Todellinen Hergé

 

Sian Lye 

The Real Hergé

White Owl 2020

Viime vuoden lopulla ilmestyi brittiläisen vapaan toimittajan kirjoittama teos Hergéstä, Tintin luojasta. Kirja on tekijänsä ensimmäinen, ja siinä ei avata tekemisen syitä tai perusteita. Lopputulos on journalistinen katsaus Hergén eli Georges Remin (1907-1983) elämään.

Paljon Tintistä ja sen tekijäkaartista lukeneena ja kirjoittaneena olen alkanut kaivata teosta, jossa paneuduttaisiin Hergén elämään henkilönä. Lyen kirjan otsikko antaa luvan odottaa tällaista käsittelyä, mutta sisältö kytkee Tintin Hergén elämään aina kun se on mahdollista. Jo ensimmäisessä luvussa, jossa käsitellään Georges-pojan syntymää ja perhettä, on lukuisia viittauksia Tintin seikkailujen hahmogalleriaan ja tapahtumiin. Lienee niin, ettei Tinttiä ja Hergéä voi erottaa toisistaan.

Sian Lyen teoksen lähdeluettelo on lyhyt. Kun siitä poistetaan Tintti-albumit, jäljelle jää tusina Tinttiä enemmän harrastaneelle hyvin tuttuja teoksia. Näistä Michael Farrin teos Tintin – The Complete Companion on myös suomennettu. Kokonaisuutta ajatellen Lye on tehnyt koronakirjan, kun vuosi sitten työmahdollisuudet kaventuivat, hän tarjosi osaamistaan kirjamarkkinoille.

Kirja on suunnattu englanninkielisille markkinoille. Nähtävästi sen on ajateltu korvaavan vuonna 2005 edesmenneen Harry Thompsonin (s. 1960) Tintin – Hergé & His Creation (1991) teoksen uusintapainosten paikan englantilaisten kirjakauppojen hyllyillä. Lye kirjoittaa sujuvammin, eikä takerru niin paljon sarjakuvien eri laitosten muutoksiin kuin Thompson. 

Lyen kirjaa lukiessa nousi ajatus Hergén ”ajattelemattomuudesta”, jolla hänen toimintaansa toisen maailmansodan aikaisessa Belgiassa on usein perusteltu. Hergé ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, että yhteistyö natsien sympatisoijien kanssa olisi väärin. Lye kertoo aikaisempia kirjoja monisanaisemmin Hergén vuonna 1948 tekemästä lomamatkasta Sveitsiin ja Italiaan. Matkakumppaneina hänellä oli vaimo Germaine ja nuori rakastajatar Rosane. Matkan alussa vaimo ei tiennyt miehensä ja Rosanen intiimistä suhteesta. Millainen ihminen kuvittelee selviävänsä tällaisesta lomasta salaisuudet säilyen? 

Niille, jotka etsivät hyvää elämäkertaa Hergén vaiheista, Lyen kirjan sijaan suosittelen Bênoit Peetersin Hergé – Son of Tintin (Johns Hopkins University Press, 2012) teosta. Se on kattavampi ja analyyttisempi, ja pohtii terävämmin aihettaan.

* Lyen kirjan sisältöä laajasti esittelee Martin Tyrrell Dublin Review of Booksissa.

Oivallinen, hienovarainen etsaaja

 

Yksi ensimmäisistä kerroista, jolloin belgialainen sarjakuvataiteilija Hergé mainitaan suomalaisessa lehdistössä, sattui elokuussa 1934. Tuolloin nimimerkki "V.J." kirjoitti saaneensa belgialaiselta kollegaltaan Paul Werrieltä lahjakappaleen tämän kirjoittamasta Albert I:n elämäkerrasta La légende d'Albert 1er, Roi des Belges (Casterman 1934). Werrie oli vieraillut Helsingissä syksyllä 1933 belgialaisen näyttely- ja turistilaiva Leopoldvillen mukana, ja tutustunut suomalaisten urheilijoiden harjoitusmenetelmiin kollegan opastuksella. Siitä kiitokseksi vuotta myöhemmin ilmestynyt kirja.

Karjalaan (19.8.1934) kirjoittamassa pitkässä Albert I:n elämää esittelevässä arviossa tulee mainituksi myös kirjan kuvittaja.

"Hänen teoksensa on kustantanut Casterman Editeurs (Paris-Tournai) ja antanut sille upean kirjapainollisen asun, käyttäen apunaan taiteilija Hergé'tä, oivallista hienovaraista etsaajaa."

Werrien teosta muuten kuvataan lapsille ja nuorille suunnatuksi "muistelma- ja ylistysteokseksi". Runsaan tietosisältönsä vuoksi kriitikko suositteli sitä vanhemmillekin lukijoille.

Tarkempia tietoja taiteilija Hergén tuotannosta ei tässä yhteydessä tuotu julki, mutta nimi tuli sentään mainituksi.

2. Sarjakuvan nimessä on jokin paikka

Satasarjista-haasteen toisessa osassa piti lukea sarjakuva, jonka nimessä on jokin paikka. Tintin seikkailujen 22. osa tunnettiin Suomessa pitkään pelkästää Lento 714 -nimellä, mutta kymmenen vuotta sitten suomentaja Heikki Kaukoranta lisäsi loppuun paikan, Lento 714 Sydneyyn. Niinpä haasteen ehto täyttyy.

Alkuperäisessä ranskankielisessä nimessä lennon kohde, Australian Sydney on ollut koko ajan. Vol 714 pour Sydney.

Vuonna 1960 ilmestyneeseen Tintti Tiibetissä -albumiin (20.) asti Hergé studioineen oli työskennellyt tasaista tahtia. Uusi albumi ilmestyi kahden vuoden välein. Eläkeikää lähestyessä tahti ei hiljentynyt, vaan entistä enemmän aikaa kului markkinointiin ja huomion kohteena olemiseen. Myös tekijän kunnianhimo sisältön suhteen kasvoi.

Lento 714 Sydneyyn perustuu tuolloin paljon pinnalla olleihin ufo-havaintoihin ja paratieteiden nousuun. Sarjakuvaan Hergé piirsi mukaan ranskankielisessä maailmassa kuuluisan ukrainalaissyntyisen paratieteilijä-kirjailija Jacques Bergierin. Vanhasta tutusta Tuhatkaunosta paljastuu uusia piirteitä. Toki mukana on tuttu heiluri.

Albumissa on tekoaikansa vakaata uskoa tulevaisuuteen ja ihmisen tuntemattomiin kykyihin.

Lehtimies Tintin seikkailut

Viikonloppuna tarkastelin Lehtimies Tintin seikkailuja tarkemmalla silmällä. Vuosina 2015-2018 suomeksi julkaistun kahdeksanosaisen sarjan albumit on Kansallisbibliografiaan kirjattu huomautuksella "suomenkielinen faksimilepainos ranskankielisestä alkuperäislaitoksesta".

Kansallisbibliografian kirjaus antaisi olettaa, että tarjolla olisi alkuperäisin eli siis kaikista ensimmäisin versio kirjamuotoisesta Tintistä. Näin ei kuitenkaan ole. Itse kirjoissa asia on ilmaistu oikein. Ensimmäiseksi ilmestyneessä Lohjenneessa korvassa kerrotaan, että kyse on "suomenkielinen faksimilepainos Lohjenneen korvan vuoden 1938 ranskankielisestä alkuperäislaitoksesta".

Särkynyt korva ilmestyi ensimmäisen kerran albumina jo edellisenä vuotena 1937. Sen jälkeen kustantaja Castermann uudisti Tintti-kirjojen ulkoasun ja alkoi julkaista koko siihenastista sarjaa yhtenäisessä ulkoasussa. Tintti Neuvostojen maassa jäi tekijän tahdosta sarjan ulkopuolelle.

Aivan alkuperäisintä ei siis ole tarjolla. Esimerkiksi Tintti Amerikoissa on julkaisutietojen mukaan "tarkka näköispainos kolmannesta, vuoden 1937 laitoksesta". Kokonaisuudessaan Lehtimies Tintin seikkailut -sarja on Ranskassa (ja Belgiassa) nimetty "vuoden 1938 sarjaksi", ja se siis on "alkuperäislaitoksina" Kansallisbibliografiaan kirjattu.

Toki sarjakuvallinen sisältö on "alkuperäistä" Hergén piirustuspöydältä lähtenyttä. Edellä kuvattu koskee painoasua, kirjapainojen tuottamia esineitä. Suurin sisällöllinen muutos oli se, että kaikkiin albumeihin tuli tämän sarjan myötä neljä värikuvaliitettä.

Ranskaksi tämä vuoden 1938 sarja julkaistiin uudelleen vuonna 2010.

Tintti Kongossa, sanastoa

Lehtimies Tintti -sarjan Tintti Kongossa -albumia lukiessa piti useammin kerran tarkistaa sanojen merkityksiä ja paikkojen sijaintia. Tässä teillekin avuksi tuloksia.

Tintti lähti Kongoon m/s Thysvillellä. Laiva oli saanut nimen Kongossa sijaitsevan Thysvillen mukaan, joka taas oli saanut nimensä belgialaiselta liikemieheltä Albert Thysiltä (1849-1915). Nykyisin kaupunki tunnetaan nimellä Mbanza-Ngungu.

Laivalla Milou sai psittakoosi-tartunnan. Tauti tunnetaan myös papukaijakuumeena ja ornitoosina, ja kyseessä on hengitystieinfektio. Ihmisillä oireet ovat samantapaiset kuin flunssassa.

Matadi oli ja on edelleen Kongon tärkein satamakaupunki Kongojoen varrella. Samalla se on Keski-Kongon hallinnollinen keskus. Matadista kulkee Kinshasaan Kongon ainoa rautatie, joka rakennettiin 1890-1898 armottomana orjatyönä. Rata uusittiin kokonaan 1930-luvulle tultaessa. Uusittu rata otettiin käyttöön vuosi Tintin vierailun jälkeen 1932.

Aniotat, Leopardi-seura oli 1900-luvun alkupuolella Länsi- ja Keski-Afrikassa vaikuttanut salaseura. Pitkään Tintti Kongossa -albumin kuvausta leopardimiehistä pidettiin Hergén mielikuvituksen tuotteena, mutta nyttemmin on löydetty hänen lähteenä käyttämänsä unohduksiin jääneen kansatieteilijän kirjoitus. Zairen aikoina aniotat olivat arvossa siirtomaavallan vastustajina.

Autofagi, itsensä syöjä. Koiran syövä boa on ollut yleinen aihe sarjakuvissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Ouroboros on hyvin vanha myytti.

Kalabelouta ei löydy edes vanhentuneista kartastoista. Hergén keksimä paikkakunta.



* Tintti Suomessa (viime vuosina päivittämättä jäänyt bibliografia)

Neljänvallansopimus!

Lehtimies Tintin seikkailut ovat edenneet jo kuudenteen osaan. Kultasaksisessa krapussa Tintti tutustuu kapteeni Haddockiin ja tämän haukkumasanavarastoon. Sattuneesta syystä kiinnitin erityistä huomiota uutuuden haukkumiin ja yksi herätti erityisen kiinnostuksen. Neljänvallansopimus.

Perämies Allanin yksi apureista erehtyy nappaamaan kapteeni Haddockilta viinapullon. Tämä nostattaa kiukun:

Minun pulloni ryökäle! Tämä on petosta! Tämä huutaa kostoa! ... Luopio! Kerettiläinen! Orjavouti! Teknokraatti! Filibusteri! Kasvissyöjä! Neljänvallansopimus! 

Neljänvallansopimusta pyrittiin tekemään vuonna 1933. Italian Mussolini ehdotti Saksalle, Ranskalle ja Isolle-Britannialle, että nämä neljä valtiota ottaisivat kansainvälisen politiikan omaan johtoonsa. Kansainliitto kaikille valtioille yhtäläisine äänestysoikeuksineen oli menettänyt otteen tarkoituksestaan. Italian ehdotuksen mukaan muiden maiden mielipiteitä ei enää olisi kansainvälisissä asioissa otettu huomioon.

Ranskalle ja Isolle-Britannialle liittoutuminen fasistien kanssa oli tarkoituksenmukaisuutta. Neuvostoliitto koettiin niin suurena uhkana, että sopimus diktaattorien kanssa koettiin mielekkäämpänä.

Erityisesti Ranskan liittolaismaissa vastustettiin tällaisen sopimuksen tekemistä. Belgia oli yksi näistä maista. Lopulta sopimus kaatui, kun Ranska jätti sen ratifioimatta.

Ei siis ihme, että pienen suuren valtion edustaja Hergé listasi moisen aikeen haukkumasanaksi.

Neuvostojen maa väreissä

Ranskasta kantautui uutinen, että ensi tammikuussa Angoulemen sarjakuvafestivaaleilla julkaistaisiin Tintin au pays des Soviets värillisenä versiona. Tammikuun 10. päivä 2017 tulee kuluneeksi 88 vuotta Tintin seikkailujen alkamisesta. Tintti ja Milou lähtivät 1929 juuri Neuvostojen maahan.

Tintti Neuvostojen maassa oli ensimmäinen Tintin seikkailu. Aihe ja käsittelytapa määräytyivät pitkälti Hergén silloisen päätoimittajan, isä Wallezin ajatusmaailman mukaisesti. Lähteenä Hergé käytti ainoastaan yhtä kirjaa, mitä sarjakuvantekijä katui suuresti myöhemmin.

Albumissa olleet "pääskyjenpesiä syövät pitkälettiset kiinalaiset" saivat erään lähetyssaarnaajan tutustuttamaan Hergén oikeaan kiinalaiseen. Se oli Hergélle merkittävä tapaaminen. Asioihin oli perehdyttävä tarkasti, eikä elettävä omien ennakkoluulojen varassa. Etenkään nuorille suunnatussa työssä.

Tintin au pays des Soviets julkaistiin Belgiassa kirjana vuonna 1931. Siitä otettiin samana vuonna useampi painos, kaikkiaan se myi hieman yli kymmenentuhatta kappaletta. Sen jälkeen sarjakuva jäi tekijän tahdosta nuoruuden kuriositeetiksi. Uutta laitosta ja uusia painoksia kirjasta ei otettu ennenkuin vuonna 1973.

1960-luvulla erilaiset piraattipainokset Tintistä alkoivat nakertaa Hergén tekijänoikeuksia omiin hahmoihinsa. Eurooppalaiset uusien seikkailujen tekijät saatiin kuriin tuomioistuimien avulla. Ehdottomasti eniten luvatta painettu teos oli Tintti Neuvostojen maassa. Tottahan Tintin ystävät halusivat tietää millainen sankarin ensimmäinen seikkailu oli.

Hergén ratkaisu oli aloittaa arkistosarja. Siinä kontekstissa vanhaa seikkailua ei yhdistettäisi edelleen tehtävään Tinttiin. Tosin ensimmäinen 500 kappaleen numeroitu ja rajattu painos pikemminkin kiihdytti piratismia kuin hillitsi sitä. Vasta laajempi, jatkuvasti saatavilla oleva kansanpainos tyrehdytti sen.

Tätä julkaisuhistoriaa ajatellen Neuvostojen maan värittäminen tuntuu arveluttavalta. Michel Bareaun ja Nadège Rombaux'n tekemä väritys on luultavimmin hyvin kunnioittava ja sopiva. Hergé kuitenkin teki hyvin selväksi, että albumi olisi syytä säilyttää vuoden 1931 asussa -- ilman korjauksia.



* Et la couleur vint aux joues de Tintin au pays des Soviets. Le Figaro.

 

Lehtimies Tintti kaukaisilla mailla

Hergé
Faaraon sikaarit
suom. Heikki Kaukoranta
Otava 2016


Belgian kansallisylpeyden, sarjakuvasankari Tintin seikkailut loppuivat hahmon luojan Hergén (1907-1983) kuolemaan. Hergén leski Fanny Rodwell (s. 1934) on kunnioittanut miehensä toivomusta, ettei sarjakuvaa jatketa vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä on esitetty. 1900-luvulle kapseloitu Tintti on ollut nostalgiamarkkinoilla menestys. 2000-luvulle tultaessa Tintti-albumeita oli myyty Hergén kuoleman jälkeen enemmän kuin hänen elinaikanaan. Nykyisin kokonaismyynti lähennellee 300 miljoonaa kappaletta.

Koska uutta materiaalia ei tehdä, niin lukijoiden mielenkiintoon on vastattu etsimällä uutta Tintin julkaisuhistoriasta. Useimmista Tintti-albumeista on tehty erilaisia versioita julkaisupaikkojen mukaan. Ranskankielisessä maailmassa näitä on ollut saatavilla uusintapainoksina jo pitkään. Viime vuonna saatiin suomeksikin vanhempia versioita Tintti Neuvostojen maassa -albumin rinnalle.

Lehtimies Tintin seikkailut -sarjassa julkaistaan Hergén 1930-luvulla tekemiä mustavalkoisia sarjakuva-albumeja. Tarinat ovat tutut pääosin 1940-luvulla uudelleenpiirretyistä ja taitetuista värillisistä teoksista. Ajan paperipula pakotti kustantajat siirtymään 64-sivun määrämittaan. 1930-luvulla sarjakuvataiteilijalle ei vielä asetettu ulkoisia julkaisuehtoja. Tinttikin saattoi seikkailla väljemmissä ruuduissa ja kaksinkertaisessa sivumäärässä.

Faaraon sikaarit on kolmas suomennettu albumi Lehtimies Tintin seikkailuja. Kirjassa on vain muutamia kohtauksia, jotka on jätetty pois Faaraon sikareista. Sivutaittoa muuttamalla ja ruutuja pienentämällä Hergé on saanut tarinan lähes sellaisenaan mahtumaan lyhyempään värilliseen versioon. Poliisikaksikko Dupond ja Dupont ei ole vielä saanut nimiä, tässä seikkailussa he ovat mukana koodinimillä X33 ja X33 B. Hajamielinen egyptologi on vanhemmassa versiossa selkeämmin professori Tuhatkaunon prototyyppi.

Taitolla, tyhjän tilan määrällä ja rytmityksellä sarjakuvassa on suurempi merkitys kuin uskoisikaan. Faaraon sikaareja lukee uusin silmin. Tuntuu kuin käsissä olisi uusi sarjakuva-albumi.

Teoksen suomennoksessa ja ulkoasussa on pyritty luomaan 1930-luvun tunnelmaa. Suomentaja Heikki Kaukoranta on viljellyt tekstissä aikakauden sanoja ja kirjoitustapoja, kuten jo albumin nimestä käy ilmi. Lisäksi nimiösivulle on etsitty Otavan takavuosina käyttämä liikemerkki. Teostiedoissa täsmennetään, että kyseessä on faksimilepainos vuoden 1934 alkuperäislaitoksesta.

Kaikkiaan Lehtimies Tintti seikkailee -sarjassa julkaistaneen kahdeksan albumia. Viime vuonna julkaistiin Lohjennut korva ja Musta saari. Loppuvuodesta on tulossa Sininen lootus. Kustantajan mukaan uusvanhat Tintit olivat välitön menestys. Molemmat viime vuonna julkaistut albumit myytiin loppuun noin kuukaudessa. Nostalgia on voimissaan.

Lehtimies Tintin seikkailuja

Hergé
Musta saari / Lohjennut korva
Lehtimies Tintti seikkailee
suom. Heikki Kaukoranta
Otava 2015


Tinttien julkaisemisen suhteen Suomi kuuluu B-kategoriaan. Monet Tintin ystävät ovat harmitelleet sitä, että tarjonta meille on ollut paljon niukempaa kuin esimerkiksi ruotsalaisille. Vuosikymmenten mittaan länsinaapurissa on saatu Tintin arkistosarja ja Hergén Kootut teokset. Suomessa näitä ei ole julkaistu, täällä on saatu tyytyä ns. suurelle yleisölle suunnattuihin albumeihin.

Hergé (1907-1983) toivoi, että Tintin julkaisua ei jatkettaisi hänen jälkeensä. Tintti kumppaneineen on silti säilynyt lukijoiden suosikkina, albumeita on myyty enemmän tekijän kuoleman jälkeen kuin elinaikana. ”Uutta” tarjottavaa on kaivettu arkistoista ja vanhoista julkaisuista. Nyt siis 1930-luvulla tehdyt mustavalkeat pitkät albumit on saatavilla suomeksikin ”kansanpainoksina”.

Aikaisemmin Hergén 1930-luvun jälkeä on nähty Tintti Neuvostojen maassa -albumissa. Lehtimies Tintin seikkailut -sarjassa julkaistut Lohjennut korva ja Musta saari vuosilta 1937 ja 1938 osoittavat taitojen kehittyneen jo myöhemmin tunnetulle tasolle.

Ensimmäinen kustantajan määräämään standardimittaan ja väreihin tehty Tintti-seikkailu oli Salaperäinen tähti (1942). Mustavalkoisia, yli satasivuisia albumeja ilmestyi yhdeksän. Neuvostojen maata lukuunottamatta Hergé muokkasi nämä albumit pääosin 1940-luvulla uuden standardin mukaisiksi. Tässä työssä tehdyt muutokset on tarkkaan dokumentoitu Benoît Peetersin ja Michael Farrin suomennetuissa Tintti-tietokirjoissa.

Musta saari ja Lohjennut korva ovat juoneltaan ja kuvituksiltaan pääosin samanlaiset Mustan saaren salaisuuden ja Särkyneen korvan kanssa. Sivutaitolla on kuitenkin suuri merkitys tarinoiden rytmiin ja mustavalkoisuus tuo ruutuihin enemmän tilaa kuin uskoisikaan. Muutamat pois jätetyt kohtaukset rikkovat tuttua ja urautunutta lukukokemusta. Heikki Kaukorannan suomennoksen vanhahtavat sadatukset tuovat mukavaa poikamaista henkeä.

Ranskassa on menty vielä askel taaksepäin Tinttien historiassa. Casterman on aloittanut kirjasarjat siitä, millaisilta Tintit näyttivät ensimmäisissä julkaisupaikoissaan aikakauslehdissä tai studioilta lähtiessä. Ainakin Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli on saatavissa version d´originalena (nimellä La Malédiction de Rascar Capac).



* Julkaistu aikaisemmin Sarjainfossa 4/2015.

Opi perusasiat, Moulinsart!

Ranskankielinen maailma on kuhissut eilisen. Professorit, tekijänoikeuksien ja sarjakuvien asiantuntijat ovat istuneet paikallisissa A-Studioissa ja pohtineet mitä hollantilaisen oikeuden päätös Tintin tekijänoikeuksia hallitsevan Moulinsartin ja pienen hollantilaisen Tintti-faniklubin Hergé Genootschapin välisessä riitajutussa oikeastaan merkitsee.

Hergé oli edelläkävijä isyysoikeuksien puolustajana. 1970-luvulla hän ajoi menestyksellisesti oikeudessa jutun ilman hänen lupaa tehtyä Tintti Sveitsissä sarjakuvaa vastaan. Taloudellisesti oikeusjuttu ei ollut Hergélle kannattava, asianajajat veloittivat enemmän kuin korvauksia saatiin. Ideana oli nimenomaan isyysoikeuden puolustaminen. Rehottanut piraattituotanto saatiin kuriin.

Useita vuosia Hergén kuoleman jälkeen perustettu Moulinsart-säätiö on valvonut 1990-luvun lopulta Tintin oikeuksia ankaralla kädellä. Kaikki menettelytavat eivät ole olleet erityisen reiluja. 1990-luvulla Tintin webbirinkiin liittyneet tai Tintin 75-vuotisjuhlien aikaan Moulinsartin mediakeskukseen kirjautuneet tulivat samalla solmineeksi nettisopimuksen säätiön kanssa normaaleista tekijänoikeuspoikkeuksista (mm. sitaattioikeus) luopumisesta. Suuret mediatalot lähinnä nauroivat Moulinsartin lähettämille laskuille sarjakuvaruutujen käyttämisestä. Näiden maksamattomia laskuja Moulinsart ei riitauttanut.

Säätiön tulilinjalle ovat joutuneet Tintin intohimoiset harrastajat. Moulinsartin meuhkaamisen vuoksi faniklubien nimissä ei ole Tinttiä, koska pienillä yhdistyksillä ei ole varaa maksaa nimen käytöstä vaadittuja summia. Siksi siis Ruotsissa yhdistyksen nimenä on Generation T. Harrastajat ovat pyrkineet hyvään yhteistyöhön Moulinsartin kanssa ja siksi ovat suostuneet moniin outoihin käytäntöihin. Klubien lehdissä sarjakuvasankarin kuvia on saanut käyttää äärimmäisen rajoitetusti ja korvausta vastaan.

Tintti-kerhojen kanssa Moulinsart teki omanlaisen sopimuksen vuonna 2000. Se halusi vuonna 2009 yksipuolisesti muuttaa aikaisempaa, väliaikaiseksi tarkoitettua sopimusta. Käyttöehdot tiukentuivat uudessa sopimuksessa selvästi, muun muassa fanilehtien lukumäärä olisi rajoitettu kahteen vuodessa. Lehdissä olisi saanut olla vain mustavalkokuvia albumeista ja korkeintaan yksi sivullaan. Saksan kerho lopetti toimintansa kokonaan.

Hergé Genootschapin ja Moulinsartin riita juontuu edellämainittuun muutosyritykseen. Moulinsart vaati Hergé Genootschapilta 35 000 euron korvauksia "ylimääräisten kuvien" käytöstä. Vuosi sitten Hollannin oikeus totesi, että vuoden 2000 sopimus oli edelleen voimassa ja kerholla oli oikeus käyttää kuifje.nl -nettiosoitetta.

Nyt annettu päätös juttuun on hyvin yllättävä. Moulinsartilla ei ole Tintti-sarjakuvan tekijänoikeuksia, joten sillä ei ole oikeutta vaatia niistä mitään korvauksia. Laajempaan sopimusoikeudelliseen tulkintaan ei ollut tarvetta. Mitä et omista, siitä et voi vaatia korvauksia.

Lehti- ja muiden aiheesta kirjoitettujen juttujen mukaan keskeinen todiste oikeudenkäynnissä olisi ollut Hergén ja Casterman-kustantamon vuonna 1942 tekemä sopimus. Sen mukaan Tintti-sarjakuvien kaikki oikeudet siirtyivät kustantajalle. Hergé (ja perikunta) olivat oikeutetut myynnin mukaisiin korvauksiin.

Oikeus palautti asiat oikealle mallilleen. Työjako Castermanin ja Moulinsartin välillä selkeytyy. Jälkimmäinen voi myydä elokuva-, figuurinvalmistus- ja muita oikeuksia, mutta sarjakuvien ja sarjakuvaruutujen oikeuksien kanssa on asioitava Castermanin kanssa.

Heti tuoreeltaan monet tintinologit ovat pitäneet päätöstä hyvänä. Useat arvelivat yhteistyön sujuvan Castermanin kanssa helpommin. Moulinsart kun on vaatinut saada tarkistaa ne tekstit, joiden yhteyteen se on myöntänyt kuvien käytön. Säätiö on luultavasti vaikuttanut myös kuvitettujen Tintti-tietokirjojen sisältöön. Ehkä tekijät myöhemmin valaisevat kuinka paljon, ainakaan toistaiseksi he eivät ole asiasta avautuneet. Tintti-kirjoistaan Moulinsartille suuret korvaukset maksamaan joutunut Bob Garcia lähinnä ihmetteli, ettei säätiö kiistänyt esitettyä vuoden 1942 sopimusta. Benoit Peeters piti ratkaisua niin ilmeisenä, että sitä kukaan ei tullut ajatelleeksikaan.

Tuskin oikeusjuttu on tässä. Epäilen Moulinsartin valittavan ylempiin oikeusasteisiin, mutta turhaan. Tintti-kerhoissa herännyt ilo mahdollisesta aikaisempien maksujen takaisinsaamisesta lienee ennenaikainen. Tuskin rahoja takaisin saa.

Mutta tintinologin tulevaisuus päätöksen jälkeen vaikuttaa paljon valoisammalta.


* Moulinsart perd son procès contre un fan-club néerlandais de Tintin. rtbf
* Procès perdu de Moulinsart : les spécialistes de Tintin soulagés. Le Figaro
* Procès Tintin: un avocat juge la décision «importante». Le Figaro
* Dutch court rules Herge heirs don't have Tintin monopoly. AFP
* Moulinsart Lose Legal Case Over Tintin Rights. The Fiction
* Court rules Moulinsart doesn’t own all the Tintin rights. CBR

Lehtimies Tintti Fukushimassa

Yksi eilisen aprillipiloja oli, että olisi tulossa uusi Tintin sarjakuva-albumi Tintti Fukushimassa. Sen tekijänä olisi Hergén studiolla työskennelleen Bob de Moorin poika Johan de Moor. Kuraveden juottajana oli belgialainen RTBT.

Tintin luoja Hergé toivoi, että hänen sankarinsa seikkailut loppuisivat hänen myötään. Ainakin toistaiseksi leski Fanny Rodwell on kunnioittanut edesmenneen miehensä tahtoa. Lesken toinen puoliso Nick Rodwell on sen sijaan herätellyt keskustelua siitä, että Tintti palaisi vuonna 2052. Jos viimeistään tuona vuonna ei julkaista uutta aineistoa, Tintin hahmon tekijänoikeudet raukeavat.

Fanny Rodwell on toistuvasti julkisuudessa kertonut ettei uusia seikkailuja tule. Myös nykyisen miehensä julkitulon jälkeen.

Syksyllä Suomessa päästään nauttimaan "uusista" Tintin seikkailuista. Syyskuussa ilmestyy kaksi osaa uudesta Lehtimies Tintti seikkailee -sarjasta. Kyse on Hergén 1930-luvulla tekemistä pitkistä, mustavalkoisista sarjakuva-albumeista, joka hän studioillaan 1940-luvulla teki uudelleen tuntemiksemme värillisiksi versioiksi.

Suomentaja Heikki Kaukoranta on antanut sarjalle uuden nimen ja albumitkin on nimetty uudelleen. Ensimmäiset ovat Musta saari ja Lohjennut korva. Värilliset vastaavat tunnetaan Mustan saaren salaisuutena ja Särkyneenä korvana. Hergén ammattitaito kasvoi harppauksin 1930-luvun mittaan, joten ei tarvitse pelätä, että tulossa olevat uutuudet olisivat piirustukseltaan ensimmäisen Tintti Neuvostojen maassa -albumin tasoa. Itänaapuriimme sijoittuvaa seikkailua Hergé ei koskaan tehnyt uudelleen värilliseen formaattiin.

Suuresti eivät sivumäärältään pidemmät mustavalkoiset sarjakuvat poikkea tunnetuista värillisistä. Muutostöiden yhteydessä sivutaittoa tiivistettiin. Aivan kaikki ei kuitenkaan tiivistettyihin sivuihin mahtunut ja luvassa on joitakin Suomessa ennennäkemättömiä kohtauksia. Kaikkiaan albumeja tulee yhdeksän kappaletta.



* Otava: Lehtimies Tintti seikkailee

Sothebyn sarjakuvahuutokauppa

Sarjakuvan arvo on nousussa taiteen jälkimarkkinoilla. Alkukuusta huutokaupassa maksettiin Hergén Salaperäisen tähden kansipiirroksesta 2,9 miljoonaa dollaria, 2,5 miljoonaa euroa. Se euroissa lähenteli toukokuussa 2014 sarjakuvaoriginaalista huudettua ennätyshintaa 2,52 miljoonaa euroa, mutta dollareissa jäi siitä selvästi (3,4 miljoonaa dollaria). Ennätyshintakin on Hergén nimissä, suurin summa maksettiin Tintti-albumien vuosina 1937-1958 käytetystä sisäkansipiirustuksesta.

Hinnat ovat nyt selvästi korkeampia kuin kesällä 2012. Tuolloin vuoden 1932 Tintti Amerikassa -albumin kannen tussipiirroksesta maksettiin 1,3 miljoonaa euroa.

Sotheby's järjestää seuraavan sarjakuvahuutokaupan maaliskuun alkupuolella Pariisissa. Huutokauppaluettelo on jo netissä tutustuttavissa. Korkeimmat hinta-arviot ovat Hergén Tinteillä. Le Petit Vingtiéme -lehden joulukuun 1938 juhlanumeron kansipiirroksen on arvioitu vaihtavan omistajaa 450 000 - 480 000 eurolla. Kuningas Ottokarin valtikan vanhan painoksen originaalista odotetaan saatavan vähintään neljännesmiljoona ja Castafioren korujen luonnossivusta 150 000 euroa.

Viime toukokuussa 3,4 miljoonaan dollariin noussut sisäkansipiirros oli arvioitu menevän 700 000 - 900 000 eurolla. Nytkin hinnat saattavat nousta, mutta tuskin kuitenkaan ennätyslukemiin.

Kaikkiaan huutokaupassa on vajaat kolmesataa kohdetta. Vaikka huutokauppa on nimetty ranskalaisittain bande dessinée-huutokaupaksi, tarjolla on kohteita myös Yhdysvalloista. Carl Barksin originaalin saisi 15 - 20 000 eurolla. Frank Millerin originaali olisi hieman kalliimpi.

* Sothebyn huutokauppaluettelo

Tintistä uusi tv-sarja

Uutiset kertoivat, että suunnitteilla on uusi animoitu tv-sarja Tintistä. Sarjakuvahahmon oikeuksia valvova Moulinsart ja tuotantoyhtiö Normaal ovat sopineet kolmesta 53-minuuttisesta jaksosta. Uuden sarjan tarinat eivät perustu suoraan julkaistuihin sarjakuvakirjoihin, vaan niihin laaditaan kokonaan uudet Hergén ja Tintin maailmaan sopivat käsikirjoitukset.

Juurikaan muuta kerrottavaa uudesta sarjasta ei tässä vaiheessa ollut. Ensimmäisenä sarja tultaneen esittämään Ranskan televisiossa. Muutoin asiat vaikuttavat olevan vielä pitkälti auki.

Ranskan ja samalla maailman keskeisimmät sarjakuvafestivaalit ovat meneillään Angoulêmessa. Uutinen julkistettiin festivaaleilla. Vaikuttaisi siltä, että päätöksen julkistamista on kiirehditty tapahtuman vuoksi. Niiden aikana ranskankielisessä maailmassa saa hyvän mediahuomion. Uutta tv-sarjaa ei kannatane vielä ryhtyä odottamaan.

Angoulêmen festivaaleilla huomattavimman Grand Prix-palkinnon sai Akirasta tunnettu japanilainen Katsohiro Otomo. Grand Prix Specialin sai Charlie Hebdo. Hieman ennen tapahtumaa perustettu uusi Charlie Hebdon nimeä kantava sananvapauspalkinto annettiin odotetusti edesmenneille Charbille, Wolinskille, Cabulle, Tignous'lle ja Honorélle.

Ranskan kielen taitoisille lisätietoja festivaalien sivuilla. Vaikka kyseessä on kansainvälinen tapahtuma, niin nettisivuilla on hyvin säästeliäisesti käytetty muita kieliä.

Ridgewell ja Rafael Karsten

Vuosi sitten näihin aikoihin kirjoitin kiivaasti artikkelia ruotsalaisten Tintti-harrastajien vuosikirjaan. Juttu valmistui hieman määräajan jälkeen, ulkomainen osallistuja sai sen anteeksi. Vuosikirja ilmestyi toukokuussa 2013. Kun Huutomerkin asioista olin huhtikuussa Oulu Radion haastateltavana pääsin kehumaan tätä ulkomaanjulkaisua.

Nyt tuo juttu on Kvaakissa suomeksi luettavissa.

Kvaakissa on aloitettu sarjakuvaesseiden sarja. Ensimmäisenä ilmestyi sarjakuvaportaalin Pääsiäissaaren kirjeenvaihtajan Jarkko Sikiön essee Varua Rapa Nui – sarjakuvaa maailman ääristä. Chilessä vuoden 2012 parhaaksi sarjakuvaksi valittiin Pääsiäissaaren kutkuttavan kiinnostavaa historiaa käsittelevän Varua Rapa Nuin ensimmäinen osa. Neliosaiseksi tarkoitetusta kirjasarjasta on kaksi osaa ilmestynyt. Saarella asuva osaa kertoa miltä historiatulkinnat tuntuvat.

Toisena esseenä on siis Ridgewell, Rafael Karsten ja viidakon salaisuudet.  Menkää Kvaakkiin lukemaan.

Rascar Capacin kirous

Casterman julkaisee maaliskuussa ensimmäisen uuden Tinttiä käsittelevän tietokirjan yli kymmeneen vuoteen. Luvassa on Philippe Goddinin  La malédiction de Rascar Capac (Rascar Capacin kirous), teos on nimetty ensimmäiseksi osaksi joten ainakin toinen osa on myös tulossa. Ennakkotietojen mukaan kirjassa on 136 sivua.

Teos on tuotettu yhteistyössä Tintin oikeuksia valvovan Moulinsartin säätiön kanssa. Sen "kommentaattori" Philippe Goddin on Hergén "virallisen" elämäkerran kirjoittaja. Sittemmin Goddin oli asiantuntijana Suomessa Yle Femillä näytetyssä Tintin seikkailuja esittelevässä tv-sarjassa. Näillä perusteilla on odotettavissa, että julkaisu sisältäisi uutta, aikaisemmin näkemätöntä aineistoa Hergén arkistoista. Moulinsart on ollut tarkka siitä kenet aineistojansa päästää tutkimaan. Useimmat epävirallisten Tintti-kirjojen kirjoittajat eivät arkistoihin ole päässeet.

Rascar Capacin muumio ja kirous ovat keskeisessä osassa albumiparissa Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli. Näiden seikkailujen kuva-aiheiden ja hahmojen esikuvista tiedetään jo melko paljon aikaisempien Tintti-kirjojen ansiosta. On mielenkiintoista nähdä mitä uutta Goddin on saanut aiheesta irti.

Rascar Capac, hän, joka vapauttaa taivaan tulen, oli inkakuningas jonka hautaa Sanders-Hardmuthin retkikunta tutki. Professori Bergamotte toi hänen muumionsa Eurooppaan. Bergamotten mukaan Rascar Capacin hautakirjoitukset kertoivat, että

tuhannen kuun kierron jälkeen saapuu seitsemän kalpea kasvoista muukalaista, ja he häpäisevät sen joka vapauttaa taivaan ukkosen pyhäkön. Ja häpäisijät kuljettavat inkan ruumiin kaukaiseen maahan. Mutta jumalten kirous kulkee heidän askeltensa myötä ja seuraa heitä yli merten ja vuorten. Ja sinä päivänä, jona Rascar Capac murtaa kahleensa sokaisevalla salamalla, puhdistavalla liekillä, ja palaa alkuperäiseen tilaansa, silloin koittaa rangaistuksen hetki uskottomille. 

Näin tapahtuikin.

Suomeksi tätä kirjaa tuskin koskaan saadaan. Muutaman vuoden sisällä englanniksi ja ruotsiksi kuitenkin.

Kirje Hergélle

Tänään on kulunut kolmekymmentä vuotta Hergén (s. 1907) kuolemasta. Philippe Goddinin elämäkerta kuusi vuotta sitten paljasti kuolinsyyksi AIDSin, jonka sarjakuvataiteilija oli saanut jossakin hänelle parin viimeisen elinvuoden aikana tehdyissä lukuisissa verensiirroissa. Hergéllä oli perinnöllinen veritauti, ja vielä 1980-luvun alussa AIDSia ei juurikaan tunnettu, eikä sitä siis osattu verenluovuttajilta tarkistaa.

Pitkään Hergén kerrottiin kuolleen leukemiaan. Tintin isän ympärillä liikkuu paljon paikkansa pitämättömiä juttuja ja tarinoita. Eläessään Hergé ei koskaan julkisesti kertonut sukutaustastaan. Ensimmäiset, vasta kuoleman jälkeen tehdyt biografiat paljastivat yllättäviä, Tintin seikkailuihinkin vaikuttaneita seikkoja. Samat biografiat tosin sisälsivät paljon arvauksia ja kuvitelmia.

Luotettavimmat Hergéstä ja hänen elämästään kertovat teokset ovat Numa Sadoulin, Benoit Peetersin, Pierre Assoulinen ja Philippe Goddinin tekemät. Näihin neljään tukeutuen on Jean-Marie Apostolidès kirjoittanut pitkän, kirjana julkaistun kirjeen Hergélle. Esseistiikaksi luokiteltava Lettre à Hergé (Éditions Les Impressions Nouvelles 2013). Stanfordissa ranskan professorina toimiva Apostolidès on aikaisemminkin kirjoittanut Tintistä ja Hergéstä.

Lettre à Hergén julkaisu on ajoitettu kuoleman muistopäivän tuntumaan. Kustantajan kotisivuilla julkaistun näytteen perusteella Apostolidès pohtii ja arvioi monia aikaisempien tutkijoiden työn herättämiä kysymyksiä. Esimerkiksi sitä, kuinka paljon työnantaja, päätoimittaja isä Wallez määräsi ja vaikutti ensimmäisten Tintin seikkailujen sisältöön.

Hergén sarjakuvia on myyty enemmän hänen kuolemansa jälkeen kuin eläessä. Sadan miljoonan myydyn kappaleen raja meni rikki 1980-luvulla, nykyisin myyntiluvut ovat 250 miljoonan luokkaa. Tintin seikkailuja on hyvin saatavilla, noin kuudellakymmenellä kielellä.

1970-luvulla kun Tintti löi itsensä Suomessa läpi jotkut moittivat Tintin maailmaa vanhanaikaiseksi. Kriitikoille voitiin vastata, että ne ovat vanhoja, pääosin 1930-1950-luvuilla tehtyjä. Näyttävästi juhlitut Tintin 70- ja 75-vuotisjuhlat olivat nostalgista paluuta 1900-luvulle. Tintin sivuille on jäänyt merkkejä koko 1900-luvun historiasta.

Tärkeintä nostagiassa lienee Benoit Peetersin muistuttama ajatus siitä, että jokainen lukukerta palauttaa lukijan mieleen kaikki aikaisemmat lukukerrat. Sarjakuva ei kerro ainoastaan tarinaa, vaan se herättää myös omat muistot.


* Lettre à Hergé.

Ch. J. Walker

Särkyneen korvan alkusivuilla Tintti haluaa lisätietoja arumbajaintiaaneista. Brysselin etnografisesta museosta on varastettu arumbaja-fetissi, ja sarjakuvasankari on mysteerin äärellä. Kotikirjastostaan (joka vaikuttaa olevan ainakin kohtalaisen kokoinen) Tintti etsii Ch. J. Walkerin teoksen Tutkimusmatkoja Amerikkaan (Kustannusliike Kaivero 1875).

Arumbajaintiaanit kirjassa selvittelin miksi englanninkielisessä albumissa tekijäksi oli vaihdettu A. J. Walker. British Libraryn kirjastoluetteloiden mukaan Charles Joseph Walker oli lontoolainen kustantaja ja toimittaja, joka julkaisi vuosittain Ch. J. Walker's Advertiser's Ready Reckoneria. Alfred James Walker puolestaan oli sellaisten teosten kuin Why Jesus was Crucified ja The Anglican Communion kirjoittaja. Olisivatko englannistajat Leslie Lonsdale-Cooper ja Michael Turner ennakoineet, että joku etsisi Tintissä mainittua kirjaa?

Kirjan ystävänä tuntuu erikoiselta, että perfektionisti ja esittämiensä tietojen tarkkuudesta tiukasti huolehtinut Hergé luotti lähdetyöskentelyssään pääasiassa aikakauslehtiin ja elokuviin. 1930- ja 1940-luvuilla Hänen työtahti oli kova, ehkä se selittää tietolähdevalintoja. Hän työskenteli lehden toimituksessa, jossa piti sarjakuvien lisäksi tehdä kaikenlaista muutakin. Ainakin journalistinen etiikka ja tarkkuus Hergéllä oli.

Särkyneen korvan tunnetun asekauppa-episodin Hergé poimi Le Crapouillot -lehden maaliskuun 1932 numerosta. Vuonna 1915 perustettua aikakauslehteä on luonnehdittu gaullistien Le Monde Diplomatiqueksi, nimi tuli ensimmäisessä maailmansodassa käyttöön otetusta kenttätykistä, "sammakosta".

Voyages aux Ameriques -nimisiä kirjoja on oikeastikin olemassa. Vanhimmat tosin ovat matkakirjoja Antilleille ja Pohjois-Amerikkaan. John junior ja Charles Walker kaiversivat karttoja 1700- ja 1800-lukujen vaihteen Lontoossa. Belgian eikä Ranskan kansalliskirjastojen luetteloista ei ollut apua teoksen esikuvan selvittämiseen.

Särkyneen korvan aikoihin todellisuutta sarjakuvaksi muuntaessaan Hergé oli joltisenkin mielikuvitukseton. Asekauppias Basil Zaharoffista tuli Basil Bazaroff, jibaro-intiaaneista bibaroja ja Gran Chacon alueesta Gran Chapo. Kuvitteellisten valtioiden San Theodorosin ja Nuevo Ricon voisi Etelä-Amerikan oikeallikin kartalle kuvitella. Ch. J. Walkerin taustat eivät voi kovin kaukana sarjakuvan kirjoitusasusta olla.

Kuuretkellä kapteeni Haddock tahtoi syventyä tutkimaan mukaansa ottamaa Tähtitiedettä. Kuten hyvin muistetaan, kansien välissä ei ollut tietoa vaan kaksi pulloa skottiviskiä. Tilanne taisi olla sama Hergén aloittaessa Särkyneen korvan tekemistä. Juonikuvioiden luomiseen tarvittiin chevalier Johnnie Walkerin apua.

Tuhatkaunon häkäkaasumoottori

Professori Tuhatkauno tulee mukaan Tintin seikkailuihin Rakham Punaisen aarteessa. Tintti ja kapteeni Haddock ovat lähdössä etsimään merirosvon aikoinaan kätkemää aarretta, ja kun tieto aarrejahdista pääsee lehtiin, niin kaverukset saavat jos jonkinlaisia ehdotuksia. Yksi Tintin ja Haddockin puheille pyrkivistä on professori Teophilus Tuhatkauno.

Puolikuuro professori on sinnikäs. Tintti ja kapteeni ovat suorastaan pakotetut vierailemaan Tuhatkaunon työhuoneella. Poliisit Dupond ja Dupont seuraavat mukana varmuuden vuoksi. Sukellusvene, jota aarteenetsijät tulevat katsomaan hajoaa kättelyssä. Keksijä-professori vaikuttaa vielä vähemmän luotettavalta kumppanilta.

Sitä ennen Tintti ja Haddock saavat tutustua muutamiin muihin Tuhatkaunon keksintöihin. Ensimmäisenä työhuoneessa on esillä laitteisto, joka on Otavan suomennoksen mukaan häkäkaasumoottori. Siihen ei suurempaa huomiota kiinnitetä, Haddock joutuu kommelluksiin vaatteidenharjauskoneen kanssa ja poliisit nostettavan vuoteen kanssa.

WSOY:n Merirosvon aarteessa ensin nähty iso laitteisto on suomennettu alkutekstin mukaisesti kivennäisvesien valmistuskoneeksi. Syy eroon kirjan eri laitosten välillä jää arvailujen varaan. Taustalla saattaa olla viina ja lasten suojelu. Ajatus kuvassa olevasta tislauslaitteistosta piti johtaa muualle?

Tuhatkaunolla ei ole ongelmallista suhdetta alkoholiin. Haddock saa sarjakuvassa sen roolin kokonaan. Tuhatkauno myöhemmin pyrkii ratkaisemaan ihmiskunnan viinaongelman, mutta toteutukseen liittyi monia eettisiä ongelmia. Niistä tarkemmin aikaisemmassa kirjoituksessa Stopalkoholin vaarat.

Pendulum eli heilurin voima

Tintistä tutun professori Tuhatkaunon vakiovaruste oli heiluri eli pendulum. Hergé oli tunnetusti taustatöissään tarkka, sattumalta ei heilurikaan Tuhatkaunon käteen piirtynyt. 1900-luvun paratieteilijöiden joukossa on esikuva tällekin havainnointimenetelmälle.

1930-luvulla englantilainen arkeologi Thomas Lethbridge (1901-1971) yritti etsiä Bristolin kanaalissa olevalta Lundyn saarelta viikinkihautoja. Saarta kartoittaessa päätettiin selvittää alueen muinaista vulkaanista toimintaa. Lethbridge oli mielestään tunnettu kaivonkatsoja, ja hän päätti selvitellä saviliuskeen alla olevat vulkaanisen kiven kerrostumat pähkinäpuisella taikavarvulla.

Maasäteily, tai magneettinen säteily, oli saksalaisen kemisti Karl von Reichenbachin 1800-luvun lopulla tekemä löytö, josta hän muotoili hypoteesin. (Maa)säteily muodostaisi auran esineiden ympärille, ja auroja etsimällä voisi etsiä kätkettyjä tavaroita.

Hypoteesi jäi tieteenhistoriaan, mutta se ei estänyt ajatuksen kehittelemistä eteenpäin. Varsinkin parapsykologit, jollaiseksi Lethbridge myöhemmin erikoistui, olivat innostuneita ajatuksesta.

Kulkiessaan varvun kanssa Lundyn saarella Lethbridge alkoi aistia tunteita. Eräässä metsikössä hän tunsi voimakasta masennusta. Myöhemmin hän kuuli, että samassa paikassa oli tehty itsemurha. Lethbridge alkoi työstää teoriaa.

Vulkaanisten kivien heikon magneettisen kentän täytyi toimia jonkinlaisena tunteiden tallentimena. Nämä energiat sitten saattoivat myöhemmin ilmaista itsensä muille ihmisille tuntemuksina ja näkyinä.

Taikavarpu oli liian kömpelö väline luonnon "nauhoitusten" kartoittamiseen. Lethbridge otti sen sijaan käyttöön heilurin. Vanhastaan heiluria oli käytetty muun muassa syntymättömän lapsen sukupuolen määrittelemiseen, tällainen vanhan kansan ultraäänilaite olisi siis oiva maaperänkin tutkimiseen.

Tutustuminen heiluriin ja sen toimintaperiaatteisiin johti Lethbridgen tutkimukset toisaalle. Heilurin toiminnassa oli ratkaisevaa langan pituus. Seitsemän tuumaisella narulla pystyi löytämään rikkiä, kaksitoista tuumaisella hiiltä. Viinan etsintään sopiva oli 25,5 ja juoksevan veden 26,5 tuuman pituinen lanka. Kullanetsijälle oikea pituus oli 29, hopean 22.

Itse heiluri oli vain väline. Ratkaisevaa etsimisessä oli ihmisen alitajunta, joka liikutteli ruumiin lihaksia niin, että heiluri näytti antavan vastauksia.

Lethbridgen tutkimukset jatkuivat paratieteilyn syövereihin. Niitä ennen Hergé oli kuitenkin napannut pendulumin Tuhatkaunolle. Tintin seikkailuissa heilurilla oli suurempi rooli ainoastaan Rakham Punaisen aarteessa.  Saman vuosikymmenen lopulla Auringon temppelissä Hergé oli siirtänyt maagisen etsintävälineen Dupondin ja Dupontin käyttöön. Poliisikaksikko tulkitsi heilurin viestiä kovin yksioikoisesti.

Heiluri pysyi Tuhatkaunon varustuksena. Pari kertaa professori sitä käyttikin: Castafioren koruissa smaragdin etsinnöissä ja Lento 714:ssä maapallon ulkopuolisten metallien tunnistamisessa. Jälkimmäisessä tapauksessa tulos tarkistettiin Džakartan yliopiston laboratoriossa ennen julkisuuteen kertomista.

Tintti elokuvakirjat

Stephen Spielbergin Tintti-elokuvan myötä kaupan on tullut tavanomaiseen tapaan erilaisia elokuviin liittyviä painotuotteita. Viime vuoden puolella ilmestyi kaksi lastenkirjaa, Hurja pako ja Salaperäinen pienoismalli (molemmat Otava 2011). Tekotapa on tuttu: elokuvan episodi on kerrottu lyhyenä tarinana ja kuvituksena ovat elokuvan still-kuvat.

Nämäkin on nyt painettu koviin kansiin, takavuosina vastaavat elokuvalastenkirjat tehtiin pahvikantisina.

Kirjakauppaluetteloissa kirjojen tekiköiksi on merkitty Tintin elokuvan käsikirjoittajat Steven Moffat, Edgar Wright ja Joe Cornish. Amazonissa vastaavien englanninkielisten kirjoittajana on Kirsten Mayer.

Tässä kuussa pitäisi ilmestyä elokuvan pohjalta kirjoitettu romaani. Tintin seikkailut - romaani elokuvasta (Otava 2012) on ennakkomarkkinointiin ilmoitettu nimeke. Kirjoittajana on Alexander Irvine, joka on tehtaillut kirjoja elokuvien pohjalta aikaisemminkin, viime aikoina esimerkiksi Transformers, Supernatural, Virus ja Mystery Hill -elokuvista tai tv-sarjoista. Ohessa ranskankielisen laitoksen kansi, sama elokuvamateriaalista tuttua kansiaihetta käytettäneen suomenkielisessäkin laitoksessa.

Aivan ensimmäinen elokuvan teemaan liittyvä painotuote oli Tintin seikkailut tarrakirja (Otava 2011), jos mukaan ei lasketa Hergén alkuperäisiä Yksisarvisen salaisuutta ja Rakham Punaisen aarretta yksiin kansiin painettuna (Otava 2011). 32-sivuisessa tarra-albumissa on yli sata neliväristä tarraa liimailtavaksi. Tekijäksi on merkitty Veronica Paz.



Suomessa kustantajat eivät yleensä ole innostuneet julkaisemaan elokuvakirjojen valikoimiin kuuluvia Passprt to Reading -teoksia. Ei tässäkään tapauksessa. Sellainenkin elokuvakirjaperheeseen kuuluva tuote maailmalla on, tässä tapauksessa Kirsten Mayer on niitä puurtanut. Suomessa lukeminen opitaan niin nopeassa tahdissa, yleensä lukuvuodessa, ettei teoksille juurikaan markkinarakoa ole.

Aikuisempaan makuun maailmalla on julkaistu viime vuonna Jean-Marc Lofficierin ja Randy Lofficierin Tintin - The Essential Quide to the Legendary Boy Detective (Oldcaste 2011).

Muutakin on julkaistu. Suositeltavia englanninkielisiä oppaita Tintin maailmaan Benoit Peetersin Herge, Son of Tintin (Johns Hopkins 2011) ja Hergén virallisen elämäkerran kirjoittajan Philippe Goddinin The Art of Herge 1-3 (Scb 2008-2011). Nämäkin Otavan soisi julkaisevan.