Porthanin puistossa

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Porthanin puistossa muistetaan viime sotiin lähtijöitä ja Lotta Svärdiä. Porthanin kahvila oli alkujaan Lotta-kahvio. Se on säilyttänyt muotonsa melkein samana kuin 1930-luvulla. Lotta-kahvioon vienyt portti purettiin aikoinaan tunnetuista syistä ja uudelleen se rakennettiin 2007.

Kesäisenä iltapäivänä Porthanin puistossa vilisi pokemoneja. Puistoa myös uudistettiin.

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Haapasalmen kivisilta

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Haapasalmen yli vievä kivisilta rakennettiin suurina nälkävuosina. Vaikka silta on edelleen paikoillaan ja kevyen liikenteen käytössä, niin on katsottu parhaaksi muistuttaa rakentamisajankohdasta omalla muistomerkillään. Kääntösillaksi se muutettiin 1800-luvun lopussa, työ valmistui heinäkuussa 1900.

Tunnetuin siltavahti oli Lennart Drake. Hänen virkatehtäviinsä kuului muun muassa vesinäytteiden toimittaminen Helsingin yliopistolle.

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Henrik Gabriel Porthan, Viitasaari

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Viitasaarella Porthanin puistossa on kaksi H. G. Porthanin muistomerkkiä. Vanhempi on vuodelta 1884, tuoreempi Matti Peitson tekemä näköispatsas paljastettiin kesällä 1980. Porthanin puistossa on myös Porthanin satama ja Porthanin kahvila.

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Niilo Hämäläinen, Viitasaari

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Nykyisen SAK:n ensimmäinen puheenjohtaja Niilo Hämäläinen oli syntyisin Viitasaarelta. Hänen muistokseen Veikko Hirvimäki teki veistoksen, joka paljastettiin Porthanin puistossa vuonna 2008. Tekijä kuvaili teostaan paljastustilaisuudessa seuraavasti:

Teoksen nimi on Avainkysymys ja siinä oleva kivikiekko voidaan tulkita yhtä lailla tehtaan pyöräksi, tietokoneen levykkeeksi, sodanjälkeisen raivaajasukupolven työkaluksi tai lukoksi johon massiivinen kivipaasi avaimena johtaa. Kiekossa olevat aukot valaistaan toiselta sivustalta punaiseksi ja toiselta siniseksi, jolloin aukoissa valot sekoittuvat "neuvottelutulokseksi", mikä oli Hämäläisen elämäntyön tärkeä osa.

Itselle teoksesta ensimmäisenä tuli mieleen puheenjohtajan nuija. Tosin näin teoksen ensimmäisen kerran päivällä, jolloin valot eivät olleet päällä.

[Porthanin puistossa: Niilo Hämäläinen, H. G. Porthan, Haapasalmen silta, muita teoksia]

Salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa

Lokakuussa Yle Radio 1 esittää Jukka Mikkolan sarjan Kuuta ei ole! Sen voi kuunnella jo ennakkoon Yle Areenasta. Seitsenosainen sarja on esittelytekstin mukaan "on tutkimusmatka salaliittoteorioiden salaperäiseen ja yllättävään maailmaan. Se on sukellus Internetin syövereihin ja outoja ajatuksia herättävien kirjojen sivuille. Se on matka epäluulon, vaihtoehtoisten selitysten ja vinksahtaneen mielikuvituksen kummitusjunassa."

Mikkola käy läpi monia aikuisten toisilleen kertomia satuja. Hän kaivelee taustoja ja samalla toteaa monien uskomattomien teorioiden olevan aivan totta. Niistä ei vain olisi haluttu kertoa julkisesti.

Yksi suosikkini on Kekkosen vaihtaminen. Arto Paasilinna kehitteli romaaniin Jäniksen vuosi salaliittoteorian, jonka mukaan Kekkonen olisi vaihdettu vuonna 1968 tai viimeistään 1969. Tämä tuli todistetuksi kallonmuodon ja mielipiteiden muuttumisen myötä.

Keksityn ajatuksen hylkääminen on vaikeaa. Joskus teoriaa vaalitaan niin, että todisteiden puuttuminen on todiste sen oikeudesta.

Jotakin kiehtovaa salaliittoteorioissa on.


* Kuuta ei ole! Salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa

Runoilija Black Bart

Komediaelokuva Ellingissä (Norja 2000) päähenkilö keksi erilaisen tavan julkaista runoutta. Hän piilotti runonsa ruokakauppojen elintarvikepakkauksiin. Yllättyneet lukijat kertoivat löydöstään lehdille ja Eliingistä tuli julkaistu runoilija. Norjassa elokuvan tarjoamaa julkaisumahdollisuutta kokeiltiin ja Oslon kaupoista oikeasti löysi useiden kokeilijoiden runoutta. Petter Næssin elokuva oli maailmanlaajuinen menestys, joten runoja lienee piilotettu monien muidenkin maiden kauppoihin.

Villin lännen kuuluisuuksista Charles "Black Bart" Bolles (1829-1917?) tuli kuuluisaksi nimenomaan runoistaan. Black Bart oli erikoistunut postivaunujen ryöstämiseen. Hän vei vaunujen kassakaapin mukanaan ja ne löydettiin myöhemmin arvotavaroista tyhjennettyinä.

Tekijän tunnusmerkki oli tyhjään kassakaappiin jätetty runo. Tästä populaarikulttuuri on ammentanut paljon. Esimerkiksi Lucky Luken Postivaunuissa on Black Bartin perusteella luotu ryöstäjä.

Tosiasiassa Black Bartin runoja tunnetaan vain kaksi. Hän sai pian jäljittelijöitä. Sheriffit tarvitsivat runo- ja käsialaeksperttejä selvittelemään onko kyse oikeasta Black Bartista vai jäljittelijästä.

Tässä runoilijan tuotanto:

I've labored long and hard for bread,
For honor, and for riches,
But on my corns too long you've tread,
You fine-haired sons of bitches.
— Black Bart, 1877


Here I lay me down to sleep
To wait the coming morrow,
Perhaps success, perhaps defeat,
And everlasting sorrow.
Let come what will, I'll try it on,
My condition can't be worse;
And if there's money in that box
'Tis munny in my purse.
— Black Bart, 1878

Lillukoita ja varsia

Lillukoista muistetaan yleensä niiden varret. Vatukkakasvi on kova rönsyämään, mutta sen verran hento ettei lillukanvarsista juuri haittaa ole. Turha on niihin takertumista pelätä.

Sanontaa lukuunottamatta lillukasta ei tunnu kansanperinnettä olevan. Sinikka Piipon Luonnon lääkeyrtit 1-4 ei mainitse kasvia ollenkaan. Vaikka marjat näyttävät houkuttelevilta, niin maku on hapan ja kova siemen on melkein marjan kokoinen. Arktisissa aromeissa kerrotaankin, että kasvista hyödynnetään pääasiassa lehtiä.

Star Trek Beyond

Perjantaina ensi-iltaan tullut Star Trek Beyond (Yhdysvallat 2016) on vauhdikas seikkailu. Taisteluja ja rytinää riittää moneen lähtöön. Elokuvan alkumetreillä tuli todetuksi, että USS Enterprisessä tärkeintä on sen miehistö. Niinpä avaruuslaiva päätyy romuraudaksi ennen kuin ongelmia aletaan kunnolla ratkoa.

Federaation uusi tukiasema Yorktown on saanut läheisin tähtisumun takaa avunpyynnön. USS Enterprise on ainoa alus, joka voi turvallisesti navigoida sumun (kivimuurin) läpi. Periltä löytyi M-luokan planeetta, joka tuo mieleen Isännän lintujen planeetan Valerianin ja Laurelinen seikkailuista.

Useissa tuoreissa Amerikasta kantautuneissa arvioissa uutta elokuvaa on kiitelty alkuperäisen sarjan hengestä. Tähtisumun takaisessa planeetassa on yhtymäkohtia alkuperäisen sarjan jaksojen planeettoihin. Enemmän henki on kuitenkin kaikkia tekniikoita hyödyntävässä ongelmanratkaisussa. Näemme esimerkiksi miten avaruuslaiva tekee mäkilähdön ja miten parviäly menee sekaisin huudosta ja metelistä, "klassisesta musiikista" (Beastie Boys: Sabotage).

Elokuva tekee hyvin selväksi, että James T. Kirk ei ole kapteeni Picardin kaltainen tähtilaivaston palvelija, joka nauttii diplomaattisista tehtävistä ja voitoista rauhanrakentamisessa. Vaikka Kirk manailee univormunsa paidan repeilyä, niin tehtävät, joissa vaatteet saavat ratkeilevat ja likaantuvat, ovat enemmän mieleen.

Ja sellaisia jatkossa lupaillaan lisää.

Kekkonen kuvina (vuoteen 1968)

Vuonna 1968 ilmestyi Otavan kustantamana Tasavallan presidentti Urho Kekkosen kuvaelämäkerta. Teoksen toimitti Kekkosen luottomies Kustaa Vilkuna. Johdannon Vilkuna lopetti seuraavasti: "Selkeys, rehti luotettavuus, rohkea omakohtainen vastuuaulius sekä terävään kaukonäköisyyteen liittyvä realististen kannanottojen kyky ovat Urho Kekkosen merkittäviä valtiomiesominaisuuksia. Nämä ominaisuudet tuntien ja niihin luottaen Urho Kekkonen valittiin 15. helmikuuta 1968 kolmannen kerran Suomen tasavallan presidentiksi."

Kuvaelämäkerta ei siis ollut vaalikirja. Tosin vuoden 1968 vaalit olivat jo etukäteen melko selvät, ja Vilkuna olisi voinut kirjoittaa loppulauseensa jo ennen valitsijamiesten kokoontumista.

Teos keskittyy Kekkosen presidentti aikaan. Lepikon torpan, lapsuuskuvien ja koulukuvien jälkeen siirrytään nopeasti vuoteen 1956.

Tässä pieni valikoima kirjan annista.

Rouva Bovary, kolmas kirja

(edellinen osa)

Gustave Flaubertin klassikkoteoksen Rouva Bovaryn juonenkäänteet punotaan yhteen sen päättävässä kolmannessa kirjassa. Kirjallisuushistoriassa Rouva Bovary ennakoi realismia, on yksi tuolle tyylisuunnalle vaikutteita antanut teos.

Tuleva realismi näkyy teoksen henkilöhahmoissa. Flaubert ei, päähenkilöä lukuunottamatta, imartele tai kuvaa ihmisiään positiivisessa valossa. Kaikissa on jotakin vikaa, kirjailija ei tarjoile lukijoilleen samaistumisen kohteita. Pikemminkin tarjolla on kokoelma ”naapureita”, kanssaihmisiä, joihin ominaisuuksia voisi sijoittaa.

Päähenkilö ei ole yksinomaan samaistumisen kohde. Emma Bovary monessa kohtaa herättää ajatuksen, että tuossa tekisin toisin.

Kolmannen kirjan alussa Emma Bovary on avioliiton ulkopuolisen seikkailun jälkeen ”kokenut maailmannainen”, joka uskaltaan aloittaa suhteen Léonin kanssa. Rouva Bovary tietää mitä haluaa. Suhteessa Léon jää selkeästi alakynteen. Rakastajatar ei suhteen kehittyessä ollut asianajajan kirjurille enää itsetuntoa kohottava ja mielihyvää tuottava asia.

”Se mikä ennen oli ihastuttanut tuntui nyt hiukan pelottavalta. Sitä paitsi häntä kuohutti, että hän menetti päivä päivältä omaa itseään. Hän kantoi Emmalle kaunaa siitä, että tämä oli alistanut hänet pysyvästi. Hän pakottautui jopa kieltämään rakkautensa; Emman kenkien kopinan kuullessaan hän kuitenkin tunsi päättäväisyytensä valuvan tyhjiin niin kuin juoppo viinapullon nähdessään.”

Rouva Bovarylle suhde ei ollut myöskään täyttymys.

”Onnellinen hän ei yhtä kaikki ollut, ei nyt, ei milloinkaan! Mistä oikein johtui tämä elämän riittämättömyys, tämä että kaikki heti turmeltui hänen lähellään? … Mutta jos jossain olisi joku kaunis ja voimakas, urhea luonnoltaan, kykenevä suuriin tunteisiin ja hienostuneisuuteen, runoilijan sielu enkelin sisällä, lyyra joka vaskikielin helkytti hääveisuja taivasta kohti, miksi sattuma ei voisi osoittaa heitä yhteen? Mahdotonta, voi niin mahdotonta! Ja miksi nähdä etsimisen vaivaa, kun kaikki oli valhetta! Jokaiseen hymyyn kätkeytyi kyllästynyt haukotus, jokaiseen iloon kirous, jokaiseen nautintoon inho, ja ihaninkin suudelma jätti huulille vain täyttymättömän kaipuun suurempaan hurmaan.”

Sen lisäksi, että Flaubert totesi kirjasta ”Emma Bovary olen minä”, niin hän lausui myös ”tälläkin hetkellä Emma Bovary kärsii ja itkee ties kuinka monessa ranskalaisessa kylässä”. Luostarikoulun ja kevyiden romaanien antamat ihanteet olivat tavallisessa elämässä täyttymättömiä. Ehkä emmabovaryt voisivat paremmin, jos heille olisi annettu paremmat elämän tavoitteet.

Flaubertin käsityksen mukaan kirjallisuuden tehtävänä oli kasvattaa ihmissielua. Aikalaiset kummastelivat sitä, ettei kirjailija ottanut mitään kantaa rouva Bovaryn kohtaloon. Hän jätti sen lukijoiden päätettäväksi.

Oikeusjutun nostamiseen vaikutti myös päähenkilön tekemä itsemurha. Se oli tabu, jota ei kirjallisuudessa olisi saanut käsitellä.

Teoksessa paha saa palkkansa Rouenin ja Yonvillen välisenä liikennevuorona. Yonvillen kauppias Lheureux johdatti Bovaryt ovelasti taloudelliseen katastrofiin, omaisuuden menetykseen ja ulosoton häpeään. Raha oli sysäävä syy Emma Bovaryn ratkaisuun. Tässä kohtaa Flaubert ottaa selvästi kantaa. Kauppias omaa etuaan tavoitellen aiheutti tapahtuneen. Tuotoilla hän avasi uuden diligenssiyhteyden.

Sivistys ja suurempi ymmärrys talousasioista olisi pelastanut Bovaryt kohtaloltaan ja pieni Berthe ei olisi jäänyt varattomaksi orvoksi.

Flaubertin Rouva Bovary on siis varsin vaikuttava romaani. Osa teemoista on edelleen päteviä.

Tappajan näköinen mies

Dekkarit-festivaalilla nähtiin eilen Matti Röngän Tuliaiset Moskovasta teokseen perustuva Lauri Nurksen elokuva Tappajan näköinen mies (Suomi 2016). Ennen elokuvaa Matti Rönkä esitteli tuotosta muutamin sanoin.

Rönkä kertoi, ettei ole osallistunut juurikaan televisiosarjan tai elokuvan tekemiseen. Hän on myynyt oikeudet, ristinyt kätensä ja toivonut parasta. Käsikirjoittaminen on eri asia kuin romaanin kirjoittaminen, ja Rönkä on päättänyt ettei enää opettele lumilautailua.

Toki filmiyhtiöt ovat pitäneet kirjailijan ajantasalla ja kysyneet silloin tällöin mielipidettä. Tappajan näköinen mies oli ensimmäinen Viktor Kärpän seikkailu. Nimi oli jo televisiosarjalla ja nyt siis helmikuussa ensi-iltaan tulleella elokuvalla. Päätös oli tuotantoyhtiön.

Rönkä kertoi tarinan nimen taustasta. Armeijassa ollessaan hän oli joutunut saattajaksi. Eräs Ruohonen piti viedä Tilkkaan tutkittavaksi. Asiasta tiedottanut sotilas oli aloittanut ”Rönkä, tappajan näköinen mies, …” Tuo 19-vuotiaalle kerrottu määritelmä on seurannut pitkään Röngän elämässä.

Elokuvassa sukkuloidaan Suomessa ja Venäjällä. Naapurin presidentin murhaamista suunnittelevat käyttävät Viktor Kärppää hyväkseen salakuljettaakseen murhavälineen Suomeen.

Kärppä ja atari-poliisi Teppo Korhonen setvivät asian oikein ja kansainväliseltä skandaalilta vältytään salaliittolaisista – ja Suposta huolimatta.

Jännityselokuva oli mukavasti rakennettu ja huumoria oli mukana. Ei silti kyseessä ole elokuvataiteen merkkiteos, letkeää ajanvietettä paremminkin.

Rönkä kertoi, että Kärpän rooliin oli ensin suunniteltu Martti Suosaloa. Hän kuitenkin kieltäytyi, mutta päätyi elokuvaan Teppo Korhosen rooliin. Rönkää Samuli Edelmanin valinta pääosaan oli ensin epäilyttänyt, mutta hänellä ei ollut ollut ajantasaisia mielikuvia näyttelijästä.

Dekkarit-festareiden viimeinen päivä on tänään. Ohjelmassa on vielä pari elokuvaa ja paneelikeskustelu Jens Lapiduksen Stockholm Noir-kirjasarjasta.



* Dekkarit – ohjelmisto

Rouva Bovary, toinen kirja

(edellinen osa)

Toisen kirjan aluksi Bovaryt asettuvat Yonvillen kauppalaan. Emma Bovary synnyttää tyttären ja perhe luo ystävyyssuhteet naapurin apteekkarin perheeseen ja muihin paikkakunnan napamiehiin. Lääkäri Bovarylla on aluksi vaikeuksia saada potilaita, mutta ajan kuluessa hän vakiinnuttaa asemansa. Silti apteekkari Homais on monille tärkeämpi neuvonantaja siitä huolimatta, että häntä oli kielletty toimittamasta asioita johon ei ole saanut koulutusta.

Emma Bovaryn elämä oli ailahtelevaista. Välillä tytär Berthe oli imettäjällä, välillä hänen omassa hoidossaan. Taloudenpito heitteli laidasta toiseen. Haaveissaan rouva Bovary oli suhteessa asianajajan kirjuri Léonin kanssa. Haavesuhdetta leimasi kieltäymys: mitä enemmän Emma Bovary ihastui, sitä enemmän hän karttoi ihastuksen kohdetta. Léon lähti Pariisiin jatkamaan lakiopintojaan kun sai tarpeekseen ihastuksen kohteen pelistä. Emma antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa.

Yonvillen elämä oli tasaista. Suuri tapaus paikkakunnalle oli maatalousnäyttely. Siihen odotettiin jopa maaherraa saapuvaksi, mutta arvoisan lääninkirjurin läsnäolokin noteerattiin. Maatalousnäyttely toi Emma Bovaryn elämään hiljan läheisen kartanon ostaneen Rodolphe Boulangerin. Kartanonisäntä oli kokenut naistenmies ja sai helposti rouva Bovaryn pauloihinsa. ”Minulla on rakastaja!” saattoi Emma Bovary pian iloita.

”Emma Bovary lakkasi vastustamasta” oli Gustave Flaubertin tekstissä intiimein fyysisen kanssakäymisen kuvaus. Avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen ajautuminen oli ajan moralisteille liikaa ja ilmeisesti siksi teosta vastaan nostettiin syyte.

Emman ja Rodolphen suhde jatkui aikansa. Emma haaveili karkaamisesta ja yhteisen elämän aloittamisesta. Kartanonisäntä myötäili rouva Bovaryn suunnitelmia.

”Rouva Bovary oli kauniimpi kuin milloinkaan; hänessä oli sitä määrittelemätöntä kauneutta, joka versoo ilosta, innostuksesta ja onnistumisesta ja kertoo, että ihminen on sisäisesti sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Niin kuin lanta, sade, tuuli ja aurinko saavat kukat kukoistamaan, olivat halut, surut, nautinto ja ikuisesti nuorina pysyneet haaveet antaneet Emmalle kasvuvoimaa, niin että hänen olemuksensa oli nyt auennut koko uhkeuteensa. Tuntui kuin hänen silmäluomensa olisi luotu varta vasten pitkiin lemmekkäisiin katseisiin, joihin silmäterä katosi, ja huokuva hengitys sai kapeat sieraimet laajenemaan ja kohotti meheviä suupieliä, joita varjostavan mustan untuvan valo paljasti. Tuntui kuin hiuskieppi hänen niskassaan olisi saanut muotonsa jonkun ylettömyyksiin viehtyneen taiteilijan käsissä; tumma painava massa kiertyi uudella tavalla aina sen mukaan millaiseksi se oli päivän lemmenkohtausten jäljiltä sattui jäämään. Emman ääneen oli tullut pehmeämpi sointi, vartalo kaartui pehmeämmin; puvun laskoksista ja jalan kaarestakin huokui suloa, jonka sivustakatsoja jotenkin aisti. Charlesin mielestä vaimo oli yhtä ihana ja vastustamaton kuin avioliiton alkuaikoina.”

Rodolphe oli Emman suunnitelmissa mukana aina viime hetkeen saakka. Kun karkaamisen aamu koitti, hän kirjeitse ilmoitti suhteen loppumisesta. Emma romahti ja oli vuoteenoma kuukausia. Herra Bovary ei aavistanut tapahtuneesta mitään. Kaikki meni rouva Bovaryn huonojen hermojen syyksi.

Vaimoaan virkistääkseen herra Bovary vei hänet naapurikaupunkiin oopperaan. Siellä paljastui, että Léon oli palannut Pariisista seudulle. Hänen uuteen tehtävään kuuluivat myös käynnit Yonvillessä.

Pitkin toista kirjaa pedataan Bovaryjen talouden romahtamista. Rouva hankki kaikenlaista kallista, hyväntekeväisyyteen löytyi aina rahaa ja lääkäri teki lisää velkaa. Elintaso ei mitenkään vastannut tuloja.

Yläluokalla on ollut aina omat etuoikeutensa, mutta Bovaryja ei voi pitää keskiluokkaa korkeampana väkenä. Keskiluokan menestys on kansakunnan selkäranka, sanotaan. Tässä tapauksessa keskiluokalla ei mennyt hyvin. Flaubert ei kuitenkaan moralisoi, hän kertoo mielenliikkeistä tekojen taustalla.

Perheen kohtalo jää ratkaistavaksi kolmanteen kirjaan.


(jatkuu)

Dekkarit – Rikospaikkana Varkaus

Eilen alkoivat Varkauden ensimmäiset dekkarifestivaalit. Tapahtuman tarkoituksena on neljän päivän aikana 18.-21. heinäkuuta tarkastella dekkarikirjallisuutta ja elokuvia. Järjestäjien visiona on ”olla lukijan, kirjailijan, kustantamon, tutkijan ja asiantuntijan kohtaamispaikka, jossa kokoonnutaan kunnioittamaan ajatonta ja kansan rakastamaa kulttuurituotetta”. Kesää pidetään dekkariaikana, joten ajankohta on ainakin sopiva.

Tapahtumalle oli luotu sopivat tilat Varkauden kotiseutukeskuksen yhteyteen. Tyyskänhovi väentuvan sisäpihalle oli tehty esiintymispaikka, Såltin-Areena. Festivaalit avatuiksi julistanut Jaakko Ikonen kertoi lavaa valmistellun vielä eilen, festivaalien alkaessa se oli ”sopivasti keskeneräinen”. Elokuvat esitetään paikallisessa elokuvateatteri Maximissa.

Ikonen kertoi idean kirjallisuus- ja elokuvatapahtumaan tulleen Ruotsista. Gotlannissa pidetyt dekkarifestarit ovat Varkauden tapahtuman esikuvana. Tosin ruotsalaisiin mittasuhteisiin on vielä matkaa, niin dekkareiden arvostuksen, panostuksen ja festivaalien koon suhteen.

Varkauden Dekkarit avasi Raimo Jokisalmen esitelmä Aarne Haapakoskesta eli Outsiderista. Naapurikaupunki Pieksämäen ahkera kirjoittaja, Kalle-Kustaa Korkista ja Pekka Lipposesta parhaiten tunnettu Haapakoski (1904-1960) aloitti 1930-luvulla rikoskirjailijana.

Haapakoskesta elämäkerran kirjoittanut Jokisalmi kertoi monia eri nimimerkkejä käyttäneen kirjailijan opiskelleen Pariisissa Sorbonnessa lehtimiestutkinnon ja saaneen Ranskan valtion apurahan. Noina aikoina hän aloitti reportaasien kirjoittamisen suomalaisiin lehtiin.

Jo nuorena Haapakoski oli päättänyt, että hänestä ei tule maanviljelijää tai tehdastyöläistä. Kirjoittamisella elättämisen ajatus tuli jo nuorena kun lastenlehti Pääskynen julkaisi hänen juttunsa. Siitä oli pitkä matka itsensä ja kuusilapsisen perheen elättäväksi kirjailijaksi. Se mahdollistui kirjoittamalla vain suurta yleisöä kiinnostavaa ja kioskikirjallisuutta. Haapakoski ei pitänyt rikoskirjallisuuden ja populaaritekstien arvostuksen nostamista omana tehtävänään.

Jokisalmen esitelmän kuuntelin paikanpäällä. Såltin-Areenan tapahtumista on livestriimaus. Netistä seurasin seuraavan ohjelmanumeron, keskustelun itäsuomalaisesta rikollisuudesta. Keskustelijoina olivat Satu Seppä Varkauden poliisista ja lakimies Jaakko Ikonen. Suomalainen törttöilee kännissä ja se näkyy rikostilastoissa monin tavoin. Useista rikoksista ei ole dekkareiden aiheiksi. ”Tappo on selkeä”, totesi Seppä, ”mutta kunnianloukkaus on hyvin monimutkainen selvitettävä”. Tapon tai murhan yksinkertaisuus ja lopullisuus tekevät niistä kiintoisia kirjojen aiheita.

Festivaalien tulevasta ohjelmistosta kiinnostavien lienee keskiviikkona esitettävä elokuva Tappajan näköinen mies (2016). Se perustuu Matti Röngän Tuliaiset Moskovasta -teokseen. Matti Rönkä kertoo menestysteoksesta ja siitä tehdystä elokuvasta ennen esitystä.

Yleisöä olisi paikalla mahtunut olemaan enemmänkin. Uudella tapahtumalla vie aikansa tulla tietoisuuteen. Hyvä alku tämä oli, paikalla oli muitakin kuin järjestäjien edustajia.


* Dekkarit – ohjelma

Niittämisen taito

Mökkitien varret piti siistiä. Horsmat, mesiangervot ja kumppanit alkoivat sateiden voimasta taipua jo tielle ja liikkuminen vaikeutui. Tien keskelle auton renkaiden urien väliin oli noussut pitkiä heiniä. Sateen jälkeen tiellä ei kastumatta kävellyt. Tien varret piti niittää.

Olen yrittänyt suosia laitteita, jotka eivät pidä kovaa ääntä. Yksi kesä eräällä toisella kesämökillä laskimme, että naapuri päivän mittaan käytti seitsemää erilaista konetta. Ajoi ruohoa, trimmasi seinustoja, katkoi pöllejä moottorisahalla, halkoi pöllit, kävi vesillä moottoriveneellä ja teki jotakin korjaushommia sirkkelillä sahaten ja ilmanpaineella naulaten. Kaikki sähkö- tai polttomoottorilaitteita.

Perinteinen viikate on hiljainen väline. En ole oppinut käyttämään sitä vanhojen miesten tapaan. Kerran metsästysmajalla minut ohjattiin nopeasti horsmikkoon jäljen perusteella.

Viikate vaatii omanlaisiaan liikeratoja. Ne olen jotenkin oppinut vaikka jälki ei ole kehuttava. Niittokokemusta on kertynyt pitkältä ajalta, mutta niin satunnaisesti, ettei jälki ole kehittynyt.

Ensimmäiset kymmenet metrit sujuivat mainiosti. Tien laita puhdistui ja leikatut korret jäivät ojanpenkalle. Väsymyksen myötä aloin miettiä optimaalista, vähemmän rasittavaa liikerataa.

Se oli virhe.

Mesiangervojen varret alkoivat lennellä ajouralle, ja heinät ja hiirenvirnat tarttuivat kiinni viikatteen varteen. Liippaus ei auttanut. Työmäärä kaksinkertaistui.

Laskin viikatteen hetkeksi maahan. Otin sen uudelleen käsiini ja jatkoin asiaa miettimättä. Niitto sujui taas.

Muailman pienin ravintola

Iisalmen satamassa on ravintola, joka mainostaa itseään maailman pienimpänä. Ravintola on auki vain pyynnöstä, viereinen Satamaravintola hoitanee tätäkin tarjoilutilaa. Kun ei ollut polttava oluen tarve, niin tyydyin tarkastelemaan Kuappia ulkoapäin. Anniskelupaikkoja sisällä lienee kaksi, terassi kaksinkertaistaa asiakastilat.

Paikan huomioon ottaen ravintolan määritteeksi mielestäni paremmin sopisi muailman pienin ravintola.

Raja