lauantai 23. kesäkuuta 2018

Suomalainen juhannus



Suomeen ranskan opettajaksi tullut Philippe Guicheteau kirjoitti kirjan täällä kokemastaan. Kaksikielinen Sunnuntaikirjeitä Suomesta – Courrier de Finlande (Tammi 1999) toimii oheislukemistona ranskankieltä opiskellessa.

Guicheteau käsittelee kirjeissään Suomea ja suomalaisuutta. Hän kirjoittaa muun muassa sukunimistä, ja ihastelee niiden luontoläheisyyttä. Toisaalta metsässä oleva petoeläin (Ruokolahden leijona) herätti suomalaisissa ennen näkemättömän paniikin. Puistoihmisiäkö me olemme?

Luonto on mukana kun Guicheteau pohtii suomalaisten Juhannuksen viettoa. Hän ollessaan Helsingin Seurasaaressa sai tavallisesta suomalaisesta juttukumppanin. Tämä välttämättä halusi selostaa ulkomaalaiselle miksi hän oli Seurasaaressa eikä omalla kesämökillä. Kuusikymppinen mies avautui Philippelle ja kuvaili yksityiskohtaisen tarkasti Mikkelin seudulla olevaa mökkiään.

”Mies tuijotti tuleen ja hänen ajatuksensa olivat jossakin hyvin kaukana. Hänen kuvauksensa oli niin väkevä, että tuo maisema piirtyi silmieni eteen. Tuon alakuloisen miehen lempeydestä huolimatta en pystynyt millään tavalla eläytymään hänen tuskaansa, enkä uskomaan, että hänellä oli metsiä ja järviä niin ikävä kuin hän halusi antaa ymmärtää.”

Mökit ylipäätään olivat Guicheteaulle kummastus. Mikä järki oli siinä, että saari oli autio, mutta siellä pirisi kännykkä? Miksi mökeillä ei ole juoksevaa vettä kun on kuitenkin televisio? Ja nuotion tekemiseen käytetään sytytysnestettä.

Sitä sopii ihmetellä.


perjantai 22. kesäkuuta 2018

Johannes ja Pirkale: Järvilinnain sormus

Edellinen Seitsemän lähteen sota


Järvilinnain sormus oli Peyon tuotteliaimman kauden viimeinen puhdas Johannes ja Pirkale -seikkailu. Se ilmestyi Spiroussa 1960 ja albumina pari vuotta myöhemmin. Suomeksi se ilmestyi ensin NonStopissa (20-22/1977) ja sitten Otavan albumina (1979).


Tarinan prologissa mies kokee haaksirikon ja onnistuu kuin onnistuukin pelastautumaan rantaan. Samaan aikaan Johannes ja Pirkale ovat läheisessä majatalossa, jonka ruokavarat ovat lähes lopussa. Pirkaleen ruokahalu jää täyttämättä, kun mereltä pelastautunut mies syö talon viimeisen leivän.


Johannes on ymmärtäväinen kolme päivää syömättä ollutta kohtaan, mutta ulkonäöstä tehdyt päätelmät menevät pahasti vinoon. Köyhä raukka onkin Järvilinnan herttua Hubert.

Herra herttua on ollut kolme vuotta panttivankina Tyrmäholvissa. Nyt hän oli menossa linnaansa selvittämään vasalleiltaan, miksi lunnaita ei oltu maksettu. Koska majatalossa ei ollut hevosia, niin Johannes tarjoutuu hakemaan sellaisen linnasta. Pantiksi herttua antaa Johannekselle ja Pirkaleelle Järvilinnain sormuksen.

Yöllä ehtii tapahtua paljon. Herttua napataan uudelleen, ja majatalon isäntä heitetään kaivoon. Tarinan onneksi isäntä ei huku, vaan on aamulla kertomassa sankareille mitä oli tapahtunut. Petturi oli omia miehiä!


Erinäisten vaiheiden jälkeen käy ilmi, että tallimestari Anselm oli maksanut Tyrmäholvin Herkuleelle siitä, että tämä pitää Hubertin vankinaan. Arka mies, joka myöhemmin paljastuu mestari Demetriukseksi, antaa vinkin, että todisteet tästä löytyisivät Tyrmäholvista. Sankarit siis suuntaavat sinne.


Tyrmäholvin Herkuleella on rahvaan tavat. Niinpä Pirkale harppuineen pääsee pian hänen suosioonsa, ja kirjallinen dokumentti Anselmin petoksesta saadaan. Sitten on jo kiire takaisin Järvilinnaan, jossa tallimestari on huijaamassa herttuan arvoa itselleen.


Sankarit ehtivät ajoissa takaisin ja feodaalisen yhteiskunnan rakenteet säilyivät koskemattomina. Säätykiertoa ei tapahtunut.

Tässä tarinassa eivät strumffit vieraile, eikä yliluonnollisia fantasiaelementtejä ole mukana. Keskiaikainen yhteiskuntajärjestys pysyy rikkomattomana. Myöhemmin 1982 tarinasta muokattiin osa Smurffit-animaatiosarjaa, jolloin pienet siniset miehet ovat keskeisemmässä roolissa.



Seuraava Strumffien maa


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset