torstai 14. lokakuuta 2021

Kulttuurikurmuutus onkin iltalypsy hevosurheilulle

 


Muutama päivä sitten kulttuuriministeri Kurvinen piti tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin tarkennetusti miten kulttuurialan tukia pienennetään Veikkausvoittovarojen supistuttua. Erityisesti liipaisimella olivat kulttuurilehtien ja vähälevikkisen kirjallisuuden tilaus- ja ostotuet kirjastoille. Ne oli tarkoitus lakkauttaa kokonaan.

Kurvinen oli pitänyt tiedotustilaisuutensa kesken hallituspuolueiden neuvotteluiden. Pääministeri Marin ei pitänyt menettelyä hyvänä, ja onkin vakuutellut kulttuurialan 18 miljoonan löytyvän jostakin toisaalta. 

Tänään illalla keskustan pelikuvio paljastui. Maa- ja metsätalousministeri Leppä tuli julkisuuteen kertomaan, että jos kulttuurille kompensoidaan veikkausrahojen menetys, niin se täytyy tehdä myös hevoskasvatukselle ja -urheilulle.

Leppä on pitänyt tätä ajatusta esillä koko ajan, mutta suurta medianäkyvyyttä se ei ole saanut. Esimerkiksi 2019 hän vaati Kuninkuusraveihin suurempia palkintoja ja syyskuussa 2020 hän tviittasi: "Hevoskasvatus ja -urheilu vaatii vakaan rahoitusnäkymän, jotta jalostustoimintaa voidaan suunnitella pitkäjänteisesti". Tänään hän on toistanut vaatimuksen.

Kulttuurialan ihmisten ja hevosten saamien palkkioiden määristä on keskusteltu aika ajoin jo pitkän aikaa. 1980-luvulla näyttelijöitä ja kulttuuriystäviä järkyttivät tiedot, että Rauta-ajan kuvauksiin osallistuneet hevoset saivat suuremman korvauksen kuin pienemmissä rooleissa olleet näyttelijät. 

Nyt käynee siis niin, että jos kirjastojen kulttuurilehtitilauksia tai vähälevikkistä kirjallisuutta halutaan tukea, niin Kuninkuusraveihin on annettava korkeammat voittopalkkiot.


 

 

maanantai 11. lokakuuta 2021

Dyynien daami

 


Pitkästä aikaa olen uskaltautunut pari kertaa elokuvateatteriin. Vuoden ensimmäinen teatterielokuva oli Denis Villeneuven Dyyni (Yhdysvallat 2021). Pidin Frank Herbertin suomennetuista teoksista taannoin paljon, ja elokuva juoneen keskittyvänä ei ollut pettymys. 

Dyynin katsominen johdatti seuraavan elokuvan valintaan. Kuopion Rikos-vilimit -festareiden ohjelmistoon kuului Hiroshi Teshigaharan Dyynien daami (Japani 1964). En tiedä mistä suomalainen nimi on saanut alkunsa, filmin alussa nimeksi kerrottiin Nainen hiekka-aavikolla. 

Nimen perusteella valittu filmi osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Tosin pääosassa oli nuori mies, elämäänsä menestystä ja arvostusta hakeva opettaja. Hiekka-aavikolle hän tuli etsimään uutta hyönteislajia, jotta saisi nimensä entomologian historiaan. 

Kehityskertomuksessa välttämättömyydestä tulee hyve. Hiekka tai eristäytyminen ulkomaailmasta voi symboloida katsojan tarpeiden mukaan monia asioita. Ihmisen mieli on taipuisa. 


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset