Mustaselja ja 34 muuta suomalaista puuta

Mustaselja.

Pari päivää sitten Yle uutisoi Suomessa kasvavan 35 puulajia. Uutinen perustui kasviensuojelujärjestö BGCI:n listaukseen. Sen mukaan maailmassa on yli 60 000 puulajia, joista lähes joka kuudes on uhanalainen. Vakavasti uhanalaisia on vajaat 300 lajia. Näitä kasvaa luonnossa alle viisikymmentä kappaletta.

GlobalTreeSearchissa voi hakea puita myös maittain. Haun listaus antaa puiden latinankieliset nimet. Seuraavassa listassa Finton mukaiset hyväksytyt suomenkieliset nimet:

euroopanmarjakuusi Taxus baccata
(viita)halava Salix pentandra
harmaaleppä Alnus incana
hieskoivu Betula pubescens
huurrepaju Salix acutifolia
jokipaju Salix triandra
kataja Juniperus communis
kaunopihlaja Sorbus teodori
korpipaatsama Frangula alnus
kotipihlaja Sorbus aucuparia
kynäjalava Ulmus laevis
metsähaapa Populus tremula
metsäkuusi Picea abies
metsälehmus Tilia cordata
metsäomenapuu Malus sylvestris
metsäsaarni Fraxinus excelsior
metsätammi Quercus robur
mustaselja Sambucus nigra
mustuvapaju Salix myrsinifolia
(metsä)mänty Pinus sylvestris
orapihlaja Crataegus monogyna
oratuomi Prunus spinosa
pähkinäpensas Corylus avellana
raita Salix caprea
rauduskoivu Betula pendula
ruotsinpihlaja Sorbus intermedia
suippuorapihlaja Crataegus rhipidophylla
suomenpihlaja Sorbus hybrida
tervaleppä Alnus glutinosa
tunturipaju Salix glauca
tuomi Prunus padus
tyrni Elaeagnus rhamnoides
(metsä)vaahtera Acer platanoides
valkosalava Salix alba
vuorijalava Ulmus glabra

Luken tietojen mukaan Suomessa kasvaa noin kolmekymmentä puumaiseksi kasvavaa puulajia. Kaikkiaan puuvartisia kasveja on kuutisen sataa.

Puulajienkin määrittely on rajankäyntiä. Kansainvälisellä listalla oleva huurrepaju on suomalaisten biologien mielestä yksi härmäpajun alalaji. Entisen Metlan pitkällä listalla on molemmat, mutta huurrepaju on eri latinalaisella nimellä.

* Puulajinimiluettelo. Metla/Luke

Senaattori Alix

Caesarin ajan Roomaan sijoittuva Jacques Martinin (1921-2010) Alix-sarjakuva on siirtynyt uusien tekijöiden käsiin vaiheittain 1990-luvun lopulta lähtien. Uusiksi tekijöiksi on kiinnitetty isompi joukko tekijöitä ja viime vuodet ranskaksi on tullut uusi albumi vuosittain.

Varsinaisen Alix-sarjan rinnalle käsikirjoittaja Valerie Mangin ja piirtäjä Thierry Demarez ovat luoneet Alix Senator-sarjan, jossa päähenkilö on siirretty ajassa eteenpäin vuoteen 12 eKr. Viisikymppinen Alix on senaattori ja maan johdossa on ensimmäinen keisari, Augustus. Alixilla on kaksi teini-ikäistä poikaa, Titus ja Khephren.

Viikon kuluttua ilmestyy suomeksi Apollon kustantamana ensimmäinen osa senaattori Alixin seikkailuja. Alkuteos on ilmestynyt 2012, ja sarjassa on viime vuonna ilmestynyt neljäs osa.

Verikotkien kannesta käy ilmi, että Alix on ikääntynyt tyylikkäästi. Valkoisine hiuksineen Alix tuo ensimmäisenä mieleen David Byrnen, entisen Talking Headsien nokkamiehen. Tiedä sitten miten Demarez on tuohon ulkonäköön päätynyt.

Tällainen "kuin kaksi marjaa" havainto maanantaiksi.

 
* Alix Senator: Verikotkat. Apollo Kustannus

Piirustuslaitos on suljettu

Facebookista kantautui hämmentäviä uutisia. Niiden mukaan Helsingin yliopiston Piirustuslaitos olisi suljettu. Yliopiston sivuilta asia saa ainakin osittaisen vahvistuksen. Piirustuslaitoksen sivulla kerrotaan, että "HUOM. Piirustuslaitos ei ole auki opiskelijoille kevätlukukaudella 2016."

Piirustuslaitoksella on pitkät perinteet. Se aloitti toimintansa vuonna 1707 Turun akatemiassa ja on jatkanut läpi eriaikojen myllerrysten. Se on Suomen vanhin taideopetusta antanut julkinen oppilaitos.

Viime vuonna ministeri Grahn-Laasonen avoimessa kirjeessään kehotti yliopistoja tekemään "poisvalintoja". Lakkautettavien oppiaineiden listoja on viime syksyn mittaan tehty eri yliopistoissa. Yliopistojen hallintojen into "poisvalintaan" hämmensi.

Edellisen lakkautusvimman aikana Jyväskylän yliopisto suunnitteli lakkauttavansa latinan oppiaineen. Suunnitelma herätti sellaisen vastalauseiden myrskyn, että opetusta ei lopetettu. Latina ei nytkään ole kuulemani mukaan uudella lakkautuslistalla.

Poisvalinnoissa tarvittaisiin opetusministeriön koordinaatiota. Vaikuttaisi siltä, että yksin toimiessaan useammat yliopistot poisvalitsevat samoja oppiaineita.

Piirustuslaitoksen perinteet ovat vankat. Toivon ja uskon sen jatkavan tänäisistä tiedoista huolimatta. Mutta ilman mekkalaa se ei onnistu.

Miten pidän hyvän puheen?

Syksyn ylioppilasjuhlien lähestyessä pitää miettiä miten juhlijalle ja juhlijoille sanoisi muutaman sanan. Kuten viime päivät ovat osoittaneet, sisällyksetön lonkalta pidetty tsemppipuhe johtaa vain vaikeuksiin. Sekä asian että puhujan kohdalta.

Antiikin sofisteja on usein arvioitu tyhjänpuhujiksi, viisastelijoiksi. Koko maailma on kuitenkin yhtä mieltä siitä, että sofistit eivät kompuroineet muodossa ja esityksensä estetiikassa. Sisältö saattoi olla silkkoa, mutta esitystapa aina viimeistelty ja hieno. Tämän voi todeta esimerkiksi Tammen julkaisemasta teoksesta Kaljuuden ylistys ja muita ylistyksiä (2005).

Suomentaja Vesa Vahtikari jälkisanoissa esittelee hyvän ylistyksen kaavan. Se sopii edelleen käytettäväksi syntymäpäivillä tai muissa jonkun henkilön kunniaksi järjestettävillä juhlilla.

1. Esipuhe
2. Ylistettävän syntyperä (kansa, kotimaa, esi-isät, vanhemmat)
3. Kasvatus (harrastukset, taito, tavat)
4. Saavutukset: a) mielen (urhoollisuus ja älykkyys), b) ruumiin (kauneus, nopeus, voima) ja c) sattuman tuomat (valta, rikkaus, ystävät)
5. Vertailu (suuri paino ylistyksen kohteelle)
6. Loppusanat

Näillä aineksilla saadaan hyvä puhe aikaiseksi.

En malta olla tarttumatta antiikin viisastelijoiden käsityksiin saavutuksista. Valtaa, rikkautta ja suhteita pidettiin sattuman suomina onnenpotkuina. Samaan tapaan ne nykyisinkin siunaavat toisia ja toisia eivät vaikka nykyiset puheenparret tuntuvat aivan jotakin muuta toistavan.

Huojuu vaan ei huku

« FLUCTUAT NEC MERGITUR Paris » par Karimagicien — https://twitter.com/Karimagicien/status/666759834373652480. Sous licence GFDL via Wikimedia Commons.

Pariisissa on useissa paikoissa esillä kaupungin motto, fluctuat nec mergitur. Se on heijastettu muun muassa trikolorin väreihin valaistun Eiffelin tornin kylkeen.

Pariisin kaupungin vaakunassa on pieni pursi. Se antaa motolle merkityksen, se tulee ymmärrettäväksi juuri tietyllä tavalla. Huojuu vaan ei huku.

Eräissä puheenvuoroissa on terrori-iskujen jälkimainingeissa parahdettu, että Pariisi ei ole enää entisensä. Mottonsa avulla kaupunki ja ranskalaiset ovat kuitenkin korostaneet toisenlaista sanomaan. Pariisi on Pariisi. Huojuu vaan ei huku.

Motto on ollut aikaisemminkin tukena ja turvana historian vaikeina hetkinä. Se on ollut käytössä ainakin vuodesta 1358 lähtien. Latinankielinen lyhyt ilmaisu on tarttuva. Ranskaksi sama vaatii huomattavasti enemmän sanoja. "Elle est agitée par les vagues, et ne sombre pas" tai "Il est battu par les flots, mais ne sombre pas". Aallot heiluttelevat, mutta se ei uppoa.

Joskus motto on toiminut koko Ranskan symbolina. Joulukuussa 1942 Pekka Peitsi, Urho Kekkonen, kirjoitti seuraavasti:

"Fluctuat nec mergitur" on venhettä aalloilla esittävän Pariisin vaakunan tunnuslause. Huojuu, mutta ei huku. Hukkuiko Ranskan vene Toulonissa laivaston mukana, se kysymys on perusteltu. Siihen ei anna vastausta Nostradamus, se saadaan tulevaisuudelta, joka ei suosi heikkoja.

 Nykyisin tiedämme ettei hukkunut. Eikä huku nytkään. Aallot heiluttelevat, mutta se ei uppoa.

007 ja quis custodiet ipsos custodes?

Roomalainen satiirikko Juvenalis (n. 55-140) on viime aikoina ollut ajankohtainen kirjailija. Viime vuosina on ollut aiheellista kysyä kuka valvoo valvojia? Juvenalis muotoili kysymyksen otsikon tapaan. Toinen samaan aihepiiriin kuuluva lentävä lause "Dat veniam corvis vexat sensura columbas", "sensuuri antaa anteeksi korpeille, mutta kiusaa kyyhkyjä".

Jälkimmäinen lausuttiin ääneen tuoreessa Asterix ja Caesarin papyrus -albumissa. Juvenaliin lentävien lauseiden aihepiiri on keskeisessä osassa myös uudessä James Bond-elokuvassa 007 Spectre (Iso-Britannia-Yhdysvallat 2015). 00-agentteja ei muka enää tarvita uudessa, yhdistetyssä tiedusteluorganisaatiossa. Vallan keskittäminen, laajamittainen tietoverkkojen urkinta ja robottilentokoneet korvaavat perinteiset lupa tappaa-agentit. Uusi C on enemmän kyyhkyjen kuin korppien perään.

Olkaa huoleti, 007 osoittaa kaltaistensa agenttien tarpeellisuuden ja elokuvasarja tulee jatkumaan. Tiedustelumaailmakaan ei selviä nykyiseltä julkisen sektorin kurittamiselta, vaikka se ei olekaan järkevää. Ulkopuolisella yritysrahoituksella on hintansa.

Kuten elokuvan nimi paljastaa, viholliset ovat vuosikymmenten takaa. En voi kuitenkaan yhtyä joihinkin ylistäviin arvioihin, että kylmän sodan hengen uusi nousu olisi antanut ytyä Bondille. Elokuvan alku oli miellyttävä yllätys, se toi mieleen vuoden 1973 Bondin Elä ja anna toisten kuolla. Huumoria uutuudessa ei samassa määrin kuitenkaan ole.

Paljasta pintaa tai naisten hurmaamista agenttimme harrastaa nykyisin paljon vähemmän. Naistenmiehen maineelle tulee alkukohtauksessa kolaus. Bondin mukaansa vampannut nainen jää vaille haluamaansa. Ainakin filmissä se jää näkemättä.

007 Spectren kuvaajat imartelevat kaupunkeja, joissa seikkailun tiimellyksissä vieraillaan. Takaa-ajot ovat näyttäviä. Bond jatkaa elämäänsä.


* 007 Spectre

Rooma vai Reema?

Perimätiedon mukaan tänään perustettiin Rooma. Asialla olivat kaksospojat Romulus ja Remus, jotka susi tarinan mukaan kasvatti. Pojat olivat joutuneet heitteille kun heidän isoisänsä oli syösty valtaistuimelta. Rooman kaupungin historian auktoriteettina pidetty Titus Livius tekee monia varauksia syntymyytteihin.

Syrjäytetyn kuninkaan tytär Rea Silvia, jonka vallananastaja setä nimitti Vestan papittareksi jälkikasvun ehkäisemiseksi, synnytti kuitenkin Romuluksen ja Remuksen. Livius kertoo, että

"tietymätöntä alkuperää olevien lastensa isäksi hän ilmoitti Marsin; ehkä hän todella uskoi niin, tai sitten oli kunniallisempaa, että hairahduksen syynä oli jumala."

Uusi kuningas määräsi pojat heitettäväksi virtaan. Tiber oli tuolloin kuitenkin, Liviuksen mukaan "jumalallisesta sattumuksesta", tulvinut ja muodostanut useita seisovia tulvalammikoita. Kuninkaan palvelijat tulivat heittäneeksi pojat yhteen sellaiseen kun eivät virran äärelle päässeet.

Tulvalammikon rannalla olevia poikia olisi ruokkinut "naarassusi", siihen saakka kunnes karjanhoitaja Faustulus löysi heidät ja otti itsensä ja vaimonsa Larentian kasvattilapsiksi. Livius tietää "naarassudelle" taustan.

"Jotkut uskovat Larentian olleen huora, jota paimenet nimittivät naarassudeksi; siitä olisi saatu aihe tähän merkilliseen tarinaan."

Vartuttuaan pojat palauttivat isoisänsä Alban kuninkaaksi. Alueen väestö oli kasvanut ja uudelle kaupungille oli tarve. Pojat perustivat sellaisen seudulle, jolle heidät oli heitetty pieninä. Uuden kaupungin nimestä syntyi kiista.

"Koska veljekset olivat kaksosia eikä asiaa voitu ratkaista iän perusteella, päätettiin turvautua lintuenteisiin ja antaa seudun suojelusjumalien niiden kautta ilmoittaa, kumpi saisi antaa nimen uudelle kaupungille ja perustamisen jälkeen hallita sitä. Romulus valitsi lintujen tarkkailupaikaksi Palatiumin, Remus Aventinuksen. Kerrotaan, että ensin ilmaantui Remukselle ennusmerkki, kuusi korppikotkaa. Kun tämä oli jo annettu tiedoksi, lintuja ilmestyi Romuluksen näkyviin kaksinkertainen määrä. Kummankin joukko tervehti jo johtajaansa kuninkaana. Toiset vaativat kuninkuutta sillä perusteella, että enne oli saatu ensin, toiset taas vetosivat lintujen lukumäärään. Sanaharkka yltyi riidaksi ja päätyi lopulta veritekoon; tappelun melskeessä Remus lyötiin hengiltä." (suomennokset Marja Itkonen-Kaila)

Oliko tappo veljesmurha, siihen Livius ei tunnu uskovan, mutta kertoo joidenkin niinkin uskovan. Tappelun päätteeksi uusi kaupunki oli saanut nimensä, siitä tuli Rooma eikä Reema.

Hannibal lähtee sotaan

Reilu kaksikymmentä vuotta sitten WSOY julkaisi Titus Liviuksen Rooman synnyn (1994). Suomentajien nimeämä teos sisälsi kaksi ensimmäistä osaa roomalaisen historioitsija 142-osaisesta suurteoksesta Ab urbe condita (Kaupungin synnystä lähtien). Teos sai laajaa huomiota ja siitä otettiin pari lisäpainostakin (1995 ja 1999).

Nähdessäni kirjaston uutuushyllyssä osan XXI ajattelin, että Marja Itkonen-Kailan aloittama suomennostyö on edennyt huomaamattani tähän osaan asti. Mutta kirjastoluetteloiden selaaminen osoitti, että näin ei ollut. Basam Booksin julkaisema Karthagon Hannibal lähtee sotaan (2014) olikin seuraava julkaistu osa.

Titus Liviuksen laajasta teoksesta on nykyaikaan säilynyt vain 35 osaa, osat 1-10 ja 21-45. Teossarja kronologiansa perusteella päättyi kesken keisari Augustuksen valtakauden vuoteen 9 eKr. Liviuksen kirjoittama vuodesta 167 eKr eteenpäin ei siis ole säilynyt.

Kaikista kirjasarjan osista parhaiten on säilynyt nyt julkaistu osa XXI. Selitys tähän on selvä, sen runoilija Juvenalis muotoili näin: "Sinä mieletön Alppeja uhmaat: / poikia kiinnostat, puheteemana kun olet heille". Karthagon kuningas Hannibalin Alppien ylitys oli osa toista puunilaissotaa, jota Livius alaotsikossa kuvasi "kaikkien aikojen merkittävimmäksi sodaksi".

Livius tarjoaa tosiaan paljon mietittävää ja puheen aihetta. Ajan tavan mukaan Livius tekstissä esittelee aikaisempien auktoreiden esittämiä erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi luvussa, jossa käsitellään Hannibalin kuuluisien norsujen kuljettamista Rhône-joen ylitse, kerrotaan kaksi teoriaa mahdollisesti käytetystä tavasta.

Tässä huomaa maailman pienentymisen tiedonvälityksen myötä. Antiikin auktoriteetit eivät näytä uskoneen, että niinkin suuret eläimet kuin norsut osaisivat uida. Livius ensin toteaa "joidenkin kertoneen", että norsut uitettiin joen yli houkuttelemalla laumanjohtajat veteen, joita muut eläimet sitten seurasivat. Avaran luonnon tuomalla elämänkokemuksella nykyaikana voimme hyvin uskoa tämän todeksi. Niille jotka eivät uskoneet norsujen voivan uida kerrottiin lautoista, joille norsut huijattiin uskottelemalla niiden olevan teitä veden yli.

Suuren sotajoukon Alppien ylitystä on edelleenkin huima ajatella. Livius kelpaa edelleen seikkailukertomukseksi näistä reissuista. Suomentajia teoksella on neljä, osa jo edesmenneitä. Samaan niteeseen suomennoksen kanssa on alku- ja jälkisanojen lisäksi mahtunut alkukielinen teksti.

Tuomari Roy Beanin laki

Tänään 533 julkaistiin Corpus juris civilisin toinen ja lopullinen laitos. Keisari Justinianus I oli määrännyt koottavaksi keisarikunnan lait ja oikeuskäytännöt yhdeksi kokoelmaksi, jonka avulla lain käytön perusteet olisi tuomareiden helposti löydettävissä yksistä kansista. Teoksen nimi on myöhempää perua, eikä kaikkea saatu alkujaan yksiin kansiin keisarin toiveesta huolimatta.

Alkuperäinen Codex Justinianus ilmestyi 529. Sitä piti kuitenkin täydentää uusimmalla lainsäädännöllä ja lain perusteiden systemaattisella esityksellä. Se ilmestyi 533 nimellä Institutiones Justiniani. Nämä lait olivat voimassa Itä-Roomassa, jo hajaantuneessa lännessä lait unohtuivat kunnes sydän keskiajalla ne löydettiin uudelleen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan oikeudelliseksi ohjenuoraksi. Silloin syntyi myös nykyisin käytetty nimi.

Roomalainen oikeus on ollut tärkeä perusta oikeudenkäytölle kaikkialla maailmassa. Siirtomaavallan myötä se levisi kaikille mantereille. Corpus juris civilis oli ajantasaista lainsäädäntöä eräissä osissa Saksaa vielä vuonna 1900. Sen vaikutukset näkyvät edelleen. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa opetetaan edelleen roomalaista oikeutta, vaikka oppiaine taitaakin nykyisin olla jo oikeushistoria. Oppituolin haltijan Jukka Kekkosen tittelinä on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori.

Roomalaisen oikeuden periaatteita siirtyi maasta toiseen kieltä myöden. Niinpä muun muassa Lucky Luken kohtaama villin lännen oman käden tuomari Roy Bean lukee (ulkomuistista) Teksasin osavaltion Siviililakia 1879  esimerkiksi seuraavasti:

Todistaja Luke on yhtä mieltä... Corpus delicti ja praetium doloris! Jacinto, tuo meille juotavaa!

Tai:

Hyvä! Aletaan sitten! Habeas corpus ... sed lex dura lex e pluribus unum ...

Latina on laintulkinnan kieli.

Roy Bean on monien muiden Lucky Luke -seikkailujen sankareiden tapaan todella villissä lännessä vaikuttanut ihminen. Morris on tietenkin muokannut henkilöstä sarjakuvaansa sopivan hahmon. Lakia ja kylmää kaljaa!

Latinan käyttö oikeudessa ei ollut samanlainen ongelma kuin kuolleen kielen käyttäminen jumalanpalveluksissa. Jotkin oikeusperiaatteet ja -termit olivat saaneet lyhyen latinan kielisen nimen, ja niihin saatetaan vieläkin viitata puheessa.

Oikeuskäytäntöjä tuntematon saattaa hyvinkin olla hämillään näitä kuullessaan, varsinkin syytettynä. Silloin latina aiheuttaa suuria väärinymmärryksiä ja vaikeuksia puolustautua.

* Casus belli
* Habeas corpus

Hella, Oulu

Vesta, coquina et vita

Liesi, keittiö ja elämä

Delirant isti romani

Nyonissa kokoontunut Euroopan jalkapalloliitto ei ollut hyväksynyt Bayern Münchenin kannattajien iskulausetta Romani ite domum - roomalaiset, menkää kotiin. Kun vastustajana on AS Roma, niin päätös tuntuu ymmärrettävältä. Ei ole kohteliasta toivottaa roomalaista vierasjoukkuetta tervetulleeksi paluukehoituksin, vaikka sivityskieltä käyttäisikin.

Romani ite domum on peräisin Monty Python -ryhmän elokuvasta Brianin elämä. Ilmaisu kieliopillisesti aivan oikein, mitäpä huippuyliopistoissa koulunsa käyneiltä brittiälyköiltä muutakaan voisi odottaa.

Näinä aikoina kun ranskalaiset eu-lakien vastaisesti kuljettavat romaneja kotiinsa Romaniaan, voisi ajatella, että ilmaisu olisi ollut taajaan käytössä ranskalaisten kansallissarjakuvasankarin Asterixin seikkailuissa.

Niin ei kuitenkaan ole.

Voittamattomat gallialaiset pitivät huolta oman kylänsä ja sen asukkaiden koskemattomuudesta, mutta vaatimuksia koko Gallian vapauttamisesta roomalaisten vallasta ei esitetä. Kansallisvaltiota ei tunnettu, kukin paikallisyhteisö piti itsestään huolen, vaikka laajempaakin heimoyhteyttä tunnustettiin.

Tuon tuostakin Asterix ja kumppanit toteavat valloittajien touhuja ihmetellessään, että hulluja nuo roomalaiset! Muidenkin kansallisuuksien erikoisille piirteille nauretaan, jos ne huvittavilta tuntuvat. Vastavuoroisestikin naurua siedetään.

Asterixin ja Obelixin syntymäpäivän Kultaisessa kirjassa (Egmont 2009) on koottuna Uderzon ja Goscinnyn lyhyitä juttuja vuosikymmenten varrelta. Eräässä piirroksessa Obelix on 1900-luvun taiteilija, joka Banksyn tavoin ilmaisee itseään graffitein.


Mutta mikä Asterixia ja Idefixiä niin naurattaa? Obelixin taiteilija-asustusko?

Ehkä kyse on viestistäkin. Delirant isti romani - nuo roomalaiset ovat hulluja.

Kaikki tiet vievät Roomaan, Tuirastakin

Antiikin Roomasta lähti teitä eri suuntiin: Via Appia etelään Apuliaan, Via Aurelia Ranskaan, Via Cassia Toscanaan, Via Flaminia Ariminiumiin ja Via Salaria Adrianmerelle.

Mutta sellaista kuin Via Roma ei ollut. Syntyikin sanonta Kaikki tiet vievät Roomaan (lat. Omnes viae Romam ducunt) muistuttamaan kaikkien teiden lähtöpaikasta.

Sanonta on tuttu kaikille. Oulun Tuirassa se on katutaiteilijoita innoittanut.

Tyydy vain tyynismiin

Sanoma Magazines aloitti viime vuonna uuden Ankka-sarjakuvakirjasarjan, Ankkojen maailmanhistoria. Kuusiosaisessa sarjassa käydään läpi maailmanhistoriaa esihistoriasta nykyaikaan. Alkuvuodesta ilmestyi toinen osa Antiikin aika.

Teos ja teossarja koostuu pääasiassa Suomessa aikaisemmin julkaisemattomista italialaispiirtäjien ja -käsikirjoittajien töistä. Toisen osan sarjoista yksi on aikaisemmin julkaistu Aku Ankan Aikakone -sarjassa.

Ankkojen maailmanhistoriassa lopputulos on kuten useissa vastaavanlaisissa yrityksissä. Niistä ei viisastu ei viihdyty. Poikkeuksen tekee kuitenkin Arto Kivimäen esipuhe, jossa käydään läpi tiivistetysti muutamin sivuin antiikin Kreikan ja Rooman historiaa. Siitä ehkä jotain koululaiselle koulussakin hyödyttävää voi mieleen jäädä. Kivimäki oikoo myös joitakin sarjakuvissa pahiten metsään meneviä historiakäsityksiä.

Roberto Gragorin käsikirjoittamassa ja Lorenzo Pastrovicchion piirtämässä Touhotes Kreetalainen ja tyynistinen filosofia kuvataan antiikin filosofiaa. Roopos on käärmeissään, koska Kroisos Polopennoselainen tienaa hyvin filosofien ajatusten julkaisu- ja levityssopimuksilla. Roopoksenkin täytyy siis saada oma filosofia tuotteistettavaksi.

Sopivaksi (ja halvaksi) vaihtoehdoksi käy Touhotes Kreetalaisen ja Hansos Salamilaisen kehittämä tyynismi. Filosofian iskulausemainen ydin on, että lakkaa huolehtimasta turhia. Onhan se toisaalta niinkin.

Ja pian markkinoilla onkin tarjolla Tyydy vain tyynismiin, Tyynismi elämänasenteena ja Jälkiruuanjälkeisiä keskusteluja -kääröjä ja erilaisin sloganein varustettuja toogia ja paitoja.

Tarinassa esitellään joitakin muitakin filosofisia koulukuntia iskulauseineen: Teeban pessimistit (äh, antaa olla), Rodoksen realistit (no, katsotaan nyt) ja Lampsakoksen inaktivistit (jaa... jos mietitään sitä myöhemmin?).

Silloin kun Touho esiintyy ankkauniversumissa, tarinan kuuluu päättyä katastrofiin. Filosofianhistoriallinen seikkailu ei tee poikkeusta. Tyynismi ei osoittaudu omaisuuden vartioinnin tehokkuuden kannalta parhaaksi mahdolliseksi maailmankatsomukseksi.

Panem et circenses

Leipää ja sirkushuveja. Roomalaisen Decimus Junius Juvenaliksen (n. 55-135) sanonta on syöpynyt kaikkien mieliin, ja usein sanapariin viitataan vieläkin kun tahdotaan poliitikoista pahaa puhua. Juvenaliskin tahtoi puhua pahaa, mutta hieman toisessa merkityksessä kuin yleensä ymmärretään.

Juvenalis tahtoi sanoa ja sanoikin: "duas tantum res anxius optat: panem et circenses" eli "ajattelee ja toivoo vain kahta asiaa: leipää ja sirkushuveja".

Juvenalis syntyi Neron ollessa keisarina. Aikuisikänsä hän eli Rooman suuruuden aikoina, keisareina valtavaa valtakuntaa hallitsivat Vespasianus (69–79), Titus (79–81), Domitianus (81–96), Nerva (96–98), Trajanus (98–117) ja Hadrianus (117–138).

Pahimmat keisarien ylilyönnit olivat ohi, mutta muu ylimystö ja vaaleilla valitut viranhaltijat pistivät edelleen haisemaan. Ja pahasti.

Kansakin olisi voinut puuttua yhteiskunnan tilaan äänestämällä, mutta äänestämällä vaikuttaminen ei sitä kiinnostanut. Siksi Juvenalis haikaili entisiä aikoja, jolloin ihmiset sentään äänestivät.

Ihmisluonnon rappeutumiseen tai poliitikkojen paremmuuteen Juvenalis ei uskonut. Ennen aikaan hänen mukaansa ihmiset kävivät äänestämässä, koska siitä sai rahaa. Äänten ostaminen ja myyminen oli yleistä, ja kerran vuodessa järjestetyt vaalit tarjosivat useille ylimääräisen tulonlähteen.

Mutta ajat muuttuivat. Enää eivät vapaat kansalaiset edes vaivautuneet äänestämään, koska valtakunnan ytimenä olleen miljoonakaupungin asukkaille jaettiin peruselintarpeet ilmaiseksi ja kulttuuritarjontaan Circus Maximuksen gladiaattorinäytöksiä myöten pääsi tutustumaan korvauksetta.

Oli leipää ja sirkushuveja, eikä lainkaan kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Jos Vanhanen ja Katainen haluaisivat rauhassa touhuta ja asioita mielensä mukaan järjestellä, niin Juvenaliksen kauhisteleman metodin mukaan ihmisille pitäisi tarjota kohtuullinen kansalaispalkka ja ilmaiset maksu-tv-kanavat, ainakin formulat Ylen lähetettäviksi.

Mutta ei eletä vielä sellaisia aikoja, ei lähellekään, ei edes ylioppilaspiireissä, joita on tavattu pitää tulevan maailman airuina.

Eilen äänestin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa, oli äänestyspiste ihan pääkirjaston oven vieressä. Palkkioksi uurnalle tulemisesta sai haalarimerkin (kuvassa).


(Asterixissakin on leivästä ja sirkushuveista puhuttu, sillä tuo kansi ja mainoslinkki: Quid? Asterix-latinan alkeita)

Judge Caligula

Näinä päivinä vuonna 41 Roomassa ylimysten ja armeijan johdon välillä kävi kova kuhina. Eilen oli keisari Caligula murhattu, ja käytiin kiivasta valtataistelua. Senaatissa oltiin sitä mieltä, että koko keisarius oli syytä lakkauttaa ja tasavalta tulisi palauttaa. Armeija kuitenkin huudatti Claudiuksesta uuden keisarin, neljännen laatuaan.

Rooman ensimmäisen keisarin Augustuksen jälkeen valtaan tuli "Caprin erakko" Tiberius ja häntä seurasi "vainohullu" Caligula. Seuraajaksi oli luvassa "idiootti" Claudius. Eipä siis ihme, että "kansa" (senaatin ylimykset) halusivat koko keisariudesta eroon. Toisaalta, kuten aina pitää huomauttaa, leimoja lyöneet historioitsijat olivat senaatin ja/tai senaattoreiden palkkalistoilla. Kenraalikunta katsoi paremmaksi kirjoituttaa menestyksistä sotatantereilla.

Nuo Rooman ajat, joista tasavaltaa takaisin halunneet historioitsijat kirjoittivat yhtään kiveä kääntämättä hallitsijoiden ominaisuuksista ja yksityiselämästä ovat elähdyttäneet korkea- ja populaarikulttuuria halki vuosisatojen.

Suetoniuksen tarina Caligulasta keisarina, joka nimitti hevosensa senaattoriksi, lienee kaikille tuttu.

Viimeksi näistä ajoista on suuressa mittakaavassa ammentanut televisiosarja Rooma.

Kaikenlaista muutakin löytyy. 2000 AD -sarjakuvalehdessä 1970-luvun lopulla kerrottiin Judge Caligulan, lyhyemmin Calin valtakaudesta. Suomeksi tarinat julkaistiin Judge Dredd -albumisarjassa vuonna 1993 (Judge Dredd 12 ja 13, Caligulan valtakausi 1-2).

Vääryydellä Mega-City 1:n päätuomariksi noussut Judge Caligula passittaa oikeudenmukaisen Judge Dreddin Titanille ja alkaa hallita 2100-luvun Yhdysvaltain itärannikkoa mielivaltaisesti.

Nimittää kultakalansa apulaispäätuomariksi.

Sarjakuvassa Caligula antaa kapinan vuoksi kaikille kaupungin kansalaisille kuolemantuomion. Kuvan ruudussa hän tajuaa teon historiallisuuden -- "koskaan aikaisemmin ei hallitsija ole tuominnut koko väestöä kuolemaan!" Keisari Caligulahan hukututti itsensä kunniaksi järjestettyjen juhlien päätteeksi vain kaikki napolilaiset.

Ykkössektorilla asuva Aaron A. Aardvark katui suuresti nimenmuutostaan ja haluaan päästä puhelinluettelon ensimmäiseksi. Hän sai kunnian tulla Calin onnittelemaksi ensimmäisenä teloitettuna kansalaisena.

Tietenkin Dredd palaa ja palauttaa kaupungin takaisin valistuneen päätuomarin valtaan.

Tänään 41 senaatti hyväksyi Claudiuksen keisariksi. Muinaisten historioitsijoiden Claudiukseen lyömä vähäjärkisen leima on pesty pois 1900-luvulla löydettyjen uusien lähteiden myötä. Höpsöstä, joka halusi latinalaisiin aakkosiin kolme uutta kirjainta, onkin toisen maailmansodan jälkeen tullut poliota, touretten tai aspergerin syndroomaa jne. uusia tauteja sairastanut väärinymmärretty ihminen. Tai vain huonosti ymmärtäväksi heittäytynyt ovelus: Caligula kun salamurhautti melkoisen joukon mahdollisesti keisariksi pyrkiviä sukulaisiaan.

Debit ja credit

Uutisista olemme saattaneet lukea, että pankkikorttien käyttäjiä ovat hämmentäneet 'uudet' termit debit ja credit, jotka on otettu käyttöön pankille vai luotolle termien sijaan. Vaikka debet ja kredit ovat 'ikivanhoja' termejä, niin merkitys ei vitsin mukaan kaikille pankinjohtajillekaan aina ole ollut selvä. Se vitsihän kertoi johtajan joka aamu muistutelleen että debet on ikkunan puolella ja konttorin muuttaessa lasipalatsiin tämä perusasian hämärtyminen johti 1980/90-lukujen taitteen kasinotalouteen.

Debet ja kredit ovat kaikille kaksinkertaista kirjanpitoa tuttuja, mutta niiden sisältö yritystalouden yli 500-vuotisen kehittymisen vuoksi ei ole mitenkään yksiselitteinen. Tileissä voi muljautella omat vieraiksi ja vieraat omiksi -- verottajakin tällaista edellyttää.

Epätietoisille pankkikorttikäyttäjille opastukseksi on paras kääntää nämä latinasta tulevat termit suomeksi:

Debit tulee englannin kautta latinan debere -verbistä, omistaa.

Credit vastaavasti tulee credere -verbistä, uskoa/luottaa.

Tilinpidossa yksinkertaisimmillaan debet kertoo omien hallussa olevien varojen määrän, kredit kuinka paljon muut ovat uskoneet ja luottaneet varojaan yrityksen käyttöön.

Molemmista juontuu koko joukko erilaisia lainasanoja ja johdoksia. Taloustieteilijät kyselevät kredibiliteetin (luottokelpoisuuden) perään ja teologit toteavat credo (uskon).

Debitissä erehtyminen on inhimillistä. Kantasana deberen (omistaa) perusmuoto debeosta kieliopillisesti muodostuu myös debitum (oli omistettu), joka on kantasanana englannin 'debt' (velka) -sanalle.

Jos alkaa näiden perään tiskillä kysellä, ei ole huolta tulla debiiliksi leimatuksi. Se ei debeosta juonnu, vaan heikkoa tarkoittavasta debilistä.

"Carmen et error"

Kaksituhatta vuotta sitten vuonna 8 keisari Augustukselta kävi käsky, että runoilija Publius Ovidius Nason (43 eKr-17 jKr) oli muutettava valtakunnan pääkaupunki Roomasta Mustameren rannalle Tomisiin (nykyinen Constanta Romaniassa). Augustus ei ollut huolestunut viisikymppisen kaunosanailijan terveydestä lähettäessään tämän aurinkorannikolle, vaan Rooman nuorison turmelemisesta kirjoituksillaan ja jostakin muustakin.

Ovidius itse kirjoitti syitä olevan kaksi: carmen et error, runo ja virhe. Runo oli tietenkin kirjoitus Ars Amatoria (Rakastamisen taito), jossa Ovidius opastaa kanssaihmisiään rakastamisen vaikeassa taidossa. Toisen hyvänä pitäminen ja nautinnon saaminen siitä on kautta historian ollut vaarallista, ainakin ääneen sanottuna, ja varsinkin kirjoitettuna.

Suomeksi Rakastamisen taito ilmestyi vuonna 1965 Seppo Heikinheimon suomentamana ja Rauno Westrén-Dollin kuvittamana. Heikinheimohan tuli kuuluisaksi Helsingin Sanomien pelättynä musiikkikriitikkona ja Westrén-Doll muun muassa Uuden Kuvalehden graafikko-kuvittajana.

Rakastamisen taidosta on otettu neljä painosta, viimeisin vuonna 2006 Gummeruksen julkaisemana. Aikaisemmat kolme kustansi Weilin & Göös (1966, 1988).

Virheen sisältöä Ovidius ei määrittele. Mutta hän kertoo sen olleen pahempi kuin murhan ja aiheuttaneen enemmän harmia kuin runouden.

On arveltu runoilijan sattuneen väärään paikkaan väärään aikaan. Samana vuonna Ovidiuksen kanssa Augustus määräsi sisäiseen karkoitukseen kaksi lapsenlastaan Agrippa Postumuksen ja Julia nuoremman, lisäksi hän teloitutti Julian aviopuolison keisarin vastaisesta vehkeilystä. Koska kansaa kiukutti vieläkin Caesarin vieraissakäymisen muuttaminen aviorikokseksi, juoruttiin mieluusti jotain sen suuntaista tapahtuneen. Ja 'sen' näkemisestä olisi Ovidiusta rangaistu.

Todennäköisemmin oli kuitenkin kyse keisarin vastaisten salaliittopuheiden kuuleminen ja niiden kertomatta jättäminen viranomaisille. Oman maan sisällä karkotetun ei parane vähätellä tekemisiään. Vuonna kahdeksan Ovidius oli saanut valmiiksi kuuluisimman teoksensa, Metamorphoses (Muodonmuutoksia), jossa yhteiskunnallisenkin muutoksen mahdollisuuksia käsitellään.

Suomen kansallisbibliografian mukaan Ovidiuksen tekstejä ensimmäisen kerran painettiin Turussa Frenckellin kirjapainossa kaksi sataa vuotta sitten 1808. Painokoneissa oli tuolloin Publii Ovidii Nasonis Metamorphoseon libri XV. : Editio nova diligentissime expressa. Yhteiskunnallisen muutoksen aikaan tarvittiin yhteiskunnallista muutosta käsittelevää kirjallisuutta. Tai: melkoinen sattuma.

Suomeksi Muodonmuutoksia saatiin vasta 1935 V. Artin käännöksenä. Uusi laitos syntyi 1997 Alpo Röntyn tekemänä (WSOY). Milleniumin kunniaksi ilmestyi Metamorphoses selectae, Päivö ja Teivas Oksalan suomennosvalikoima (Artipictura).


(kuva wikipediasta, Ovidiuksen patsas Constantassa)

Nihil est incertius vulgo

Tammi on julkaissut Olympos -sarjassaan Aura popularis eli kuinka vaalit voitetaan -teoksen. On teos tainnut ilmestyä jo ennen maalisvaaleja, mutta Oulun yliopiston kirjaston uutuushyllyyn nyt marraskuussa tuli. Parempi myöhään, nyt näkee miten kansansuosion tuulet ovat puhaltuneet toisaalle.

Aura populariksen pääosan muodostaa Quintus Tullius Ciceron kirjoittamaksi arveltu Vaaliehdokkaan opas. Se syntyi aikoinaan tekijän veljeä, kuuluisampaa Ciceroa, eli Marcus Tulliusta varten eräänlaiseksi taustamuistioksi, ei yleiseen julkisuuteen. Julkista esiintymistä eli vaalimainoksia on teoksen loppuun koottu Pompeijin seiniltä. Suomentaja Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen taustoittavat tekstejä monin puolin.

Quintus kirjoitti oppaan Marcus Tulliukselle konsulinvaalia varten. Roomassa konsulin virka ei ollut poliittinen toimi, vaan maan korkein virkamies. Valtaa siis kuitenkin huomattavasti, siinä määrin, että virkakausi oli vain vuoden. Eikä uudelleenvalintaan ollut mahdollisuutta.

Quintus opastaa veljeään lupaamaan pyytäjille apunsa, vaikka todellista halua sellaiseen ei olisikaan. "Kaikki toivovat sinun mieluimmin valehtelevan kuin kieltäytyvän." Quintus kertoo eräästä Caius Cotasta, vaalitaistojen mestarista, jolla oli tapana luvata apua kaikille. Tosipaikan tullen hän kuitenkin auttoi vain niitä, joilta uskoi saavansa parhaat vastapalvelukset. Asioilla kun on tapana järjestyä ilman auttamistakin ja joskus jopa sattuma hoitaa pyynnöt parhain päin. Quintus näki niin, että riski annetun lupauksen lunastamiseen oli "pieni" ja "kaukainen". "Loppujen lopuksi pahinta mitä saattaa käydä on se, että joku, jolle on valehdeltu, suuttuu."

Kannatti siis antaa lupauksia, valehdellakin, koska kiinni jäämisen riski oli pieni.

Vaaliehdokkaan opas on kirjoitettu vain konsulinvaalia varten. Aivan lopussa Quintus teroittaa erityisesti, ettei hänen kirjoittamastaan "sen vuoksi ole hyötyä ... poliittisiin virkoihin pyrkiville".

Viisaita nuo roomalaiset.

Ab ovo

Jorma Kaimio kirjoitti sunnuntain Helsingin Sanomissa (3.6.) antiikin kukoistavan Suomessa. Pölyjä on pyyhitty esteettisten käsitysten yltä ja siten on päästy katselemaan menneitä uusista näkökulmista.

Posti toi juuri Teoksen syksyn julkaisuluettelon. Sekin kertoo antiikin kukoistavan: lokakuussa ilmestyy ensimmäinen osa Arto Kivimäen kolmiosaisesta Antiikin taruja -kirjasarjasta.

Arto Kivimäki: Aikojen alussa

Kemissä palkitut

(kuva Kemin sarjakuvakeskuksen sivuilta, http://www.kemi.fi/sarjis )

Kemin sarjakuvapäivien päätteeksi Milla "Kiroileva siili" Paloniemi palkittiin Strippi-Lempillä ja Jussi Vilkuna Sarjakuvantekijät ry:n Vuoden sarjakuvateko -palkinnolla ilmaisunvapauden puolustamisesta ns. Kaltiokohussa.

Milla Paloniemen taustalla näkyy oma osani Kemin näyttelyyn, kokoelma Asterix-latinaa. Hienoihin kehyksiin tekstini on päässyt, kiitos siitä Kemin sarjakuvakeskuksen väelle.

Kaltiokohuun palannen muodossa tai toisessa syksyllä.

Sarjakuvantekijät: Vuoden sarjakuvateko 2006
Quid? Asterix-latinan alkeita