Utriaisen Maria Jotuni

[Tämä on blogin 2000. kirjoitus. Juhlitaan nyt tälle blogille tyypillisellä kirjoituksella.]

Tänään 1943 kuoli Kuopiossa 1880 syntynyt Maria Jotuni. Syntämäkaupunki muisti kirjailijaa 1983 pystyttämällä kaupunginteatterin eteen Raimo Utriaisen tekemän monumentin.

Aikoinaan Utriaisen (1927-1994) teoksesta keskusteltiin vilkkaasti. Kuten arvaatte, yksi keskustelun juonne oli ei-esittävyys. Kuopiolaisia puhutti myös teoksen "aitous". Utriaisen jotkut teokset äkkinäisen silmiin näyttävät hyvin samanlaisilta. Vertailua tehtiin esimerkiksi Utriaisen Kuopion Kansallis-Osake-Pankin pääkonttoriin 1977-79 tekemään pankkisaliveistokseen.

Tuore ja kiinnostava muistomerkki edelleen on.

Omissio palimpsestissa

SKS muistutti eilen facebookissa, että verkossa on sellainenkin kuin Tekstuaalitieteiden sanasto. Pari vuotta sitten ilmestynyt sanasto on syntynyt SKS:n Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikön koordinoimana, hakusanojen kirjoittajia on lisäksi Helsingin ja Oulun yliopistoista.

Tekstuaalitieteillä tarkoitetaan kirjojen ja tekstien syntyä ja leviämistä tutkivia tieteitä. Kohde ei ole kirjoitusten sisällön merkityksissä, vaan ulkokohtaisissa seikoissa, esimerkiksi kirjoitus- ja kirjapainotaidon kehityksessä, tietyn kirjailijan tavassa kirjoittaa ja korjata kirjoittamaansa. Tällä kaikelle on oma erikoissanastonsa, joka on siis sanakirjaksi koottu.

Kirjalle sanasto antaa neljä tuttua merkitystä. Viides onkin jo harvemmin mainittu.

Kirja

(ruots. bok, engl. book, saks. Buch, ransk. livre)

1 » Tekstistä ja mahdollisesti kuvista koostuva kokonaisuus. Konkreettinen » kappale (1), joka muodostuu yleensä yhteen nidotuista tai sidotuista » arkeista ja » lehdistä. Kirja voi sisältää yhden tai useampia teoksia. Kirjaan voi myös sisältyä toisistaan poikkeavin menetelmin tuotettua aineistoa, esimerkiksi teksti » kohopainona ja kuvaliitteet » syväpainona.

2 Yleisesti informaation tallentamisen ja levittämisen väline; koodeksin ohella esimerkiksi kirjoituskäärö, äänikirja tai sähköinen kirja.

3 Käytetään arkikielessä myös » teoksen synonyyminä.

4 Jonkin kirjallisen teoksen osa, koko teosta pienempi mutta lukua suurempi kokonaisuus. Esimerkiksi Raamattu koostuu useista kirjoista.

5 » Paperin mittayksikkö: 25 » arkkia.

Tekstille on kaksi tuttua ja kolmas harvinaisempi merkitys.

Teksti

1 Kirjoitus.

2 Sanoista, » välimerkeistä, lauseista ja näitä laajemmista yksiköistä muodostuva, suullisesti tai kirjallisesti esitetty kielellinen kokonaisuus.

3 Vanha nimitys » kirjakeasteelle, jonka koko vaihteli jossakin määrin maasta ja kirjakkeenvalajasta riippuen. Standardikoko vakiintui 20 pisteeksi.

Tekstin ensimmäinen merkitys kuvastaa sanaston kirjoitustapaa. Turhaan ei jaaritella.

Sanastossa on selitetty myös fontti, vaikka arvelen sen mukaan otosta keskustellun. Onpa se nyt mukana ainakin ohjaamassa ihmisiä oikean termin käyttöön. Ei siis sanota arkikielisesti fontti, vaan kirjaintyyppi.




* Tekstuaalitieteiden sanasto

Alexandre Cabanel, akateemisen maalauksen mestari

Cincinnatus vastaanottaa Senaatin lähettiläät

Tänään 1823 syntyi Alexandre Cabanel (k. 1889), joka tunnetaan 1800-luvun akateemisen maalaustaiteen mestarina. Cabanel oli erikoistunut kuvaamaan myyttisen historian ja raamatunhistorian aiheita. Parhaiten tunnettu hänen töistään on Venuksen synty, joka aikoinaan kuului Napoleon III:n kokoelmiin.

Akateeminen maalaus on nykyisin hyvin marginaaliin jäänyt. Vastaavaa kuvakulttuuria tapaa lähinnä Jehovan todistajien lehdistä.

Jeftan tytär

Kleopatra testaa myrkkyjä vangeilla

Mooseksen kuolema

Venuksen synty

* Alexandre Cabanel

Selkä edellä tulevaisuuteen

Eilen 1940 Walter Benjamin päätyi viimeiseen ratkaisuun Ranskan ja Espanjan rajalla Välimeren rannalla Port Bossa. Espanja oli päivää aikaisemmin sulkenut rajan, ja ilmoitti Benjaminille ja joukolle muita juutalaisia etteivät nämä pääsisi yli rajan vaan palautettaisiin Saksan miehittämään Ranskaan. Matka Yhdysvaltoihin keskeytyi. Hotellihuoneessaan Benjamin otti yliannoksen morfiinia ja ei herännyt enää koskaan.

Benjaminilla oli mukanaan käsikirjoitus Über den Begriff der Geschichte (Historian käsitteestä), joka julkaistiin pari vuotta myöhemmin New Yorkissa.

Matkansa Benjamin oli rahoittanut myymällä Paul Kleen maalauksen Angelus Novus vuodelta 1920. Maalaus innoitti omistajansa historianfilosofista työtä. Historian käsitteestä koostuu Benjaminille tyypillisesti katkelmallisista teksteistä, joita hän tässä tapauksessa kutsui teeseiksi.

Yhdeksäs teesi alkaa maininnalla Kleen maalauksesta. Viimeiset pari kymmentä vuotta tuo teesi on ollut ajankohtaisin ja keskustelluin.

Kleellä on maalaus, jonka nimi on "Angelus Novus". Se esittää enkeliä, joka näyttää siltä kuin aikoisi etääntyä jostakin, jota se tuijottaa. Sen silmät on avattu ammolleen, sen suu on auki ja siivet levitetty. Historian enkelin täytyy näyttää juuri tällaiselta. Se on kääntänyt kasvonsa menneisyyteen. Siinä missä tapahtumien ketju näyttäytyy meidän silmiemme edessä, siinä se näkee yhden ainoan katastrofin, joka lakkaamatta kasaa raunioita raunioiden päälle ja paiskaa ne sen jalkojen juureen. Mutta myrskytuuli puhaltaa paratiisista, ja se on tarttunut enkelin siipiin sellaisella voimalla, ettei enkeli saata sulkea niitä. Myrskytuuli väistämättömästi työntää häntä kohti tulevaisuutta selkä edellä, ja rauniot kasautuvat hänen eteensä taivaaseen ulottuvaksi kasaksi. Tämä myrskytuuli on se, jota me kutsumme edistykseksi. (suom. Ilona Reiners)

* Ilona Reiners. Kirjeitä maanpaosta - Adornon ja Benjaminin kirjeenvaihto 1928-1940. Niin&Näin 1/1998.

Tintti Kulturhusetissa

Eilen aamupäivällä kuohahti. Uutiset Suomessakin kertoivat, että Tukholman Kulturhusetin taiteellinen johtaja Behrang Miri oli päättänyt poistaa laitoksen kirjastosta Tintti-sarjakuvat, ja kirjastoa aletaan läpi, että kaikki muukin rodullisia stereotypioita viljelevä aineisto tulisi poistetuksi.

Puoleen päivään mennessä selvisi, että iranilaissyntyinen hiphoppari Miri onkin asemaltaan lasten- ja nuorten kulttuuritoimintojen kehittämisestä vastaava ohjaaja, ja Kulturhusetin oikea kulttuuripomo ei ollut siunannut tällaisia päätöksiä. Tintit siis saavat jäädä kokoelmiin. Uutisissa mainittua, aikaisemmin kiistojen kohteena ollutta Tintti Afrikassa (Tintin i Kongo) -albumia ei Kulturhusetin Tiotretton-kirjaston kokoelmissa ollut lainkaan.

Behrang Miri oli siis puhunut Dagens Nyheterin toimittajalle suuremmalla suulla kuin hänellä oli oikeuttakaan. Kulttuuritalon johtaja Eric Sjöström antoi tukensa Mirille, vaikka hän oli ollut kovin äkkinäinen käänteissään. Yhteisessä tiedotustilaisuudessa Sjöströmin kanssa Miri kertoi halunneensa herättää keskustelua, ja sellaista syntyikin -- maailmanlaajuisesti.

Myös Ruotsissa ja Kulturhusetissa on keskusteltu. Selvisi, ettei Miri ole ilmeisesti lukenut Tinttejä lainkaan. Hän oli sotkenut Tintin ja Ahmed Ahneen.

Vaikka sensuuritilanne oli päällä vain pari tuntia, niin Mirin toimet saivat kipakan vastaanoton. Facebookissa levisi muun muassa oheinen kuva. Tiotrettanin henkilökunta oli kriittinen päätöstä kohtaan, tukea he saivat ruotsalaisen sarjakuvakirjaston Serieteketin asiantuntijoilta. Mirin linjaukset olisivat johtaneet myös muun muassa Mirin kehuman Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu Etelämerellä -teoksen poistamiseen.

Behrang Miri saanee kantaa "keskustelunavaustaan" mukanaan loppuelämänsä (vrt. Kemi ja Aku Ankan housuttomuus). Näissä asioissa ei ole olemassa yksioikoisia ratkaisuja ja vastauksia. Mutta ei niiden käsittelyä pidä kavahtaakaan. Ruotsalaiset jos ketkä ovat oikeita aloittamaan syvällisen keskustelun aiheesta. "Ei ihmistä palele, jos vain sydän on lämmin ja tykyttää niin kuin sen pitää", kuten Peppi totesi Etelämereltä palattuaan.


* Kvaakissa keskusteltua

Sata vuotta akateemista journalismia

Tänään 1912 perustettiin Columbian yliopistoon New Yorkiin journalismin osasto (Columbia University Graduate School of Journalism). Se oli laatuaan ensimmäinen maailmassa, joten hyvin mielin voi sanoa akateemisen journalismin olevan sata vuotta vanhan. Testamenttilahjoituksen uuden oppiaineen tuomiseksi korkeimman opetuksen piiriin teki Joseph Pulitzer (1847-1911).

Useampia lehtiä omistanut ja niillä rikastunut Joseph Pulitzer muistetaan yleensä nimeään kantavista journalismipalkinnoista. Lehdistöhistoriaa tuntevat muistavat myös Pulitzerin ja William Randolph Hearstin ankaran kilpailun lukijoista 1890-luvulla. Tuo kilpailu synnytti niin sanotun keltaisen lehdistön.

Pulitzer kunnon porvarin tapaan vanhemmilla päivillään alkoi katua aikaisempia tekojaan. Palkinnot ja oppituolit paremman journalismin puolesta ovatkin siloittaneet historian tuomiota.

Suomessa journalismia pystyi pitkään opiskelemaan ainoastaan Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (sanomalehtitutkinto) ja sen seuraajassa Tampereen yliopistossa (tiedotusoppi). Vuonna 1987 journalismi tuli myös Jyväskylän yliopiston oppiaineeksi.

En tiedä onko akateemisuus tuonut lehtiin parempia juttuja. Jyväskylän yliopisto vihjaa journalistiikan esittelyssä, että valmistuneille lehtityö on vain välivaihe. Myöhemmin työurallaan useimmat ovat siirtyneet yritysten tiedottajiksi ja viestintäjohtajiksi. Sitten kun tietävät, että miten viesti saadaan parhaiten julkisuudessa läpi.

Juhlapäivän aattona Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan: Onko doping yleistä ja järjestelmällistä Suomessa? Valitettavasti uudenlainen nelikenttä, johon lukija olisi saanut kertoa oman näkemyksensä oli kaatunut ja se oli jouduttu poistamaan sivuilta. Juhlapäivän aamuksi se luvattiin takaisin lehden nettisivuille.

Hesari oli innostunut kyselemään lukijoiltaan, koska Arto Halonen on tehnyt dokumenttielokuvan suomalaisten urheilijoiden dopingin käytöstä. Halonen oli kameran ja nauhurin kanssa kiertänyt jututtamassa entisiä urheilijoita, tutkinut viranomaisarkistoja ja koostanut selville saamastaan kokonaisuuden yleisölle näytettäväksi.

Harmi ettei se nelikenttä toiminut heti kunnolla. Minäkin haluaisin tietää mitä mieltä lehden lukijat ovat siitä, että joku jaksaa ottaa asioista selvää, haastatella ja viranomaisilta asiakirjoja pyytää.



Kuvan hiihtäjä ei liity juttuun.

Nummisuutarit, joka paikassa

Tänään 1875 kantaesitettiin Oulussa A. Kiven näytelmä Nummisuutarit. Teos oli syntynyt jo reilu vuosikymmen aikaisemmin ja kirjoittaja oli palkittu Senaatin julistaman kirjoituskilpailun voitolla. Näytelmän esitti Oulussa vierailulla ollut Suomalainen teatteri.

Kantaesityksen jälkeen teos on ollut suosittu ja jatkuvasti jonkun teatterin ohjelmistossa. Myös Suomen Kuvalehti rekisteröi näytelmän suosion tuoreeltaan ja pyysi Albert Edelfeltiltä piirustusta lehteen aiheesta. Sellainen julkaistiin toukokuussa 1876. Yllä olevassa kuvassa signeeraus on pariisilaisen painolaatan kaivertajan.

Kuvan oheen Suomen Kuvalehti julkaisi lyhyen katkelman näytelmästä kuvatekstiksi.

Kohtaus Nummisuutareista*)

Topias. Niin, niin. Minä tiedän, että moni irvihammas tahtoisi antaa sinulle nimen yksitotinen ja tyhmä, mutta tämä tapahtuu heidän kiukustansa sinua kohtaan, jonka elämä on ollut siivo ja nuhteeton. Mutta sinulla on tavallinen, terve järki, sen takaan minä. — Tutkikaa häntä, kanttori, koettakaa pistää pussiin kysymyksillä ja solmusanoilla; tehkää se tässä meidän kuullen.

Sepeteus. Mitä kyselisin häneltä?

Topias. Esimerkiksi häistä ja niiden tarkoituksesta.

Sepeteus. Vastaa minulle, poika. Mikä on häitten tarkoitus?

Esko. Niillä on monta tarkoitusta.

Sepeteus. Niiden päätarkoitus?

Mikko Vilkastus (korvaan Eskolle). Että mies tulee vaimonsa pääksi.

Esko. Että mies tulee vaimonsa pääksi.

Sepeteus. Mutta niiden taivaallinen, niiden juhlallinen tarkoitus?

Mikko. (korvaan Eskolle). Peli ja musiikki ja palavat olkilyhteet.

Esko. Peli ja musiikki ja palavat olkilyhteet aidan seipäissä.

Sepeteus. Poika! punnitse sanasi!

Topias. Esko!

Esko (itseksensä, heittäen epäilevän katsahduksen Mikkoa kohden). Hän narraa minua, tai on tyhmä pässi koko mies.

(Poistuu hänestä kappaleen matkaa).

*) Koska Aleksis Kiven Nummisuutarit joka paikassa, missä niitä on näytetty, ovat suuresti huvittaneet ja naurattaneet yleisöä, on arveltu Kuvalehden lukijoille voivan olevan hauskaa nähdä siitä jotain kuvausta. Sen vuoksi on maalari Edelfelt täällä Helsingissä Nummisuutareita näytettäessä toimittajan pyynnöstä tehnyt tämän kuvan.

* Nummisuutarit - digitaalinen kriittinen editio

Kurkihirsi paikoilleen

Eilen saatiin rakennustyömaalla kurkihirsi paikoilleen. Hetki oli melko tarkalleen syyspäiväntasauksen aikaan, ja aurinkokin kunnioitti tapahtumaa luomalla säteitään sadepilvien lomasta.

Seitsemän veljeksen seitsemän kirjaa

Jyväskylän yliopiston kirjaston näyttelytiedotetta lukiessa tuli mieleen vanha tietokilpailuklassikko. Kuinka monta kirjaa mainitaan A. Kiven Seitsemässä veljeksessä? Mitkä? Yliopiston kirjasto uusi kokoelmanäyttely esittelee kaikki mainitut seitsemän teosta, ja on ne mainittu näyttelytiedotteessakin.

Viisi teoksista voi päätellä 1800-luvun puolivälin talonpoikaiselämää ajatellen. On aapinen eli Abc-kirja, jota tarvittiin lukutaidon hankkimiseen. Lukutaitoa testattiin Katekismuksen, Raamatun ja mahdollisesti myös Virsikirjan avulla. Jukolan veljesten kaltaisille jukuripäille annettiin ojennusta eli rangaistuksia Kirkkolakia tulkitsemalla.

Kaksi muuta ovat vaikeammin haarukoitavissa. Peter Jonsson Toppin Huutavan ääni korvessa lunastetuille sieluille päästäksensä pois perkeleen pauloista teoksen nimen alkuosa on hyvinkin tunnettu, mutta harva enää sen muistaa kristillisen kirjallisuuden klassikon olleen. Pohjois-Suomessa paremmin lienee mielissä Lars Levi Laestadiuksen toimittama lehti Huutavan ääni korvessa. Jukolan veljekset tunsivat nimenomaan pietisti Toppin hartauskirjan, Juhani sitä muistellessa totesi "hirvittävä kirja".

Huomattavasti suopeammin veljet muistavat sveitsiläisen Heinrich Zschokken Kultalan. Alaotsikkona sillä on Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi annettu. Kultalan tunnistaminen vaatii jo taitoa, se mainitaan Timon laulaman Oravan laulun lopussa:

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.

Suurin osa kirjoista tulee Seitsemässä veljeksessä esille matkalla lukkarin luo. Pietisti Toppin klassikko ei hyviä muistoja herätä. Niiden unohtamiseksi Timoa oravasta pyydetäänkin laulamaan.

AAPO. Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni.

JUHANI. Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt, monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa, vaan ei muuta. Hiiteen lukkarit ja papit, lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne?

SIMEONI. Älä sadattele päiviäsi, armon-aikasi päiviä.

JUHANI. Miksi synnyin tänne, miksi synnyin?

TIMO. Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa?

JUHANI. Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa.

TIMO. Eikä tarvitse hänen lukea.

JUHANI. Ei tarvitse hänen lukea!

AAPO. Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni!

TUOMAS. Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun!

JUHANI. Mitä mietit, Eero-poika?

EERO. Mietin mennä lukkarille kouluun.

JUHANI. Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula!

* Heinrich Zschokke. Kultala. Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi annettu.

Jääkäripuiston antia

[Valokuvatorstain 256. haaste: syksy]

Kulunut kesä on ollut omenoiden kannalta erinomainen. Uutisetkin kertoivat omenasadon olevan mitä mainioin. Omat havainnot eri puolilta maata tukevat tietoa.

Oulun Jääkäripuistossa vielä pienet omenapuut ovat saaneet oksilleen runsaan lastin.

Jeesuksen vaimon evankeliumi

Harvardin yliopiston professori Karen Kingin Koptilaisuuden tutkimuksen kymmenennessä maailmankonferensissa esittelemä pieni papyryksen suikale on herättänyt suurta huomioita. Noin kahdeksan senttinen suikale sisältää seitsemän, kahdeksan riviä katkonaista koptinkielistä tekstiä, mukana kohta, jossa Jeesus kutsuu jotakuta vaimokseen.

Jeesuksen vaimon evankeliumina tunnettu papyruspala on pienessä piirissä tiedetty ainakin 1980-luvun alusta saakka. Sen nykyinen, tuntemattomana pysyvä omistaja halusi omistuksestaan tarkempaa tietoa, ja Karen King alkoi selvittää. Papyrys on 300-luvulta, ja kirjoitettu luultavimmin vuosisadan loppupuoliskolla.

Ensimmäisinä vuosisatoina kirjoitettiin kymmenittäin erilaisia Jeesuksen ja hänen seuraajiensa teoista kertovia ilosanomakirjoja. Niistä myöhemmin neljä virallistettiin osaksi Uutta testamenttia, ja muut jäivät suurelta yleisöltä unhoon.

Suurempaan mielenkiintoon "vaihtoehtoiset" evankeliumit nousivat kun Egyptistä oli kulta-aarteet, muumiot ja obeliskit kuskattu Euroopan hoveihin ja museoihin. Egyptin ilmastossa vuosituhansia sitten roskaläjiin heitetyt papyrukset ovat säilyneet hyvin. Parempien aarteiden puutteessa egyptiläiset antiikkikauppiaat alkoivat houkutella varakkaita asiakkaita "alkuperäisillä" Raamatun teksteillä.

Joissakin uutisissa tähän Kingin esittelemään papyrusfragmenttiin liitetyn Marian evankeliumin "löysivät" saksalaiset vuonna 1895, tosin se julkistettiin vasta 1955 Kuolleen meren käärökirjaston löytymisen jälkeen. Marian evankeliumin käsikirjoitus ei ole säilynyt kokonaisena, joten Jeesuksen vaimon evankeliumi saattaa olla osa sitä. Voisi se olla osa Tuomaan, Juudaan, Egyptiläisten tai Pelastajan evankeliumiakin.

Esitellyn papyruksen muoto ja koko viittaisivat siihen, että se on ollut joskus jonkun koptilaiskristityn aarre. Sitä on ehkä kuljetettu nahkapussissa kaulassa oman uskon merkkinä ja voimistajana.

Aikaisemmin Jeesuksen vaimona on pidetty Magdalan Mariaa. Aiheesta on tunnettuja teorioita, viimeksi Dan Brownin Da Vinci -koodin esilletuomana.

Media on innokkaasti seurannut tehtyjä evankeliumilöytöjä ja kirjoittanut niistä Suomessakin reilut sata vuotta. Eino Leinon ja kumppaneiden 1906 perustama kulttuurilehti Päivä uutisoi esimerkiksi 1908 englantilaisten tekemästä löydöstä. Katkelmassa puhuttiin "pyhistä astioista" joita käytiin iltaisin temppelissä "tutkimassa".

Yhteistä nykyisessä ja sadan vuoden takaisessa kirjoittelussa on kiinnostus alkukristillisen ajan moraaliin. Että käytiinkö temppelissä iltaisin viiniastioita tyhjentämässä tai oliko ihmisen pojalla ihmissuhteita.


* S. A. Fries - Äsken julaistu evankeliotekstin löytö
* “Jesus said to them, ‘My wife…’” A New Coptic Gospel Papyrus by Karen L. King (pdf)

Skagenin kalastajia

Jos suomalaiset taidemaalarit 1800- ja 1900-lukujen taitteessa halusivat kuvata jotakin kansallista aihetta, niin he suuntasivat tykötarpeineen Kolille tai Väisälänmäelle järvimaisemia tai maaseudun ihmisiä kuvaamaan. Samaan aikaan Tanskassa taiteilijat suuntasivat Skageniin, Jyllannin niemimaan pohjoisimpaan kärkeen. Skagen oli tunnettu kalastajasatamastaan ja valkoisista hiekkarannoistaan.

Yksi Skagenin kalastajien ja maisemien ikuistaja oli Michael Ancher (1849-1927). Hän maalasi kalastajia muun muassa veneissään, talvipäivänä odottamassa kalastuskelejä ja rannalla jännittämässä Skagenin sarven kiertämisen onnistumista.

Alueen kaupungin Fredrikhavnin kirkkoon Ancher maalasi alttaritaulun, jossa kalastajanakin tunnettu puusepän poika näyttäisi oppilaineen olevan kovasti Skagenin rantoja muistuttavassa paikassa.

* Michael og Anna Anchers hus

Star Trekin väki kansien välissä

Kustannus Oy Jalava kokeili 1990-luvulla Star Trek - Uusi sukupolvi -pokkarien julkaisemista. Simon Hawken kirjoittama Kunnian hehku (Jalava 1995) taisi jäädä ainoaksi suomennokseksi. Hankin kirjan tuoreeltaan, mutta kesken sen lukeminen jäi. Ei kansien väliin ahdettu Star Trek jaksanut kiinnostaa.

Eilen tartuin pokkariin uudelleen. Uusi tv-kanava Kutonen ei osaa päättää ketä se yleisökseen houkuttelee. Illalla kuudelta olisi pitänyt tulla Star Trek, mutta tulikin jalkapalloa. Nyt osasin paremmin eritellä miksi lukukokemus 1990-luvulla oli niin tökkivä.

Star Trek -pokkareita on maailmalla julkaistu melkoinen määrä. Pokkareiden tarinoita ei ole tehty tv-sarjan perusteella, samaan kuviteelliseen universumiin ne kuitenkin on sijoitettu. Yleensä trekkarit eivät hyväksy pokkareissa tapahtunutta Star Trek -kaanonin osaksi. Ehkä korkeintaan joissakin pienissä, kokonaisuuden kannalta merkityksettömissä yksityiskohdissa.

Kunnian hehkun suomentaneen Jari Niittylän työssä ei ole moittimista. Teos kuvailee aivan liikaa tarinan kannalta merkityksettömiä asioita. Ehkä lyhennetty suomennos olisi tässä kohtaa ollut aivan paikallaan? Vie uskomattoman paljon tilaa kertoa se, minkä kuvaruudulta  näkee hetkessä. Vasta teoksen puolivälissä alkaa tapahtua sellaista tahtia, että kuvailu jää taustalle.

Kunnian hehkussa USS Enterprise ja kapteeni Jean-Luc Picard ovat selvittelemässä Liiton ja Romulanin rajamailla sijaitsevan K'trallin imperiumin sisäisiä asioita. Liitolla oli imperiumissa tukikohta ja siirtokunta. Imperiumi oli muuttumassa Liiton jäsenyyden edellyttämällä tavalla (valistuneesta) yksinvaltiudesta demokratiaa kohden. Vallan siirryttyä isältä pojalle uudistukset hidastuivat ja alkoivat jäädä näennäisiksi.

Tehtävä neutraalin vyöhykkeen laitamilla hoidetaan kaikkien Liiton sääntöjen ja diplomatian ja sodankäynnin taitojen mukaisesti onnelliseen loppuun. Pokkareiden kirjoittajille on varmaankin annettu tarkat yleisohjeet työhönsä. Luodun universumin rajoja ei haasteta, koetella saatikka ylitetä kuten tv-sarjan parhaimmissa osissa.

Borgiat

Yle TV2 on päässyt Borgiat - maan ja taivaan valtiaat -sarjassa jo kolmanteen jaksoon. Neil Jordanin käsikirjoittama ja ohjaama sarja on laatutyötä. Jeremy Irons ei ole urallaan juurikaan huonoihin rooleihin suostunut, ei tälläkään kertaa.

Tietyllä tavalla Borgiat ovat jatkoa Roomalle, tv-sarjalle, joka kierrätti antiikin ajan Rooman mehukkaimmat jutut nykypäivän katsojille. Borgiat sijoittuu samaan kaupunkiin keski- ja uuden ajan taitteeseen. Ironsin esittämä Rodrigo Borgia (1431-1503) valittiin paaviksi elokuussa 1492. Hallitsijanimekseen hän valitsi Aleksanterin, Aleksanteri VI kuoli 18. elokuuta 1503.

Täällä protestanttisessa pohjoisessa on uskonpuhdistuksen jälkeen puhuttu paljon pahaa Borgioista. Ei sillä etteikö suku olisi siihen aihetta antanut, mutta tarinoilla on tapana kerryttää itseensä sopivia lisiä. Käsikirjoittaja näyttäisi karsineen pahimpia juonen uskottavuuden säilyttääkseen.

Borgiat ovat olleet suosittu aihe populaarikulttuurissa aikaisemminkin. Italialainen sarjakuvantekijä Milo Manara on urallaan löytänyt useimmat seksiä, valtaa, juonitteluja ja julmuutta sisältävät historialliset ja kaunokirjalliset teemat. Niin myös Borgiat.

Milo Manara (s. 1945) ja chileläinen käsikirjoittaja, media-alan moniottelija Alejandro Jodorowsky (s. 1929) ovat toteuttaneet jo neljä sarjakuva-albumia Borgioista. Uusin niistä on vuodelta 2010. Borgia-albumeita ei ole suomennettu. Jodorowskyn Moebiukselle ja Arnolle käsikirjoittamia sarjakuvia on julkaistu useampiakin (Incal, Alef-Thaun seikkailut).

Kraivud Komiksissa on suomennettu näyte albumisarjan alusta. Kraivud Komiksin tarkoituksena on esitellä kustantajien näytesivujen avulla millaista sarjakuvaa muualla Euroopassa tehdään. Jos vaikka joku täällä innostuisi julkaisemaan...


* Manara, Jodorowsky ja Borgia



* * *

Sarjakuvista vielä: eilen kirjoitin kvaakkiin Leen Van Hulstin tuoreesta Turkuun sijoittuvasta sarjakuvaromaanista Maitoa ja lunta (Turun sarjakuvakerho 2012).

YK:n otsonipäivä 2012

Tänään vietetään Yhdistyneiden kansakuntien julistamaa otsonipäivää. Tänään 1987 kaksikymmentäneljä maata allekirjoitti Montrealin sopimuksen otsonikerrosta tuhoavien päästöjen vähentämiseksi. CFC-ponnekaasujen käyttö ja päästöt on erinomaisesti kuriin ja kaikki maailman maat ovat sitoutuneet sopimukseen.

Sairaslomalla oleva Timo Soini ilmeisesti erään pilapiirroksen innoittamana ehti plokissaan kyselemään otsonin suojelemisen perään. Että onko siitä mitään hyötyä ollut?

Sairaana ei kannattaisi töitä tehdä, heti seuraavana päivänä Ilmatieteen laitos kertoi otsonikerroksen olevan toipumaan päin. 25 vuotta sitten allekirjoitettu sopimus on tehonnut ja toiminut. Tosin ilmakehän klooripitoisuudet eivät vieläkään ole laskeneet vuoden 1980 tasolle, mitä pidetään edellytyksenä täydelliselle toipumiselle.

Otsonikerros suojaa ihmiskuntaa liialliselta UV-säteilyltä. Kymmenessä vuodessa CFC-kaasujen päästöt saatiin teollisuusmaissa pienennettyä murto-osaan aikaisemmasta. Silti napa-alueiden otsonikatoalueet jatkoivat kasvamistaan aina vuoteen 2006 saakka. Nyt laajeneminen on pysähtynyt, mutta ihosyöpäsairastuvuus on etenkin Australiassa ollut kasvussa.

Palautuminen on hidas prosessi, eikä muilla poliitikoilla ole syytä ryhtyä irvimään Soinia. Mitenkään suojassa emme vielä ole, eikä ongelma ole kokonaan ratkaistu. Kiina ja Intia ovat CFC-kaasujen suurimmat tuottajat ja päästäjät.

25-vuotisjuhlavuoden teemaksi on valittu Ilmakehän suojeleminen tuleville sukupolville ("Protecting our atmosphere for generations to come"). Sen otsonikerroksen suojeleminen osoittaa, että ilmakehään voi vaikuttaa. Mutta tuloksia saa aikaan hitaasti, todella hitaasti.

Siihen pilapiirrokseen palatakseni. Asiat tapaavat kadota julkisuudesta kun ne alkavat toimia.

* Ozone Day 2012
* Otsonikerros toipumassa – päästöjä rajoittavan sopimuksen solmimisesta 25 vuotta. Ilmatieteen laitos 13.9.2012.

Internetyhteyksien toimittajan vaihtajille vinkiksi. Älkää irtisanoko vanhaa sopimusta ennen kuin uusi toimii todistetusti.

Hieman taukoa siis bloginpidossa. Toivottavasti maanantaina tavataan taas.

Ensimmäinen värielokuva

BBC kertoi eilen, että National Media Museumissa Bradfordissa on urakoitu. Edward Raymond Turnerin vuosina 1901 ja 1902 kuvaamia filmejä oli muunnettu katseltavaan muotoon. Uutisvideossa näytettiin pätkiä työstä, muun muassa lapsia leikkimässä auringonkukilla ja  papukaijan väriloistoa.

Edward Raymond Turner tiedettiin värillisten filmien kehittäjäksi, hän oli saanut 1899 patentinkin menetelmälleen. Edison oli 1895 esitellyt yleisölle kinetoskoopin, jossa yksi ihminen saattoi katsoa käsin väritettyä liikkuvaa kuvaa. Ensimmäinen Edisonin esittelemä filmi oli Annabellen tanssi.

Seuraavana elokuva-alan haasteena oli saada värit taltioitua jo kuvausvaiheessa. Kilpajuoksu oli kova, menetelmiä patentoitiin jo ennen Turneriakin. Varhaisin oli ilmeisesti saksalaisen H. Isenseen 1897 patentoima, briteissäkin W. F. Greene sai patentin 1898. Muitakin patentoijia oli ennen Turneria.

Toimivaa värikuvaussysteemiä kehitettiin kilpaa. Patentoiminen ei silloin, kuten ei nykyisinkään, edellyttänyt toimivan laitteiston esittelemistä viranomaisille. Mahdollisesti tai ainakin periaatteessa toimivan menetelmän esitteleminen riitti. Jos se oli riittävän omaperäinen, sai patentin. Yksinoikeuksien varaaminen oli vain osa teknistä kilpajuoksua.

Turnerin menetelmässä kuvattiin kolmea väriä, punaista, vihreää ja sinistä. Turner kuoli sydänkohtaukseen laboratoriossaan vuonna 1903, siihen mennessä hän ei ollut vielä ratkaissut kuvaamansa yleisölle esittämisen ongelmia. Eri väreissä kuvatun yhdistäminen valkokankaalle ei onnistunut. Koekatsojille oli tarjolla vain sumuisia, epäselviä näkymiä.

Bradfordin elokuva-arkistossa digitaalitekniikalla oli filmattu saatu yhdistettyä niin, että katsojat viimein näkevät mitä Turnerin kamera on tallentanut. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. BBC:n dokumentti Turnerin filmeistä ja värielokuvan kehittämisestä tullee Ylenkin televisio-ohjelmistoon.



* World's first colour moving pictures discovered. BBC 12.9.2012.
* UK museum revives first-ever film shot in color. wsoctv.com 12.9.2012.

Maratonin taistelu

Suomalainen wikipedia kertoo, että tänään 490 eKr käytiin Maratonin taistelu. Ateenalaiset voittivat suurkuningas Kserkseen joukot, ja tunnetun tarinan mukaan Feidippides juoksi Maratonin kylästä Ateenaan kertomaan voitosta. Sotilas kuoli saatuaan viestin toimitettua perille. Antiikin myytti oli mitä sopivin uuden ajan pitkän matkan juoksijoiden innoittajaksi. Ja bonukseksi Feidippides oli sotilas.

Maratonista Ateenaan on noin neljäkymmentä kilometriä. Nykyajan maratoonarit juoksevat 42,195 kilometriä. Uudemman ajan tarinan mukaan matka piteni kuningatar Aleksandran pyynnöstä. Hän halusi seurata Lontoon olympialaisten (1908) maratonia, ja niin matka piteni vuonna 1921 virallistettuun mittaan.

Maratonin taistelulla on sotahistoriassa oma merkittävä sijansa. Ateenalaisia johtanut Miltiades kirjoitetussa historiassa ensimmäisen kerran käytti defensiivi-offensiivia, jossa hyödynnettiin kummankin taistelulajin etuja. Miltiades pakotti Kserkseen taisteluun vastapuolelle epäedullisissa olosuhteissa.

Maratonin taistelusta on ensimmäinen selostettu taktiikka Martti Santavuoren (1901-1972) vuonna 1941 julkaisemassa Suomen sotahistoriassa (Otava). Santavuoren Suomen sotahistoria oli kolmiosaiseksi aiottu oppikirjasarja, jonka ensimmäinen osa käsitteli itsenäisyyttä edeltänyttä aikaa. Toinen, 1943 ilmestynyt osa käsitteli "itsenäisyystaistelun 1918 yleismaailmallisen sodan osana".

Suomen sotahistorian kolmantena osana olisi pitänyt ilmestyä suursotaa käsittelevä teos. Sattuneista syistä se jäi ilmestymättä. Ammattiupseerin ja sotakorkeakoulun sotahistorian opettajan ei muuttuneissa olosuhteissa sopinut kirjoittaa omaa opusta aiheesta, varsinkaan oppikirjaksi tarkoitettua.

Sodan jälkeen Santavuori kirjoitti kolmiosaisen historiallisen romaanin Petrus, kirjuri (Otava 1945-48). Sen rivien välistä lienee luettavissa tuntoja juuri loppuneesta sodasta.

Santavuori oli debytoinut historiallisten romaanien kirjoittajana jo 1930-luvulla. Pääosa hänen tuotannosta onkin tätä lajityyppiä. Sotien jälkeen lisäksi Santavuori urakoi suomentajana.

Maratonin taistelusta alkanut Suomen sotahistoria jäi siis kesken. Sen sijaan kestävyyslajien juoksijat ovat maratonilla tuoneet kunniaa Suomelle 1940-luvun jälkeenkin. Janne Holménin Euroopan mestaruusjuoksu Münchenissa 2002 on jäänyt mieleen ylivoimaisena voittona. Holmén oli maalissa yli minuutin ennen muita ja kellotti kaikki väliajat omiin nimiinsä.

Viikonloppu Göteborgissa

Robert Meriruoho
Göteborgilainen viikonloppusatu
Sammakko 2012
78 s.


Kustannusosakeyhtiö Sammakko ja kirjan kansikuvassa oleva iäkäs puistojen mies yhdistelmänä saavat ajattelemaan, että tuossa on teos johon on tutustuttava tarkemmin. Sivulta seitsemän alkaa ensimmäinen runo ja se vetäisee mukaansa. "Isänmaa soitti tänne eilen / ja kertoi et mun homma ei toimi ..." Luen toisen osaston alkuun saakka ja vasta sitten alan ottaa selvää kenestä ja mistä on kyse.

Ruotsinsuomalainen Robert Meriruoho (s. 1989) on syntynyt Tukholmassa ja asunut Göteborgissa. Molempien kaupunkien yliopistoissa hän on opiskellut kieliä ja filosofiaa, hän on poikennut Suomessa Turussa ja Oulussa erilaisissa hanttihommissa, kirjan takakansitekstin mukaan hänet on viimeksi tavattu haudankaivajana Färsaarilla. Göteborgilainen viikonloppusatu on aikaisemmin julkaistu Ruotsissa (Finn-Kirja 2010), sivumäärän perusteella suomalainen laitos on edeltäjäänsä laajempi.

Tunnen hieman pettymystä kun kannessa oleva mies ei ole runoilija itse. Kannen kuva on huolella valittu, se johdattaa runojen tunnelmaan hyvin. Charles Bukowski on kirjoittajalle tuttu ja tärkeä.

Göteborgilainen viikonloppusatu on kolmen päivän, kolmen osaston mittainen. Perjantai, lauantai ja sunnuntai. Tunnelmien vaihtumiset ovat reihakkaita viikonloppuja viettäneille tutut.

Meriruoho haistaa elämän raadollisuuden nopeasti. Tunnistamisesta puuttuu leipääntyminen ja kyynisyys, raadollisuus saa runoilijan tarkentamaan ja julistamaan omaa elämänfilosofiaansa. "Ei kerrostaloja / Ei autotalleja / Ei autoja / Ei kallista julkista liikennettä / Ei julkisia väittelyjä / Ei vaikenemista / Ei rajoja ... Ja illan päätteeksi nukahdat kenen viereen haluat. / Kysyt: kysyt mikä sinun nimi on?"

Lauantaina ja sunnuntaina ei olla enää "viiskymppisten pubiruusujen" seurassa, vaan jonkun paljon tärkeämmän. Toinen ja kolmas osasto kavaltavat nuoren miehen. Raadollisessa maailmassa selviää rakkauden avulla.



 

Tulevaisuuden ennustamisesta

Iltalehden otsikkositaatti julisti, että "kukaan ei tiedä, mitä 12. syyskuuta tapahtuu". Sallikaa minut väittää vastaan. Yleisesti on tiedossa aika monta asiaa, jotka tulevat tapahtumaan ylihuomenna saksalaisista tuomareista ja heidän päätöksistään huolimatta.

Euroopan parlamentti kokoontuu Strasbourgissa. Esityslistalla on "erityisen tärkeänä asiana" Euroopan komission puheenjohtajan linjapuhe unionin tilasta. Puheeseen ja siitä käytävään keskusteluun on varattu koko aamupäivä. Iltapäivällä jatkuu parlamentin normaali työ, käsitellään erilaisia mietintöjä ja kansainvälisiä sopimuksia. Keskustelut jatkuvat aina kello 23 saakka, viimeisenä asiana listalla on banaaneja koskevan vakautusmekanismin täytäntöönpano.

Turun yliopistossa väittelee tietotekniikasta tohtoriksi M.Eng. Thomas Canhao Xu. Kiinan Jiangxissa vuonna 1983 syntynyt Xu on väitöskirjassaan kehitettänyt verkkopiirimenetelmää tulevaisuuden moniytimisten järjestelmien kommunikaatioalustaksi.

Coldplay esiintyy Münchenin olympiastadionilla kello 20.00 paikallista aikaa.

Pohjoismaisen kemikaaliryhmän kaksipäiväinen kokous Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa päättyy. Lausuttaneen ehdotuksia ja toivomuksia tekstiilien ja muovien kierrätyksen lisäämiseksi.

Tampereella BioMediTech isännöi kantasoluaiheista satelliittikokousta, joka lähetetään Glasgowsta internetin kautta eri puolille Eurooppaa. Jos haluaa mennä paikan päälle seuraamaan internettiä, niin osoite on Finn-Medi 1, 5. kerroksen luentosali, Biokatu 6.

Saariselällä on pihamarkkinat Laanilan Savottakahvilassa. Ohjelmassa on kello 11-16 ostamista ja myymistä.

Oulun perinteiset syysmarkkinat päättyvät. Tänään alkaville markkinoille on tulossa myyjiä Suomen lisäksi Virosta ja Ruotsista. Ennakkotietojen mukaan markkinoilta on saatavissa syksyisiä herkkuja, rinkeleitä, kalajalosteita, hunajaa, makeisia, vihanneksia ja käsitöitä. Pölypusseja ja metrilakua varmaankin myöskin.

Markkinoilla käymistä ei kannata jättää keskiviikkoiltapäiväksi. Silloin useimmat myyjät ovat jo kojujensa purkupuuhissa. Silloin ei enää eurokaan saa kauppaa aikaiseksi.

Whitakerin Beatles

Eilen piti sääennustuksen mukaan olla vain kuurosateita, mutta kylmää syksyistä vettä tuli taivaalta koko päivän. Tauotta. Niinpä poikkesin Kuopiossa katsomassa VB-valokuvakeskuksessa olevan Robert Whitakerin (1939-2011) The Beatles -näyttelyn. Sateenvarjoa tarvitsi kalakukkojen kaupungissakin.

Robert Whitaker toimi Beatlesin hovikuvaajana vajaan parin vuoden ajan 1964-1966. Whitaker palkattiin lähinnä kiertuekuvaajaksi, ja kun bändi 1966 ilmoitti vetäytyvänsä lavoilta niin kuvaajaakaan ei enää tarvittu. Perjantaina Yle uutisoi laajasti näyttelystä, ja Beatles-diggareita olikin lauantaina siihen tutustumassa.

Kiertuekuvia näyttelyssä ei ole juurikaan. Niiden oikeudet ovat Beatlesin perustamalla levy-yhtiöllä Applella, ja wikipedia-artikkelin mukaan Whitaker ei saanut myöhemmin lupaa julkaista kuvia kokoomateoksissaan. Näyttely on koottu Whitakerin omista, satunnaisia otoksia sisältävästä kokoelmista, ja siten se antaa hieman hajanaisen katsauksen kuvaajan työstä.

Näyttelyn vetonaulaksi mainostetaan Yesterday and Today -albumin teurastajakantta. Samasta kuvaussessiosta on esillä useampiakin kuvia.

Whitaker ystävystyi John Lennonin kanssa, ja tämä näkyy otoksissa. Bändin jäsenistä otetuista yksittäisistä kuvista Lennonin olemuksen Whitaker on onnistunut tallentamaan parhaiten. Eivätkä George Harrisonista otetut kuvat myöskään ole huonoja. Ringo Starr ja Paul McCartney jäävät hieman etäisemmiksi.

Lennon All England Boy (1964)

1960-luvun popkulttuuri oli kokeilujen aikaa. Whitaker käsitteli valokuviaan yli perinteisten pimiötekniikoiden. Näyttelyssä oli esillä Andy Warholin muotokuvien värimaailmaa lähestyvät henkilökuvat, ja myöhemmän Monty Python-televisiosarjan animaatiokollaasit mieleentuovia  yhteiskuvia. Lennon sai kuvankäsittelyssä kasvoilleen brittilipun kaksikin kertaa, yllä oleva Lennon All England Boy oli saanut keskeisen aseman näyttelyn ripustuksessa. Variaatio samasta kuva-aiheesta oli Union Jack John (1964), jossa silmälasien linssit olivat peilistä. 

Sheriff Road-kuvat 1, 2 ja 3 jäivät mieleen kehystyksestään. Kuvissa bändin pojat leikkivät styroksilevyillä, ja kuvat oli kehystetty samalla aineella kollaasityyliin. Whitakerin kollaasiura huipentui Beatlesien jälkeen. Creamin Disraeli Gearsin (1967) kansi oli Whitakerin tekemä.

Ehkä tämä näyttely ei tee täydellistä kunniaa Robert Whitakerille Beatlesien kuvaajana. Mutta mielenkiintoisen katsauksen työhön se antaa. Suositellaan Beatles-faneille ja muille brittiläisyyteen höyrähtäneille.


* Robert Whitaker - The Beatles 7.9.-28.10.2012

Uusi kanava ja vanhat sukupolvet

Tänään 1966 Yhdysvalloissa esitettiin ensimmäinen jakso Star Trek -televisiosarjasta. Sarjaa tehtiin kolme tuotantokautta, yhteensä 72/73 jaksoa. Televiopomojen mielestä Gene Roddenberryn luomus ei saanut riittävästi katsojia. Odotukset lienevät olleet suuret, sillä 1960-luvulla avaruudenvalloitus oli paljon puhuttu ja seurattu aihe.

Star Trek jäi kuitenkin nörttien mieleen ja vuosien mittaan siitä tuli kulttisarja. Pasifismia, tasa-arvoista yhteiskuntaa ja insinööritaitoja arvostava tv-sarja jäi monen nuoren mieleen tulevaisuuden todellisuutena.

Alkuperäistä Star Trekiä tehtäessä elettiin kuitenkin 1960-luvun arjessa. Hiljan luin väitteen, että tasa-arvoisuuden mannekiinina sarjassa ollut Nichelle Nicholsia (luutnantti Uhura) ei suostuttu palkkaamaan tv-sarjan vakituiseksi näyttelijäksi. Nicholls olisi ollut mukana jaksokohtaisin sopimuksin. (Tosin tällainen järjestely näyttelijälle 1960-luvulla taloudellisesti huomattavan edullinen, koska lyhyistä työsuhteista maksettiin erityiskorvausta.)

Star Trek siirtyi valkokankaalle palatakseen televisioon vuonna 1987. Oli uusi USS Enterprise, uusi kapteeni, uusi miehistö, uusi sukupolvi. The Next Generation. Star Trek eli pari vuosikymmentä uutta renesanssia. Nyt brändi taitaa olla taas tauolla korkoa kasvamassa. Viimeisimmässä tuotoksessa, vuoden 2009 elokuvassa Star Trek Uhuran etunimi paljastettiin. Se on Nyota.

Viime viikolla Suomessa aloitti uusi televisiokanava, Kutonen. Nimestään huolimatta se toimii kanavapaikalla 11 ja on kanavapaikalla 10 olevan TV5:n kanssa osa saksalaista ProSiebenSat.1 Media AG –konsernia. Eilisen uutiset kertoivat, että ruotsalaisten tietojen mukaan Suomen kaupallisten kanavien ykkönen MTV3 on tehnyt "jättitappiota", koska uudet kanavat (TV5, Kutonen, Fox) myyvät mainosaikaa polkuhinnoin.

Kutonen on aloittanut kilpailun yleisöstä vanhoin tutuin keinoin. 1990-luvulla alkuperäinen Star Trek -sarja nähtiin Suomessa useita kertoja, yleensä uuden kanava lanseerauksen yhteydessä. Kutonen on 15-34-vuotiaita miehiä houkutellakseen valinnut ohjelmistoonsa vuonna 1987 alkaneen Star Trek -sarjan.

Uuden sukupolven ensimmäisiä jaksoja seuratessa on tullut mieleen, että niissä alleviivataan Star Trekin perusideologiaa turhankin voimakkaasti. Elämää todella kunnioitetaan kaikissa muodoissaan. Mutta, kuten Kalaksikukossa todettiin, Kutosen esitystahdilla (viisi jaksoa viikossa) päästään nopeasti "hyvään materiaaliin".

Startrek.comin mukaan Googlekin juhlistaa Star Trekin 46-vuotisjuhlia.

Jyväskylän runous

Pikaisesti Jyväskylässä poiketessa ehdin huomata, että Vapauden- ja Vaasankatujen kulmaukseen tulevat uudet kerrostalot on nimetty. Yksi entisen koulun tontille tulevista taloista on nimetty Runoudeksi, ja sitä hallinnoimaan on perustettu Asunto Oy Jyväskylän Runous. Vaasankadun varrella olleessa kyltissä tulevaa taloa mainostettiin juhannusöiseen rakkauteen viittaavalla runolla.

"Jyväskylän runokoulukunnan" kanssa rakennuttajalla ei liene mitään yhteyksiä, ainakin mainostauluun valitun runon tyylin perusteella. Rakennuttajan lakiasiantuntijat sen sijaan saattavat runollisuudellaan tietää runokoulukunnasta jotakin. Kaupparekisteri-ilmoitukseen on kirjoitettu näin:  

Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita n. 2150/10800 suuruista määräosaa kiinteistöstä (liite 1), joka sijaitsee Jyväskylän kaupungin 1. kaupunginosan korttelissa 72 tontilla nro 1 (179-1-72-1) sekä omistaa ja hallita tontilla olevaa asuinrakennusta, jonka huoneistojen yhteenlasketusta lattiapinta-alasta enin osa on varattu osakkeenomistajille asuinhuoneistoiksi.

Ahkerasti näytettiin Jyväskylän keskustassa rakennettavan ja remontoitavan. Kunnallistalo/Kaupungintalo oli saanut remonttiverhon ylleen ja vanhoja rakennuspiirustuksia työmaa-aitaansa.

Kontrafaktuaalinen Suomi

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) on jälleen herättänyt ajatuksia Suomen mahdollisesta kansandemokratiaksi muuttumisesta ilman sotaveteraanien ponnisteluja. Eräässä nettikommentissa (linkkiä en tähän hätään löydä) pohdittiin, että suomalaiset lukevat Oksasen Viroa käsitteleviä kirjoja väärin. Että niissä nähtäisi millaiseksi Suomikin olisi saattanut muuttua.

Lukijoilla on täysi vapaus tulkita teoksia miten haluavat. Siihen ei pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista. Ei kirjailijallakaan, kun on käsikirjoituksen maailmalle lähettänyt.

Viron kohtaloa Oksasen teos saa surkuttelemaan. Esimerkiksi Antti Majander lopettaa uutuuden arvion seuraavasti:

Pienellä Virolla on piisannut suuria, rauhankyyhkyt kitaansa ahmaisseita riivaajia. Kun hakaristi lähtee Sofi Oksasen romaanissa ja sirppi ja vasara tulevat syyskuussa 1944, Viron oma lippu ehtii liehua niiden välissä vain viisi päivää Tallinnan Pitkän Hermannin salossa.

Siinä raossako heidän olisi pitänyt näyttää, keitä he oikein ovat.

Suomen ja Viron historiassa 1930-luvulla on yksi suuri ja oleellinen ero. Kun Suomessa Mäntsälän kapina jäi kapinaksi, ja Väinö Tanner kieltäytyi Rafael Haarlan ehdottamasta Suomen diktaattorin virasta, niin Virossa 1934 yksinvaltiaaksi nousi vallankaappauksessa Konstantin Päts. Diktaattori Päts kielsi puolueet ja hajotti kansanedustuslaitoksen.

Muutamia vuosia sitten Martti Turtola julkaisi tutkimuksen Pätsin kakkosmiehenä olleesta kenraali Johan Laidonerista, Viron Mannerheimista (Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940, Otava 2008). Kirja herätti Virossa suurta närkästystä, lukijat eivät tahtoneet uskoa että Viro toisen maailmansodan alkaessa teki liittolaissopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

Helsingin Sanomat otsikoi Turtolan kirjan arvion kysymyksellä Milloin Viro valitsi väärin? Turtola pohtii milloin diktaattori ja hänen kenraalinsa päätyivät valitsemaan Neuvostoliiton kumppaniksi Saksan sijaan. Ehkä kuitenkin se perimmäinen väärinvalinta tapahtui demokratiasta luopuessa, silloin kun kansa salli vallankaappauksen.

Demokratiasta kiinnipitäminen antoi Suomelle rauhanneuvotteluissa enemmän kuin täällä on ymmärrettykään. Niin harva maa selvisi läpi 1930-luvun tasavaltaisena käytännössäkin. Tämä olisi tärkeä muistaa tämän ajan myrskyissä, vaikka poliitikot ovat inhottavia, omaa etuaan ajavia ja kaikkea muuta kammottavaa ja epäjoustavaa.

Tauko (Tacet)

Tänään tulee kuluneeksi sata vuotta säveltäjä John Cagen (1912-1992) syntymästä. Yllä on hänen kuuluisimman sävellyksensä nuotit sellaisina kuin säveltäjä ne kirjasi ylös vuonna 1960.

I tacet, II tacet, III tacet, yhteensä kolme taukoa. Yleensä sävellys tunnetaan sen ensimmäisen esityksen kestoon viittaavalla 4'33'' nimellä. Pianisti David Tudor ensiesitti teoksen 29. elokuuta 1952 Woodstockissa New Yorkissa. Tuolloin soittimena oli piano, ja osat kestivät 33 sekuntia, kaksi minuuttia 40 sekuntia ja minuutti kaksikymmentä sekuntia. Cage sittemmin määritteli, että teos voidaan soittaa millä tahansa kokoonpanolla ja sen kesto voi olla mitä tahansa.

Cagen kirjoittamasta huolimatta 4'33'' ja Tacet lasketaan yleensä eri sävellyksiksi. Samaan sävellysperheeseen lasketaan myös Cagen 1962 tekemä 0'00''.

Ylläoleva on kopioitu Ubuwebistä, joka on varsinainen 1900-luvun kokeellisen taiteen aarreaitta. Sen syövereissä on paljon erilaista aineistoa John Cagelta, ja lukuisilta muilta taiteilijoilta. Esitysten taltiointeja, levytyksiä, elokuvia, tekijöiden haastatteluja ja luentoja, tutkijoiden kirjoituksia ja jopa tv-sarjoja. Ubuwebissä vierähtää päivä jos toinenkin.

Suomen Yleisradio on muistanut Cagea monin tavoin. Tänään illalla Helsingin Musiikkitalosta tulee suorana lähetyksenä Yle Radio1:ssä John Cage sata vuotta -teemailta. Sen aikana on mahdollisuus kuulla myös 4'33''. Yleisöksikin saa paikalle mennä.


* Ubuweb Sound: John Cage
* Ubuweb: John Cage Tacet
* Yle: John Cage sata vuotta teemailta - linkkejä myös muihin Ylen Cagea käsitteleviin radio- ja televisio-ohjelmiin.