maanantai 21. toukokuuta 2012

Christophe Blain Kemissä


Kemin sarjakuvapäivien päävieraana oli ranskalainen Christophe Blain, joka viime vuodet on ollut esillä Abel Lanzacin kanssa tekemästään Ulkoministeriöstä (WSOY 2011). Tuon albumin suomennos oli myös nostettu esille Blainin haastattelussa.

Kaksiosainen Ulkoministeriö sai alkunsa, kun Blain tutustui nimimerkin takana olevaan Abel Lanzaciin. Eteläranskalaisen kahvion pöydässä ministeriössä työskennellyt Abel oli huvittanut Blainia imitoimalla entisen työpaikkansa ihmisiä. Ajatus sarjakuvasta ja yhteistyöstä syntyi kuitenkin myöhemmin, kun samanhenkiset miehet olivat tutustuneet paremmin.

Ulkoministeriön ministerin esikuva on Dominique de Villepin. Ulkoministerinä hän toimi 2002-2004, sittemmin muun muassa pääministerinä 2005-2007. De Villepin kertoman mukaan nauroi, kun oli kuullut yhteydestä. Sittemmin entinen ministeri on käyttänyt hyväkseen kaiken sarjakuvan avulla saamansa julkisuuden, Blainin ja Lanzacin harmiksi.

Ministeriöön sijoittuvaa sarjakuvaa ei ole kahden albumin jälkeen ole tulossa enempää (toinen osa ei ole vielä ilmestynyt suomeksi). Blainin yhteistyö Lanzacin kanssa kuitenkin jatkuu. Parhaillaan he tekevät elokuvakäsikirjoitusta, ministeriö siirtyy siis valkokankaalle. Lanzac ja Blain ovat pohtineet sarjakuvan tekemistä samoilla hahmoilla johonkin toiseen poliittiseen ympäristöön, mutta luultavampaa on, että elokuvan jälkeen seikkailut jatkuvat "audiovisuaalisessa muodossa". Mahdollisesti siis lisää elokuvia ja televisiosarja.


Elokuvakäsikirjoituksen lisäksi Blain työskentelee kuudennen Maalari ja merirosvo -albumin parissa. Sen pitäisi Ranskassa ilmestyä ensi vuonna. Albumisarjan jatkosta sen jälkeen Blain ei osannut mitään varmaa sanoa. Ehkä sarja loppuu siihen.

Blain kertoi arvostavansa ja pitävänsä enemmän mustavalkoisista sarjakuvista. Ne ovat Blainin mielestä suoria ja nopeita. Se, että hänen työnsä ilmestyvät väritettyinä, on kustantajien edellytys. Värilliset myyvät enemmän. Blain ei itse väritä sarjakuviaan, mutta vakuutti laittavansa värittäjänsä koville.

Ranskassa Blainin työt on julkaistu kahtena eri versiona. Hän on saanut kustantajan julkaisemaan mustavalkoiset versiot töistään. Osa käännöksistäkin on tehty mustavalkoisina.


Blain mainitsi haastattelussa myös lännensankaristaan Gusista. Sitä ei ainakaan toistaiseksi ole suomeksi nähty.

Omaa piirrosjälkeänsä Blain luonnehti "retroksi". Hän kertoi kaikkien hänen viivaansa vaikuttaneiden olevan kaukaa, jo edesmenneiltä tekijöiltä. Keskeisenä työskentelyssään Blain piti liikkeen, kehollisuuden ja fyysisyyden ilmaisemista, gestiikkaa. Se näkyy vaikkapa aikaisemmin tässä blogissa julkaistuissa kuvissa, joissa ministeri selittää millainen sarjakuva Tintti on.


* Ulkoministeriön ensimmäisen osan arvio
* Tintti on sinfonia
* Kuvia XXXI sarjakuvapäiviltä

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kvaakissa viisaammat tiesivät kertoa, että Jysäyksessä 4/2005 on julkaistu yksi Gus-juttu.

Näytettä amerikkalaisen kustantajan sivuilla.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset