Potut pottuina

Youtubeen on ladattu kaikenlaista. Eiliseksi iloa tarjosi ranskalainen tv-sarja Tac au tac 1970-luvun alusta. Tv-sarjan idea on yksinkertainen. Studioon on kutsuttu neljä-viisi maineikasta sarjakuvapiirtäjää ja he piirtävät jonkun yhteisen ajatuksen pohjalta, samasta aiheesta tai toisen piirustusta jatkaen.

Ideaa voisi tyrkyttää esimerkiksi kotimaiselle Sarjakuvatelevisiolle, joka tähän asti on tehnyt lähinnä tekijähaastatteluja.

Keskeisenä tekijänä näissä vajaan vartin mittaisissa ohjelmissa on André Franquin, jo tuolloin päivittäisestä sarjakuvantekemisestä syrjään siirtynyt mestari.

Ohjelman nimen voisi suomentaa kahdellakin tavalla: Samalla mitalla tai Potut pottuina. Jälkimmäinen olisi ehkä parempi. Suurin osa ohjelman sarjakuvataiteilijoista on pottunokkien piirtäjiä...

Noël 1955

Ranskalaisen sarjakuvalehti Spiroun joulunumeron kansi vuodelta 1955 on ilahduttanut minua kohta vuosikymmenen. Tunnelma on jouluisa vaikka vasta takakansi kuusineen paljastaa ajankohdan. Kansi on kierrätetty uudelleen vuonna 2006 Les Noëls de Franquin -kokoelman kanneksi.

* Spiroun joulukansia

Zorbul-tarinat Kvaakissa

Kvaakkiin kirjoitin Franquinin Pikon ja Fantasion Zorbul-tarinat niputtavasta koosteesta.

Nöökäle Lubroz!



#sarjakuvat
#franquin

Mustien sivujen taustaa

Eilen Oulun sarjakuvafestivaalilla oli Pentti Nuortimo kertomassa André Franquinin Mustat sivut -albumin suomennoksen synnystä. Albumin kustansi aikoinaan Oulun sarjakuvaseura, ja seura saa edelleen kyselyjä albumista. Vaikka teoksesta on otettu kolme painosta vuosien mittaan niin se on ollut jo pitkään loppuunmyyty. Uusintapainos teoksesta on tulossa Arktisen banaanin kustantamana.

Nuortimon kutsusta Oulusta 1980-luvun alussa löytyi aktiivisia sarjakuvan harrastajia, jotka saivat nuoruuden innolla paljon nopeasti aikaan. Syntyi seura, seuran lehti ja pian perässä käännösalbumeita. Nuortimo oli interrailmatkalla Pariisista löytänyt André Franquinin toisenlaisen sarjakuva-albumin Idées Noires (1981). Franquin oli jo tuttu Suomessa, mutta aivan toisentyylisistä Pikosta ja Fantasiosta ja Niilo Pielisestä.

Kotona Suomessa albumia tutkittiin tarkasti ja syntyi ajatus sen suomentamisesta. Kirjassa oli kustantajan nimi ja pienellä etsimisellä löytyi sen osoitekin. Kirjeitse seuralaiset kyselivät mahdollisuutta suomennoksen julkaisemiseen.

Puoli vuotta myöhemmin kustantaja vastasi. Kustannusoikeuksien hinta hirvitti, mutta toimeen silti ryhdyttiin. Lisäksi tuli kuluja suomennoksesta ja painattamisesta. Suomentajaksi palkattiin Timo Reenpää, Suomen sarjakuvaseuran aktiivi ja aikaisempi puheenjohtaja.

Kirjapaino vaati omansa nopeassa tahdissa, joten sarjakuvaa piti saada myytyä jo ennakkoon. Onneksi Kirjavälitys tilasi reilut kolmesataa kappaletta näytesivujen perusteella. Teos piti painoa varten saattaa asialliseen suomenkieliseen asuun. Tekstaaminen tuli Nuortimon tehtäväksi.

Otsikko syntyi leikkaamalla, liimaamalla, sommittelemalla ja piirtämällä. Tuohon aikaan sarjakuvasivut tekstattiin suomeksi suurien reprokuvien avulla. Tässä kohdassa haluttiin kuitenkin säästää, sillä reproaminen oli kallista. Nuortimo teki sivut 1:1, eli julkaistavaan kokoon. Todisteeksi hän esitteli ranskankielisen albumin sivujen päälle tekemiään tekstauksia. Työ on ollut todellista tarkkuutta vaativaa näpräämistä, johon nuorin silmin vielä kykeni.

Albumi ilmestyi vuonna 1984. Sitä myytiin eniten Helsingin Akateemisen kirjakaupan kautta. Nuortimo ja kumppanit kuljettivat yöjunalla Oulusta kolmensadan kappaleen laatikkoja Helsinkiin. Samalla he edistivät omien ja muiden sarjakuvaseurojen julkaisujen myyntiä järjestämällä ne omin päin liikkeessä hyville myyntipaikoille.

Nuortimo oli edelleenkin hyvin innostunut Mustista sivuista. Hän esitteli muutamia albumin tarinoita ja nosti esille joitakin ruutuja. Miten sarjakuvalla pystyykin ilmaisemaan niin paljon kun tekijä on alansa mestari.

Suomennoksen ilmestymisen jälkeen Nuortimo kävi Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla albumi mukanaan. Siellä hän lyhyesti tapasi itse mestarin, esitteli suomennosta ja sai julkaisuun signeerauksen. Täydellinen hetki fanille, muisteli Nuortimo.


* Arktinen banaani: Mustat sivut
* Myös Tiedonantajan Marko Korvela oli kuuntelemassa Nuortimoa.

Kuinka käy Lewis Trondheimilta Piko?

Fabrice Parme & Lewis Trondheim
Paniikki Atlantilla
Pikon ja Fantasion uudet seikkailut 4
Egmont 2011
64 s.

Pikon ja Fantasion seikkailuja on viime vuodet tuotettu aivan uudella innolla. Franquinin jouduttua jättämään sarjan tekemisen 1960-luvulla Pikon seikkailut ovat olleet hyvin erilaisissa käsissä. Joistakin tekijöistä on tykätty, joistakin vähemmän. Vanha, 1930-luvulla syntynyt sarjakuvasankari on uudella vuosituhannella saanut samanlaisen kohtelun kuin useat amerikkalaiset supersankarit. Samanaikaisesti hahmo seikkailee eri jatkumoissa, ja lisäksi julkaistaan erillisiä näihin liittymättömiä albumeja. Paniikki Atlantilla (Egmont) 2011on viimeksi mainittua tuotantoa.

Pikon ja Fantasion käsikirjoittajaksi on saatu houkuteltua uudemman ranskalaisen sarjakuvan suuri nimi, Lewis Trondheim (oik. Laurent Chabosy, s. 1964). Trondheim tunnetaan Suomessa Jussi Jäniksen seikkailuista (7 osaa, WSOY 2004-2008) ja Ville Rannalle käsikirjoittamasta Julkimoista (WSOY 2006). Tämän lisäksi hän on tehnyt paljon käsikirjoitusyhteistyötä Joann Sfarin kanssa, ja kehittänyt sarjakuvailmaisua Oulipon periaatteiden mukaisesti, konseptuaalisen sarjakuvan ympärille syntyi marraskuussa 1992 Oubapo-ryhmä.



Trondheim on käsikirjoittanut Piko-seikkailunsa klassisesti. Vaikka hahmogalleria on tuttu, kukin joukosta on paikalla sattumalta. Aluksi vain Pikon piti vaihtaa konsernin uuden omistajan edellyttämänä työpaikkansa hotelli Mousticista valtamerialus Merten Kuningas II:lle. Fantasio päätyy laivalle jahdatessaan kuvaa Marinella Cabotinin uudesta poikaystävästä, Sieninevan kreivi on paikalla matkustajana. Kreivin sienikokeet kartanollaan olivat epäonnistuneet ja hän oli paennut läheisen kylän asukkaiden reaktioita Atlantin aalloille.

Aluksella kaikille löytyy omanlaistansa tehtävää. Kreiviä pyydetään selvittelemään kollegansa ydinfyysikko Sprtschkin turvallisuuslaitteen turvallisuutta. Merten Kuningas I oli hieman aiemmin salaperäisesti kadonnut. Fantasio kehittelee skuuppeja, ja Piko hyttipalvelijan toimensa ohessa joutuu pitämään ohjat käsissään.

Trondheim osaa annostella ainekset oikein. On teknisiä uutuuksia, on huumoria, on jännitystä ja onnellinen loppu. Juuri sopiva soppa.

Farbice Parmen (s. 1966) 60-luvusta vaikutteita hakeva kynänjälki täydentää seikkailun. Trondheim ja Parme ovat aikaisemminkin tehneet yhteistyötä, esimerkiksi kahdeksanosaisen lapsille suunnatun Le Roi Catastrophe-sarjakuvasarjan (2001-2005, ei suomennettu).

Riemukas ilottelu, tämä Paniikki Atlantilla.

* Hajanaisia ruutuja on kirjoittanut ennakkojuttua tästä albumista. 

Varokaa Zorkoneita

Zorkoneita? Nimi viittaa heti siihen, että Zorbulilla on sormensa pelissä. Mutta kyse ei ole vinksahtaneen tiedemiehen luomista tuhoatuottavista zor-koneista. Zorkoneita on zorkonin monikon partitiivi.

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kolmas osa Varokaa zorkoneita (Egmont 2011) ei olekaan samaa jatkumoa Pikon ja Fantasion hahmojen historiasta, vaan "nykyaikaan" sijoittuva rymistely. Kaksi ensimmäistä osaa antoivat luvan odottaa, että sarjakuvan oman historian pöyhimistä olisi laajemminkin jatkettu, mutta ei, ainakaan kokonaisen oman sarjan verran.

Onhan nimenä "uudet seikkailut", eikä "vanhat". Ja se ikävä taloudellinen puoli: jakelusyistä ei kustantajan kannata monia sarjoja aloittaa.

Varokaa zorkoneita on toinen suomennettu Yoannin ja Vehlmannin Piko ja Fantasio-seikkailu. Ensimmäinen, Kivijättiläiset (Egmont 2009), ilmestyi kaksiosaiseksi jääneessä Tempo-nimekkeellä julkaistussa lehtikokoisessa ja pehmeäkantisessa sarjassa. Sarjan toinenkin julkaisu oli Piko ja Fantasio-seikkailu, Frank LeGallin Ajan pyörteissä (Egmont 2009).

Tarina alkaa Sieninevan kreivin linnasta. Kreivi keittelee sienikaakaota kun putkimies saapuu. Tai siis Zorbul, jota kreivi zor-säteen vuoksi luulee viemäröinnin asiantuntijaksi. Zorbul muuttaa Sieninevan tienoon viidakoksi, jonka fauna ja flora ovat hämmästyttäviä. Yoann on laittanut mielikuvituksensa liikkeelle uusia kasvi- ja eläinlajeja luodessaan.

Tosin tässäkin ollaan tunnetuimman Pikon ja Fantasion tekijän, Franquinin jalanjäljissä. Hänen Marsupilami-seikkailuissaan on mitä nerokkaimpia saalistus- ja suojautumiskeinoja esitelty (ks. esim. Imalipusram). Valerianin ja Laurelinen avaruuksistakin on jotakin häivähdyksiä Sieninevan viidakkoon siirtynyt.

Ruotsalaisten blondien avulla zorkoneista ja muistakin oudoista pedoista selvitään. Armeijan väliintuloa ei tarvita. Lena ja Astrid tavattaneen tulevaisuudessakin.

Parivaljakon Yoann ja Vehlmann aikaisempi suomennos Kivijättiläiset oli juonellisesti monipolvisempi ja mukaansatempaavampi kuin uudempi. Varokaa Zorkoneita käyttää paljon oman universuminsa tuttuja ja turvallisia vitsejä, ja viittaa kunnioittaen Franquinin aikaisiin tapahtumiin. Ei niitä huonoimpia Piko ja Fantasio-seikkailuja.

Piko ja Fantasio sodan pyörteissä

Pikon ja Fantasion uusista seikkailuista on juuri ilmestynyt kolmas osa, Varokaa zorkoneita (Vehlmann & Yoann, Egmont 2011). Mutta palatkaamme kahteen ensimmäiseen uuteen seikkailuun, joissa luodataan Pikon ja Fantasion toimia 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. Albumit ilmestyivät viime syksynä ja valottivat kaverusten seikkailujen alkuvaiheita runsain viittauksin sarjakuvan historiaan.

Pikon (Spiroun) loi pariisilainen Robert Veltier (1909-1991) vuonna 1938. Brysselissä alkoi ilmestyä uusi sarjakuvalehti ja siihen tarvittiin aineistoa, ja sankari seikkailemaan. Veltier, joka itsekin työuransa alkuvaiheissa oli toiminut pikkolona, sovitti sarjakuvansa sankarin samaan asuun.

Niinpä tapaammekin suomalaisten uusien seikkailujen aluksi Piko pikkolona Brysselin Moustic-hotellista. Orpopojalla ei ollut varaa hankkia toista vaatepartta, joten vapaa-aikanakiin hän samassa asussa kulki.

Émile Bravon kirjoittamassa ja kuvittamassa seikkailussa Nuoren sankarin päiväkirja (Egmont 2011) ollaan sodan syttymisen tunnelmissa. Piko ihastuu hotellissa työskentelevään tyttöön ja tutustuu journalistin uraa aloittelevaan Fantasioon. Näiden innostamana ja yllyttämänä hän hankkii tavallisenkin vaateparren.

Kulmakunnan poikien tuomio on tyly. -- Se on Tintti! -- Piko hei! Miksi et ole pukeutunut hienoon univormuusi? -- Ja miksi sinulla on ihan Tintin vaatteet?

Brysselistä ja Belgiasta ei voi puhua ilman Tinttiä. Ei edes entisen kilpailevan sarjakuvalehden vaiheisiin viitattaessa. Pikon ihastus Kassandra pohtii kansallisuuden merkitystä:

Mitä on olla 'belgialainen'? Sitä, että voi juoda olutta ja kaakaota ja lukea Tinttiä?

Varsinkin Schwartzin ja Yannin tekemässä toisessa osassa Tummanvihreä pikkolopoika (Egmont 2011) Tintti ja Hergé viittauksia on lähes joka aukeamalla. Vilahtaapa mukana jopa brittiläinen lentojätkä Rod Nickwell, jolla viitataan Hergén lesken Fannyn toiseen mieheen Nick Rodwelliin.

Viittauksia muihinkin sarjakuviin ja varhaisiin Pikoihinkin on runsaasti. Loppuparaatissa on taustalla myös Franquinin, Pikon ja Fantasion kuuluisimman tekijän, patsas. Tosin ajallisesti Franquinin mukaan ottaminen on anakronismi, hän oli vasta kolmas Pikon tekijä, joka aloitti hahmon parissa vuonna 1947. Veltier joutui sodan vuoksi myymään oikeutensa sarjakuvaansa kustantajalle, koska Brysselin ja Pariisin väliset liikenneyhteydet estivät monesti aineiston toimittamisen painoaikataulujen vaatimalla tavalla.

Sodan aikaan Fantasio työskentelee Hergén tapaan Le Soir-lehdessä. Työskentelyn oikeutusta pohditaan. Miehityksen jälkeen putkassa olleet lehden lukijat harmittelevat ettei sodan aikana selvinnyt löysikö Tintti Rakham Punaisen aarteen.

Nuoren sankarin päiväkirjassa pikkolo kavereineen melkein onnistuu saamaan aikaiseksi neuvotteluratkaisun Saksan ja Puolan välisissä neuvotteluissa. Lopulta neuvotteluilla ei ole merkitystä, ja Piko ja Fantasio päättävät olla puuttumatta politiikkaan.

Tummanvihreässä pikkolopojassa rymistellään sota läpi. Vihollinen on selvä, mutta kaverukset eivät edes toisilleen uskalla kertoa omista toimistaan maanalaisen vastarinnan hyväksi. Huumorilla käsitellään kysymyksiä joita tälläkin vuosituhannella on vielä vakavissaan arvosteltu.

Albumit ovat mukava lukupaketti sellaiselle, joka ranskalais-belgialaista sarjakuvaa tuntee. Nämä kirjoittavat Pikon ja Fantasion alkuvaiheita uusiksi, kuten rapakon takana monelle supersankarille on tehty.

Morvan/Buchet: Sillage

Kokonaan uusista tuttavuuksista sarjakuva-arvioita kirjoittaessani tapanani on olla lukematta, mitä toiset ovat jo ehtineet niistä lausua tai miten kustantajat niitä markkinoivat. Sillagen tapauksessa olen erityisen tyytyväinen tästä tavastani, sillä pintapuolinen tarkastelu ja varsinainen lukukokemus olivat hyvin erilaiset. Tämä onkin ilmeisimmin ollut tekijöiden tarkoitus, onhan Sillage - Tulta ja tuhkaa (Egmont 2009) ilmeisen pitkän albumisarjan aloitus.

Ensivaikutelma antaisi olettaa, että kannessa oleva vaaniva tyttö olisi Sillage. Kun jätin myös takakannen tekstin lukematta, niin sain lukea aina kuudennelle sivulle saakka ennen kuin neitokaisen oikea nimi, Navis, selvisi.

Vielä pidemmälle, yli puolenvälin, piti edetä Sillagen merkityksen selviämiseen. Viitteitä siitä oli jo aikaisemminkin, mutta oikea laita paljastuu vasta tarkkailijan kertomana sivulla 32.

Muutoinkin juonenrakentelussa on saatu aikaiseksi yllättäviä siirtymiä. Jaksosta toiseen johtavat cliffhangerit ovat tuoreita.

Tekijöistä käsikirjoittaja Jean David Morvan (s. 1969) on aikaisemmin tuttu Pikon ja Fantasion seikkailuista. Kuvittaja Philippe Buchet (s. 1962) on uusi tuttavuus suomennetussa sarjakuvassa.

Tarinan alussa avaruusalus lipuu yli sademetsän, joka tuo kovasti mieleen Franquinin myöhempien töiden Palombian viidakon. Pari sivua myöhemmin lukija saa vahvistuksen: suuremman avaruusaluksen laskeutuminen herättää marsupilamitkin hubattelemaan.

Kunnianosoituksella tekijät osoittavat lähtökohtansa. Vaikka kyseessä onkin avaruusodysseija, niin perinteet tulevat perinteisemmästä belgialaisranskalaisesta sarjakuvasta.

Sillage on jättimäinen avaruusalusten saattue, joka koostuu tuhansista aluksista ja lukemattomista roduista. Kukin on matkalla omista tarkoitusperistään, joita aloitusalbumissa ei tarkemmin määritellä. Mitä motiiveja vaeltamisella ylipäätään voi ollakaan.

Sillagen johdolla tuntuisi olevan Star Trekistä ja Valerianista tutut säännöt kulttuurien kohtaamiseen.

Palombian viidakon ylle Sillagen toi hottardein pikainen tarve saada planeetta asuttavakseen. Klaustrosairaus kaatoi aluksissa olevaa kansaa kuin kärpäsiä.

Viidakon kasvattama yksinäinen Navis tulee kuin tuleekin lähiympäristöineen temmatuksi osaksi Sillagea, vaikka toisin ensin vaikuttaa tapahtuvan. Navis ei alkujaan ole viidakostaan lähtöisin, vaan jostakin, joka ehkä albumisarjan jatkossa selviää.

Sillage - Tulta ja tuhkaa aloittaa albumisarjan oivasti. Seikkailua ja tapahtumia riittää johdanto-osaankin, mutta samalla herätetään mielenkiintoa myös tulevaa kohtaan. Mielenkiintoiset kulissit monenlaisia seikkailuja varten on luotu.

Franquin: Bretzelburgin radioamatööri

Pikon ja Fantasion parhaita seikkailuja nimettäessä kärkipäähän nousee ehdottomasti Franquinin ja Gregin Bretzelburgin radioamatööri (Yhtyneet 1978/NonStop 13/1978). Teos on julkaistu suomeksi myös ruotsinnosta myötäilevällä nimellä SOS... Bretzelburg kutsuu (Egmont 1992 ja Mustanaamio 14-16/2008). Alkujaan tarina ilmestyi Spiroussa nimellä QRM on Bretzelburg, mutta monien radioamatöörien huomautusten myötä varsinainen albumi (Dupuis 1966) ilmestyi korjattuna QRN on Bretzelburg.

Sarjakuvan lukijat ovat vaativaa väkeä. Heikki Kaukorannan suomennoksessa ongelma on kierretty, myöhemmissä nimissä on tukeuduttu morsetuksen hätämerkkiin. Sikäli kun asiaa ymmärrän (ulkoluen wikipediaa), niin QRM tarkoittaa "minua häiritään/häiritäänkö teitä?" ja QRN "minulla on ilmastohäiriöitä/onko teillä ilmastohäiriöitä?"

QRN oli marsupilamin nenään joutunut Fantasion uusi minikokoinen transistoriradio. Sen Bretzelburgin kuninkaan Ladislasin kanssa radioyhteydessä ollut Markus Switch suunti esiin ja seikkailu pääsi täyteen vauhtiin.

André Franquin (1924-1997) olisi halunnut jatkaa Pikon ja Fantasion seikkailuttamista Zorbulin vastaisessa taistelussa. Dupuis kuitenkin kielsi tämän. Franquin oli tehnyt kolme peräkkäistä "Z - paha maailmanvalloittaja" -tarinaa, ja kustantajan mielestä oli aika palata sellaisiin söpöihin tunnelmiin kuin Marsupilamin perhe (1957).

Tuossa vaiheessa 1960-luvun alussa Franquin oli jo arvostettu sarjakuvantekijä. Piko ja Fantasio eivät kuitenkaan olleet hänen omia hahmojaan, niiden oikeudet omisti kustantaja. Franquin koetti vedota, ettei hänellä ollut käsikirjoitusta, mutta tylysti häntä opastettiin pyytämään Gregiltä apua sellaisen luomisessa.

Toukokuussa 1961 Bretzelburgin radioamatööri alkoi ilmestyä Spiroussa, mutta tekeminen masensi kovin taiteilijaa. Hän masentui ja - kuten ajan termi kuului - menetti hermonsa.

Tammikuussa 1962 Spiroun lukijoille ilmoitettiin, että Pikon ja Fantasion seikkailuihin tulee tauko tekijän "vakavan sairauden" vuoksi.

Franquin sai koottua itsensä ja seikkailu jatkui toukokuussa 1963, ja vielä saman vuoden aikana se saatiin loppuun. Liitoskohdan voi löytää albumistakin: Franquin aloitti planssiensa numeroinnin alusta työtä jatkaessaan (sivulla 26 on planssi 21B, 28 taas 2B). Sivuja tarinaan kertyi enemmän kuin sarjakuva-albumin standardimitta 64-sivua edellytti.

Julkaistu albumi on siis "lyhennös". Editions du Patrimoine on viime vuonna julkaissut tarinan kaikki vaiheet sisältävän ja kommentoivat laitoksen (numeroitu ja rajattu).

Bretzelburgin radioamatööriä lukiessa taustalla olleet vaikeudet ja sairaudet eivät käy ilmi, ellei hermolääkkeiden turruttavaa vaikutusta lasketa - tämäkin on enemmän hakemalla haettu. Tarina kulkee omia, harkittuja polkujaan. Juonen kuljetus ja vitsien kertominen soljuvat luontevasti yllättävistä käänteistään huolimatta.

Lyhentämisen vuoksi kaikki kuvalliset vitsit, gagit eivät pääty sivun viimeiseen ruutuun. Tätä en ole koskaan osannut nähdä ongelmaksi tai "virheeksi". Lähinnä vaihteluksi.

Bretzelburgin salainen poliisi Bretzpolizei herra Switchin sijaan kidnappaa Fantasion Schnapsfürmichin linnakeeseen kuulusteltavaksi. Piko Switchin kanssa ja marsupilami omia teitään pyrkivät pelastamaan ystävänsä tohtori Kilikilin epäinhimillisten kuulustelukeinojen kynsistä. Kilikil katkaisee oman kyntensä, joten Fantasio saa levähdyshetken odotellessa.

Marsupilami ehtii apuun ensin. Piko ja Switch järjestelevät Bretzelburgin valtion asioita sillä välin paremmalle tolalle. Kuningas saadaan ottamasta turruttavia hermolääkkeitä, ja pian löytyykin reipas valtiomies.

Bretzelburgin ja sen naapurin Maquebastan (molemmat Saksan-Sveitsin-Itävallan-Balkanin vuoristossa sijaitsevia valtioita; Bretzelburgin rakennuksiin Franquin haki mallia Baijerista) välillä oli kiivas asevarustelu. Onnekkaan vastarintaliikkeen räjäytyksen jälkeen sankarimme havaitsivat, että molempien maiden kenraalit avustajineen ovat samaa lihaa ja verta, ahneita kansanriistäjiä.

Loppu on onnellinen. Maat lähentyvät romantillisten valloitusten kautta.

Franquin pysyi albumin valmistumisen jälkeen vielä vuosia Pikon ja Fantasion virallisena tekijänä. Albumeita ilmestyi enää vain yksi, Vauvakuumetta Sieninevassa (1968, suomeksi Egmont 1996). Dupuisia ei albumi miellyttänyt, ja 1969 sarjakuvantekijää vaihdettiin Fournieriin. Hän 1970-luvulla ahkeroi lähes albumi vuodessa tahtia. Aikalaisarvioissakaan Fournier ei päässyt lähellekään Franquinin tasoa.

Eräässä myöhemmässä haastattelussa Franquin totesi, ettei hän koskaan pitänyt Pikoa ja Fantasiota täysin omina hahmoinaan. Sellainen oli pikemminkin Niilo Pielinen. Toisen hermoromahduksen jälkeen (1977, vuosi oli synkkä belgialaisranskalaiselle sarjakuvalle - Rene Goscinny kuoli samana vuonna) siirtyi piirtämään Mustia sivuja. Nämä synkkää mustaa huumoria huokuvat sarjakuvat ovat yksi sarjakuvataiteen huippu.

Tempoa suomalaiseen sarjakuvatarjontaan

Juuri kun olin moitiskellut Lehtipisteiden sarjakuvavalikoimia kävikin viesti, että uutta Tempo -lehteä kannattaisi vahdata. Tempo on uutta, perinteitä kunnioittavaa ranskalaisbelgialaista sarjakuvaa julkaiseva lehtimuotoinen albumisarja. Ensimmäisessä numerossa on pitkä Piko ja Fantasio tarina Ajan pyörteissä.

Uuden Piko ja Fantasio -seikkailun tekijänä on Frank LeGall, joka aikaisemmin ei ole tätä sarjakuvaa tehnyt. Ajan pyörteissä on kustantaja Dupuisin kertatilaus. Varsinaisia Pikon ja Fantasion tekijöitä tällä hetkellä ovat Morvan ja Munuera, vaikka heidän töissään ei suurta moitittavaa olekaan, niin tämän näytteen perusteella mielellään LeGallin muitakin Piko ja Fantasio -seikkailuja näkisi.

Dupuis on tilannut enemmänkin yksittäisiä seikkailuja. Tempossa niitä luvataan nähtävän suomeksikin jatkossa.

Ajan pyörteen hahmogalleria on viime vuosilta tuttu. Zorbul on tehnyt mielestään nerokkaan keksinnön (tai oikeastaan ottanut käyttöönsä toisen keksimän) saadakseen rahaa ja vaikutusvaltaa. Tarvitaan Sieninevan kreivi, Piko ja Fantasio laittamaan superrikollinen aisoihin. Mukana operaatiossa on myös lemmikkiorava Spip.

Kuten nimikin kertoo, tarinassa leikitellään ajan olemuksen kanssa. Aikakoneella sujahdetaan menneisyyteen ja kiitos kreivin sieniuutteiden (kuinkas muuten) nykyaikaankin päästään takaisin.

Ajalla ja ajassa leikittely on joskus juonen kehittelyn pelastamista umpikujasta. Tässä tarinassa ei mielestäni kuitenkaan pahimpiin kliseisiin sorruta, Fantasio koettaa vitsailla pahimmista irti, vaikka niitä sitten käytetäänkin.

Frank LeGall on selkeän viivan piirtäjiä. Tyylillisesti hän ei pyrikään olemaan uusi Franquin, joka on virkistävä ratkaisu. Hahmot ovat silti hyvin tunnistettavia ja lähempänä Franquinin aikoja, kuin monet vakiotekijöiden viimeaikaiset Piko ja Fantasio -albumit.

Ajan pyörteissä on viittauksia aikaisempiin seikkailuihin, kuten pitkissä albumisarjoissa yleensäkin tapaa olla. Useasti viitataan Jättiläinen jäätiköltä tarinaan, onpa sieltä napattu mukaan yksi Sieninevan tutkijakollega mukaan uuteen seikkailuun. Juonen seuraaminen ei kuitenkaan edellytä sarjan aikaisempaan tuntemusta.

Suomentaja Lauri Narinen on tehnyt ajantasaista työtä. Sieninevan kreivi puhuu muun muassa (Markku) Kuisman taloushistoriasta (ja siitä miten sitä ei vielä viime vuosituhannella ollut kirjoitettu).

Mainiota uusia tuttavuuksia, Tempo ja Frank LeGall, molemmat. Dupuis on tehnyt pari vuotta sitten sarjakuvasta animoidun mainoksenkin, se yllä Youtubesta katsottavissa.

Rymistelyä ja huumoria Japanista

[Tänään kirja-arvio]

Morvan-Munuera: Tokio. (suom. Antti Pajunen, tekstaus Toto Productions)
Pikon ja Fantasion seikkailuja 35
Egmont, 2006.

Hitaasti olen tarttunut uusimpiin Pikon ja Fantasion seikkailuihin, Tokiokin on jo Tuiran sivukirjastoon melkein vuosi sitten hankittu. Mestari Franquinin tekemät Piko & Fantasio -seikkailut ovat nostaneet riman niin korkealle, että seuraajien on vaikea päästä edes lähelle sitä. Olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, että Hergékin arvosti Franquinin itsensä yläpuolelle piirtämisen vaikeassa taidossa.

Morvan ja Munuera aloittivat Pikon ja Fantasion parissa vuonna 2004. Tokio on tekijöiden jo kolmas suomennettu Piko ja Fantasio -albumi. Aikaisemmat Pariisi aaltojen alla (2004) ja Taistelu kuolemattomuudesta (2005) ovat jo totuttaneet uuteen piirros- ja väritystapaan.

Erityisesti tarinan pidentäminen kolmesta painoarkista 64 sivun mittaan on antanut lisää tilaa huumorille. Morvanin ja Munueran Pariisi aaltojen alla oli 48 sivuinen, Taistelu kuolemattomuudesta 56 sivuinen, joten pidentäminen oli ilmeisimmin lähtöisin tekijöistä.

Metasarjakuvallisesti kertoja temmataan mukaan rymistelyn keventäjäksi Spipin rinnalle. Spip puolestaan saa puolustaa omaa rooliaan: ”Jos Piko alkaa sarkastiseksi, mitä virkaa minulla on?”

Seikkailullisessa juonessa Piko ja Fantasio pelastavat Itoh Katan pyynnöstä telepaattiset kaksoset, Loonin ja Kowin. Jälkimmäisen pelastaminen vie enemmän aikaa, ja johtaa taisteluihin yakuzojen yms. kanssa ja tuhottua tulee useampi auto ja paljon muutakin.

Hyväntahtoinen huumori japanilaisten tavoista, asenteista ja tavaroista rytmittää kerrontaa.

Kovin omaperäisiin ratkaisuihin Morvan ja Munuera eivät päädy, mutta sellaisten odottaminen 70 vuoden ikään (tulee täyteen huhtikuussa, nimikkolehti Spirou alkoi ilmestyä 1938) päässeessä sarjakuvassa ei ole mahdollistakaan. On pelattava nyansseilla. Vaikka kuvanäytteessä vihjataan, että 'menee mangaksi', niin silti pysytään tiukasti eurooppalaisessa sarjakuvailmaisussa, perinteitä kunnioittaen.

Mestarien karikatyyrit

Ranskalais-belgialaisen sarjakuvan kaksi suurinta mestaria ovat Franquin ja Hergé. 1970-luvulla Numa Sadoulin haastattelussa (josta osia on kuultu elokuvassa Tintti ja minä) Hergé auliisti myönsi Franquinin itseään paremmaksi, taitavammaksi. Franquin olikin todella loistava piirtäjä.

Sattumoisin molemmat tekivät 1960-luvun lopulla karikatyyrin ukrainalaissyntyisesta paratieteilijä-kirjailija Jacques Bergieristä sarjakuviinsa. Hergén hahmo oli Lento 714:ssä seikkaillut Mik Esdanitov (ransk. Mik Ezdanitoff), joka ajatustensiirtäjän avulla ohjasi Tintin ja kumppanit suojaan Allanin ja sodonesialaisten sissien luodeilta. Esdanitovilla oli yhteyksiä maan ulkopuolellekin.

Franquinin luoma Bergierin pohjalta luoma hahmo on hyvin erilainen. Piko ja Fantasio -albumissa Jättiläinen jäätiköltä on mukana ydinfyysikko Sprtschk, joka kehittelee superpommia. Kollegat Sieninevan kreivi mukaan lukien vuodattavat krokotiilin kyyneliä, kun jäätikön jättiläinen (plateosaurus) syö vahingossa juuri pomminsa keksineen Sprtschkin.

Hyvin erilaiset hahmot mestarit ovat tehneet.

* Jacques Bergier, héros de bande dessinée