Suojeluskuntaparaati 1927

Kaisa Kyläkoski on koonnut linkkilistoja ("1918" tutkimuksia, Paluu vuoteen 1918) 16. toukokuuta 1918 pidettyyn voitonparaatiin ja vuoteen 1918 ylipäätään liittyen. Lista kuvannee miten päivää nykyisin muistetaan, kiinnostavaa on mitä puolia päivän juhlinnasta on jäänyt hieman unohduksiin.

1970-luvun jälkeen vähälle huomiolle on jäänyt kevään 1927 paraati. Aikanaan siitä paljonkin sivuttiin, sillä poliittisen kentän molemmin puolin tilanne oli hankala. Tuona vuonna sen otti vastaan Väinö Tanner (sd.).

Ennen paraatipäivää nuristiin sekä oikealla että vasemmalla. Yleinen hämmästys oli suuri, miten saattoi edes olla mahdollista, että sisällissodan hävinneen osapuolen edustaja tervehti valkoisten voitonparaatin muistojuhlaa.

Virallisesti tilaisuus oli armeijan lippujuhla ja suojeluskuntaparaati. Järjestämispäivä teki siitä punakapinan kukistamisen juhlan.

Vuoden 1926 lopulla Suomi oli hallituskriisissä. Kyösti Kallion toinen hallitus ajautui sisäisiin ristiriitoihin alle vuoden istuttuaan. Porvarillisen vähemmistöhallituksen sijaan maahan joulukuussa 1926 koottiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus.

Tannerin yksinomaan sosialidemokraateista kokoama hallitus oli "suuri kokeilu". Omassakin puolueessa oli paljon ministerisosialimin epäilijöitä, saati sitten oikeistolaisten riveissä. Porvarien hajanaisuus kuitenkin ajoi tilanteeseen, jossa tämäkin vaihtoehto mahdollistui.

Hallitus istui kaikkiaan 370 päivää, joka ajan oloon oli hallitukselle kohtalaisen pitkä rupeama. Miina Sillanpäästä tuli sen myötä sukupuolensa ensimmäinen ministeri.

Tannerin pääministerikaudella sattui niin, että presidenttinä ollut Lauri Relander sairastui. Pykälien ja säädösten mukaan Tannerista tuli presidentin viransijainen reilun neljän kuukauden ajaksi keväällä ja kesällä 1927.

Yksi presidentin virkatehtäviä oli ottaa vastaan armeijan lippujuhla ja suojeluskuntaparaati. Hallituksessa asiasta keskusteltiin ja äänestettiin, lopulta Tanner päätti suostua tehtävään, koska se tapahtui "toisen nimissä".

Koville paraatin vastaanotto ilmeisti kuitenkin otti. Päiväkirjaansa Tanner kirjoitti "musta päivä" ilman muita pohdintoja.

Symbolisesti tapahtumalla oli Suomen kannalta suuri merkitys. Sillä, että valkoiset pitivät paraatin ja Tanner otti sen vastaan, on valtavan suuret ja kauas kantoiset merkitykset Suomen tulevaisuuden kannalta. Huhtikuun lopussa oli Vapun kunniaksi hieman ilkamoitu valkoisille, mutta 16. toukokuuta noudatettiin kaikkia demokratian sääntöjä.

Lähes kaikki ensimmäisen maailmansodan loppumelskeissä syntyneet maat suistuivat diktatuureiksi 1920/30-luvun taitteessa. Suomi ei. Ilman hävinneen osapuolen vastaanottamaa ja valkoisten marssimaa voitonparaatia olisi luultavasti käynyt toisin.

Kun toisen maailmansodan tiliä liittoutuneiden kesken jo sodan kestäessä alettiin tehdä, perusperiaatteena oli demokratian noudattamisen palkitseminen, ainakin Iso-Britannian ja Yhdysvaltain ajatuksissa. Sotien välisestä ajasta ilman diktatuuriin sortumista oli selvinnyt vain harva Euroopan maa. Suomi oli kieltänyt kommunismin 1929, mutta toukokuun 1927 kommelluksitta sujunut paraati antoi sen anteeksi.

Perustulo

Maataloustukiasiat ovat viikon mittaan olleet paljon esillä. Viimeksi maitokiintiöt. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila kertoi asettaneensa toimikunnan miettimään, miten maidontuotantoa tulevaisuudessa voitaisi tukea tuloksellisuuden mukaan. Tiedän, että se on monen maanviljelijän toive. Myös muissa tuotteissa.

Valitettavasti taitaa vain olla niin, että EU ja Suomi on WTO-neuvotteluissa sitoutunut maataloustuotteiden tuotannon tukien vähentämiseen. Luultavasti yhä useampi tuki muuttuu tila-, viljelijä- tai tuottajakohtaiseksi, koska WTO-sopimusten ehdot olisi täytettävä. Jo nyt osa tuista maksetaan ilman mitään liitosta todelliseen tuotantoon. Ikäänkuin maanviljelijän perustulona, viljelijän kansalaispalkkana.

Mediassa on kerrottu, että viljelijät ovat pahoinvoivin ammattiryhmä. Olen pohtinut, että olisiko syy juuri tuo tulojen "perustulomaisuus". Suurinpiirten sama summa tipahtaa tilille tiettyjen perusasioiden hoitamisen jälkeen tekipä mitä tahansa -- tai oli tekemättä.

Lapsilisää on joskus kutsuttu perustulon alkumuodoksi tai ikään sidotuksi esiasteeksi. Haluaisitteko elää koko elämänne lapsilisillä?

Tätä kirjoitusta ei millaan muotoa ole tarkoitettu viljelijöitä tai heidän tukiaan vasten. Se on ainoastaan pohdinnan aiheeksi perustulon kannattajille.

Lapsilisiä on joskus kutsuttu myös lapsentekopalkkioksi. Saatu palkkio tuntuu aina hyvältä. Ehkä siitä tuo nimikin.

Ensimmäiset Suomen valtion maksamat maataloustuet 1920-luvun lopulla olivat sonnipalkkioita. Niistä sopiminen kaatoi Väinö Tannerin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen.

(kuva Jäppilän Hyvätuuli ky:n sivuilta. Useampana kesänä olen saanut maantieltä ihailla tuota karjaa)

Lahtarien kunnia

Esko Salminen vaatii valkoisten kunnian palauttamista. Saakoonsa: kaikki kunnia ja ylistys lahtareille!

Mutta Salmisen vaatimus oikeistolaisesta suurromaanista onkin vaikeampi juttu. Sellaista kun ei käskien suurellakaan apurahalla kirjoiteta. Ja vastahan ylipäätään oikeistolaiset taiteilijat olivat Helsingin Sanomissa hakusessa, täikammalla pari oli löydetty. Susi suurella rahalla sutta tekemään.

Päällisin puolin punaisten ja valkoisten välille syntyi sopu jo 1927, alle kymmenen vuotta sisällissodan jälkeen. Sattui nimittäin niin, että presidentti Relander sairastui. Protokollan mukaan hänen tehtäviensä hoito siirtyi pääministerille, joka tuolloin sattui olemaan sosialidemokraatti Väinö Tanner.

Maailmansotien välillä presidentin tehtäviin kuului valkoisten vuosittaisen voitonparaatin vastaanotto toukokuun 16. päivä. Relanderin sairastaessa 1927 paraatin otti vastaan virkaatekevä presidentti, hävinneen osapuolen johtaja Tanner.

Sekä marssijoille että marssin vastaanottajalle tilanne oli hankala. Molemmat hakivat tekosyytä kieltäytyä osallisuudesta, mutta sellaisia ei löytynyt. Valkoiset marssivat ja punainen otti kunnianosoituksen vastaan. Muistelmissaan Tanner ei tapauksesta kerro, päiväkirjaansa on kirjoittanut "musta päivä". Ja nupinoista huolimatta valkoiset marssi.

Sillä, että valkoiset pitivät paraatin ja Tanner otti sen vastaan, on valtavan suuret ja kauas kantoiset merkitykset Suomen tulevaisuuden kannalta. Huhtikuun lopussa oli Vapun kunniaksi hieman ilkamoitu valkoisille, mutta 16.5. noudatettiin kaikkia demokratian sääntöjä.

Olen monta kertaa miettinyt, että tuo päivä on maailmalle ollut tärkeämpi Suomen imagon luoja kuin kaikki talvi- ja jatkosodan taistelut yhteensä. Lähes kaikki ensimmäisen maailmansodan loppumelskeissä syntyneet maat suistuivat diktatuureiksi 1920/30-luvun taitteessa. Suomi ei. Ilman hävinneen osapuolen vastaanottamaa ja valkoisten marssimaa voitonparaatia olisi luultavasti käynyt toisin.

Kun toisen maailmansodan tiliä liittoutuneiden kesken jo sodan kestäessä alettiin tehdä, perusperiaatteena oli demokratian noudattamisen palkitseminen, ainakin Iso-Britannian ja Yhdysvaltain ajatuksissa. Sotien välisestä ajasta ilman diktatuuriin sortumista oli selvinnyt vain harva Euroopan maa. Suomi oli kieltänyt kommunismin 1929, mutta toukokuun 1927 kommelluksitta sujunut voitonmarssi antoi sen anteeksi.

Siis kiitos Tannerille ja valkoisille marssijoille, molemmille osapuolille jotka kunnioittivat demokratiaa.

Väinö Tannerit

Kirjoitin arvostelun Maria Lähteenmäen Terra Ultima. Matka Lapin historiaan -oppikirjasta Yhteiskuntapolitiikka -lehteen. Arvio julkaistiin numerossa 3/2007. Lehden lukija löysi kirjoituksestani virheen: Väinö Tannereita onkin kaksi, valtiomies Väinö Tanner (1881-1966) ja maantieteen professori Väinö Tanner (1881-1948). Tässä vaiheessa ei lohduta yhtään Marjut Anttosen toteamus, että "sama nimi ja jopa sama syntymävuosi on aiheuttanut lukemattomia sekaannuksia".

Kriitikon velvollisuuksiin kuuluu tarkastaa ja tarkastaa. Nyt se jäi puolitiehen. En osaa sanoa, onko Lähteenmäki ollut kirjaa kirjoittaessaan tietoinen kahden eri Väinö Tannerin olemassaolosta. Joka tapauksessa kun kerrotaan Väinö Tannerista, joka on ollut Tarton rauhan neuvottelukunnan valtuuskunnassa, lukijalle tulee mieleen poliitikko Väinö Tanner. Hyvässä oppikirjassa ei kerrota samassa luvussa kahdesta eri Väinö Tannerista tekemättä selkeästi eroa, että puhutaan kahdesta eri Väinö Tannerista.

Mutta moka on minun.

Valtiomies Väinö Tannerkin vaikutti Lapissa. Valmistuttuaan liikemiesopistosta 1900 hän sai töitä Torniosta F. O. U. Nordbergin tukku– ja vähittäiskauppaliikkeestä konttoristina. Lisäksi Tanner toimi paikallisen lehden aputoimittajana. Tämä Tanner ei kuitenkaan pohjoisessa viihtynyt. Jo 1901 hän irtisanoi vuoden työsopimuksensa kesken irti ja palasi etelään.

Yhteiskuntapolitiikka 3/2007. Sisällysluettelo
Marjut Anttinen: Kolttatutkimusta suomennettuna. Agricolan kirja-arviot 21.1.2002
Väinö Tannerin tarina. Väinö Tannerin säätiö

Punainen lippu Vapuksi salkoon

Tänä vappuna tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun vasemmiston punaisella lipulla liputtaminen sallittiin. Itsenäisen Suomen ensimmäinen vuosikymmen kului liputuskiellon merkeissä ja suojeluskuntalaiset ja nimismiehet repivät armotta työväentaloilla liehuvat liput alas.

Liputuskielto annettiin elokuussa 1919. Punaista lippua kiellettiin julkisesti käyttämästä, ellei siihen ole kiinnitetty jonkin laillisen rekisteröidyn yhdistyksen ”sopiva” (ts. porvarillinen) kuvallinen tai kirjaimellinen esitys. Suojeluskuntalaiset olivat muun muassa Helsingissä pitäneet huolen, ettei nuoressa tasavallassa punaiset liput aiemminkaan olleet pitkään liehuneet.

Väinö Tannerin hallitus ja ”ministerisosialismi” ylipäätään jakoi puolueen rivejä 1920-luvulla. Tanner osasi valita ministerinsä hyvin, joten sisäisiin erimielisyyksiin vähemmistöhallitus ei kaatunut. Tannerin sisäministeriksi valitsemalle Rieti Itkoselle ministeriys ja kompromisseista vastuunottaminen oli kuitenkin liikaa. Hän erosi tehtävästä 12. huhtikuuta 1927.

Uusi sisäministeri Olavi Puro nimitettiin tehtäväänsä vasta kuun lopulla, 29. huhtikuuta. Heti ensimmäisenä työpäivänään hän lähetti maaherroille kiertokirjeen, jossa ilmoitettiin hallituksen kumonneen liputuskiellot. Maaherroja edellytettiin huolehtimaan siitä, että kaiken väriset liput saavat liehua vapaasti.

Suomen Sosialidemokraatti ehätti samana päivänä kehumaan hallitusta ”lapsellisen” ja ”hullunkurisen” lain kumoamisesta.

Liputuskiellon kumoaminen oli myös sisäinen näpäytys ministerisosialismia vastustaville. Vaikka suuria linjoja ei kerralla läpi saataisikaan, niin pienissä asioissa voitiin vaikuttaa.

Nimismiehen punainen lippu

Muuramen työväentalonkin katolle nostettiin vappuna 1927 punainen lippu. Sisäministerin vain paria päivää aiemmin lähettämän kiertokirjeen tieto ei kuitenkaan virallisia kanavia myöten ollut nimismiehille saakka ehtinyt. Kun työväentalon naapurissa asunut kokoomuslainen soitti Muuramen nimismies Hokkaselle, tämä tuli poistamaan punaista lippua salosta.

Työväentalon vahtimestari Veikko Kajander oli aavistanut nimismiehen paikalle tulon. Siksipä hän olikin kiertänyt lipun erittäin tiukasti salkoon, jotta sen laskeminen olisi vaikeaa.

Työväentalolla oli muutakin väkeä. Nimismiehelle koetettiin vakuuttaa, että laki nykyisin salli kaiken väristen lippujen käytön. Koska nimismies ei vasemmistolehtiä tietolähteikseen hyväksynyt, työväentalolta soitettiin Jyväskylään vappupuhetta pitävälle ministerille.

Paikallisen muistitiedon mukaan puhelu olisi soitettu itse Väinö Tannerille, mutta lehtitietojen mukaan Jyväskylässä puhetta oli pitämässä maatalousministeri Mauno Pekkala.

Joka tapauksessa nimismies iski luurin kiinni ja muuramelaisen yhdistysväen piti tilata toinen puhelu. Tällä kertaa ministeri sai puheenvuoron ja valisti nimismiestä liputuskiellon kumoamisesta. Niinpä nimismies ja häntä avustaneet poliisit joutuivat nostamaan punaisen lipun takaisin salkoon.

Muuramessa oikeistolaisen nimismiehen salkoon vetämä punainen lippu säilyi pitkään mehevänä muistona.