torstai 30. marraskuuta 2017

Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO


Päivän mittaan olen kuunnellut radiouutisia, joissa on kerrottu Youtuben musiikkivideoiden näkyvyyttä Suomessa. Teoston ja Googlen välinen lisenssi on päättynyt ja neuvottelut uudesta eivät ole edenneet.

Google päätti jouduttaa neuvotteluja. Aamulla kerrottiin, että suurimpaa osaa musiikkivideoista ei näytetty ja tilalla oli teksti Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi.

Tämä sai Teostoon vauhtia. Aamupäivällä järjestöstä kerrottiin, että neuvottelut on saatu käyntiin ja päivän mittaan videot palaavat nähtäviksi ja kuultaviksi.

Iltapäivällä korostettiin, että näkymättömyyden takana on Google. Kun neljän aikoihin pääsin koneen äärelle, niin viesti oli muuttunut toiseksi. Video ei ole käytettävissä maassasi.

On Teosto saanut neuvoteltua oman nimensä pois käyttökiellosta. Miten lienee muiden neuvottelujen kanssa?


Kyllä tubettajia ja esim. runoutta silti voi katsella.


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Trumpin saavutukset


Donald Trump on ollut Yhdysvaltain presidenttinä noin kymmenen kuukauden ajan. Kansansuosio on huvennut, Trumpin toimia hyväksyviä on päivä päivältä vähemmän. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että häntä aktiivisesti presidentiksi kannattaneet rientävät apuun. Nettiin on perustettu sivusto, jolla esitellään Trumpin hallinnon saavutuksia.

Lahjoitusvaroin toimiva sivusto on saanut laajaa julkisuutta amerikkalaisissa ajankohtaisohjelmissa. Löysin sivut Seth Meyerin ohjelman kautta.

Tästä huolimatta sivujen ulkoasu tai esitellyt saavutukset eivät vakuuta. Intohimoisimmat Trumpin kannattajat ovat saaneet kirjoitettua neljä uutista ihailunsa kohteen positiivisesta vaikutuksesta maailmaan. Lokakuussa FBI sai pidätettyä 397 mahdollista lasten ahdistelijaa. Marraskuussa Trump saavutti suuria tuloksia neuvotteluissa Kiinassa, NATO on saanut tuhottua 95 prosenttia ISIS-taistelijoista ja Racing Bull -operaatiossa löytyi 193 jengiläistä, joilla ei ollut oikeutta asua Yhdysvalloissa.

Toki sivulla on enimmäkseen linkkejä arkistoituihin uutisiin Trumpin "hyvistä teoista". Sivuston perustajat kertovat ryhtyneensä toimeen, koska 95 prosenttia Trumpista kertovista uutisista on negatiivisia. Uutismediat sivuuttavat Trumpin todelliset saavutukset. Tarvitaan siis sivusto kertomaan siitä, josta valtamedia vaikenee.

Jos Magapill.comin tuottamat neljä uutista kertovat siitä, mistä valtamedia on vaiennut, niin juurikaan mistään ei ole vaiettu. Sivuston perustajat uskovat, että heidän ansiostaan Trumpin saavutukset muistetaan senkin jälkeen, kun hän ei enää ole presidentti. Tämä on tärkeää siksi, että suurin osa republikaaneistakin on muuttuneet demokraateiksi eivätkä enää kannata Trumpia.

No, onhan uusimman lisäyksen mukaan kaivosteollisuus kasvanut Yhdysvalloissa 28,6 prosenttia kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana.




tiistai 28. marraskuuta 2017

Kun maailma järkkyi



Vuoden 1990 tienoilla juttelin baarissa toisen nuoren miehen kanssa. Kun hän kuuli, että opiskelen filosofiaa, niin hän varovaisesti tiedusteli tiedänkö Ayn Randia. Nimi oli tuolloin tuiki tuntematon, ja keskustelussa paljastuikin, että kyseessä oli paremminkin romaanikirjailija. Atlas Shrugged oli tehnyt keskustelukumppaniin suuren vaikutuksen.

Kuvailun perusteella Rand tuntui enemmän skifikirjailijalta kuin filosofilta. Opiskelukavereissa oli useampia, jotka olivat ihastuneet suuresti Ursula Le Guinin Osattomien planeettaan ja hänen muihin teoksiinsa, mutta eivät he Le Guinia filosofiksi nostaneet vaikka romaanien sisältö tarjosi monenlaista omien toiveyhteiskuntien pohjaksi.

Venäläissyntyisen Randin (1905-1982) ajatuksiin olen sittemmin tarkemmin perehtynyt. Rand (syntyjään Alisa Rosenbaum, Ayn Rand oli 1924 Leningradissa valittu taiteilijanimi. Ayn tulee muuten suomalaisesta Ainosta) suoritti tutkinnon vallankumouksen kaikille avaamassa yliopistossa ja siihen päälle vuoden verran elokuvataidetta. Nuoresta Neuvostoliitosta lähti 1925 jonkin verran taiteilijoita tutustumaan Yhdysvaltoihin, ja Rand oli yksi viisumin saaneista. Toisin kuin Majakovski ja useimmat muut Rand ei palannut Neuvostoliittoon. Hän lähti Hollywoodiin, jossa moguli DeMille pestasi hänet käsikirjoittajaksi.

Pääteos Atlas Shrugged ilmestyi 1957. Se on juuri suomennettu Björn Wahlroosin taloudellisella avustuksella, kustantajana on Minerva. Jättimäisen pitkän kirjan asetelmat sopivat vaikkapa soteuudistusta tekevään Suomeen. Älykkäät ihmiset, kuten Juha Sipilä, yrittävät parhaan taitonsa mukaan uudistaa yhteiskuntaa, mutta ahneet kapitalistit vetävät välistä ja Sipilälle jää luu kouraan. Sipilä jättää kaupungit ja lähtee etsimään uutta alkua maaseudulta. Eräästä syrjäisestä laaksosta löytyykin yhteisö, jonka asukkaista suuri osa on kokenut saman kuin Sipilä. Hän jää sinne omiensa joukkoon. Väki yhteisössä lisääntyy päivä päivältä.

Kun pörriäiskapitalistit ovat parissa vuodessa saaneet maan talouden täydellisen sekaisin, aletaan ihmetellä minne Sipilä ja muut viisaat ja valistuneet ihmiset ovat yhteiskunnasta kadonneet. Heidät löydetään salaisesta laaksostaan ja pyydetään takaisin johtamaan maata. Valtio kaverikapitalistisine poliitikkoineen ja viranhaltijoineen lakkautetaan ja kaikki annetaan älykkäiden ja omasta edustaan tinkivien sipilöiden järjestettäväksi. Vapaa kapitalismi pääsee täyteen kukkaansa ja ihmiset ovat onnellisia.

Jossakin mielessä Randin luoma maailma tuntuu pastissilta keskusteluista, joissa sosialismin epäonnistumista pidetään Stalinin syynä. Kuten sosialismi, ei kapitalismikaan voi toimia onnistuneesti yhdessä tai muutamassa valtiossa, sama järjestelmä pitäisi olla kaikkialla maailmassa. Trotskin olisi pitänyt saada jatkaa maailmanvallankumousta...

Jos tällaisen ajattelun filosofiseen puoleen haluaa tutustua, niin suosittelen Karl Popperin Avointa yhteiskuntaa ja sen vihollisia (Otava 1974). Siinä jotenkin konkreettisemmin tartutaan yhteiskunnan eri toimijoiden välisiin suhteisiin ja niiden rajojen kunnioittamiseen. Sitä taisin kapakkatuttavallekin ehdottaa.



maanantai 27. marraskuuta 2017

Kierros Reunalla



Valvegalleriassa on parhaillaan esillä Vesa Rannan valokuvanäyttely Reunalla. Samoihin valokuviin perustuu Tieto-Finlandia ehdokkaana oleva toimittaja Jenni Räinän ja Rannan yhteinen kirja Reunalla (Like 2017).

Valvegalleriassa on kaksi salia, joista toisen Ranta on omistanut Siurian kylälle. Äänimaisema on kylän taiteilijan, Kari "Tykylevits" Tykkyläisen-


* Reunalla. Like
* Reunalla. Valve


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tavara



Viime perjantaina Rovaniemellä tarkastettiin Veera Kinnusen väitöskirja Tavarat tiellä. Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa. Useimmat meistä ovat sadatelleet muuttaessa tavaran paljoutta ja edellisen muuton jälkeen avaamattomia laatikoita. Kinnusen väitöskirja sai alkunsa omasta muutosta.

– Tutkimukseni sai alkunsa omasta esinesuhteen kriisistä erään kuuden vuoden takaisen muuttoprosessin aikana. Lajittelimme, pakkasimme, heitimme roskiin ja lahjoitimme älyttömiä määriä tavaraa, ja silti minusta tuntui, että hukuimme niihin, Kinnunen muistelee väitöstiedotteessa.

Tavaroita pakatessaan, jatkaa tiedote,  Kinnunen päätyi pohtimaan, että esinesuhteen on täytynyt muuttua, kun kaikesta on periaatteessa tullut korvattavaa ja siten myös helposti poisheitettävää. Kun tavaramäärät ovat kasvaneet, on tullut melkein mahdottomaksi säilyttää edes kaikkia tunnearvoisesti tärkeitä tavaroita, muistoesineitä tai perintöesineitä. Esineet muuttuvat yhä nopeammin jätteeksi: kierrätyskeskuksetkin pursuavat tavaraa, jota kukaan ei huoli.

Joulunajan lähestyessä mieleen tulee isovanhempien kertomukset siitä, miten heidän lapsuudessaan oli säästetty lahjapaperitkin. Nyt sadatellaan sitä, että lahjapaperi ei ole edes pala kunnolla. Se on laitettava jätehuoltoon maaseudullakin. Suhde esineisiin on laajemminkin muuttunut, kokemus on monen tavaran osalta opettanut, että niitä on turha rikkonaisina säilyttää. Ei niistä voi ottaa varaosia uudempien korjaamiseen.

Euroopan Unioni on ottanut tulevaisuuden tavoitteekseen kiertotalouden. Jotta tavoitteeseen voitaisi päästä, niin ihmisten esinesuhteen on muututtava. Kinnusen tutkimuksen aikana tapahtui jotain oleellista.

–  Jäte ei ole enää jotain, joka kiikutetaan pihan perälle ja josta se mystisesti katoaa. Nyt on pakko pysähtyä miettimään, millä tavoin ei-halutusta esineestä voi luopua, Kinnunen kertoo väitöstiedotteessa.

Samaan aikaan leimahtanut KonMari-villitys sai ihmiset luopumaan ylimääräisistä tavaroistaan entistä suuremmalla innolla. Kinnusen mukaan KonMarin kautta ihmiset ovat kohdanneet esineensä tietoisemmin ja käyneet luopumis- ja säilyttämisneuvotteluita.

– Esinesuhteesta puhuminen on tullut KonMarin ansiosta huomattavasti helpommaksi. Yhtäkkiä kaikilla on siitä mielipide, Kinnunen nauroi.

Esineistä luopuminen ei ollut huoletonta.

– Päinvastoin, varsinkin muutossa luopuminen oli usein huolen läpäisemää. Ihmiset luopuivat ylimääräisistä ja ei-halutuista esineistään esimerkiksi piilottamalla niitä erilaisiin varastoihin ja ullakoille tai lahjoittamalla niitä joko omille läheisilleen tai esimerkiksi Facebookin kautta, Kinnunen totesi.

Tavarasta luopujalle oli tärkeää, että tavaran uusi omistaja tarvitsee ja huolehtii tavarasta. Kinnunen alkoikin hahmottaa esineitä ”hoivanaiheina”. Kiertoyhteiskunnassa ei hoivasuhteen pitäisi päättyä siihen, kun esine menettää välineellisen arvonsa. Kinnunen peräänkuuluttaakin myös jätteen kunnioittamista hoivanaiheena.

– On tärkeää tunnistaa esineen materiaalinen olemus: materian elämä ei pääty siihen, kun esine lakkaa toimimasta tai kadottaa merkityksensä ja muuttuu meidän näkökulmastamme jätteeksi. Sillä on väliä, miten aine jatkaa matkaansa maailmassa, Kinnunen summasi.

Kinnusen tutkimustulokset muistuttavat mieleen ekologisissa piireissä silloin tällöin toistetun ohjeen. Pitäisi ryhtyä elämään kuin isoäiti. Silloin luonnon ja maapallon kuormitus laskisi huomattavasti. Kerääminen ja säilyttäminen meiltä sujunee samallalailla kuin mummon aikaan, mutta uudelleen käyttämisessä meillä olisi paljon opeteltavaa. 



* Veera Kinnunen. Tavarat tiellä. Rovaniemi 2017 (pdf)

lauantai 25. marraskuuta 2017

Särö aktivoituu verkossa


Joskus kymmenen vuotta sitten kulttuurilehti Särö oli netissä hyvin aktiivinen toimija. Sittemmin Särön blogin pitäminen hiipui. Pääosin vapaaehtoisvoimin ylläpidettävässä toiminnassa tämä on hyvin ymmärrettävä kehityskulku. Sanottavaa ei kannata väkisin keksiä.

Nyt Särö on tehnyt paluun nettiin Verkko-Särön muodossa. Nettilehdessä on tavoitteena julkaista kymmenen päivän välein paperille painetussa julkaisussa aikaisemmin julkaistuja juttuja ja artikkeleita.

Marraskuun puolivälissä Verkko-Särössä julkaistiin Petri Korhosen essee Sadan vuoden paluumatka. Siinä Korhonen etsii vuosien 1916 ja 2016 samankaltaisuuksia.

Kannattaa ottaa Verkko-Särö seurantaan.


Verkko-Särö


perjantai 24. marraskuuta 2017

Scott Joplin rags




Legendan mukaan tänään 1868 syntyi Teksasissa Scott Joplin (k. 1917). Ragtimen kehittäjän tuotokset ovat tuttuja erityisesti 1900-luvun alun mykkäfilmeistä, ja ajoittain tuo tyyli on noussut suureenkiin suosioon.

Muistan joskus 1980-luvulla ostaneeni Scott Joplinin LP-levyn. Varsinaisesti Joplin ei koskaan levyttänyt, mutta sitäkin ahkerammin hän soitti pianorullia. LP-levyllä oli raitoja, joilla soitti levytysstudioon viety automaattipiano. Koska Joplin oli soittanut alkuperäiset rullat, niin tavallaan oli kyse "Scott Joplinin ley". Kaikki raidat eivät tainneet olla Joplinin soittamia, sillä niitä oli enemmän kuin seitsemän vuonna 1916 tehtyä rullaa.

Jälkikäteen ragtime ja Joplin on otettu osaksi jatsin kaanonia. Joplin itse halusi yhdistää taide- ja populaaria musiikkia. Vuonna 1899 nuottifirman kanssa tehty sopimus Maple Leaf Ragista takasi hänelle kohtalaisen toimeentulon, vaikka rojaltiprosentti oli vain yksi. Joplin sävelsi oopperankin, mutta se on jäänyt ragtimen varjoon.



torstai 23. marraskuuta 2017

Laatua rakentamiseen


Helsingissä on jälleen ilmennyt kosteusongelmia. Twitterissä kyseltiin, kenelle viranomaiselle asian valvonta olisi kuulunut. Oulun rakennusvalvonnan tiedotusta vuosia seuranneena voin sanoa, ettei muutaman kympin peitteissä säästäminen miljoonataloja rakentaessa ei kannata. Eikä miltään viranomaiselta voi edellyttää, että he jokaisen työpäivän päätteeksi kävisivät katsomassa ovatko keskeneräiset rakenteet käyty suojaamassa.

Akateemisesta maailmasta on jo vuosia todettu, että rakennusyhtiöitä ei kiinnosta laatu. Professorit ovat esittäneet ratkaisuksi rakennusmääräysten väljentämistä, RT-kortistossa annettujen sääntöjen määrää on ehdotettu pudotettavaksi kolmasosaan tai vähintään puoleen nykyisestä.

Meidän taloyhtiössä putkiremontin yhteydessä uusittiin kylpyhuoneet. Vanhan talon pienissä tiloissa ei ollut suihkuseiniä, joten nykymääräysten mukaan sellaiset sinne oli asennettava. Nyt siellä ei ole kunnolla tilaa suihkussa käymiselle eikä pesukoneelle. Remontti-informaatiotilaisuudessa rakennusyhtiön edustaja tyytyi toteamaan, että ”jos te otatte sen pois remontin valmistumisen jälkeen, niin se ei enää kuulu meille”. Jos suihkuseinän ottaisi pois, kylpyhuoneen seinään jäisi reiät, joiden kautta kosteus luultavimmin pääsisi suojauksen läpi seinärakenteisiin.

Lähes jokaisella asujalla on vastaavia kokemuksia rakennusyhyiöiden kanssa toimimisesta. Ratkaisut tehdään sääntöjä noudattaen eikä ajatella asukasta tai sitä mitä sääntöjen seuraamisesta aiheutuu. Sääntöjen väljentäminen antaisi rakentajille enemmän tilaa ajatella ratkaisujen seurauksia ja toimivuutta.

Vuosi tai pari sitten eräässä gallupissa tiedusteltiin miten yhdistän rakentamisen laadun ja eri rakennusyhtiöt. Vastasin rehellisesti, suurimpien yhtiöiden osalta en pystynyt tekemään mitään eroa niiden välillä. Gallupin tuloksia en ole julkisuudessa nähnyt, mutta tuskin moni muukaan pystyisi asettamaan yhtiöitä paremmuusjärjestykseen. Laatua ei paranneta kyselemällä yleisön mielipiteitä, vaan parantamalla toimintatapoja.

Rakennuksella ja sen osilla on tietyt tarkoituksensa. Rakentaessa kannattaisi pitää ohjenuorana toimivuutta, eikä määräysten mukaisuutta. Toki määräykset on tehty sillä ajatuksella, että niitä noudattamalla päästäisiin hyvään lopputulokseen. Mutta käytännössä aina tarvitaan soveltamista, ei sokeaa noudattamista.

Suomi ei kuitenkaan kulje tähän suuntaan. Valtiolta on tullut lisää ohjeita ja määräyksiä...



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

maanantai 20. marraskuuta 2017

Pelon laakso


Kustantamo Helmivyö on julkaissut Arthur Conan Doylen Pelon laakson. Teos on neljäs Sherlock Holmes -romaani, alkuaan The Strandissa jatkotarinana ilmestynyt 1914-1915. Kauhun laakso -suomennoksen ensimmäinen osa ilmestyi jo kesällä 1915, Sherlock Holmes oli tuolloin kovaa valuuttaa kustannusmarkkinoilla.

Uusintapainoksia Kauhun laaksosta ei ole otettu, eikä se ole mukana viime vuosina julkaistuissa kootuissa kertomuksissa. Tarina lienee aika vieras monille Sherlock Holmesin ystävillekin.

Pelon laakso pohjautuu vanhaan Timo Tuuran suomennokseen, mutta se on muokattu uuteen, helpommin luettavaan muotoon. Tuo muokkaus on tekemäni. Lisäksi teoksessa on suomennoksen taustaa selvittelevät jälkisanat. Kansi on J.T. Lindroosin.

Kirjaa on saatavissa jo bod.fin kautta. Lähipäivinä se tulee ainakin booky.fin valikoimiin.


lauantai 18. marraskuuta 2017

Finlandiat veikaten


Kulttuurihallintokollegan kanssa mietittiin, että voisiko lukeneisuudella tienata Finlandia-palkintojen vedonlyönnissä. Onko kertoimia määrittelevillä urheiluasiantuntijoilla aavistustakaan kulttuurimeiningeistä? Nyt löysin kertoimet, kun tajusin etsiä hakutermillä "Finlandia Award".

Kun ajatellaan valintadiktaattoreiden persoonaa ja makua, niin voisi aavistella heidän valintaansa. Esimerkiksi Elisabeth Rehnille tuntuisi olevan luonteva valinta Christina Sandun Valas nimeltä Goliat. Ja jos Rehn ei haluaisi olla ilmi selvä, niin hän valitsisi Hanna Haurun Jääkannen. Yli-Juonikkaan Jatkosota-Extraan Rehn tuskin päätyy.

Kertoimet eivät noudata meidän logiikkaamme. Sandun ja Yli-Juonikkaan romaanien kertoimet ovat samat, suurimmat.


torstai 16. marraskuuta 2017

Selvennys



Wikipediassa on tapana selventää sen sisäisiä linkkejä muun muassa yleisesti tehtyjen "väärien" hakujen perusteella. Hong Kong ohjaa suoraan Hongkongiin, Matti Virtanen täsmennyssivulle, jolta voi valita ketä Matti Virtasta oli etsimässä. Tutumman Väinö Tannerin sivun alussa opastetaan, että "tämä artikkeli kertoo poliitikosta. Maantieteilijä ja diplomaatti Väinö Tannerista on erillinen artikkeli".

Sami Liuhto huomasi hiljan, että englanninkielisessä Wikipediassa oli opastus, jonka mukaan Astrid Kirchherriä ei tulisi sotkea Ashton Kutcheriin. Ainakaan kirjoitusasun perusteella vaaraa sekoittamiseen ei liene.


Beatlesin poikia Hampurissa kuvannut Astrid Kirchherria (germaanisista kielistä, 'jumalaisen kaunis kirkkoherra') ja 2000-luvun teinitähti Ashton Kutcheria (vanhasta englannista, 'tuhkakylän kallis koiranvittu') on vaikea ajatella samassa yhteydessä.

Amerikkalaiset nimikäytännöt antavat kuitenkin viitteen miksi nimet voisivat sekaantua. Ashton oli ennen Ashton Kutcherin tähdeksi tulemista pääasiallisesti naisille annettu etunimi. Nyttemmin sitä on annettu reippaasti enemmän miespuolisille.

Kutcherin vanhemmat tarkoittivat Ashtonin poikansa toiseksi nimeksi. Kutsumanimeksi oli tarkoitettu Christopher. 19-vuotias näyttelijänuran alussa ollut jälkikasvu otti kuitenkin Ashtonin kutsumanimekseen.



keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Digitalisaation kirous


Olette varmaan useammankin kerran turhautuneet pankissa, puhelinlaitoksella tai jossakin muussa yrityksessä koettaessanne saada asiakaspalvelijaa ymmärtämään mitä haluatte. Kun on varannut ajan ja päässyt samaan pöytään "asiantuntijan" kanssa, niin asioiden olettaisi sujuvan hienosti ja moitteettomasti. Harvoin näin kuitenkaan käy.

Ensimmäinen ala, jonka digitalisaatio muutti täydellisesti oli kirjapainot. Suomessa muutos alkoi 1970-luvulla. 1990-luvulla kirjatyöntekijät alkoivat olla jo tuskastuneita kyselyihin miten muutos työssä tapahtui. Kirjapainoalalla työnantajat ja palkanansaitsijat toimivat hyvässä keskinäisessä ymmärryksessä. Osapuolien välille ei syntynyt juopaa muutoksista, ja keskinäinen luottamus oli suuri. Uusia työtehtäviä opeteltiin hyvässä hengessä, eikä pelkoa irtisanomisista tai palkanalennuksista ollut.

Muutosta on hyvin kuvannut Simo Laaksovirta Suomen Kirjatyöntekijöiden Liiton historian neljännessä osassa.

Uusien tapojen opettelussa oli keskeistä ymmärrys lopputuloksesta. Vaikka työvaiheet muuttuivat, niin lopputuotteessa ei suuria muutoksia tapahtunut. Sanomalehti oli edelleen sanomalehti ja kirja kirja. Ymmärrys tuotteen kauneusarvoista oli tärkeää.

1990-luvulta lähtien digitalisaatiot eivät ole enää sujuneet samojen periaatteiden mukaisesti. Oman alan substanssiosaaminen ei ollut uusille työntekijöille enää tarpeen. Riitti, että osasi toimia tietokoneohjelman ohjeistuksen mukaan. Jos asiakkaan haluja ei ole otettu huomioon ohjelmoinnissa, niin "asiantuntija" on kädetön. Pienikin poikkeama normaaleista palveluista edellyttää soittoa korkea-arvoisemmalle työntekijälle.

Nyt pitäisi osata tyytyä normaaleihin bulkkipalveluihin. Muu on jo erikoispalvelua, erityishinnoin.

Osmo Soininvaara ja kumppanit ovat usein puhuneet siitä, että Suomeen pitäsi luoda enemmän matalapalkkatyötä vähemmän lahjakkaiden tarpeiksi. Tosiasiassa nämä vähemmän lahjakkaille tarkoitetut työt ovat digitalisaation myötä siirtyneet keskiluokan tehtäviksi. Työnantajat ovat pyrkineet luomaan uusia ammattinimikkeitä ja siirtämään ihmisiä sellaisten työehtosopimusten piiriin, joilla ei ole "historian painolastia", siis edunvalvottuja palkkatasoja.

Ehkä muutoksen suunta vielä kääntyy. Pakkohan sen on.


maanantai 13. marraskuuta 2017

Ratsastaen vuorilla



Kesäkuussa 1899 taiteilija Hugo Simberg oli onneton. Hän ei saanut vastarakkautta, ja ajatteli maiseman vaihtamisen auttavan. Simberg lähti Pietariin ja sieltä edelleen veljensä kanssa Moskovaan ja Kaukasukselle. Veli johti teiden rakennustöitä nykyisten Georgian ja Dagestanin alueilla.

Maalaaminenkaan ei kiinnostanut Simbergiä. Hän ajatteli kokeilla sujuisiko kirjoittaminen, ja sen seurauksena syntyi Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa (IdeaNova 2004). Alkujaan juttu julkaistiin lyhytikäisessä Ateneum-lehdessä.

Simberg ei ole matkakirjailija. Jutun aiheena on yksi ratsastusretki, jonka reitti kiemurteli vaarallisilla vuorenrinteillä. Hengenlähtö taisi olla lähellä ja siksi juuri tuo matka jäi kirjoittajan mieleen.

Bulatsh meni edellä, hänen hevosensa asetti jalkansa tarkkaan ja varoen, tullen onnellisesti yli. Bulatsh kääntyi ympäri nähdäkseen minun ylikulkuni. Hänen käskystään pidin ohjaksia tiukalla. Astujani otti ensimmäisen askeleensa, tai paremminkin nosti ensin etujalkojaan saaden ne ulokkeelle, vei sitten takajalkansa perässä, jääden seisomaan ulokkeelle muutamaksi sekunniksi kuin kivettyneenä kaikki neljä kaviota tiukasti vieretysten. Bulatsh kiljaisi kauhuissaan, ja minun sydämeni hypähti kurkkuun. Valko nosti sitten täysin rauhallisesti etujalkansa tielle, sitten takajalkansa perässä, samalla hetkellä kun uloke kumahtaen syöksyi alas syvyyteen.

Reitit tunkeutuvat Simbergin uniin ja yhdistyvät vanhoihin painajaisiin Suomesta. Putoaminen on unien keskeisin teema.

Nähty ja omat tunnot yhdistyvät, vaikka jälkimmäisiä ei tarkasti ääneen artikuloida. Osa reissuista jäi pimentoon, matkalta Tbilisiin Simberg mieleen jäi vain seisoskelu junan sillalla.  Perillä odotti maalauksellinen kaupunki, mutta siitä kertomiseen ei tällä kertaa ollut intoa. Ratsastusretki hengenvaaroineen oli se päällimmäinen juttu.


lauantai 11. marraskuuta 2017

Oulun sarjakuvafestivaalin ohjelma julki


Oulun sarjakuvafestivaali on tänä vuonna 1.-3.12,2017. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Oulun pääkirjastolle ja Oulun taidemuseolle.

Pääosa ohjelmistosta, ja painettu ohjelmaopas, on saatu valmiiksi. Oulun ohjelmistoon voi tutustua myös nettisivuilla.



* Festivaaliohjelma 2017


perjantai 10. marraskuuta 2017

torstai 9. marraskuuta 2017

Kim Jong-ilin sushikokki


Iisalmen kirjaston kierrätyspisteestä tarttui mukaan Kenji Fujimoton muistelmat Pohjois-Koreasta, Diktaattorin keittiömestari (Gummerus 2014). Sushikokkina maassa kolmetoista vuotta toiminut japanilainen keittiömestari pääsi maata johtaneen Kim Jong-ilin läpipiiriin ja kertoo millaisessa otteessa rakastettu johtaja piti maan eliittiä.

Vasta kotona huomasin, että tämä olikin bookcrossing-kirja. Lokakuun lopulla se oli villinä vapautuksena laitettu löytöpaikkaani. Muutamissa käsissä se on kulkenut jo aikaisemmin.

Kirjaa lukiessa tuli ensimmäisenä mieleen kirkkohistorioitsija lordi Actonin lausahdus: Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Kokki Fujimoton motivaattorina vaikuttaisi olleen muunnelma tästä: Valta viettelee, ja absoluuttinen valta viettelee absoluuttisesti.

Fujimoton tavoitteena oli hankkia Pohjois-Koreassa rahat oman ravintolan perustamiseen Japanissa. Toisin kuitenkin kävi. Pääsy eliitin sisäpiirin vei mukanaan, ja japanilainen perhe vaihtui vuosien kuluessa Kim Jong-ilin hänelle valitsemaan vaimoon.

Eliitti elää Pohjois-Koreassa kuten muuallakin maailmassa, omilla, tavalliselta kansalta eristetyillä alueilla. Kim Jong-il hyppyytti hännystelijöitään eri tavoin antamalla heille rahapalkintoja. Fujimoto pärjäsi juomakilpailuissa.

Kirjassa on Miika Pölkin jälkisanat. Ne auttavat sijoittamaan Fujimoton kertoman oikeaan asiayhteyteen. Juuri ennen Kim Jong-ilin kuolemaa ja alkavaa valtataistelua kokki hevosonnettomuuden turvin onnistuu loikkaamaan takaisin Japaniin. Elämä kotimaassa on jatkunut pohjoiskorealaisten salamurhaajien pelossa.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Vuosi 1917 lasten näkemänä


Mielenosoitus Bolshoi-teatterin luona.
Lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen kuvitetussa historiassa (Progress 1987) on marraskuun yhteydessä osio lasten piirustuksia. Ne ovat Valtion historiallisen museon kokoelmista. Kaikkiaan kokoelmissa on pari tuhatta piirustusta vuosilta 1914-1918, niistä kirjan toimittanut Albert Nenarokov on valinnut muutamia.

Jono lihakauppaan.

Työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston panssariauto.

Punakaartilaisia.

Keinottelija.

Lasten piirrosten kokoelman museolle luovutti vuonna 1919 Vasili Voronov (1887-1940). Kansantaiteen puolesta paljon töitä tehnyt Voronov piti tätä aineistoa tärkeänä. Suuri osa töistä syntyi Voronovin pitämillä piirustustunneilla.


tiistai 7. marraskuuta 2017

Kaikki valta neuvostoille!


Dvinalaisten lippu: Kaikki valta neuvostoille!

Vladimir Obuh, A. Lomov ja Josif Pjatnitski.

Taistelun jälkiä Moskovan kaupunginduuman rakennuksessa.

Kremlin Nikolain portilta.

Kremlin kello vaurioitui marraskuussa 1917.

Vallankumouksen uhrien hauta, marraskuu 1917.

Yksityiskohta G. Savitskin maalauksesta, 1949.

Vallankumoukseen osallistuneita internationalisteja: Bela, Lenski, Subhi ja Münnich.





maanantai 6. marraskuuta 2017

Lokakuun suuri vallankumous kuvina, osa 2



Neuvostovallan puolesta taistelleita Ferganassa.

Varhaisen valokuvaamisen perusteet pitivät Venäjälläkin. Otettiin paljon ryhmäkuvia ja henkilökuvia, vaurioita kuvattiin jälkikäteen. Tilannekuvat ovat vähissä.

Vera Slutskaja kuoli Pietarin taisteluissa marraskuussa 1917. Puolueen jäsen hän oli vuodesta 1902.

A. Romanovin piirros Kremlistä, 1917.

A. Romanovin piirros Strastnaja-aukiolta, 1917.

Vartiopaikka Kremlin Nikoilain portilla.

Barrikadeja Moskovassa, 1917.

Tässä talossa toimi marraskuussa 1917 Moskovan työläisten ja sotilaiden edustajien neuvosto.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset