Kaupungistuva Kiina

Television kännykkävisailussa kyseltiin, aiheuttiko tekstiviesikohun a) Johanna Tukiainen b) Alli Apuraha vaiko c) Salli Stipendi. Tukiaiset, apurahat ja stipendit muodostavat vaikeasti ymmärrettävän, normaalista yhteiskunnasta poikkeavan ansaintajärjestelmän. Apurahat ja stipendit lienevät syy elinkeinoelämän suureen kiinnostukseen yliopistolaitosta kohtaan. Maataloustukiaiset lienevät kuitenkin kaikkein vaikein hahmotettava, suorastaan kiinalainen systeemi.

Eilinen Helsingin Sanomat kertoi, että arvioiden mukaan tämän vuoden lopulla enemmistö maailman ihmisistä asuu kaupungeissa. Edellinen maaseudun ja kaupunkien rajapyykki ylitettiin vuonna 1991, silloin enemmistö maailman ihmisistä alkoi saada toimeentulonsa jostakin muusta kuin maanviljelystä.

Kiinassa maaltapako on huomattavaa pelkästään prosenttejakin ajatellen. 1,3 miljardin asukkaan maasta lähes joka kolmannen arvellaan muuttavan kaupunkiin seuraavan 40 vuoden aikana. Siis noin 400 miljoonan. Ja aika paljon väkeä Kiinan kaupungeissa jo tätä nykyäkin on.

Vuonna 2050 arvioidaan Kiinan kaupungistumisasteen olevan jo 70 prosenttia. Nyt se on 40.

Kiinassa on tehty paljon maaseudun houkuttelevuuden lisäämiseksi. Maataloudesta saaduista tuloista ei peritä veroja. Arvatenkin kiinalaiset maataloustukiaiset ovat seuraavana luvassa, jotta maaltapako ei hallitsemattomaksi äidy.


Kuvassa Mao vuonna 1939 (wikipediasta).

***

Kaisa Kyläkoski on koonnut sekalaisten kirjoitusteni joukosta valikoiman Sukututkijan loppuvuosi -blogiinsa. Löytyy Lukemattomia blogeja -merkinnän alta.

Auringonkukkaöljyn puristajat

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että auringonkukkakin on yksi intiaanien lahjoja Euroopalle. Kasvi tuotiin löytöretkien myötä ensimmäisen kerran valtameren yli Espanjaan vuonna 1514 -- koristekasviksi. Näyttävä ja Euroopassakin hyvin menestyvä kukka oli pitkään pelkkä koriste, näyttävä ja hieno sellainen.

Kunnes 1860-luvulla Venäjällä keksittiin, että kukan siemenistä voi puristaa auringonkukkaöljyä. Votkaan sotkettuna siitä tuli erinomainen lääke, jota käytettiin erityisesti malarian torjuntaan. Kansanuskomuksissa pirtin seinustalla kasvava auringonkukka esti taudin taloon tulon.

Venäjästä tuli nopeasti suurin auringonkukan kasvattaja ja -öljyn tuottaja.

Intiaanit ovat viljelleet kasvia jo kolmen tuhannen vuoden ajan. Apassit ja zunit uskoivat kasvimurskan auttavan käärmeenpuremiin, hopit hämähäkin. Dakotat tekivät auringonkukista haudetta rintakipuihin.

Kukan siemeniä käytettiin ravinnoksi, varsista tehtiin kynttilöitä ja sytytystikkuja. Intiaanit keittivät auringonkukkaöljyä hiustenhoitoaineeksi.

Edelleenkin auringonkukkaa ja siitä tehtyä öljyä arvostetaan lääkeyrttinä. Ne laskevat kolesteroliarvoja ja lievittävät tulehduksia. Ne lisäävät virtsaneritysta ja juuri nautittuna on laksatiivinen.

Venäjällä edelleen kasvista tehdään erilaisia tuotteita ja jopa teetä ruoansulatuselimistön vaivoihin.

Teollisesti auringonkukkaöljyä käytetään ruoanvalmistuksessa, kosmetiikassa ja muun muassa margariininvalmistuksessa. Biodieseliäkin siitä varmaan saisi, ainakin lamppuöljynä öljyä käytetään.

Venäjän lisäksi huomattavimpia tuotantomaita ovat Argentiina, Ranska ja useat Afrikan maat.

Hieno ja näyttävä amerikantuliainen, tämä auringonkukka. Ja hyödyllinen, vaikka se vasta Euroopan rajoilla monta vuosisataa myöhemmin huomattiin.


(Kuva Illinoin osavaltion museon kokoelmista)

[Katso myös aikaisempi merkintä Auringonkukkaöljy keventää, jossa näytetään professori Tuhatkauno auringonkukkaöljyn mainosmiehenä. Kun öljyn 'keventävät' vaikutukset ymmärrettiin Länsi-Euroopassakin, öljyä nautittiin pääasiassa giniin sekotettuna.]

Suojellut ja arvostetut

Paperiliiton Kemijärven osasto oli ehdottanut Kemijärven tehtaiden suojelua rakennussuojelulailla. Kaupungin hallinnosta on toivottu ammattiosaston vetävän hakemuksensa pois, mutta sillä tuskin enää olisi vaikutusta. Museovirasto on jo lausuntonsa aiheesta antanut.

Lehtitietojen mukaan uusia toimintoja tehtaille suunnitteleva johtaja oli tuskastunut lausunnosta. Museovirasto ei puoltanut rakennussuojelulain käyttämistä, vaan totesi alueen luonteen säilyvän parhaiten teollisuuskäytössä, vaikkapa suunnitellun liimapuutehtaan.

Lausuntoa antaessaan Museovirasto kertoi, että kulttuurihistoriallisten arvojen vuoksi varhaisempien rakennusvaiheiden kanssa ei saisi toimia miten tahansa. "Olennaista on, että tehdasalueen tulevan maankäytön suunnitteluun liittyy ajoissa kulttuuriympäristöalan asiantuntemusta ja kuulemista."

Johtaja haastattelussa tuskaili, että pitää selvittää mitä "esteitä" Museovirasto on asettanut.

"Esteet" selviävät annetusta lausunnosta ja kohteet on selkeästi yksilöity. Eikä näidenkään kohteiden muuttamista ole kielletty, se vain on tehtävä olemassaolevaa arvostaen.

Suosittelisin kaikille vähäntään rakennusten tai maankäytön kanssa tekemisissä oleville Museoviraston Lausuntoja -tiedotteiden säännöllistä tai ainakin ajoittaista seuraamista.

Niitä seuraamalla valaistuisi, millaisia asioita käytännössä pitäisi ottaa huomioon kohteita suunnitellessa. Teoria on laissa, mutta käytäntö näissä lausunnoissa.

Tänä vuonna Museovirasto on jo julkaissut 28 tiedotetta, useimmissa on lausunto parista, kolmesta kohteesta. Lausunnossa 27 käsitellään vain Kemijärveä, lausunto on annettu poikkeuksellisesti jo ennakkoon.

Eivät Museoviraston vaatimukset ole kohtuuttomia. Virasto, jonka tehtävänä on suojella suomalaisten esi- ja historiallisten muistojen säilymistä muistuttaa, että "Ii-Yli-Ii-Ranua-Pudasjärvi -kelkkauran rakentamisessa varottava muinaisjäännöksiä" (21/2008) tai "Huutokoski-Yllikkälä voimajohdon suunnitellulla linjauksella tehtävä arkeologinen inventointi" (16/2008).

"Vanha varasto Lappeenrannan Rakuunamäellä voidaan muuttaa asuin- ja liikekäyttöön".
"Muinaisjäännökset on merkitty puutteellisesti Itä-Uudenmaan maakuntakaavaan".
"Myös arkeologiset kohteet on otettava huomioon Kollajan allashankkeessa".
"Rantsilan Järvitalonjärven ranta-asemakaavassa ei saa osoittaa rakentamista muinaisjäännösalueille". (15/2008)

Useimmiten Museovirasto huomauttaa asioista, jotka olisivat tulleet huomioiduiksi jos suunnitteluvaiheessa olisi ollut mukana alan asiantuntija. Kukapa mökkinsä haluaisikaan vanhalle hautausmaalle?

Museovirasto perää vanhan arvostamista:

Tammisaaren Västerbyn kartanon pehtorin talon muutossuunnitelmia pitää kehittää

Museovirasto on 25.4.2008 antanut lausunnon Tammisaaressa sijaitsevan Västerbyn kartanon pehtorin asuntoa koskevista muutossuunnitelmista. Västerbyn kartano ympäristöineen muodostaa kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaan kokonaisuuden, johon kuuluu päärakennus, pehtorin asunto, kivinavetta, useita piharakennuksia sekä niitä ympäröivä puistoalue. Tammisaaren kaupungin omistama kartanokokonaisuus on suojeltu rakennussuojelulain nojalla vuonna 1991. Tällä hetkellä rakennukset on vuokrattu Mikaelskolan-nimisen koulun käyttöön. Museovirasto ei hyväksy pehtorin asunnon muutossuunnitelmien toteuttamista esitetyssä muodossaan. Suunnitelmien toteuttaminen aiheuttaisi rakennukseen useita merkittäviä muutoksia, jotka eivät ole kohteen suojelumääräysten mukaisia eivätkä rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittavia. Sijainti keskeisellä paikalla kartanon pihapiirissä asettaa omat vaatimuksensa Pehtorin talon ulkoasuun kohdistuville muutoksille. Kierreportaan, lasikuistin ja kattoikkunoiden rakentaminen vaikuttaisi selvästi kartanokokonaisuuden yleisilmeeseen. Museovirasto suosittelee, että jatkosuunnittelussa lähtökohdaksi otettaisiin uuden käytön sopeuttaminen vanhaan rakennukseen. Suositeltavaa olisi sijoittaa ullakkotilaan sellaisia toimintoja, jotka eivät edellytä kohteeseen suuria muutoksia. Jos esimerkiksi opetustiloja sijoitettaisiin vain ullakon pohjoispäätyyn, voitaisiin poistumistieongelma ratkaista vähäisin rakenteellisin muutoksin päätykuistin katon kautta, kuten suunnitelmissa on esitettykin.

Salakirjat

Olen tainnut jo useammankin kerran ehdottaa, että SKS saisi ottaa uusintapainoksen Elias Lönnrotin Suomen kansan muinaisista loitsurunoista (1880). Talon asetussanat pitkään etsittyäni löysin ja laitoin linkin taakse luettavaksenne.

Ei Suomen Kirjallisuuden Seurassa ole reagoitu ehdotuksiini, mutta ehkäpä pyyntö on toisaalla havaittu.

Helsinkiläinen Salakirjat kertoo nettisivuillaan, että sen julkaisemana tässä kuussa ilmestyy Lönnrotin kokoaman teoksen näköispainos. Painos on ensimmäinen vuoden 1880 jälkeen.

Salakirjat on aikaisemmin julkaissut kaikenlaista "salatieteellistä", tunnetuimpana Mustan Raamatun viime vuonna. Julkaisuista löytyy myös muita suomalaisten muinaisuskoja käsittelevää, kuten Julius Krohnin Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus (alk. 1894).

Salakirjojen sivuilta löytyy myös joitakin lyhyempiä tekstejä luettavaksi. Elias Lönnrotilta osa hänen 1856 pitämästään muinaisuskoa ja mytologiaa käsittelevästä luentosarjasta. Siitä lainattakoon pätkä tähän:

Matkoillani Venäjän Karjalassa satuin kerran semmoisen loihtian tapaamaan. Tulin illalla taloon ja pyysin yösijaa. Yösijaa ei kielletä vastasi emäntä, jos minulta saisitte nukkua... Semmoisessa innossa loihtia ei enää ollut itsensä herra taikka toisin sanoin: ei tietänyt, mitä hän luki ja teki, vaan se oli hänen luontonsa eli henkensä haltia, joka silloin hänen itsensä mitään voimatta johdatti häntä.

Siihen tilaan tullaksensa: "Nouse luontoni lovesta"... Semmoisessa innossa eli haltioissa näyttää Väinämöinenki olleen kun lauloi Joukahaisen suohon suonivöistä, ja Lemminkäinen, kun lauloi Pohjolan perehen - Tulta iski turkin helmat, valoi silmät valkeata - Lauloi laulajat parahat pakimmiksi laul. Kivet suuhun syrjin syösti ; paaet lappehin lapeli - Lauloit miehet miekkoinensa, urohot asehinensa Rutjan koskehen kovahan, palavahan pyörtehesen.

KMS ei säikähtänyt vaalirahakohua

HTT:n Etelän Mediat -toimitus
- päivitetty 26.06.2008 klo 00.02


Kansanedustajia koskevat vaalirahaväitteet eivät ole aiheuttaneet rahoittajapakoa eduskuntavaaleista. Hallituksen mukaan yksikään KMS:n pääyhteistyökumppaneista ei ole ilmoittanut vetäytymisestä virinneen vaalirahakeskustelun takia.

Keväällä 2008 paljastuneiden vaalirahatapausten myötä hallituspuolueet joutuivat neuvottelemaan kaikki vaalirahoitusta koskevat yhteistyösopimuksensa uudelleen.

- Vaikka vaalirahoitusta koskeva keskustelu on nyt virinnyt osin uudelleen, ei yhtiömme harkitse vetäytymistä, sanoo KMS:n taustavaikuttaja.

Hallitukselle päätöksenteon tueksi raportteja toimittava EK ilmoitti keskiviikkoiltana, että keskusliitto vaatii hallitusta tekemään kaikkensa, jotta vaalirahaselvittelyjen haitat voidaan rajata koskemaan vain oppositiopuolueita. Mikäli hallitus ei ryhdy näihin toimenpiteisiin, EK näkee yhteistyön jatkamisen vaikeaksi.

- Luotan siihen, että meidän yhteistyökumppanit näkevät todella sen eron, eli mitkä ovat mahdolliset menneisyyden haamut ja mitä on tämän päivän nykyinen toiminta Suomen hallituksessa. Eli siltä osin on onneksi ollut hyvin rauhallisesti, pääministeri Vanhanen kommentoi.

Hevosmiesten tietotoimiston Etelän Mediat -toimitus

(vrt. Yle, kuva valtioneuvoston sivuilta)

San Franciscon syke

Nelosen yöllä lähettämän San Franciscon sykkeen toinen päänäyttelijä oli yllätäen vaihtunut. Steve Kellerin (Michael Douglas) tilalle Mike Stonen (Karl Malden) pariksi oli tullut Dan Robbins (Richard Hatch). Seuranneeko Nelosella kukaan sarjan sisältöä, sillä Michael Douglas ei ole kadonnut mihinkään sarjan esittelykuvista tai -teksteistä.

Käsikirjoittajia on kiitettävä, ettei Dan Robbinsia ole suoraan Steve Kellerin muottiin valettu. Perusasetelma on kuitenkin sama entinen: veteraanipoliisi Stonen parina on nuori tulokas, jonka opit pohjautuvat koulussa opittuun. Stone taas tukeutuu kokemukseensa ja hyvään muistiinsa. Osapuolet täydentävät toisiaan ja roisto toisensa jälkeen saadaan San Franciscon kaduilta linnaan.

Yhdysvaltalaista The Streets of San Francisco -sarjaa tehtiin vuosina 1972-1977 viisi tuotantokautta ja kaikkiaan 119 jaksoa. Helposti ajattelisi, että kyseessä oli nousevan ja laskevan tähden yhteisyritys, mutta ei pottunokka Maldenin (s. 1912) ura laskussa ollut. Stone oli edelleen elävän 96-vuotiaan Maldenin 1930-luvulla alkaneen uran tunnetuin rooli. Elokuvarooleja hänellä oli runsaasti, vielä 2000-luvultakin. Parhaiten niistä mieliin jäi valmentaja Herb Brooksin rooli jääkiekkoleffasta Miracle on Ice (1981).

Michael Douglasin (s. 1944) lähtö sarjasta 1976 oli lopun alku. Douglas pääsi edellisenä vuonna isänsä varjosta saatuaan Oscarin Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan (1975) tuottamisesta. TV-roolia suuremmat haasteet vetivät hänet mukaansa.

Richard Hatchin (s. 1945) osuus San Franciscon sykkeessä jäi lyhyeksi, 24 jakson mittaiseksi. Paikkansa televisiohistoriassa Hatch lunasti Taisteluplaneetta Galactican kapteeni Apollona.

Malden ja Douglas palasivat San Franciscon kaduille poliiseina vielä vuonna 1992 tehdyssä pätkässä.


* The Streets of San Francisco Imdb:ssa. Seasons -linkin takaa löytyy yksittäiset jaksotkin. Aivan viimeisissä jaksoissa esiintyi tuolloin vielä tuntematon itävaltalainen kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger kehonrakentaja Josef Schmidtin luonneroolissa.

Heitä sikaa

Joskus kesäisinä näennäisen toimettomina päivinä sattuu niin, että haluaisi pelata jotain tai vaikkapa rakentaa legoilla. Mutta se ei onnistukaan alkuinnostuksesta huolimatta, koska peli- tai rakennusohjeet ovat kadonneet. Eikä kukaan muista esimerkiksi pistelaskusysteemiä ulkoa.

Netistä onneksi löytyy monenmoista. Legorakennusohjeita etsimme ja niitä löytyikin. Tosin ei juuri sitä, mitä etsimme.

Heitä sikaa -peli oli harvinaislaatuisesti säilynyt omassa laatikossaan ja erilliset peliohjeetkin olivat tallessa. Kuvassa pistelasku, jos vaikka joku sitä kaipaisi. Tarkennuksena kerrottakoon, että siansyltyssä molemmat etujalat ovat maassa ja etupotkassa vain toinen.

Läskilortissa menettää sen heiton pisteet, pelkässä pekonissa kaikki pelin aikana kerätyt pisteet. Voittaja on se, joka saa ensimmäisenä sata pistettä kasaan.

Vuonna 1983 Suomessa lanseeratussa pelissä on keksitty tausta. Muinaiset metsäsuomalaiset ovat mukamas pelanneet pelia siansorkista veistetyillä luusioilla. Eräs tutkija olisi pelin löytänyt 1960-luvulla Pohjois-Karjalasta ja sian mainetta parantaakseen tuonut sen taas markkinoille.

Sittemminhän näitä keksittyjä taustatarinoita on paljonkin kuultu. Ainakin sellaisia, joissa on joitakin tiedonmuruja fiktion tueksi.

Sikaa on kohdeltu kaltoin jo tarpeeksi kauan! Päivittäin kuulee sanottavan 'sinä olet kuin sika', 'syöt kuin sika', tai 'haiset ihan sialle'. Puhumattakaan muotisanonnasta 'hän on sika mieheksi'! Totuus on, että sika on älykkäin olento maan päällä. Ainoastaan jokunen ihminen ja kaikki delfiinit ovat sitä älykkäämpiä. Siat ovat onnellisia, sikoja voidaan käyttää, sioissa on tyyliä! On korkea aika tehdä jotain niiden hyväksi -- siksi tarvitaan Heitä sikaa -peli!

Notkolähteen hotellinjohtaja ja Manco Capacin kirottu aarre

Viime viikkoinen Aku Ankka oli erikoispaksu ja sisältökin oli painavaa klassikkotavaraa. Toivetarinana oli Carl Barksin Aku Ankka hotellinjohtajana ja johtosarjana Don Rosan Auringon poika.

Lehden mukaan Auringon poikaa ei aikaisemmin Ankassa olekaan julkaistu, mutta silti tarina on monille suomalaisille tuttu Don Rosa -kirjoista. Tarinan alussa kerrataan Roopen voittoja Ankallismuseon itäsiivessä, jonne Roope Ankka on lahjoittanut löytöjään: juovikkaan rubiinin, lentävän hollantilaisen kultaharkkoja, Tsingis-kaanin kruunun, vuoden 1916 ainoan viitosen, Iasonin kultaisen taljan, Aladdinin, Minoksen ja Rikhard Ankanmielen aarteet puhumattakaan tantereis-kamaraispokaalista, osasta kuningas Kroisoksen aarteesta ja inkain kaivosten esineistöstä. Lisäksi Maailmanpankki on lainannut näyttelyyn viisasten kiven.

Näiden aarteiden ääreltä lähdetään uuteen aartenetsintäkilpailuun. Ja kuten Rosan tarinoissa yleensäkin, kotiintuomisia matkalta ei ole. Paitsi omistusasiakirja, jonka mukaan Roope voitti Kulta-Into Piin.

Myöhemmissä tarinoissa Rosa muutti museon itäsiiven rahasäiliön trofee-huoneeksi. Se onkin uskottavampi, Roope-setää ei helpolla lahjoittajaksi usko.

Aku Ankka hotellinjohtajana on klassista Barksia. Tarina on vanha tuttu, nykypäivään ajateltuna siinä ihmetyttää kuitenkin miten juna pysähtyy autiokaupungin pysäkillä? Eiväthän kaikki junat pysähtele edes Hyvinkään kaltaisissa "tuppukylissä" saati väkirikkaampien maalaiskuntien (kuten Haukipudas) asemilla. Muutoin puitteet ja tarina ovat edelleen täysin uskottavia.

Pari täytetarinaa lehteen myös mahtuu: EM-kisojen innoittamaa jalkapalloa ja yksi Ankan ja Tulpun välinen ottelu.

Omasta nurkasta löytyy tärkeä trivian pätkä: ensimmäisen kerran Suomessa (tiettävästi, näissä populaarikulttuurin asioissa täytyy aina varovainen olla) Aku Ankka esiintyi 7. toukokuuta 1935 Helsingin Sanomien sivuilla ja ihan Sirkku Ruotsalaisen kääntämällä Aku Ankka nimellä. Seuran Ankka Lampinen oli myöhempää 1930-luvun tuotantoa.

Savon miehet maailman merillä

[Kuunari Kuopion vaiheista kirjoitin taannoin Kavassi VI -kokoomaan (ilmestyi 1999), kuvassa uusin Kavassi VIII (2006). Molempia saatavana Savonlinnan kaupungin Riihisaaren museokaupasta]

Kuunari Kuopion matkassa 1858-1859

Saimaan kanavan avautumisen jälkeen 1856 Saimaan vesistön piirissä olevien sisämaankaupunkien, etenkin Kuopion ja Joensuun porvarit olivat uudesta vesitiestä suunnattoman innoissaan. Avasihan kanava heille mahdollisuuden käydä kauppaa suoraan koko maailman kanssa. Tosin ensimmäisinä vuosina esteenä oli viranomaisten säädökset, mutta ne poistuivat jo samalla vuosikymmenellä: Kuopio sai tapulikaupungin oikeudet (lupa käydä kauppaa suoraan ulkomaille) tammikuussa 1858 ja parin vuoden kuluttua ulkomaankaupankäynnin rajoitukset poistettiin kokonaan.

Vuonna 1858 kauppiaat Gust. Ranin ja Const. Pawloff Kuopiosta varustivat kuunari Kuopion lankkulastiin ja lähetti sen Englantiin myymään lastin. Kuunarin purjehduspäiväkirjan mukaan sen kapteenina oli C. E. Westerholm ja se oli vakuutettu kahdeksasta tuhannesta hopearuplasta.

Mistä merimiehet?

Vuosi 1858 olikin erittäin otollinen uudelle yrittäjälle laivaliikenteessä, koska Krimin sota oli tuhonnut rannikkokaupunkien laivastoja ja ammattitaitoisia merimiehiä oli runsaasti tarjolla. Kapteeniksi valittu Westerholm oli käynyt Helsingin merimieskoulun ja tämä oli hänen ensimmäinen komennuksensa kapteenina, aikaisemmin hän oli toiminut vain perämiehenä.

Muun miehistön palkkaaminen suuresta työttömyydestä huolimatta oli vaikeaa. Pohjanmaan kaupungit ilmeisesti pelkäsivät kuopiolaisten kilpailua ja siksi niiden merimieshuoneet estivät miestensä pestautumisen. Kolmen, neljän kuukauden kuluttua Oulusta kuitenkin saatiin tarvittavat kolme ammattitaitoista matruusia ja perämies, kun heille maksettiin puolen kuukauden palkka etukäteen. Jungmannit, joita oli kolme, saatiin omasta kaupungista.

Palkkaa merimiehille maksettiin seuraavasti: Perämiehelle 18, matruuseille 15 ja jungmanneille 6,5-3 ruplaa kuukaudessa. Matkaan lähteneet Kuopiolaiset olivat Fredrik Hämäläinen (palkka 6,5 ruplaa), Erik Kokkonen (3,5) ja vasta 16-vuotias Aaro Taskinen (3). Aluksen miehistöluettelosta käy ilmi, että kokeneet oululaiset olivat ainakin yhdessä suhteessä kuopiolaisia heikompia, nimittäin kirjoitustaidossa. Oululaiset pistivät pestuuluetteloon ainoastaan puumerkkinsä, kuopiolaiset kirjoittivat koko nimensä nuorinta myöten.

Kohti Hullia

Kuopio suuntasi matkansa Englantiin, kohti Hullia Kuopiosta heinäkuun 12. päivä 1858. Jo edellisenä vuotena oli kuopio-laisten Kellgrenien ja Hulténin omistama kuunari Wellamo oli lähtenyt matkalle Espanjaan ja se palasi kaupunkiin takaisin hieman ennen Kuopion merille lähtöä. Sen miehistöltä lähtijät saivat varmasti arvokkaita neuvoja. Laakeammille vesille Suomenlahteen Kuopio pääsi elokuun alussa ja kuudentoista purjehduspäivän päästä oltiin perillä Hullin Viktorian satamassa 20.8. Matka oli siis sujunut erittäin suotuisissa tuulissa, Jumalan tahdosta, kuten Westerholm purjehduspäiväkirjaan merkitsi.

Kuopiossa kuunari oli lastattu Oravikosken ja Suovun sahoilla tehdyillä lankuilla, pelkoilla ja laudoilla. Nämä oli tarkoitus myydä Hullissa ja hankkia uusi lasti kuljetettavaksi talven ajaksi jonnekin etelämerelle. Nämä toimenpiteet oli uskottu kapteenin tehtäviksi, mikä vielä tuohon aikaan oli ainoa mahdollisuus. Tuolloin kun vielä ei ollut olemassa nykyaikaisia yhteydenpitomahdollisuuksia, lennätin oli tosin jo olemassa, mutta sen verkosto ei ollut vielä niin laaja että se olisi ollut tehokas viestintäväline Kuopioon saakka.

Kuunari Kuopio viipyi Hullissa reilun kuukauden ajan, jonka aikana kapteeni Westerholm myi lankkulastinsa kohtuulliseen hintaan ja lähetti saamansa maksun Englannin pankin vekseleinä "Herroille Kauppamiehille". Rahtitilanne ei ollut kovin hyvä, mutta Westerholm sai hankkittua kuljetettavakseen hiili- ja tiililastin "tavallisin ehdoin" Malagaan, etelä-Espanjaan Välimeren puolelle. Sieltä oli tarkoitus jatkaa kohti Egyptiä, Aleksandrian kaupunkia.


Välimerellä

Malagassa kuunari Kuopio oli perillä kahdenkymmenen purjehduspäivän jälkeen. Tällä matkalla perämies Grönmark oli sairastunut ja hänet täytyi toimittaa paikalliseen sairaalaan. Hänen matkansa Kuopion kannella päättyi tähän ja myöhemmin Venäjän Cadizin pääkonsulin avulla Grönmark pääsi takaisin kotimaahansa.

Gust. Raninille Kuopion pääsy Välimerelle oli mieluisaa, koska hän alustavissa suunnitelmissaan oli aikonut pyrkiä yhteistyöhön algerialaisten kauppiaiden kanssa. Kuitenkaan kuunari ei käynytkään Algeriassa, joten Raninin suunnitelmat eivät tältä osin toteutuneet.

Vietettyään kuukauden Malagassa Kuopio jatkoi matkaansa Aleksandriaan pelkässä painolastissa 20.11.1858. Aleksandriasta oli tarkoitus hankkia 200 tonnin viljalasti Englantiin vietäväksi. Perille he pääsivät 13.12. juuri ennen suuren länsimyrskyn pahinta puhuria. Kuopio selvisi pelkillä naarmuilla, mutta 20.12. tuo myrsky ajoi rantaan 15 alusta jotka kärsivät erisuuruisia vahinkoja. Tämän länsimyrskyn seurauksena kuopiolainen kuunari Wellamo koki haaksirikon.

Perillä kapteeni Westerholmia odotti epämieluisa viesti: Ranin ei ollut ollut tyytyväinen Hullissa solmittuihin kauppoihin, puu oli hänen mielestään myyty liian halvalla. Westerholm vastasi Raninin syytöksiin hieman katkerasti, että "vallassani ei ole ollut parannella konjunktuureja".

Asiat Aleksandriassakaan eivät sujuneet Raninin toiveiden mukaan. Paikalliset viranomaiset kielsivät Westerholmia ottamasta kansilasti, joten hän ei saanut lastikseen kuin 176 tonnia viljaa. Koska länsimyrsky raivosi edelleen vuoden 1859 alkukuukausina se hidasti Kuopion matkan etenemistä niin paljon, että matka Aleksandriasta Englannin etelärannikolle Plymouthiin kesti lähes kaksi kuukautta. Ehkä Kuopiolle olikin onneksi se, että Egyptin viranomaiset eivät antaneet ottaa kansilastia.

Pysähdys Plymouthissa oli vain hengähdystauko, sillä todellinen määränpää oli Glasgow Skotlannissa, jossa oltiin perillä 2. huhtikuuta 1859. Aleksandriasta otettu vehnälasti purettiin täällä. Tilalle lastattiin ilmeisesti suolaa ja kurssi suunnattiin kohti kotiseutuja, Pietariin 9. toukokuuta.

Uudelle matkalle Englantiin

Kesäkuun 4. 1859 kuunari Kuopio oli perillä Kronstadtissa, Pietarin satamassa. Aluksen lastin purkamisen jälkeen kuopiolaisilla ei ollut tarjota uutta lastia, joten he antoivat aluksen viipurilaisen Paul Wahl & Co:n käyttöön.

Kapteeni Westerholm otti Kronstadtissa siis uuden lastin, tällä kertaa luuta (7700 puutaa), koska puun hinnat Englannissa eivät edellisenä vuonna olleet tyydyttäneet herroja kauppamiehiä Ranin ja Pawloff. Lisäksi hän oli saanut Hullista vihjeen, että luun hinta ja menekki oli nyt hyvä. Niinpä Westerholm suuntasi aluksensa kohti Aberdeenia, Skotlantia 18. heinäkuuta.

Tasan kuukauden purjehduksen jälkeen 18.8. Kuopio oli perillä Aberdeenissa, josta se pelkässä painolastissa purjehti syyskuun alussa Grangemouthiin (myös Skotlannissa), josta otettiin lastillinen kaasuputkia ja rautaa Pietariin. Takaisin Kronstadtiin lähdettiin 19. syyskuuta ja perillä oltiin 3. lokakuuta.

Kapteenin loppuselvitys

Kun Kuopiolle ei enää löytynyt uutta lastia ja syksy oli niin pitkällä päätettiin aluksen miehistö vapauttaa ja alus asettaa talviteloille Uuraaseen Viipurin ulkopuolelle lokakuun lopussa.

Loppuselvityksessään kapteeni Westerholm kiitteli miehistöään hyvästä käytöksestä ja ahkeruudesta. Miehet eivät olleetkaan viettäneet "merimiehen satamaelämää" vaan olleet erittäin siististi. Ulkomaiden satamissa pysähtyessään miehistö oli vaatinut vain hyvin pientä osaa palkastaan maksettavaksi. Esimerkiksi Erik Kukkonen Aleksandriassa pyysi kuukauden aikana ruplan ja 43 kopeekkaa (nykyrahassa arviolta n. 100 markkaa), jollaisella summalla ei kaukomaassakaan järjestetty kovin montaa juhlailtaa.

Lähteet
Jyväskylän maakunta-arkisto: Warkaus Bruk, Paul Wahl & Co: arkisto, Kuunari Kuopion purjehduspäiväkirja.

Hietakari, Eero. Osakeyhtiö Gust. Ranin. Savon vanhin kauppahuone. Kuopio 1952.

Valta, Reijo. Laudamiehestä Hietaseen. Paul Wahl & Co:n laivasto ja sen toiminta 1830-luvulta vuoteen 1909. Saarijärvi 1997.

Juhannusmaisemia

Omena kukassa. Kuvat on otettu keskiviikkona 18. päivä, jolloin juhannusruusussa ei vielä ollut kukkia, ja niitä joutunee yli juhlien odottamaan. Olkoon siis nämä tämän juhannuksen kukat.

Juhannuksen menoliikenne

Eilen iltapäivällä menoliikenne ei Oulun korkeuksilla näkynyt. Välillä Pyhäntä - Kestilä - Temmes liikenteen määrä oli normaali, eli pari muuta autoa näkyi.

Karvinen 30 vuotta

Tänään 1978 aloitti Karvinen (Garfield) seikkailunsa yhdysvaltalaisten sanomalehtien sarjakuvasivuilla. Ensimmäisessä stripissä sarjakuvantekijä Esko (Jon Arbuckle) esittelee itsensä ja kissansa, ja kertoo heidän tarkoituksensa olevan viihdyttää meitä. Karvinen puolestaa esittelee itsensä ja pyytää ruokaa (feed me, tuo vanhasta kauhuleffasta tuttu lihansyöjäkasvin tokaisu).

Samalla ensimmäisen stripin verkkaisella tahdilla on kuljettu jo kolme vuosikymmentä. Karvisella on pohjaton nälkä.

Karvinen on muuttunut vuosien varrella, kuten sarjakuvaa lukeneet tietävät. Alun mutrusuisesta isosta kissasta on vuosien varrella muuntunut jopa hymyilevä, selkeäpiirteisempi karvaotus. Sarjakuvasta kissa on siirtynyt televisioon (Garfield and Friends) ja valkokankaalle (3 elokuvaa: Karvinen, Karvinen 2 ja Karvinen herää todellisuuteen).

Karvinen on Jim Davisin luomus. Kissa nimen tekijän isoisältä, joka puolestaan oli nimetty Yhdysvaltain 20. presidentin James Garfieldin (1831-1881) mukaan. Garfield ei jäänyt historiaan suurmiehenä tai merkittävänä presidenttinä.

Pikemminkin vihattuna, sillä hänen ehdokkutensa hyväksyttiin republikaanien puoluekokouksessa vasta 36 äänestyksen jälkeen ja Garfieldia ammuttiin pari kuukautta presidenttinä oltua. Sairasvuoteella hän kituutti aikansa ja kuoli viiden ja puolen kuukauden presidenttiyden jälkeen. Varapresidentin paikalta virkaan noussut Chester A. Arthur aloitti laajat korruptiotutkimukset ja siten menetti mahdollisuutensa päästä edes presidenttiehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.

Karvinen on ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo. Verkkaiset, toistuvat vitsit eivät kaikkia naurata. Varsinkaan näin monen vuoden jälkeen.

Viime aikoina mielenkiintoa Karvista kohtaan ovat lisänneet nettiin ilmestyneet Karvinen ilman Karvista -sarjakuvaparodiat. Eikä niistä ole Jim Daviskaan pahastunut.

Jos tämän ilmiön olet välttänyt, niin tutustu esimerkiksi Garfield minus Garfield -sivuihin.

Sam Vanni 100 vuotta

Jyväskylän yliopiston taidehistoria -oppiaineen taidekokoelman helmiä ovat Sam Vannin (1908-1992) työt. Kävin niitä ihastelemassa aika ajoin, vaikkakin kysyttyä lainatavaraa ne olivat, usein taulujen paikalla oli ilmoitus työn olevan jossakin päin Suomea tai maailmaa osana jotakin näyttelyä.

Ajan patinaakin töihin oli ehtinyt tulla. Aurinkoisina päivinä kiiltelevä ja heijasteleva vernissakerros toi tauluihin oman lisäviehätyksen.

Tänä vuonna Sam Vanni täyttäisi sata vuotta, tarkkaan ottaen heinäkuun kuudes.

Viipurissa syntynyt Vanni opiskeli Helsingissä ja ensimmäiset työt olivat näytteillä samassa kaupungissa 1931. Pariisin matka, niin kuin monelle muullekin, antoi suuntaa tekemiselle. Erityisesti hänet muistetaan 1950-luvun abstrakteista, ei-esittävistä teoksistaan, joita taidehistorian kokoelmiinkin kuului.

Niillä hän nousi kansakunnan kaapin päälle: 1958 Pro Finlandian saajaksi ja 1962 akateemikoksi.


Sommittelemalla. Ja useimmiten kultaisen leikkauksen mukaisesti.

Voiko klassisempaa ollakaan?


(kuvat yllä Porin taidemuseon sivuilta, alla Jyväskylän yliopiston taidehistorian oppiaineen kokoelmista.
-- Sam Vanni ja oppilaat -näyttely Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa 18.6.-14.9.2008)
-- Postimerkkiin Vannin Punaista ja sinistä (1968) pääsi 9.5.2008.

Ylipormestari sakottajana

Erään historianfilosofisen katsantokannan mukaan historian kulku on väistämättä ympyrä- tai ainakin spiraalimaista liikettä, koska pojat välttäessään isiensä virheitä tulevat tehneeksi samat virheet kuin isoisänsä.

Ajatus muistui mieleeni, kun luin uutisen liikenneturvallisuutta pohtineen työryhmän ehdotuksesta, jonka mukaan muukin virkamies kuin poliisi voisi määrätä rikesakon vähäisestä ylinopeudesta tai bussikaistalla ajamisesta.

Tällainen sakottajien määrän laajentaminen tietenkin vaatisi lakimuutoksen.

Suomen kuorma-autoliikenteen historiassa kerrotaan, että kuntien virkamiehillä taannoin oli tällainen sakotusoikeus. Kirjoittaja Olli Blomberg käyttää paljon tilaa kertoessaan eräästä sattumuksesta 1950-luvulta, jolloin kesämökilleen matkalla ollut Helsingin kaupungin eläkkeellä ollut ylipormestari oli suivaantunut edellään ajavaan kuorma-autoon.

Entisen virkansa suomin valtuuksin ylipormestari oli rapsauttanut sakot edellään törttöilevälle kuskille.

Asiaa pohdittiin sittemmin käräjillä. Oikeus laittoi ylipormestarin kuriin: ei hän enää eläkeläisenä voi liikennepoliisina toimia. Tuomaria ja lautamiehiä ei hellyttänyt ylipormestarin puolison todistus, jonka mukaan hänen miehensä "jatkuvasti" sakotti väärin ajavia helsinkiläisiä, eikä niistä sakoista kertaakaan olla käräjille jouduttu.

Kuljettajan, kuorma-autoliiton ja Blombergin tyrmistykseksi oikeus piti kuitenkin ylipormestarin antamat sakot voimassa, vaikka yritettiin todistella ettei kuorma-auto kykene ylämäessä väitettyä ajonopeutta edes saavuttamaan.

Uutisen mukaan työryhmän ehdotus on lähdössä laajalle lausuntokierrokselle. Toivottavasti jotkut lausunnonantajat muistavat isoisienkin aikaisia tapahtumia.

Kovasti ovat porvarihallituksen lakiuudistukset muutenkin vastatuulessa. Urkintalain (Lex Nokia) perustuslakivaliokunnan asiantuntijat jo viime viikolla totesivat olevan perustuslain säätämisjärjestystä vaativan, eilen kerrottiin perintöverouudistuksen myös olevan laajoja enemmistöjä (2/3 tai 5/6 eduskunnasta) vaativa.

Saati sitten sakkovankeusuudistus. Sen vastustajat eduskunnan lähetekeskustelussa olivat lähinnä keskustasta ja kokoomuksesta. Demarit pelastivat hallituksen esittämällä lain hylkäämistä.

Olisiko pitänyt?


(Kuva vanhempien albumista)

Viannankoski

[Olen siirtynyt Maaningalle kesää viettämään, kotikylän koskesta laadin taannoin esittelyn, taisi olla koskella järjestettyjen tukkilaiskisojen mainoslehtiseen. Olkoon se päivän teksti. Lähivuosina kosken seutu tulee muuttumaan paljon, mikäli suunniteltu matkailukeskus toteutuu. Kuva kunnan sivuilta]

Viannankoski virtasi valtoimenaan kunnes vuonna 1946 säännöstelypadon rakennustyöt aloitettiin. Vapaudestaan koski ei luopunut helpolla: keväällä -47 veden voima tuhosi lähes valmiin padon. Uusi pato valmistui seuraavana vuonna.

Aikaisemmin kosken virtausta käytettiin hyväksi. 1400-luvulla Olavinlinnan rakennustöiden aikaan kruunu otti kosken kalastusoikeudet itselleen, Viannan siioilla, hauilla ja lohilla ruokittiin sotilaita. Vuonna 1543 koskesta vastasi kalastaja Paavali. 1600-luvulla valtio ei enää tarvinnut omia kalastamoja varuskuntien ruokkimiseksi. Kalastusoikeudet olivat vuokralla vuodesta 1626 aina 1990-luvulle saakka.

Koskivoimaa käytettiin hyväksi monissa myllyissä 1750-luvulta lähtien. Puurusten mylly oli ensimmäinen, se oli rakennettu vuonna 1751. 1700-luvulla kosken rannoilla oli myös Korhosten, Mykkästen ja luutnantti Tawastin myllyt. Nykyaikaan säilytetty mantereen mylly oli alkujaan yhteisomistuksessa ollut tullimylly, jonka ahkionlahtelainen kauppias Tahvo Tolonen 1800-luvun lopulla lunasti kokonaan itselleen. Mantereen mylly on ollut Räihän suvun omistuksessa reilut sata vuotta ja viime vuosina sitä on korjattu uudelleen käyttökuntoon.

Viannansaaressa on toiminut myös teollisuuslaitoksia. Lumppupaperia valmistettiin 1800-luvun puolivälissä seitsemän miehen voimin 1200 hopearuplan arvosta vuodessa. 1900-luvun puolella alueella sahattiin lautoja ja tuotettiin sähköä paikalliseen tarpeeseen.

1750-luvulla Viantaan suunniteltiin kaupunkia. Tukholmassa valtiopäivillä oli tehty päätös kaupungin perustamisesta Pohjois-Savoon, ja sijoittamisesta käytiin pitkä keskustelu. Lopulta kaupunki perustettiin 1782 Kuopioon. Viannan puolesta puhui kuopiolainen Henrik Argillander.

Vesireittiä kosken ohi on kohennettu läpi vuosisatojen. Ensimmäiset kosken perkaukset tehtiin 1600-luvulla. 1700-luvulla kosken ohi tehtiin kaivanto ja tätä kaivantoa parannettiin nykyiseksi sulkukanavaksi 1847-1852. Viannan venekanava jäi pois käytöstä 1874 kun Ahkionlahden kanava valmistui. Vilkkainta liikenne Viannan kanavassa oli vuonna 1866, jolloin sulutettiin 438 venettä. Tukkeja uitettiin kosken kautta niin kauan kuin se oli vapaa. Uiton kukoistusaika oli 1920- ja 1930-luvuilla.

Viannankoski on osa valtakunnallisesti arvokkaaksi määriteltyä Maaninkajärven kulttuurimaisema-aluetta.

***
Lisäys 29.7.
Kuvia alueelta merkinnässä Viannan vanha kanava.
Lisäys 24.10.
Kartta vanhan kanavan kanavavahdin alueesta.

El Salvador - Honduras 3–0

Tänään vuonna 1969 San Salvadorissa ja Hondurasissa olivat tunteet kuumina. Maat pelasivat jalkapallon MM-karsintaa ja kotijoukkue El Salvador voitti 3-0. Kesäkuun 6. päivä Hondurasissa käyty edellinen ottelu päätyi myös kotijoukkueen voitoksi, pienemmin luvuin 1-0.

Edellisenä päivänä maiden välille oli syttynyt sota. Julkisuus yhdisti samanaikaiset tapahtumat ja 14.-18. heinäkuuta 1969 San Salvadorin ja Hondurasin rajalla käyty sota nimettiin Jalkapallosodaksi. Sillä se edelleenkin tunnetaan, vaikka rinnalle on tarjottu myös 100 tunnin sotaa ilmeisimmin satavuotisen sodan inspiroimana.

Vaikka jalkapallosta ei sodan syyksi ole, niin syttymisajankohdan se ratkaisi.

Maiden välit olivat kiristyneet jo pitkään. El Salvadoria oli käytännössä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan hallinnut sotilasjuntta. El Salvadorin poliittinen ja taloudellinen tilanne ajoi monet kansalaiset siirtolaisiksi Hondurasiin.

Vuodesta 1963 lähtien Hondurasiakin johti kenraali Lopez Arellanon johtama juntta. Honduras ajautui pian pahaan taloudelliseen ahdinkoon ja Arellano päätti pitää syyllisinä siihen salvadorilaisia siirtolaisia.

Tammikuussa 1969 Honduras ilmoitti irtisanovansa maiden välisen rajanylityssopimuksen ja alkavansa säädellä siirtolaisuutta. Huhtikuussa uhattiin laittomien siirtolaisten (salvadorilaisten) Hondurasissa olevan omaisuuden takavarikolla. Toukokuussa alkoivat rajakahakat, kun salvadorilaisia alettiin häätää takaisin ylikansoitettuun kotimaahansa.

El Salvadorin vastareaktio ei ollut mitenkään sovitteleva: se ykskantaan ilmoitti salvadorilaisten siirtolaisten omistamien maiden olevan El Salvadoria.

Kansainvälinen yhteisö pakotti maat aselepoon 18. kesäkuuta 1969 ja rauhaan 30. lokakuuta 1980. Sodan seurauksena arviolta 60-130 000 salvadorilaista joutui palaamaan kotimaahansa. Kuolonuhreja oli noin kaksi tuhatta. Joukkomuutto oli paha isku molempien maiden talouksille.

Kuriositeettina kerrottakoon, että sota oli viimeinen, jossa osapuolien ilmavoimilla oli käytössään ainoastaan potkurikoneita (kuvassa El Salvadorin koneita).

Jalkapallossa maat kohtasivat vielä 27. päivä samaa kuuta Meksikossa playoffeissa. El Salvador voitti ja pääsi mukaan Meksikossa järjestettyihin MM-kisoihin 1970. Lohkossa A pelannut El Salvador hävisi kaikki ottelunsa maalisuhteella 0-9.

Ripuli

La diarrhée -blogin pitäjä oli kommentoinut Oulu muistaa -kuviani, kiitellyt ja valitellut ettei toisiamme ymmärretä.

Sen ymmärrän, että ruman perseen kuvan on tuo ripuli-tyyppi blogiinsa laittanut ja sanataiteellisia kokeiluita tehnyt.

Jonkinlaista käden ojennusta haluan Franskanmaan suuntaan tehdä, tässä suomennoskokeilu Ripuli -aiheisesta merkinnästä:

Ripuli

ripuli ei vaivaudu
väistämään mööpeleitä
antaa ennakkovaroituksen
kuuroille korville
sitä ei peruta
ei
kukaan kuuntele
ei suojaa
useinkaan anneta
vain radikaali puro
vain radikaali ulostulo

En tiedä ymmärrämmekö vieläkään.

***

Eilispäivän tapauksista tulipalo. Tapaturmapäivänpalo.

Silloin kuin Hyvät Herrat -tv-ohjelma oli suosituimmillaan tuotettiin myös kuunnelmamuotoinen C-kasetti myyntiin. Siinä kauppaneuvos Paukku muun muassa harmitteli yhtiöidensä konttorissa tapahtunutta tulipaloa.

Oli näet unohtunut suurennuslasi sen toimistohuoneen ikkunalaudalle, jossa säilytettiin kirjapitoa.

- Erittäin valitettava tapaus, totesi Paukku, varsinkin kun viikonloppua seuraavana maanantaina talousrikostutkijat olivat tulossa tutkimaan juuri noita palaneita tilikirjoja.

Päivän hyvät uutiset kuitenkin ovat, että ministeri Pekkarisen tärkeät paperit eivät päätyneet tulen syömiksi. Vaalirahoitusasioiden tutkijat eivät siis tiettävästi menettäneet tulelle aineistoaan.

Tapio Wirkkalan lasit

[Tässä kirjoituksessa käsitellään Wirkkalan olutpulloa, hänen elämäkerta löytyy finnishdesign.fi -sivuilta ja iso valikoima muotoilua artnet.comista.]

Muistattehan vanhan Pahkasian jutun, jossa esiteltiin erään henkilön (juopon) kotia, joka oli sisutettu Tapio Wirkkalan lasilla (kaljapulloilla) ja kulttuurilehdillä (vanhoilla Helsingin Sanomilla)?

Tänään poikkesin Jyväskylässä ja kulttuuriravintola Ylä-Ruthilla. Kulttuurikeskustelu ravintolassa jatkui suurinpiirtein samojen aihepiirien ympärillä kuin viimeksi siellä käydessä ja samoissa merkeissä kuin kahdeksan vuotta sitten kun kaupungista pois muutimme.

Eli kosteissa ja henkilöön menevien loukkauksien käsittelyssä.

Ruthista ei kuitenkaan Pahkasian juttu tullut mieleen, vaan olutpullosta jonka avasin Monty Pythonia seuratessa.

Se oli Tapio Wirkkalan lasia!

Wirkkalan tunnistaa olkapäistä, ts. pullonkaulan ja perusrungon välisestä jyrkästä muodosta. Uudemmat lasiset kierrätyskaljapullot (jotka nekin ovat pikkuhiljaa väistyvää kansanperinnettä) menevät suoraan kaulasta runkoon ilman olkapäitä.

Wirkkalan kaljapullojen valmistus on varmaankin lopetettu jo Pahkasian kulta-aikoina 1980-luvulla. Joskus harmittelin, ettei tullut yhtään tätä Wirkkalan lasimuotoilua säilytettyä perheen kokoelmiin.

Löytö on siis melkein kuin numismaatikon unelma: löytää käytöstä arvoraha.

Ansiokkaasta nykymuotoilusta voi nauttia Olvin Kevytoloa, virvoitusjuomia, Fizz-siidereitä ja Olvin lonkeroa juodessa. Niiden muovipullo on Harri Koskisen viime vuonna suunnittelema (kuva).

Kovasti pullo kiehtoo: voisiko kierrätyspullon ympärille luoda tarinan Yhdeksän miehen saappaiden tai Lentsun tapaan?

Voisi.

Vuonna 2003 raportoitiin viimeisen kerran uudelleentäytettävien pullojen palautumisesta kuluttajilta keräyspisteisiin. Palautusaste oli 98,7 prosenttia. Tuo Wirkkalan pullokin on varmaan jossakin autotallin nurkassa tai varastossa seisonut ja seisonut kunnes se on vuosikymmenten jälkeen palautunut järjestelmään.

Näinä PET-pullojen ja alumiinitölkkien aikana palautumisastetta onkin parempi olla mittaamatta. Tulisi paha mieli.

Mikään ei palaa järjestelmään.

Halla ja yöpakkaset

Säätiedotuksessa täksi yöksi luvattiin etelään hallaa ja pohjoiseen yöpakkasia. Synonyymeina olen noita termejä pitänyt, piti tarkistaa termien sisältö. Meteorologiahan on eksakti tiede, termeillä on omat tarkat merkityksensä.

Yleisradion sääsivuilla Terhi Nikkanen selventää: ilman lämpötilaa mitataan kahden metrin korkeudelta maan pinnasta. Kun tuolla korkeudella on lämpötila alle nollan, on yöpakkasta.

Sää on kuitenkin oikukas. Vaikka kahden metrin korkeudella oltaisi plus-asteiden puolella, niin maanpinnassa voi olla pakkasasteita. Lämpötilaero voi olla jopa kuusi astetta. Siksi kasvukauden aikana käsitelläänkin maanpinnan ja ilman lämpötilaa erikseen: hallan vaarasta kerrotaan kun kasvit ja sato on maanpinnalla uhattuna.

Mutta vain kasvukauden aikana. Ankarasta hallasta puhutaan, kun maanpinnalle oletetaan alle -4 astetta.

Jos yöpakkasia luvataan, niin silloin pakkasta on pitkän ihmisen pään ja kantapäiden korkeuksilla.

En tiedä miten tällaiset erot pinnan ja mittaustason välillä on otettu huomioon Lissabonin sopimuksessa. Elättelen toiveita, että sopimus antaisi mahdollisuuksia puuttua ylikansallisten yritysten toimintaan.

Mutta lienee niin, että vasta yöpakkasiin saatettaisi puuttua, jos europarlamentissa on puuttumaan haluava enemmistö.

Hallalta se ei suojele.


(Kuva: Hugo Simberg: Halla, 1895, Ateneum)

Semicin sarjakirjat

Eilen väitin, että Mustanaamiot ja Taika-Jimit olivat Semicin sarjakirjojen perusaineistoa. Ajatus jäi vaivaamaan, ja koetin etsiä luetteloa julkaisuista. Ei sellaista ainakaan netistä löytynyt kuin vuoteen 1976 saakka osana Heikki Kaukorannan ja Simo Sjöblomin kokoamasta bibliografiasta Suomeksi julkaistut itsenäiset sarjakuvakirjat ja albumit 1904-1976.

Mustanaamioita sarjakirjoissa on kaikkiaan julkaistu 30, kuten käy selville Tynnisen Mustanaamio -julkaisut Suomessa -sivuilta. Taika-Jimejä ei taida olla kuin viisi.

Kaikenlaista muutakin sarjassa on julkaistu. Julkaisut osaltaan kuvastanevat mitkä sarjakuvat milloinkin ovat olleet niin sanotusti pinnalla.

Keräämäni luettelo on vajavainen. Kertokaa, jos teillä on sarjakirjoja/tietoja, vaikka kirjoittamalla kommentti. Koetetaan saada aikaiseksi edes jonkinlainen listaus näistäkin.

Numeroituja sarjakirjat olivat ainakin numeroon 123 ja vuoteen 1987 saakka. 1988-1994(?) niitä vielä julkaistiin ilman numerointia.


Semicin sarjakirjat

1. Masi -72
2. Mustanaamio -72
3. Pikku Riku (ruots. Lilla Fridolf) -72
4. Mokkeri -72
5. Mustanaamio -73
6. Mokkeri -73
7. Pikku Riku -73
8. Shokki -73
9. Buster -73
10. Masi -73
11. Mustanaamio -74
12. Mokkeri -74
13. Pikku Riku -74
14. Sarjakuvalehti (Steve Roper, Kerry Drake) -74
15. Buster -74
16. Shokki -74
17. Masi -74
18. Mustanaamio -75
19. Buster -75
20. Lentosotamies Pommi (ruots. Flygsoldat 113 bom) -75
21. Nakke Nakuttaja -75
22. Väiski Vemmelsääri -75
23. Härmän Janne -75
24. Sarjakuvalehti (mm. Sexton Blake) -75
25. Masi -75
26. Nakke Nakuttaja -75
27. Mustanaamio -76
28. Buster -76
29. Pikku Riku -76
30. Väiski Vemmelsääri -76
31. Nakke Nakuttaja -76
32. Härmän Janne -76
33. Sarjakuvalehti (Steve Roper) -76
34. Masi -76
35. Lentosotamies Pommi -77
36. Pikku Riku -77
37. Ville Vallaton -77
38. Buster -77
39. Mustanaamio -77
40. Masi -77
41. Buster -78
42. Nakke Nakuttaja -78
43. Teräsmies -78
44. Masi -78
45. Mustanaamio -78
46. Nakke Nakuttaja -78
47. Teräsmies -78
48. Mustanaamio -79
49. Vaaleanpunainen pantteri
50. Buster
51. Nakke Nakuttaja
52. Ville Vallaton
53. Mustanaamio -80
54. Buster -80
55. Nakke Nakuttaja -80
56. Vaaleanpunainen pantteri -80
57. Masi -80
58. Mustanaamio -80
59. Flash Gordon -81
60. Buster -81
61. Nakke Nakuttaja -81
62. Tom & Jerry -81
63. Agentti X9 -81
64. Pyhimys -81
65. Speedy Gonzales ja Putte Possu
66. Vaaleanpunainen pantteri -81
67. Masi -81
68. Tom & Jerry -81
69. Mustanaamio -81
70. Buster -82
71. Kerry Drake -82
72. Tom & Jerry -82
73. Nakke Nakuttaja -82
74. Teräsmies -82
75. Speedy Gonzales -82
76. Agentti X9 -82
77. Masi -82
78. Pyhimys -82
79. Tom & Jerry
80. Mustanaamio -83
81. Buster -83
82. Kerry Drake -83
83. Tom & Jerry -83
84. Nakke Nakuttaja -83
85. Western -83
86. Hämähäkkimies -83
87. Väiski Vemmelsääri -83
88. Teräsmies -83
89. Agentti X9 -83
90. Tom & Jerry -83
91. Masi -83
92. Pyhimys -84
93. Mustanaamio -84
94. Tom & Jerry -84
95. Buster -84
96. Agentti X9 -84
97. Masi -84
98. Hämähäkkimies -84
99. Teräsmies -84
100. Mustanaamio -85
101. Ihmeneloset -85
102. Buster -85
103. Hämähäkkimies -85
104. Agentti X9 -85
105. Kostajat -85
106. Harald Hirmuinen -85
107. Masi -85
108. Teräsmies -85
109. Buster -86
110. Mustanaamio (uusintapainos n:osta 5) -86
111. Agentti X9 -86
112. Masi -86
113. Mustanaamio -86
114. Taika-Jim -86
115. Teräsmies -87
116. Agentti X9 -87
117. Mustanaamio -87
118. Johnny Hazard -87
119. Masi -87
120. Taika-Jim -87
121. Agentti X9 -88
122. Harald Hirmuinen -88
123. Mustanaamio -87

ilman numerointia
1988
- Taika-Jim
- kaksi Mustanaamiota
- kaksi Agentti X9:ä

1989
- Taika-Jim
- kaksi Mustanaamiota
- kaksi Agentti X9:ä

1990
- Taika-Jim
- kaksi Mustanaamiota
- kaksi Batmania
- viisi Agentti X9:ä

1991
- kaksi Mustanaamiota
- kaksi Agentti X9:ä

1992
- Mustanaamio
- Agentti X9

1993
- kaksi Mustanaamiota
- kaksi Agentti X9:ä

1994
- Mustanaamio

edit:
Antti Peltolan Sarjakuvalistauksissa olikin listaus 1972-1987 ilmestyneistä.

Taika-Jim

Aikoinaan Semic julkaisi sarjakirjoja, jotka numeroituina olivat jonkinlainen kilpailija Aku Ankan taskukirjoille. Ankan myyntilukuihin sarjakirjat tuskin pääsivät, ja jossakin vaiheessa 1980-luvun lopulla kustantajalta meni numerointi sekaisin. Samalla numerolla taisi useampi ilmestyä ja numeroinnista luovuttiinkin. Sarjakirjat sinnittelivät myyntipisteissä vielä pitkään.

Vuonna 1987 ilmestyi sarjakirja 120 Taika-Jim: Koppava kuningas. Sarjakirjojen perusmateriaalia olivat Mustanaamio ja muu ko. lehdessä julkaistu materiaali, kuten Taika-Jim.

Sarjakuvat oli poikkeuksetta jo aikaisemmin Mustanaamiossa julkaistu. Koppavan kuninkaan tarina 1979-80.

Nimitarina muistuttaa Taika-Jimin henkilögallerian kuninkaallisista taustoista. Jimin tyttöystävä Nardahan kauneuskuningattaruuden lisäksi oli ihan oikean pikkumaan prinsessa. Hän oli luopunut asemastaan veljensä hyväksi, mutta sukuside piti tarpeen vaatiessa.

Toinenkin keskeisistä sivuhahmoista, luotettava apulainen Lothar, oli kuninkaallinen, oman afrikkalaisen heimonsa prinssi.

Taika-Jim itsekään ei ollut mikään tavallinen amerikkalainen taikuri, vaan jossain Aasiassa korkealla vuoristossa sijaitsevan taikakoulun johtaja Theronin kruununprinssi, koulun tuleva johtaja.

Joskus sarjakirjoissa oli lyhyitä tekijäesittelyitä. Ehkä niiden tarkoitus oli saada pokkareiden painoarkkien mukainen sivumäärä täyteen, mutta joka tapauksessa ne välittivät jonkinlaista sarjakuvatietoutta Sarjainfoa tuntemattomille.

Koppavassa kuninkaassa esiteltiin Phil Davis (1906-1964), Taika-Jimin ensimmäinen piirtäjä. Käsikirjoituksethan olivat Lee Falkin tekosia. Davis esiteltiin "naivismin mestarina", kunnioittavassa sävyssä.

Taika-Jim Sarjakuvan tietolaarissa.

Science fiction antologia 85

Isaac Asimovin eilen esittelemäni valikoima -sarja sai pari vuotta päättymisensä jälkeen vielä hetken elämän, kun Viihdeviikarit julkaisivat Science fiction antologia 85:n. Antologia oli koostettu samasta yhdysvaltalaisesta lehdestä, kuin 1981-1983 ilmestynyt Isaac Asimovin science fiction-valikoimakin oli.

Kiinnostusta tieteiskertomuksiin Suomesta löytyi, muttei niin paljoa että lehti tai antologia olisi kannattanut. Antologioita ilmestyi tiettävästi vain yksi. Sen toimitus ja suomennokset olivat Reijo Kalvaksen käsialaa.

Asimov's Science Fiction -lehti alkoi ilmestyä Yhdysvalloissa vuonna 1977. Lehti ilmestyy edelleen, tosin sen omistaja vaihtui tammikuussa 1992 muutamia kuukausia Asimovin kuoleman jälkeen. Alkujaan lehden kustantaja oli Davis Publications ja lehden ensimmäinen päätoimittaja George H. Scithers.

Näinä 2000-luvun vuosina Asimov's, kuten käytännössä kaikki nuorisoa/teini-ikäisiä kiinnostava, on myös joutunut sisältönsä vuoksi epäilyttävään valoon. 2004 lehden epäiltiin sisältävän pornografisia tarinoita ja siten olevan ainoastaan aikuisille sopivaa luettavaa.

Syytöksissä ei tietenkään ollut mitään perää. Seksin tai seksuaalisuuden käsittely missään muodossa ei joidenkin mielestä ole sopivaa nuorisolukemista.

Vuonna 1985 suomeksi julkaistu antologia päättyy William Webbin lyhyeen novelliin Kohtaaminen. Tämä novelli kuvaa hyvin Asimov'sin seksuaalisuutta: baarimikko kertoo näkemänsä miehen tarinan, tämä oli päätynyt intiimiin suhteeseen zanadialaisen tytön kanssa. Noiden ulkoavaruuden pimujen biologia on kovin erilainen ja miehen olisi yhdeksän kuukauden seuraamukset välttääkseen ehdottomasti kannattanut ehdottaa ehkäisyn käyttöä...

Tieteislukemistot

1980-luvun alussa ilmestyi suomeksi kaksikin science fiction -pokkarisarjaa, Science fiction -sarja ja Isaac Asimovin science fiction-valikoima. Molemmat sarjat jäivät lyhyt ikäisiksi, edellisessä ilmestyi kuusi osaa, jälkimmäisessä yhdeksän.

Nykylehtien Science fiction -sarjassa julkaistiin vuosina 1980-1981 kokonaisia teoksia, tai ainakin vain yhden kirjoittajan novelleja. Kaksi ensimmäistä osaa Alice, Alice! ja Sankareitako täällä? olivat ruotsalaisen Sam J. Lundwallin (s. 1941) käsialaa. Lundwallin Ruotsissa julkaistuun tuotantoon kuuluu skifiteosten lisäksi koko joukko erilaisia bibliografioita ja tutkielmia aiheesta.

Lundwallin jälkeen sarjassa siirryttiin amerikkalaisiin "luottokirjoittajiin". Kolmantena pokkarina ilmestyi Robert A. Heinleinin Maan hylkäämät, neljäntenä Robert Blochin Kauniita unia - parempia painajaisia. Blochin novelleja julkaistiin myös Asimovin valikoimissa.

Viimeisiksi teoksiksi E. Leikosken toimittamassa sarjassa jäivät John Maddox Robertsin Avaruusenkeli ja Frank Belknap Longin kokoelma Pimeän pelko.

Viihdeviikareiden Isaac Asimovin science fiction-valikoima alkoi ilmestyä vuonna 1981. Pokkarisarjat ilmestyivät hetken yhtä aikaa, Sciece fiction -sarjan lopetettua Asimovin valikoimaa mainostettiin "maan ainoana tieteislukemistona". Asimovin valikoimat olivat siis novellikokoelmia, ensimmäistä numeroa mainostettiin Asimovin ohella Frederik Pohlilla.

Asimovin valikoiman ilmestymistiheydeksi ilmoitettiin kerran kahdessa kuukaudessa eli "uusi kirja aina joka toinen kuukausi". Kilpaileva sarja ilmestyi epäsäännöllisesti. Vuosina 1981 ja 1982 ilmestyi kuitenkin molempina neljä numeroa. Vuoden 1983 ainoa numero jäi viimeiseksi.

Asimovin valikoimien kohtalaisessa kunnossa oleva koko sarja on ollut huuto.netissä myynnissä, mutta 40 euron lähtöhintaa ei ole kukaan tarjonnut.

Mukavia kesälukemistoja nämä edelleen ovat. Viihdeviikarit julkaisivat myös Sherlock Holmes ja Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia -sarjoja. Nehän tunnetusti ja mainostetusti ovat mitä parhaimpia kesäviihdykkeitä. Mikseivät siis nämä tieteispokkaritkin.

Inhimillinen tekijä

[Valokuvatorstain 93. haaste: Inhimillinen tekijä.]

Ylen TV2:ssa esitettävässä Inhimillisessä tekijässä haastatellaan ihmisiä, joiden elämä ei olekaan mennyt niin kuin piti. Suunnitelmat muuttuvat jonkin yllättävän ja väistämättömän seikan takia.

Tekniikan puolella inhimillisistä tekijöistä puhutaan, kun onnettomuus aiheutuu ihmisten loppuun asti ajattelemattomasta toiminnasta. Lapsuksista, järjettömistä sattumuksista.

Elämän inhimilliset tekijät on puhuttava ja käsiteltävä, samoin inhimillisistä tekijöistä erehdyksistä sattuneet onnettomuudet. Rakenteita lujitetaan, tankkereihin rakennetaan kaksoispohjat.

Kuva on otettu Raatin saaresta merelle päin, ja sillä haluaisin muistuttaa veneilyn "inhimillisistä tekijöistä". Heikkojen jäiden vuoksi tämän vuoden hukkumistilastot lienevät jo aika synkät.

Ottakaa venematkalle suojaksi vaikka vanha loitsuruno:

Soutelemme, joutelemme,
noien velhojen vesillä,
tietomiesten tienovilla,
lakkipäiden lainehilla,
miestensyöjän selällä,
urosten upottajalla.

Oisko airot pikkaraiset,
suotajat vähäväkiset,
pienoiset perän pitäjät,
lapset laivan hallitsijat,
anna Ahti airot toiset,
tuo mulle mela parempi,
anna airoille apua,
huovitusta huoparille,
jotta saisin suorin soutaa,
veet selvin serskitellä,
selät suuret seurustella,
halki aaltojen ajella!

Elias Lönnrot. Vesilläliikkujan loitsukirja. Muinaisia loitsurunoja.

Fear of Music

A1 "I Zimbra"


Talking Headsin kolmas, mustakantinen LP.

The third Talking Heads LP with black cover.

A2 "Mind"


A3 "Paper"


A4 "Cities"


A5 "Life During Wartime"


A6 "Memories Can't Wait"


B1 "Air"


B2 "Heaven"


B3 "Animals"


B4 "Electric Guitar"
?

B5 "Drugs"

More Songs about Buildings and Food

A1 "Thank You for Sending Me an Angel"


Talking heads on aina ollut yksi suosikkibändejäni. Yhtyeen toinen albumi oli More songs about building and food.

Talking Heads has been one of my favourite bands since 1982.


A2 "With Our Love"


A3 "The Good Thing"


A4 "Warning Sign"


A5 "The Girls Want to Be With the Girls"


A6 "Found a Job"


B1 "Artist only"


B2 "I'm Not in Love"
?

B3 "Stay Hungry"


B4 "Take Me to the River"


B5 "The Big Country"

Soffa

Joskus joutuu esittämään hassuja kysymyksiä. Esitän yhden nyt. Mistä on sohva Suomeen tullut? Tarkastalen asiaa kahdesta eri näkökulmasta, kahdesta hyökkäyssuunnasta.

Ensinnäkin: mikä on sohvan etymologinen tausta? Netin etymologiset sanakirjat tietävät kertoa, että indoeurooppalaisiin kieliin se on tullut turkin sofan kautta arabian penkkiä tarkoittavasta suffah -sanasta.

Nykyisessä merkityksessään se länsimaissa on tavattu ensimmäistä kertaa vuonna 1717. Tuona vuonna Voltaire tuomittiin Bastiljin vankilaan kärsimään vuoden tuomiota yhteiskuntaa satiirisesti käsittelevien juttujen kirjoittamisesta.

Mutta tällä tapahtumalla ei julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ole mitään yhteyttä sohviin.

Toiseksi: milloin sohva alkoi yleistyä suomalaisissa kodeissa? Asiaa on käsitellyt Minna Sarantola-Weiss Helsingin yliopistossa vuonna 2003 hyväksytyssä väitöskirjassaan Sohvaryhmän läpimurto. Sohva tuli tavallisiin suomalaisiin koteihin 1960- ja 1970-luvun vaihteessa osana yleistä kulutus- ja tavarakulttuurin muutosta.

Sarantola-Weissin väitöstiedotteen mukaan merkittävin vaikuttaja oli kuitenkin huonekaluteollisuus: siinä tapahtuneet muutokset olivat ratkaisevia sohvaryhmän yleistymiselle. Uudet materiaalit, lastulevy ja vaahtomuovi, toivat kansalaisten ulottuville uudenlaisen pehmeyden, joka oli yhtäkkiä kaikkien autoilevien saatavissa kaupunkien laitamailla sijaitsevissa huonekaluhalleissa. Nopeassa tahdissa uuteen kauppakonseptiin perustuvat hallit korvasivat aikaisemmat keskustoissa sijainneet erikoismyymälät.

Suuret hallit tekivät entisistä rationaalisista kodinsisustajista hedonistisia kuluttajia, arvioi Sarantola-Weiss. Osaltaan uutta ajattelutapaa levitti myös vuonna 1967 perustettu Avotakka.

Paria vuotta aikaisemmin Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi.

Mutta tälläkään tapahtumalla ei julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ole mitään yhteyttä sohviin.

Suomen meripedot

Turussa 1850-luvulla J. W. Lillja & Co:n tykönä kustannettiin ja painettiin mitä moninaisimpia teoksia. Rodolphe Töpfferin Herra Koipeliinista on aikaisemmin ollutkin puhetta. Project Gutenbergin sivuilta löytyy Gustaf Erik Eurénin (1818-1872) kirjoittama, "maalikuvilla selitetty" Suomen maan Meripedot (1855).

Kovin lukuisaa luetteloa meripedoista Eurén ei saanut aikaiseksi, Itämereltä tavataan ainoastaan hylkeitä. Hylkeitä tunnettiin viittä alalajia salaperäinen lakkinorppa (kuvan keskimmäinen) mukaan lukien. Lisäksi Eurén kertoo pohjoisten jäämerten mursusta, joita Pietarissa oli lemmikkinä pidetty. Kaikkiaan siis tarvittiin kuusi "maalikuvaa" meripetojen kuvaamiseen.

Biologisia tietoja karvan värin, kummallisen pään muodon ja erikoisen kyvyn seisoa vedessä lisäksi Eurén ei lakkinorpasta osaa kertoa. Sen sijaan hän kertoo historiallisista havainnoista, joista tuorein on vuodelta 1816. Eurén päättelee, että lakkinorpasta "ovat tulleet monet tarinat merihaltioista ja veden väestä".

Ylipäätään Itämeren meripedot lakkinorppien aiheuttamia harhaluuloja lukuunottamatta eivät ole vaarallisia. Eurén kehottaa tarinan avulla myötämielisyyteen näitä mereneläviä kohtaan:

Monia vuosia sitten saatiin hylkeen poika kiini meren rannalta ja vietiin elämänä lähellä olevaan kartanoon. Se oli niin sievä ja lapset suostuivat siihen niin ettei sitä maltettu tappaa. Eikä siitä pikkuisesta elämästä olisi suurta hyötyäkään tapettuna ollut, jonka vuoksi ei se ärsyttänyt ihmisten ahneuttakaan, joka kaikista ihmisen vioista on julmin sekä lähimmäistä että eläimiä kohtaan.

Hylje kasvoi ja kesyttyi, leikitteli lasten kanssa ja turvasi aina talon väkeen. Hän oli viaton luonnostansa, lähestyi kuin häntä kutsuttiin, sanalla sanottu: hän oli uskollinen kuin koira ja leikkinen kuin kissan poika. Joka päivä meni hän mereen kalastamaan, ravitsi itsensä ja toi usein myös taloonki kauniin kalan. Kesällä makasi hän mielellänsä auringon paisteessa, talvella valkian edessä, taikka, jos vaan sopi, kiipesi hän lämpimään uuniin.

Neljä vuotta oli hylje näin ollut talossa kaikkein ystävänä. Onnettomuudeksi sekä hylkeelle että muille rupesi nyt tauti vaivaamaan talon elukoita. Noita-ämmä kutsuttiin neuvoa antamaan. Tämä sai isännän uskomaan että eläinten kuolevaisuus tuli siitä että talossa pidettiin saastaista elävätä, jolla ämmä tarkoitti tuota hyljeparkaa. Tämä on, sanoi ämmä, vietävä kohta pois, muutoin en taida minä mitään tehdä. Tyhmä isäntä uskoi ämmän sanan; hylje pantiin veneesen, soudettiin merelle ja heitettiin kauas maasta. Vene palasi kotiin, väki meni lepoon, mutta seuraavana aamuna makasi hylje tapansa jälkeen uunissa. Armas elävä oli tullut yöllä rakastettuun kotoonsa ja hakenut tavallisen leposiansa.

Seuraamana päivänä sairastui jällen yksi elukka. Mikä nyt oli muu syynä kuin tuo onneton hylje, joka taas oli taloon tullut! Hylje oli vietävä pois teille tietämättömille. Se annettiin siis vieraalle, joka lupasi kuljettaa sen kylläki kauas. Vuorokausi kului; mutta toisena iltana kuuli piika jotakin kaappimista oven takana. Ovi avattiin ja tuo uskollinen eläin tuli sisälle, ei tieten kuinka kiittämättömille ja tyhmille ihmisille hän tuhlasi rakkauttansa. Väsynyt pitkästä matkastansa, näytti hän kaikin tavoin ilonsa kotiin päästyänsä, meni uunin eteen ja nukkui.

Isäntä kuuli kohta mitä tapahtunut oli. Noita-ämmä otettiin taas neuvoksi. Ei ole, sanoi ämmä, onneksi jos tuo peto tapetaan; mutta kyllä siitä muutoinki päästään; puhkaistaan sen silmät, niin ei se enää osaa taloon tulla jos se vielä kerran viedään kauas merelle. Julma isäntä suostui julmaan neuvoon; tämän uskollisen ja viattoman elävän silmät puhkaistiin. Verta vuotavana ja kivuissansa kiertelevänä pantiin hylje taas veneesen ja vietiin ja jätettiin kauvas merelle.

Viikko kului eikä talossa sen enempää iloa ollut. Karjasta kuoli yksi toisensa perään, ja vihdoin sanoi noita-ämmä toden että tauti oli hänen taitoansa väkevämpi. Tulemana yönä puhalsi mereltä aimollinen myrsky; tuulispäiden välissä kuului usein heikko valittava ääni. Aamu tuli, ovet avattiin ja armas hylje makasi kuolleena kynnyksellä. Hän ei taitanut sokiana enää saada elatustansa, vaan kuoli nälkään. Hänen ruumiinsa haudattiin santakuoppaan. Mutta talossa seurasi onnettomuus onnettomuutta. Kaikki meni nurin; karja kuoli, katovuosi tuli, lapset kuolivat ja vihdoin kuoli itse isäntäkin sokiana ja köyhtyneenä. Noita-ämmä tuli lain edessä osalliseksi ihmisen murhaan ja hirtettiin.

Gustaf Erik Eurén. Suomen maan Meripedot maalikuvilla selitetyt (1855).

Sananvapaus ja parodia

[Tekijänoikeuden ja parodian suhteesta Turre Legalin Herkko Hietanen on kirjoittanut mainion artikkelin Pelleily sallittu? (pdf) Defensor Legikseen. Katso myös blogimerkintä Parodia tekijänoikeuden rajoituksena.]


Kulttuuriministeri Stefan Wallin on jakanut tämän vuotiset kulttuurilehtituet. Eniten tukea saavat lehdet ovat jo useita vuosia pysyneet pääosin samoina, suurimmat tuet tänä vuonna saivat Teatteri (28 000 euroa), Taide (26 000 euroa), Voima (24 000 euroa) ja Kaltio (21 000 euroa). Pieniä muutoksia kärkikolmikon järjestyksessä ja tukisummissa on havaittavissa.

Kulttuurilehtituen tarkoitus on "ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä". Kyse on sananvapauden positiivisesta tulkinnasta, valtio tukee erilaisten ryhmien ja ihmisten oikeutta tuoda mielipiteensä julki. Osaltaan tämän voisi ymmärtää myös riippumattoman mielipiteen julkilausumisen vaatimukseksi.

Vuonna 2006 Kaltio sai vielä kolmanneksi eniten kulttuurilehtitukea, 24000 euroa. Samoin 2005.

Vuoden 2006 tukeen ei vielä vaikuttanut helmi-maaliskuinen Kaltion hallituksen koheltaminen lehden verkkosivuilla julkaistusta Ville Rannan Muhammed, pelko ja sananvapaus -sarjakuvasta. Hallitus vastoin lehdistönvapautta puuttui julkaisun sisältöön ja erotti päätoimittajan, koska hän ei taipunut omistajan tahtoon. Lakihan nimenomaan kieltää omistajaa puuttumasta päätoimittajan (yksittäisiin) ratkaisuihin.

Seuraavana vuonna 2007 Kaltion tukea laskettiin kolmella tuhannella. Kaltion paikan kärkikolmikossa sai Voima. Voiman riippumaton ja kriittinen linja on nostanut sen tukea parilla tuhannella vuosittain jo useampien vuosien ajan.

Voima ei ilmoittajien perumien mainosten vuoksi linjaansa muuttele. Sen sijaan lehti tuottaa yhteiskunnallista keskustelua luodakseen mainosparodioita (kuva yksi näitä parodioita).

Mutta taitaa olla parodioiden tekemisen aika Suomessa ohi. Oikeuden edessä kertoo Helsingin hovioikeuden päätöksestä, jonka mukaan Matti Nikin tekemä parodia on "tekijänoikeuslaissa tarkoitetun tekijänoikeuden ilmeinen loukkaus".

En tunne asian taustoja tarkemmin, mutta toivon ettei tämä olisi merkki yhdysvaltalaisen kanteiden ja vastakanteiden tekemisen kulttuurin saapumisesta Suomeen.