideteos, jonka toteuttamiseen vetoajat kutsuvat kaikki halukkaat. Kultakin osallistujalta toivotaan A4-arkille mahtuvaa taideteosta osaksi kokonaisuutta. Muita kuin kokovaatimus ei ole.

Kerjäläiset -taideteos on tarkoitus lahjoittaa Suomen valtiolle joulukuussa 2014. Valtiolle on tarkoitus, kuten asiaan kuuluukin, lahjoittaa teos kaikkine oikeuksineen yhteiseksi kulttuuriseksi pääomaksi.

Lahjoitettavat teokset kootaan kerjalaiset.fi -sivustolle kaikkien tutustuttavaksi. Tätä kirjoitettaessa sivuilla on viisi lahjoitettua teosta. Myös nettisivu ja sen osoite on tarkoitus lahjoittaa valtiolle.

Suosittelen osallistumaan.


* kerjalaiset.fi


maanantai 15. syyskuuta 2014

Truck


Yhdysvaltalainen runoilija Halvard Johnson (s. 1936) on alkuvuodesta 2011 pitänyt blogia, jossa on julkaistu uutta runoutta. Johnson on luovuttanut runojen valikoimisen kuukausittain vaihtuvalle toimittajalle. Nyt kuluvana syyskuuna Truckia on toimittanut Karri Kokko.

Kuukauden aikana Truckissa on ollut muun muassa Satu Kaikkosen, Sami Liuhdon, Jukka-Pekka Kervisen ja Tero Hannulan visuaalisia runoja.  Tänään vuorossa oli eräs Reijo Valta.


* Hand (2 variations)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Taavetti Lukkarisen hirttopuu


Aikaisemmin tässä blogissa kirjoitin kuolemantuomioista ja käsittelin myös viimeistä suomalaista hirtettyä, Taavetti Lukkarista. Hänen tarinansa on innoittanut muun muassa Joni Skiftesvikiä romaaniin Isäni, sankari (1987).

Vuonna 1935 tehtyyn muistokaiteeseen on kirjoitettu tapahtumista: "Tähän puuhun hirttivät ja puun juurelle kuoppaan hautasivat venäläisen sortovallan viranomaiset aktivisti Taavetti Lukkarisen 6.10.1916. Ruumis siirrettiin täältä v. 1917 Oulun hautausmaan siunattuun multaan. Tämä kaamea muisto herättäköön tulevissakin sukupolvissa kammon kaikkea vierasta sortovaltaa vastaan ja kasvattakoon kansassa rohkeutta ja voimaa elää ja kuolla isänmaan itsenäisyyden puolesta. / Oulun seudun rintamamiesyhdistys 1935."

Lukkarisen aktivismista on keskusteltu, siitä ei todisteita ole. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, juuri tähän puuhun Lukkarista ei ole hirtetty. Todennäköisesti oikea hirttopuu on kaadettu jo 1916 tai 1917. Kuluneena kesänä paikalla on tehty arkeologisia kaivauksia. Muistopuun ympärillä on harjoitettu kansantaikuutta. Puun viereen on haudattu rikkinäinen kenkä ja pätkä naudan sääriluuta. Molempien tarkoituksena lienee ollut saada vainajan haamu pysymään paikallaan. Samaan viittaavat neljätoista lähipuihin kaiverrettua ristiä. Muistoaidassakin oli 24 rautaista ristiä, niistä tosin seitsemän on kadonnut vuosien varrella.




lauantai 13. syyskuuta 2014

Raahen kirjamessut


Raahessa vietetään kirjamessuja, ensimmäistä kertaa. Tänään on varsinainen messupäivä, Raahe-salissa on monipuolista kirjallista ohjelmaa ja sen aulassa on kirjamyyntiä. Poiketkaa paikalle katsomaan jos lähistöllä olette.

Messut alkoivat jo eilen. Ohjelmaa oli järjestetty muun muassa yläasteelaisille. Viihderunoilija Paavo J. Heinonen avarsi koululaisten käsitystä runoudesta matkalaukkurunoperformanssillaan ja parilla muulla runoesityksellä.

Raahe-salin yhteydessä olevassa Galleria Myötätuulessa on Paula Blåfieldin veistoksia ja Tuula Arina-Sundelinin maalauksia ja grafiikkaa. Sitä ehtii katsomaan myöhemminkin, näyttely on avoinna 26. syyskuuta saakka.






* Raahen kirjamessujen päiväohjelma
* muista tapahtumista ja oheisohjelmasta facebookissa


perjantai 12. syyskuuta 2014

Hajoavat atomit


Ydinvoimarakentamisessa on suuria ongelmia, sekä teknisiä että taloudellisia. Olkiluoto 3:n valmistuminen on siirtynyt vuosilla eteenpäin, edelleenkään rakentaja ei ole saanut kaikkia laitoksen prosesseja toimimaan edes paperilla. Fennovoiman vanhempaan, toimivaksi havaittuun teknologiaan perustuva laitos ei ole saanut toimintaansa kannattavaksi, edes paperilla. Ei ihme ettei sijoittajia saada mukaan hankkeeseen.

Ydinvoiman, fissioreaktorin toimintaperiaate keksittiin tänään 1933. Unkarilaissyntyinen Leó Szilárd oli Lontoossa vastapäätä British Museumin päärakennusta ja odotti liikennevalojen vaihtumista. Aamulla oli sataa tihuttanut ja iltapäiväksi oli luvassa samanlaista säätä. Lontoo oli kostea, kolea ja tylsä. Kun valot vaihtuivat vihreiksi ja Szilárd lähti ylittämään katua, aika avautui hänen edessään. Szilárd näki tulevaisuuteen, ja ymmärsi atomien hajoamisesta syntyvän ketjureaktion.

Unkarinjuutalainen Leó Szilárd (s. 1898 Budapestissä) osoitti kouluaikanaan suurta matemaattista lahjakkuutta. Vuonna 1916 hän aloitti insinööriopinnon Budapestin teknisessä korkeakoulussa, mutta ne jäivät sodan vuoksi kesken. Sotilaspalveluksen jälkeen Szilárd sai havaita kotimaansa muuttuneen ankaran juutalaisvastaiseksi. Yliopistoon ei ollut palaamista juutalaiskiintiöiden vuoksi. Szilárd lähtikin vainoja pakoon Berliiniin. Siellä hän kirjautui teknilliseen korkeakouluun ja pääsi muun muassa Albert Einsteinin oppiin. Fysiikka vei hänen mennessään.

1920-luvun mittaan hän väitteli saksalaiseen tapaan kahteen otteeseen ja kehitti muun muassa hiukkaskiihdyttimen. Patenttia sille hän ei kuitenkaan saanut, Kaliforniassa toinen tutkija oli hoksannut saman periaatteen hieman aiemmin.

Kuten tunnettua, 1930-luvun Saksa ei ollut juutalaisemigranteille kovin suopea. Vuonna 1933 Szilárdinkin tie vei Ison-Britannian kautta Yhdysvaltoihin. Ja Lontossa ydinreaktion olemus avautui.

Jälkikäteen Szilárdin oivalluksen perustaksi on nimetty kaksi Szilárdin edellisenä vuonna lukemaa hyvin erilaista tekstiä. Toinen oli fysiikkaa, The Timesin artikkeli uusista havainnoista atomien rakenteesta, litium-atomien "pilkkomisesta". Toinen oli H. G. Wellsin suomentamaton The World Set Free (1914).

Wells käyttää romaanissa termiä atomipommi. Kirjassa sillä ei ole nykyisin tunnettuja ominaisuuksia, vaan Wells kuvitteli atomipommin jatkuvaksi, pitkäkestoiseksi räjähdykseksi, pommiksi, joka räjähtää seitsemäntoista päivää. Lienee turha mainita, että Szilárd oli ensimmäinen fyysikko, joka oivalsi atomivoiman sopivan myös pommiksi.

Wellsin kirjassa atomivoima vapauttaa ihmiskunnan työstä. Sen avulla syntyi tulevaisuuden yhteiskunta, jossa suurin osa ihmisistä oli taiteilijoita. Kurjat, julmat, syrjivät yhteiskunnat olivat taakse jäänyttä elämää. Tämä puoli kirjaa vaikutti Szilárdiin suuresti.

Kirjan tieteilijä Holsten keksi atomien voiman vuonna 1933. Siinä Wells sattui oikeaan. Kunpa toinenkin puoli kävisi toteen, edes myöhässä.


(kuva wikimedia commons)

torstai 11. syyskuuta 2014

Oulun mestauspaikka


Metsähallituksen talousmetsien kulttuuriperinnön inventoijat tekivät eilen twitter-retken Teerikankaalle, Muhoksen muinaiselle mestauspaikalle. Siitä tuli mieleen käydä Oulun mestauspaikalla. Se on nyt selkeästi merkitty, Oulujoki-Seura paljasti muistokiven Maikkulassa mestauspaikalla kesäkuun puolivälissä. Mestauspaikka on vanhan Kajaanintien varrella reilun viiden kilometrin päässä tuomiokirkosta mäennyppylällä, tien pohjoispuolella.

Oulun mestauspaikalla ei ole teloitettu ketään. Pelkkä paikan nimeäminen on tuonut seudulle kummitusmetsien maineen.