keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Uleå oli ykkönen
Oulun kaupunkiin hankittiin vuonna 1914 kahdeksantoista uutta autoa. Näistä puolet oli takseja ja toinen puoli ostettiin yksityiskäyttöön. Oulun autokanta moninkertaistui vuodessa, ensimmäinen maailmansota pysäytti uusien kulkupelien hankinnan kokonaan kuudeksi vuodeksi. Vuonna 1914 Oulussa aloitettiin autojen paikallinen rekisteröinti, jotta hyrysysyt erotettaisiin toisistaan.
Auto on ollut aina statussymboli. Auton statusarvoa nostavat sen rekisterikilvet, tämä ymmärrettiin Oulussakin. Yksityisen numerolaatan OULU – 1 sai edustusautoonsa metsäteollisuusyritys Uleå Oy. Åströmin veljekset Hugo ja Hjalmar joutuivat tyytymään seuraaviin numeroihin, mutta he hankkivatkin käyttöönsä kolme autoa.
Rekisteröintipäivän perusteella Santaholma Oy johtaja insinööri Antti Santaholma olisi ollut oikeutettu Åströmien saamaan numero kakkoseen, mutta hän pyysi ja sai autolleen numeron kuusi. Santaholman liikehuoneisto oli Aleksanterinkadulla juuri talossa numero kuusi.
Uleå Oy piti tiukasti kiinni vuonna 1914 saamastaan ykkösestä. Kun huhtikuussa 1915 yhtiön ensimmäinen auto oli pakko-ostettu Venäjän armeijan käyttöön, niin kaksi päivää myynnin jälkeen metsänhoitaja Jarl Arnkill kävi poliisilaitoksella varaamassa rekisterinumeron edelleen yhtiön käyttöön. Toukokuussa 1915 kilvet asennettiin kuusipaikkaiseen Opel -henkilöautoon.
tiistai 30. lokakuuta 2007
Työn asiantuntijat
Suomalaisen työn laatua parannetaan nykyisin erityisesti rajaamalla tehtäviä ainoastaan koulutuksen saaneille ja virallisesti hyväksyttyille asiantuntijoille. 1960-luvun Belgiassa lienee jo kivi- ja rappaustyöt määritelty sellaisiksi, ainakin Castafioren koruissa Haddock tilasi Isidor Boullun korjaamaan Moulinsartin rikki mennyttä porrasta.
Lapsena ihmettelin tuollaista ratkaisua. Miksi Tintti ja Haddock yleensä niin tarmokkaina ja asioihin tarttuvina ihmisinä eivät itse korjanneet porrasta? Tuhatkauno olisi varmasti ollut kykenevä keksimään jonkin erikoislaastin portaita varten.
Tarinan kerronta ei aina kulje lukijan aivoitusten mukaan. Sitä paitsi tuomalla herra Boullun sarjakuvaan Hergé sai purettua omia turhautumiaan erääseen herra Boulluun, joka yli kahden vuoden ajan korjasi sarjakuvapiirtäjän maaseutuasuntoa. Taiteilijan kosto on armoton!
Herra Boullun työtahti oli askarruttanut hänen muitakin toimeksiantajiaan. Pian Castafioren korujen ilmestymisen jälkeen Hergé sai kirjeen, jossa lukija tiedusteli onkohan sarjakuvan Boullu se sama Boullu, joka oli pitkään korjannut lukijankin taloa. Oli ollut.
En ole yhtään vakuuttunut siitä, että palveluiden tai tavaroiden laatua parannettaisiin sallimalla niiden tekeminen vain tutkinnon suorittaneille. Virka- ja oikeuskoneistoissa rajaaminen on jo vanha perinne, ammattitöissä perinne juontaa 1800-luvun lopulle. Lukuisten höyrylaivaonnettomuuksien vuoksi laivan kuljettaminen sallittiin ainoastaan kirjalliset kokeet läpäisseille. Näin haluttiin kitkeä kilpa-ajoa ja ruorijuoppoutta.
Elinkeinovapaus purki vanhan ammattikuntalaitoksen yksinoikeudet tiettyihin töihin, mutta ammattikuntalaitos näyttäisi olevan palaamassa laadun ja turvallisuuden nimissä tehtävin rajauksin. Kun koulutuskuntayhtymät perivät koulutuksista ja kokeista maksuperusteista hintaa, niin tutkinnon pystyvät suorittamaan ne joille sen työnantaja maksaa. Työllisyyskoulutuksina ei noita kokeita juurikaan voi tehdä. Ammattikuntien aikaankaan kisällistä mestariksi saattoi nousta vain valmiiksi varakas (mestarin poika), koska mestarinnäyte oli niin kallis tehdä ettei muilla siihen ollut varaa. Vaikka kuinka taitava kisälli olisikin ollut.
Uusin pelkästään asiantuntijoiden tehtäväksi varattu työ on autojen renkaiden vaihtaminen. Laadun ja turvallisuuden takaamiseksi työ pitäisi teettää valtuutetuissa rengasliikkeissä.
Ennen Ouluun palaamista uhmakkaasti vaihdoin talvirenkaat alle kuitenkin ihan itse. 22 vuoden, ellei pidemmänkin, kokemuksella.
maanantai 29. lokakuuta 2007
Se ei ollut ihan sama asia
Vajaat kaksi viikkoa sitten Yleisradio esitti Karsten Kjaerin dokumentin Usko ja pelko (Bloody Cartoons). Dokumentissa nähtiin ensi kerran Suomen tiedotusvälineissä tanskalaiset Muhammed -pilapiirrokset (siis nettiä mukaan laskematta).
Suomi ja maailma on ennallaan. Mitään järkyttävää ei tapahtunut esittämisen johdosta.
Dokumentissa Kjaer näytti Jyllands-Postenin kuvat Teheranin pilapiirroksien vastaiset mielenosoitukset organisoineelle 70-vuotiaalle; tämä nauroi jo ensimmäiselle. Tuo ei ole Muhammed, tuo on intialainen sikhi!
Idästä tulee siis iranilaisillekin selkäytimestä nouseva inho.
Moninaisten vaiheiden jälkeen sain valmiiksi teoksen suomalaisten omasta Muhammed -kohusta, Kaltion verkkosivuilla julkaistusta Ville Rannan Muhammed, pelko ja sananvapaus -sarjakuvasta nousseesta mekkalasta.
Kaltiokohu oli vahvasti kotikutoinen, tosin suurten finanssitavaratalojen viestintäosastojen avustuksella.
Seuraa mainos: teosta on saatavilla Osuuskunta Jyväs-Ainolan verkkosivujen kautta, myöhemmin muualtakin. Mukana myös Rannan sarjakuva, ensimmäistä kertaa väreissä painotuotteessa.
Ja on tekstissäni kuvituksena myös Jyllands-Postenin kuuluisaksi tullut sivu. Mutta vain pienenä, sisämarginaaliin ahdettuna.
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Feministinen fantasia
Doris Lessingin Nobel-voiton kunniaksi on päätetty julkaista uudelleen Väkivallan lapset -kirjasarja. Henkilökohtaisesti olisin iloinnut enemmän skifi-teosten uudelleenjulkaisuista. Shikasta: asia: kolonisoitu planeetta 5 ja koko Canopus Argossa: arkisto -kirjasarja on jäänyt paremmin mieleeni, ja siihen haluaisin palata.
Feministisessä skifissä/fantasiassa kaunis puoli on tulevaisuuskuoren alta paljastuvat mallit tasa-arvoisemmasta yhdessäelosta. Yksi tuore tuollainen romaani on Ursula LeGuinin Sanan mahti (wsoy 2007). Teos on toinen, itsenäinen osa Länsirantasaagaan. Kauppa- ja sotilaskansojen yhteiselon kuvaus on allegoria sukupuolten välisistä alistussuhteista ja siitä miten nuo suhteet tulisi purkaa ja normalisoida.
LeGuin on nykyisin parhaiten tunnettu Maameren tarinoista. Toisin kuin Goro Miyazakin elokuvassa, ei kirjoissa tapahdu isänmurhaa. Myös Sanan mahdissa isänmurha jää tekemättä. Sen valehdellaan tapahtuneen, mutta valheella on lyhyet jäljet.
LeGuin näyttäisi siis ajattelevan että yliminä voi koettelemusten kautta muuttua ilman symbolisia murhiakin. Henkilökohtainen kokeminen. Sitä LeGuin taitaa arvostaa:
Mietin mahtaako miesten olla naisia helpompi ajatella ihmisiä numeroina, lukuina, leikkisotureina joita voi siirrellä mielin määrin mielikuvituksen sotatantereilla. Esineellistäminen tuottaa mielihyvää, kiihottaa ja vapauttaa toimimaan silkan toiminnan vuoksi, vain jotta päästään manipuloimaan lukuja, leikkimään pelinappuloilla. Isänmaanrakkaus, kunnia, vapaus ovat nautinnolle annettuja nimiä, ihmiset pannaan kärsimään ja tappamaan ja kuolemaan leikin varjolla. (Ursula LeGuin. Sanan mahti (suom. Kristiina Rikman). WSOY 2007, 262.)
lauantai 27. lokakuuta 2007
Nenäpäivä
Useilla sarjakuvahahmoilla on huomattava nenä. Toisilla taas tarinan mukana muuttuva nenä. Syksyllä Suomessa vieraillut Christophe Blain otti kaiken irti Maalari ja merirosvo -sankarinsa Isaacin nenästä. Blain sanoi lempinovellinsa olevan Gogolin Nenä ja lempisarjakuvasankarinsa Crumbin Mr. Snoid (kuvassa).
Sarjakuvasankarien nenistä erikoisin on silti Mikko Vilkastuksen. Sellaista kolvia ei ennen ole nähty. Julkkispiireihin pyrkivän hahmon nenän luulisi riittävän sinne pääsyyn.
Tämä kolvipohdinta eilisen nenäpäivän kunniaksi.
* * *
Uudessa Tieteessä tapahtuu -lehdessä on kirjoitus Koipeliini ei linnusta enää – sarjakuvan matka Suomeen.
perjantai 26. lokakuuta 2007
Utopistinen uutinen
KTM ja StoraEnso keskustelivat kansalaisturvallisuudesta
Julkaistu 25.10.2007, klo 09.03 (päivitetty 20.10.2007, klo 00.03)
Kauppa- ja teollisuusministeriö on torstaina vedonnut StoraEnson edustajiin joukkoirtisanomisten estämiseksi. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies keskusteli metsäyhtiön kanssa kansalaisturvallisuudesta. Viime viikolla samanlainen tapaaminen käytiin työntekijäjärjestön kanssa.
Ministeriö on aiemmin arvioinut, että StoraEnson mahdolliset irtisanomiset vaarantaisivat suomalaisten terveyttä ja saattaisivat johtaa jopa ihmishenkien menetyksiin. Arvio perustuu lakkautettavien tehtaiden sijaintipaikkakunnilla tehtyihin selvityksiin.
Molemmat osapuolet toivovat, että kiista ratkeaa jo neuvottelupöydässä. Ministeriö ei halunnut kommentoida poikkeus- tai kriisilakeja, joilla StoraEnso voitaisiin komentaa tehtaiden toiminnan jatkamiseen.
Metsäteollisuusyhtiö StoraEnso uhkaa joukkoirtisanomisilla ensi vuonna, ellei Venäjän puutullikysymystä saada sitä ennen ratkaisua. Irtisanomiset on uhkaavat lähes 1200 koneenhoitajaa ja muuta työntekijää.
(vrt. Ylen uutista)
torstai 25. lokakuuta 2007
Tekijänoikeudet
Veikko Huovisen romaanin Kasinomies Tom (Otava 1990) alkuasetelma on huovismaisen kutkuttava: äiti on ennen kuolemaansa oikeudellisin järjestelyin taannut pojalleen asuinpaikan loppuelämäksi. Pitkilleen kukaan ei ole kiinnostunut noista järjestelyistä, ja poika Leo Bauer (nukkavieru entinen taideopiskelija) asustelee, elelee, kokee ilon hetkiä ja vastoinkäymisiä. Äidin muu perintö taitaa tulla hummatuksi.
Kun ei enää muuta ole, on kuitenkin mökki, jota Bauerin ei ole pakko pois luovuttaa. Oli tilanne mikä tahansa.
Talouselämän heiluvat konjunktuurit nousuvaiheessaan saavuttavat Bauerin mökinkin ja siitä tarjotaan huomattavan suuria summia. Uhkaillaan ja pelotellaan. Mutta Bauerin ei ole pakko siitä mihinkään hintaan luopua.
Niinpä tontin ostaneen keinottelija Tom Johanssonin on otettava Bauer mukaan suunnitelmiinsa ja kohennettava mökkiä, asennettava siihen sähköt, viemäröinti ja uudistettava julkisivu. Bauer olisi tyytynyt entiseenkin, mutta Johanssonin oli omien etujensa vuoksi tehtävä Bauerista edustuskelpoinen, osallinen maailmasta.
Tämä alkutilanne tuli mieleeni nykyisestä tekijänoikeuksien "kehittämistä" ja hallinnonalan vaihtoa koskevasta keskustelusta.
Ja kuten varmaan arvaattekin, kirjan lopussa vajaa vuosi myöhemmin Johansson on vararikossa ja Bauer saa tarjouksia teollisuusneuvos Röykältä.
Äiti-valtio on nykyisessä lainsäädännössä kauniisti määritellyt, etteivät tekijänoikeudet siirry toisen nimiin. Ei edes kossupullosta valomerkin jälkeen.
[Kannen tarrat kertovat erään kirjakauppaketjun maksullisesta kirjastokokeilusta 90-luvun taitteessa]
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Asioilla on puolensa
Suomen pitkäikäisin yhtäjaksoisesti ilmestynyt sarjakuva on Veikko "Joonas" Savolaisen (s. 1929) Unto Uneksija. Se aloitti uneksuntansa vuoden 1966 alusta Pellervo -lehdessä. Eilen selasin postin tuomaa Pellervon näytenumeroa, tai tarkkaan ottaen Kodin Pellervon, joksi nimi on nykyisin muuttunut. Toden totta: uusissa mietteissä oli Unto lokakuun 2007 numerossakin.
Unto tuli tutuksi 1970-luvulla mummolassa, jonne Pellervo tuli tilattuna. Tarinoiden kaava oli yksinkertainen (kuten parhaissa sarjakuvissa aina): 10-12-vuotias Unto -poika haaveilee parannuksesta/helpotuksesta tms. asemaansa, mutta uneksuntansa lopuksi joutuu toteamaan asioiden suhteellisuuden.
Tuoreen numeron tarinassa Unto pohtii selviäisikö koulusta helpommalla olemalla opettaja. "Väsymyskin on suhteellista" toteaa Unto lopuksi.
Kuvassa netissä löytynyt Unto maaliskuulta 2002, mustavalkoisena.
Pitkää ikää Unto!
tiistai 23. lokakuuta 2007
Niin sanotut perinteet
Monet perinteisiksi koetut asiat eivät ole oikeita perinteitä. Brittien kuningashuoneen perinteistä on suuri osa Edvardin ajalta (1900-1910). Edvard tykkäsi juhlia toisin kuin äitinsä Viktoria ja kaivoi koko joukon aiheita esiin saarivaltakunnan kuningashuoneiden historiasta ja keskiajan hämäristä.
Niin sanotuilla perinteillä usein yritetään legitimoida jotain, jonka tiedetään olevan laitonta tai moraalisesti tuomittavaa. Viime päivinä esiinnoussut esimerkki aiheesta on emäntä -ammattinimike. Ei siis maatilatalousyrittäjä, vaan esimerkiksi kokin tai vahtimestarin työssä oleva 'keittäjä-' tai 'aulaemäntä'.
Vuonna 1987 Suomessa kiellettiin työsyrjintä. Työpaikkahakemuksissa ei enää saanut määritellä, hakeeko työnantaja tehtävään miestä vai naista. Tuon lain säätämisen jälkeen on syntynyt koko joukko erilaisia emäntä ja isäntä -loppuisia ammattinimikkeitä. Enemmän emäntä.
Suomen kielen lautakunta suosittaa aivan oikein tuollaisten uusien sukupuolisidonnaisten nimitysten keksimisen kieltämistä ja parina viime vuosikymmenenä käyttöönotettujen unohtamista.
En netin kautta saanut tilastokeskuksesta selville, mitä kaikkea uutta on vuodesta 1987 lähtien keksitty, mutta tapaturmavakuutuksen ammattiluokituksen uudistuksessa käyttöön hyväksyttiin uusina nimikkeinä vuoden 2004 alusta seuraavat:
399 Messuemäntä
557 Autoemäntä
911 Emäntä (ei maatalous)
942 Kerrosemäntä (siivoustyö)
991 Lentoemäntä
Uusina isäntä -ammattinimikkeinä otettiin käyttöön:
404 Poroisäntä
Uusista emäntä -nimikkeistä eniten hämmästyttää lentoemäntä. Tässä kohtaa on ilmeisesti menty takapakkia: aikoinaanhan lentoemännät ja stuertit, jotka tekevät samaa työtä, luokiteltiin samaan matkustamotyöntekijöiden ryhmään. Sukupuoliero on tässä kohtaa siis nostettu taas esiin.
Kielipeli pelaa, jos peliä ei keskeytä.
maanantai 22. lokakuuta 2007
Onnitteluruno
Ehdin jo luulemaan, että suurta suosiota syntymäpäiväni ovat saaneet... Jos etsit onnittelurunoja tai värssyjä, niin niitä löytyy paremmin linkin takaa.
Täytän tänään 40 vuotta. Koska Leevi Lehdon ensimmäinen kokoelma Muuttunut tuuli (Otava 1967) julkaistiin 40 vuotta sitten, pyysin hänen runokoneeltaan päivään liittyvän runon:
Omia runoja voi tehdä Leevi Lehdon Google-koneella:
http://www.leevilehto.net/google/google.asp tai
http://195.197.115.163/google/google.asp
tai Jussi Lahden ohjelmoimalla haiku-runorobotilla Yöstäjän-sivulla
tai pelaamalla Tatu Pohjavirran RunoAivolla
tai täydentämällä lomakkeen kysymyksiä Runokoneessa:
Runokone.com
kokeilla voi myös Jouni Kempin Runoreseptiä.
Ajoittain runokoneet saattavat olla ahkerassa käytössä ja siksi hitaita - Lehdon googlekone ei taida enää toimia hakukoneessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Vanhoja tuttuja värssyjä löytyy linkin takaa.
Täytän tänään 40 vuotta. Koska Leevi Lehdon ensimmäinen kokoelma Muuttunut tuuli (Otava 1967) julkaistiin 40 vuotta sitten, pyysin hänen runokoneeltaan päivään liittyvän runon:
22. lokakuuta 1967
Compiled 10/22/2007 12/29/1899 10:49:32 PM GMT
Meksikon Grand Prix 1967
oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 22. lokakuuta
1967 Autódromo Hermanos Rodríguez -radalla. ...
8. lokakuuta
– Che Guevara ja hänen joukkonsa jäivät kiinni Boliviassa. ... jazz-muusikko; 22.
heinäkuuta – Carl Sandburg, yhdysvaltalainen kirjailija ...
Helsingissä 27 päivänä lokakuuta
1967 tehdyn Suomen Tasavallan hallituksen ja Ranskan Tasavallan hallituksen välisen
kansainvälistä maantieliikennettä ...
Omia runoja voi tehdä Leevi Lehdon Google-koneella:
http://www.leevilehto.net/google/google.asp tai
http://195.197.115.163/google/google.asp
tai Jussi Lahden ohjelmoimalla haiku-runorobotilla Yöstäjän-sivulla
tai pelaamalla Tatu Pohjavirran RunoAivolla
tai täydentämällä lomakkeen kysymyksiä Runokoneessa:
Runokone.com
kokeilla voi myös Jouni Kempin Runoreseptiä.
Ajoittain runokoneet saattavat olla ahkerassa käytössä ja siksi hitaita - Lehdon googlekone ei taida enää toimia hakukoneessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Vanhoja tuttuja värssyjä löytyy linkin takaa.
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Perustulo
Maataloustukiasiat ovat viikon mittaan olleet paljon esillä. Viimeksi maitokiintiöt. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila kertoi asettaneensa toimikunnan miettimään, miten maidontuotantoa tulevaisuudessa voitaisi tukea tuloksellisuuden mukaan. Tiedän, että se on monen maanviljelijän toive. Myös muissa tuotteissa.
Valitettavasti taitaa vain olla niin, että EU ja Suomi on WTO-neuvotteluissa sitoutunut maataloustuotteiden tuotannon tukien vähentämiseen. Luultavasti yhä useampi tuki muuttuu tila-, viljelijä- tai tuottajakohtaiseksi, koska WTO-sopimusten ehdot olisi täytettävä. Jo nyt osa tuista maksetaan ilman mitään liitosta todelliseen tuotantoon. Ikäänkuin maanviljelijän perustulona, viljelijän kansalaispalkkana.
Mediassa on kerrottu, että viljelijät ovat pahoinvoivin ammattiryhmä. Olen pohtinut, että olisiko syy juuri tuo tulojen "perustulomaisuus". Suurinpiirten sama summa tipahtaa tilille tiettyjen perusasioiden hoitamisen jälkeen tekipä mitä tahansa -- tai oli tekemättä.
Lapsilisää on joskus kutsuttu perustulon alkumuodoksi tai ikään sidotuksi esiasteeksi. Haluaisitteko elää koko elämänne lapsilisillä?
Tätä kirjoitusta ei millaan muotoa ole tarkoitettu viljelijöitä tai heidän tukiaan vasten. Se on ainoastaan pohdinnan aiheeksi perustulon kannattajille.
Lapsilisiä on joskus kutsuttu myös lapsentekopalkkioksi. Saatu palkkio tuntuu aina hyvältä. Ehkä siitä tuo nimikin.
Ensimmäiset Suomen valtion maksamat maataloustuet 1920-luvun lopulla olivat sonnipalkkioita. Niistä sopiminen kaatoi Väinö Tannerin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen.
(kuva Jäppilän Hyvätuuli ky:n sivuilta. Useampana kesänä olen saanut maantieltä ihailla tuota karjaa)
lauantai 20. lokakuuta 2007
Toleranssi
Niin sanottua nollatoleranssia on ehdotettu liikenteen lisäksi ratkaisuksi vaikka mihin. Esimerkiksi sairaanhoitajakouluun pääsemiseen. Mutta mitä se toleranssi oikeastaan on?
Bisneksessä puhutaan mielellään talentista ja toleranssista. Ne sopivatkin markkinaihmisille: talentti oli muinainen suuri raha (Homeroksen aikoina se oli härän arvo kullassa. Aleksanteri Suuren aikoina hopeatalentti oli noin 26 kiloa hopeaa. Uuden testamentin aikoina talentti oli noin 6 000 denaaria, kun denaari oli työläisen päivän palkka) ja toleranssi siedettävä mittavirhe (kuinka suuri virhe saa olla ennen kuin osa hylätään). Nollatoleranssi tarkoittaa siis kaikenlaisten poikkeamien täydellistä kieltoa. Kaiken on oltava täsmälleen samasta muotista. Täysin samanlaisia, virheettömiä.
Mielihyvällä luin Savon Sanomista pääkirjoitustoimittaja Erkki Ryynäsen kirjoitusta:
Nuhteeton käyttäytyminen on tavoitteena paikallaan. Lakisääteinen nollatoleranssi eri elämänaloilla johtaa kuitenkin säädösten sovellutuksessa mahdottomuuksiin. Jokainen lipeää jossakin joskus.
Yhteisötasolla nollatoleranssi haiskahtaakin diktatuurilta. Vapaa yhteiskunta ei voi toimia, ellei sen nivelissä ole hiukan liikkumatilaa. DDR on valvontakokeiluna tuoreessa muistissa, Pohjois-Koreassa tehdään yhä ihmiskokeita nollatoleranssilla.
Hienoa! Toivottavasti suvaitsevaisuus saisi laajempaa kannatusta.
perjantai 19. lokakuuta 2007
Syyslomaviikon horoskooppi
Avun 41/2007 horoskooppi ajanjaksolle 12.-18.10. lupaa vaaoille: "matka toiselle paikkakunnalle on mahdollinen".
Näin tapahtuikin. Olen siirtynyt toiselle paikkakunnalle syyslomailemaan. Mutta vasta 19. päivä.
Päivittäinen länsimainen horoskooppi on esimerkiksi tämän linkin takana]
Näin tapahtuikin. Olen siirtynyt toiselle paikkakunnalle syyslomailemaan. Mutta vasta 19. päivä.
Päivittäinen länsimainen horoskooppi on esimerkiksi tämän linkin takana]
torstai 18. lokakuuta 2007
Lahtarien kunnia
Esko Salminen vaatii valkoisten kunnian palauttamista. Saakoonsa: kaikki kunnia ja ylistys lahtareille!
Mutta Salmisen vaatimus oikeistolaisesta suurromaanista onkin vaikeampi juttu. Sellaista kun ei käskien suurellakaan apurahalla kirjoiteta. Ja vastahan ylipäätään oikeistolaiset taiteilijat olivat Helsingin Sanomissa hakusessa, täikammalla pari oli löydetty. Susi suurella rahalla sutta tekemään.
Päällisin puolin punaisten ja valkoisten välille syntyi sopu jo 1927, alle kymmenen vuotta sisällissodan jälkeen. Sattui nimittäin niin, että presidentti Relander sairastui. Protokollan mukaan hänen tehtäviensä hoito siirtyi pääministerille, joka tuolloin sattui olemaan sosialidemokraatti Väinö Tanner.
Maailmansotien välillä presidentin tehtäviin kuului valkoisten vuosittaisen voitonparaatin vastaanotto toukokuun 16. päivä. Relanderin sairastaessa 1927 paraatin otti vastaan virkaatekevä presidentti, hävinneen osapuolen johtaja Tanner.
Sekä marssijoille että marssin vastaanottajalle tilanne oli hankala. Molemmat hakivat tekosyytä kieltäytyä osallisuudesta, mutta sellaisia ei löytynyt. Valkoiset marssivat ja punainen otti kunnianosoituksen vastaan. Muistelmissaan Tanner ei tapauksesta kerro, päiväkirjaansa on kirjoittanut "musta päivä". Ja nupinoista huolimatta valkoiset marssi.
Sillä, että valkoiset pitivät paraatin ja Tanner otti sen vastaan, on valtavan suuret ja kauas kantoiset merkitykset Suomen tulevaisuuden kannalta. Huhtikuun lopussa oli Vapun kunniaksi hieman ilkamoitu valkoisille, mutta 16.5. noudatettiin kaikkia demokratian sääntöjä.
Olen monta kertaa miettinyt, että tuo päivä on maailmalle ollut tärkeämpi Suomen imagon luoja kuin kaikki talvi- ja jatkosodan taistelut yhteensä. Lähes kaikki ensimmäisen maailmansodan loppumelskeissä syntyneet maat suistuivat diktatuureiksi 1920/30-luvun taitteessa. Suomi ei. Ilman hävinneen osapuolen vastaanottamaa ja valkoisten marssimaa voitonparaatia olisi luultavasti käynyt toisin.
Kun toisen maailmansodan tiliä liittoutuneiden kesken jo sodan kestäessä alettiin tehdä, perusperiaatteena oli demokratian noudattamisen palkitseminen, ainakin Iso-Britannian ja Yhdysvaltain ajatuksissa. Sotien välisestä ajasta ilman diktatuuriin sortumista oli selvinnyt vain harva Euroopan maa. Suomi oli kieltänyt kommunismin 1929, mutta toukokuun 1927 kommelluksitta sujunut voitonmarssi antoi sen anteeksi.
Siis kiitos Tannerille ja valkoisille marssijoille, molemmille osapuolille jotka kunnioittivat demokratiaa.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
Tarkan lista
Tiitisen, Rusin yms. listojen lisäksi saimme eilen yhden listan lisää: (Jaakkosen)-Tarkan listan suomalaisista yleiskaunaisista, äreistä intellektuelleista, jotka ei ole hyväksyneet virallista totuutta. Ainakaan jatkosodan aikaisista omien teloituksista, ts. eivät ole pitäneet suomalaista sotilasta kunniassa ja uskoneet siihen, ettei suomalainen sotilas olisi kyennyt ampumaan omia kuin äärimmäisessä pakossa ja äärimmäisen vähän.
Tälle Jukka Tarkan listalle ovat päässeet Paavo Haavikko, Veijo Meri, Pertti Hemanus ja Jukka Kemppinen.
Kyse on tietenkin Huhtiniemestä ja jatkosodan perääntymisvaiheen paniikista. 1990-luvun alussa virallisen tiedon mukaan oli 42 omien ampumaa. Ylikangas tuoreessa kirjassaan kertoo heitä virallisesti olevan 58, joista kirjan julkistamisen jälkeen on yksi paljastunut desanttina ammutuksi. Lauantaiseura -ohjelmassa Ylikangas kertoi, että julkistamisen jälkeen on löytynyt kaksi varmaa tapausta lisää. Omia on siis ammuttu nykytiedon mukaan 59.
Kuvassa suomalaiset sotilaat esittelevät naamioitua sotasaalistaan. Suomen Kuvalehti on kaivellut sotilaiden omia albumeita ja löytänyt uudenlaista kuva-aarteistoa sotien ajoilta. Jutussa kerrotaan, ettei lehti olisi julkaissut häväistyistä naissotilaista otettuja kuvia. Silti jutun ensimmäisessä kuvassa on nainen ruumiskasan päällä tissit paljaana. Sana ja kuva. Kumpaa uskoa. Suomen Kuvalehti tarjoaa aina vaihtoehdon ja myös toimittajien John Lagerbohm ja Jarkko Vesikansa fantasiointia kuolleesta, riisutusta naisesta.
Julkaistuista kuvista tulee mieleen monet saman tyyppiset viime vuosilta Irakista.
tiistai 16. lokakuuta 2007
Lyhyesti
Tänään huomasin kaipaavani keväällä edesmenneen Jan Rydmanin Tieteessä tapahtuu -lehdessä pitämää Lyhyesti -palstaa. Tieteellisten seurain valtuuskunnassa hän oli aitiopaikalla seuraamaan suomalaista tiedelehdistöä ja sieltä hän löysi kaikenlaista huomionarvoista.
Tuoreimmassa lehdessä pisti silmääni Jorma Hietamäen kirjoitus suomalaisten tiedeihmisten (yliopisto-opettajien) maailmankuvasta ja jumalasuhteesta. Toiset uskovat ja toiset ei. Mielenkiintoiselta sen sijaan vaikutti ylläoleva kuvio poliittisesta suuntautumisesta, joka poikkeaa kovasti koko yhteiskunnan vastaavasta. Kyselyn vastausprosentti oli 36,5, jolla saattaa olla vaikutusta asiaan.
Yleensähän on niin, että niiden poliittisten liikkeiden kannattajat osallistuvat ja äänestävät aktiivisimmin jotka tuntevat saavansa äänensä parhaiten kuuluviin ja tahtonsa toteutumaan. Kokoomuksella ja vihreillä sellaista nostetta on.
Lopuksi siteeraan kaipaamaani Lyhyesti -palstaa vuoden takaa (5/2006) (jonka kertoma ensimmäinen viisaus on oletettavasti totta edellä esitetyn arvion osalta):
Psykologia -lehdessä [2/2006] kirjoituksia kommentoiva Ilpo Vilkkumaa tiivistää ”viisi viisautta, jotka ansaitsisivat tulla osaksi kansanviisautta”:
1) arviomme asioista ovat usein virheellisiä,
2) käsittelemme saamaamme tietoa omasta näkökulmastamme ja suhteessa itseemme,
3) olemme alttiimpia kuin uskommekaan erilaisille sosiaalisille vaikuttimille,
4) näennäisesti merkityksettömät tilannetekijät voivat vaikuttaa meihin erittäin ratkaisevasti,
5) tieteellinen tutkimus voi lisätä ymmärtämystämme ihmisluonnosta.
maanantai 15. lokakuuta 2007
Keskusjohto
Olen useammassakin kirjoituksessa arvostellut keskusjohtoisuuden aiheuttamia näivettäviä vaikutuksia. Siis miten "kommunismin" "voittaneet" näyttävät omissa toimissaan päätyvän tekemään samoja virheitä kuin heidän niin halveksimansa keskusjohtoiset sosialistiset maat.
Viime kesänä Metalliliitto sopi Teknologiateollisuuden kanssa paikallisen sopimisen lisäämisestä. Alan suurissa yksilöissä tähän saakka paikallinen sopiminen on toiminut hyvin vahvan keskinäisen luottamuksen hengessä. Molemmin puolin on ajateltu oman yrityksen menestymisen mahdollisuuksia.
Uusi sopimus ei kuitenkaan toimi. Sen myötä monen konsernin keskusjohto onkin alkanut sanella, mistä ja miten paikallisesti on sovittava. Ei siis siellä, missä asiat ja ongelmat tunnetaan.
Paikallinen sopiminen on määrittelemätön käsite. Laajimmillaan se tarkoittaa, että työehdoista sovitaan liittoa alemmalla tasolla. Se on huomattavasti laajempaa, kuin julkisuudessa yleensä annetaan ymmärtää: Suomen kaikista yrityksistä 86 prosenttia on sopinut työajoista paikallisesti.
Työajoista paikallisesti sopiminen on niin yleistä ja luontevaa työntekemisen järjestämisen kannalta, että sitä ei edes pidetä "paikallisena sopimisena". Useilla aloilla työnteko muuttuisi käytännössä mahdottomaksi, jos niitä ei paikallisesti soviteltaisi. Työpaikkoja on niin monenlaisia. Jos keskusjohto alkaisi sanella yhtenäisiä työaikajärjestelyjä, työn tuottavuus taatusti laskisi.
Keskusjohtojen tulisi jättää paikallisesti päättettäväksi sovitut asiat päätettäväksi sinne, missä asioiden taustat, olosuhteet ja henkilöstö tunnetaan.
Keskusjohdon viisauden tuloksena myös toimihenkilöt ovat alkaneet protestoida. "Olimme valmiit tarjoamaan Toimihenkilöunionille samoja palkankorotustasoja ja rakenteellisia uudistuksia, joista muilla samoja yrityksiä koskevilla sopimusaloillamme sovittiin jo kesällä. On ikävää, ettei Toimihenkilöunionilla ollut valmiuksia sopia niistä", toteaa Teknologiateollisuus ry:n johtaja Risto Alanko. Kukapa huonoksi muutamassa kuukaudessa todettua riesakseen huolisi.
Kun keskiluokka kapinoi, luottamuksen henki on kadonnut.
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Kirjastosakot
Viisi vuotta sitten, kun viihdyin hyvin Oulun maakunta-arkistossa löysin kirjallisen kulttuurin arvostamista melkein sata vuotta sitten kuvaavan asiakirjan ja kirjoitin siitä jutun:
Sakot - kirjaston ainoa määräraha
Vuonna 1908 Rovaniemen pitäjä valitsi lainakirjastonsa hoitajaksi levyseppä Joel Salosaaren 70 markan (vuoden 2000 rahassa 1334 mk, 224 euroa) vuotuista palkkiota vastaan. Salosaaren virkatoimi alkoi vuoden 1909 alusta.
Salosaari hoiti ja ylläpiti kirjastoa ilman moitteita aina kevääseen 1911 saakka, jolloin hän lähetti kunnalle laskun saatavistaan, vuosien 1909-1910 palkoista, yhteensä 140 markkaa. Kunta ei laittanutkaan laskua maksuun vaan se vietiin kuntakokouksen käsiteltäväksi. Valtuusto päätti, että Salosaaren "kunnan lainakirjaston hoidosta antamaa laskua" ei hyväksytä.
Yli kaksi vuotta tehtäväänsä hoitanut Salosaari ei halunnut todeta tehneensä Rovaniemen pitäjälle ilmaista työtä. Hän valitti kuntakokouksen päätöksestä läänin kuvernöörille, joka otti asian käsiteltäväkseen. Vastineessaan Rovaniemen pitäjä totesi, että Salosaarelle "maksetaan hänen palkkionsa, mikäli siihen ei riitä hänen luonansa olevat kirjaston kassan sakkorahat". Vastaselityksessä Salosaari kertoi, että "sanotut sakkorahat olivat käyttettävät kirjaston ylläpitämiseen".
Kun kunnalle selvisi, että Salosaari olikin käyttänyt kertyneet sakkorahat lainakirjaston yleisiin kustannuksiin ja uusien kirjojen hankintaan (ja ilman kuntakokouksen erityistä lupaa), niin se anoi vapautusta Salosaaren palkkion maksamisesta.
Oulun läänin kuvernööri katsoi kirjastonhoitajan olleen palkkansa arvoinen ja määräsi Rovaniemen pitäjän maksamaan Salosaarelle palkan viivästyskorkoineen ja vielä lisäksi 30 markkaa perimisestä aiheutuneita kuluja.
Kirjastolehti 2/02
Viihtyisin edelleenkin hyvin Oulun maakunta-arkistossa, mutta henkilörekisterilain ja sen takaaman yksilön suojan myötä sataa vuotta, nykyisin 1907 jälkeen tapahtuneiden asioiden tutkiminen tuottaa moraalisen dilemman. Pyytäessään asiakirjoja nähtäväkseen tulee sitoutuneeksi seuraavaan: "joka henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä suorittaessaan on saanut tietää jotakin toisen henkilön ominaisuuksista, henkilökohtaisista oloista tai taloudellisesta asemasta, ei saa tämän lain vastaisesti sivulliselle ilmaista näin saamiaan tietoja."
Helpottavaa asiassa on, että henkilösuoja ei koske kuolleita. Ja säädetäänhän myös: "Historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten saa henkilötietoja käsitellä muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla [rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella], jos: 1) tutkimusta ei voi suorittaa ilman henkilön yksilöintiä koskevia tietoja ja jos rekisteröityjen suostumusta ei tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen syyn vuoksi ole mahdollista hankkia."
Mutta maakunta-arkistojen oman uudemman laintulkinnan ja sitoumusvaatimusten mukaan esimerkiksi tekemäni Sata oululaista numerolaattaa jäisi tänä päivänä julkaisematta. Auton rekisterinumero kun on henkilötieto.
Mutta jos haluan saada tietää jonkun nykyisin elävän ja vaikuttavan henkilön osoitteen, yhteystiedot tai kuka milläkin auton rekisterinumerolla kulkee, niin ne saa rahalla suoraan hevosensuusta tai konepellin alta.
Sakot - kirjaston ainoa määräraha
Vuonna 1908 Rovaniemen pitäjä valitsi lainakirjastonsa hoitajaksi levyseppä Joel Salosaaren 70 markan (vuoden 2000 rahassa 1334 mk, 224 euroa) vuotuista palkkiota vastaan. Salosaaren virkatoimi alkoi vuoden 1909 alusta.
Salosaari hoiti ja ylläpiti kirjastoa ilman moitteita aina kevääseen 1911 saakka, jolloin hän lähetti kunnalle laskun saatavistaan, vuosien 1909-1910 palkoista, yhteensä 140 markkaa. Kunta ei laittanutkaan laskua maksuun vaan se vietiin kuntakokouksen käsiteltäväksi. Valtuusto päätti, että Salosaaren "kunnan lainakirjaston hoidosta antamaa laskua" ei hyväksytä.
Yli kaksi vuotta tehtäväänsä hoitanut Salosaari ei halunnut todeta tehneensä Rovaniemen pitäjälle ilmaista työtä. Hän valitti kuntakokouksen päätöksestä läänin kuvernöörille, joka otti asian käsiteltäväkseen. Vastineessaan Rovaniemen pitäjä totesi, että Salosaarelle "maksetaan hänen palkkionsa, mikäli siihen ei riitä hänen luonansa olevat kirjaston kassan sakkorahat". Vastaselityksessä Salosaari kertoi, että "sanotut sakkorahat olivat käyttettävät kirjaston ylläpitämiseen".
Kun kunnalle selvisi, että Salosaari olikin käyttänyt kertyneet sakkorahat lainakirjaston yleisiin kustannuksiin ja uusien kirjojen hankintaan (ja ilman kuntakokouksen erityistä lupaa), niin se anoi vapautusta Salosaaren palkkion maksamisesta.
Oulun läänin kuvernööri katsoi kirjastonhoitajan olleen palkkansa arvoinen ja määräsi Rovaniemen pitäjän maksamaan Salosaarelle palkan viivästyskorkoineen ja vielä lisäksi 30 markkaa perimisestä aiheutuneita kuluja.
Kirjastolehti 2/02
Viihtyisin edelleenkin hyvin Oulun maakunta-arkistossa, mutta henkilörekisterilain ja sen takaaman yksilön suojan myötä sataa vuotta, nykyisin 1907 jälkeen tapahtuneiden asioiden tutkiminen tuottaa moraalisen dilemman. Pyytäessään asiakirjoja nähtäväkseen tulee sitoutuneeksi seuraavaan: "joka henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä suorittaessaan on saanut tietää jotakin toisen henkilön ominaisuuksista, henkilökohtaisista oloista tai taloudellisesta asemasta, ei saa tämän lain vastaisesti sivulliselle ilmaista näin saamiaan tietoja."
Helpottavaa asiassa on, että henkilösuoja ei koske kuolleita. Ja säädetäänhän myös: "Historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten saa henkilötietoja käsitellä muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla [rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella], jos: 1) tutkimusta ei voi suorittaa ilman henkilön yksilöintiä koskevia tietoja ja jos rekisteröityjen suostumusta ei tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen syyn vuoksi ole mahdollista hankkia."
Mutta maakunta-arkistojen oman uudemman laintulkinnan ja sitoumusvaatimusten mukaan esimerkiksi tekemäni Sata oululaista numerolaattaa jäisi tänä päivänä julkaisematta. Auton rekisterinumero kun on henkilötieto.
Mutta jos haluan saada tietää jonkun nykyisin elävän ja vaikuttavan henkilön osoitteen, yhteystiedot tai kuka milläkin auton rekisterinumerolla kulkee, niin ne saa rahalla suoraan hevosensuusta tai konepellin alta.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Miten sikoja saa terhometsään laskea
Suomessakin on julkaistu kokoelmia yhdysvaltalaisista hassuista laeista ja järjestyssäännöistä. Joskus pohdin, voisiko suomalaisesta lainsäädännöstä tehdä samanlaisia kokoelmia? Ja voin finlexissä selailun perusteella vastata: ei voi.
Ajantasaisesta lainsäädännöstä löytyy yksi hassuhko tapaus, edelleen voimassa olevasta vuoden 1734 rakennuskaaresta. Pääosa rakennuskaaren luvuista on kumottu uudemmalla lainsäädännöllä, esimerkiksi 13 luku Mikä sakko on hedelmäpuitten luvattomasta hakkaamisesta ja miten toisia on sijaan istutettava on korvattu metsälailla 12.12.1996/1093 ja 18 luku Kruunun yksityisistä kalastuksista ja yleisestä kalastuksesta on kumottu kalastuslailla 28.9.1951/503.
Mutta tämä seuraava on edelleen Suomen tammimetsissä varteen otettava:
Ajantasaisesta lainsäädännöstä löytyy yksi hassuhko tapaus, edelleen voimassa olevasta vuoden 1734 rakennuskaaresta. Pääosa rakennuskaaren luvuista on kumottu uudemmalla lainsäädännöllä, esimerkiksi 13 luku Mikä sakko on hedelmäpuitten luvattomasta hakkaamisesta ja miten toisia on sijaan istutettava on korvattu metsälailla 12.12.1996/1093 ja 18 luku Kruunun yksityisistä kalastuksista ja yleisestä kalastuksesta on kumottu kalastuslailla 28.9.1951/503.
Mutta tämä seuraava on edelleen Suomen tammimetsissä varteen otettava:
12 Luku
Miten sikoja saa terhometsään laskea
1 §
Jos useammilla on yhteinen terhometsä, niin sopikoot keskenänsä oikealla ajalla, kuinka monta sikaa siinä voipi elättää, ja laskekoon sitten kunkin sinne sikoja metsäosansa mukaan. Jos joku heistä laskee sinne useampia, olkoon toisilla valta ottaa ne kiinni, ja hän vetäköön sakkoa [markan joka sialta] ja korvatkoon vahingon. Jos hänellä itsellänsä ei ole niin monta sikaa, kuin hän osallensa saisi elättää, olkoon hänellä valta vuokrasta laskea sinne muiden sikoja. Jos hän ei sitä tee, käyttäkööt toiset vapaasti hänen osansa.
2 §
Joka ottaa maksusta toisen sikoja elätettäväkseen, toimittakoon ne takaisin taikka korvatkoon sen arvon, mikä niillä ottaessa oli. Jos hän voipi näyttää, että ne ovat tautiin kuolleet tahi muusta sattumuksesta hukkaan joutuneet, ja havaitaan, ettei hän ole ollut siihen syypää, niin olkoon vastuusta vapaa. Sama olkoon laki, jos karjaa otetaan maksusta laitumelle tahi ruokolle.
3 §
Jos siat juoksevat yhdestä metsästä toiseen, joka ei ole sen yhteydessä, niin käskeköön metsän omistaja ensimmäisellä ja toisella kertaa sikain omistajaa ottamaan ne pois ja pidättämään ne sieltä. Jos ne sitten siellä tavataan, saakoon metsän omistaja ottaa ne kiinni ja arvauttakoon uskottavilla miehillä, mitä niistä on maksettava, jolleivät omistajat keskenänsä siitä sovi.
4 §
Joka tahallansa laskee sikoja toisen aidattuun terhometsään, [menettäköön ne metsän omistajalle]. Jos sikoja taikka muita terhonsyöviä eläimiä muutoin sinne tulee, käyköön niinkuin 9 Luvussa on säädetty. Jos surmataan tahi lyödään sikoja, olkoon sakko ja korvaus niinkuin muista eläimistä 22 Luvussa säädetään.
perjantai 12. lokakuuta 2007
Kiinteistöjä myytävänä
Katselin tänään Senaatin sivuilta, mitä ja millaisia rautatieasemia ja muita on myyntiin tullut. Suuri osa oli myyntikohteista oli jalostettu, eikä esilistoilla olleita kaupunkikohteita, kuten Oulun Toppilan asema 6,4 hehtaarin tontilla, tässä vaiheessa vielä ollut tarjouskilpailulle alistettu. Pääasiassa syrjäisempiä kohteita ja oletettavasti vaikeasti myytäviä kyllä löytyi: esimerkiksi tasoristeys Soinlahdesta ja maakellari Kuivaniemeltä.
Paljon kiintoisia asemiakin kyllä. Uskoisin, että Toivalan asema Siilinjärvellä lähellä Kuopiota saattaa korkeaankin hintaan nousta.
Moni kohde oli rajattu pieneksi rakennusten ympärillä olevaksi määräalaksi. Ehkä ostajien odotetaan nostavan ympäröivän maan arvoa?
Vuonna 2000 kun asuimme Kurikassa, tuli myyntiin Koskenkorvan asema Ilmajoella (kuva yllä). Pariinkin otteeseen käytiin sitä katsomassa ja ihastelemassa. Jos meillä olisi Etelä-Pohjanmaalla ollut vähänkin parempia tulevaisuuden näkymiä, olisin ostanut aseman ja sen asuinrakennuksen. Tai yrittänyt ostaa. Niin livakasti se meni kaupaksi, että tuskin olisin väliin ehtinyt vakaissa aikeissakaan.
Jatkoa 24.3.2008: Myytävät rautatieasemat
torstai 11. lokakuuta 2007
Hieroglyfisarjakuvat
Eilen keskiviikkona posteljooni kolautti luukusta Aku Ankan näytenumeron. Meille ei tällä hetkellä lehteä tilattuna tule. Vanhemmat tilasivat lehteä nimelläni vuosina 1972-1996, mikä on sinänsä mielenkiintoista koska muutin pois kotoa jo syksyllä 1983. Ja äiti kysyi luvan tilauksen lopettamiseen.
Tulleessa numerossa ylläoleva ruutu kiinnitti huomioni. Vicarin tarinassa Hämmentävä ennustus hieroglyfien lukujärjestys on esitetty aivan oikein: lähdetään vasemmasta alanurkasta ja rivin päätteeksi noustaan suoraan ylöspäin ja jatketaan toiseen suuntaan. Vicarillekin Scott McCloudin Sarjakuva - näkymätön taide lienee tuttu.
Suomi on Aku Ankka -kansa. Lehdistöhistoria esittää, että 1950-luvun alussa Valitut Palat ja Aku Ankka omana lehtenään lanseerattiin Suomeen nimenomaan amerikkalaisuuden airuina. Edellisen kohdalla tavoitteessa luultavasti onnistuttiin, mutta jälkimmäisen ei. Sirkka Ruotsalaisen suomennosten myötä sarjakuvasta tuli olennainen osa suomalaista kulttuuria, yli kaikkien puolue- ja ideologiarajojen. 1970-luvulla Kemissä Akun kunnallista tilausta lopettivat vasemmistolaiset, Helsingissä kokoomuslaiset Ben Zyskowiczin johdolla.
Sarjakuva on siitä jännä lukemistolaji, että pääosa sen oivaltamisesta tapahtuu ruutujen välissä ts. lukijan omassa päässä. Kun europarlamentaarikoilta kysyttiin vuonna 1999 mihin Tintti sijoittuu puoluekartalla, jokainen ryhmittymä vastasi hänen olevan omaa ryhmäänsä. Samoin sijoittuu Aku Ankka, sekä hyvässä että pahassa.
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
Kaleskojen kääntäjä
<-- Tuossa laidassa köllöttävän Gogolin Kaleskojen kääntäjä on selvinnyt! Ystävällisesti informoitiin, että mitä luultavimmin kyseessä on Samuli Suomalainen (1850-1907), Pietarissa syntynyt kirjailija ja opettaja. Venäjästä hän käänsi muun muassa Aleksandr Puskinin Kapteenin tyttären (1876). Suomalainen ei ollut kielialueisiin rajoittunut, tuotantoon kuuluu Verneä, Swiftiä ja Raspea.
Näin suomalaisen kirjallisuuden päivänä on hyvä nostaa esille myös suomentajia, hyviä suomentajia. Tutustukaa Kaleskojen lisäksi vaikka Suomalaisen saksasta suomentamaan Berthold Auerbachin Avojalkaan.
Tuoreeltaan Uusi Suometar arvioi teosta ja suomennosta seuraavasti:
Näin suomalaisen kirjallisuuden päivänä on hyvä nostaa esille myös suomentajia, hyviä suomentajia. Tutustukaa Kaleskojen lisäksi vaikka Suomalaisen saksasta suomentamaan Berthold Auerbachin Avojalkaan.
Tuoreeltaan Uusi Suometar arvioi teosta ja suomennosta seuraavasti:
-- Avojalka, kirjoittanut Berthold Auerbach. Suomentanut Samuli S.
Tämä etevän saksalaisen kirjailijan novelli on hänen kotimaassansa saavuttanut suurta ja ansaittua huomiota, ja sen suomennos on hyvä lisä suomalaiselle kirjallisuudelle. Tapaus liikkuu saksalaisessa talonpoikais-elämässä. Köyhän, rehellisen työmiehen Josenhans'in lapset, jotka niin nuorina joutuivat orvoiksi, että he, vaikka näkivät kuinka vanhempainsa ruumiin-arkut hautaan laskettiin, kumminkin monta kertaa tulivat kolkuttamaan ovelle, päästäkseen sisälle ja saadakseen tavata isää ja äitiä, ovat kertomuksen päähenkilöt. Mutta vaikkapa nämä lapset tyttö Amrei, jota leikillä nimitetään Avojalaksi, ja poika Dami, ovat matalalla yhteiskunnan asteella, seuraa jokainen lukija, jonka sydän tuntee mitä elämässä on inhimillistä, suosiolla ja mieltymyksellä heidän taisteluaan maailmassa, missä he seisovat yksinänsä, isän ja äidin hoitoa ja rakkautta vailla. Vaan puhtaina pääsevät he taistelusta, ja maallinen onnikin koittaa heille viimein. Auerbachin kirjoitustapa on lempeä ja runollisesti kuvaavainen, ja sangen hyvin kuvattu on tuo rivakka ja voimakas Avojalka.
-- Suomennoksen kieli on rikasta ja kaunista.
Uusi Suometar 18.12.1876
tiistai 9. lokakuuta 2007
Alma Median kokeilu epäonnistui
Tänään on kulunut 107 päivää Alma Median Helsingin toimituksen toiminnan aloittamisesta. On hyvä aika arvioida, miten yhteiskuntavastuullisesti tuo toimitus on suomalaisen journalismin kentällä toiminut. Tutkimuksen suoritti Pois työpöydältä -blogin tutkivan journalismin yksikkö 8. lokakuuta vierailemalla internetissä ja tarkastelemalla kunkin Alma Median Helsingin toimituksessa työskentelevän toimittajan henkilökohtaista panosta.
Tutkimuksen tuloksena kultakin toimittajalta valittiin hänen kirjoittamistaan jutuista niin sanottu edustava lause, joka on vaatinut toimittajan omaa harkinta- ja päättelykykyä.
Tässä tulokset:
Hannu Ollikainen - toimii toimituksen esimiehenä. Hänen itsensä kirjoittamia juttuja ei löytynyt. Esimiehenä hän tietenkin vastaa alaistensa kirjoituksista. Alma Media tiedotteensa mukaan edellytti Ollikaisen "luovan uudenlaista yhteiskunnallista journalismia ja edistävän yleistä arvokeskustelua".
Kirsti Pohjonen - "Päähallituspuolueiden pyrkimys törmää viimeistään ay-kenttään." Satakunnan kansa
Katja Boxberg - "Miettikää nyt. Hetki sitten koko yhteiskunnan eliitti oli kontallaan Neuvostoliiton edessä." Katjan blogi
Mari Kamaja - "Suomi elää yhä henkisesti kaksipäisen kotkan varjossa." Satakunnan journalistit ry
Arno Ahosniemi, Brysselin kirjeenvaihtaja - "Syyllistyn nyt latteuteen, mutta Puolan tulisi etsiä ystäviä läheltä ja viholliset kaukaa." Arnon blogi
Alberto Claramunt ja Taneli Heikka (arvioidaan yhdessä, koska Heikan yksin kirjoittamia juttuja ei löytynyt) - "Ulkopoliittista eliittiä jäytää syvä erimielisyys Suomen turvallisuusratkaisusta" ja "Natolle on vahvaa kannatusta monissa puolueissa, mutta vaaleissa ehdokkaat pitävät näkemyksensä piilossa." Aamulehti
Mika Koskinen - "Suomen valtiojohto ei vuoden 2000 jälkeen ole ollut asian suhteen aktiivinen." Aamulehti
Kirsi Hölttä - "Hoitajille ei lupausta 500 eurosta" (Jyrki Kataisen haastattelun väliotsikko) Kauppalehti
Tutkimuksen loppupäätelmänä voimme siis esittää, että tämä journalistinen kokeilu on epäonnistunut ja siihen osallistuneiden tulisi hävetä ja tunnustaa koko Suomelle olleensa rähmällään.
Lopettakaamme niin kuin Maailma sanojen vankina -ohjelmassa oli tapana sanoa:
Kiitämme.
Tutkimuksen tuloksena kultakin toimittajalta valittiin hänen kirjoittamistaan jutuista niin sanottu edustava lause, joka on vaatinut toimittajan omaa harkinta- ja päättelykykyä.
Tässä tulokset:
Hannu Ollikainen - toimii toimituksen esimiehenä. Hänen itsensä kirjoittamia juttuja ei löytynyt. Esimiehenä hän tietenkin vastaa alaistensa kirjoituksista. Alma Media tiedotteensa mukaan edellytti Ollikaisen "luovan uudenlaista yhteiskunnallista journalismia ja edistävän yleistä arvokeskustelua".
Kirsti Pohjonen - "Päähallituspuolueiden pyrkimys törmää viimeistään ay-kenttään." Satakunnan kansa
Katja Boxberg - "Miettikää nyt. Hetki sitten koko yhteiskunnan eliitti oli kontallaan Neuvostoliiton edessä." Katjan blogi
Mari Kamaja - "Suomi elää yhä henkisesti kaksipäisen kotkan varjossa." Satakunnan journalistit ry
Arno Ahosniemi, Brysselin kirjeenvaihtaja - "Syyllistyn nyt latteuteen, mutta Puolan tulisi etsiä ystäviä läheltä ja viholliset kaukaa." Arnon blogi
Alberto Claramunt ja Taneli Heikka (arvioidaan yhdessä, koska Heikan yksin kirjoittamia juttuja ei löytynyt) - "Ulkopoliittista eliittiä jäytää syvä erimielisyys Suomen turvallisuusratkaisusta" ja "Natolle on vahvaa kannatusta monissa puolueissa, mutta vaaleissa ehdokkaat pitävät näkemyksensä piilossa." Aamulehti
Mika Koskinen - "Suomen valtiojohto ei vuoden 2000 jälkeen ole ollut asian suhteen aktiivinen." Aamulehti
Kirsi Hölttä - "Hoitajille ei lupausta 500 eurosta" (Jyrki Kataisen haastattelun väliotsikko) Kauppalehti
Tutkimuksen loppupäätelmänä voimme siis esittää, että tämä journalistinen kokeilu on epäonnistunut ja siihen osallistuneiden tulisi hävetä ja tunnustaa koko Suomelle olleensa rähmällään.
Lopettakaamme niin kuin Maailma sanojen vankina -ohjelmassa oli tapana sanoa:
Kiitämme.
maanantai 8. lokakuuta 2007
Cheyenne Pass Daily
Lucky Luke -albumissa Palkkionmetsästäjä hevosten kasvattaja mr. Bronco Fortworth tilaa tuhat kappaletta kuulutuksia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paikallisen sanomalehden Cheyenne Pass Dailyn kirjapainolta. Forthworthin silmäterä, ori Lord Washmouth III oli kadonnut ja isäntä epäili Tea Spoon nimisen palkollisensa varastaneen sen. Tea Spoon olisi saatava pikaisesti kiinni ja hirtettävä varoittavana esimerkkinä toisille hevosvarkaille. Lehden ja painon ainoa työntekijä vastustelee tilauksen myöhäistä ajankohtaa: se tulisi myöhästyttämään lehden ilmestymistä. Mutta tilauksen koon kuultuaan hän myöntyy lykkäämään lehtensä ilmestymistä vuorokauden verran.
Tästä Goscinny saa aiheen kirjoittaa alaviitteen: "tuo vaatimattomasti alkanut lehti elää vielä tänäkin päivänä. Nykyään sen levikki on 1250000, mutta koskaan se ei ole saanut kiinni myöhästymistään. Sunnuntain numero ilmestyy maanantaina."
Monien tunnettujen sarjakuvien käsikirjoittaja René Goscinny (1926-1977) teki työtään pitkälle piirtäjien toiveita kunnioittaen. Lucky Luken piirtäjä Morris (Maurice de Bévère, 1923-2001) halusi tehdä lännen parodiaa ilman Asterixin kaltaisia antiikkiin sijoitettuja nykyajan tapahtumia eli anakronismeja. Suurin osa Goscinnyn käsikirjoittamista Lucky Lukeista perustuu tositapahtumiin ja lukijan on helppo sarjakuvista erottaa mikä on oikeasti tapahtunutta ja mikä ei. Toden tuntua lisäävät albumeiden loppuun sijoitetut tietoiskut päähenkilöiden oikeista elämänvaiheista. Lisäksi kertoman mukaan Morris vihasi sanaleikkejä, kun taas Tabary (Ahmed Ahneen piirtäjä) oli niihin suuresti ihastunut.
Cheyenne Pass Dailyn tapauksessa näyttäisi siltä, että Goscinny on kuitenkin onnistunut puhumaan Morrisin ympäri. Koko tarinahan perustuu keksittyyn Elliot Belt palkkionmetsästäjään, johon on tosin yhdistetty piirteitä monesta eri henkilöstä. Mukana on myös sanaleikki: mr. Fortworth on saanut nimensä teksasilaisen Fort Worthin kaupungin mukaan.
Fort Worth on kuin koko lännen historia pienoiskoossa. Vuonna 1849 perustetun linnakkeen ympärille kasvaneessa kaupungissa taisteltiin intiaaneja vastaan, kasvatettiin karjaa, rakennettiin rautatietä ja porattiin öljyä. Aikoinaan se oli viimeinen pysäkki matkalla kohti armotonta länttä ja edelleen se tunnetaan karjapaimenistaan ja rodeostaan.
Cheyenne Pass Daily sanomalehteä ei ole ilmestynyt koskaan. Cheyenne on saanut nimensä Cheyennen solan (engl. pass - sola) mukaan, ja tuossa Wyomingin kaakkoiskulmassa sijaitsevassa kaupungissa on ilmestynyt muun muassa Cheyenne Daily Leader ja Cheyenne Daily Sun -nimisiä lehtiä.
The Cheyenne Leader alkoi ilmestyä 19.9.1867 julkaisijanaan Nathan Addison Baker sienimäisesti samana vuonna syntyneessä ja neljän tuhannen asukkaan kaupungiksi kasvaneessa Cheyennessä. Kasvu sai vauhtia myös samana vuonna valmistuneesta Union Pacific Railroadin rakentamasta rautatiestä (ks. Kiskot yli preerian). Kaupunki voisi olla vaikka Lucky Luken Daisy Town. Lehti raportoi muun muassa intiaanien joukkomurhista ja rikollisuuden vastustajista, jotka ottivat lain omiin käsiinsä. Cheyennessä oli siis mr. Fortworthin kaltaisia henkilöitä oikeastikin. Nykyinen Cheyennessä ilmestyvä osavaltion toiseksi suurin lehti The Wyoming Tribune-Eagle pitää tätä lehteä alkujuurenaan.
Muita varhaisia lehtiä, joita The Wyoming Tribune-Eagle pitää edeltäjinään on Cheyenne Daily Sun, jonka perusti vuonna 1876 kenraali Edward Archibald Slack. Hän osti Leaderin 1890-luvun puolivälissä ja yhdisti sen lehteensä. Vuotta ennen lehtien yhdistämistä 1894 J. M. Carey perusti The Wyoming Tribunen, joka osti The Cheyenne Daily Leaderin ja yhdisti sen omaan lehteensä vuonna 1904. Yhdistymisen kunniaksi lehti nimettiin The Wyoming State Tribuneksi.
The Wyoming Eagle oli alkujaan demokraattisen puolueen äänenkannattaja. Rajaseuduilla ei puolueelle kuitenkaan löytynyt kannatusta eikä lehdellekään lukijoita. Republikaanien oppositio osti lehden vuonna 1927 ja viimein lehdet vuonna 1994 yhdistyivät The Wyoming Tribune-Eagleksi. Vuonna 2005 lehti kertoi verkkosivuillaan levikkinsä olevan 16500 arkisin ja 18500 sunnuntaisin. Eli tuollaista Länsi-Suomen luokkaa, vaikka Cheyennen asukasluku onkin noin 17000 suurempi kuin Rauman (Cheyenne, WY 55300, Rauma 36900).
Cheyenne Daily Leader kertoi 28. maaliskuuta 1902 kuinka wyomingilaiset leikkasivat itselleen pätkiä muistoksi sheriffin tappaneen Charles Woodardin lynkkausköydestä. Tämähän tapa on tuttu monista Lucky Luke albumeista. Pari vuosikymmentä aiemmin sama lehti julkaisi kirjoituksen, jossa voimakkain sanankääntein korostettiin, että Henry Mosierin kaltaiselle "kylmäveriselle murhaajalle" viisisatapäisen joukon tekemä lynkkaus oli "äärimmäinen, mutta liian lievä rangaistus":
"Idän filantroopit voivat kauhistella tällaista kirjoitettujen lakien loukkaamista, mutta heidän tulisi muistaa, että on olemassa kirjoittamatonkin laki, joka monessa tapauksessa on oikeudenmukaisempi kuin kirjoitettu. Idässä iljettävät ja julmat murhaajat säästetään hirsipuulta lakipykäliin vedoten, seuraa oikeudenkäynti toisensa perään, kunnes useimmiten tekijä vapautetaan joidenkin typerien teknisten seikkojen vuoksi. … Lännen ihmiset eivät siedä tällaista typeryyttä millään muotoa. Lännen ihmiset ovat sekä sympaattisia että käytännöllisiä mieleltään."
Turhaan mr. Fortworth syytti Tea Spoonia varkaudesta, sillä oikea syyllinen oli mrs. Thelma Fortworth. Tämän paljastuttua mr. Fortworth myöntää "menettäneensä inhimillisen suhteellisuudentajunsa". Omaa rouvaansa hän ei hirttoköyden jatkeeksi varoittavaksi esimerkiksi vaatinut. Onneksi Lucky Luke oli paikalla ja Tea Spoon sai todistettua syyttömyytensä.
Lännen lehdet loivat legendoja, joista Goscinny ja Morris ovat ammentaneet paljon: Calamity Jane, Billy the Kid, tuomari Bean, Daltonin veljekset (ja veljesten serkukset, jotka muotoutuivat vakiopahiksiksi) jne, jne. Morris ehti omaperäisellä piirrostyylillään tehdä kaikkiaan 88 albumia (joista 72 Lucky Luken ja 16 Rantanplanin seikkailuja).
Palatkaamme vielä lopuksi alkuun: Cheyenne Pass Daily -vitsin kohde on Lontoossa ilmestyvä The Times. Senkään levikki ei 1,25 miljoonaa ole, vain reilut puolet siitä. Vuonna 1972, jolloin Palkkionmetsästäjä ilmestyi, sen sunnuntainumero ilmestyi vielä maanantaisin. Kuten Edward Taylorin kuunnelman viraston erikoisosaston ahkera virkamies Hamilton Jones saattaisi sanoa: järjestely oli järkevä. Kukapa virka-ajan ulkopuolella joutaisi lehtiä lukemaan.
sunnuntai 7. lokakuuta 2007
Väärinymmärretyn valitus
Yritin kirjoittaa erääseen kulttuurintutkimuksen lehteen taiteellisesti laadukkaiden sarjakuvien tekemisen ja kustantamisen nykytilasta Suomessa. Esimerkiksi sellaisten kuin Ylen kulttuuriuutiset joku päivä sitten nostivat esille.
Palaute oli erittäin tyly. Eivät halunneet antaa palstatilaa pohdinnoille elitismin, korkeakulttuurin ja kulttuuriteollisuuden kohtaamattomuudesta laadukkaan sarjakuvan teossa ja julkaisussa. Vertaiskommentoinnissa sain palautteeksi, ettei ole tieteellistä (mitä se kulttuuripolitiikka sitten on?) ja asian ääneen toteaminen olisi 'itsensä nurkkaan maalaamista' (tämän kommentin tarkoitusta en ymmärrä). Ehkä kirjoitus oli vain huono, mutta vertaiset eivät uskaltaneet sitä suoraan sanoa? Olisin sen kyllä kestänyt.
Onneksi laadukkaan sarjakuvan tekijät kuitenkin jaksavat ja kustantavat vaikka hyvä mieli kulttuuriteosta ja taloudellinen nollatulos ovat parhaimmassakin tapauksessa lopputuloksena.
* * *
Hyvistä puheenollen, Ville Rannan Isi on vähän väsynyt -teoksesta on ilmestynyt toinen, uusittu laitos.
Hommatkaa!
Ja ne Yleisradion esiinnostamat myös.
lauantai 6. lokakuuta 2007
Asiakaslähtöisyys
"Ajattelemme aina asiakaslähtöisesti. Se saa tilaa, minkä arvelemme myyvän" kertoo Suomalaisen kirjakaupan ostojohtaja Kristiina Rantanen Kalevassa (2.10.). Miten minusta tuntuu, että Rantasen lauseparissa on jokin sisäinen ristiriita?
Suomalainen kirjakauppa on yksi suomalaisista yrityksistä, joka uskoo vahvasti keskusjohtoisuuteen. Kaikki langat on tarkasti Vantaan pääkonttorin käsissä.
Mitä se asiakaslähtöisyys oikeastaan on? Katselin, mitä Google antaa vastauksiksi. Löytyi muun muassa seuraavanlaisia:
"Asiakaslähtöisyys myyntityössä tarkoittaa sitä, että toiminnan lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet ja tavoitteet – eivät myyjän tai myyjäyrityksen. Asiakaslähtöisesti toimiva myyjä ja yritys saavuttavat omat kaupalliset ja muut tavoitteensa pitkällä tähtäimellä vain asiakaslähtöisellä toiminnalla."
"Myyjän tärkeä tehtävä on kasvattaa ja hoitaa yrityksen tärkeintä varallisuutta, asiakassuhdetta. Nykyaikainen myyjä ei enää manipuloi eikä houkuttele asiakasta ostamaan tuotettaan tai palveluaan. Hän toimii asiakkaansa hyväksi eikä tämän pään menoksi. Jollei asiakkaalle ole hankinnasta hyötyä, ei kauppoja pitäisi syntyä lainkaan."
"Yrityksen tulisi kääntää katse omasta erinomaisuudestaan asiakkaan todellisuuteen ja tavoitella suosiollista paikkaa tämän mielen sopukoissa."
Yksiselitteistä määritelmää asiakaslähtöisyydelle en netistä löytänyt, mutta nuo edellä olevat kertonevat minkäläisesta asiasta on kyse. Ehkä tarkempi löytyisi lukuisista kirjoista, joita aiheesta on kirjoitettu. Sellaisia varmasti Suomalaisen kirjakaupan keskusjohdon olisi helppo saada käsiinsä. Ettei tarvitsisi "arvella". Miten keskusjohdolla voi olla tietoa asiakkaiden tarpeista ja tavoitteista, jos sillä ei ole minkäänlaista kosketusta kuluttajarajapintoihin?
Keskeisin kysymys kai olisi ketä Suomalainen kirjakauppa pitää asiakkainaan?
perjantai 5. lokakuuta 2007
Välissä
Perjantai on outo päivä. Vaikein päivä antaa itsestään jotain ulos.
Sen korjaan, että uutisten mukaan jatkosotien aikaan armeijan virallisen tiedon mukaan tapettuja omia olikin 58 eikä 57 kuten pari päivää sitten erehdyin väittämän.
Ehkä kohta piakkoin se Ylikankaan 250 tulee täytetyksi.
torstai 4. lokakuuta 2007
Katso, ihminen!
Tintti Afrikassa -albumista syntyneen jupakan tiimoilta ajattelin syventää tietojani jälkikolonialistisesta teoriasta (tai oikeastaan teorioista, kuten paljastui). Mahdollisuuden suomeksi sellaiseen antaa tämän vuotinen Kolonialismin jäljet - Keskustat, periferiat ja Suomi (Gaudeamus 2007).
Syyskuussa ei Tintistä valtakieli englanniksi näytetä juurikaan kirjoitetun. Päätöksiä odotellaan. Ranskassa asiaa on kuitenkin puitu, Le Soir (27.9.) arvioi kieltävän tuomion olevan mahdoton. Jutusta olisi tulossa floppi.
Kolonialismin jäljet -kirja on toimitukseltaan jännä, siinä on neljä suomennettua artikkelia maailmalta ja kahdeksan kotimaista ruodintaa. Tämäkin voisi olla yksi keino saada tärkeitä tekstejä maailmalta suomelle. Joel Kuortti, hadokismeja arvostava tutkija ja yksi kirjan toimittajista, toteaa johdannossa, että Suomessa jälkikoloniaalista teoriaa on pidetty esimerkiksi "brittiläisten kolonialistien moraalisena krapulana".
Kyse on kuitenkin alistamisen keinojen paljastamisesta ja muuttamisesta. Erottavien yksityiskohtien katsomisesta pitäisi nousta näkemään laajempi kuva, kaikki ihmisinä. Luodut eksoottiset kuvat ovat osa alistavaa mekanismia. Työtä tällä saralla riittää valtavasti, sillä turismi tuotteistaa matkakohteitaan juuri eksotiikan avulla.
Sari Pietikäisen ja Sirpa Leppäsen artikkelia lukiessa huomaan käyttäneeni samaa 'toisen silmin' metodia omien lasten kasvattamisessa. Esikoisen havaittua ja kuultua 'toisista' seurasi keskustelu miksi saa sanoa ja miksi ei. Ja miksi ei saisi sanoa rumemmin?
"Tuntuisiko sinusta kivalta, jos sinua sanottaisi lantalaiseksi tai valkolaiseksi?" vetosin ja se upposi, "Ei tietenkään!"
Tiellä globaaliin poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen tasa-arvoon on monta mutkaa ja vaihetta. Tintti Afrikassa -albumin ympärille noussut kohu nyt on mielestäni juuri tuota "brittiläisten kolonialistien moraalista krapulaa".
****
Lisäys 8.10.
Taistelu vallasta Kongon demokraattisen tasavallassa on jälleen leimahtanut avoimeksi sisällissodaksi. STT kertoi tapetun kymmenen vuorigorillaa ja kahden olevan kateissa. Surmattu on myös noin 150 kansallispuistojen vartijaa. Itse sisällissodan miehistö- tai siviilitappioista ei kerrota.
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Lukeminen kannattaa aina
Kun muutimme vuodenvaihteessa 2000/2001 Haukiputaan Martinniemeen, postilaatikossamme odotti uusia tulijoita Suomenmaa ja Rauhan terveiset. Lehdet ensinäkemältä herättivät synkkiä ajatuksia mitä olisi tulossa: luulin, että kyseessä olisivat olleet keskustan pää-äänenkannattaja ja vanhoillislestadiolaisten lehti. Myöhemmin paljastui, että kyseessä olivat Suomenmaan keskiviikkoisin jaettava ilmaisjakeluextra ja Oulun alueen luterilaisten seurakuntien yhteinen lehti. Sittemmin Suomenmaan ilmaisjakelusta tuli Keskiviikko ja nykyisin se on fuusioitunut Oulu-lehden kanssa.
Ei pitäisi ylenkatsoa mitään julkaisua. Don't judge book by its cover.
Matti Virtanen oli lukenut Suomenmaata hiljakkoin ja löytänyt erittäin mielenkiintoisen Juha Kallion kolumnin Irakin sodan syistä. Syy olisi dollari ja sen romahtamisen estäminen.
Virtanen oli googlannut aiheen ja löytänyt Rudo de Ruijterin kirjoituksen "Cost, Abuse and Danger of the Dollar".
Senhän tiedämme, että Yhdysvaltain talous on jo todella pitkään ollut alijäämäistä. Se miten amerikkalaiset ostavat joululahjoja, on jo useamman vuoden ollut oleellinen talousuutinen. Kotimarkkinoiden voimalla dollari ei pysyisi pystyssä, se tarvitsee jatkuvia ulkomaisia pääomasijoituksia ja dollarilla käytävää öljykauppaa. Irak siirtyi euroihin öljykaupoissaan marraskuussa 2000 ja Iran keväällä 2003. Ei hyvä Yhdysvalloille. IMF olisi jo heinäkuussa 2002 varoittanut, että dollari kaatuu jos ei jotain tapahdu.
Mutta syy-seuraussuhteet jäävät historiankirjoituksen arvailtaviksi. Päivän uutisten mukaan se "historiallinen totuuskin" on vaihteleva. 1990-luvun alussa armeijan virallisen tiedon mukaan jatkosodan aikana teloitettiin 42 omaa. Tänään tuo luku oli 57.
tiistai 2. lokakuuta 2007
Mainitut ja unohdetut
Kemppinen on aiheestakin närkästynyt, kun hänen osuutensa Tinttien suomentajana oli jätetty Suomennoskirjallisuuden historiassa kokonaan mainitsematta.
Ihmettelin itsekin ratkaisua/unohdusta, sillä muutoin käännössarjakuvia koskeva artikkeli toisen osan loppupuolella (s. 521-530) oli pätevä. Aku Ankkojen käännöksistä oli oma artikkelinsa.
Kemppinen on 25:stä Tintistä suomentanut viisi: Seikkailu Punaisella merellä (1970), Tintti Tiibetissä (1971), Seitsemän kristallipalloa (1971), Faaraon sikarit (1972) ja Kultasaksinen rapu (1972). Panos kokonaisuuden kannalta oli kuitenkin suurempi, sillä Kemppinen oli mukana päätettäessä hahmoille annettavia nimiä.
Taisi olla 1998 kun Tintti Suomessa -bibliografiaa aloin koota ja siitä ensimmäisen version nettiin laitoin. Sitä kautta sain vinkin, että Uusia Kuvalehtiä tai sen radioliitteitä kannattaisi lukea. Vuoden 1955 numeroista löytyikin Tim ja 'Sarvipään' salaisuus. Tuo löytö on Suomennoskirjallisuuden historiassa mainittu. Nimi löytyy toisaalta: ensimmäisen osan alusta, sivulta 49.
Tarkoitukseni on ollut julkaista Suomen Tintti-julkaisuista joskus tutkielman tapainen, mutta vuodesta 1999 lähtien uusintajulkaisuja on tullut Tintin 70- ja 75-vuotis- ja Hergén 100-vuotismuistojuhlien kunniaksi tiheään tahtiin. Myös maailmalla. Kun 1999 arvioitiin Tinttejä myydyn 150 miljoonaa kappaletta, tänä vuonna arvio on noussut 220 miljoonaan.
Lisäksi on mahdollista, että vuosien 1948-1955 väliltä saattaisi vielä jotain löytyä (ja myöhempääkin, varsinkin lehtijulkaisuja). Viimeisin 'löytö' oli Aamulehden sunnuntaisarjana olo 1979-1981. Lehti julkaisi Kemppisen käännöksin ja omin tekstauksin Punaisen meren ja Seitsemän kristallipalloa.
***
Kuvassa olen simpsonoituna. Tuollaisiakin voi tehdä, mutta turhan yksityiskohtaisia kyselee passikuvan oheksi. Onneksi ei ole pakko vastata.
maanantai 1. lokakuuta 2007
Huhtiniemen myytti
Antiikin kreikkalainen maantieteilijä Pausanias kirjoitti 100-luvulla eKr. tiedoiltaan vaikuttavan Kreikan kuvauksen. Teoksessa on mainittu useita hylättyjä rauniokaupunkeja ja seutujen silloisten asukkaiden (siis muinaiskreikkalaisten) kehittelemiä teorioita siitä, keitä noissa vielä muinaisemmissa kaupungeissa on asunut ja miksi ei asu enää.
Joskus olen pohtinut, olisiko koko länsimainen kulttuuri syntynyt tuntemattoman ihmiskädenjäljen ihmettelystä. Ehkä sillä on edes pieni vaikutus ollut?
Meillä Suomessa ei juurikaan ole tuntemattomaksi jääneitä raunioita, jossei sellaisiksi (kalastaja)saamelaisten pohjamutiin jääneiden pyydysten ja venäläisten tekemien rakennelmien jäänteitä lasketa.
Lappeenrannan Huhtiniemessä jatketaan kaivauksia. Tällä tietoa Huhtiniemessä on ollut ortodoksinen kulkutautihautausmaa.
1970-luvun alkuun tultaessa autonomian aikainen Lappeenrannan elävä venäläisasutus oli käytännössä supistunut Wolkoffin talossa asuneisiin vanhapiikasisaruksiin. Ei ollut enää ketään kertomassa, mitä Huhtiniemessä oli joskus ollut.
Syntyi tila pohdinnoille ketä ja miksi.
Syntynyt myytti kertoo paljon lappeenrantalaisista ja ylipäätään suomalaisista. Mutta pohdintoja siitä toiste -- varmemmalta pohjalta.
***
Äidin suvun puolelta olen osittain karjalainen, Tapanaisten sukua. En ole tullut selvittäneeksi onko sukuyhteyttä Huhtiniemen tapaukseen liitettyyn varatuomari Tapanaiseen.
Joka tapauksessa Tapanaisen ukki oli toivonut, että uuden sukupolven ensimmäinen olisi nimetty hänen mukaansa. Mutta kaimuus isäni sukunimen vuoksi tuli mahdottomaksi. Arvo Valta -nimeä tuskin olisi kukaan kastepappi hyväksynyt.