1865

Historian opettaja oli jakanut parhaiten menestyneille oppilailleen kirjoja kevään kunniaksi. Yksi kirjan saaneista oli tyttäreni, hän oli saanut Markus H. Korhosen radiopakinoita sisältävän Tervakaupungin tarinoita II osa (Radioasema Q 2001) opuksen.

Yksi radiopakinan aihe on ollut varsinaisilla Hupisaarilla oleva kiviryhmä, johon on kaiverrettu vuosi 1865.

Ulkonäöltään vuosilukukaiverros tuo mieleeen tie- ja vesirakennusten ylihallituksen. Oululainen perimätieto on yhdistänyt vuosiluvun aivan toisin.

Vuosi 1865 sattui olemaan Oulun tervanviennin huippuvuosi.  Tuona vuonna Oulun Tervahovista vietiin ulkomaille yli 83 580 tynnyriä pohjoisen tahmeaa, mustaa kultaa.

Kiveen liittyy eri henkilöihin liittyviä tarinoita, joiden kunkin ytimenä on pirun kanssa tehty liitto. Pääasiassa kiveen liitetyt henkilöt ovat tervaporvarit Bergbom ja Snellman.

Ihmisen kaivertaman vuosiluvun lisäksi kivestä pitäisi löytyä paholaisen jättämä jälki. Vihtahousun mahdollisesti kiveen jättämä jälki kiinnostaa edelleen monia. Kiviryhmän ympäri kiertää polku.

Sorkanjälkeä Korhonenkin kehoitti kivestä katselemaan. Sellaisen kivissä voi nähdä, jos oikein haluaa.

Oulun linnan portti

Tästä käytiin linnaan sisään.

Oulun linnasta ei ole paljoa jäljellä. 1600-luvulla rakennetun ruotsalaisten linnoituksen venäläiset hävittivät 1715, jäljelle jääneet kivirakenteet saivat kyytiä heinäkuussa 1793 ruutivarasto räjähtäessä.

Linnasta on jäljellä talousrakennuksen kellari ja kaupunginpuoleinen maavalli kulkuaukkoineen. Kellarin päälle 1800-luvun loppupuolella rakennettiin Oulun merikoulun tähtitorni. Vuodesta 1912 torni on palvellut kesäkahvilana.

Viime vuonna portin rakenteita vahvistettiin ja sen yli rakennettiin uusi kävelysilta. Useamman vuoden oli molemmista kulku kielletty sortumavaaran vuoksi.

Oulussa tietää kesäkauden alkaneen, kun kahvio ja linnan kellari avautuvat.

Rannan puut peittävät näkymää kaupunkiin. 

A-Studion vieraana

16 16 17 17 20 400 2 000 2 000


aikaisemminkin aikuista ajautunut ampujan ampumatapauksen ampumisen asiantuntija A-Studiossa

dosentti dosentti

ei ei ei ei ei ei enemmän enemmän esiin esimerkiksi että että että että että että euroa 

hallinnon heidän hetkellä hirmutekoja hirmutekoja hirmutekojakin hirmuteot huonommin hyvin Hyvinkään Hyvinkään hän hänellä hänen hänen

indikaattorit

ja ja ja ja ja ja ja ja jo johon johtuvat joka joka jossa juuri jää jää

kaikki kaltaisia kasvavassa kertovat keskeiset kodin kontakti koulutuksen koulutuksen kovin kovinkaan kukaan kun kurjaa

lainkaan lapsella lasten liikkuu loppujen lopuksi läheinen lähelle löytyvät

maailmaan maailmoihin maanantai-iltana massa Matti meillä meillä menee merkitystä mielestä miesten miljoonaa mitä motiivilla mukaan mukaansa mukaansa määrin

netin niin niin noin noin nuorella nuorten näitä näkemään

ole ole ole ole olisi ollut ollut ollut on on on on on on ongelmaan otetaan

paljon perhetyön poikaa poikaa puututtu pääse päässään

rahaa riittänyt riittävän riittävän Rimpelä Rimpelä Rimpelän Rimpelän

sanoi

se se seikkailemaan 

selitys sieltä siitä siitä sijoittamiseen sosiaalisia Suomessa suuri suurta syrjäytymisestä syyt

taistelupelien taitoja tajuaisi Tampereen tehokkaasti terveydenhuollon terveydenhuollon tiedossa todennäköisesti tukemiseen tulee tulee tulee tulevaisuudessa tulevaisuudessa tulevaisuudessa tullaan työn työn tällä tämä

ulkopuolelle ulkopuolelle ulkopuolelle useammalla uskoo uskoo uutta

vaikka vuosi vuosi vuotiaana vuotiasta vuotta vähän välttämättä

yhtään yhä yhä yhä yhä yksinkertainen yliopiston



(yle)

Pidempää liekaa

Radiota kuuntelemalla voi oppia uusia asioita. Varsinkin, jos kanavana on Yle Radio1. Viime viikolla sain vastauksen monia vaivanneeseen kysymykseen: jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole todistamassa, niin kuuluuko siitä ääni? Muistojen bulevardilla Michel Legrand esitti kysymyksen iskelmälaulaen ja vastasi myös.

Nobody knows.

Poliisi on monissa medioissa kommentoinut, että Hyvinkään ampumisten motiivi voi jäädä selvittämättömäksi. Aikaisemmista ampumatapauksista poiketen Hyvinkään ampujaa poliisi on voinut kuulustella. Silti teon merkitys, järki on tavoittamattomissa.

Eräs opiskelukaverini aikoinaan selvitteli kaatuvan puun ongelmaa. Apunaan hänellä oli muun muassa Metsäntutkimuslaitokselta (Metla) saaput tilastot. En tiedä millaiseen lopputulokseen kaveri pääsi, taisi hänet muut työt imaista mukaansa ennen ratkaisua.

Hänellä oli kuitenkin selkeä malli, miten saada vastaus. Puun kaatuminen ja äänen syntyminen metsässä ei ollut yksittäistapaus, jonka edessä Michel Legrandin tavoin olisi luovuttanut. Ettei kukaan voi tietää.

Poliisin mukaan Hyvinkään ampuja oli "tavallinen nuori". Hänen taustassaan ei ole mitään, jonka perusteella viranomainen olisi voinut ennalta estää teon.

Poliisi tiedottaessaan alkoi rakentaa tarinaa tiedotusvälineiden puolesta. Epäilty oli "18-vuotias mies", kun taas ensimmäinen kuolonuhri oli "18-vuotias tyttö". Tämä on inhimillistä. Teot tulevat ymmärrettävämmiksi tarinoiden kautta.

Media ei kuitenkaan poliisin tarjoamaan aikaisemmista tapauksista oppineena tarttunut. Ampumisia on tapahtunut jo niin monta, ettei lehdistön tarvitse tarinaa niiden ympärille rakentaa. Uutisten seuraajilla on jo oma näkemys siitä, miksi ihmiset tekevät joukkosurmia.

Sisäministeri Räsänen oli "järkyttynyt", mutta jo rutinoituneesti kertoi "aikanaan valmistuvan selvityksen" vaikuttavan aselainsäädännön uudistukseen.

Räsäsen vastaus oli kuriyhteiskunnan vastaus. Jos "tavalliset nuoret" päätyvät äärimmäisiin tekoihin, vastaus ei voi olla kurin tiukentaminen. Pikemminkin liean löystäminen, tulevaisuuden tarjoaminen.

Gilles Deleuze on pohtinut länsimaisen yhteiskunnan muuttumista. Instituutioiden hallitsemista kuriyhteiskunnista on siirrytty informaation hallitsemiin kontrolliyhteiskuntiin. Elinikäinen oppiminen, kaupallisuuden läpitunkevuus, bonusjärjestelmät ja niin edelleen ovat kaksisuuntaista hallintaa. Kun aikaisemmin riitti, että totteli käskyä, niin nykyisin käsky on sisäistettävä, otettava osaksi omaa minuutta.

Diginatiivilla ei ole selkeästi määriteltyä sisäistä ja ulkoista elämää.  Raja niiden välillä liukuu koko ajan, pitää olla joustava, valmis myönnytyksiin, oppimaan uutta. Perusasetelma on sellainen, ettet ole tarpeeksi. Kontrolli, hallinta antaa eväitä suoriutua, ja samalla se imaisee kuria tehokkaammin yhteiskunnan osaksi.

Ihmiselle kehittyvät joustavat arvot, joita presidentti Niinistö taisi sanoa epäarvoiksi. Syynä ei kuitenkaan ole kilpailu, kuten Niinistö arveli, vaan kontrollin, hallinnan tunkeutuminen liian pitkälle ihmisten sisimpään. Varaventtiilejä, äänettömästi kaatuvia puita ei ole.

Asterix koviin kansiin

Viime syksynä Egmont aloitti Asterixin julkaisemisen uudelleen alusta. Syksyllä ilmestyivät Asterix gallialainen ja Kultainen sirppi. Nyt kesän kynnyksellä ilmestyivät Asterix ja gootit ja Asterix gladiaattorina.

Asterixin seikkailuja on Suomessa julkaistu vuodesta 1969. Ensimmäisinä Sanoma julkaisi nyt uudelleen julkaistun Asterix gladiaattorina ja Asterix ja Kleopatra -albumit. Uusissa kovakantisissa on edelleen käytössä vanhat, Outi Wallin ja Jorma Kaparin tekemät suomennokset.

Nyt aloitettu kovakantinen sarja ei ole pelkästään vanhan lämmittelyä. Albert Uderzo on tehnyt ainakin alkupään albumeihin uudet kannet. Muutos on maltillinen, kuva-aiheet ovat säilyneet samoina. Kultaisen sirpin Parisium on on uudessa versiossa paljon suurempi kuin vanhassa...

Lisäksi sarjakuvat on väritetty uudelleen.

Egmontin blogissa jo viime elokuussa esitettiin näyte uudesta värityksestä ja vertailtiin sitä vanhaan. Väritykseen on uhrattu selvästi enemmän aikaa. Uderzon viiva ei enää peity tummempien värisävyjen alle. Suuria pintoja ei enää ole tasapaksusti vedetty samalla värisävyllä.

Tässä esimerkit kahdesta ensimmäisestä, ensin vanha ja sitten uusi.

 

Albumeissa ei kerrota kuka tai ketkä uuden värityksen takana on/ovat.

1970-luvun suomalaisiin painoksiin verrattuna tekstaustyyli on muuttunut. Uusi perustuu Uderzon omaan käsialaan. Tekstit on latonut Heidi Sulosaari.

Uderzon itsensä tekemiin virheisiin ei ole kajottu. Härkäkauppiaasta vankkurikauppiaaksi muuttuneen maalaismiehen vaunujen sivulautojen määrä vaihtelee edelleen ruudusta toiseen.

Nämä René Goscinnyn käsikirjoittamat Asterix-seikkailut ovat edelleen klassikkoja. Uusi väritys auttaa havaitsemaan joitakin yksityiskohtia lisää, mutta ei niitä kovin paljon ole. Vanha tekstaus tuntui luettavammalta. Mutta eihän näiden uusintapainosten lukemisessa ole enää kiire.

Kuopion Pushkin-bakkanaalit

Pihkovan kaupunki lahjoitti ystävyyskaupungilleen Kuopiolle 1986 Pushkinin patsaan. Lahjapatsas pystytettiin Valkeisen rantaan, ja 19 vuotta sitten ensimmäisen kerran kuopiolaiset kirjalliset piirit kokoontuivat Pushkinin luo hänen syntymäpäivänään.

Jo useampia vuosia olen yrittänyt aikatauluni järjestää niin, että pääsisin osallistumaan juhlallisuuksiin. Ei taida onnistua tänäkään vuonna.

Venäjällä käytetyn vanhan kalenterin mukaan Pushkin syntyi 26. toukokuuta 1799 Moskovassa. Pushkinin suku on Pihkovasta, siksi kaupunki on auliisti Pushkin-muistomerkkejä ystävilleen jakanut.

Uuden, eli nykyisen kalenterin mukaan syntymäpäivä oli 6. kesäkuuta. Kuudes päivä Kuopiossakin suurta runoilijaa on muistettu.

Paitsi tänä vuonna.

Runopuulaakin loppukilpailu kisaillaan Kuopiossa ravintola Maljassa 26. toukokuuta kello 18 alkaen. Pushkinin juhlinta on liitetty osaksi kuopiolaista runoviikonloppua. Perjantaina ovat avoimet runopuulaakikarsinnat, ja sunnuntaiaamuna 27. toukokuuta kello 11 on kokoontuminen Valkeisen rannalla.

Siihen ei taida aikataulut taipua. Lähetän Pushkinin piirroksen linnun puolestani paikalle. Sitten ensikesänä...

Kuudes päivä kesäkuuta taidan pitää omat yksityiset bakkanaalini patsaalla.



* Synttärit juhlitaan 27.5. Runopuulaakin kanssa

Kustantajatunnus 952-55016 on virheellinen

Henriikka Tavi on edennyt 12 -projektissaan neljänteen osaan, Huhtikuuhun (Poesia 2012). Tämän vuoden Tavi yrittää "elää" runoilijana, laskelmien mukaan itse kirjansa taittava runoilija voisi päästä köyhyysrajan yli julkaisemalla kaksitoista kokoelmaa kalenterivuodessa.

Alkuvuodesta kirjojen tekeminen on onnistunut suunnitellusti ainakin lukijan kannalta, kukin teos on ilmestynyt seuraavan kuukauden aikana. Kirjoittaminen ei sen sijaan ole mahtunut almanakan mittaisten kuukausien sisään, pisimmillään Tavin kirjallisessa kuukaudessa on ollut yli neljäkymmentä päivää. Tekemistä Tavi on avannut omassa blogissaan.

Helmikuun venyminen 32. päivään tuntui melkein kirjalliselta viitteeltä. Alfred Jarryn kirjasi Mémoire explicatif du terrible accident -käsikirjoituksensa valmistuneeksi 30. helmikuuta. Enki Bilalin Sarajevo-trilogian toinen osa on nimeltään 32. joulukuuta (Tammi 2003).

Tavi valittelee jälkisanoissa, että Huhtikuu jäi rakenneidean kokeiluksi. Sisällön hän olisi halunnut toteuttaa paremmin. Hyvä näin. Nimenä Huhtikuu olisi helposti houkutellut Saima Harmajan Huhtikuun äärelle, Toivossahan (Teos 2011) Tavi käytti materiaalinaan mm. Harmajan päiväkirjamerkintöjä.

Neljäs kahdestatoista kirjasta sisältää neljä kirjaa. Niissä kussakin on yksi ja sama sisällys. Tavin Huhtikuu ei siis sisällä "osastoja", kuten ensimmäisellä selauksella lukija harhautuu ajattelemaan, jos ei kiinnitä huomiota sivunumerointiin.

Kunkin kirjan runot sisältävät kasvavan määrän sanoja. Ensimmäisessä kussakin on yksi, toisessa kaksi ja niin edelleen. Idea on lähtenyt geometrisista muodoista: piste, viiva, kolmio ja neliö. Matemaattisesti ajatellen toisen kirjan geometrisen muodon olisi pitänyt olla jana, sillä myös suorat, puolisuorat ja kehät ovat viivoja. Geometrisen muodon esittelevällä sivulla on jana.

Helpoiten lukijalle avautuvat Sanaa pienemmät oliot -nimiset runot.  "henkkoht", "s. k. ", "kk vko / kko" ja "seebra biisami / gebardi leobardi". Lapsuus -runot, kuten "952-55016", harhauttivat ensin miettimään kirjallisia. Työpöydälläni on paljon kustantajan papereita ohjaamassa ajatuksia.

Kustantajarekisteri kuitenkin ilmoitti, että "kustantajatunnus 952-55016 on virheellinen." 952 on maatunnus (Suomi), mutta kustantajanumeroa 55016 ei ole vielä kenellekään annettu.

Runouden äärellä ei kannata hermostua. Kun aikansa antaa päänsä niiden kanssa olla pyörällä kuin Haminan kaupungin, niin tavoittaa jotakin. Se hetki on vaivan arvoinen.


* Henriikka Tavi. Huhtikuu. Poesia 2012.

Oulun asema-alue tyhjenee

Oulun asema-alueelle aletaan rakentamaan uutta. Eteläpään vanhoista hirsirakennuksista osa saa väistyä uuden tieltä. Vielä lauantaiaamuna toisessa siirrettävässä rakennuksessa oli katto päällä, nyt oli päästy jo kehikon purkuun.

Pienempi siirrettävistä rakennuksista vietiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä autokyydillä Toppilan asema-alueelle. Kuvien rakennus on tehty kahdessa osassa, joten siksikään sitä ei kokonaisena voi kuljettaa.

Näistä on tarkoitus tulla tilat arkkitehtitoimistolle. Oulussa arkkitehdit ovat huomattavissa määrin osallistuneet rakennusperinnön suojeluun.

Kevätsiivous Turkansaaren ulkomuseossa

Turkansaaren ulkomuseo avautuu yleisölle 27. päivä tätä kuuta. Eilen pääsin esittelykierrokselle hieman ennakkoon. Mikään erityisetu ei kierros ollut, paikalla oli myös useita koululaisryhmiä. Lapsista osa oli pirttikoulussa tutustumassa vanhaan kouluun, osa perinteiseen maalaiselämään.

Kevätsiivous oli lähes valmis, haravointi oli vielä hieman kesken. Aluetta esitellyt museonhoitaja Inkeri Syrjänen perusteli omaa osallistumistaan siivoukseen rakennusten kunnon tarkastuksella. "Tämän museon esineitä ovat rakennukset, ja kevätsiivous on vauriotarkastus".

Turkansaaressa on ennen ulkomuseota ollut vain yksi rakennus, kirkko. Se on rakennettu aivan 1600-luvun lopulla, paikallisten asukkaiden itsenäisenä toimeliaisuutena. 1400-luvun lopulta 1800-luvun alkuun saakka Turkansaari oli markkinapaikka. Lähiseutujen asukkaat halusivat hoitaa kirkkoasiansa kauppareissujensa yhteydessä.

Kirkko ei ole seisonut koko aikaa samalla kivijalalla. 1814 se myytiin Ouluun värkkivarastoksi. Sellaisena hirsikehikko palveli 1920-luvulle saakka Oulujokisuistossa Raatissa.

Läheisen Määtän kartanon omistaja tohtori Östen Elfving oli innokas kotiseutuihminen. Hän hankki rakennuksen ja saaren omistukseensa, ja 1925 kirkko vihittiin uudelleen alkuperäiseen käyttöönsä. Vihkijäisissä Elfving toivoi Turkansaaresta syntyvän "pohjoisen Suomen Seurasaaren".

Elfvingiltä työ jäi kesken. Perilliset jatkoivat työtä. Vuonna 1961 perustettiin Turkansaaren säätiö hoitamaan aluetta ja 1989 saari siirtyi kaupungille, osaksi Pohjois-Pohjanmaan museota.

Turkansaaressa ja sen naapurisaarissa muistetaan Oulujokilaakson maalaiskulttuuria. Kaikkiaan alueella on nykyisin 48 rakennusta.

* Turkansaaren ulkomuseo.

Omistajan ääni

Eilen illalla Jarmo Papinniemi kirjoitti blogissaan omien koirien puremisesta, eli siitä, miten Suomessa on pelätty lehti- ja kustannustalojen omistajanvaihdosten vaikuttavan julkaisu- ja kustannuspolitiikkaan. Tämä on minua ihmetyttänyt aina, sillä suomalainen lainsäädäntö takaa toimitusten itsenäisyyden. Omistaja ei saa puuttua kustantamoiden linjaan. Siitä on laki.

Omistaja toki nimittää ja palkkaa lehden päätoimittajan ja mahdollisesti vaikuttaa myös muiden journalistien valintaan. Tämän jälkeen päätoimittaja on vastuussa siitä mitä julkaistaan, omistaja ei koskaan joudu vastuuseen päätoimittajan tekemistä valinnoista.

Tunnetaan tapauksia, joissa omistajat ovat vaihtaneet päätoimittajan. Ymmärtääkseni ääneensanotusti tai irtosanomispapereihin kirjoitetusti ei omistajan kannata ilmaista potkujen syyksi päätoimittajan vääränlaisia poliittisia linjoja. Sellaisesta saa sakot ja joutuu maksamaan korvauksia irtisanotulle.

Lukuisat puheet ja pelot kertovat toista tarinaa.

Omistajan ääntä kunnioitetaan kovasti. Sellaisessakin tapauksessa, että omistaja edellyttää omilla aivoilla ajattelemista. Hiljan edesmenneen Aatos Erkon nekrologeissa on tätä paljon käsitelty.

Omistajille vallitseva käytäntö on erinomainen. Voi vaikuttaa julkaisujensa sisältöön, mutta ei missään tapauksessa joudu siitä itse vastuuseen.

Ei tämä ilmeisesti yksin suomalaisten ongelma ole. Le Monde Diplomatiquessa oli pitkät vakuuttelut: vaikka lehden omistus siirtyi toisiin käsiin, niin päätösvalta lehden sisällöstä on ja pysyy yksin toimituksella.

Voisin kuvitella, että seuraavan kerran tästä omistajan edustajan ja päätoimittajan välisestä dilemmasta kuulemme, kun Turkkila ja Putkonen ottavat yhteen.



* Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460

Christophe Blain Kemissä

Kemin sarjakuvapäivien päävieraana oli ranskalainen Christophe Blain, joka viime vuodet on ollut esillä Abel Lanzacin kanssa tekemästään Ulkoministeriöstä (WSOY 2011). Tuon albumin suomennos oli myös nostettu esille Blainin haastattelussa.

Kaksiosainen Ulkoministeriö sai alkunsa, kun Blain tutustui nimimerkin takana olevaan Abel Lanzaciin. Eteläranskalaisen kahvion pöydässä ministeriössä työskennellyt Abel oli huvittanut Blainia imitoimalla entisen työpaikkansa ihmisiä. Ajatus sarjakuvasta ja yhteistyöstä syntyi kuitenkin myöhemmin, kun samanhenkiset miehet olivat tutustuneet paremmin.

Ulkoministeriön ministerin esikuva on Dominique de Villepin. Ulkoministerinä hän toimi 2002-2004, sittemmin muun muassa pääministerinä 2005-2007. De Villepin kertoman mukaan nauroi, kun oli kuullut yhteydestä. Sittemmin entinen ministeri on käyttänyt hyväkseen kaiken sarjakuvan avulla saamansa julkisuuden, Blainin ja Lanzacin harmiksi.

Ministeriöön sijoittuvaa sarjakuvaa ei ole kahden albumin jälkeen ole tulossa enempää (toinen osa ei ole vielä ilmestynyt suomeksi). Blainin yhteistyö Lanzacin kanssa kuitenkin jatkuu. Parhaillaan he tekevät elokuvakäsikirjoitusta, ministeriö siirtyy siis valkokankaalle. Lanzac ja Blain ovat pohtineet sarjakuvan tekemistä samoilla hahmoilla johonkin toiseen poliittiseen ympäristöön, mutta luultavampaa on, että elokuvan jälkeen seikkailut jatkuvat "audiovisuaalisessa muodossa". Mahdollisesti siis lisää elokuvia ja televisiosarja.

Elokuvakäsikirjoituksen lisäksi Blain työskentelee kuudennen Maalari ja merirosvo -albumin parissa. Sen pitäisi Ranskassa ilmestyä ensi vuonna. Albumisarjan jatkosta sen jälkeen Blain ei osannut mitään varmaa sanoa. Ehkä sarja loppuu siihen.

Blain kertoi arvostavansa ja pitävänsä enemmän mustavalkoisista sarjakuvista. Ne ovat Blainin mielestä suoria ja nopeita. Se, että hänen työnsä ilmestyvät väritettyinä, on kustantajien edellytys. Värilliset myyvät enemmän. Blain ei itse väritä sarjakuviaan, mutta vakuutti laittavansa värittäjänsä koville.

Ranskassa Blainin työt on julkaistu kahtena eri versiona. Hän on saanut kustantajan julkaisemaan mustavalkoiset versiot töistään. Osa käännöksistäkin on tehty mustavalkoisina.

Blain mainitsi haastattelussa myös lännensankaristaan Gusista. Sitä ei ainakaan toistaiseksi ole suomeksi nähty.

Omaa piirrosjälkeänsä Blain luonnehti "retroksi". Hän kertoi kaikkien hänen viivaansa vaikuttaneiden olevan kaukaa, jo edesmenneiltä tekijöiltä. Keskeisenä työskentelyssään Blain piti liikkeen, kehollisuuden ja fyysisyyden ilmaisemista, gestiikkaa. Se näkyy vaikkapa aikaisemmin tässä blogissa julkaistuissa kuvissa, joissa ministeri selittää millainen sarjakuva Tintti on.


* Ulkoministeriön ensimmäisen osan arvio
* Tintti on sinfonia
* Kuvia XXXI sarjakuvapäiviltä

Kemin XXXI sarjakuvapäivät

Viikonloppuna olivat Kemin sarjakuvapäivät. Kemin kulttuurikeskuksessa oli väkeä ja mukava meininki. Taidemuseossa on esillä Hereillä! -näyttely vielä 27. toukokuuta saakka.

Festivaalien päävieraana oli Christophe Blain. Lisäksi töistään oli puhumassa muun muassa Petri Hiltunen ja Pertti Jarla. Blainin kertomaan palaan vielä myöhemmin.

* Sarjakuvakilpailun tulokset
* Kemin sarjakuvakeskus

Christophe Blain ja Ulkoministeriö.

Pertti Jarlan keskeneräinen ja hitaasti valmistuva Kapteeni Tserep.

Petri Hiltunen

Kari Korhosen Roope.

Tinttivisa

Sarjakuvatietovisan laatiminen ilman, että tietää ketä siihen tulee osallistumaan on vaikeaa. Eilen olin Huutomerkin Musteklubilla tuomaroimassa Tinttitietokilpailua, johon juontaja Kari Miettusen kanssa suuntailimme kysymykset.

Jos olet lukenut lapsena tai nuorena jonkin sarjakuvan tai muun kiintoisan tekstin, niin se piirtyy mieleen aivan toisin kuin aikuisena luettu teksti. Pienenä pienetkin yksityiskohdat tarttuvat päähän, kun kukaan ei ole vielä opettanut mitä on olennaista seurata.

Taiteiluna mahdollisten yleisöjen välillä päädyimme laatimaan kysymyksiä jostakin välimaastosta. Videoiden kautta Tinttiin ensimmäistä kertaa tutustuneille kysymykset olivat ihan liian vaikeita. Muut pärjäsivät tasaväkisesti, onneksi eroa kuitenkin syntyi ja yksi voittajajoukkue päästiin julistamaan.

Tintistä on julkaistu suomeksi tietovisakirjakin, Francois Hébertin ja Renée-Héloise Girouxin laatima Tintin tietovisa (Otava 1993). Ainakin osa painoksesta on osin kaksikielinen, yhteispainatuksessa maailmalla osa sivuista on jäänyt ranskaksi.

Kirjan kysymykset ovat pahimmasta päästä todella vaikeita. Niissä Tintti ja kenraali Alcazar saavat todellakin miettiä päänsä puhki.

Mutta sellaiseen ei eilen pyritty. Kysyttiin kevyessä kapakkivisassa seuraavia:

1. Mistä ulkonäöllisestä seikasta erottaa toisistaan etsivät Dupontin ja Dupondin?


2. Minkä niminen whisky on kapteeni Haddockin lempijuoma?


3. Missä albumeissa tavataan Tintin kiinalainen ystävä Tsang?


4. Mille Tintin vakiohahmolle Marie-Louise van Cutsem antoi lempinimensä?


5. Mikä oli Bianca Castafioren lempinimi?


6. Kenen tiedemiehen mukaan nimettiin Salaperäisessä tähdessä löydetty alkuaine?


7. Tintti on humalassa kolmessa albumissa, missä? 

Viikonloppu aikaa arvailla. Oikeat vastaukset maanantaina.

Tarkista kalenterista

Eilen kuurosateiden välillä pujottelin kaupungille tarkoituksena käydä kahdessa eri tilaisuudessa. Olisi kannattanut lehdistöstä seurata, mitä muuta samaan aikaan tapahtuu. Kumpaankaan tilaisuuteen ei ollut lisäkseni yleisöä saapuvilla.

Syy selvisi, kun poikkesin kotimatkalla kapakkaan. Oli meneillään Suomi - Yhdysvallat -jääkiekko-ottelu.

Varsin viidyttäväksi se osoittautui toisen erän puolivälistä asti seurattuna. Baarissa koettiin jopa vahvoja yhteisöllisyyden tunteita, kun Suomen voittomaalin jälkeen pelikellossa oli vain kahdeksan sekuntia jäljellä.

Kuurosateiden välissä Ainolanpuisto oli kauneimmillaan.

Kreikan talousongelmat

Eiliseen A-Studioon oli keksitty mainiosti taustoittaa Kreikan nykyisiä talousongelmia vanhojen sanomalehtijuttujen avulla. Nykyisen Kreikan vajaat kaksi vuosisataa ovat olleet monien talous- ja rahakriisien täyttämiä. Netin sanomalehtiarkistoista nostetut jutut kertovat, että samanlaista pintakiehuntaa kreikkalaisia kohtaan on ollut useasti aikaisemminkin.

Esimerkiksi Päivälehti 1890-luvulla kirjoitti silloin tällöin Kreikan raha-asioista. Velat vaativat kansainvälistä selvittelyä ja niiden mitätöimistä suunniteltiin. Vaihtuvat pääministerit laittoivat maata säästökuurille menojen leikkaamiseksi.

Tuolloin, kuten nytkin, Kreikan kansantalouden oireilu oli osa maailman laajuista ongelmaa. "Rahapula", otsikoi Päivälehti 19. toukokuuta 1893. Samalla ulkomaan uutisten palstalla oli kaksi pikkujuttua Kreikan ongelmista.

Taloustieteet haluaisivat rinnastua kovin mielellään luonnontieteisiin. Lukuja, kaavoja ja malleja kun käsitellään.

Talous on kuitenkin ihmisten toimintaa ja siihen pätevät samat epäloogisuudet kuin kaikkeen muuhunkin ihmisten tekemiseen.

Saksalainen poliitikko takoo Berliinissä nyrkkiä pöytään, että Kreikan on tehtävä sitä tai tätä pysyäkseen osana rahaliittoa. Porvarit ympäri mantereen säestävät. Kuri ja järjestys olla pitää. Tavalliset kreikkalaiset tulkitsevat viestin päinvastoin kuin julistava poliitikko toivoisi. He alkavat varautua euron menettämiseen ja nostavat varansa käteiseksi tai siirtävät sen ulkomaille pankkeihin. Eivät elämään normaalisti tulojensa sallimalla tavalla.

Tällainen varautuminen pahimpaan pahentaa kriisiä. Jos tahtopoliitikon ajatuksena oli, että hänen puheensa perusteella kreikkalaiset tajuaisivat parhaansa, yritys oli jo alkujaan tuhoon tuomittu. Nyt muutamia päiviä puheiden jälkeen Kreikka on syvemmällä suossa, eikä se johdu vaalien jälkeen syntyneestä hallituskriisistä.

Saksalaisen poliitikon olisi pitänyt ajatella nokkaansa pidemmälle. Kuten Päivälehti 1893 kirjoitti, kohta "kaikkialla maailmassa tahtoo nyt rahapula ahdistella".

B. Virtanen konttorikuosissa

Ilkka Heilä
B. Virtanen - Konttoripikkujättiläinen
toim. Vesa Anttonen ja Vesa Kataisto
Arktinen banaani 2012
400 s.


Ilkka Heilän (s. 1956) B. Virtanen työkavereineen ja esimiehineen on viihdyttänyt suomalaisia jo 1980-luvun lopulta saakka. Heilä on pitkän linjan sarjakuvantekijä, hänen töitään julkaistiin jo 1970-luvulla legendaarisessa Sarjis-lehdessä. Vuonna 1989 Uuden Suomen sarjakuvakilpailua varten syntynyt B. Virtanen oli Heilän läpimurto koko kansan tietoisuuteen. 1990-luvulla Heilä saattoi jäädä kokopäiväiseksi sarjakuvantekijäksi. Puupäähatun Heilä sai 2006.

Tuore Konttoripikkujättiläinen (Arktinen banaani 2012) kokoaa teemoittain B. Virtasen konttorielämän tapahtumia. Perhe-elämä on tästä koosteesta jätetty suosiolla pois. Teos perustuu samaan aihealuejaotteluun kuin aikaisemmin julkaistu B. Virtasen Konttorikirja (Arktinen banaani 2007). Mittaa uudella teoksella on lähes 150 sivua enemmän.

B. Virtanen on monista lehdistä tuttu strippisarja. Konttoripikkujättiläistä varten stripit on vaakatasosta nostettu pystyyn. Ratkaisu toimiikin hyvin silloin kuin alkuperäisessä stripissä on ollut perinteiset kolme ruutua. Muissa tapauksissa graafikolle on tullut vaikeuksia. Onneksi niitä on harvakseltaan.

Kokoelma jakautuu kolmeentoista lukuun. Muu lukumäärä ei olisikaan tehnyt Virtaselle oikeutta. Luvuissa käsitellään itse konttoria, johtoa monin eri tavoin, työtovereita, konttorikoneiden oikullisuutta, sairastamista, rakastumista ja tulevaisuuden uhkia. Loppuun on koottu vielä muutamia näytteitä B. Virtasen urasta käyttögrafiikassa.

Teoksen toimittajat ovat varustaneet strippikokooman esipuheella ja kunkin luvun alkuun liitetyllä humoristisella taustoituksella. "Jos tarkkoja ollaan, Suomessa on virallisesti vain yksi konttori, Valtiokonttori."

B. Virtasen Konttori on johtaja Hynäsen isältään perimän Firma Oy:n toimisto. Tuo konttori edustaa kaikkea sitä mitä toimistotyö pahimmillaan saattaa olla: despotismia, nepotismia, opportunismia ja oravanpyörää. Ympäristö on tuttu kaikille, niillekin, jotka konttorissa eivät koskaan ole työskennelleet.

Strippejä kertaa mielikseen. Oivaltava on kokooman ulkoasukin. Teoksen selkä on kuin pieni mappi nimilappuineen ja vetoreiästä pilkistävine aanelosineen. Suositellaan kaikille huumorintajuisille konttorirotille.

Suomalaiset Alaskaan turvaan

Pari vuotta sitten Henry Oinas-Kukkonen kertoi talvisodan aikaisista suunnitelmista, joiden mukaan suomalaispakolaiset olisi asutettu Alaskaan Yukonin pitkän Tanana-sivujoen varsille mikäli Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen. Viikonloppuna Kalevassa (13.5.2012) Oinas-Kukkonen jatkaa aiheesta: suunnitelmaa pidettiin diplomaattipiireissä hengissä vielä jatkosodankin aikana.

Talvella 1940 Yhdysvaltain diplomaatit varautuivat pahimpaan Pohjois-Euroopassa. Talvisotaa seurattiin tarkasti myös rapakon takana, suomalaisten progandatyö onnistui hyvin. Yhdysvalloissa tehtiin Oinas-Kukkosen mukaan lukuisia esityksiä siitä, että suomalaispakolaiset tulisi asuttaa Alaskaan.

Talvisodan propagandakuvissa valkoisissa valkealla hangella hiihtävät suomalaiset yhdistettiin heti Alaskaan. Yhdysvaltain Venäjältä ostama territorio haluttiin nostaa osavaltioksi Neuvostoliiton uhan vuoksi, mutta Alaskan väkiluku oli perin alhainen. Suomalaisten uudisasutushanke olisi siis palvellut myös maan omia tarpeita.

Moskovan rauhan solmimisen jälkeen hanke raukesi, mutta se nousi uudelleen esille jatkosodan myötä. Viimein keväällä 1944 laivaston komentajaluutnantti Bertram Herman Lindman (1906-1989) laati ehdotuksen sisäministeriölle. Lindman oli suomalaista syntyperää, ja vieraillutkin vanhempiensa syntymämaassa vuonna 1937.

Lindman halusi suomalaisten pelastamista Alaskaan. Suomalaiset olisivat mitä otollisinta väkeä vahvistamaan Alaskan puolustusta ja hyödyntämään sen luonnonvaroja.

Toisen maailmansodan alkuaikoina oli suunniteltu myös juutalaisten asuttamista Alaskaan. Nämä suunnitelmat olivat vuotaneet julkisuuteen ja saivat alaskalaisissa aikaan vastarintaa. Territorion väestösuhteiden ei haluttu radikaalisti muuttuvan.

Lindman esitteli jatkosodan aikaisessa ehdotuksessa suomalaisia positiiviseen sävyyn. Lisäksi hän korosti, että suunnitelma olisi tuotava julkiseksi kieli keskellä suuta. Ehdotuksessa Lindman kaavaili, että Alaskasta tehtäisi suomalaisen pakolaisvirran myötä osavaltio, jonka perustuslain ja tietyt johtotehtävät annettaisi uusille tulokkaille korvaukseksi oman maan menettämisestä. Ehdotukseen sisältyi myös, että suomalaiset olisivat saaneet Yhdysvaltain kansalaisuuden suoraan, tosin sillä ehdolla, että asuisivat Alaskassa vähintään viisi vuotta.

Monien suomalaisten oletettiin tarttuvan Yhdysvaltojen tarjoamaan oljenkorteen. Lindman mietti vähäväkisen Alaskan väestösuhteiden muuttuvan paljon. Täysin suomalaiseksi leimatuvan "Finalaskan osavaltion" synty olisi pyrittävä estämään sopimuksin siirtolaisten ja alaskalaisten välillä.

Talvisodan aikana Alaskan uhkana nähtiin japanilaiset. Jatkosodan loppuvaiheissa suurin uhkakuva oli Beringinsalmen toisella puolella oleva Neuvostoliitto.

Yhdysvaltain sisäministeriössä oltiin Lindmanin kanssa yhtä mieltä siitä, että asutussuunnitelmat olisi pidettävä ehdottoman salaisina. Yhdysvaltain sisäministeri  Harold L. Ickes (1874-1952) tosin ei ajatellut jo Alaskassa asuvia, vaan rauhantunnusteluihin alkavia suomalaisia. Amerikkalaisten suunnitelmat eivät saaneet päätyä Moskovan neuvottelijoiden kiristysruuviksi.

Suomalaiset eivät sotien seurauksena päätyneet Tanana-jokilaakson asuttajiksi. Alaska piti sovitella osavaltioksi toisin, ilman suomalaisia. Suunnitelma toteutui 1959.



(kuva Tananajoelta on Yhdysvaltain armeijan insinöörien ottama)

Sata vuotta August Strindbergin kuolemasta

Tänään on kulunut sata vuotta August Strindbergin kuolemasta. Tänään Tukholmassa kello 16.30 Ekholm & Tegebjer julkaisee Per Demervallin ja Ola Skogängin sarjakuvaromaanin Dödä rummet, josta on saatu esimakua näyttelyissä eri puolilla maailmaa, muun muassa Angoulemen sarjakuvafestivaaleilla ja Espoo Hanasaaressa. Edellisestä Ville Ranta teki sarjakuvareportaasin Kaltioon (Ruotsalaiset Ranskassa).

Ruotsalaiset ovat koko joukolla tehneet sarjakuvia Strindbergistä! Ei pöllömpi tapa muistaa kansakunnan kaapin päälle nostettua.

Jatkokertomuksissa on julkaistu neljä August Strindbergin tekstiä. Pisin niistä on huoneteatterikappale Velkojat, jonka Päivälehti julkaisi jatkotarinana 1902. Teklan ja hänen nykyisen ja entisen miehen kolmiodraama pitää otteessaan edelleen.

Dogmaattisuuden aiheuttamia kärsimyksiä Strindberg kuvaa myös Päivälehdessä 1902 julkaistussa novellissa Korkeampia tarkoituksia. Miten käy onnellisesti naimisissa olevan maalaispapin, kun kirkko määrää palvelijoilleen selibaatin? Ja miten seurakuntalaiset suhtautuvat muutokseen?

Saman vuoden Päivälehdessä julkaistiin lisäksi kaksi muuta Strindbergin novellia, Pienet ja lyhyt ivailu Ujous ja kylmyys. Kuka lienekin lehteen julkaistavat tarinat valinnut, hän ei ole ajatellut lehden lukijoiden tarvitsevan pakoa arjesta.

Helsingin Kaiun Kuukauskuvalehdessa 1910 lukijoille tarjoiltiin kevyempi Strinberg-novelli Harhakuva, mutta piikki senkin lopuksi annetaan.

* Velkojat
* Korkeampia tarkoituksia
* Pienet
* Ujous ja kylmyys
* Harhakuva

* Per Demervall & Ola Skogäng: Dödä rummet -nettisivut

Suuret jätepyörteet

Illalla Ylen nettiuutiset muistuttivat Tyynen valtameren jätepyörteestä. Muovijäte velloo edelleen suurimman valtameren pohjoispuolen merivirtojen välissä, ja uutisessa mainitun tutkija Miriam Goldsteinin mukaan muovia on meressä nyt sata kertaa enemmän kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Selvästikään merien roskaamista ja muovien pääsyä luontoon ei ole saatu loppumaan tai edes rajoitettua. Huolta tuntuu herättävän, että edelleen laajetessaan osia muovilautoista saattaa alkaa rantautumaan Kalifornian rannikolle. Rantatonttien ja matkailukohteiden arvo uhkaa rapistua.

Ympäristötietoutta jätelautan suhteen on yritetty herättää aikaisemminkin. Esimerkiksi 1980-luvun lopulla nuoriin vedottiin Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien avulla. Ilta-Sanomissakin julkaistussa sarjakuvastripissä nuorison suosikit opastivat, että sixpackejä yhdessä pitävät muovirenkulat kannattaa leikata saksilla auki, etteivät ne jää lintujen kauloihin ja siten aiheuta luontokappaleille ikäviä tilanteita.

Tuolloin oli tehty useita havaintoja lintukuolemista, joissa albatrossi tai joku muu suurempi lintu oli hukkunut tai nääntynyt kun kaulassa ollut muovirenkula oli tarttunut karahkaan tai vastaavaan, joka esti linnun liikkeen.

Sittemmin ainakin Suomessa nuo muovirinkulat ovat korvautuneet pahvikääreillä tai koko six-, eight- tai twelvepackin ympäröivillä muovikääreillä. Linnut ehkä selviytyvät, mutta muovikääresaasteen määrä on moninkertaistunut.

Teini-ikäisten teinimutanttininjakilpikonnien haitalliseen vaikutukseen viranomaiset pystyivät puuttumaan. Monissa Euroopan maissa, myös Suomessa, lapsille suunnattujen tv-sarjojen nimiä muutettiin. Viranomaisia häkellyttivät nimessä oleva ninja ja Michelangelon nunchakut. Ne poistettiin. Tv-sarjaa esitettiin Teenage Mutant Hero Turtles -nimellä, ja Michelangelon taistelukohtaukset korvattiin sellaisilla, joissa ei nunchakujen käyttötekniikka paljastunut.

Valtamerten jätepyörteet eivät ole ainoastaan yhdysvaltalaisten ongelma. Enkä tarkoita tällä nyt Tyynenmeren Aasian puoleista rannikkoa. Samanlainen jätepyörre on syntynyt myös Pohjois-Atlantille Euroopan ja Pohjois-Amerikan väliin.

Pohjois-Atlantin jätepyörre sijaitsee suurinpiirtein kuuluisan Bermudan kolmion alueella. Eikä se varmaankaan sieltä mitenkään mystisesti itsestään katoa.



* Jarin blogissa asiallisemmin ja linkkien kera.

Snellman muistoissamme

Tänään vietetään J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää. Snellman syntyi tänään 1806 Tukholman satamassa Patience-laivalla, muutti kolmivuotiaana Kokkolaan ja 1816 Ouluun opiskelemaan. Oulussakin on asianmukainen Snellman-muistokyltti Tuomiokirkon vieressä sijainneen triviaalikoulun entisellä paikalla.

Kansallisessa innostuksessa Snellman nimettiin Suomen kansallisfilosofiksi. Aikoinani filosofiaa lukiessa olin kiinnostunut Snellmanista. Mitä kansallisfilosofi on oikein kirjoittanut ja miten hänen ajatuksensa vaikuttavat nykyisessä Suomessa? "Snellman on tylsä filosofi", toverit varoittelivat, ja muutaman kirjan verran aiheeseen perehdyttyäni olin samaa mieltä. Snellman oli enemmän synteesien kehittelijä kuin provosoija.

Jyväskylässä tuolloin professorina ollut Reijo Wilenius piti Snellmania esillä. Tutkintovaatimuksissa oli Akateemisesta opiskelusta, Snellmanin 1840 kirjoittama tuskastus Aleksanterin yliopiston väärin opiskeleviin ylioppilaisiin. Mahtoi filosofilla olla ankeata joitakin vuosia myöhemmin Kuopion Lyseossa, jossa opiskeluhalu ei ollut sitäkään, ja rehtorin piti suoranaisia kurinpitorangaistuksia antaa.

Snellman oli sivistäjä. Kansan piti oppia voidakseen olla kansa. Tämän sivistystyön Snellman otti omakseen ja sen jälkeen filosofisia teoksia ilmestyi enää harvakseltaan. Maamiehen Ystävää sitäkin enemmän.

Yksi nykypäivässä näkyvä Snellmanin vaikutus on se, ettei Suomessa ole tai ole ollut merkittävää Liberaalista puoluetta. Leo Mechelin ja kumppanit perustivat 1880 Liberaalisen puolueen Suomen ensimmäiseksi puolueeksi. Viimeisen elinvuotensa 1881 Snellman käytti perustetun puolueen ja sen ohjelman arvostelemiseen.

Mechelin ja kumppanit rakensivat ajatuksensa klassisen liberalismin pohjalta. Sellaiselle ohjelmalle Snellman ei nähnyt Suomen oloissa mahdollisuutta. Suomessa ei ollut pääomia, niitä olisi ensin luotava, ja klassinen liberalismi ei siinä auttaisi.

Snellmanin tyrmäys liberalismia ja liberalisteja kohtaan on kantanut kauan. Ei liberaaleista ole koskaan pysyvästi merkittävää poliittista voimaa Suomeen tullut.


* Snellman: Kootut teokset osa 24 (pdf)
* kuvan kirjoituksessa Snellman kertoi Maamiehen Ystävässä uudesta perunalajikkeesta.