Kvaakissa

Black Peider 20 vuotta

Pekka ja susi

Männä viikolla Kare Eskola Välilevyissä soitti lapsille suunnattua musiikkia. Olennainen osa ohjelmaa oli tietysti Prokofjevin Pekka ja susi (Lasse Pöystin kertomana). Kuopion kaupungin peruskoululaitos 1970-luvulla kasvatti minuakin tuon kappaleen avulla. Niiralan koulusta siirryimme viereiseen Kuopion kaupunginteatteriin katsomaan esitystä ainakin kaksi kertaa.

Ala-asteella taidemusiikkia oli tarjolla vuosittain. Kaupunginorkesteri kävi useimmiten koululla, noissa sessioissa opittiin esimerkiksi se, milloin konsertissa kuuluu taputtaa ja milloin ei. Juhlasalin akustiikka ei ollut kummoinen, joten suurista musiikkinautinnoista ei voinut puhua.

Pekka ja susi oli tarjolla siis ainakin kaksi kertaa. Toisella (tai kolmannella) kerralla muistan samaistuneeni Pipanminttu Pipsaan ja Maisaan. Eikö lapsille ole sävelletty mitään muuta?

Eskolalla oli Pekasta ja sudesta hyvä huomio. Eikö lapsille ole taidemusiikista muuta opetettavaa kuin orkesterin eri soitinryhmät? Jotain opastusta musiikin sisältöihin?

Joka tapauksessa pääsin alakoululaisena samanlaiseen tilanteeseen kuin Tenavissa oli kuvattu. Maisa ja Pipsa olivat konserteissa aika usein. Sarjakuvasta myös vinkki millaista musiikkia lapsille kannattaa suunnata. Elgarista BBC:n Promsien päätöskonsertissa hullaantuvat niin lapset kuin aikuisetkin.

Les Adventures de Tintin

Erilaisia bibliografioita ja julkaisuluetteloita selatessa löytyi Upi Sorvalin säveltämä ja Big Bad Familyn levyttämä kappale Adventures de Tintin. Tietoverkkojen avulla sen sain heti kuultavaksi.

Soitanto on sen verran menevä ja aihettaan kuvaava, että se kannattaa jakaa eteenpäin.

Olkaa hyvät!

Muusajuhlat: Koruaaria

Perjantaina Muusajuhlilla kuultiin Gounod'n Faust-oopperan Koruaaria. Tintistä tutun Bianca Castafioren tunnetuksi tekemä aaria kuultiin Valveella Anna-Maija Okan esittämänä suomenkielisenä versiona.

Sarjakuvassa Castafioren ei koskaan kuulla laulavan viittä säettä enempää. Pisin pätkä on Seitsemässä kristallipallossa:

Ah! Mä nauran kun kuvani
näin kauniina peilissäin nään!
Sinäkö Margareetta?
Suo vastaus, suo vastaus sukkelaan!
Ei! Ei! – Et siinä olekaan

Aaria ei ole kovin pitkä, joten tilaisuutta varten suomensin loput. Oka sovitti sanat säveleen sopiviksi, ja niin haaveilu peilin ääressä kuultiin kokonaan.  Yleisö palkitsi diivan runsain aplodein.

Samassa Comics goes after work -tilaisuudessa kuultiin myös aivan toisenlaista musiikkia. Jyrki Mäki ja Ossian Marttala esittivät muun muassa Terveiden käsien Tornion kevään.

Lisäksi Mäki ja Läjä Äijälä kertoivat sarjakuvistaan. Mäeltä on tulossa joskus tulevaisuudessa neljäs albumi, siitä tulee pari sataa sivuinen teos. Äijälä kertoi vähentäneensä sarjakuvien tekemistä, nyt häntä työllistää Likelle luvattu omaelämäkerrallinen kirja. "Pitää miettiä mitä kaikkea kirjassa uskaltaa kertoa", pohti Äijälä.

Nippu kantaesityksiä

Ihan kaikki säveltäjät ja soittajat eivät mahtuneet pikaiseen näppäykseen.

Tänään Viitasaarella Musiikin ajassa oli sävellyskurssille osallistuneiden nuorten säveltäjien teosten konsertti. Loppukonsertissa kuultiin neljä kantaesitystä eri puolilta maailmaa olevilta säveltäjiltä. Aino Tenkasen Uneen putoan soitti International Comtemporary Ensemble, muiden kappaleet tulkitsi Arditti Quartet. Viitasaaren sävellyskurssin opettajana oli israelilainen Chaya Czernowin.

Seurakuntasalilla oli lyhyt, mutta tiivis konsertti. Nuoret säveltäjät olivat ilmeisen tyytyväisiä lopputulokseen, kättelivät soittajat innokkaasti ja kumarsivat yleisölle ilo kasvoilla.

En osaa arvioida miten sävellykset teknisesti ovat onnistuneet, mutta joko ohjaajasta tai orkesterien samanlaisuudesta johtuen kappaleissa tuntui olevan yhtenäisiä teemoja. Kukin kappale oli kuitenkin omaehtoinen, tunnistettava teos.

Todella uutta ja yllättävää kappaleet eivät tarjonneet, pikemminkin säveltäjät olivat turvautuneet uuden musiikin tuttuihin ja totuttuihin tapoihin ilmaista. Mutta niinhän aloittelevia neuvotaan tekemään oli kyseessä ala mikä tahansa.

Kappaleiden nimet kertovat tunnelmista: Yi-Ting Lun kappale oli Close to Nothing, jossa välillä ei kuulunut melkein mitään. Frej Wedlundin Plasticityssä äänet muovautuivat taipuisasti, mutta jättäen  jälkeensä selkeitä muutoksia. Piyawat Louilarpprasertin pizz...off ei haistatellut, vaan ilmaisi napakasti ja terävästi.

Viitasaaren sävellyskurssille näkyi olevan melkoiset pääsyvaatimukset. Hyvinkin näistä tekijöistä kuullaan vielä.

On Musiikin aika: hauskaa yhdessä

Musiikin ajan keskiviikon toisessa konsertissa esiintyi defunensemble vahvistusten kanssa. Konsertin kuudessa kappaleessa liikuttiin maisemista toisiin. Yhteistä kappaleille oli se, että ne olivat yhtä lukuunottamatta uusia, 2010-luvun tuotantoa. Mukana oli yksi tämän vuoden kantaesitys, Taideyliopiston sävellyksen professori Veli-Matti Puumalan Angular Objects in Liquid Time (2018).

Konserttiin oli koottu näytteitä Viitasaarella vierailemassa tai opettamassa olevilta säveltäjiltä. Ensimmäisenä kuultiin tämän vuoden säveltäjävieraan Chaya Czernowinin bassohuiluteos Ina (1988). Saksalais-itävaltalaisen säveltäjä Birgitta Muntendorfin Public Privacy #2 Piano Cover (2013) leikitteli elävän esittäjän ja YouTube-videoiden virtuoosien suhteella.

Musiikin ajan improvisaatiokurssin vetäjän Tomomi Adachin Because the Possibility of a Masterpiece for Electric Guitar, Voice and Intermodulation (2017) uudisti Morton Feldmanin 1960-luvun sähkökitaramahdollisuuksien kartoitusta. Adachin näkemyksessä oli mukana huumoriakin.

Puolalainen Jagoda Szmytka oli luonut musiikillisen näkemyksen sosiaalisen median maailmasta. Se huokui enemmän pessimismiä kuin vastakohtaansa. Esiintyjät olivat selin yleisöön ja kokeilivat tuon tuostakin äänimaailman rajoja.

Vaikka kappaleet olivat kestoltaan lyhyitä (pisin 16 minuuttia), niin silti väliaika konsertissa oli paikallaan. Hetken korvien lepuutus piti mielenkiinnon yllä. 

On Musiikin aika: kaksoiskellot

Tiistaina Viitasaarella alkoi Musiikin aika. Keskiviikkona kävimme kuuntelemassa kahta konserttia, ensimmäinen niistä oli saanut otsikon Double Bodies. Ensemble Musikfabrikin kolme jäsentä ensin esitti sooloteoksen omalla instrumentillaan, ja sitten oli yhteissoittoa.

Tämä konsertin rakenne sopi hyvin yleisölle vieraiden soitinten esittelyyn. Marco Blaauw, joka yllä olevassa videossa esittelee soitintaan, soitti kaksoiskellotrumpettia, Christine Chapman kaksoiskellokäyrätorvea ja Melvyn Poore kaksoiskelloeufoniumia. Kaikki ovat vaskisoittimia, joissa oli kaksi runkoa, kaksi torvea, joista toinen soi perinteiseen tapaan ja toinen hieman erikoisemmin.

Poore aloitti soitinesittelyt, kappaleet oli valittu niin, että soitinten rajat ja mahdollisuudet tulivat hyvin esiteltyä. Yhdessä porukka soitti Anthony Braxtonia. Säveltäjän musiikkifilosofia on poikkeuksellinen, Braxtonin kappaleet voi aloittaa ja lopettaa mistä kohdasta tahansa. Hänen toiveensa on, että kesken jäänyttä kappaletta jatkettaisiin joskus toisessa konsertissa. Niinpä Viitasaarella kuultiin Composition 178 ja osia Composition 103:sta. Luultavimmin Ensemble Musikfabrik jatkaa Viitasaarella keskenjäänyttä kappaletta jossakin toisaalla. Siihen asti se soi jossakin universumissa.

Vaskisoittimilla on läheinen suhde ihmisten puheeseen. Puheen ja vaskisoinnin saumattomuutta tai suhdetta tarkasteltiin lähes kaikissa soitetuissa kappaleissa.

Felipe Rose

Herra Heinämäen Lato-orkesterin jäsenistö on puhuttanut edelleen. Twitterissä on useampi ihminen ihmetellyt, että entäs sitten Village People? Sen täytyy olla historian loukkaavin ja syrjivin yhtye?

Itse asiassa ei. Village People oli kaukaa viisas ja palkkasi kokoonpanoonsa oikean lakotaintiaanin, Felipe Rosen. Kun bändi on viime vuosina kiertänyt maailmaa uudestaan, niin ajoittain intiaanipäähine on noussut uutisotsikoihin. Sukuselvityksen perusteella Roselle -- ja samalla yleisölle -- on annettu oikeus esiintyä ja nauttia esityksestä.

Jos Heikki Salo olisi värvännyt Lato-orkesteriin amerikkalaisen alkuperäisasukkaan, jonka perinteisiin kuuluu intiaanipäähineen käyttäminen, niin asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa. Mutta kun ei.

Felipe Rosen lisäksi kuuluisa saman aikakauden muusikkointiaani on Jimmy Carl Black (alk. James Carl Inkanish, Jr.). Teksasissa syntynyt cheyenne kuului Frank Zapan The Mothers of Invention -kokoonpanoon. Tunnetuksi Jimmy Carl Black on tullut levyillä useamman kerran toistetusta lauseesta Hi Boys and Girls, I'm Jimmy Carl Black, and I'm the Indian of the group. 

Zappa oli jo 1960-luvulla hyvin tietoinen kulttuurisista suhteista ja niiden oikeasta käyttämisestä. Lausahdus on ironiaa tuolloisille kulttuurisen omimisen tavoille.

Elvis Oulussa

Eilen illalla Oulussa oli The Elvis Concert 2018. Itse en päässyt paikalle, mutta Elviksen kiertue on tiivis: perjantaina hän oli Torniossa ja tänään matka jatkuu etelään. Tampereelle Elvis ehtii torstaiksi.

Elvis Presley (k. 1977) itse ei valitettavasti ole päässyt kiertueelle, mutta muutamia hänen kanssaan soittaneita muusikoita on mukana. Elviksen roolin lavalla vetää Dwight Icenhower, jota Kaleva haastatteli.

Tilastonikkareita varten listattakoon, että Elviksen kanssa soittaneista mukana olivat rumpali Bob Lanning ja The Imperials -lauluryhmän tenori Jim Murray. He olivat mukana Elviksen 1970-luvun taitteen tuotannoissa.

Pikainen googlailu antoi ymmärtää, että toinenkin Elvis on Euroopan kiertueella. Se toinen esiintyy sinfoniaorkestereiden kanssa.

Elvis ja Heartbreak Hotel

Tänään 1956 Elvis Presley esiintyi Milton Perle Show'ssa Yhdysvaltain televisiossa. Milton Perle Show oli aikanaan hyvin suosittu, ja liekö nouseva tähti Elvis houkutellut vielä lisää väkeä ohjelman ääreen, sillä peräti neljäsosa amerikkalaisista näki ohjelman ja Heartbreak Hotelin.

Tätä on tavattu pitää hetkenä, jolloin Elvis tuli koko kansan tietoisuuteen. Se näkyi myyntiluvuissa ja levylistoilla. Heartbreak Hotel oli vuoden 1956 ykköshitti ja myydyin single. Jälkipolvikin arvostaa esitystä. Rolling Stonen parhaiden kappaleiden Top500-listalla (2004) se on sijalla 45 Elviksen toiseksi parhaana biisinä Hound Dogin jälkeen.

Vanha holvikirkko

Av Holger.Ellgaard - Eget arbete, CC BY-SA 4.0, Länk

Eero Raittisen laulama Vanha holvikirkko on tuttu laulu. Koskaan ei ole tullut ajatelleeksi, että se saattaisi perustua johonkin olemassa olevaan kirkkotilaan. Kunnes Pasi Hiihtola kertoi Euroopan valoissa, että 1960-luvun lopulla Sven Lindahl innoittui Adelsön kirkosta. Syntyi laulu Mälarö kyrka, jonka Lenne Broberg levytti vuonna 1968. Eero Raittinen lauloi samojen pohjien päälle suomalaisen klassikon.



Av Holger.Ellgaard - Eget arbete, CC BY-SA 4.0, Länk


* Adelsö kyrka

Artisti maksaa, ja joskus artistille maksetaan

Yle uutisoi tutkimuksesta, jossa on päästy hieman valottamaan Spotifyn rahaliikennettä. Spotify on yksityinen yritys, joka toimii markkinatalouden ehdoilla. Tätä voisi pitää päätuloksena ainakin uutisoinnin perusteella.

Kohdakkoin pörssiin kirjautuva ruotsalaisfirma on onnistunut saamaan aseman tärkeimpänä musiikin välittäjänä. Yksittäisten kuuntelijoiden valitessa musiikkipalvelua keskeisessä roolissa on mahdollisimman kattava tarjonta. Tässä Spotify on onnistunut kilpailijoitaan paremmin. Neljän suurimman musiikkituottajan hyväksynnän saaminen maksoi aikoinaan melkoisen siivun yhtiön osakkeista.

Monelle kuluttajalle on tärkeätä, että musiikkipalvelussa on tarjolla uusimmat artistit ja heidän päivän hittinsä. Usein näiden tähtien läsnäolo varmistaa sen, että palvelusta ollaan halukkaista maksamaan.

Tietenkin uusimpien hittien osuus koko musiikkitarjonnasta on pieni. Tehdyn tutkimuksen mukaan niitä soitetaan kaikesta kuuntelusta 0,4 prosentin verran. Siitä huomimatta Spotifyn tilityksistä muusikoille tähdet nappaavat kymmenen prosentin osuuden. Konsultti Jari Muikku nimittää tätä Pro rata -malliksi.

Suomalaisten muusikkojen edustajat toivoisivat käyttäjäkeskeisempää mallia, jossa Teoston tapaan maksettaisi kuuntelun mukaan. Näin tähtien saamat korvaukset puolittuisivat ja muiden kasvaisivat.

Pörssiyritykselle moisen toiveen esittäminen taitaa olla turha. Spotify haluaa pitää kaikki tähtiartistit tarjonnassaan jatkossakin, joten muutoksia tuskin nähdään. Musiikkitähdet kun voivat vetää musiikkinsa pois Spotifystä, toisin kuin esimerkiksi kirjailijat kirjansa kirjastoista.

Jos "oikeudenmukaisiin" korvauksiin haluttaisiin, niin alan järjestöjen kannattaisi kehittää alalle julkista palvelua esimerkiksi kirjastojen kautta. Siinä syntyisi etuja kuuntelijoille ja suurimmalle osalle musiikin tekijöistä.



* Spotify raotti salaisuuden verhoa: käyttäjämaksut valuvat suosituimpien poppareiden taskuun – pelkkää klassista musiikkia kuunteleva tukee tietämättään Cheekiä ja Sannia. Yle 21.2.2018.

Scott Joplin rags

Legendan mukaan tänään 1868 syntyi Teksasissa Scott Joplin (k. 1917). Ragtimen kehittäjän tuotokset ovat tuttuja erityisesti 1900-luvun alun mykkäfilmeistä, ja ajoittain tuo tyyli on noussut suureenkiin suosioon.

Muistan joskus 1980-luvulla ostaneeni Scott Joplinin LP-levyn. Varsinaisesti Joplin ei koskaan levyttänyt, mutta sitäkin ahkerammin hän soitti pianorullia. LP-levyllä oli raitoja, joilla soitti levytysstudioon viety automaattipiano. Koska Joplin oli soittanut alkuperäiset rullat, niin tavallaan oli kyse "Scott Joplinin ley". Kaikki raidat eivät tainneet olla Joplinin soittamia, sillä niitä oli enemmän kuin seitsemän vuonna 1916 tehtyä rullaa.

Jälkikäteen ragtime ja Joplin on otettu osaksi jatsin kaanonia. Joplin itse halusi yhdistää taide- ja populaaria musiikkia. Vuonna 1899 nuottifirman kanssa tehty sopimus Maple Leaf Ragista takasi hänelle kohtalaisen toimeentulon, vaikka rojaltiprosentti oli vain yksi. Joplin sävelsi oopperankin, mutta se on jäänyt ragtimen varjoon.

Miten suosio säilyy?

Suomalaisen Kari ihmetteli 5. toukokuuta 1964 Helsingin Sanomissa julkaistussa pilapiirroksessa Beatlesien suosioita ja sen kestävyyttä.

"Maurice Chevalier valloittaa yleisönsä vielä 76-vuotiaana... Pystyvätköhän Beatlesit tekemään saman yhtä vanhoina -- mitä arvelette?"

Beatleseista Paul McCartney on 75 ja Ringo Starr 77 vuotta. Voisi hyvinkin sanoa, että he valloittavat yleisönsä edelleen.



Sen sijaan vuoden 1964 Maurice Chevalierin esitykset eivät tunnu enää vuonna 2017 vakuuttavan.

Kun siihen ei osaa liittää nuoren minän kuulemaa laulantaa.

OMVF

Oulun taiteiden yö on kulunut taiteden yön infotiskillä. Laajempi näkemys päivän ohjelmistosta on jäänyt syntymättä, mutta infotiskillä ollut Oulun musiikkivideofestivaalien mainospääte on antanut päivystäjälle aimo annoksen viime vuosikymmenien suomalaisesta videotaiteesta.

Oulun musiikkifestivaalien väki ajatteli ystävällisesti päivystäjiä, samaa videota ei tullut kahdesti. Tarjolla oli siis yli kahdeksan tuntia palkittuja tai kunniamainittuja musiikkivideoita.

Niiden katselun myötä päädyin mainostamaan, että Oulun seuraavat musiikkivideofestarit ovat ensi viikolla, 23.-27. elokuuta. Ohjelma on painettu ja siihen voi tutustua myös netissä.

Muutamia kuvia taiteiden yöstä on Kulttuurikuvissa.

Mutta videofestareilla kannattaa poiketa, jos aikatauluun sopii. Tuntien mainostus tehosi ainakin infotiskin päivystäjään.



* OMVF

Linna vedessä

Savonlinnan oopperajuhlat ovat tukeutuneet ohjelmistossaan pääasiassa varmoihin, yleisöä vetäviin oopperoihin. Mozartin Ryöstö Seraljista tai Verdin Rigoletto on nähty Olavinlinnassa usein. Tänä kesänä tarjolla oli myös uutta tuotantoa, Aulis Sallisen (s. 1935) uusi teos, Linna vedessä. Se sai kantaesityksen 8. heinäkuuta Olavinlinnassa. Esitys oli osa nykymuotoisten Savonlinnan oopperajuhlien 50-vuotisjuhlintaa ja osa Suomi 100 -juhlallisuuksia.

Pääosin lipputulojen varassa toimivan festivaalin ohjelmiston konservatiivisyyden ymmärtää. Lippuja on myytävä, jotta oopperajuhlat voisivat jatkua. Taiteellisempaa kunnianhimoa on voitu toteuttaa vierailujen kautta. Tänä kesänä vierailijoina ovat Bolshoi-teatteri Moskovasta ja Teatro Real Madridista. Bolshoin Jolantaa kunnioittaa läsnäolollaan myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Sallisen Linna vedessä on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle ja Olavinlinnalle. Teos perustuu Lassi Nummen 1970-luvulla tekemään runokokoelmaan, josta Pekka Tarkka kirjoitti tuoreeltaan Helsingin Sanomiin, että se sopisi oopperan pohjaksi. Säveltäjä Sallinen ei päätynyt tekstiin Tarkan suosituksen kautta. Oopperajuhlat olivat tilanneet Salliselta oopperan, jonka libretoksi oli tarjolla useampia vaihtoehtoja. Sallinen hylkäsi ne kaikki ja päätyi lopulta kirjahyllystään löytyneeseen Lassi Nummen Linnaan vedessä (Otava 1975). Libreton, johon tuli kaksitoista Nummen runoa, hän kirjoitti itse.


Ooppera vai konsertto?

Oopperajuhlien ohjelmassa ja pääsylipuissa uutta teosta kutsuttiin konsertiksi tai konserttiversioksi. Aikaisemmin oli puhuttu Sallisen tulevasta seitsemännestä oopperasta, ja nykyoopperaa teos muistuttikin tarinoineen, laulajineen ja orkestereineen. Esitys ei ollut saanut omaa lavastusta, vaan sitä esitettiin kesän ohjelmistoon kuuluneen Sallisen Kullervon ulkoisissa puitteissa. Olavinlinna on lavastajan kannalta vaikea paikka, sinne ei voi luoda näyttämömaailmoita. Linna on väistämättä aina osa kutakin siellä esitettävää oopperaa.

Konsertin puolesta puhui se, että orkesteri oli lavalla eikä orkesterimontussa. Sävellystä ei ole tehty sinfoniaorkesterille vaan viisitoista jäseniselle kamariorkesterille. Sekin poikkeaa oopperan traditiosta, mutta ei ole peruste suuntaan eikä toiseen.

Säveltäjä itse luonnehtii teostaan seuraavasti: ”kyseessä on kronikka lausujalle, neljälle laulajalle, orkesterille ja Olavinlinnalle”. Tarkennettuna Sallinen on puhunut sävelkronikasta, joka rinnastuu sävelrunoon tai sinfoniseen runoon. Laajemmin ottaen Linna vedessä on säveltäjän määritelmään nojaten ohjelmamusiikkia. Sen pohtiminen johtaa Richard Wagnerin musiikkinäytelmiin ja gesamtkunstwerkiin. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila kirjoitti teoksen olevan ”eräänlainen näyttämöllinen kantaatti”. Ehkä on paras tyytyä sävelkronikkaan, ainakin siihen saakka kunnes Sallinen on päivittänyt teosluettelonsa.

Pääosassa Olavinlinna

Sallinen kertoi nähneensä Olavinlinnan esimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana evakkomatkalla Kyrönsalmen sillalta. Meetvurstivoileipää syöneeseen poikaan näky teki lähtemättömän jäljen. Keskiaikainen linna keskellä salmea sai mielikuvituksen hereille. Teemoiltaan Linna vedessä on monipuolinen, voisin veikata, että Joachim Meslöffin vankila-ajasta ja pakomatkasta kertova osuus on tullut teokseen nuorukaisen mielikuvituksen innoittamana.

Osa kertoja Jukka-Pekka Palon puheista ja orkesterisoittimista oli nauhoitettu etukäteen ja esitettiin nauhalta. Näin saliin oli saatu luotua monikanavainen ympäristö, jossa linnan muurit tuntuivat kertovan näkemäänsä ja kokemaansa. Laulajien ääniä ei oltu nauhoitettu ja ne kuuluivat ainoastaan lavan suunnasta. Seuraaviin tuotantoihin voisi harkita myös laulun lähtöpaikan heijastamista eri puolille salin seiniä. Äänenvahvistaminen on klassisessa laulussa tabu, mutta ehkä uusimmilla tekniikoilla lavalla esitetyn laulun voisi saada elektronisin apuvälinein kuulumaan eri suunnista. Tämä vahvistaisi kuulijan kokemusta kertovista muureista.

Laulajat ja kertoja liikkuvat Kari Heiskasen ohjauksessa lavalla vähän, yksinkertaisesti ja rauhallisesti. Omaa lavastusta Linnalle vedessä on perämuurille ajoittain heijastettu Olavinlinnan kuva. Kerronta painottuu linnan rakentamiseen ja sen ensimmäisiin vuosikymmeniin. Olavinlinnan johdossa oli myös nainen, Gunilla Bielke (ylimpänä käskynhaltijana 1511-1513). Sallinen summasi linnan merkityksen olleen siinä, että valtiosopimuksiin ”tulivat pilkut ja pisteet oikeisiin paikkoihin”.

Kun linna rakennettiin, suomalaisia ei ollut olemassa. Oli savolaisia, karjalaisia, hämäläisiä, tanskalaisia, novgorodilaisia ja moskoviitteja. Linnan rakentamisen ja vaikutuksen myötä syntyi myös yksi osa suomalaisuutta. Sittemmin linna uinahti kivelleen Kyrönsalmeen. Oopperajuhlien tulemista keskeiseksi osaksi nykyistä Savonlinnaa Sallinen muisti sävelin. Vuonna 1975 Olavinlinnassa kantaesitetyn Ratsumiehen teema niveltyy luonnolliseksi osaksi uutta teosta.


Kutsuttiinpa Sallisen sävelteosta millä tahansa tarkentavalla nimikkeellä, niin se summaa hyvin tekijän pitkää uraa. Antamissaan haastatteluissa ja Savonlinnan keskusteluissa Sallinen on epäillyt sopisiko teos muualla esitettäväksi. Tämä oli luovan työn tekijän jännitystä ennen ensi-iltaa. Vaikka tarina on Olavinlinnasta, niin teemoiltaan se sopisi esitettäväksi missä tahansa keskiaikaisessa rakennelmassa. Samantyyppisiä kohtaloita ja sattumuksia on tapahtunut kaikkialla.

SAGAS – Orchestral Fantasy Music

Eilen Madetojasalilla oli loppuunmyyty sali. Sama ohjelma on tarjolla tänä iltana, myös loppuunmyydylle salille. SAGAS – Orchestral Fantasy Music on ollut menestyksekäs konserttikonsepti. Suomessa Oulun ja Turun konserteissa ovat salit olleet täynnä, ilmeisesti samoin myös Ruotsissa ja Norjassa.

Sagas tarjosi fantasiaelokuviin, tv-sarjoihin ja peleihin sävellettyä musiikkia 1970-luvun lopulta tähän päivään. Kappaleiden valintaan oli käytetty aikaa, ei tyydytty pelkästään tuttuihin teemoihin ja hiteiksi nousseisiin esityksiin. Juontaja (ja samalla tuottaja) Orvar Säfström kertoi valinnoista ja nauratti yleisöä muistelemalla ensimmäistä serkkujen kanssa vuokraamaansa videota (Conan Barbaari).

Hyvä kokonaisuus siis. Mikä tärkeintä: mukana ollut nuoriso tykkäsi.

Onpa konserttikokonaisuudesta noussut yksi Youtube-hitti. Solisti Sabina Zweiackerin Ruotsin radio-orkesterin kanssa esittämä The Dragonborn Comes Skyrim-pelistä on saanut yli kaksi ja puoli miljoonaa katsojaa.

Nobel Bob Dylanille

By Chris Hakkens, via Wikimedia Commons

Säästin päivän tekstin kirjoittamista Nobelin kirjallisuudenpalkinnon selviämiseen asti. Kannatti.

Palkinnon saanut Bob Dylan on ollut jo useampien vuosien ajan voittajien arvuuttelulistalla. Tosin Dylanin kohdalla on muistettu aina mainita, että "jos Nobel-komitea haluaa todella yllättää, niin ...". Palkitseminen merkitsee kirjallisuuden käsitteen laventamista uuteen suuntaan.

Hyvin pitkän uran laulajana ja lauluntekijänä tehnyt Bob Dylan ei ole säästänyt sanoja lauluntekstejä kirjoittaessaan. Erilaisten levypakettien mukana tulevat tekstejä sisältävät oheiskirjat eivät ole ohuita läpysköjä, vaikka on käytetty pienintä mahdollista silmin erotettavaa kirjainleikkausta.

Dylanin palkitseminen on osin tunnustus sille, että 1950- ja 1960-luvuilla tietyn tyyppinen kertova ja kantaaottava runous siirtyi kirjojen kansien välistä laululyriikaksi. Suurelle yleisölle tarkoitetut sanat siirtyivät yleisön tottumusten muuttuessa uuteen formaattiin. Kirjoina Dylanin viesti olisi kantautunut huomattavasti pienemmälle joukolle. 

Ajat muuttuvat ja kirjallisuus niiden mukana. Hyvä, että Nobel-komiteakin on sen virallisesti todennut.

Tunnelmakuvia Myllyrockista

Kesän rockfestivaaliantina oli Vieremällä pidetty Myllyrock. Tässä tunnelmakuvia lauantai-illalta.

Savonlinnan Otello

Tämänvuotisten Savonlinnan oopperajuhlien ensimmäisenä esityksenä oli Giuseppe Verdin (1813-1901) toiseksi viimeinen ooppera Otello. Ylen pääuutisissa perjantai-iltana todettiin, että Savonlinnan ohjelmisto on konservatiivinen. Pääasiassa lipputulojen varassa toimivan festivaalin on suunniteltava ohjelmistonsa niin, että yleisöä varmasti saadaan paikalle.

Verdin Otello on varma nakki. Ranskalaisten kanssa yhteistyössä tehdyn esityksen Suomen ensi-ilta ei silti ollut myyty loppuun. Savonlinnan vanhaan kaupunkiin kantautuneet pari tuntia ennen esitystä alkaneet kuulutukset muistuttivat lippukassan olevan auki.

William Shakespearen näytelmään perustuva ooppera on osa italialaisten pyrkimyksiä uudistaa oopperaa taidemuotona. Libreton kirjoittanut Arrigo Boito yritti ensin itse säveltäjänä, mutta kun menestystä ei tullut niin hän aloitti yhteistyön jo vanhan ja kuuluisan Verdin kanssa. Libretistin ja säveltäjän välinen kirjeenvaihto on säilynyt ja kertoo miten Boito sai ujutettua omia ideoitaan mestarin työhön. Verdi ja Boito tiivistivät Shakespearen monipolvista kerrontaa sen ytimeen. Sivujuonet on karsittu kokonaan. Verdin Otello on oopperaksi harvinaisen suoraviivainen teos.

Savonlinnan esityksen ranskalaisyhteistyö näkyi lähinnä lavastuksessa, valaistuksessa ja puvustuksessa. Lavastusta oli elävöitetty videopätkin, jotka kuvastivat Otellon ja Desdemonan tunnetiloja. Otello oli syntyperältään mauri, siksi Otellon esittäjä Kristian Benedikt oli saanut naamaväriä. Tämä tehostus tuntui hieman hämmentävältä. Toki alkuperäisissä teoksissa on rasistinen sävy, mutta siitä muistuttaminen ei olisi ollut tarpeen. Sotaretkeltä palaavan käskynhaltijan voisi uskoa epäilevän vaimonsa uskollisuutta muistakin syistä.

Jagon juonittelut ja kierous tulivat korostetusti esille tekstityslaitteen avulla. Useamman kerran Jago toimitti omiaan samaan aikaan kun lavalla oli muitakin äänessä. Italiaksi lauletun oopperan tekstitetyiksi kohdiksi oli noissa kohdissa valittu juuri Jagon ja hänen puhekumppaninsa keskustelut.

Esityksen lopuksi suurimmat aplodit sai kapellimestari Xian Zhang. Otellossa orkesterin soittama musiikki on keskeisessä asemassa ja varsinaiset aariat puuttuvat, joten oivasti soittanut orkesteri sai ansionsa mukaan.