Pekka ja susi

Männä viikolla Kare Eskola Välilevyissä soitti lapsille suunnattua musiikkia. Olennainen osa ohjelmaa oli tietysti Prokofjevin Pekka ja susi (Lasse Pöystin kertomana). Kuopion kaupungin peruskoululaitos 1970-luvulla kasvatti minuakin tuon kappaleen avulla. Niiralan koulusta siirryimme viereiseen Kuopion kaupunginteatteriin katsomaan esitystä ainakin kaksi kertaa.

Ala-asteella taidemusiikkia oli tarjolla vuosittain. Kaupunginorkesteri kävi useimmiten koululla, noissa sessioissa opittiin esimerkiksi se, milloin konsertissa kuuluu taputtaa ja milloin ei. Juhlasalin akustiikka ei ollut kummoinen, joten suurista musiikkinautinnoista ei voinut puhua.

Pekka ja susi oli tarjolla siis ainakin kaksi kertaa. Toisella (tai kolmannella) kerralla muistan samaistuneeni Pipanminttu Pipsaan ja Maisaan. Eikö lapsille ole sävelletty mitään muuta?

Eskolalla oli Pekasta ja sudesta hyvä huomio. Eikö lapsille ole taidemusiikista muuta opetettavaa kuin orkesterin eri soitinryhmät? Jotain opastusta musiikin sisältöihin?

Joka tapauksessa pääsin alakoululaisena samanlaiseen tilanteeseen kuin Tenavissa oli kuvattu. Maisa ja Pipsa olivat konserteissa aika usein. Sarjakuvasta myös vinkki millaista musiikkia lapsille kannattaa suunnata. Elgarista BBC:n Promsien päätöskonsertissa hullaantuvat niin lapset kuin aikuisetkin.

Kuka oli Felix Kersten?

Muistan lukiolaisena ensimmäisen kerran kuulleeni Felix Kerstenistä, Himmlerin heirojana toimineesta suomalaismiehestä, joka oli kirjoittanut muistelmat. En lukenut muistelmia, mutta mielenkiinnolla kuuntelin kavereiden tiivistelmät kirjasta. Tarinat kuulostivat liian uskomattomilta ollakseen totta.

Myöhemmin Ultra-lehdestä luin tarkasti mikä paratieteilijöiden mielestä miehessä oli niin kiinnostavaa. Samaisen Ultran jutun luki myös Arto Koskinen, ja se toimi innottajana dokumenttielokuvaan Kuka oli Felix Kersten. Parikymmentä vuotta dokumentin valmistumisen jälkeen Koskinen on toimittanut 12-osaisen podcast-sarjan Kerstenistä ja dokumentin tekemisestä.

Tiedon muruset salaperäisestä saksalais-suomalais-ruotsalaisesta hierojasta ovat lisääntyneet, mutta varman kokonaiskuvan muodostaminen on vielä kaukana. Vaikuttaisi siltä, että kyseessä on alkujaan saksalainen, joka Virossa varasti sikäläisen menehtyneen sotilaan henkilöllisyyden välttääkseen oikeuden kotimaassaan. Pohjan poikana hän tuli Suomeen ja sai kansalaisuuden pikaisesti, vain muutamassa kuukaudessa.

Suomessa hän oppi hierojan ammatin, ei tosin Helsingin yliopistossa, kuten hän muistelmissaan väittää, vaan tyttöystävänsä äidin migreenihoitoja seuratessa.

Koskinen on tullut erinäisten dokumenttien ja aihetodisteiden kautta siihen johtopäätökseen, että Kersten oli jonkinlainen kolmoisagentti. Päätelmä toisi jotakin järkeä Kerstenin väitteisiin ja elämän käänteisiin.

Tiedä sitten. Ehkä asia joskus paljastuu, ehkä ei. Suosittelen podcast-sarjaa kuunneltavaksi.



* Tapaus Felis Kersten. Yle Areena

Homo religiosus

Yle Puheella alkoi kuukausi sitten uusi ohjelmasarja Homo religiosus. Olavi Seppäsen radioesseissä käsitellään ihmiselämän eri ilmiöitä ja asioita uskonnollisesta näkökulmasta. Uskonnollinen näkökulma tuntuu tunkkaiselta ja ajallisesti kaukaiselta, mutta Seppänen on löytänyt ohjelmalleen raikkaan katsannon. Ei kerrota miten asioita pitäisi uskon kannalta tehdä, vaan miten uskonnollisuus näkyy siellä missä sitä emme uskoneet olevankaan.

Tähän mennessä neljässä ohjelmassa Seppänen ja hänen vieraansa ovat arvioineet James Bondia, teknologiaa, Tuntematonta sotilasta ja rock-musiikkia. Seppänen ensin puhuu omat uskontotieteelliset pointtinsa auki, ja sen jälkeen erikseen haastatellut vieraat tuovat aiheeseen oman lisänsä.

Suosittelen. Ohjelma on näyttänyt tuttuja asioita kokonaan uudessa valossa.



* Homo religiosus. Yle Areena

Olli Liitu

Kesää on pidetty dekkareiden kulta-aikana. En ole hellittyä ajatusta ymmärtänyt aikaisemmin, nyt helteiden herpaannuttamana olen alkanut tajuta mistä on kyse. Kevyt lukeminen (tai kuunteleminen) ei suuresti rasita, ja siihen pystyy kun muu ei maita.

Yle Areenassa on kuunneltavissa Roope Alftanin käsikirjoittamia Yksityisetsivä Liidun seikkailuja. Ne on ensiesitetty vuosina 1988-1989. Olli Liitu (Heikki Määttänen) on keski-iän ylittänyt kansainvälinen seikkailija, jonka taidoille on taajaan tarvetta myös kotimaassa. Liidun entinen koulukaveri, valtion tiedustelu- ja turvallisuusosaston päällikkö Magnus von Dorff (Jukka Voutilainen) tarpeen mukaan haetuttaa Liidun Ratakadulle.

Kuunnelmat perustuvat dekkari-genren kuluneisiimpiin kliseisiin. Käsikirjoitus toistaa toistamistaan tiettyjä toimintamalleja, ja yksityisetsivä on kovin perso viinalle, tupakalle, kevytkenkäisiin naisiin ja uhkapeliin. Erilaisista hairahduksista von Dorff saa keinot Liidun pakottamiseksi valtion ja suurempien isänmaallisten arvojen palvelukseen.

Kaikessa toistossaan ja kliseisyydessään Olli Liitu on erinomaista kuunneltavaa. Sarjakuunnelma ei yritä olla enempää kuin se on. Juoni etenee kuin juna tutuille asemille poiketen. Kotimaisen yksityisetsivän näpeissä ei raha pysy, ja suurin taidenautinto on Casablancan katsominen vuokravideolta. Vaikka sekin usein vaihtui suomalaisen videolainsäädännön kieltämiin ulkomaisiin paljasta pintaa esitteleviin tuotoksiin.



* Yksityisetsivä Liidun seikkailut. Yle Areena

Jöde

Maanantaina Yle Radio Suomessa alkaa kaksikymmentäosainen kuunnelma Gösta Sundqvistista. Peter Lindholmin käsikirjoittama ja ohjaama Itkisitkö onnesta? on jo kokonaisuudessaan kuunneltavissa Areenassa.

Viiden ensimmäisen osan perusteella Lindholm on rakentanut julkisen Sundqvistin ja hänen laulujensa taustoituksen. Siinäkin aiheeseen vain päällisin puolin perehtyneelle uutta ja yllättävää. Göstan viime vuosien voimakas julkikuva on peittänyt alleen nuoruusvuosien toisenlaisen hahmon. Gösta oli tarinoissa Jöde, ja lempinimeä alleviivaavasti Jörn Donner -imitaattori kuuluttaa joka jakson.

Tarina kulkee vaiheesta toiseen sujuvasti. Kussakin osassa on jokin musiikin ulkopuolisesta maailmasta poimittu tarina, joka suuntaa johonkin hittibiisiin. Jöde on kontrollifriikki, ja se vaikuttaa kaikkeen hänen tekemiseensä.

Yle Radion Suomen lähetysvirtaan nämä 20-minuuttiset pätkät istuvat mainiosti. Puhetta ja musiikkia tasaisessa tahdissa.



* Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista

Kunnon sotamies Švejk

Te voitte kohdata Prahan kaduilla erään nukkavierun miehen, joka ei itse tiedä, mitä hän oikeastaan merkitsee uuden, suuren ajan historiassa... Jos kysyisitte hänen nimeään, hän vastaisi teille yksinkertaisesti ja ujosti: " Nimeni on Svejk..."

Tänään 1923 kuoli  Jaroslav Hašek (s. 1883), tšekkiläinen kirjailija, joka muistetaan erityisesti Kunnon sotamies Švejkin seikkailuista maailmansodassa. Romaani jäi kirjailijalta kesken, mutta se ei ole häirinnyt teoksen mainetta.

Kirja on suomennettu useampaan otteeseen, ensin saksan kautta 1933. Eero Balkin suomennos alkukielestä ilmestyi 1992. Veijo Meri sovitti tekstistä televisionäytelmän 1967. Meren Manillaköyden Keppilän Joosessa on samaa kuin Švejkissä. Vaikutteet kirjailija on myöntänytkin.

Hannes Häyrinen sovitti tekstin radiolle, yhdeksän osaiseksi kuunnelmaksi. Ylen Elävä arkisto nosti marraskuussa vuonna 1975 tehdyn kuunnelman jälleen esille. Se on edelleen kuunneltavissa ja ladattavissa. Risto Aaltosen ohjaus ja Kauko Helovirran kertojan ääni pitävät edelleen otteessaan.



* Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja. Yle Areena

Liukeneva seinä

Ei seuraavaa aamua.

Lokakuun alussa Yle Areenaan on kaiveltu radioarkistosta erilaisia tieteiskuunnelmia vuosien varsilta. Lokakuun lopulla on luvassa lisää.

Yle on vuosien varrella muistanut kaikenlaisia yleisöjä. Tieteistarinoista erityisesti muistetaan Linnunradan käsikirja liftareille ja Maata etsimässä. Niiden lisäksi on tehty kaikenlaista, kuten radioarkiston kaivelu osoittaa.

Kuunnelkaa vaikka:


* Scifiä - matkoja tulevaisuuteen ja ulkoavaruuteen. Yle Areena

Kuinka Huizinga lausutaan?

Kun Elli Salo aloitti Yle Radio 1:ssä lukemaan Johan Huizingan Keskiajan syksyä, niin kuuluttajien oikeaoppinen historioitsijan nimen ääntämys hätkähdytti. Ensimmäisellä kerralla piti jopa miettiä kuka ˈjoːɦɑn 'ɦœyzɪŋɣaː oikeastaan olikaan.

Toki olin kuullut oikean ääntämyksen melkein kolmekymmentä vuotta sitten kulttuurihistorian luennoilla. Yliassistentti kertoi, että nimi lausutaan Häyzinhaa, mutta välittömästi sen jälkeen siirryttiin sujuvasti puhumaan Huizingasta.

Nyt kun nimen on kuullut oikein ja asianmukaisesti lausuttuna liki pari sataa kertaa ennen ja jälkeen arkipäivittäisen luennan, niin se tuntuu luontevalta. Niin kuin pitääkin.

Elli Salon luenta on edennyt jaksoon 99. Kaikki jaksot ovat kuunneltavissa Yle Areenassa.



* Keskiajan syksy. Yle Areena.

Salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa

Lokakuussa Yle Radio 1 esittää Jukka Mikkolan sarjan Kuuta ei ole! Sen voi kuunnella jo ennakkoon Yle Areenasta. Seitsenosainen sarja on esittelytekstin mukaan "on tutkimusmatka salaliittoteorioiden salaperäiseen ja yllättävään maailmaan. Se on sukellus Internetin syövereihin ja outoja ajatuksia herättävien kirjojen sivuille. Se on matka epäluulon, vaihtoehtoisten selitysten ja vinksahtaneen mielikuvituksen kummitusjunassa."

Mikkola käy läpi monia aikuisten toisilleen kertomia satuja. Hän kaivelee taustoja ja samalla toteaa monien uskomattomien teorioiden olevan aivan totta. Niistä ei vain olisi haluttu kertoa julkisesti.

Yksi suosikkini on Kekkosen vaihtaminen. Arto Paasilinna kehitteli romaaniin Jäniksen vuosi salaliittoteorian, jonka mukaan Kekkonen olisi vaihdettu vuonna 1968 tai viimeistään 1969. Tämä tuli todistetuksi kallonmuodon ja mielipiteiden muuttumisen myötä.

Keksityn ajatuksen hylkääminen on vaikeaa. Joskus teoriaa vaalitaan niin, että todisteiden puuttuminen on todiste sen oikeudesta.

Jotakin kiehtovaa salaliittoteorioissa on.


* Kuuta ei ole! Salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa

Sääuutinen

Säästä ei kannattaisi tehdä kuin paikallisuutisia. Näissä maisemissa Iisalmessa valtakunnan radiouutinen kertoi autoilusään olevan sulan ja melkein kesäisen.

Mauno Oittisen Diego Rivera

Tänään 1957 kuoli tunnustettuna ja palkittuna Diego María de la Concepción Juan Nepomuceno Estanislao de la Rivera y Barrientos Acosta y Rodríguez (s. 1886), paremmin Diego Riverana tunnettu meksikolainen seinämaalauksillaan kuuluisaksi tullut taiteilija. Nykyisin Rivera taidetaan muistaa paremmin Frida Kahlon aviomiehenä.

Diego Riveran ja Frida Kahlon vierekkäiset talot ovat nykyisin taiteilijoiden kotimuseoina. Viime kuussa Yle Radio1 esitti uusintana Aune Warosen, Pentti Männikön ja Hannu Kariston Todellisen tarinan Mauno, tyttö ja Diego. Radiodokumentin lähtökohtana oli Riveran kotimuseossa oleva Mauno Oittisen veistämä kipsipää. Kuka oli tämä suomalainen ja miten hänen käsiensä tuote oli päätynyt Meksikoon?

Riveran ja Kahlon yhteisö oli avoin kulkijoille. Siksi kai Oittinenkin otettiin vieraana vastaan. Kuvanveistäjä Mauno Oittisen (1896-1970) vaiheita ja uraa Suomessa ja Yhdysvalloissa dokumentti valotti päällisin puolin. Oittisen elämä ja taiteellinen ura odottaa vielä tarkempaa tutkijaan.

Etsiessä tietoja Riverasta ja Oittisesta päädyin Koti-Kajaanin lehdille. Sama dokumentti oli saanut myös Pirjo Mikkonen-Joublancin kiinnostumaan aiheesta. Hän oli jopa käynyt Meksikossa Riveran museossa tutustumassa veistokseen. Kajaanin Elias Lönnrot on Oittisen työ vuodelta 1940.

Naisten kaatajana tunnettu Rivera hämmästytti Oittisen puolison täysin. Rivera kuiskutti hänelle selvällä suomella "Minä rakastan sinua". Suomea Rivera oli oppinut ensimmäiseltä anopiltaan. Pietarilaissyntyisen Angelina Belovan äiti oli lähtöisin Suomesta.

Kytköksiä oli siis enemmänkin kuin tuo patsas.


* Pirjo Mikkonen-Joublanc. Diego ja Elias. Koti-Kajaani 8.1.2014. (juttu on sivulla 8)

Tavallisia asioita

Perjantai-iltana 45 vuotta täyttävä suomalainen soitti Radio Suomen Puhelinlangat laulaa -lähetykseen ja toivoi soitettavaksi Juha Tapion Kaksi puuta. Juontajat utelivat kesäkuulumisia, soittajan synttäripäivä oli kulunut golfin ja tenniksen parissa. Ilta vietettäisi perheen kesken juhlien.

Kesäsuunnitelmina soittajalla oli Kotkan meripäivillä käyminen. Toimittaja tiedusteli, että onko suunnitelmia Pori Jazzin suuntaan, mutta soittaja häpeäkseen tunnusti, ettei koskaan noilla juhlilla ollut käynyt. Ehkäpä joku kesä tulevaisuudessa.

Puhelinlangat laulaa on täynnä vastaavia noin kolmen minuutin keskusteluita. Kun soittaja on Teemu Selänne, jutustelusta tulee uutinen. Kuten kaikesta mitä hän tekee.

Selänne kehaisi tuntevansa laulajan ja tämän olevan "kaikinpuolin mukavan kaverin". Niin olisi tehnyt kuka tahansa meistä.

Huomenna taide täyttää 1,000,051 vuotta

Huomenna vietetetään taiteen 1,000,051-vuotispäivää. Taide on siis miljoonaviisikymmentäyksi vuotta vanhaa. Vanhan pyöristyssääntöjä koskevan vitsin mukaan dinosaurukset eivät vanhene ollenkaan, vaikka kouluopetuksessa sukupolvet pulpettien takana vaihtuvat. Taide kuitenkin vanhenee.

Vuonna 1963 ranskalainen taiteilija Robert Filliou (1926-1987) arveli, ettei taidetta ollut ollut olemassa miljoona vuotta sitten. Sitten joku pudotti pesusienen vesiastiaan ja taide syntyi. Tämä Fillioun mukaan tapahtui 17. tammikuuta.

Ensimmäisen kerran taiteen syntymäjuhlia vietettiin vuonna 1973 yhtä aikaa Aachenissa ja Pariisissa. Sittemmin juhlinta on vakiintunut vuosittaiseksi, Euroopan yleisradioyhtiöiden järjestämäksi radiotapahtumaksi. Tänä vuonna Yle Radio 1:n Ääniversumissa taidetta juhlitaan perjantai-iltana suorana lähetyksenä klo 20.58 - 23.05. Mukana on muunmuassa Katri Henrikssonin ja Pentti Männikön ääniteos Grönlanti sulaa.

Yle Areenasta on vielä kuunneltavissa valikoima taiteen 1,000,050-vuotisjuhlista.

Meillä on perjantaina saunavuoro. Ehkä pudotan pesusienen veteen ja höristän korvani.



* Art's birthday 2014 (EBU)
* Art's birthday - taiteen 1,000,051 syntymäpäivä (YLE)

Huonot rekisäät

Tänään 1965 Ilmatieteellinen keskuslaitos antoi ensimmäisen viiden vuorokauden sääennusteen. Laitos oli alkanut saada parempia ja laajempia tietoja yläilmakehästä, joten tulevaa säätä pystyttiin ennakoimaan pidemmällä perspektiivillä. Maailman muuttumiseen reagoitiin samana vuonna lakkauttamalla rekisäätiedotukset.

Rekisäästä tiedottaminen tuli turhaksi. 1960-luvulla Suomi autoistui voimakkaasti ja se heijastui myös tienpitoon. Maanteitä alettiin auraamisen lisäksi hiekottaa ja suolata. Enää ei meteorologit voineet antaa sään kehityksen perusteella tiedotteita siitä miten hevosella ja reellä kulkeva pääsisi liikkumaan. Hiekotus ja suolaus veivät tämän mahdollisuuden.

Rekisää on sittemmin korvautunut liikennesäällä. Autoilijoille säätä ennustetaan seuraavien kahdenkymmenenneljän tunnin ajaksi. Tarvittaessa annetaan kelivaroituksia. Lisäksi myös meteorologit muistuttavat, että juhlapyhinä onnettomuuksien riski on suurempi vaikka keli olisi hyvä.

Pisimpään muuttumattomana on säilynyt vesilläliikkujille suunnattu Merisää. Radiossa vuodesta 1926 esitettynä ohjelmana Merisää on jo irroittautunut alkuperäisestä tarkoituksestaan. Tiedot rannikkosääasemilta ovat kuin mantra. Sota-aikana mantraan saatettiin sisällyttää piilotettuja viestejä.

Merisää sopii kierrätettäväksi vaikkapa runoilloissa. Muutamia vuosia sitten Heikki Kerätär luki Merisään useammassa Huutomerkin tilaisuudessa.

Vuoden kirjat 2013

Moni kirjablogaaja on viime päivinä tehnyt katsauksen menneen vuoden lukukokemuksiin. Kirjoitustyöläisenä ajattelin tehdä katsauksen kirjoihin, joiden tekemiseen olen osallistunut. Kokonaisuudessaan viime vuosi oli jonkinlainen välivuosi, tai useimmat tekstit joihin olen aikaani uhrannut saavat kirjamuodon vasta myöhemmin. Ei tämäkään silti mikään huono vuosi ole ollut.

Keväällä kustansin Antti Kajanteen toimittaman Keijo Siekkinen, kirjojen keskeltä artikkelikokoelman. Alkukesästä edesmennyt kriitikko Hannu Waarala ehti kirjoittaa siitä arvion Keskisuomalaiseen. Lehdestä kiirehdittiin arvostelukappaletta, ja Waaralan kirjoitus julkaistiin muutamaa päivää ennen julkaisutilaisuutta. Silloin en vielä kiireelle tiennyt syytä.

Seminaariksi laajenneessa julkaisutilaisuudessa Keski-Suomen museolla oli puhumassa jyväskyläläisiä ja lisäkseni kaksi muuta oululaista. Nyttemmin Raaheen muuttanut kirjailija Pauliina Vanhatalo ja kriitikko Marja-Riitta Vainikkala pitivät pitkät, asialliset esitelmät. Kustantajan puheenvuoro oli tekijöiden kiittelyä.

Samoihin aikoihin Siekkis-kirjan kanssa otin uusintapainoksen Quid? Asterix-latinan alkeita teoksesta. Kyseessä oli jo neljäs, täydennetty painos. Ensimmäinen ilmestyi 2002. Sen jälkeen ilmestyneet uudet Asterix-albumit ovat laajentaneet sarjakuvahahmojen käyttämien latinankielisten sanontojen määrää. Neljänteen painokseen lisäsin lyhyen Julius Caesarin sarjakuvahahmoon keskittyvän esipuheen. Lokakuussa ilmestynyt Asterix ja piktit (Egmont 2013) toi myös muutaman lisän.

Pasi Heikuralla oli Aristoteleen kantapäässä neljä vuotta sitten Asterix-latinasta professori Tuomo Pekkasen kanssa, mutta keskustelu kääntyi -- ainakin tehdyn ohjelman perusteella -- koko ajan muihin aiheisiin. Pekkasen aikoinaan Jyväskylän yliopistossa johtamassa latinan kielen ja kulttuurin oppiaineessa oli tehty proseminaareja Asterix-latinasta. Niistä minäkin idean kirjaani sain. Tosin hyvin laajasti kulttuuriin painottuen sanakirjani tein ja vähemmän latinaa ajatellen.

Itse kävin kesällä 2007 Tampereella Heikuran jututettavana kapteeni Haddockin haukkumista. Tuo radio-ohjelmaksi muotoutunut keskustelu oli mukana syksyllä julkaistussa Mistä puhumme kun puhumme jostain (Docendo 2013) koosteessa. Tämän teoksen tekemiseen osallistuminen oli helppoa. Annoin luvan haastattelun julkaisemiseen, ja palkkioksi sain tekijänkappaleen.

Vuoden mittaan olen kirjoittanut juttuja ja arvioita Kaltioon, Sarjainfoon ja Ruutukaavaan. Viimeksi mainittu on Oulun sarjakuvaseuran nettilehti, johon aikaisemmin muutamia (piirustustaidottoman) sarjakuviakin tein. Tämän vuosikoostetta alottaessa olin unohtanut. Ruutukaavasta koostetaan vuosialbumi, viime vuonna ilmestyneessä Ruutukaava 2:ssa on yksi sivu nimissäni.

Ruutukaava 3 ilmestyy alkuvuodesta 2014. Siinä en tietääkseni ole mukana.

Muusikkojen lakko

David Byrne oli erään CD:n mukana tulleen taustoituksen perusteella tullut tietoiseksi amerikkalaisten muusikkojen levytyslakosta vuosina 1942-1944. Tämä lakko on hyvä muistutus siitä, että vaikka suuryritykset pyrkivät esittämään toimintamallinsa ikuisina ja ainoina oikeina, niin useinkaan asia ei ole niin.

1940-luvun alkuun saakka muusikoille maksettiin levyttämisestä vain kertakorvaus. Levymyynnin tulot menivät kokonaisuudessaan tuotantoyhtiölle. Järjestely sopi orkestereille koska pääasialliset tulonsa ne saivat keikoista. 1920- ja 1930-luvuilla yhdeksi tärkeäksi suuret populäärimusiikkiorkesterit mahdollistaneiksi keikkapaikoiksi olivat tulleet radiot. Tekniikka edellytti suoria lähetyksiä eikä signaalia saatu suurille alueille leviämään. Sinfoniaorkesteri tai iso big band olivat parasta mitä radio saattoi kuulijoilleen tarjota.

Teknologiat kuitenkin kehittyivät. Levytystekniikka parani ja radiot saattoivat tarjota nauhoitettuja lähetyksiä. Orkesterit pystyivät radiossa ollessaan valvomaan ettei niiden keikkoja nauhoitettu, mutta levyjen soittamista radiossa he eivät kyenneet kontrolloimaan. Levyttäminen alkoi tuntua oman leipäpuun syönniltä.

American Federation of Musicians (AFM) päätyikin vuonna 1942 levytyslakkoon. Liiton jäsenet eivät pariin vuoteen levyttäneet, tuolta ajalta on ainoastaan sotilaille viihdytytykseksi tehtyjä V-discejä. Harmillisena pidetään sitä, että bebopin varhaiset vaiheet jäivät lakon takia dokumentoimatta. Liittoon kuulumaton Frank Sinatra nousi lakon aikana sittemmin jatkuneeseen suureen suosioonsa.

Lakko alkoi purkautua vuoden 1943 lopulla. Ensimmäisenä Decca myöntyi siihen, että levymyynnistä kuului esiintyjille rojaltit. Pian perässä seurasi hiljan perustettu Capitol, ja vuoden 1944 puolella myös muut suuret levy-yhtiöt RCA Victor ja Columbia. Lakon (tai oikeastaan Frank Sinatran rikkuroinnin) seurauksena levybisnes muuttui aikaisemmasta orkesterikeskeisestä solistivetoiseksi. Monet rivimuusikot menettivät työpaikkansa orkesterien pienennyttyä ja studiomuusikkojen yleistyttyä.

Byrne pohtii onnistuisiko muusikkojen lakko tänä päivänä. Voisivatko he kieltäytyä uusista, nykyisellään epäedullisista musiikinjakelutavoista? 1940-luvulla ajatusta lakosta pidettiin täysin tuhoon tuomittuna. Silti se tuotti toivotun tuloksen. Eikä lopputulos tuhonnut levy-yhtiöitäkään, kuten on nähty.


* No More Records. David Byrne Journal.

Mistä puhumme

Viime viikonloppuna Turun kirjamessuilla oli yhtenä esiintyjänä Pasi Heikura. Hän oli kertonut ja signeerannut tuoretta teostaan Mistä puhumme kun puhumme jostain - Aristoteleen kantapään tutkimuksia (Docendo 2013). Teos koostuu Heikuran sanojen sosiologiaa käsittelevään radio-ohjelmaan tekemistä haastatteluista, kirjan esittelyn perusteella teemoina ovat muun muassa suomalainen iskelmälyriikka, puujalkavitsit, UFO-tutkimus, Sammon tarinan tähtitiede, Asterixin henkilöiden nimet ja suomen kielen seksiin liittyvien sanojen määrän vaihtelut.

Lisäksi voin paljastaa vielä yhden: kapteeni Haddockin haukkumat. Kesällä 2007 kävin Tampereella Heikuran haastattelussa. Pariin kertaan uusittu ohjelma esitettiin ensimmäisen kerran saman vuoden syksyllä. Ja nyt se on siis kirjoissa ja kansissa.


Aristoteleen kantapää on tällä hetkellä siirretty vakituisilta ohjelmapaikoiltaan tilapäisaikoihin säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlahaastattelusarjan Kansanedustajana politiikan käännekohdissa tieltä. Mutta sen uusimmat jaksot voi kuunnella Areenasta jopa ennen varsinaista radiolähetystä! Myös ulkomailla.


* Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat
* Mistä puhumme kun puhumme jostain

Yle radioaalloilla 87 vuotta

Tänään 1926 aloitti Suomen Yleisradio lähetyksensä. Yhtiö oli perustettu saman vuoden toukokuun lopulla. Kyseessä oli siis radiokanava, joka parissa vuodessa tuli kuulumaan lähes koko valtakunnassa ja ainoana valisti ja sivisti kansaa vuoteen 1963 saakka. Tuolloin kanava jatkoi Yleisohjelma -nimikkeen alla, toinen, uusi kanava oli Rinnakkaisohjelmaa.

Nykyisin Yle Radio 1 jatkaa perinnettä. Kanava ei kunnioitettavien perinteidensä vuoksi mahdu mihinkään profilointeihin, joita kuuntelijatutkimuksien perusteella tehdään. "Yle Radio 1:n profiili on aivan mahdoton", ovat markkinatutkijat kanavalla useaan otteeseen todenneet. Silti yli puoli miljoonaa suomalaista kuuntelee kanavaa päivittäin.

Kanavan ulkoiset puitteet ovat viralliset ja muodolliset. Kuuluttamosta kerrotaan tulevat ohjelmat, ja rauhallinen kuuluttajan ääni erottaa hyvin eri tyyppiset ohjelmat toisistaan. Muodollisissa puitteissa on mahdollisuus tehdä paljon syvällisempiä tai jopa anarkistisempia sisältöjä kuin näennäisen epäsovinnaisissa äänimaailmoissa. On mahdollisuus "yleisohjelmaan" kuuntelijoiden segmentoinnin sijaan.

Tyytyväinen kuuntelija onnittelee!


Tänään klo 10.05 ohjelmistossa on Roman Schatzin Maamme-kirja, jossa naureskeleva suomensaksalainen haastattelee M. A. Nummista. Sen jälkeen Kare Eskola soittaa Välilevyjä.

Kolmas maailma pääsee ääneen

Peik Johansson (toim.)
Kolmannen maailman puheenvuoroja
Like/Pystykorvakirja
2013
350 s.


Yle Radio 1 ja sen edeltäjät ovat vuodesta 1987 lähtien palvelleet kansalaisia tarjoamalla Kolmannen maailman puheenvuoroja. Ohjelmasarjassa on esitetty viimeisten 25 vuoden aikana lähes kahdeksansataa ohjelmaa, joista neljäkymmentä on nyt koottu yksiin kansiin. Kolmannen maailman puheenvuoroja syntyi aikoinaan Eurooppalaisten puheenvuorojen sisarohjelmaksi. Nykyisessä radion ohjelmakaaviossa näiden rinnalla vuorottelevat myös Amerikkalaiset puheenvuorot.

Puheenvuorot ovat taustoittaneet maailmalla tapahtuvaa jonkun ajattelijan, tutkijan, kirjailijan tai ideologin kautta. Kolmannen maailman puheenvuoroissa Yleisradion toimittajat tai kirjeenvaihtajat ovat esitelleet miten Aasiassa, Afrikassa tai Latinalaisessa Amerikassa ajatellaan ja toimitaan. Ensimmäisessä ohjelmassa ulkomaantoimittaja Johan von Bonsdorff esitteli kenialaisen kirjailijan Ngugi wa Thiong’on vapaa-ajattelua wc-paperilla. Ohjelmien tuottajana on ollut Juha Kulmanen alusta saakka, ja alkuperäisestä ryhmästä edelleen ohjelmia tekee Jussi Raumolin.

Useimmat puheenvuorot ovat jonkun teoksen tai tutkimuksen perusteella kirjoitettuja esseemäisiä varttitunnin mittaisia uusia näkökulmia etsiviä ohjelmia. Silloin tällöin toimittaja on päässyt haastattelemaankin. Kirjan sivuiksi muutettuina kukin puheenvuoro on seitsemän, kahdeksan sivun mittainen. Kolmannen maailman puheenvuoroja 1990-luvulta saakka tehnyt Peik Johansson on valikoinut toimitukseensa sellaisia tekstejä, joilla olisi annettavaa nykyhetkessäkin. Valitut eivät kuitenkaan erityisesti painotu viimeisiin vuosiin muuten kuin Arabikevättä koskevassa osiossa.

Vuoden 1992 Suomen vierailulla Kulmasen haastattelema perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa ei hyväksynyt koko kolmas maailma -käsitettä. Kirjailijan mukaan se ei vastannut todellisuutta, ’kolmanteen maailmaan’ mahtui niin paljon erilaisia poliittisia, kulttuurisia ja uskonnollisia järjestelmiä ettei niiden niputtaminen yhteen kuvaa mitään. Suomesta katsottuna tämä kolmas jää päivittäisissä uutisissa täysin varjoon. Johanssonin valikoimassa on oma osionsa vääristyneen median käsittelyyn.

Esipuheessa Kulmanen tarjoaa kolmannelle maailmalle 1950-luvulla luodun merkityksen rinnalle vanhempaa merkitystä Ranskan suuren vallankumouksen ajoilta. ”Kolmas sääty” oli suuri kansalaisten enemmistö, jolla ei ollut äänivaltaa. Yleisradion ohjelma antaa äänen kaukana Suomesta asuvalle maapallon suurelle enemmistölle.

Äänien kirjo on suuri myös Johanssonin valikoimassa. Puheenvuoron saavat niin tuaregipäällikkö Mano Dayak kuin Libyan johtaja Muammar Gaddafi, kiinalainen tieteenfilosofi He Bochuan kuin brasilialainen kuminkerääjä Chico Mendes. Bangladeshilainen journalisti Afsan Chowdhury valottaa mikrolainojen taustoja ja sambialainen taloustieteilijä Dambisa Moyo vaatii kehitysavun lopettamista. Malesialainen kehitystutkija Martin Khor kyseenalaisti talouskurivaatimukset jo vuonna 1998. Näkökulmia maailmaan ja maailmasta on monta.

Kolme vuotta sitten lähetetty ohjelma, jossa Tapio Tamminen esitteli intialaisen kulttuurintutkija Meera Nandan ajatuksia teoksesta The God Market – How Globalization is making India more Hindu (Random House India, 2009) oli hyvin valaiseva. Vaikka demokratisoitumista ja kouluttautumista on pidetty uskonnollisuuden vähentäjänä, Intiassa on käynyt toisin. Maallistumisen sijaan kasvava keskiluokka hakee entistä enemmän turvaa perinteisistä uskonnoista. Hindunationalismi voimistaa jalansijaansa. Lisäksi Intiassa on syntynyt ”karmakapitalismi”, bisnessgurujen ryhmä, joka kiertää myös länsimaissa valmentamassa yritysjohtajia, tarjoamassa spirituaalista navigointijärjestelmää. Taloudellinen menestys voi uusien gurujen mielestä olla merkki kertyneestä karmasta, eli hyvin eletyistä aikaisemmista elämistä. Uskonto, politiikka ja talous kietoutuvat yhteen. Tamminen tosin toppuuttelee Nandan dramaattisimpia väitteitä, mutta antaa arvoa Nandan pääväitteelle. Yhteiskunnan modernisoituminen ei vähennä uskonnollisuutta.

Peik Johanssonin toimittama Kolmannen maailman puheenvuoroja tarjoaa koko joukon erilaisia näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. Tämän radio-ohjelman konsepti toimii paperillakin.



* Puheenvuoroja. Yle Radio 1.

Listoja ja tilastoja

Urheilukilpailut ovat tilastonikkareiden suosikkitavaraa. Erityisesti suurkisat, kuten Olympialaiset, on dokumentoitu useiden eri kirjojen kansien väliin. Lontoon kisojen jälkeen saanemme päivitettyjä laitoksia, internetistä huolimatta. Kotimaisen yleisurheilun tasoa voi melko ajantasaisesti seurata Tilastopajasta.

Mutta urheilu ei ole ainoa intohimoisesti seurattu. Musiikin myyntitilastot kiinnostavat myös monia, vaikka kulttuurin tilastointi ei aina olekaan yksioikoista ja selkeää. Koska listoilla on tärkeä merkitys myynnin vauhdittajana, niitä on usein muokattu alan suurten toimijoiden toiveiden mukaisesti.

Suomalaisista levymyynti- ja radiolistoista pitää blogia niitä pitkään seurannut Timo Pennanen. Hän kokosi Rumban 50 hittiä -listaa vuodet 1992-2007. Rumban listan ja Pennasen kunnianhimoisena tavoitteena on pyrkiä mahdollisimman tarkkaan tulokseen, myynnissä tai soittomäärissä. Aivan hiljan Pennanen moitiskeli radiolistan painoarvokertoimia.

Kuten urheilun tilastot, musiikkilistat palauttavat mieleen muistoja. Listojen avulla voi myös tarkistaa, mikä oli suosikkirallatuksena milloinkin.

Listablogin kesäsarjana on olleet sooloartistit, jotka ovat menestyneet parhaiten Suomen listalla kuolemansa jälkeen. Laila Kinnunen pääsi albumilistalle ensimmäisen kerran kuolemansa jälkeen, tosin 1960-luvun alussa singlet olivat tärkein levymyyntiartikkeli. Topi Sorsakosken sooloura Agentseista lähtemisen jälkeen tuotti korkeimmat sijoitukset juuri kuoleman jälkeen.

Blogin sivupalkissa on suorat linkit erilaisiin vuositilastoihin (2007 lähtien). Esimerkiksi vuoden 2009 hitti oli Lady Gagan Pokerface, viime vuonna sellainen oli Adelen Rolling in the Deep.


* Listablogi